Kirjoitukset avainsanalla vierailukohteet lapsiperheille

Suomen sympaattisin vaaleanpunainen hotelli, mainostetaan Sokos Hotel Vaakunaa Kouvolassa.

Isoa rakennusta, jonka julkisivu on vaaleanpunainen ja jonka vastaanotossa voi kiikata vaaleanpunaisella keinutuolilla. Keinutuoli, jos mikä, tuo leppoisaa tunnelmaa.

”Kaupunkilaisilla meni monta vuotta tottua tähän ulkoasuun”, toteaa hotellin vastaanotossa työskentelevä hymyillen. Ekaluokkalainen hymähtää vierelläni. "Mä ainakin tekisin kaikista hotelleista vaaleanpunaisia, jos voisin", hän kuiskaa pikkusiskolleen, joka nyökyttää ollen samaa mieltä. 

Meidät toi kaupunkiin koko perheen teatteriesitys Kouvolan kaupunginteatterissa. Vaikka matka Kouvolasta Porvooseen on vain tunnin verran, suunta tästä on pääosin pääkaupunkiseudulle. Toisinkin voisi olla, huomasimme. Monin tavoin. 

Noin 84 000 asukkaan Kouvola on lapsiperheelle paljon muutakin kuin kesäinen Tykkimäki tai sateisten päivien puuhapaikka Action Park.

Lähtökohtamme viikonlopulle oli viettää päivä ulkoillen kansallispuistossa tai ihan kaupungin tuntumassa sijaitsevilla luontopoluilla, syödä hyvin, viihtyä ilta teatterissa ja käpertyä illan tullen hotellin valkoisiin lakanoihin. 

 

Kun matalalla roikkuvat pilvet ripsauttelivatkin sadepisaroita useampaan kertaan päivän kuluessa, jätettiin lenkkarit kassiin ja vaihdettiin suunnitelmia lennosta - katsottiin parhaaksi viettää yhteistä päivää herkutellen. Saatiin suositus tutustua paikalliseen kahvilaan, Papulaariin, joka osoittautuikin löydöksi - yksilölliseksi kahvilaksi, jonka vitriinistä voi nauttia toinen toistaan maistuvampia leivonnaisia ja katsella ihmisiä kädessä höyryävä kuppi kahvilan omaa teetä. 

Ennen teatteri-iltaa istahdettiin hotellin yhteydessä olevaan, S-ryhmän omaan ravintolaan, Frans & Rose. Tytöt tekevät usein edelleen tutuista tutuimman tilauksen; muusin joko lohella tai lihapullilla ravintolan menusta riippuen. Opettelevat sitä, miten asiakaspalvelutilanteissa toimitaan. Kysyvät, josko saisivat kokista ja katsovat toiveikkaana meitä vanhempia pöydän toisella puolella. 

Olen todennut monet kerrat meidän kulkiessa, että annan asiakaspalvelulle valtavan ison arvon. 

Väitän, että näinä päivinä yhä harvemmalle riittää kasvottomuus. Kohtaamattomuus. Välinpitämättömyyskin. Maailmassa, jossa tuota kaikkea on paljon – liiankin paljon – ainakin itse haluan tulla elämysten parissa kohdatuksi. Huomatuksi. Olla asiakas, jolla on kaikessa tavallisuudessaan merkitystä silloinkin, kun toinen lapsi tahtoo tyylikkäässä ravintolassa ruoka-annoksensa ilman tomaattia ja toinen ilman kurkkua. 

Odotan, että asiakaspalvelutyötä tekevät tervehtivät, kiittävät ja opastavat. Katsovat näyttöjensä takaa silmiin ja rohkaistuvat tässä perisuomalaisessa melankoliassa jopa hymyilemään. 

Kahden vielä pienen tytön äitinä tekisi mieli sanoa jokaiselle palvelualan toimijalle, että ellette muuta huomaa, huomatkaa edes lapset. Huomatkaa ne vastaanottotiskeihin nojailevat metrinmittaiset, jotka pienestäkin tervehdyksestä hihkuvat vielä hotellihuoneeseen päästyään tyytyväisyyttään huomatuksi tulemisesta. Ne lapset, jotka kärsivällisesti odottavat nälkäisenä ruokaansa ravintolassa, ja ilahtuvat eteen tuodusta piirustuspaperista väriliituineen tai ohi kulkevan tarjoilijan hyvinkin tavallisesta kysymyksestä. He, tämän päivän lapset, huomisen aikuiset, oppivat esimerkistä. Siitä, miten heidät eri palvelutilanteissa kohdataan. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

”Me onnellistamme, jotta asiakkaamme päivä olisi parempi”, allekirjoittaa Sokos Hotellien konsepti- ja kehitysjohtaja Peter Jung Sokos Hotellien onnistuneista asiakaskokemuksista kootun kirjan. Sarjassaan jo neljännen. Kustakin hotellista löytyvän. Kiikkailin vaaleanpunaisessa keinutuolissa Kouvolan Sokos Hotel Vaakunan aulassa ja muutoinkin hyvästä asiakaskokemuksesta ilahtuneena tämä osui maaliin. #Onnellistaminen #sisäinenpalo #asenne #asiakaskokemus #onnistuminen #työstäänylpeä #sokoshotels #sokoshotelkouvola #kouvola #visitkouvola #perheaikaa #yhdessäoloa #kotimaanmatkailu #matkailu #matkablogit #perheblogit #meidänperhelehti #teehetkienkoti @sokoshotels @visitkouvola @s_ryhma

A post shared by Marika (@teehetkienkoti) on

Siksi Sokos Hotel Vaakunan palvelusta Kouvolassa voisi kirjoittaa vaikka oman tarinansa. Hymyistä, silmiin katsomisesta, kuulumisten kyselemisestä, palvelualttiudesta. Siitä, että he kysyivät lapsilta syksyn lehdistä ja huomioivat vilkkuvat lenkkarit. 

Ei mistään teennäisen ylitsevuotavasta, vaan siitä aidosta asiakaspalvelun taidosta. Siitä, mikä täällä tusinatuotannon maailmassa tuntuu toisinaan katoavan. Heiltä se ei onneksi ollut kadoksissa; ei vastaanotossa, eikä ravintolan puolella tai aamupalalla. 

Lasten kanssa matkaillessa huomaan myös katsovani niin majoitus-, ruokailu- kuin yleisiä tilojakin varsin tarkkaavaisesti. Sitä, monetko sormenjäljet löytyvät ravintolan puhtaiksi ajatelluista aterimista, kuinka monta edellisen pienen leikkijän tahmaa hotellin leikkipaikan leluista tai millainen villakoirakasa kurkistaa varavuoteeksi levitetyn vuodesohvan alta. 


Vaaleanpunaista Vaakunaa ei ole rakennettu tämän päivän sisustuksellisin ratkaisuin, vaikka moniin tiloihin on tehty ajan kuluessa modernisoivaa uudistusta. Toisaalta yksikään paikka ei ole rempallaan ja kaikesta on pidetty siisteyden rinnalla hyvää huolta. Siksi majoittumismukavuudesta ja viihtyisyydestä voi kiittää. 

Kyllä. Lapset kinasivat kuten kotonakin, nahistelivat siitä, kumpi näki ensimmäisenä ikkunasta Sokos hotellien punavalkoisen lipun tai kumpi arvasikaan oikein missä kerroksessa meidän hotellihuone on. He eivät selvinneet ilman väittelyä siitäkään, kumpi nukkuisi sängyn oikealla, kumpi vasemmella laidalla. Lapsiperheen arki jatkuu hotellissakin. 

Pitkät vaahtokylvyt, valkoiset (toisten petaamat) lakanat, monipuolinen aamiainen ja kiireetön yhdessäolo toivat kuitenkin hetkiin levollisuutta. Hyvää mieltä. Pysähtyneisyyttä hyvällä tavalla. 

Sitä paitsi onni on hyvinkin pieniä asioita. Kuten Instassakin totesin, illan kävely teatterilta hotelille liikutti jossakin syvällä sydämen sopukoissa. Tytöt katselivat niskat kenossa tähtitaivaan tähtiä ja huokasi onnellisena ”Sirius ja monta muuta tähteä, kaunein ilta koskaan”.  Hän nakersi hotellihuoneessa pikkusiskonsa vieressä iltapalaa ja hihkui tyytyväisyyttään siitä, että sai olla hereillä vielä pimeän aikaan. En raaskinut kertoa, että talven lähestyessä pimeä tulee aina vain aiemmin, eikä se oikeastaan tarkoita hereilläoloa aikuisten aikaan.

 

Tuon illan onnen täydensivät siis tähdet hotellin parkkipaikan yllä ja huoneen ikkunasta katsottuna ennen nukkumattia.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Hyvää yötä! ”Sirius ja monta muuta tähteä, kaunein ilta koskaan”, huokasi ekaluokkalainen tähtitaivasta katsoessaan. Nakersi hotellihuoneessa pikkusiskonsa vieressä iltapalaa ja hihkui tyytyväisyyttään siitä, että sai olla hereillä vielä pimeän aikaan. En raaskinut kertoa, että talven lähestyessä pimeä tulee aina vain aiemmin, eikä se oikeastaan tarkoita hereilläoloa aikuisten aikaan. Tämän illan onnen täydensivät siis tähdet hotellin parkkipaikan yllä ja huoneen ikkunasta katsottuna ennen nukkumattia. Niitä elämän pieniä suuria asioita. #sokoshotelvaakuna #sokoshotels #kouvola #visitkouvola #vaaleanpunaisenhotellintaikaa #perhematkailu #perheaikaa #teatterireissulla #kotimaanmatkailu #matkailukotimaassa #matkailu #autumn #thisisfinland #vauvablogit #perheblogit #meidänperhelehti #teehetkienkoti @sokoshotels @visitkouvola

A post shared by Marika (@teehetkienkoti) on

 "Me onnellistamme, jotta asiakkaamme päivä olisi parempi", oli allekirjoittanut Sokos Hotellien konsepti- ja kehitysjohtaja Peter Jung Sokos Hotellien onnistuneista asiakaskokemuksista kootun kirjan, jota selasin vastaanotossa. Ainakin Kouvolassa onnellistaminen osataan. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Elämä on täynnä unelmii, ota niistä kii”, räppäävät nallet Ti-Ti Nallen 30-vuotiskiertueella Porvoon Taidetehtaalla valoshown valaistessa pimeää salia. 

Ti-Ti, Tiri, Trioli, äitinalle ja isänalle, nuo tutut tärinähousut kuuluivat meistä monen nyt lastemme kanssa lastentapahtumissa käyvän omaan lapsuuteen. Siksi salissa on pienten taputtaessa ja tanssiessa myös paljon nostalgiaa, liikutustakin. Muistoja, jotka johdattavat omaan lapsuuteen. 

Ti-Ti Nallen 30-vuotisjuhlakiertue on jälleen tutun titimäistä nalleshowta, jossa Riitta lähtee nallejen kanssa avaruusseikkailulle. 

Äiti- ja isänallen hääpäivän kunniaksi rakennettu raketti vilkkuu ja välkkyy noustessaan kohti avaruutta. Tähdet loistavat taivaalla ja pilvityttö johdattaa niin lelumaahan kuin kuuhunkin. 

Illassa on paljon omien lapsuusvuosien tunnelmaa, mutta räpin ja hiphopin myötä kiinnittymistä myös tähän päivään. 

Eturiviin, aivan lavan reunaan omilta paikoiltaan hiljalleen siirtyneet reilusti alle kouluikäiset katsovat nallejen tanssia silmät loistaen. Viisivuotias taputtaa sylissäni ja hyräilee hänelle tutun ”jätä valo ikkunaan, se meidät kotiin johdattaa”-säveliä. 

Ekaluokkalainen tarkkailee esitystä musiikin lomassa toisenlaisin silmin. Hän tunnistaa, että kamelilla on ihan samanlaiset tossut kuin nalleilla, jotka hetkeä aiemmin kipaisivat lavan taakse näkymättömiin. Hän ihailee rakettia todeten, että sellaisen osaisivat ehkä helposti rakentaa koulussakin. 

Seitsemänvuotias tiedostaa, että hahmojen takaa löytyvät ihmiset, mutta haluaa kuitenkin mennä halaamaan nalleja. Pikkusiskosta huolehtiakseen, hän väittää, mutta laskee samalla, että takuulla jokainen nallehahmo tulee lämpimästi rutistetuksi. 

Ti-Ti Nallen vasta alkaneen 30-vuotiskiertueen lomaan on siroteltu viisaita ajatuksia elämästä. Usko itseesi, muistuttavat Riitta ja Hirsimetsän asukkaat. Näin he muistuttivat jo pikkusiskoani ja pikkuveljeäni, jotka nököttivät telkkarin ääressä kotisohvalla 80-luvun lopulla. 


Ovatko Ti-Ti nallet teille tärkeitä? Tutustu myös meidän perheen aiempiin Ti-Ti haleihin:

Ti-Ti Nallet muuttivat uuteen kotiin Lempäälän Ideaparkiin (2018) 
Poikkeuksellista läsnäoloa – Viikonloppu Ti-Ti Nallen kavereina Ikaalisissa (nalleperheen vanha koti Ikaalisissa, 2017)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

”Voi sentään, minä myöhästyn”, puuskuttaa kani näyttämöllä hoppuillen. Taustalla tikittää kello kertoen ajankulusta.

Tanssiteatteri Hurjaruuthin Liisa Ihmemaasta ei vauhtia puutu, kun näyttämöllä on samanaikaisesti parhaimmillaan neljä Liisaa ja kanejakin useampi. 


Tanssiteatteri Hurjaruuth tuo keväisin ensi-iltaan Pölyt pois klassikoista-sarjassa nostalgisia, tuttuja tarinoita, jotka päivitetään tähän päivään. Keväällä 2019 ensi-iltansa sai tanssiesitys Liisa ihmemaassa, joka pohjautuu Lewis Carrollin vuonna 1865 kirjoittamaan lastenkirjaan. 

Siinä tyttö, Liisa nimeltään, pujahtaa kaninkolon kautta ihmeelliseen maailmaan. Kohtaamassaan ihmemaassa hän tapaa toinen toistaan kummallisempia asukkaita ja erilaisia juomia juotuaan tai ruokia maistettuaan kasvaa tai kutistuu.  

Kun näyttämöllä käytetään suuria, vaikuttavia videoprojisointeja, valot vilkkuvat ja taustalla soivat kellot, tuntuu katsojankin olo epätodelliselta. "En tiedä, kuka olen. Luulen vaihtuneeni aamusta", pohtii Liisa. "Kuka kasvaa kutistuessaan, kuka kutistuu kasvaessaan." Esityksestä löytää näkökulman, jossa kurkistetaan Liisan kasvumatkaan lapsuudesta nuoruuteen ja sen myötä identiteetin muutokseen.

Tanssiteatterimaisesti tanssiin painottuva esitys ei noudattele tavanomaista yhden roolin showta – välillä lavalla on neljä tanssivaa Liisaa ja kaneja kurkistelee useamman lavasteen takaa. Ei uskoisi, että koko esityksen takana on vain neljä taitavaa tanssijaa. 

Repliikkejä ei juuri kuulla. Silti juuri sellaisenaan, vähän ihmemaamaisena, esitys toimii erinomaisesti. 
Vaikka lapset eivät kyselleet tarinan perään, vaan nauttivat näkemästään ja kokemastaan sellaisenaan, etukäteen luettu satu olisi saattanut tuoda vielä lisäulottuvuutta. 

Näyttämöllä on onnistuttu hyödyntämään tila erinomaisesti. Tanssijat liikkuvat ja täyttävät koreografisesti kivalla esityksellään tilan – lattiapinnasta hyppyihin ja etualalta taka-alalle. Tätä on ilo seurata etenkin, kun mukana on kaksi viisivuotiasta, jotka istuvat penkeissään kuin naulitut. Tarkkaavaisesti nauttien. Heille pysähtyneisyys tuskin antaisi yhtä paljon. 

"Jos jokainen hoitaisi omat asiansa, se olisi hyvä", pohditaan esityksen lomassa. Pidän siitä, että lapsillekin suunnatut esitykset jättävät pohdittavaa aikuisille paitsi visuaalisuuden, myös sisältönsä puolesta. Hurjaruuthin kotoisan sympaattinen teatteri kutsuu lapsia ja perheitä isoin joukoin sekä näihin klassikkoesityksiin, että joka talvisiin talvisirkuksiin. Ymmärrän hyvin miksi. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Onko sinulla ollut joskus tunne, että olet ympäristössä, johon et tunne kuuluvasi? Että sydämessäsi tunnet kaipuuta toisaalle? Pieni merenneito saa Helsingin kaupunginteatteriin istahtaneen katsojankin kysymään itseltään, onko olemassa unelma, jota tulisi tavoitella rohkeammin. 

Pieni Merenneito, Ariel, kokee olevansa ihminen merenneidon kehossa. Pyrstö ja elämä meressä ovat hänelle rajoitteita, jotka estävät toiveita täyttymästä. Estävät mereen syntyneen merenneidon rakkauden maan päällä elävään ihmiseen.  Pieni merenneito on tarina rohkeudesta. 

Elokuun lopussa ensi-iltansa saanut Disneyn Pieni merenneito –musikaali nähdään Helsingin kaupunginteatterin myötä ensimmäistä kertaa Suomessa. H.C Andersenin satuun perustuva musikaalituotanto on Helsingin kaupunginteatterin kaikkien aikojen suurin. Edelleen, muutamien viikkojenkin jälkeen on vaikea pukea sanoiksi sitä, miten esitys liikutti ja tarina vei mukanaan. M-A-H-T-A-V-A!

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Pienen Merenneidon ensi-illasta Helsingin kaupunginteatterissa on tänään viikko. Edelleen fiilistellään, sillä musikaali on yksi vaikuttavimpia ikinä niin toteutukseltaan kuin sanomaltaankin. Kouluikäisestä eteenpäin sopiva koko perheelle, teattereita käyneen alle kouluikäisenkin kanssa toimii Merinoita Ursula-jännityksestä huolimatta. #pienimerenneito #ensiilta #helsinginkaupunginteatteri #visithelsinki #synttäripäivänilta #yhdessäoloa #perheaikaa #lastenkulttuuri #suosittelen #vauvablogit #perheblogit #meidänperhelehti #teehetkienkoti

A post shared by Marika (@teehetkienkoti) on
Hieman vallaton ja omatahtoinen Ariel elää merenalaisessa valtakunnassa kuuden sisarensa ja isänsä Tritonin kanssa. Hän on uteliaana ja avoimin mielin tutustuvana kerta toisensa jälkeen hankaluuksissa, mutta sulattaa sydämet puolelleen lumoavalla lauluäänellään.  Arielin rinnalla kulkee uskollisesti hänen ystävänsä Pärsky, joka on lapsekkaan söpösti ihastunutkin Arieliin.

Kun Ariel pelastaa haaksirikkoutuneeseen prinssin ja rakastuu häneen, hän on valmis tekemään kaikkensa unelmansa puolesta. Jopa luopumaan kauniista lauluäänestään, jonka katkeroitunut merinoita Ursula vaatii vastikkeeksi siitä, että Ariel saa hetkeksi jalat. 

On selvää, että Pieni merenneito on Arielinsa näköinen. Taitavasta ohjauksesta kertoo kuitenkin se, ettei musikaali ole pelkkää merenneitoa. Merenvaltias Triton, prinssi Erik, merinoita Ursula lonkeroineen ja lukuisat muut saavat myös aikansa loistaa ja kertoa ajatuksensa. Tämä tekee esityksestä tasapainoisen ja pitää otteessaan entistä vahvemmin. 

Lavastus kahdessa valtakunnassa, meren ja maanpäällisessä, on vaikuttava. Satumaisuutta lisäävät toinen toistaan kauniimmat, värikkäät puvut yksityiskohtineen ja tapa, jolla näyttämöllä liikutaan – uidaan ja tanssitaan. Lapset, 5-vuotias ja ekaluokkalainen, lumoutuivat merenneitojen pyrstöistä ja värikkäistä kaloista, hykertelivät lokeille ja kummastelivat ravun perässä säntäilevää keittiöhenkilökuntaa. Hekin huomasivat lukuisat, mietityn viimeistellyt yksityiskohdat. Välillä niinkin värikästä ja kaunista, että olisi toivonut tilanteiden hidastuvan ihan jo pelkästään siksi, että ehtii katsella pukuja vieläkin pidempään. 

Vaikka Helsingin kaupunginteatteri suosittelee musikaalia kouluikäisestä alkaen, voi mielestäni myös muutamaa vuotta nuorempien, 5-6 vuotiaiden, kohdalla käyttää omaa harkintaa mukaan lähtemisestä. Lapsistamme nuorempikin on varsin kokenut teatterikävijä.

Hän jännitti Ursulaa ja koki merinoidan lonkerot ahdistaviksi. Ursulan nauraessa pahaenteistä nauruaan hän toivoi muutamaan kertaan kotiin lähtemistä. Onneksi kuitenkin vain muutamina hetkinä, sillä suurimman osan ajasta hän nautti, uppoutui tarinaan ja lumoutui näkemästään. 

Kuopuksemme vietti viisivuotissyntymäpäiväänsä Pienestä merenneidosta nauttien. Luulen, ettei hän olisi sinä iltana musikaalin parissa ja teatterin väliaikatarjoiluista nauttien keksinyt mitään parempaa tapaa viettää iltaa.  


Kuvat: Helsingin Kaupunginteatteri

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu