Kirjoitukset avainsanalla retket

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

 

Lasten kasvaessa huomaan usein pohtivani sitä, millloin heille tulisi antaa siivet ja mahdollistaa yhä itsenäisempi lento kohti korkeuksia, ja milloin voisin vielä hetkeksi sulkea heidät tiiviisti lähelleni ja pitää sylissäni toivoen lapsuuden hetkien pysähtyvän. Tiedätte varmaan sen ylpeyden ja haikeuden ristiriidan. Pienen ihmisen kasvamisen.

 

Esikoisemme lähti tänä kesänä ensimmäistä kertaa pitkälle vaellusreissulle kummitätinsä kanssa ja oli poissa useamman yön. Hän odotti reissuaan niin paljon, että heräsi joka ikinen aamu edeltävät viikot samaan sormilla tehtävään laskusuoritukseen: "Enää-seitsemän-yötä-enää-kuusi-yötä-ja-sitten-mä-lähden." Laukkunsa hän pakkasi jo viikkoja aikaisemmin oman huoneen nurkkaan odottamaan. Lähtövalmiuteen.

 

 

Luonteeltaan nelivuotiaamme on uuteen avoimin mielin suhtautuva ja helposti innostuva. Niinpä vaeltaminen, repussa kuljetettavat eväät ja kummitädin seurassa vietetyt päivät sytyttivät lähtökipinän. Jännittävää oli myös ajatus makuupussissa nukkumisesta. "Tarviiko pakata tyyny? Tuleeko sinne makuupussin alle patja?" Makuupussinsa hän haki vain muutamia päiviä ennen vaellusreissuaan Partioaitasta, josta hänen omakseen valikoitui tyttömäisen pinkki Marmotin lasten makuupussi. Se, jonka sisässä nukuttiin jo kummien olohuoneen lattialla vaeltamista edeltävä yö seikkailunomaisesti.

 

Kummitätinsä vaeltelee luontopoluilla metsän siimeksessä harva se päivä, joten sen puolesta tuntui luottavaiselta päästää vaeltajat matkaan (mitä nyt varoitin susista, karhuista, punkeista, kyykäärmeistä ja sadasta muusta öttiäisestä). Silti tunnustan, että jotenkin otti myös vatsanpohjasta, sillä siellä he vaeltaisivat aamuvarhaisesta lähtien satojen kilometrien päässä metsän siimeksessä ja kallioilla kohti laavua - ja elämyksiä.

 

 

Turhaan äitinä huolehdin. He pärjäsivät erinomaisesti (Mitenkäs muutenkaan, I know). Kymmenen kilometrin kohdalla kummitäti oli ottanut hetkellisesti avuksi Kettukarkki-lahjonnan "Kun kävellään tuolla (kilometrin päässä) näkyvän puun luokse, saat yhden karkin." Samoin hiertävät kengät oli neidin oman tarinan mukaan heitetty jossakin vaiheessa pois ja kirmattu kevytkulkuisia polkuja sukkasillaan. Voi mikä onni. Tämän tarinan kummitäti jätti - tietoisesti, veikkaan - vahvistamatta.

 

Makkaraa laavulla, metsän ääniä, istumista korkealla kaatuneen puun päällä ja temppuilua puun rungolla, aurinkoa ja juttelua. Ihan paras seikkailu. Makuupussiunetkin maistuivat - vaelluskirjaa selaten ja uninalle tiukasti syliin rutistaen.

 

Äidin pieni, oikeastaan jo aika iso. Pärjäsit taas hienosti.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaupallinen yhteistyö: Airamin vapaa-ajan tuotteet

 

Täydellisiä kesäpäiviä retkeilyyn ovat nämä, joina aurinko kurkistaa makuuhuoneen pimennysverhon raosta jo hyvin aikaisin aamulla. Täydellisiä päiviä kai ylipäätään mihin tahansa.

 

Auringon palattua kirkkaansiniselle taivaalle ollaan tyttöjen kanssa oikeastaan muutettu ulos. Touhuillaan ja puuhaillaan ulkona aikaisesta aamusta lähestyvään iltaan. Annetaan tuulen hulmuta hiuksissa ja pidetään aurinkohatuista vain tiukemmin kiinni.

Meillä retkeilyyn kuuluvat ihan poikkeuksetta eväät. On jotenkin vain niin hirmuisen mukavaa kiivetä kallioille tai etsiä hiekkarannalta meren ääreltä rauhallinen paikka lounaalle tai välipalalle. Toisinaan voi välipaloissa ja lounaissakin mennä rimaa hipoen ja tilanteesta riippuen tarjota vaikka ensihätään välipalakeksin ja tripin seikkailun lomassa. Yritän silti itse olla lasten kanssa huolellinen sen suhteen, että he saisivat riittävän ravitsevat lounaat retkilläkin. Ainakin meidän tytöillä - ja etenkin perheen isällä :D - verensokerin heilahtelut kun näkyvät heti rauhattomuutena ja mielialan ailahteluina.

 

Saimme Airamilta testiin vapaa-ajan tuotteita, joista kylmälaukun ohella on ilahduttanut erityisesti ruokatermari. Nyt ollaan näet nautittu luonnossa seikkaillessamme myös keitoista. Muutama päivä sitten kiivettiin täällä Porvoossa Hamarin kallioille ja mahtavalla näköalapaikalla meren äärellä syötiin kolmeen pekkaan iso termoksellinen bataattisosekeittoa. Tytöt jaksoivat keskittyä hämähäkki- ja koppakuoriaisjahtiin paljon paremmin, kun saivat lounasaikaan napostelupalojen ja hedelmien rinnalla lämmintä keittoa.

Tavallista termariahan kuljetetaan mukana lähes aina, sillä minä ja tee ollaan erottamaton parivaljakko. Airamin tämän kesän uutuustermareista meillä on kulkenut matkassa ylempänä näkyvä, tyylikäs mustahohtoinen terästermos, johon mahtuu juurikin sopivasti pari teekupillista mun tarpeisiini. Syksyn viilentyessä aikanaan se toiminee erinomaisesti kokonsa puolesta lämpimälle kaakaolle.

 

Amatöörimäisyyttä on tosin havaittavissa meidän retkeilyssä vielä moneltakin osin. Pakattiin tälle kallioseikkailulle mukaamme auton verkkovirralla kylmyyden säilyttävä kylmälaukku. Kilometrien matka ja nousu hellepäivässä kallioille painavan eväslaukun kanssa oli jo huomioimisen arvoisen suoritus sinällään. Tähän tarvinnee siis miettiä toista ratkaisua pitkillä kävelymatkoilla ja jättää hyvin toimiva kylmälaukku peräkonttiin.

 

Jos muuten mietit retkeä Porvoon suunnalle, Hamarin kalliot ovat vierailemisen arvoinen paikka mahtavan näköalansa puolesta. Rattailla sinne ei tosin pääse, mutta pientenkin kanssa oleskelu tuntuu turvalliselta korkeudesta huolimatta. Ensi kerralla saatan tosin pakata kertakäyttögrillinkin mukaan, sillä siellä voisi viettää kauniina päivinä aikaa pidempäänkin.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Suomen Latu innosti ihmisiä nukkumaan yönsä ulkona menneenä viikonloppuna. Haasteen ajatuksena oli kömpiä yöksi telttaan tai laavulle, tai karhua pelkäämättömillä vaikka mesikämmenen viereen kuusen alle. Tärkeintä on nauttia luonnosta ja viettää yönsä vaikkapa kansallispuistossa, retkeilyalueilla tai omalla takapihalla.

 

Makuupussit kainaloon ja unikaveri mukaan, nelivuotias ja mä oltiin valmiita tarttumaan haasteeseen. Meillä on tosin ollut viime viikkoina leikkimökkielämä sen verran nousukiidossa, että lähdettiin odottamaan nukkumattia leikkimökkiin kotipihan suojiin. Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, että vähän täytyi innosta huolimatta kakistella, sillä en oikein innostu mistään liikkuvista öttiäisistä ja mahdollisuus hämähäkkeihin ja koppakuoriaisiin moninkertaistuu väistämättä ulkona nukkuessa.

Pakattiin mukaamme herkut aamua odottamaan ja mulle termospullo teetä illan hämärtyviin hetkiin. Juteltiin neiti neljäveen kanssa paljon luonnosta ja siitä, miten linnut visertävät, käki kukkuu ja pulu huhuilee lähes pöllön tavoin lähimetsässä. Pyjamat päällä katsottiin ikkunoista keskikesän metsän vihreyttä sekä puiden lehdille laskeutuvia ilta-auringon viimeisiä säteitä.

 

Makuupusseihin kömmittyämme luettiin iltasatuina pino Frozen- ja Prinsessa-lehtiä selällämme makoillen. Sivusilmällä näin, että katonrajassa oli liikehdintää. Sinne kuulumatonta. Just sellaista, mikä sai kylmät väreet liikkeelle. Muurahainen, toinenkin. Hetken kuluttua saman jengin sukulainen kurkisti ikkunalaudan raosta. "Äiti, aiotaanko me nukkua muurahaisten kanssa? Mä en kyllä haluais." Ei, en mäkään. En takuulla. Yritin peittää sisäisen järkytykseni lapsen edessä ja miettiä kuumeisesti ja näennäisen rauhallisesti tapaa käydä taistoon kutsumattomia, ennen näkemättömiä vieraita vastaan.

Amatöörimoka: Suklaakonvehdit avoimella tarjottimella. Yllättävän nopeasti loppui muurahaisten marssi mökkiin, kun siirsin makeat herkut ulos. "Ei huolta, kato, miten muurahaiset lähtivät pois." Good job, äiti-ihminen, selvisit parin millin mittaisista vaarattomista ötököistä 15 metrin päässä kodin takaovesta. Kiljumatta.

 

Pieni unikaveri nukahti pitkään juteltuaan jännittyneenä, mutta valtavan onnellisena. Oma ajatukseni oli myös mennä nukkumaan poikkeuksellisen ajoissa, raikas ulkoilmahan väsyttää ja rauhoittaa. Kunnes: Pörrrrr. Pörrr. Ampiainen. A-M-P-I-A-I-N-E-N. Silmänräpäyksessä mieleen palautui useampikin viime päivien muistikuva siitä, että olin kuullut leikkimökin tuntumassa saman äänen siihen enempää reagoimatta. Vilkaisu leikkimökin räystäslaudan alle paljasti pienen ampiaispesän. Meidät erotti se sentin lautaseinä.

 

Leikkimökkinukkuminen alkoi olla tässä vaiheessa turhan extremeä mun makuun. Laitoinkin sisällä kuopuksen kanssa päivystävälle miehelle viestiä siitä, että nyt tarvittais tilanteen haltuun ottaminen ja ritarillisia otteita. Viuh - pampam. Katsoin leikkimökin ikkunasta pihalla ripein askelin kirmaavaa miestäni, joka huitoi harjalla suojavaatetus yllään. Pesä alas, pari lyöntiä ja tulipalokiireellä sisälle terassin ovesta.

Yksi iso, pesän ainoa ampiainen (kuningatar?) jäi uhkaavasti pörräämään lähettyville pitkälle hämärtyvään iltaan ja palasi taas aikaisesta aamusta alkaen etsimään tuhottua kotiaan. Leikkimökki on onneksi tiivis, mutta melkoinen jännitysnäytelmä saatiin ikkunan taakse. Mun ötökättömään makuuni tän kesän kaikki ötökälliset tarpeet täyttävä.

 

Yö itsessään oli elämys. Harvoin nukun yhtä levollisesti ja pitkään kertaakaan havahtumatta kuin mitä nukuin leikkimökissä tuulen humistessa kevyesti. Esikoinen tuhisi rauhallisena ja heräsi aamuun onnellisena silmät sädehtien "Mä tuun tänne taas, kun tulee yö", taisivat olla ekat sanat huomenten sijaan.

 

Tälle yölle esikoinen yritti houkutella leikkimökkiin unikaveriksi isäänsä, muttei saanut vielä vihreää valoa. Josko mummo tai vaari reilun viikon kuluttua tänne saapuessaan tarttuisivat tilaisuuteen. Ampiaisten valtakuntakin kun on siirtynyt toisaalle.

 

Seuraava "Nuku yö ulkona" on vuoden kuluttua, syksyllä 2018. Nukuttaisiinko teilläkin silloin takapihalla tai metsän siimeksessä?

 

- - - -

Teehetkien koti-blogia voit seurata myös Facebookissa sekä aktiivisesti päivittyvin kuvatarinoin Instagramissa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Lumen alta paljastuva metsä tarjoaa mahtavan mahdollisuuden retkeilyyn. Enää ei tarvitse tarpoa sohjossa (nilkkoihin asti ulottuvassa ainakaan), sillä nämä raekuurotkin onneksi sulavat jo hetkessä. Olkoonkin, että ne tuntuvat edelleen olevan päivittäisiä. Ihmeellinen kevään odotus.

Tytöt ovat jo siinä iässä, että heidän kanssaan on mukava tutkia luontoa tarkemminkin. Eiliselle metsäseikkailulle lähdettiin neiti 2,5veen kanssa aarteenetsintätunnelmissa. Sovittiin, että etsitään metsästä pieniä asioita, sellaisia, mitä voitaisiin löytää pitkin kesää muutoinkin. (EDIT: Muistattehan  jokamiehen oikeudet eli esim. sammalta tai jäkälää ei saa irrottaa sellaisenaan, mutta ainakin talven jälkeen sitä löytyy valitettavan paljon irrallaan)

 

Tadaa - tässä se on. Ensimmäinen versio luontoon sopivasta aarteenetsinnästä, kananmunakennoon kätkeytyvät metsän aarteet. Kananmunakotelon päällä on kuvattuna asiat, joita metsästä tulee etsiä ja ne voi löytämisen jälkeen tallettaa omiin lokeroihinsa. Toimiva idea, jonka esikoinen jo toivoi saavansa kokeiluun tälle päivälle.

 

Kuvasin nämä itse, kun joka tapauksessa kerättiin eilen metsän aarteita mukaamme. Jos toteutusta haluaa oikoa, nettien kuvahaut ja erilaiset kuvapankit auttavat eteenpäin. Tähän voisi jättää myös pari tyhjää lokeroa lapsen omille metsän aarteille.

 

Ajattelin käyttää tätä kevään kaveriperhetapaamisissa, jossa lähdetään lasten kanssa tuohon lähimetsään ja kallioille. Toimisi varmaan myös synttäreiden "ohjelmanumerona" tai päiväkotiryhmien puuhissa. Saa joka tapauksessa lapsetkin tutustumaan erilaisin silmin luontoon ympärillään.

- - - -

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista ja aktiivisesti päivittyvin kuvatarinoin Instagramista. Liity mukaan seuraamaan arkeamme.

Kommentit (9)

Naanaa
1/9 | 

Tää oli ihan huippu. Kiitos. Kokeiluun menee. Kun asuu keskellä metsää, oma silmä tottuu liikaakin. Annoin toissapäivänä kameran 5 ja 6 vuotiaille tytöille metsään ja kuvakulmat oli huikeita. 💗 En tiennyt että sammalessakin on niiiiin monta värisävyä. 😀

elina61
3/9 | 

Hei!

Onkohan kuvan varpu sittenkin puolukasta, mustikka kun on ainakin täällä Turun suunnalla vielä ihan lehdetön?

Jokamiehenoikeus ei salli myöskään varpujen katkomista. Muuten tosi hieno idea!

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Puolukka mikä puolukka ;D Ei kannattais yön pimeydessä viimeistellä mitään.
Hyvä, kun muistutat noista jokamiehen oikeuksista. Kesällä saa vähän katsoa toisin silmin, nyt näitä katkenneita on jokaisella kävelypolulla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu