Kirjoitukset avainsanalla Kulttuuri

Onko sinulla ollut joskus tunne, että olet ympäristössä, johon et tunne kuuluvasi? Että sydämessäsi tunnet kaipuuta toisaalle? Pieni merenneito saa Helsingin kaupunginteatteriin istahtaneen katsojankin kysymään itseltään, onko olemassa unelma, jota tulisi tavoitella rohkeammin. 

Pieni Merenneito, Ariel, kokee olevansa ihminen merenneidon kehossa. Pyrstö ja elämä meressä ovat hänelle rajoitteita, jotka estävät toiveita täyttymästä. Estävät mereen syntyneen merenneidon rakkauden maan päällä elävään ihmiseen.  Pieni merenneito on tarina rohkeudesta. 

Elokuun lopussa ensi-iltansa saanut Disneyn Pieni merenneito –musikaali nähdään Helsingin kaupunginteatterin myötä ensimmäistä kertaa Suomessa. H.C Andersenin satuun perustuva musikaalituotanto on Helsingin kaupunginteatterin kaikkien aikojen suurin. Edelleen, muutamien viikkojenkin jälkeen on vaikea pukea sanoiksi sitä, miten esitys liikutti ja tarina vei mukanaan. M-A-H-T-A-V-A!

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Pienen Merenneidon ensi-illasta Helsingin kaupunginteatterissa on tänään viikko. Edelleen fiilistellään, sillä musikaali on yksi vaikuttavimpia ikinä niin toteutukseltaan kuin sanomaltaankin. Kouluikäisestä eteenpäin sopiva koko perheelle, teattereita käyneen alle kouluikäisenkin kanssa toimii Merinoita Ursula-jännityksestä huolimatta. #pienimerenneito #ensiilta #helsinginkaupunginteatteri #visithelsinki #synttäripäivänilta #yhdessäoloa #perheaikaa #lastenkulttuuri #suosittelen #vauvablogit #perheblogit #meidänperhelehti #teehetkienkoti

A post shared by Marika (@teehetkienkoti) on
Hieman vallaton ja omatahtoinen Ariel elää merenalaisessa valtakunnassa kuuden sisarensa ja isänsä Tritonin kanssa. Hän on uteliaana ja avoimin mielin tutustuvana kerta toisensa jälkeen hankaluuksissa, mutta sulattaa sydämet puolelleen lumoavalla lauluäänellään.  Arielin rinnalla kulkee uskollisesti hänen ystävänsä Pärsky, joka on lapsekkaan söpösti ihastunutkin Arieliin.

Kun Ariel pelastaa haaksirikkoutuneeseen prinssin ja rakastuu häneen, hän on valmis tekemään kaikkensa unelmansa puolesta. Jopa luopumaan kauniista lauluäänestään, jonka katkeroitunut merinoita Ursula vaatii vastikkeeksi siitä, että Ariel saa hetkeksi jalat. 

On selvää, että Pieni merenneito on Arielinsa näköinen. Taitavasta ohjauksesta kertoo kuitenkin se, ettei musikaali ole pelkkää merenneitoa. Merenvaltias Triton, prinssi Erik, merinoita Ursula lonkeroineen ja lukuisat muut saavat myös aikansa loistaa ja kertoa ajatuksensa. Tämä tekee esityksestä tasapainoisen ja pitää otteessaan entistä vahvemmin. 

Lavastus kahdessa valtakunnassa, meren ja maanpäällisessä, on vaikuttava. Satumaisuutta lisäävät toinen toistaan kauniimmat, värikkäät puvut yksityiskohtineen ja tapa, jolla näyttämöllä liikutaan – uidaan ja tanssitaan. Lapset, 5-vuotias ja ekaluokkalainen, lumoutuivat merenneitojen pyrstöistä ja värikkäistä kaloista, hykertelivät lokeille ja kummastelivat ravun perässä säntäilevää keittiöhenkilökuntaa. Hekin huomasivat lukuisat, mietityn viimeistellyt yksityiskohdat. Välillä niinkin värikästä ja kaunista, että olisi toivonut tilanteiden hidastuvan ihan jo pelkästään siksi, että ehtii katsella pukuja vieläkin pidempään. 

Vaikka Helsingin kaupunginteatteri suosittelee musikaalia kouluikäisestä alkaen, voi mielestäni myös muutamaa vuotta nuorempien, 5-6 vuotiaiden, kohdalla käyttää omaa harkintaa mukaan lähtemisestä. Lapsistamme nuorempikin on varsin kokenut teatterikävijä.

Hän jännitti Ursulaa ja koki merinoidan lonkerot ahdistaviksi. Ursulan nauraessa pahaenteistä nauruaan hän toivoi muutamaan kertaan kotiin lähtemistä. Onneksi kuitenkin vain muutamina hetkinä, sillä suurimman osan ajasta hän nautti, uppoutui tarinaan ja lumoutui näkemästään. 

Kuopuksemme vietti viisivuotissyntymäpäiväänsä Pienestä merenneidosta nauttien. Luulen, ettei hän olisi sinä iltana musikaalin parissa ja teatterin väliaikatarjoiluista nauttien keksinyt mitään parempaa tapaa viettää iltaa.  


Kuvat: Helsingin Kaupunginteatteri

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Viistoista miestä ja arkussa luut, huh hah hei ja rommia pulloa!", hyräilee viisivuotias vielä päiviä Lahden Kaupunginteatterin Aarresaari-esityksen jälkeen. Vieläkin enemmän häntä puhututtaa kuitenkin musta merkki, jolla merirosvot viestivät tulevasta kohtaamisesta. Siitä, että piilottelevakin on löydetty. 

 

Aarresaari Pikku-Jimin ja hänen äitinsä majataloon tulee outo merimies, jonka olinpaikasta ei saisi hiiskua. Miehellä on näet arkussaan oikea kartta, joka miehen kuoltua johdattaa Jimin ja rosvomiehistön Hispaniola-laivan mukana merelle. 

Pahaksi onneksi laivakokiksi pestattu puujalkainen Pitkä-John Silver ja papukaijoineen on merirosvo samoin kuin hänen matkalle värväämänsä merimiehet. Omenatynnyriin pudonnut ja siten salakuuntelemaan päässyt Jim saa kuitenkin vihiä puujalkaisen merirosvon petturuudesta ennen aluksen rantautumista. Kun Hispaniola saavuttaa Kapteeni Flintin kartan johdattamana Luurankosaaren, alkaa kamppailu siitä, kuka saa aarteen omakseen. 

 

Onneksi Robert Louis Stevensonin 1800-luvun alkuperäisteokseen on tehty Mauri Kunnasmaisia pehmennyksiä. Koiramäen sympaattisten hahmojen läsnäolo etenkin Pikku-Jimin myötä loiventaa merirosvotarinan pelottavimpia puolia, vaikkakin muutamat kohdat kuten rommista rähisevä ja pullojen ääreen kuoleva outo merimies sekä taistelut merirosvojen kanssa ovat melko jännittäviä. Esityksessä on kuitenkin onnistuttu taitavasti tasapainoilemaan toiminnallisen seikkailun ja jännittävien kohtien välillä. Suositusikä tälle on kuusivuotiaasta eteenpäin ja uskon, että ihan nappikatsojakuntaa ovat 8-10 vuotiaat.

Asiat avautuvat lapsen ja aikuisen silmin eri tavoin. Se, että merimies juo toistuvasti rommia humaltuneena rähisten, kiinnitti pikemminkin kurkkuaan kakistelevan äidin kuin tarkkaavaisesti seuraavan viisivuotiaan huomion. Luurankosaaren pääkallot tai luurangotkin ovat enemmänkin kiehtovia kuin pelottavia, mutta toistuvat taistelut kiiltävin teräasein saivat viisivuotiaan säikähtämään. Siinä, missä aidonnäköiset aseet tuovat todenmukaisuutta, on koko sielustaan eläytyvän lapsen vaikea hahmottaa todellisuuden ja tarinan ero.

