Lapset eivät malta keskittyä ja kimallehileitä on kaikkialla? Lopulta askartelet itse ja lapset juoksevat liiman tahmaamissa sormissaan? Right?

Sitäkin. Haluan kyllä sen kaiken tahmaamisen rinnalla uskoa, että lasten kanssa voi tehdä myös paljon yhdessä. 

Makaronikoristeita minuuteissa 

Välillä kuulee pohdittavan, että kyllähän me askarreltaisiin, mutta kun meillä ei ole niitä tarvikkeita. Että kaikkeen pitäisi hankkia valmiiksi jos jonkin sortin materiaaleja ja siksi jo pelkkä aloittaminen tuntuu niin työläältä. Että kun kuitenkin se piippurassi, kimalleliima tai haaraniitti puuttuu oleellisella hetkellä.

Tämä askartelu ei vaadi erityisiä tarvikkeita. Makaroneja löytyy takuuvarmasti jokaisesta kodista enkelin siipiin tai lumitähden sakaroihin. Toki kuumaliima edesauttaa sitä, että makaronit liimautuvat nopeasti suunniteltuun muotoon. Joulutunnelman saamiseksi nämä saivat pinnalleen hopeisen spraymaalin. Sitä perusautomaalia Tokmannista.

Myrskyn pudottamista oksista taidetta 

Hento lumipeite vaihtui täällä etelässä takaisin mustaan maahan ja pimeyteen, joka saa lapsetkin jo päivällisaikaan ihmettelemään, josko on jo iltapalan vuoro ja nukkumisaika. Tästä syksyiseltä vaikuttavasta säästä löytyy silti yksi hyvä puoli. Luonnossa olevat monipuoliset materiaalit ovat taas helposti kerättävissä talteen - kivet, kävyt, kepit ja kanervat.

 

Partavaahdon kuohkeutta

Naiset, nyt on viimeistään aika kipittää kiireen vilkkaa miesten kosmetiikkahyllylle! K-i-i-r-e-e-s-t-i. Tai miehet, toki tekin saatte. Askarteluhan ei kysy sukupuolta niin kuin ei moni muukaan asia tässä maailmassa. 

Idea on yksinkertainen. Sekoitetaan partavaahtoa ja liimaa (itselläni seos noin 1:1, liimaa hieman vähemmän). Meillä valmistui muun muassa lumisateessa tarpova jääkarhu, joukko lumitähtiä ja kummitus

Vinkkinä tosin se, että tuoksuton partavaahto toimisi tässä ihan parhaiten. Toisaalta partavaahdon tuoksuessa tuntuu poikkeuksellisen kotoisalta - kuin olisi päiväsaikaankin koko perhe koossa.

Silpputaidetta

Paperisilpun kerääminen on päivittäistä. Se tuntui loputtoman turhauttavalta, kunnes keksin, että siitä voi tehdä uudenlaisia kokonaisuuksia. Silpputaidetta. Nyt silppu saa uuden muodon sydämissä, jääkarhuissa, Frozenin Olofeissa ja pöllöissä.

Lupa leikata, lupa liimata. Ihan parasta meidän tyttöjen mielestä. Silpputaiteen jälkeen äitikin on asiasta vähän enemmän innoissaan.

- - 

Teehetkien koti-blogin takaa löytyy lähes nelikymppinen Marika. Äiti 3v ja 5v tytöille ja vaimo sielunkumppanille. Ystävä ja kodin hengetär. Teetä ja joulua rakastava askartelija ja aktiivisesta tekemisestä pitävä ennakkoluuloton tutustuja. Ikuinen maailmanparantaja, joka uskoo, että pienilläkin teoilla on merkitystä. Opintovapaalla asiantuntijatyöstään alkuvuoteen saakka, jolloin edessä on tasapainottelu työn ja perheen yhdistämisessä. 

Liitythän mukaan seuraamaan arkeamme Facebookissa tai kuvatarinoin Instagramissa

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Maitokahvimedia
1/1 | 

Todella paljon kivoja ideoita. Kiitos. Partavaahdot kaivetaan kohta esiin. Meillä lapset 6 ja 3- vee rakastavat pahvilaatikoita. Rakentavat niistä veneitä ja robotteja. Siinä on jotakin lohdullista näin nykyajassa elettäessä. Hyvää joulun odotusta sinulle. Toivottaa Maitokahvimedian tiimi

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu