Kirjoitukset avainsanalla Ulkoilu

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

 

Lasten kasvaessa huomaan usein pohtivani sitä, millloin heille tulisi antaa siivet ja mahdollistaa yhä itsenäisempi lento kohti korkeuksia, ja milloin voisin vielä hetkeksi sulkea heidät tiiviisti lähelleni ja pitää sylissäni toivoen lapsuuden hetkien pysähtyvän. Tiedätte varmaan sen ylpeyden ja haikeuden ristiriidan. Pienen ihmisen kasvamisen.

 

Esikoisemme lähti tänä kesänä ensimmäistä kertaa pitkälle vaellusreissulle kummitätinsä kanssa ja oli poissa useamman yön. Hän odotti reissuaan niin paljon, että heräsi joka ikinen aamu edeltävät viikot samaan sormilla tehtävään laskusuoritukseen: "Enää-seitsemän-yötä-enää-kuusi-yötä-ja-sitten-mä-lähden." Laukkunsa hän pakkasi jo viikkoja aikaisemmin oman huoneen nurkkaan odottamaan. Lähtövalmiuteen.

 

 

Luonteeltaan nelivuotiaamme on uuteen avoimin mielin suhtautuva ja helposti innostuva. Niinpä vaeltaminen, repussa kuljetettavat eväät ja kummitädin seurassa vietetyt päivät sytyttivät lähtökipinän. Jännittävää oli myös ajatus makuupussissa nukkumisesta. "Tarviiko pakata tyyny? Tuleeko sinne makuupussin alle patja?" Makuupussinsa hän haki vain muutamia päiviä ennen vaellusreissuaan Partioaitasta, josta hänen omakseen valikoitui tyttömäisen pinkki Marmotin lasten makuupussi. Se, jonka sisässä nukuttiin jo kummien olohuoneen lattialla vaeltamista edeltävä yö seikkailunomaisesti.

 

Kummitätinsä vaeltelee luontopoluilla metsän siimeksessä harva se päivä, joten sen puolesta tuntui luottavaiselta päästää vaeltajat matkaan (mitä nyt varoitin susista, karhuista, punkeista, kyykäärmeistä ja sadasta muusta öttiäisestä). Silti tunnustan, että jotenkin otti myös vatsanpohjasta, sillä siellä he vaeltaisivat aamuvarhaisesta lähtien satojen kilometrien päässä metsän siimeksessä ja kallioilla kohti laavua - ja elämyksiä.

 

 

Turhaan äitinä huolehdin. He pärjäsivät erinomaisesti (Mitenkäs muutenkaan, I know). Kymmenen kilometrin kohdalla kummitäti oli ottanut hetkellisesti avuksi Kettukarkki-lahjonnan "Kun kävellään tuolla (kilometrin päässä) näkyvän puun luokse, saat yhden karkin." Samoin hiertävät kengät oli neidin oman tarinan mukaan heitetty jossakin vaiheessa pois ja kirmattu kevytkulkuisia polkuja sukkasillaan. Voi mikä onni. Tämän tarinan kummitäti jätti - tietoisesti, veikkaan - vahvistamatta.

 

Makkaraa laavulla, metsän ääniä, istumista korkealla kaatuneen puun päällä ja temppuilua puun rungolla, aurinkoa ja juttelua. Ihan paras seikkailu. Makuupussiunetkin maistuivat - vaelluskirjaa selaten ja uninalle tiukasti syliin rutistaen.

 

Äidin pieni, oikeastaan jo aika iso. Pärjäsit taas hienosti.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Äiti, me halutaan maalata", kuului pikkusiskon toive aurinkoisena mökkiaamuna. "Ulkona", täydensi isosisko.

 

Kesämökkiläisillä oli pakattuna reppuun vain muutamat askartelutarvikkeet, joten jatkoimme tätä keksi ideat luonnosta - askarteluvinkkien sarjaa kolmella eri toteutuksella. (Kurkkaa myös luonnonmateriaaliaskarteluina toteutettuna, miten punoimme kaislasta ja kukista sekä maalasimme raparperinvarsilla).

Kivien ja käpyjen maalaaminen

 

Rantalaiturin tuntumassa istuessaan tytöt etsivät kasan kiviä ja käpyjä. Sateenkaarivärejä, he totesivat maalatessaan niitä pastellisävyisin akryylivärein. Suunniteltuja leppäkerttuja tai ampiaisia näistä kauniista kivistä ei taida silmien lisäämiselläkään tulla, mutta perhosiksi muuntautumista kokeillaan liimaamalla siivet ja silmät sekä tuntosarvet.

 

Kävyistä tuli kauniita sellaisinaan kirkkaassa kulhossa. Luulen silti, että kiinnitän niihin siiman, jolloin ne saa myös ripustettua.

Pullonkorkkiunikot

 

Nautitteko puolison kanssa kuohuviiniä tai tarjositteko ystäväperheelle grillaamisen lomassa viiniä? Pullonkorkkia pystyy hyödyntämään kivalla tavalla maalaamisessa. Meillä korkki oli apuväline unikkotaiteeseen, jossa värinä käytettiin sormiväriä.

 

Toimisi muuten vaikkapa viinirypäleisiin, kirsikoihin, leppäkerttuihin tai vaikkapa omppupuuhunkin erinomaisesti.

Sydämiä vessapaperirullalla

 

Pullonkorkista vessapaperirullahylsyyn - otettiin kaikki tarpeeton hyötykäyttöön. Hempeitä sydämiä maalattiin vessapaperirullan hylsystä muotoillulla sydänsabluunalla. Jotta sydän pysyy muodossaan, sen voi halutessaan kiinnittää pienellä teipinpalasella. Vinkkinä voi tosin todeta, että meillä käytössä ollut hajoava vessapaperirullahylsy ei ollut paras mahdollinen.

 

Älyttömän helppoa pienellekin puuhailijalle ja vaikutti ainakin meillä tyttömäisessä kodissa hyvinkin suositulta.

Kaikenlaista mukavaa voi tehdä varsin pienelläkin materiaalivarastolla. Samoin näistä kaikki sopivat jo parivuotiaasta eteenpäin, joten ovat erinomaista ajankulua silloin, kun kuuluu se tuttu "äiti, mitä me voitais tehdä?"-kysymys.

- - -

Tänä kesänä Teehetkien kodissa tutustutaan useisiin lapsiperheitä kiinnostaviin kohteisiin kotimaassa (ja hypätään jopa karavaanariksi ekaa kertaa elämässä viikon kuluttua) sekä askarrellaan helpon toteutuksen juttuja tyttöjen kanssa. Tule mukaan seuraamaan kesäpäiviämme Facebookissa ja päivittäin päivittyvin kuvatarinoin Instagramissa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Lumen alta paljastuva metsä tarjoaa mahtavan mahdollisuuden retkeilyyn. Enää ei tarvitse tarpoa sohjossa (nilkkoihin asti ulottuvassa ainakaan), sillä nämä raekuurotkin onneksi sulavat jo hetkessä. Olkoonkin, että ne tuntuvat edelleen olevan päivittäisiä. Ihmeellinen kevään odotus.

Tytöt ovat jo siinä iässä, että heidän kanssaan on mukava tutkia luontoa tarkemminkin. Eiliselle metsäseikkailulle lähdettiin neiti 2,5veen kanssa aarteenetsintätunnelmissa. Sovittiin, että etsitään metsästä pieniä asioita, sellaisia, mitä voitaisiin löytää pitkin kesää muutoinkin. (EDIT: Muistattehan  jokamiehen oikeudet eli esim. sammalta tai jäkälää ei saa irrottaa sellaisenaan, mutta ainakin talven jälkeen sitä löytyy valitettavan paljon irrallaan)

 

Tadaa - tässä se on. Ensimmäinen versio luontoon sopivasta aarteenetsinnästä, kananmunakennoon kätkeytyvät metsän aarteet. Kananmunakotelon päällä on kuvattuna asiat, joita metsästä tulee etsiä ja ne voi löytämisen jälkeen tallettaa omiin lokeroihinsa. Toimiva idea, jonka esikoinen jo toivoi saavansa kokeiluun tälle päivälle.

 

Kuvasin nämä itse, kun joka tapauksessa kerättiin eilen metsän aarteita mukaamme. Jos toteutusta haluaa oikoa, nettien kuvahaut ja erilaiset kuvapankit auttavat eteenpäin. Tähän voisi jättää myös pari tyhjää lokeroa lapsen omille metsän aarteille.

 

Ajattelin käyttää tätä kevään kaveriperhetapaamisissa, jossa lähdetään lasten kanssa tuohon lähimetsään ja kallioille. Toimisi varmaan myös synttäreiden "ohjelmanumerona" tai päiväkotiryhmien puuhissa. Saa joka tapauksessa lapsetkin tutustumaan erilaisin silmin luontoon ympärillään.

- - - -

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista ja aktiivisesti päivittyvin kuvatarinoin Instagramista. Liity mukaan seuraamaan arkeamme.

Kommentit (9)

Naanaa
1/9 | 

Tää oli ihan huippu. Kiitos. Kokeiluun menee. Kun asuu keskellä metsää, oma silmä tottuu liikaakin. Annoin toissapäivänä kameran 5 ja 6 vuotiaille tytöille metsään ja kuvakulmat oli huikeita. 💗 En tiennyt että sammalessakin on niiiiin monta värisävyä. 😀

elina61
3/9 | 

Hei!

Onkohan kuvan varpu sittenkin puolukasta, mustikka kun on ainakin täällä Turun suunnalla vielä ihan lehdetön?

Jokamiehenoikeus ei salli myöskään varpujen katkomista. Muuten tosi hieno idea!

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Puolukka mikä puolukka ;D Ei kannattais yön pimeydessä viimeistellä mitään.
Hyvä, kun muistutat noista jokamiehen oikeuksista. Kesällä saa vähän katsoa toisin silmin, nyt näitä katkenneita on jokaisella kävelypolulla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Meidän kotimme etu- ja takapihat elävät eri vuodenaikoja. Etupihalla alkaa jo vihertää ja narsissit kukkivat ruukkuihin istutettuina. Takapihalla on kasoittain lunta. Ei siis sellaista kevätauringon sulattamaa, lähes läpikuultavaa hentoa lumipeitettä, vaan ihan kunnon talvinen. Ei merkkiäkään keväästä. Ei tarvi vielä haaveilla nurmikon leikkaamisesta, saati kukkapenkkien tekemisestä. Ennemminkin saa vähän katsoa mihin astuu, ettei uppoa nilkkoja myöden kinokseen.

 

Lapsille tää kahtiajakoisuus on ulkoilun puolesta kiehtovaa. Etupihalla voi kyykkiä kurahousut jalassa ja lapioida vettä hiekkalapiolla ämpäriin nurmikolle tulleesta veden täyttämästä kuopasta. Voi kokeilla pyöräilyä lumettomalla, täysin sulalla tiellä hiekoitushiekan rapistessa vielä asfaltilla. Takapihalla pääsee tekemään lumiukkoja ja potkukelkkailemaan. Hiihtämäänkin pääsisi, mutta etupihan ”huijaavan” tilanteen takia tajusin meidän jo nostaneen sukset autotalliin. Ehkä tilanne tarvii siltä osin korjata.

 

Kevättalvella iskee usein väsymys pitkään harmaaseen, luonnon suhteen värittömään, aikaan. Toivoisi jo, että luonto alkaisi vihertää hiirenkorvineen ja krookuksineen, kevätaurinko lämmittää ja pääsisi puutarhaan. Etupihaa katsellessa nousee tietynlainen malttamattomuus, kun asfaltti on lumeton ja hohkaa jo lämpimimpinä päivinä aavistuksen lämpöä takaisinkin. Meillähän on tänä kesänä edessä jonkin verran pihasuunnittelua ja kiinnostavia projekteja molemmin puolin pihaa. Tähän muutettiin viime vapuksi, ja piha on edellisten omistajien toimesta pitkälti pelkistetyn nurmikkoinen ja istutuksina lähinnä pensaita ja kauniita puita. Nyt aiotaan tuoda rinnalle pari näyttävää kukkapenkkiä. Sitten aikanaan, kun tuo takapiha lakkaa ulkoiluhetkinä muistuttamasta keskitalvea.

Takapihalla – no, me ollaan otettu siellä kevään odotuksen aikalisä. Tytöt potkuttelevat riemuissaan potkukelkallaan tontin reunalta toiselle, leikkimökiltä omppupuille. Toinen istuu kyytiin ja toinen potkii tai juoksee vauhdin ja taas vaihdetaan. Potkukelkat taitavat tavallisesti kaupunkiasumisessa olla vähän harvinaisempi juttu, mutta me ollaan sopivasti tässä keskustan syrjässä kiinni erinomaisten ulkoilumaastojen vieressä. Meidän perheeseen tuo nostalginen, oman lapsuuden mieleen tuova Eslan kelkka sopii siis erinomaisesti, ja sitä paitsi ne ovat kivan sisustuksellisiakin tuossa etupihalla talvipäivinä. Eteläpohjalainenkin, kaiken lisäksi. Mun lapsuuden kotikontujen juurilta.

 

 

Sitä paitsi ihan mahtava oivallus muuten potkurivalmistajalta tuo tyttöjen uudempaan kelkkamalliin saatavilla oleva tuki, joka estää pientä matkustajaa putoamasta kyydistä. Muksutuki, nimensä mukaisesti näemmä. Ei tarvi enää perinteiseen tapaan venytellä kaulahuiveja pitkiksi ja epämääräisen muotoisiksi, eikä toisaalta miettiä, saavatko lapset leikkiessään sellaisen vauhdin, että jompikumpi putoaa istuessaan kyydistä. Kuopus on tykännyt siitä erityisesti. Yksin potkutellessaan istuttaa tuen taakse välillä nallensakin ”siinä sun on nalle hyvä olla.”'

 

Maalis-huhtikuun vaihde on silti joka vuosi sitä luonnon muuttumisen ja muutoinkin muutoksen aikaa. Pakataan talvivaatteet varastoon odottamaan seuraavaa vuotta, nostetaan pulkat, sukset ja potkukelkat autotallin lämpöön, nimikoidaan illat pitkät päiväkotiin uusia välikausivaatteita, avataan puutarhalehdet iltateen äärellä. Talvesta kevääksi, kohti kesää

- - -

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista ja aktiivisesti päivittyvine kuvatarinoineen Instagramista. Liity mukaan seuraamaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu

Instagram