Kun Pikku-Jim antaa onnea tuoneen hopearahan ystäväksi tulleelle laivakokki Pitkä-John Silverille, joka on seikkailun edetessä paljastunut pahamaineiseksi merirosvoksi, kietoutuu tarinaan ystävyyden voima. Hetken liikutuskin. "Se antoi onnenrahan, koska ne ei voi enää auttaa toisiaan, kun ovat eri paikoissa", kuuluu kuiskaus vierestäni kovan kuorensa alla hyväsydämisen Pitkä-John-Silverin soutaessa yön pimeydessä veneellään hämärään ja Pikku-Jimin jäädessä laivan kannelle. Heidän välisensä vuorovaikutus ja toisistaan huolehtiminen on näyttäytynyt häivähdyksinä läpi esityksen ja se on punottu taitavasti näyttelijöiden eläytymiseen. Pikku-Jimistä, pennusta, tuleekin esityksen alusta lähtien lapseni suosikki. 

Aarresaari avaa ajattelemisen aihetta myös aikuiskatsojille useissa kohdin. Kun Luurankosaarelle jätetty erakko Ben Gunn elää satumaisen aarteen kanssa, mutta kaipaa kruunujen ja jalokivien sijaan juustoa, tulee väistämättä pohtineeksi, mikä on oikeastaan tärkeää. 

”Viistoista miestä ja arkussa luut, huh hah hei ja rommia pullo” toistuu Aarresaaren tarttuva hoilotus Lahden Kaupunginteatterin näyttämöllä. Tunnelma merirosvoseikkailussa on hämärän valaistuksen ja merellisen äänimaailman myötä taisteluista huolimatta pääosin rauhallisen levollinen. 

Kuvat: Lahden Kaupunginteatterin mediapankki

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa sydäntäsi ja unelmiasi. Rikkaus ei tee sinua onnelliseksi, vaan rakkaus.

Taaborin kesäteatterin kesän 2019 sanoma Tuhkimo-esityksen myötä on vahva tänäkin vuonna. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Seuraa sydäntäsi ja unelmiasi. Rikkaus ei tee sinua onnelliseksi, vaan rakkaus. Taaborin kesäteatterin Tuhkimo @alinatomnikov ja @marita_taavitsainen tähdittäminä oli vaikuttava. Jättisuuren sydämen omaava pian viisivee seurasi kyyneleet silmissä, ääni väristen ja lopussa ilosta hihkuen. Tottuneena teatterikävijänä ja satujen ystävänä kysyi esityksen päättyessä toiveikkaasti, onhan pian joku uusi teatteri. Oon niin iloinen, että koko perhe on jo useamman vuoden voinut kulkea nää teatterit, baletit ja muut yhdessä. #tuhkimo #taaborinkesäteatteri #kesäteatteri #nurmijärvi #kulttuuri #lastenkulttuuri #kokoperheelle #kaksityytyväistälastajavanhemmat #tämäkesäparaskesä #alinatomnikov #maritataavitsainen #perheblogit #meidänperhelehti #teehetkienkoti @taaborinkesateatteri @meidanperhelehti

A post shared by Marika (@teehetkienkoti) on

Nurmijärvellä sijaitseva kesäteatteri on valinnut tämän kesän ohjelmistoonsa todellisen satuklassikon, kaikille tutun Tuhkimon. Tarinan epäoikeudenmukaisuudesta ja sisarkateudesta.

Säihkyvää Tuhkimoa esittää Alina Tomnikov, joka on tunnettu sekä Putouksesta että lukuisista elokuvista. Hyvänä haltijattarena ja Tiukun menehtyvänä äitinä on laulaja Marita Taavitsainen.

Kuvat: Taaborin kesäteatteri

”Sinun pitää tuoda iloa ja valoa hänen elämään, kun minä olen poissa”, alkaa parin tunnin mittainen esitys Tiukun äidin menehtyessä yllättäen. Tiuku, myöhemmin Tuhkimo, saa isänsä rakastumisen myötä ilkeäksi osoittautuvan äitipuolen ja kaksi sisarpuolta. Tutun tarinan tuntee liki jokainen – sen, miten Tuhkimolle sysätään kaikki kotityöt ja hänet pyritään jättämään sisarpuoltensa varjoon. 

Suurisydämistä ja herttaista tyttöä, joka uskoo esityksen viime minuuteille saakka myös isänsä menehtyneen, käy hetkittäin aidosti sääli. Tomnikov eläytyy rooliinsa uskottavan taitavasti. 

”Ihmisten tulisi olla onnellisia siitä, mitä heillä on”, on ajatus, jolle Tuhkimo perustaa oman elämänsä. Tuhkimo, joka tahtoisi elää yksinkertaista elämää ja olla kaikille hyvä, on vastakohta ahneille, materiaa tavoitteleville, kiittämättömille ja häikäilemättömillekin sisarpuolilleen ja äitipuolelleen. 

Keskiyöllä raukeavan taian ja kadotetun kengän myötä Tuhkimoon sisältyy paljon kiehtovaa salaperäisyyttä. Prinssin rakastuessa Tuhkimoon on kyse vahvoista, vastavuoroisista tunteista. Siitä, että sydän lyö samaan tahtiin ja arvot tuntuvat yhteisiltä. Aitoudesta pintaliidon sijaan. 

Pian viisivuotiaan sydäntä Tuhkimo kosketti vahvasti. Hän seurasi esitystä kyyneleet silmissä, ääni väristen ja hihkui ilosta. Kotimatkalla ja illalla nukkumaan mennessäänkin hän pohti, mitä kuolema tarkoittaa ja kuka huolehtii lapsesta sen jälkeen. Hän tarttui oikeudenmukaisuuteen ja siihen, miten toista tulee kohdella. Hän oli selvästikin kuunnellut ja elänyt mukana. 

"Jos joku saa kauniin uuden puvun, sellainen pitäisi antaa kaikille. Muuten siitä tulee paha mieli, kun ei voi lähteä tanssiaisiin ja rakastua prinssiin." Häntä askarrutti paljon, miksi Tuhkimoa kohdeltiin huonosti ja miten kukaan voi ylipäätään olla toiselle niin ilkeä. "Ois ne voineet itsekin siivota, eikä aina sanoa Tuhkimolle, että siivoa, siivoa." 

Ilkeys tekee teistä rumia. Näe kauneus ympärilläsi ja olet kaunis. Annan anteeksi. Tuhkimo antaa katsojille yksittäisinä esityksiin kietoutuvina lausahduksina paljon ajateltavaa.

Olen todennut useasti, miten iloinen olen siitä, että meidän pian viisi- ja seitsenvuotiaat lapset innostuvat (kesä)teattereista siinä missä me vanhemmatkin. He tarttuvat tarinaan ensiminuuteista alkaen ja seuraavat hievahtamatta pitkätkin esitykset. 

He odottavat väliaikatarjoiluja vähintään yhtä paljon kuin me ja tekevät jo tottuneesti tilaukset korvapuustista ja pillimehusta. Ja kyllä, se tuntuu mukavalta, tosi tosi mukavalta. 

Toistaiseksi meidän (kesä)teatteriesitykset ovat olleet pitkälti lapsille ja perheille suunnattuja, mutta jo haluaisin nähdä, olisiko pääosin aikuisille toteutettu teatteriesitys myös heitä varten. Ensi kesänä, kenties. 

Taaborin kesäteatteri onnistui esitysvalinnassaan ja sen toteutuksessa Taavi Vartian myötä tänäkin vuonna erinomaisesti.

Seuraa sydäntäsi, on ajatus, jonka otan Tuhkimosta ohjenuorakseni. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Miten käy, kun Tanelin ja Englannista muuttaneen Alisan täytyy jakaa huone ja oppia toimimaan yhdessä?

Taneli tuntee itsensä niin kovin tavalliseksi, kömpelöksi ja osaamattomaksikin Alisan rinnalla. Kun Taneli tahtoo polskia kellukkeilla tai potkia potkulaudalla, kertoo Alisa osaavansa jo uida ja potkulaudan sijaan hän mieluummin pyöräilee. Sitä paitsi Alisa kantaa nuottitelineen Tanelin rakentaman majan paikalle ja haluaa juoda hienostuneesti teetä kaakaon sijaan. Kuka nyt puuroakaan söisi, jos vaihtoehtona on paahtoleipä marmeladilla. 

Tavallisuuden ja jossakin määrin tunaroinninkin kysymysten äärelle päästään, kun Taneli tutustuu Tunariin. Hän on merenpohjassa asuva vomputtaja, jolla eivät mene asiat aina nappiin. Samasta syystä hän on nyt huuhtoutunut syvältä meren kätköistä rantaan, ihmisten joukkoon. Tunaroituaan. Taneli lupaa auttaa Tunaria saamaan takaisin hukkaamansa taikapillin, jota hän tarvitsee päästäkseen merielämään omiensa joukkoon.  

"Tämänkin minä mokasin, kaikkien aikojen tunari", toruu Tunari itseään toistuvasti. Tanelista, joka on tuntenut itsensä Alisan rinnalla yhtäkkiä mitättömäksi, nouseekin Tunarin rinnalle tukija. 

Taneli ja Tunari taikavoimia etsimässä kertoo oivalluttavalla tavalla epäonnistumisesta, sen pelosta ja siitä, miten siitä voi selvitä. 

"On loputon määrä asioita, joita lapsen pitäisi osata. 
Kun oppii laskemaan sataan, joku kysyy, osaatko laskea miljoonaan."


Tervasaaren amfiteatterin näyttämöllä tulee pohtineeksi, miten paljon lapsilta odotetaan ja mikä oikeastaan riittää. Tähän ottaa onneksi kantaa myös Tunari todetessaan, että riittää, kun tekee parhaansa. Sen enempää ei voi keneltäkään vaatia. Lahjakkuuskin piilee tarinan opetuksen mukaan sadoissa harjoituskerroissa.

Ehdottomiin sääntöihin nojaavan Herra Tikkusen kohtaaminen havahduttaa aikuisten ja lasten maailmojen ajattelutapojen erilaisuuksiin. Se saa väistämättä miettimään omaa vanhemmuuttakin: Miksi se lautanen onkaan syötävä tyhjäksi tai jäätelöä syödään vain kesällä? Saako asfaltilla tehdä kuperkeikkoja? Miksi aikuiset määrittävät sellaistakin, mikä toisinaan voisi olla ainakin yhtä paljon lapsen päätös? 

HIT Helsinki Minin Taneli ja Tunari taikavoimia etsimässä on lasten kesäteatterina tänäkin vuonna oivalluttava. Kolmen näyttelijän voimin toteutetussa esityksessä on yllättävän monta eri hahmoa, joka vaatii näyttelijöiltä taidon nopeisiin vaihtoihin ja mukautumisiin; äidistä vomputtajaan, Alisasta sorsaan. Ilahduttavaa on myös Alisan musikaalisuus viulun kanssa. 

Tervasaari vain muutamien kilometrien päässä Helsingin keskustasta, mutta omassa luonnonrauhassaan meren äärellä, on kesäteatteripaikkana idyllinen. Voi kipaista viereiseen leikkipuistoon ennen esitystä tai sen jälkeen ja kävellä pienen saaren ympäri merta ja siellä kulkevia laivoja katsellen. Kesäteatteri ei ole katettu, mutta onneksi nämä säät näyttävät parantuvan loppukesää kohti. Autoilijan bonus: Ihan lähelle saa myös vaivatta auton parkkiin. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu