Kesäkurpitsan satokausi on nyt huipussaan, ja suomalaista kesäkurpitsaa löytyy hyvin kaupoista. Moni miettii, miten kesäkurpitsaa voisi käyttää ruoanlaitossa. Meillä syödään sitä sellaisenana raastettuna salaatissa, tai kastikkeihin upotettuna (katso lopusta yksi luottoreseptimme). Huomasin myös sen, että kun esikoinen nirsoili kesäkurpitsan kanssa, auttoi kun kuori ne ennen pilkkomista. Joelilla taisi olla asenneongelma vihreitä kasviksia kohtaan, sillä kesäkurpitsa maistui hyvin pastan seassa ilman vihreitä kuoriaan. Paahdettuna kesäkurpitsa on parhaimmillaan kuitenkin risotossa. Muista, että mitä pienempi kesäkurpitsa, sen paremman makuinen. Käytin risottoon 2 pientä kesäkurpitsaa, yhteensä n. 250 grammaa. 

 

Paahdettu kesäkurpitsarisotto (4 hengelle)

 


Mitä tarvitset: 

  • 200 g risottoriisiä
  • 2 pientä kesäkurpitsaa (250 g)
  • 6 dl kala-, kasvis- tai kanalientä
  • 1 dl valkoviiniä tai omenasiideriä
  • 1 pieni sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • Ripaus suolaa ja mustapippuria
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • Puolikkaan sitruunan mehu
  • 3 rkl parmesan-juustoa

 

Vaiheet:

  1. Leikkaa kesäkurpitsat pituussuunnassa puoliksi, ja leikkele niihin viiltoja. Asettele kesäkurpitsan puolikkaan leivinpaperin päälle uunipellille ja ripottele päälle hieman suolaa, öljyä ja murskatut valkosipulin kynnet. Paahda kesäkurpitsoja 200-asteisessa uunissa puoli tuntia kunnes ne ovat pehmentyneet. Laita sivuun jäähtymään. 
  2. Lämmitä kalaliemi kattilassa, sillä sitä lisätään risottoriisin sekään kuumana. 
  3. Pilko sipuli pieneksi, ja paista sitä öljyssä paistinpannulla miedolla lämmöllä (n. 10 minuuttia) kunnes se on kullankeltaista ja pehmeää.
  4. Lisää risottoriisi sipulin sekaan pannulle, ja nosta lämpötilaa. Sekoita riisiä koko ajan ja anna sen paistua minuutin ajan. Lisää sekaan viini tai omenasiideri, ja anna riisin imeä neste itseensä. 
  5. Lisää risoton sekaan 1/3 kalaliemestä ja sitruunamehu, ja laske lämpötilaa. 
  6. Lisää loput kalaliemestä risoton sekaan vähitellen aina kun edellinen neste on melkein imeytynyt. Tässä kestää noin 20 minuuttia. Jos kalaliemi sattusi loppumaan kesken, ja riisi ei ole vielä kypsää, lisää hieman vettä. 
  7. Kun riisi on kypsää, lisää paahdetut, pilkotut kesäkurpitsat sekaan, ja sammuta hella. Lisää raastettu parmessani mukaan, ja sekoita kunnolla. Jätä risotto kannen alle hautumaan vielä muutamaksi minuutiksi. 
  8. Tarjoile risotto haluamasi ruoan lisukkeena, ja raasta päälle vielä parmesaania. 

 

 

Hyvää ruokahalua!

 

Lue myös toinen luottoruokamme kesäkurpitsasta: Kermainen katkarapukastike riisillä

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ruokaa rakastava blogi, jossa kahden pienen kulinaristin äiti kokkaa perheelleen kasvisruokapainotteisesti. Arvostamme yhdessä syömistä, lasten kanssa ruoanlaittoa, ja toisinaan myös lapsiystävällisiä ravintoloita. Eniten harmittaa 2-vuotiaan uhmainen nirsous ja sitruuna jälkiruoassa. Jaan kanssanne perheemme lempiruokien reseptejä, nopeita arkiruokia ja jälkiruokia unohtamatta.

Saat meidät kiinni: sormetsuuhun@gmail.com 


Löydät meidät myös Instagramista ja Facebookista

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018