Kirjoitukset avainsanalla retket

Kun pikkulintu tulee kämmenelleni hakemaan siemeniä ja lennähtää hetken kuluttua istumaan päälaelleni, haisunäätä kiipeää polvelle, jättimäinen vapaana kulkeva kilpikonna pyrkii sisälle samaan aikaan ovesta kanssani ja pesukarhu vilahtaa aitauksessaan, tunnen olevani aivan toisessa maailmassa.

 

Uskaliaimmat saavat boan kaulalleen. Musta ei mieheni tapaan siihen ollut, oikeastaan pelkästään käärmeeseen koskeminen vakuutti sillä olevasta voimasta ja vahvuudesta. Malttamattomampana odotin sen sijaan näkeväni piikkisian, joka käväisee kodistaan ulkona vain patistamisen ja herkkujen rohkaisemana. Silloinkin viipyy vain pienen hetkisen ja jättää aitauksen viereen seuraamaan tulleet hämmästelemään piikkien hurjaa pituutta ja otuksen muutoinkin jännittävää olemusta.  

Ketut. Meille avattiin ovi tarhaan, jossa istahdettiin lämpimälle tasaiselle kalliolle ja saatiin koiranherkkuja voidaksemme tarjota niitä kädestä ketulle. Mietin kieltämättä useampaan kertaan silmät ihmetystä säihkyen sitä, miten kaikki oikeastaan on mahdollista. Eläinten kesyys, lähestyttävyys ja rohkeus olla ihmisten kanssa luottaen - vaikuttavaa.

 

Aavistuksen koomista ehkä se, että samaisia kettuja oltiin alun perin lähestytty vähän varauksella, kun ne kurkistelivat meitä kiinnostuneesti aidanraosta. Juteltiin, miten ylipäätään päästään näin lähelle luonnossa silloin tällöin vilahtavaa eläintä. Eipä olisi osattu ajatella, että hetken kuluttua tarjotaan niille makupaloja kämmeneltä ja silitetään leuan alta.

Lomamäen lemmikkipuisto Inkoossa, aivan Helsingin kupeessa, on persoonallinen paikka eläinrakkaille ja erilaisten eläinten kohtaamiselle. Omistajiensa näköinen, lämmöllä ja rakkaudella rakennettu, jokaisen eläimen oma koti.

 

Se on kotoisa piha-alue, jossa kalkkuna tepastelee perässä ja uhittelee vakuuttavasti ja kunnioitusta herättäen reviirillään pyrstöhöyheniään pöyhistellen. Omistajan mukaan kyse on kuitenkin pikemminkin suuresta egosta ja näyttämisen halusta kuin todellisesta pöyhistelystä.

Elämykset ja hetket yhdessä, niitä me ollaan tänä kesänä haluttu kerätä meidän perheen reppuun. Muistoja, joihin palata useat kerrat. Näen ylipäätään yhä selkeämmin sen, mikä merkitys on yhteisillä hetkillä. Sillä, että koetaan jotakin yhdessä ja annetaan aikaa toinen toisillemme. Niin perheiden sisällä kuin ystävien kesken.

 

Lomamäen lemmikkipuisto on avoinna vielä koko elokuun, myös arkisin. Ainakin pääkaupunkiseudun tuntumasta olette hetkessä piikkisian, pesukarhujen, kettujen ja vompattien näköisten pikkuotusten valtakunnassa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

 

Lasten kasvaessa huomaan usein pohtivani sitä, millloin heille tulisi antaa siivet ja mahdollistaa yhä itsenäisempi lento kohti korkeuksia, ja milloin voisin vielä hetkeksi sulkea heidät tiiviisti lähelleni ja pitää sylissäni toivoen lapsuuden hetkien pysähtyvän. Tiedätte varmaan sen ylpeyden ja haikeuden ristiriidan. Pienen ihmisen kasvamisen.

 

Esikoisemme lähti tänä kesänä ensimmäistä kertaa pitkälle vaellusreissulle kummitätinsä kanssa ja oli poissa useamman yön. Hän odotti reissuaan niin paljon, että heräsi joka ikinen aamu edeltävät viikot samaan sormilla tehtävään laskusuoritukseen: "Enää-seitsemän-yötä-enää-kuusi-yötä-ja-sitten-mä-lähden." Laukkunsa hän pakkasi jo viikkoja aikaisemmin oman huoneen nurkkaan odottamaan. Lähtövalmiuteen.

 

 

Luonteeltaan nelivuotiaamme on uuteen avoimin mielin suhtautuva ja helposti innostuva. Niinpä vaeltaminen, repussa kuljetettavat eväät ja kummitädin seurassa vietetyt päivät sytyttivät lähtökipinän. Jännittävää oli myös ajatus makuupussissa nukkumisesta. "Tarviiko pakata tyyny? Tuleeko sinne makuupussin alle patja?" Makuupussinsa hän haki vain muutamia päiviä ennen vaellusreissuaan Partioaitasta, josta hänen omakseen valikoitui tyttömäisen pinkki Marmotin lasten makuupussi. Se, jonka sisässä nukuttiin jo kummien olohuoneen lattialla vaeltamista edeltävä yö seikkailunomaisesti.

 

Kummitätinsä vaeltelee luontopoluilla metsän siimeksessä harva se päivä, joten sen puolesta tuntui luottavaiselta päästää vaeltajat matkaan (mitä nyt varoitin susista, karhuista, punkeista, kyykäärmeistä ja sadasta muusta öttiäisestä). Silti tunnustan, että jotenkin otti myös vatsanpohjasta, sillä siellä he vaeltaisivat aamuvarhaisesta lähtien satojen kilometrien päässä metsän siimeksessä ja kallioilla kohti laavua - ja elämyksiä.

 

 

Turhaan äitinä huolehdin. He pärjäsivät erinomaisesti (Mitenkäs muutenkaan, I know). Kymmenen kilometrin kohdalla kummitäti oli ottanut hetkellisesti avuksi Kettukarkki-lahjonnan "Kun kävellään tuolla (kilometrin päässä) näkyvän puun luokse, saat yhden karkin." Samoin hiertävät kengät oli neidin oman tarinan mukaan heitetty jossakin vaiheessa pois ja kirmattu kevytkulkuisia polkuja sukkasillaan. Voi mikä onni. Tämän tarinan kummitäti jätti - tietoisesti, veikkaan - vahvistamatta.

 

Makkaraa laavulla, metsän ääniä, istumista korkealla kaatuneen puun päällä ja temppuilua puun rungolla, aurinkoa ja juttelua. Ihan paras seikkailu. Makuupussiunetkin maistuivat - vaelluskirjaa selaten ja uninalle tiukasti syliin rutistaen.

 

Äidin pieni, oikeastaan jo aika iso. Pärjäsit taas hienosti.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Päivä ystävän kanssa on aina yhtä odotettu. Se, että pääsee istumaan viereen, leikkimään luontoon ja tarttumaan vähän kädestäkin - antamaan halauksen taas erottaessa. Odotettuja ovat myös yhdessä tehdyt kesäpäivien retket, jolloin voi tutustua lähialueelle ja etsiä uusia kohteita lähtien matkaan avoimin silmin.

 

Postimäellä, hieman Porvoon keskustan ulkopuolella Loviisan ja Kotkan suuntaan, sijaitsee yksi Suomen parhaiten säilyneistä aidoista mäkitupalaisalueista. Alueella on eittämättä historian siipien havinaa, sillä vanhimmat säilyneistä mäkituvista ovat peräisin 1700-luvulta. Pienissä mäkituvissa voi silmät sulkien nähdä asuneen käsitöillä itsensä elättäneitä seppiä, suutareita ja olkitöitä tehneitä naisia.

Kätevien yhteyksien päässä moottoritieltä, luonnon keskellä sijaitsevalle alueelle pääsee tutustumaan maksutta. Pääseepä samalla rapsuttamaan alueella laiduntavia lampaitakin. Mikäli haluaa kurkistaa tupiin, siihen on opastuksen kera pieni pääsymaksu. Nähtävää riittää silloinkin, jos alueella sattuu vierailemaan kuten me - ajankohtana, jolloin opastusta ei ole.

 

Ulkoilun lomassa voi pysähtyä paitsi pienten pöytien ääreen koivujen alle syömään omia eväitä tai nauttia ikiaikaisuutta huokuvassa kahvilassa tuoreen korvapuustin teen tai kahvin kera. Kahvila näyttäisi olevan avoinna muina päivinä paitsi maanantaisin.

Postimäellä järjestetään kesäisin myös monenlaista ohjelmaa, joista jo nyt tulevana viikonloppuna 2.7. heillä näyttää olevan käsityöpäivä ja vanhan tavaran huutokauppa. Itseasiassa sellainen, johon jokainen voi viedä huutokaupattavaksi vähintään 50 vuotta vanhoja tavaroita käyttöesineistä astioihin ja huonekaluihin. Että terveisiä vain mun äiti siellä Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla, tää olisi niin sun juttusi.

 

Sunnuntaisesta käsityöpäivästä heillä käynnistyy kädentaitojen viikko, jossa on mahdollisuus esim. viettää päivä sepän pajassa, tehdä olkitöitä tai valmistaa vaikkapa kaikenikäisille sopivana askarteluna paperimassapeikkoja. Lapsiperheellisenä voi vierailun ajoittaa myös vaikkapa heinäkuun lopun lastenpäivään tai muutoin käydä konserteissa, yhteislauluissa ja muissa tapahtumissa.

 

Päätin vuoden alkaessa, että tämä vuosi on aikaa monien unelmien toteuttamiselle. Tämä kun on viimeinen vuoteni kotona lasten kanssa ennen töihin paluuta ja siksi poikkeuksellinen mahdollisuus pian 3v ja 5v tyttöjen kanssa tutustua erilaisiin paikkoihin niin tässä lähiseudulla kuin kauempanakin. Kuitenkin kerta toisensa jälkeen yllätyn siitä, miten valtavasti kaikenlaista kiinnostavaa on ihan lähelläkin, vain lyhyen ajomatkan päässä omasta kodista. 

Olen oivaltanut myös sen, ettei lasten kanssa liikkuessa tarvitsekaan suoranaisesti googletella vain lapsiperhekohteita. Hyväntuulisen hetken voi viettää varsin monenlaisissa paikoissa.

 

Jos siis ajelette Porvoon ohitse kesälomareissuillanne ja historian siipien havina luonnossa kävellen sykähdyttää tai etsitte vain kohdetta jaloitella hetken ennen moottoritien pätkää, pysähtykää hetki Postimäellä.

 

- - - -

Ps. Liity mukaan seuraamaan blogiani Facebookissa ja Instagramissa. Erityisesti jos etsit kesääsi lapsiperheenä kotimaan matkailu- ja tutustumiskohteita. Me näet seikkaillaan viikoittain eväät mukaamme pakaten.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö: Airamin vapaa-ajan tuotteet

 

Täydellisiä kesäpäiviä retkeilyyn ovat nämä, joina aurinko kurkistaa makuuhuoneen pimennysverhon raosta jo hyvin aikaisin aamulla. Täydellisiä päiviä kai ylipäätään mihin tahansa.

 

Auringon palattua kirkkaansiniselle taivaalle ollaan tyttöjen kanssa oikeastaan muutettu ulos. Touhuillaan ja puuhaillaan ulkona aikaisesta aamusta lähestyvään iltaan. Annetaan tuulen hulmuta hiuksissa ja pidetään aurinkohatuista vain tiukemmin kiinni.

Meillä retkeilyyn kuuluvat ihan poikkeuksetta eväät. On jotenkin vain niin hirmuisen mukavaa kiivetä kallioille tai etsiä hiekkarannalta meren ääreltä rauhallinen paikka lounaalle tai välipalalle. Toisinaan voi välipaloissa ja lounaissakin mennä rimaa hipoen ja tilanteesta riippuen tarjota vaikka ensihätään välipalakeksin ja tripin seikkailun lomassa. Yritän silti itse olla lasten kanssa huolellinen sen suhteen, että he saisivat riittävän ravitsevat lounaat retkilläkin. Ainakin meidän tytöillä - ja etenkin perheen isällä :D - verensokerin heilahtelut kun näkyvät heti rauhattomuutena ja mielialan ailahteluina.

 

Saimme Airamilta testiin vapaa-ajan tuotteita, joista kylmälaukun ohella on ilahduttanut erityisesti ruokatermari. Nyt ollaan näet nautittu luonnossa seikkaillessamme myös keitoista. Muutama päivä sitten kiivettiin täällä Porvoossa Hamarin kallioille ja mahtavalla näköalapaikalla meren äärellä syötiin kolmeen pekkaan iso termoksellinen bataattisosekeittoa. Tytöt jaksoivat keskittyä hämähäkki- ja koppakuoriaisjahtiin paljon paremmin, kun saivat lounasaikaan napostelupalojen ja hedelmien rinnalla lämmintä keittoa.

Tavallista termariahan kuljetetaan mukana lähes aina, sillä minä ja tee ollaan erottamaton parivaljakko. Airamin tämän kesän uutuustermareista meillä on kulkenut matkassa ylempänä näkyvä, tyylikäs mustahohtoinen terästermos, johon mahtuu juurikin sopivasti pari teekupillista mun tarpeisiini. Syksyn viilentyessä aikanaan se toiminee erinomaisesti kokonsa puolesta lämpimälle kaakaolle.

 

Amatöörimäisyyttä on tosin havaittavissa meidän retkeilyssä vielä moneltakin osin. Pakattiin tälle kallioseikkailulle mukaamme auton verkkovirralla kylmyyden säilyttävä kylmälaukku. Kilometrien matka ja nousu hellepäivässä kallioille painavan eväslaukun kanssa oli jo huomioimisen arvoisen suoritus sinällään. Tähän tarvinnee siis miettiä toista ratkaisua pitkillä kävelymatkoilla ja jättää hyvin toimiva kylmälaukku peräkonttiin.

 

Jos muuten mietit retkeä Porvoon suunnalle, Hamarin kalliot ovat vierailemisen arvoinen paikka mahtavan näköalansa puolesta. Rattailla sinne ei tosin pääse, mutta pientenkin kanssa oleskelu tuntuu turvalliselta korkeudesta huolimatta. Ensi kerralla saatan tosin pakata kertakäyttögrillinkin mukaan, sillä siellä voisi viettää kauniina päivinä aikaa pidempäänkin.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Kategoriat

Instagram