Sunnuntaina sain nukkua pitkään. Isi nappasi vauvan ja minä jäin vetelemään unta palloon kunnes kurkkukipu yltyi (taas) sietämättömäksi. Lähdin hakemaan keittiöstä särkylääkettä ja ruokapöydässä näkyi tyytyväinen isi ja vauva... siihen asti, että vauva tajusi kuka alakertaan tulee. Äiti! Tuo sika, joka ei olekaan kantanut minua sylissään koko aamua!? Itku alkoi raikaamaan talossa, Kipsu kiemurtelemaan tuolissaan ja minä hämmennyin syyllisyyden tunteesta. Isi yritti pitää naaman peruslukemilla, mutta huomasin pettymyksen paistavan kasvoilta.”Meillä on menny tää aamu tosi hyvin”, hän sanoi ja laittoi puoliksi syödyn puuron sivuun. Olin itsekin neuvoton. Yritin syöttää puuroa vauvalle, mutta eihän siitä mitään tullut. Ajattelin, että jatkan vain lääkekaapille ja häivyn, mutta itkuvolyymit nousivat eksponentiaalisesti joka askeleella kohti kaappia. “Sun syliinhän se nyt haluaa”, isi sanoi selvästi surullisena. Ja syliinhän Kipsu pääsikin... ja samantien rauhoittui hymyillen.

Tällainen reilun kolmen kuukauden eroahdistus on välillä TODELLA kuluttavaa. Kukaan tai mikään muu kuin äidin syli, ei kelpaa suurimpana osana päivää. Tai ainakin minun tulee olla hyvin lähellä koko ajan. Vaihe on kuluttavaa aikaa sekä isille, että äidille. Isi tuntee itsensä varmasti ulkopuoliseksi ja äiti ei pysty tehdä mitään muuta, kun kantamaan lasta sylissä.

Saanko silti olla salaa tyytyväinen tilanteeseen?

En voi puhua kuin omasta synnytystavastani eli hätäsektiosta, mutta uskon ja olen kuullut, että muidenkaan synnytystapojen jälkeen ei erinäisistä syistä johtuen kaikki saa lasta heti rinnalle. Aloin kokea asiasta huonoa omatuntoa, kun Kipsu oli niiiiin sopeutuvainen kaikkeen ensimmäiset 7 kuukautta. Mitä enemmän luin netistä kiintymyssuhteesta, sitä pahemmalta minusta tuntui. Tieto todellakin lisäsi tuskaa. Ajattelin, että meiltä puuttuu täysin se “aito” kiintymys ja olen vain yksi ihminen muiden joukossa. Kipsun elämän ensihetkien läheisyyden puuttuminen on syy, miksi välimme tulevat olemaan etäiset koko elämän, ajattelin. Siksi salaa tunnen tyytyväisyyttä (alkuärsytyksen jälkeen), kun vauva oikoo käsiä suuntaani minut nähdessään.

Ajattelen, että nyt osaan ja saan olla hänen turvansa, kun en sitä synnytyksen jälkeen ollut.

Isin puolesta välillä käy surku, mutta tiedostan, että jossain vaiheessa hän on se numero 1. Asiaa avasi vielä lisää Isäkuukaudet -blogin kirjoitus. Mutta uskon vauvan salaa tietävän, että äidin pitää saada olla se ykkönen ensimmäisenä. Joten nyt sitten nautitaan jokaisesta syliin könyämisestä ja jalassa roikkumisesta.

Vauva tekee sitä tarkoituksella parantaakseen henkisen sektioarpeni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (16)

Kahden äiti
2/16 | 

<3 Voin samaistua. Itse muistan itkeskelleeni (nyt 4v.) esikoisen 1-vuotispäivän aikoihin, kun eka versio täytekakusta epäonnistui - olishan kakun sentään pitänyt onnistua, kun en sektion takia voinut viettää ensi hetkiä vauvan lähellä... Kakkosen suunniteltu sektio ja mahdollisuus viettää aikaa yhdessä jo salissa ja heräämössä olivat varsin korjaava kokemus.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Eikö oo jännä, miten kaikki epäonnistumiset tiettyinä päivinä johtuu sektiosta tai muusta raskauteen/synnytykseen/imetykseen liittyvästä pettymyksestä? Oon kuullut tosi monelta, että toinen onnistunut synnytys on ollut tosi korjaava... en tosin voi olla miettimättä, että mitä jos sekin "epäonnistuisi"? 

Annika79
3/16 | 

Meidän 6-kuinen on alkanut viihtyä lattialla. Se on todella tervetullutta jatkuvan sylissä nyhjäämisen jälkeen. Saan ripustaa pyykit tai laittaa ruokaa ilman että neiti huutaa koko sen ajan. Hän nauttii isoveljien leikin katselemisesta. Välillä käyn kurkkaamassa varovasti että onhan kaikki hyvin, ettei isoveli 2 v ole tehnyt mitään pahaa. 6 v kyllä yleensä ilmoittaa heti jos jotain epäilyttävää on tekeillä. Neiti on siis täysin tyytyväinen, kunnes näkee äidin naaman vahingossa. Sitten (saattaa) alkaa hirvittävä huuto. Olet jättänyt minut tänne, yhyy...

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Teillä on ollut kyllä tämä kuopus oikein takiainen! reppana pieni, äitin syli vaan on niin paras <3 lohduttaako jos sanon, että tää on vaan vaihe ;)

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017
4/16 | 

Nämä on todella avartavia tekstejä lukea. Äitiyden tunteita on niin laidasta laitaan. Voisi luulla, että eroahdistus on raskas vaihe, mutta tällainenkin näkökulma on olemassa. Kiitos kirjoituksistasi <3

Terveisin, Etä-äiti

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kiitos ihana <3 Onhan se raskaskin, mutta tuntuu, että kaikessa on se kolikon (positiivinen:D) kääntöpuolikin kun oikein pinnistää.. aina ei tarvi ees pinnistää! :)

Vierailija
6/16 | 

Meilläkin on jatkunut pitkään "Vain äiti kelpaa" -vaihe. Alkoi ehkä 11kk ikäisenä ja nyt 1v2kk alkaa ehkä jo vähän helpottaa. Asiat on hyvin isin kanssa jos ovat kahdestaan mutta jos äiti on saatavilla, äiti on saatava! Isillä välillä paha mieli kun hän haluaisi leikittää ja sylitellä mutta lapsi vääntäytyy äitin syliin. Ja välillä olisi kiva saada arjen keskellä pieni hengähdystauko kotona mutta se pienten jalkojen tassutus kuuluu perässä koko ajan. No, tää on taas vaan vaihe ja kohta minä itken kun vaan isi kelpaa!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi, ihana toi "jalkojen tassutus" :D meillä lätisee kämmenet parkettiin ku vauva sahaa perässä :D onneksi tosiaan tämäkin vaan kuuluisa "vaihe" :)

Sormet suuhun
Liittynyt14.3.2018
7/16 | 

Meillä ei oo tota eroahdistusta esikoisen kohdalla näkynyt, mies on kyllä ollut koko ajan tosi hands-on. Ja isyyslomallakin 5 kuukautta kun menin Joelin täyttäessä vuoden töihin. Silti vauvan välillä alkaessa itkemään mut nähdessään, tuo "Meillä on menny tää aamu/ilta tosi hyvin” miehen suusta kuulostaa tosi tutulta :-)

liinakoo
8/16 | 

Muistan tuon ajan kun ei olisi kelvannut mikään muu kuin äiti ja omalla tavalla se oli hyvin raastaavaa, mutta aina mietin että tämäkin on vain vaihe. :) Tsemppiä! 

Vierailija
9/16 | 

En ole tässä asiantuntija, mutta eikö kiintymyssuhteessa ole kyse vähän muusta kuin siitä, kuka vauvan saa ensimetreillä pideltäväksi syliinsä? Ymmärtääkseni sillä viitataan asteittain hoivaamisen tuloksena syntyvään suhteeseen, josta tulee turvallinen, jos vanhemman käytös on johdonmukaista ja vauvan tarpeille herkkää.
Ei siis niin, että kiintymyssuhde ehtisi muodostua heti paikalla syntymän jälkeen ensi päivinä. En vähättele niitä hetkiä, mutta kiintymyssuhteesta jonkin verran lukeneena en osaa ajatella, että sektio olisi sitä pilannut. Kyse tietääkseni vähän pidemmästä prosessista.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Oot kyllä oikeassa ja ehdottomasti "pidemmän aikavälin hoivaaminen" on varmasti suurempi (ja tärkeämpi) osa sitä kuin nuo ensihetket :) Voin rehellisesti tunnustaa, että luen aiheesta samoin kuin piru raamattua, vaikka todellisuus on sinun kuvailemaasi suhteen muodostumista <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018