Multa on kysytty monesti, että pelottaako mua uusi raskaus ja varsinkin synnytys edellisen kokemukseni takia. Silloinhan istukkani repesi keskellä yötä ja heräämisestä alle tunnin kuluttua vauva oli hätäsektioitu mahastani viikoilla 33+5. No, valehtelisin, jos väittäisin, että minua ei pelota. Kyllä minua pelottaa ja olen tehnyt kovasti töitä sen eteen, että pelko ei lamaannuttaisi minua nyt raskauden aikana eikä synnytyksessä.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Rajasin yleisöni siten, että ne keille kertoisin myös keskenmenosta, saivat tietää alkuraskaudestakin.

Synnytyspelkohan ei todellakaan tarvitse noin dramaattista tapahtumaa ollakseen olemassa, vaan synnyttämättömilläkin voi olla aivan yhtä hyvin erilaisia pelkoja. Minulla ainakin oli. Ei suoraan synnytykseen liittyviä pelkoja, mutta ensiksi jännitin keskenmenoa ja sitten kohtukuolemaa. Koko raskaus meni pelätessä ja silti se päätyi ennenaikaiseen hätäsektioon. Tässä raskaudessa olenkin tehnyt järkipäätöksen nauttia odotuksesta. Ei ikävien tapahtumien jännittäminen auttanut viimeksikään mitään, vaan silti meinasi käydä todella huonosti. Tein tämän päätöksen jo ennen sitä kuuluisaa rv12:sta ja kerroin (miehen luvalla tietenkin) raskaudesta jo ennen tuota maagista viikkorajaa. Rajasin yleisöni siten, että ne keille kertoisin myös keskenmenosta, saivat tietää alkuraskaudestakin. Ajattelin, että vaikka tuo sydämen murskaava alkuraskauden keskenmeno tapahtuisi, niin ainakin olisin ollut onnellinen ne muutamat ensiviikot.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Ihan ajatuksen voimalla en minäkään luule peloistani selviävän, joten listasin muutaman jutun miten aion yrittää hillitä niitä:

Sain neuvolasta lähetteen pelkopolille. Näitä käyntejä on kaksi, joista toisessa jo kävin. Se oli kätilökäynti ja myöhemmin pääsen vielä polin lääkärille. Kätilö kävi kanssani tapahtuneen läpi ja juteltiin aika paljon tunteista, joita synnytys minussa herättää – sekä edellinen että tuleva. Lääkärikäynti tulee olemaan kuulemani mukaan enemmän faktapainotteinen ja sitä luonteeni kaipaakin.

Pelkopolin kätilön mielestä minusta huomasi, että olen käynyt paljon tapahtunutta läpi ja siitä iso kiitos kuuluukin teille: lukijoille ja seuraajille.

Tästä päästäänkin sopivalla aasin sillalla tunteiden käsittelyyn: Kaikkien, joita synnytys minussa herättää. Tästä sainkin pelkopolin kätilöltä jo kehuja. Hänen mielestään minusta huomasi, että olen käynyt paljon tapahtunutta läpi ja siitä iso kiitos kuuluukin teille: lukijoille ja seuraajille, jotka minulle jaksatte kommentoida ja kertoa omia samankaltaisia kokemuksia. Jaksatte tsempata ja uskallatte tunnustaa tietävänne ne kummallisimmatkin tunteet, joita lapsettomuus, keskosuus, hätäsektio ja vaan äitiys minussa herättää.


Jo joskus rv14 paikkeilla tutustuin hypnosynnytysvalmennukseen netissä ja koin, että se voisi olla minulle sopiva valmistautumistapa. Otin yhteyttä kotiseutuni kätilöön, joka tätä järjestää ja sovimme ajan juhannuksen jälkeiselle viikolle. Kyseessä on siis tekniikat, joilla synnyttäjä (ja kumppani!) voisi rentouttaa sekä kehon että mielen ja tämä auttaisi synnytyksen kulussa positiivisesti. Toisin sanottuna, juuri sitä mielenhallintaa jota kovasti toivon ja kaipaan.

Haluan yrittää selvitä ilman lääkkeitä niin pitkälle kuin pystyn ja toivon, että minulle tarjotaan ensimmäisenä muita vaihtoehtoja kipuuni kuin esimerkiksi epiduraalia.

Tällä kertaa olen ottanut selvää myös monista erilaisista kivunlievityksistä – sekä lääkkeettömistä että lääkkeellisistä. Haluan yrittää selvitä ilman lääkkeitä niin pitkälle kuin pystyn ja toivon, että minulle tarjotaan ensimmäisenä muita vaihtoehtoja kipuuni kuin esimerkiksi epiduraalia. En kuitenkaan ole mikään totaalikieltäytyjä: jos kipu menee överiksi, otan epin. Ei siinä sen kummempaa 😊 Kipuahan en varsinaisesti pelkää. 

Myös miehelläni on tällä kertaa oma rooli. Viimeksi rooliin kuului lähinnä odottelu ja epätietoisuus. Nyt myös hän osallistuu (lue: hänet on pakotettu osallistumaan) hypnosynnytysvalmennukseen ja olen antanut hänelle vastuun toimia minun ja kätilöiden välisenä tulkkina. Uskon, että alan herkästi analysoimaan kätilöiden ilmeitä esimerkiksi hätäsektio -huudon pelossa ja tuossa tilanteessa mieheni tehtävä on rohkeasti kysyä, mitä tapahtuu. En aio myöskään pilata tapahtumaa sillä, että minun ja kätilöni kemiat eivät pelaisi ja koska olen nössö, mieheni on tällöin sanottava toivovani kätilön vaihtoa.

Nyt yritän valmistautua kaikin minulle sopivin keinoin minkälaiseen synnytykseen tahansa ja luottaa siihen, että se riittää.

Ajattelen, että vaikka kaikki päättyisikin samalla tavalla kuin esikoisen kanssa, ainakin olisin yrittänyt kaikkeni. Toki tiedostan, että istukan ablaatio ei ollut minun vikani, mutta se ei valitettavasti silti saa hiljennettyä sitä tunnetta, joka kuiskii olisinko voinut tehdä jotain toisin estääkseni tapahtuneen? Nyt yritän valmistautua kaikin minulle sopivin keinoin minkälaiseen synnytykseen tahansa ja luottaa siihen, että se riittää. Tällä kertaa epätietoisuus ei suojaa minua, vaan tiedän hätäsektiosta varmaan jo liikaakin. Juuri siitä syystä, minun täytyy osata olla rauhallinen tilanteessa kuin tilanteessa.

Toinen vaihtoehto kun on totaalipaniikki.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018