Kirjoitukset avainsanalla rakastansua

Mitä, jos et jonakin aamuna heräisikään vierestäni? 

Jos tietäisin, ettei sinua enää aamulla ole, tekisinkö asioita toisin?
Juttelisinko kanssasi päivän kuulumisista, tulevaisuuden haaveista ja toteutuneista unelmista sen sijaan, että jo hämärässä makuuhuoneessa selaisin kännykälläni päämäärättömästi netin uumenissa? 
Keskustelisinko mieltä painavista asioista odottamatta aamuun? 
Käpertyisinkö kainaloosi sen sijaan, että käännän selkäni ennen unen tuloa? 
Antaisinko vielä yhden suudelman, vaikka jo väsyttää?
Silittäisinkö jo uneen painuvan selkää ja kuiskaisin hyvää yötä, kiitos päivästä? 

 

Viime aikoina media on kertonut suru-uutisista. Takavuosien menestynyt mäkihyppääjä Matti Nykänen ja vuosikymmeniä suomalaisia musiikillaan kantanut Yö-yhtyeen Olli Lindholm menehtyivät sairaskohtauksiin hyvin lähekkäin. Media ja keskustelupalstat kertovat tarinoita surusta ja muistoista. Siitä, että jaettiin yhteistä polkua hetken matkaa. 

 

Tieto tunnettujen henkilöiden menehtymisestä herättää pohtimaan myös omaa elämää. Vaikken tunnista itsessäni kollektiivista surijaa, menevät lukuisat otsikot väistämättä tunteisiin. Ymmärrykseen sitä, ettei kukaan meistä ole täällä ikuisesti. Monet eivät ole edes niihin eläkevuosiin, joita varten tehdään joukko sitten-kun-suunnitelmia tämän päivän sijasta. "Voi kunpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois..." muistuttaa, ettei mikään ole pysyvää. 
 

"Elämä on ihmisen parasta aikaa", totesi mäkisankari. Siihen peilaten on kuitenkin hyvä miettiä omaa suhdetta elämään. Läsnäoloon. Läheisten tärkeyteen. 

Ehkä näiden toisille areenoille siirtyneiden ihmisten muistoksi jää myös hetken pysähtyminen ennen nukahtamista. Vielä yksi suudelma uniselle, vaikka jo väsyttää. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ollaan lähes joka joulu melkein kymmenen vuoden ajan kirjoitettu mun puolison kanssa toisillemme kirjeet. Raapustettu ajatuksia menneestä vuodesta ja tulevasta, siitä mitä odotetaan. Siitä, mistä haaveillaan ja ollaan kiitollisia. Sanoja sydämestä. 

Jokaisessa kirjeessä ollaan vuosi toisensa jälkeen eri tavoin todettu, että ollaan tultu kotiin, kun ollaan löydetty toinen toisemme. Saatu mahdollisuus elää tätä elämää tällaisenaan. 

 

Elän elämää, jossa mun on hyvä olla perheen, läheisten ja ystävien kanssa. Juuri näin. Se ei tarkoita sitä, etteikö joskus vahvatahtoisten lasten kanssa neuvotteleminen kysyisi hermoja tai puolisonkin kanssa nahisteluttaisi. Isossa mittakaavassa niillä ei kuitenkaan ole merkitystä oikeastaan minkään vertaa. Onni syntyy ihan muusta. 

Oma terveyspainajaiseni on reilun vuoden takaisena yhä sen verran lähellä, ettei mua tarvitse muistutella elämän itsestäänselvyyksistä. Tai siitä, ettei mikään ole itsestäänselvää. En enää halua olla todennäköisyyksissä yksi miljoonasta. Toisaalta tiedän myös koetun myötä, millä asioilla on viime kädessä merkitystä. Niistä pidän kiinni.

Vuodet muuttavat ja muuttuvat. Alkaneelta vuodelta toivon kuitenkin sitä, että elämä pysyisi pitkälti ennallaan. Tällaisenaan kuin se nyt on. Tasapainossa. 

 

Samaa toivon sinulle. Että vuosi 2019 jäisi aikanaan mieleen vuotena, jota oli hyvä elää. Vuotena, jossa asui tasapaino ja onnellisuus. Että kokisit tulleesi kotiin. 

 

Onnea ja levollisuutta juuri alkaneeseen vuoteen, sen ensimmäisiin päiviin ja lukuisiin tuleviin. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

On paikkoja, jotka pystyvät yllättämään joka kerta. Vakuuttamaan.
Niitä, joissa aikaa viettäessään toivoo ajankulun hidastuvan, mutta joista lähtiessään sulkee oven tyytyväisin mielin, sillä onnistuneen asiakaskokemuksen jälkeen tietää jo lähtiessään palaavansa takaisin.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

🌟Kiitos Haikon Kartano 🌟Kiitos elämyksestä, takuuvarmasta laadusta ja kohtaamisen taidosta. Erinomaisesta asiakaskokemuksesta. Kuin uudestisyntynyt ei ihan kuvaa tämän päivän oloa, sillä valvottiin aamuyön tunneille ja kilisteltiin rakkaan ystäväpariskunnan kanssa melko monella kuplivalla. Mutta tekipä ihan älyttömän hyvää viettää aikaa aikuisseurassa; nauraen, jutellen ja nauttien. Maailma on hurjan paljon parempi paikka tämän jälkeen. #maailmanparannusta #aamuyöntunneille #näkyyköväsymyskatseesta #parisuhdeaikaa #onniontässä #yhteistäaikaa #parisuhde #rakastansua #irtiottoarjesta #parastajustnyt #haikonkartano #hotelhaikko #haikko #visitporvoo #visitfinland #munkotikaupunki #matkailukotimaassa #hotelli #kartano #suosittelen #selfie #mylove #vauvablogit #perheblogit #matkablogi #meidänperhelehti #teehetkienkoti @haikonkartano @meidanperhelehti

A post shared by Marika (@teehetkienkoti) on

Historiallisessa punaisten ranta-aittojen ja kauniiden luontokohteiden Porvoossa sijaitseva Haikon Kartano upeine puitteineen on sellainen. Puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja vain seitsemän kilometrin päässä historiallisesta vanhasta Porvoosta sijaitseva kartanohotelli tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille. 

Olen osallistunut Haikossa lukuisiin iltapukujuhliin ja nauttinut illallista toinen toistaan vaikuttavammissa, kauniiden yksityiskohtien saleissa. Olen rentoutunut kylpyläosastolla, varannut erilaisia hoitoja ja uudistanut ilmettäni kampaajalla. 

Työn puolesta Haikon Kartano on mahdollistanut laadukkaasti toteutettuja työkokouksia kongressisiivessä ja lounaita kartanon puolella. Kartanoa ympäröivä puistomainen ympäristö meren äärellä on tarjonnut ajattelutyöstä erinomaisen tauon palaveripäivien lomassa. 

Haikko on myös paikka romantiikalle ja vahvoille tunteille. 
Juuri sitä me etsimme tällä kertaa, kun kahdenkeskisessä varauksessamme oli majoittuminen laadukkaasti kartanon puolella ja illallinen pitkän kaavan mukaan kiireettä. 

Aikaa vain olla. Ammentaa parisuhteesta ja ystävyydestä energiaa perhekeskeiseen elämäämme. Sille, että minä olen sinua varten ja sinä minua. 

Illallista tuli kanssamme nauttimaan ystäväpariskunta. Kuplivan ääressä nostimme maljan – kerran, jos toisenkin – ystävyydelle ja yhdessäololle. 

Vaikka Haikon Kartano tarjoaa etenkin kartanohotellin puolella upeat puitteet majoittumiseen, on Haikko pysähtymisen arvoinen myös pelkkänä illallispaikkana, mikäli niin tahtoo. Pöytävaraus kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä etenkin viikonloppuina illallispöydät täyttyvät hyvän ruuan äärellä keskustelevista pariskunnista ja ystävistä. 

Niin illalliselta kuin aamupalalta poimittiin iloksemme paljon lähiruokaa Henriksonin leipomotuotteista Malmgårdin spelttipuuroon ja toki porvoolaisittain Brunbergin suklaasuukkoihin. Maistuvaa ruokaa, kauniita kukka-asetelmia ja tunnelmavalaistus - erinomaiset lähtökohdat onnistuneelle illalle. Mä olen visualisti, joten Haikossa silmäkin lepää. 

Haikossa butlereilla on taito kohdata asiakkaat ja tarjoilijoiden ote on ammattitaitoinen. Arvokkuutta henkivässä paikassa se on edellytys, ja tässä he ovat onneksi onnistuneet. 

Haikossa jokainen saa hetkensä. Yksilöllisen ja harkitun. Sen, jossa unohtaa arjen pyörityksen ja pysähtyy nauttimaan niistä minuuteista ja tunneista, jotka ovat käsillä. 

Majoittumismahdollisuuksia Haikossa on laajalla skaalalla. Kylpylähotellin puolella huoneet ovat tavallisempia standardihuoneita, joiden osalta plussana on vaivaton pääsy samassa rakennuksessa sijaitsevaan uudistettuun kylpylään aamutakeissa.

Kartanorakennuksen puolella yksilölliset, korkean laadun huoneet takaavat viihtyvyyden sillekin majoittujalle, joka on nostanut odotuksensa hyvin korkealle. Jo kartanon massiivisten ovien takaa aulaan ja vastaanottoon astuessa avautuu omanlaisensa, kiireettömämpi maailma. Sviitin oven sulkiessa muu maailma jää taakse. Ajattomassa miljöössä on aikaa vain itselle.

Pienten lasten vanhempina aikaa kahdenkeskiselle ololle on rajatusti. Kaiken arjen yhteensovittamisen lomassa koen, että on tärkeää muistaa, mistä kaikki on alkanut. Vanhemmuus ja yhteinen polku jaettua elämää kohti. Että kaiken alku on parisuhteessa, siinä, että ollaan toisillemme tärkeitä omana itsenämmme - ei äitinä tai isänä, vaan puolisona. 

Haikkoon lähdettäessä takana oli huonosti nukuttu yö lasten sairastaessa ja monta edeltävää vähäunisempaa yötä työasioiden painaessa. Kun meillä oli hetki toisillemme, ei kuitenkaan maltettu mennä nukkumaan vielä silloinkaan, kun väsymys jo hiipi silmäluomien taakse. Haukotuskin piilotettiin kääntämällä vaivihkaa päätä. Vaikkei ilta ollut enää niin kovin nuorikaan, istuttiin Haikon kartanon tunnetulla klubilla sen sulkemisaikaan saakka, juteltiin viinilasillisen ääressä ja nautittiin musiikista, otettiin jokunen tanssiaskelkin tanssilattialla. Ja kyllä, se oli ihan jokaisen hetken arvoista. 

Rentoutta etsivän kannattaa myös sujauttaa valkoiset kylpytossut jalkaansa ja tepastella kylpytakkiin kietoutuneena spaosastolle. Linjakkaasti tarjolla on hyvinvointikylpylä aikuisille vilkkaan vesipuiston sijaan. Sitä osaa arvostaa erityisesti silloin, kun omat lapset ovat hoidossa. 

Tai sitten voi tehdä kuten me - nauttia oman huoneen kylpyammeesta, kietoutua  ylellisen paksuun valkoiseen pyyhkeeseen ja kylpytakkiin, kaataa kuplivaa lasiin ja rentoutua heilutellen puhtaita varpaita huoneen sängyn laidalla istuskellen. 

Kotiin palatessamme ei takuulla oltu virkeämpiä kuin lähtiessämme. Pitkistä yöunistakaan ei voi samassa yhteydessä mainita. Toista yhtä hyväntuulista iltaa en tosin muista aikoihin. Iltaa, johon mahtuisi yhtä paljon naurua ja keskustelua miljöössä, joka kutsuu viihtymään. 

Olen puhunut paljon siitä, että uskon elämyksiin ja jaettuihin hetkiin tärkeiden ihmisten kanssa. Siihen, että tulevaisuudessa uskon ihmisten panostavan aina vain enemmän kokemuksiin kuin tavaraan. Muistoihin materian sijaan. 

Nämä hetket ovat niitä. Nämä ovet on hyvä sulkea, kun tietää palaavansa. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Sä osaat vielä hipsuttaa", toteaa nelivuotias onnellisena makoillessaan mun vieressäni sängyllä. Siihen yön pimeinä tunteina omasta huoneestaan kömpineenä. Unihiekkaa vielä silmissään, rakas uninalle vauvavuosilta saakka tiukasti rutistuksessaan. 

Hän rakastaa kosketusta, nauttii silityksestä ja läheisyydestä. Sylin lämmöstä.

Viime viikkoina hän on ollut paitsiossa. Kuullut lyhyemmän iltasadun ja selannut joinakin iltoina kirjaa vain itsekseen ennen unen tuloa. Ollut famon nukutettavana omien vanhempien sijaan. Kuullut kireitä ja huolen sävyttämiä keskusteluja niitä ymmärtämättä, mutta osannut lapsen tilanteenlukutaidolla pysytellä vaivihkaa hieman taaempana. 


Jäänyt taka-alalle. 

Isosisko on sairastanut ja arki sen myötä järkkynyt. Perhedynamiikan hetkellisesti muuttuessa kaikki etsivät paikkaansa uudelleen – päiväkodista hakijaa, huolehtijaa toiselle lapselle toisen lääkärin ajaksi, iltaunille nukuttajaa. Yhtäkkiä irrallisina leijuvia palasia tuntuu olevan enemmän, eivätkä ne loksahtele sujuvasti paikoilleen. Hyvä kun ovat edes jotakuinkin tallessa, osana elämän palapeliä. Ennakoimattomien tilanteiden mahdottomuutta, lapsiperhearjen mutkikkuutta. 


Kun kaikki on taas hyvin ja huoli väistynyt, hän kömpii yhä lähemmäs. Kääntää selän uudelleen, ujuttaa jalkaansa peiton alla lähemmäs. "Hipsuta vieläkin, mä tykkään". Silitän, piirrän kuvioita pieneen selkään, joka on pehmeän uniasun alla lämmin. 

"Jos multa pitää ottaa verikoe, niin mäkin haluan yhtä monta tarraa", hän toteaa pitkän hiljaisuuden jälkeen. Tarkkaavaisena ja empaattisena lapsena hän on pitänyt korvansa auki, poimien kuulemastaan ajatuksen sieltä, toisen täältä. Lohdutan, ettei onneksi keneltäkään tällä hetkellä toivottavasti tarvitse ottaa verikokeita tai varata lääkäriaikoja. Että kaikki on hyvin, eikä kukaan ole enää kipeä. 

Tunnen huonoa omaatuntoa, etten ole ehtinyt olla hänen kanssaan tasaveroisesti kantaessani huolta isosiskosta. Sydämessä muljahtaa, kun pohdin, miten hän on lapsen tavoin kokenut viime viikot nopeine muutoksineen. Että tunteekohan hän, kuten mä, että on ollut tahtomattaan taka-alalla. Ei vähemmän tärkeänä, mutta tilanteesta johtuen. 

 

Rohkaistun kysymään hänen mietteitään. Pienen nelivuotiaan. Vähän varovaisesti, että hei, mitä sä mietit. Mitä olet miettinyt.

"Mä olen miettinyt, että haluaisin hipsutusta." Hymyilyttää. Kyllä tämä taas tästä. Itsellekin armollisempana. 

"Hipsuta jo sitten." Piirrän selkään sydämen. Näin on hyvä. Arki.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu