Nyt vasta tuntuu kunnolla, että tämä lapsi on minun. Vasta hiljan opin iloitsemaan 100%sti siitä, että lapsi on minun ikiomani. Tai siis tietenkin minun ja mieheni. Miksi sen täyteen ymmärtämiseen meni vuosi?

Vaikka meillä ei ollutkaan sairaalaviikkoina kummempia takapakkeja, taisin silti pelätä niitä vielä pitkään alun jälkeenkin.

Uskon, että yksi syy on meidän perheen alku ja se, että alkuun Kipinä oli mielestäni "sairaalan vauva". Keskosäitikaverini käyttää tätä ilmaisua ja minunkin mielestäni se on täydellinen kuvaus. Vaikka meillä ei ollutkaan sairaalaviikkoina kummempia takapakkeja, taisin silti pelätä niitä vielä pitkään alun jälkeenkin. Tietenkään ei ole kiveen hakattu etteikö niitä enää voisi tulla, mutta ne taitavat olla epätodennäköisempiä kuin vauvan ollessa parikiloinen. 

Toinen syy voi olla se, että surin pitkään raskausmahaani ja sitä vauvaa, joka siellä asui. Tiedän, että kuulostaa hullulta, että en pidä tässä maailmassa olevaa ja mahassa kasvanutta vauvaa samana, mutta niin se on. Asiantuntijan mukaan se on aika yleistä nukutuksessa synnyttäneille. Toki tiedän järjellä, että mahasta revitty ihminen on sama kuin tämä nenääni repivä.

Yhtäkkiä oli paljon velvollisuuksia, joista ei voinut luistaa.

Kolmas syy taitaa olla se, että pidin pitkään kiinni "vanhasta Sarkusta", jossa myös lapsettoman identiteetti istuu tiukassa. Muistan miettineeni useasti, että tästäkö päiväni nyt koostuvat, kun viisi kertaa päivässä vauva päristeli kaikki ruokansa vaatteilleni kuukausia. Yhtäkkiä oli paljon velvollisuuksia, joista ei voinut luistaa. Pitikin pitää huolta jostain muustakin kuin itsestä.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: Olen aiemminkin kirjoittanut, kuinka rakastuminen otti minulla aikaa. Joka ikinen päivä huomaan rakastavani lastani enemmän. Eräs päivä istuimme kaikki yhdessä aamupalapöydässä ja totesin miehelleni, että voiko hän vieläkään uskoa vieressä istuvan meidän ihan oma lapsi? Viikoittain jään tuijottamaan Kipsun leikkejä ja huomaan, kuinka pala nousee kurkkuun.

Kuinka kiitollinen voikaan olla siitä, että olohuoneessamme leikkii meidän oma vauva? 

Lisää ihmeteltävää löytyy meidän instagramin puolelta, tuu mukaan remmiin! :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Miruna

Vauva syntyi kiireellisellä sektiolla minun raskausmyrkytyksen vuoksi 35+0 viikoilla. Tuntui kuin raskaus olisi jäänyt kesken, itkin raskausajan vaatteiden perään ja sitä etten ehtinyt ottaa raskausajan kuvia, vaikka samaan aikaan rakastin syntynyttä lastani.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi mä myös pyysin mun miestä piilottamaan raskausvaatteeni, koska en kestänyt nähdä niitä lapseni syntymän jälkeen :( 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Instagram