Talvella ihmiset vetäytyvät omiin koteihinsa, vetävät lämpimät villasukat jalkaansa ja elävät hiljaiseloa. Lapset saavat leikkikavereita lähinnä niistä tutuista oman ystäväpiirin saman ikäisistä lapsista tai joskus perhekahviloista. Sosiaalinen toiminta keskittyy koteihin ja kodin seinien sisäpuolelle, sillä harvemmin sitä talvisin tulee ystävillekään ehdotettua, että piristyttäisiinkös tuolla loskakelissä ja viimassa ulkoleikkien merkeissä? Että viis vaakatasossa viistävästä räntäsateesta ja kolmesta kerroksesta vaatteita, mennään vain pihalle. Ainakin me mieluummin tavataan toisia lapsiperheitä lounaan tai teehetken merkeissä sisällä.

 

Eilen, auringon paistaessa ja lintujen laulaessa oli leikkipuiston reunamilla poikkeuksellisen paljon tuttuja. Niitä, jotka olivat auringon saattelemina kömpineet kodeistaan ja ikään kuin heränneet pitkälti talviuniltaan. Äiti parivuotiaan tyttönsä kanssa on vanha tuttu tanssimuskarista, jossa me ei olla käyty vuoden vaihteen jälkeen. Äiti, jota tavattiin satunnaisesti taidepajassa sen enempää tutustumatta ja äiti, joka kanssa juteltiin useinkin perhekahvilassa vuosia sitten.

 

Samassa elämäntilanteessa samankaltaisen arjen jakavia ihmisiä, jotka eivät oikeastaan kuulu meidän perheen arkeen millään tavoin, mutta jotka nyt sattumalta tavatessa tuntuivat ilahduttavan tutuilta.

 

Heidänkin lapsensa olivat kasvaneet, harrastukset osin vaihtuneet. Taapero ei enää lappanut kaksin käsin hiekkaa suuhun hiekkalaatikolla, vaan juoksenteli vauhdilla kiipeilytelineeltä keinuun, ja perhekahvilan äiti nukutti vaunuihin kolmatta lastaan. Kevyttä kuulumisten vaihtoa lasten leikkiessä ennen kuin tiet taas erkanivat, kun kukin lähti taholleen lounasta syömään.

 

Liekö tästä niin odotetusta keväisestä säästä johtuvaa vai mitä, mutta tuntui jotenkin kevyeltä, eteenpäin katsovalta. Talven jälkeenkin löysin yhä tuttuja kasvoja ja muuttuneita elämäntilanteita. Heistä kenenkään nimeä en tiennyt, olivat vain Martan tai Minean äitejä. Niitä ihmisiä, jotka tuskin istahtavat meille iltateelle tai joiden kanssa tarvitsee sen enempää päästäkään elämän syvällisimpien pohdintojen pariin, mutta joiden kanssa on kiva vaihtaa ne muutamat sanat tai tervehdykset. Perinteiseksi puisto- ja hiekkalaatikkoäidiksi en tosin edelleenkään tunnustaudu, enkä ole se "mitä-sormiruokaa-sun-lapsesi-tänään-syö"-verkostoituja. Silti nämä luontevat linkit saivat hyvälle mielelle.

 

Heidän pienet ihmisensä ovat meidän pienten ihmistemme ikäisiä. Aika ja vuodethan näyttävät, missä taas kohdataan - leikkipuiston reunamilta samalle tanssitunnille, futisjoukkueeseen, eskariin tai koulukaveriksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu