Muistatteko kun kerroin uhman rantautuneen taloomme taaperomme muodossa? No, en tuolloin tiennyt kyllä yhtään mistä puhun. Nyt uhma on todella tullut ryminällä taloon eikä se enää ole kyllä tippaakaan hauskaa. Varsinkaan, kun äiti on pääsääntöisesti se raivon kohde – isi ei niinkään. Parhain tapa osoittaa mieltään on koti-iskän lanseeraama uhmapötkötys. Samaan sarjaan kuuluu myös uhmalankku tai verbinä uhmalankutus tai sitten uhmaspagetti.

(Voit kuunnella myös podcastini aiheesta spotifystä!)

Näitä voi harrastaa esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:

Kun pitää lähteä sovittuun tapaamiseen kiireellä

Kun tullaan tapaamisesta ja ruoka odottaa jo pöydässä

Kun ruoka ehti jäähtyä ja näin ollen on ihan syömäkelvotonta

Kun pitäisi mennä nukkumaan

Kun tullaan ulkoa

Myös lahjonta, kiristys ja uhkailu on saanut nyt uuden merkityksen. Harmi vaan, että me vanhemmatkin toisinaan sahataan omaa oksaamme tuolla pyhällä kasvatuksen kolminaisuudella.

Alla esimerkki:

Voin rehellisyyden nimissä sanoa, että en oikeasti tiedä yhtään mitä tehdä, kun raivari iskee. Eräs päivä kannoin vuorotellen uhmalankkua ja -spagettia tekevän taaperoni pihan poikki ja voin vannoa, että jokainen naapuri kolmen kilometrin säteellä kuuli lapseni huudon. Tuo huuto jatkui vielä sisälläkin ja minä pysyin läsnä, mutta ihmettelin monttu auki tuota purkausta. Kesken raivoamisen menin lattialle lapsen viereen istumaan ja hän kömpi itkien syliini ja halaamaan. Tajusin, että hän ei todella itsekään ymmärrä kiukkuaan. Tähän asti kaikki raivokohtaukset ovatkin lopulta päättyneet tiukkaan halaukseen, vaikka ei myrskyn silmässä siihen usko kyllä kukaan!

Mutta, virheistä oppineena, nyt en luule tietäväni uhmaiästä vieläkään mitään. Uskon, että tämä tulee menemään vielä pahemmaksi ennen kuin helpottaa. Yhden, viiden tai viidentoista vuoden jälkeen. Sitä odotellessa.

Tuu mukaan instagramiin jakamaan ja hakemaan vertaistukea uhmaiän aallokkoon! 

Podcast-jakson aiheesta voit kuunnella myös selaimen kautta!

 

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Tuttuja liikkeitä 😅. Välillä jonkun verran voi auttaa, kun alkaa ajoissa valmistella asiaa, joka kohta tapahtuu. Esim kun tullaan autolla kotiin ja en muista sanoa (hyvissä ajoin ja monta kertaa), että mennään suoraan sisälle, on itkupotkuraivari valtava, koska neiti haluaa olla ulkona. Jos muistan ajoissa kertoa sisälle menosta, on raivari mahdollisesti pienempi 🤪. Kaikkea kokeillaan ja mitään ei totella. Huhhuh kyllä välillä väkisin palaa pinna 🤯. Zempit sinnekin, kai tää joskus helpottaa 😊.

Vierailija
2/4 | 

Aa... Niin tuttua omalta pikkukeskoselta. Ne pahimmat raivokohtauskaudet on täällä tulleet nyt tällä kokemuksella 2v, 4v ja 6v iässä. Välissä tyynemmät vaiheet. Nyt menossa se 6v vaihe. Nimimerkillä "Se menee ohi kun antaa sen vartin verran raivota ja sitten alkaa tarjota syliä tai laulaa tai ihmetellä sen ruttuisia varpaita tms." (ps. Vähentyny kuitenkin iän myötä ;P) Ja nyt täysiaikaisena syntyneen 2v taaperon kanssa on aika ihme touhua, että vaikka se huutaa niin kuin palosireeni, se rauhoittuu parissa minuutissa. Pelkään että jos sen pahin uhma onkin vasta tulossa, että voiko oikeesti olla noin helppo? o_O

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018