Kirjoitukset avainsanalla kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö Muumimaailman kanssa


Joel on ihan taaperosta ollut suuri muumifani, sillä veimme hänet ensimmäistä kertaa Muumimaailmaan 1, 5 -vuotiaana. Hän ei ollut koskaan vielä katsellut Muumeja televisiosta, mutta Muumimaailman lempeät hahmot joita sai halailla, veivät Joelin sydämen ensihalauksella. Olemme sen jälkeen käyneet Muumimaailmassa joka kesä, viime kesänä kaksi kertaa ja vielä lokakuussa Muumilaakson uudessa syystapahtumassa. Muumimaailman talvi meiltä on vielä kokematta, mutta ehkä ensi talvena nyt kun Leonkin on päässyt tutustumaan Muumeihin. Muumilaaksossa ei tunnetusti ole huolia tai murheita, joten suurin päätös on se missä syödään lounasta ja välipalaa. Siksi halusinkin tässä keskittyä nimenomaan Muumimaailman ravintoloihin, vaikka tarinoita riittäisi kaikesta muusta ikimuistoisesta mitä pojat ovat Muumimaailmassa kokeneet. Saaren pieneen kokoon nähden Muumimaailmasta löytyy todella paljon ravintoloita ja kioskeja, mikä onkin todella tärkeää pienten lasten kanssa seikkaillessa. 
 

Nipsulla on aina aikaa pienille faneille

Viljonkan vohvelit maistuivat päikkäreiden jälkeen

 

Vietimme perjantaina jälleen ihanan päivän Muumimaailmassa. Lähdimme ajamaan Helsingistä klo 11 Naantalia kohti, ja saavuimme Muumimaailmaan kahden pintaan. Koska pojat olivat nukkuneet koko automatkan, nappasimme heti sisäänpääsyportin vieressä sijaitsevasta Viljonkan Vohvelitehtaasta koko perheelle tikkuvohvelit hillolla ja kermavaahdolla. Tämän jälkeen menimme suoraan viereiseen Teatteri Emmaan katsomaan toista kahdesta esitettävästä näytöksestä: Niisku ja suuri lentokilpailu. 

 

 

Pojat Hosulin opissa

 

Aikamme seikkailtuamme ja halittuamme joka ikistä Muumimaailman asukkia useaan otteeseen, lähdimme etsimään päivällistä. Meidän vakioravintolamme Muumimaailmassa on Niiskun Perunatehdas, josta ruoan saa aina nopeasti ja kuumana. Tosin istumapaikkaa joutuu välillä metsästämään jos tarvitsee syöttötuolin. Se mistä pidämme erityisesti on se, että annoksen raskalaiset saa lapsille pyydettäessä ilman lisättyä suolaa ja nakeista on myös kasvisversio. Annokset ovat jättimäisiä, joten pojat söivät puoliksi Niiskun kierreranskalaiset ja vegenakit. Muumimaailmassa on niin paljon nähtävää, että pyrimme syömään mahdollismman nopeasti ja jatkamaan matkaa. Meidän minit ei nimittäin kauaa paikoillaan pysykään. 

 

 

Muumimaailmasta löytyy näiden lisäksi Mamman Keittiö -niminen buffetravintola, jossa kävisimme ehdottomasti jos söisimme lihaa. Olen käynyt kurkkaamassa valikoimaa monta kertaa, ja kotiruokabuffetpöytä näyttää aina houkuttelevalta (joskin lihapainotteiselta). Vieressä sijaitse Pizza & Pasta tarjoilee nimelleen uskollisena lasten lemppareita eli pizzaa ja pastaa. Lähistöllä sijaitsee myös Burger-ravintola, jonka huomasin vasta viimeisimmällä vierailullamme ensimmäisen kerran. Se mikä minua jäi hieman harmittamaan, on ettemme päässeet tänä kesänä avattuun Pannukakkukahvilaan. Emme käyneet täällä kesäsesonkina, ja nyt elokuussa rannalla sijaitseva kahvila oli jo suljettu tältä erää. Tarjolla olisi ollut suolaisia ja makeita pannukakkuja sekä salaatteja. No, onpahan jotain uutta taas ensi kesälle!

 

 
Tiuhti ja Viuhti paljastivat meille mitä matkalaukusta löytyy


Saarelta ei myöskään puutu pientä naposteltavaa, eikä aikuisilta kahvia. Lähellä sisääntuloa sijaitsee Smoothie-baari, josta saa tuoreita hedelmäsmoothieita. Nipsun Putiikin lähellä sijaitsevasta Tiuhtin ja Viuhtin jäätelöbaarista saa jäätelöannoksia sekä irtojäätelöitä. Lisäksi saarelta löytyy Jäätelökahvila, jossa on tarjolla jäätelön lisäksi munkkeja, pientä suolaista ja erikoiskahveja. Ja sokerina kaiken päällä, Mamman Munkki kioskista saa ostettua pieniä, tuoreita sokerimunkkeja mukaan vaikka Emman Teatteriin. Me söimme teatterissa tällä kertaa popcornia, jota myydään hattaroiden ohella Teatteri Emman vieressä olevalla kioskilla.

 

Muumimaailman syksy 2018: Taikuri ja pantteri Teatteri Emmassa

Mini Leon lokakuussa 2018 Hemulin talon portailla

 

Muumimaailmasta löytyy siis varmasti jokaiselle syötävää, eikä tarjontaan ehdi kyllästyä vaikka vierailisi laaksossa kolme kertaa vuodessa kuten eräät. Muumimaailman kesä jatkuu 25.8 asti, jonka jälkeen Muumimaailma sulkee hetkeksi ovensa. Lokakuussa Taikuri saapuu Muumilaaksoon etsimään kadonnutta kuningasrubiiniaan, ja pienet pääsevät kolmena viikonloppuna osallistumaan etsintöihin ja Taikurikouluun. Muumilaakson syksy on 12–13.10., 17.–20.10., 26.-27.10. klo 11–16. Me olimme viime vuonna katsomassa Taikuria, ja aiomme ehdottomasti mennä tänä vuonna uudelleen. Liput tapahtumaan ovat ennakkoon ostettuna 20€, ja osa saaresta on talviteloilla. Teatteri Emmassa pyörii jännittävä näytelmä, jossa esiintyy Taikurin lisäksi hänen pantterinsa ja Mörkö. Suosittelen ehdottomasti varaamaan yhden viikonlopun jo kalenterista Naantalin reissua varten.

 

 

Mikä sinusta on Muumimaailmassa parasta?

 

Lue myös: Muumimaailman syksy - Tuttuja haleja ja uusia taikoja

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö Hotel Sveitsin kanssa

Vietimme kesäisen miniloman Hyvinkään Hotel Sveitsissä. Olimme vierailleet viime talvena tässä lapsiystävällisessä hotellissa, ja nyt halusimme tutustua hotelliin kesällä. Hotel Sveitsi on todella monipuolinen hotelli, sillä samasta rakennuksesta löytyy oikea elokuvateatteri, sisäaktiviteettipuisto Super Park ja Sveitsin uimala. Ei siis ihmekään, että hotelli valittiin juuri Suomen parhaaksi lomakeskukseksi. Ajoimme Helsingistä 45 minuuttia Hyvinkäälle ja parkkeerasimme hotellin eteen. Pääsimme suoraan kirjautumaan sisään, ja lähdimme ensiksi tutustumaan huoneeseemme. 

 

Upea, valoisa aula

Leikkipaikka aulassa
 

Yövyimme tilavassa Junior Suite -huoneessa, jonka sisustus oli skandinaavisen kaunis, raikas ja tyylikäs. Junior Suitessa on olohuone sohvalla, nojatuolilla, työpöydällä ja isolla taulutelevisiolla, ja vielä erikseen makuuhuone jossa oli sängyn lisäksi isot vaatekaapit. Junior Suitessa on iso kylpyhuone, johon pääsee kätevästi kummastakin huoneesta. Kauniissa kylpyhuoneessa oli iso kylpyamme, erillinen suihku ja Rituals -sarjan hyväntuoksuiset shampoot, hoitoaineet, kylpyvaahto, käsisaippua ja suihkusaippua. Huoneeseemme oli tuotu Leonille valmiiksi vauvasänky ja  huoneen sohvasta oli tehty Joelille oma iso lisäsänky. Koska Junior Suite on 43 m2, joten huoneeseen jäi vielä hyvin tilaa temmeltää. Kaikissa huoneissa on lisäksi baarikaappi ja Pauligin Cup Solo kahvinkeitin. Keittimellä sai Joelin iloksi tehtyä myös kaakaota.

 

Junior Suiten makuuhuone

 

Kun pojat olivat saaneet tarpeekseen huoneeseen tutustumisesta ja sängyllä pomppimisesta, lähdimme tutustumaan tarkemmin hotellin tiloihin. Hotellin aulassa on iso sohvaryhmä kauniin takan edessä, ja aivan aulasta löytyi myös lapsille leikkinurkkaus, jossa oli mm. piirustusvälineitä, leikkikeittiö, kirjoja ja leluja. Hotellin päärakennuksesta lähtee kaksi käytävää, toinen johtaa Sveitsin uimalaan,  ja toinen Super Parkkiin ja Bio Rex Sveitsiin. Hotel Sveitsin huonehintoihin kuuluu kuntosalin lisäksi ilmainen sisäänpääsy Sveitsin uimalaan, johon pääsee huoneesta kylpytakki päällä sisäkautta vastaanotosta saatu ranneke kädessä. Lisäksi hotellissa toimii Beauty & Wellness Sveitsi, johon olisin hyvin voinut mennä poikien nukutuksen ajaksi rentoutumaan, jos vain olisi tajunnut varata ajoissa hoidon itselleni. Hotellin alueella on lisäksi paljon ulkoilumahdollisuuksia ja puuhaa koko perheelle. Hotellin vieressä sijaitsee SeikkailuSveitsi -niminen koko perheen seikkailupuisto. SeikkailuSveitsissä on 10 puihin rakennettua seikkailurataa kaiken ikäisille, ja ”Suomen jännittävin vaijeriliukurata”. Pojat olivat vielä ihan vähän liian nuoria seikkailemaan, mutta ensi kesänä sitten. 

 

Hotel Sveitsin Ravintola Tila

 

Tilan lankku alkuruoaksi jaettavaksi

 

Söimme illallista hotellin alakerrassa sijaitsevassa viihtyisässä Ravintola Tilassa. Ravintolassa oli yhdellä seinällä hauskat käpytapetit, toisella seinällä metsää ja oravia, ja pöydilläkin oli käpyjä koristeina. Koko lista näytti todella hyvältä, ja vaikka emme mieheni kanssa syö lihaa, valinnanvaraa riitti silti. Tilasimme koko perheelle yhteisen alkuruoan, Lankuta baby -nimisen lankun, josta löytyi savukanaa, vuohenjuustoa ja pikkelöityä retiisiä, parsaa ja kylmäsavulohta, katkarapuja Skagen, sitrusmarinoitua cheddarjuustoa, Åbyn lakritsinäkkäriä ja talon viikunahilloa. Pojat söivät pääasiassa savukanaa ja cheddaria viikunahillolla, ja meille jäi kaikki loput herkut. 

 

Leon ja suolattomat ranskanperunat

 

Valitsimme ensiksi lapsille pääruoat, jotta he pääsevät ajoissa syömään. Otimme kolmevuotiaalle Joelille aikuisten alkuruokalistalta lohikeiton, sillä se on hänen lempiruokaansa. 1,5-vuotias Leon sai itselleen lastenlistalta hampurilaisen suolattomilla ranskalaisilla. Käytännössä Leon söi Joelin lohikeitosta lohta, ja Joel sai hänen hampurilaisestaan puolet. Minä ja mieheni söimme kumpikin hiilillä paahdettua lohta paprika-sahramimajoneesilla, parsalla ja kauden perunoilla.

 

 

Jäkiruokavalinta oli Joelille helppo, sillä hän rakastaa mansikkajäätelöä ja tilasi sitä kaksi palloa. Mieheni halusi testata porkkanakakun, ja minä otin Tilan klassikkoannoksen Pätkis-kakun pätkisjäätelöllä. Meidän kummankin jälkiruoat olivat todella näyttäviä, eikä ulkonäkö pettänyt sillä etenkin porkkanakakku oli aivan suussa sulavaa. Leon sai itselleen pienen hedelmälautasen. Ruoka maistui koko perheelle hyvin, ja pojat jaksoivat yllättävän hyvin istua kanssamme pari tuntia ravintolassa. Pojat juoksivat tosin ennen ruokaa, ja ruokailun lomassa, ravintolan keskellä sijaitsevaan leikkitilaan. 

 

Ihastuttava, mehevä porkkanakakku ravintola Tilan tapaan

Ja pätkis-kakku pätkisjäätelöllä

 

Junior Suite huoneessa oli todella iso kylpyamme, ja päätimme mennä illallisen jälkeen kylpyyn. Joel rakastaa hotellien kylpyammeita, ja siksi otan aina kylpyvaahtoa ja hänen omat hotellitossunsa mukaan. Koska amme oli niin suuri, mahduimme sinne ihan hyvin kaikki ja tämä oli pojista todella hauskaa. Kylvyn jälkeen laitoimme pojat nukkumaan omiin sänkyihinsä, ja siirryimme toisen huoneen puolelle. aikaan. Vaikka huoneiden välissä ei olekaan ovea, huone mahdollisti sen, että pystyimme viettämään omaa aikaa toisen huoneen puolella kun lapset olivat jo nukahtaneet. Istuskelimme kuohuviiniä juoden jättimäisellä Unikulman sängyllämme, söimme suklaata, juttelimme ja kanavasurffailimme. Lapsiperheen parisuhderomantiikkaa parhaimmillaan. 

 

 

Hyvin nukutun yön jälkeen olimme kaikki todella nälkäisiä ja suuntasimme Tilaan aamiaisella. Hotel Sveitsin aamiaiselta löytyi kaikkea mitä aamiaiselta yleensä odotan, ja lämpimiin ruokiin oli selkeästi panostettu. Erityisesti karjalanpiirakoiden lisukkeeksi tarkoitettu munavoi oli positiivinen yllätys, sillä se maistui samalta kuin kotona, eli oli selkeästi voihin tehty. Liian usein munavoi tehdään mauttomaan margariiniin, ja se pilaa koko karjalanpiirakan. Sain koottua kummallekin pojalle hyvän aamiaislautasen, ja Joel sai kauramaitoa lasiinsa. Aamiaisella oli hyvin otettu erikoisruokavaliot huomioon, ja myös vegaanivaihtoehtoja kehotettiin pyytämään tarjoilijalta. Mieleen jäivät myös juuri paistetut croissantit appelsiinimarmeladilla. 

 

 

Kesällä aamiaisella on jäätelötakuu!
 

Hotel Sveitsi on Hyvinkään helmi, jonne kannattaa ehdottomasti hurauttaa pääkaupunkiseudulta. Olin kuullut ennakkoon, että Hotel Sveitsi on lapsiystävällinen. Tämän saman lauseen kuulee usein, ja harmittavan usein se tarkoittaa vain, että ravintolassa on syöttötuoli tai että hotellihuoneeseen saa tilattua vauvansängyn. Hotel Sveitsi on kuitenkin aivan aidosti lapsiystävällinen. Hotellin aulassa on yksi leikkinurkkaus ja toinen löytyy ravintolasta. Ravintolassa on kirjoja, leluja, piirustusvälineet, ja tarroja, joilla pystyy viihdyttämään nälkäisiä lapsosia sillä aikaa kun ruoka valmistuu. Lisäksi Ravintola Tilassa on todella kattava lastenlista. Listalta löytyi kaikkea perusklassikoista erikoisempiin ruokiin, myös vegaanivaihtoehto oli saatavilla. Joel ei ole koskaan ollut lihapullien, spagetti bolognesen tai ranskalaisten ystävä, joten arvostin todella, että listalta löytyi muutakin. Lisäksi saimme vaivatta muokattua lasten annoksia, kun pyysimme ranskalaiset ilman suolaa ja Leonille vain hedelmiä jälkiruoaksi.

 

Kiitos herkullisesta minilomasta Hotel Sveitsi!

 

Kommentit (5)

Sormet suuhun
Liittynyt14.3.2018

Kannattaa testata! Ollaan oltu minilomalla Helsingissä, mutta se aina menee kaupungilla luuhailuksi niin on kiva kun täällä on muutakin puuhaa 😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö

Sain luettavakseni maaliskuussa ilmestyneen Perheen ruokavuosi - Helppoja reseptejä naperoille ja nautiskelijoille -kirjan. Kirja on Anni Lehden, Anja Mahrenholzin ja Minna Vauhkosen toinen yhteinen ruokakirja. Heidän ensimmäinen kirjansa 'Naperosta nautiskelijaksi' ilmestyi vunna 2018, ja keskittyi enemmän sormiruokailuun. Ensimmäinen asia mihin kiinnitin huomiota, oli kuinka kaunis kirjan kansi ja muu kuvitus on. Harvoin näkee näin onnistuneesti kuvitettuja kirjoja. Pidin erityisesti siitä, että koska kyseessä on koko perheen ruokakirja, ruoan esillepainossa ei ole liikaa kikkailtu, mutta silti ruoat on saatu hyvin esille, ja ne kaikki näyttävät todella houkuttelevilta. 

 

 

Kirjasta löytyy yli 60 koko perheen reseptiä, ja ne on jaoteltu neljän vuodenajan mukaan. On aamupaloja, lounaita, välipaloja, lisukkeita ja vaikka mitä herkkuja. Oli todella vaikea päättää mitä reseptiä lähtisin ensimmäiseksi blogia varten kokkailemaan. Olisin halunnut aloittaa Juhannuksen mansikka-appelsiinikakusta, tai Mustikkaisita välipalaskonsseista, mutta olin luvannut tehdä kirjan reseptillä koko perheelle päivällistä. Nuo kesäiset herkut saavat jäädä toistaiseksi odottelemaan kesän marjoja. Tämä sopii hyvin kirjan luonteeseen, sillä ohjeissa hyödynnetään kauden parhaimpia raaka-aineita. 
 

Kirjan kaunein aukeama
Kirjan kaunein aukeama

 

Kun kevät on nyt ihan virallisesti alkanut, päädyin etsimään kokkailtavaa kirjan Kevät-osiosta. Arvoin kauan Lohi-herneohraton ja Paahdetun kasviskeiton välillä. Mutta koska olin juuri ostanut ohrasuurimoita, ohratto vei voiton. Ohratto oli todella helppo tehdä, ja se valmistui alle puolessa tunnissa. Ohrattoon tuli ohrasuurimoiden lisäksi savustettua lohta, purjoa, herneitä, sitruunamehua ja hieman mausteita. Kylmäsavustettu lohi maustoi koko ohraton, eikä se kaivannut juurikaan muista mausteita pippurin lisäksi, vaikka sitä vähän epäilin reseptiä lukiessani. Me vaihdoimme purjon parsaan, koska sitä löytyi jääkaapista toisin kuin purjoa. Tätä reseptiä on helppo varioida oman maun mukaan, kunhan vain pitää mittasuhteet kohdillaan. 

 

Meidän versiomme kirjan lohi-herneohratosta
Meidän versiomme kirjan lohi-herneohratosta


Onpa kiva välillä lukea muiden reseptejä, ja ihan noudattaakin sitä! Olen maailman huonoin keittokirjojen omistaja, minulla on niitä hyllyt täynnä, mutta en jotenkin koskaan saa aikaiseksi tehtyä niistä mitään. Tästä ohratosta tuli kuitenkin meidän lempari, ja aivan varmasti teemme ohrattoa kirjan reseptillä jatkossakin.

 

Hauskoja kokkailuja!

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö Suomen Voimistelutuotteen kanssa

Tykkäämme tehdä ruokaa, ja kokkaamme joka päivä yhdessä illallisen. Kuten Vanhempien opastus vauvanhoidossa ja muut taaperon velvollisuudet kirjoituksessani kerroin, Joel on hyvin innokas auttamaan keittiössä. On todella kiva, että hän on jo alle 3-vuotiaana niin kiinnostunut ruoanlaitosta ja olemme halunneet myös kannustaa häntä siihen antamalla hänelle omia puuhia tehtäväkseen. Joel saa tehtäväkseen aina kaiken sellaisen vatkaamisen, johon ei tarvita sähkövatkainta. Lisäksi hän osaa leipoa jos taikina kestää hieman kovempaa käsittelyä, eli keksit luonnistuvat hyvin meidän pikkukokilta. Enimmäkseen Joelin apu tällä hetkellä keskittyy kaiken keittiösaarekkeella olevan maistelemiseen, ja kokki saa olla aika nopeana ettei raaka kala päädy parempiin suihin.
 


Ongelma on kuitenkin ollut se, että Joel häärii koko aika niin paljon, että meinaa tippua jakkaraltaan. Pääkokilta menee siis todella paljon kaistaa pienen sous-chefin turvallisuuden varmistamiseen keittiössä. Meillä oli aiemmin valkoinen perusjakkara, jonka Joel oli ominut itselleen. Jakkara oli kuitenkin melko kevyt, ja Joel tippuikin siitä pari kertaa innostuessaan kurkottamaan jotain saarekkeelta. Koska kokki joutuu vahtimaan ettei Joel tipu jakkaralta, ruoanlaitto usein pitkittyy. Tästä seurauksena ainakin tämä kokki onnistui välillä käräyttämään jotain pohjaan, kun joutui pitämään touhutaaperoa pystyssä hänen ruoanlaittovastuidensa aikana. Tässä skenaariossa taapero keittiössä oli todellinen uhka, sekä itselleen että ympäristölleen. 
 


Ihastelin Lapsimessuilla Suomen Voimistelutuotteen Pikkuapulaista, ja saimme sen onneksemme kotiimme testaukseen. Ajattelin jakkaran olevan touhutaaperollemme kuin tehty, enkä ollut väärässä. Suomessa valmistettu Pikkuapulainen on lapsille suunniteltu, todella tukeva ja turvallinen jakkara. Lisäksi tason korkeutta voi säätää, joten se kasvaa lapsen mukana. Pikkuapulainen kestää 100 kg, joten sitä voi iskäkin välillä lainata. Tosin meillä Joel ei anna kenenkään muun koskea jakkaraansa, ja häätää jopa kissatkin siitä pois. Plussaa myös siitä, että jakkara on sen verran painava ettei taapero voi rahdata sitä ympäri asuntoa oman mielensä mukaan. Pikkuapuainen tuli kotiin osissa, mutta oli niin helppo koota, että taaperokin siihen pystyi, kuten yllä näkyy :-D 
 


Keittiö on kodin sydän, ja taaperolle Pikkuapulainen on keittiön tärkein paikka. Joel juoksee aina kotiin tullessaan ensimmäiseksi jakkaralleen seisomaan. Minulla onkin usein tapana laittaa keittiösaarekkeellemme pientä välipalaa hänelle päiväkodin jälkeen. Jakkara on niin leveä, että pikkuinen Leon mahtuu siihen Joelin kaveriksi, kunhan oppii ensin kävelemään ja pysymään pystyssä. Saas nähdä millainen valtataistelu tästä keittiön valtaistuimesta silloin tuleekaan veljesten kesken. 

Pikkuapulainen ei valitettavasti estä pientä kokkia sotkemasta koko keittiötä

Pikkuapulaisen myötä taapero keittiössä on mahdollisuus, eikä enää uhka. Jakkarassa on turvapuomi, jonka saa helposti pois ja paikoilleen. Näin pikkukokki ei pääse myöskään horjahtamaan taaksepäin. Joel heräsi tänään melko aikaisin, ja olin luvannut hänelle jo illalla, että teemme yhdessä aamiaiseksi vohveleita. Laitoin aamulla kananmunat valmiiksi kulhoon, maidon mittakulhoon ja vispilän pöydälle. Joel muisti lupaukseni herätessään ja juoksi jakkaralleen. Iloisena hän alkoi vatkaamaan munien rakennetta rikki, ja kaatoi itse myös maidon sekaan. Jauhojen kanssa autoin, sillä Pikkuapulainen ei valitettavasti estä pientä kokkia sotkemasta koko keittiötä valkoisen jauhopilven peittoon. 
 

 

Ihania ruoanlaittohetkiä! Onko teillä yhtä innokkaita apukokkeja?
 

💗  Seuraathan meitä myös Facebookissa ja Instagramissa 💗 

Kommentit (5)

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018
2/5 | 

Meidän 3 vuotias on myös innokas ruuanlaittaja ja saakin osallistua puuhaan. Meillä on toiminut stokken tuoli tähän tarkoitukseen hyvin, mutta tuo pikkuapulainen kyllä vaikuttaa kätevälle. 👌🏻

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017
3/5 | 

Onpa TODELLA hieno. Minun 3.5-v tykkää tiskailla paljon. Ja arvaahan sen, sillä keikkuvalla pallilla kun hän seisoo..tällainen olisi kyllä tosi upea...tosin onko sitten vähän lyhytikäinen, tähän tarkoitukseen..tosin löytynee kyllä muitakin käyttökohteita varmasti kun pojan pituus riittää siihen, että voi tiskata jo ilman tuolia ;)

Terveisin, Etä-äiti

Isivuosi
4/5 | 

Meillä tyttö ei vielä kovin innolla osallistu ruuanlaittoon, kuten ei mihinkään muuhunkaan pitkiä aikoja paikallaan olemista vaativaan.

Mutta tuollainen jakkara olisi kyllä kätevä, vaikkapa käsienpesussa.

Susanna K.
Liittynyt17.7.2016
5/5 | 

Meillä 1v 7kk taapero haluaisi myös auttaa koko ajan ja on ollut mietinnässä joku jakkara. Olen siis Pinterestistä niitä itsetehtyjä katsellut enkä ole edes tajunnut, että tällainenhan on valmiinakin olemassa. Hyvä vinkki siis! 

Joku jakkara systeemi pitää kyllä keksiä tuolle meidänkin pikkukokille kohta, koska ei varmasti anna minun tehdä enää kauan ruokaa yksin. 

Ja pakko muuten sanoa, onpa teillä ihanan näköinen keittiö <3

Muistathan seurata myös Facebookissa, Instagramissa sekä Blogit.fi-sivustolla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ruokaa rakastava blogi, jossa kahden pienen kulinaristin äiti kokkaa perheelleen kasvisruokapainotteisesti. Arvostamme yhdessä syömistä, lasten kanssa ruoanlaittoa, ja toisinaan myös lapsiystävällisiä ravintoloita. Eniten harmittaa 2-vuotiaan uhmainen nirsous ja sitruuna jälkiruoassa. Jaan kanssanne perheemme lempiruokien reseptejä, nopeita arkiruokia ja jälkiruokia unohtamatta.

Saat meidät kiinni: sormetsuuhun@gmail.com 


Löydät meidät myös Instagramista ja Facebookista

Blogiarkisto

2019
2018