”Tulkaahan tytöt, nyt mennään”, hoputin lapsia kaupassa. ”Lopettakaa jo kinaaminen”, jatkoin hetken kuluttua tuskastuneena kolme- ja viisivuotiaiden keskinäiseen nahinaan siitä, kumpi saa vetää ostoskoria pidemmän matkaa. Tehostin sanomaani tiukasti "Tytöt", tiedättekö siten kuin kaupassa hampaiden välistä sihistään yrittäen kuulostaa vakuuttavalta, mutta näyttää leppoisalta vanhemmalta. 

 

”Älä sano tytöt, vaan lapset. Ei pidä jo pienestä määrittää, mikä kukin on”, totesi touhujamme kaupassa seurannut ventovieras nainen tiukasti ja oli tuimailmeisesti tiessään yhtä nopeasti kuin oli tilanteeseen tullutkin.

 

En osannut vastata mitään. En edes reagoida. Jälkeen jäi vain hämmennys.

 

Tytöt lapset jatkoivat touhuilujaan huomiota kiinnittämättä. Pinkin glitterinen käsilaukku heilui esikoisen olkapäällä vakaasti.

 

Tytöt. Käytän lapsista, siskoksista usein sanaa tytöt. Puhun vähintään yhtä usein tytöistä kuin käytän sanaa lapset. Sisarukset, siskot, rakkaat, muruset, lapset, tytöt. Kaikki käy, tilanteesta riippuen. 

 

Se, että kutsun heitä tytöiksi, ei kerro sen enemmästä kuin siitä, että meidän perheeseen kuuluu todellakin kaksi lasta, joiden sukupuoli on tyttö.

 

Tytöttely.

 

Luonko heille tällä vahvistettua ymmärrystä omasta sukupuolestaan sen sijaan, että he näkisivät itsensä neutraalisti lapsina? Takuulla.

 

Ohjaanko heitä tytöttelyä vahvistamalla tiettyyn suuntaan? Että kun heitä kutsutaan tytöiksi, he myöhemminkin tiedostavat paremmin sukupuolensa (ja sen mahdolliset rajoitteet). Todennäköisesti.

 

Määritänkö sillä sitä, miltä heidän tulevaisuutensa valintoineen näyttää? Toivottavasti en.

 

Sukupuolirooleista ja kaikenlaisesta neutraaliudesta puhutaan juuri nyt paljon. Siitä, ettei vanhempana saisi ohjata mihinkään suuntaan, eikä vahingossakaan esim. todeta jonkin tietyn toimintamallin tai luonteenpiirteen istuvan paremmin jommallekummalle sukupuolelle.

 

Kuulkaas, menee yli.

 

Kaikilla on oltava oikeus sukupuolesta riippumatta opiskeluun, ammattiin ja itseä kiinnostaviin työtehtäviin. On oltava mahdollisuus tehdä osaamistaan ja koulutustaan vastaavaa työtä perusduunarista johtoon. Sukupuolen sitä määrittämättä. Siitä olen prikulleen samaa mieltä.

Jokainen saa puolestani pukeutua haluamallaan tavalla, pinkkiin tai siniseen, pitsiin ja rimpsuun tai maastohousuihin pussitaskuin. Mies tai nainen. Tai olla pukeutumatta, olkoon vaikka alasti.

 

On voitava lapsuusvuosina valita oman kiinnostuksen pohjalta, herääkö kiinnostus nukkeleikkeihin tai autoihin, ja tuntuuko kenties seuraavana päivänä toiselta. Koulutusjärjestelmän on tarjottava mahdollisuus valinnaisesti tekstiilitöihin ja teknisiin töihin ilman, että pojat sukupuolensa määrittämänä nävertävät koloa lankusta tehtyyn linnunpönttöön ja tytöt odottavat vuoroaan ompelukoneelle meikkipussin vetoketjun kiinnittämiseen. Tytöille kaunoluistelua ja pojille lätkää hokkarein, poikkeuksetta.

 

On mahdollistettava toimintatapoja oman kiinnostuksen pohjalta. Kukin omanlaisenaan, yksilönä.

 

Olin lapsi, joka rakasti Legoja ja palapelejä nukkejen ja barbien sijaan, nökötin mato-ongella serkkupoikani kanssa parhaan ystäväni leikkiessä missikisoja. Olin nuori, joka valitsi lukion laajan matikan ja fysiikan DI-opintoja insinöörimäisellä ajatuksenkululla suunnitellen. Työelämästäni olen ollut suurimman osan miesvaltaisissa työyhteisöissä.

 

Ehkä siksikin toteamus kolahti. ”Ei pidä jo pienestä määrittää, mikä kukin on.” Toteamus ventovieraalta, joka ei sen enempää meidän elämästämme tai ajatuksistamme tiennyt. 

 

Mutta kyllä, lapseni ovat tyttöjä ja tytöiksi heitä niin halutessani ja suurella lämmöllä kutsun. Mieluusti ilman, että ventovieraat ottavat siihen kantaa maitopurkkien ja ruisleivän lomasta.  

 

Kultainen keskitie ja maalaisjärki, miten ois vaikka ne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 | 

Toivottavasti tästä sukupuoliasiasta jossain vaiheessa saadaan terävimmät kulmat pois, kun eihän kohta uskalla sanoa enää mitään...

Multa kysyttiin, onko vauva poika vai tyttö ja tähän vastaus "poika" oli väärä, sillä täytyyhän lapsen saada itse päättää oma sukupuoli-identiteettinsä. Siinä sitten sopotin, et poika saa kyllä tulevaisuudessa olla ihan sitä, mitä haluaa, mutta mielestäni 3kk vanha on ehkä vähän nuori tällaisiin pohdintoihin itsenäisesti. Myöhemmin mietin, mitä vastausta kysyjä odotti - että meille syntyi sukupuolineutraali henkilö, joka byrokratian silmissä on poika, kunnes toisin ilmoitetaan? Hämmentävää...

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Luulen, että aina tietyntyyppisissä murrosvaiheissa näitä ylilyöntejä tulee ennenkuin taas tasoittuu.

Olen samaa mieltä siitä, että vauvasta on voitava onnellisena, hyvin mielin kertoa, onko hän tyttö vai poika. En siis lainkaan ihmettele, jos hämmennyit.

Salainen ihailijasi
2/18 | 

Hei Marika,

Esittelisitkö ensi kesänä kakkosnelosesta tehdyn linnunpöntön, kuullostaa mielenkiintoiselta. Voisin itsekin ottaa mallia. Voit poistaa kommenttini jos tämä ei ole oikea palsta.

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Hei salainen ihailijani, 😘
koska omassa lapsuudessani jouduin juurikin ompelemaan tyttönä niitä kukkaisia kosmetiikkalaukkuja, en saanut opastusta siihen, mistä puusta linnunpönttöjä tehdään 🤪
Vaihdoin tekstiin kaiken varalta lankun sen kakkosnelosen sijaan, kun en keksinyt sen ohuen laudan oikeaa nimeä.

Koska uskon, että kaikki on mahdollista, piankos sitä voisi kokeilla linnunpönttöä vähän jykevämmästäkin materiaalista. Vai mitä sanot?

Mere
3/18 | 

No huhhuh, menee kyllä yli todellakin. Meilläkin on tyttö ja poika. Tyttö ja poika, jotka saavat pitää pitkää tai lyhyttä tukkaa, valita päälleen mieleisensä värit ja leikkiä mitä huvittaa. Jos joku koittaa väittää, ettei jompikumpi heistä voi tehdä tai olla jotain vain sukupuolensa takia, kerron lapsilleni sen henkilön olevan väärässä. Sitä paitsi jos vanhemman ja lapsen välinen suhde on kunnossa, lapsi varmasti tavalla tai toisella korjaa vanhempaansa, jos tytöksi kutsutaan muttei koe itseään sellaiseksi. 

Että hohhoijaa. :D

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Tiivistät hyvin oleelliseen - että jos joku sanoo, ettei jotakin voi tehdä tai olla sukupuolensa takia, tulee tarve korjata, että kyllä voi.

Ehkä tärkeintä onkin itse tukea omaa lastaan siten, että hän oivaltaa voivansa kokeilla, olla, tehdä ja tuntea mitä vain riippumatta siitä, onko tyttö tai poika.

Hyviä ajatuksia, kiitos.

Jonna-Emilia/Poikien Äiti
5/18 | 

Minäkin kutsun mielelläni lapsiani pojiksi. Kun nyt niin kävi, että he kaikki ovat poikia, niin on hauska päästä huutamaan "pojat!". Miksi en saisi nauttia siitä, että saan käyttää tuota pojat- komentoa, kun meillä tosiaan laupa poikia asuu!? 

Olen tismalleen samaa mieltä kuin sinä. Se, että emme enää kutsuisi ketään tytöksi tai ketään pojaksi, ei vie mitään asiaa mihinkään suuntaan. Mutta se puolestaan vie, että annamme jokaisen lapsen siitä huolimatta, olivatko he poikia, tyttöjä tai muunsukupuolisia, pukeutua miten haluavat, leikkiä miten haluavat ja ajatella miten haluavat. SIITÄ on iso hyöty. 

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Älyttömän fiksusti kirjoitettu ja pohdittu. Kiitos.

Se, että pääset huutelemaan ”pojat”, on myös mukavaa. Se tuskin tarkoittaa, että ajattelet samalla kaikkea vahvasti maskuliinista, vaan on vain omanlaisensa hellittelysana.

Sitä paitsi mä tiedostan, että joskus kaupassa tms. on myös helpompaa komentaa ”tytöt” kuin vaikka nimillä. Etenkin niinä hetkinä, kun ilmassa on väsymystä tai rauhattomuutta, eikä haluais jäädä jokaisen mieleen nimin 🤪

Kohtaavatkohan ylipäätään tyttöjen vai poikien vanhemmat enemmän tällaisia sukupuoleen sidottuja pohdintoja?

RvaJ
6/18 | 

Juurikin näin! En voisi enempää olla kanssasi samaa mieltä asiasta. Tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia, se millä he haluavat leikkiä on asia erikseen. En edes halua tietää kuinka pitkälle tämäkin asia voi mennä, oikeasti. Kohta kai synnärillä ei enää merkitä sukupuolta, sen saa sitten lapsi päättää itse..Huoh! Turha kohta miettiä mistä nämä kaikki lasten mielenterveys ongelmat oikein johtuvat. Aika paljon asioita ihan noin vain päätettäviksi..

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Totesinkin jo aiemmin, että luulen myös tällaisten ylilyöntien liittyvän murrosvaiheisiin.

Naisten - ja etenkin äitien - asemasta on puhuttu viime ajat niin paljon, että ehkä tää juontaa siihen. Etten omalla käytökselläni laittaisi lapsiani tiettyyn muottiin.

Mutta totta, mustakin menee yli. Se kultainen keskitie...

Mari/ Nyt heti
8/18 | 

Niin samaa mieltä kanssasi! Kutsun kyllä meidän tyttöä hyvällä omallatunnolla tytöksi.

Sukupuolineutraalius voi mennä yli. Silloin helposti ohjataan tyttöjä pois glittereiden ja ponien luota ja poikia pois autoleikkien luota. Ei sekään ole aitoa tasa-arvoa ja lapsen valintojen kunnioittamista.

Jos sukupuolesta ei saa puhua, tulee lapselle jossain vaiheessa eteen suuri hämmennys.

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Noista glittereistä tuli mieleen, että olen ylipäätään pohtinut usein sitä, paljonko kiinnostuksissamme on synnynnäistä ja paljonko opittua.

Viisivuotiaamme rakastaa koruja, mekkoja, laukkuja ym. perinteisesti hyvin tyttömäiseksi miellettyä. Glitteriä ja pinkkiä.

Värimaailmaan olen varmaan voinutkin vaikuttaa, mutta itse en ole sillä tavoin laukku/korutyyppi. Mallioppimisen tulosta vahva kiinnostus ei siis ainakaan voi olla.

Kiinnostavia pohdintoja aina, kun sivutaan kasvatusta.

Vierailija
9/18 | 

Semmosta se on tää maailmanmeno. Perusasioitakin pitää saada kyseenalaistaa, on se oudoksi menny. Meidät luotiin mieheksi ja naiseksi, se ei ole valinnainen juttu, se selvii jo syntyessä.

millamainen
10/18 | 

Fiksuja ajatuksia! Mä olen sitä mieltä, että lapsia suojellaan nykyään vähän liikaa. Tämä tuntemattoman toteamus on musta hyvä esimerkki siitä. 

Mä olen ammatiltani luokanopettaja, mutta jäin äitiyslomalle ennen kuin pääsin testaamaan "tytöttely-/pojittelu-kieltoa". Jännityksellä odotan, mikä tilanne on sitten, kun taas palaan töihin. 

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Koulumaailmassahan tämä näkyy myös, totta. Ja siellä, samoin kuin päiväkodissa, voidaan ajatella, että asenteet tytöttelyn/pojittelun suhteen näkyvät vielä enemmän.

Teetkö työssäsi mitään luontevia jakoja tyttöjen ja poikien suhteen, joissa pääsisit hihkaisemaan, että pojat tuonne ja tytöt tänne?

Kiitos ajatuksistasi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu