Sairaalasta kotiin päästessäni sain ensimmäiset kommentit muilta sektioiduilta, kuinka tulen kuulemaan sitä, että sektio ei ole synnytys. Äiti pääsee tuolla synnytystavalla ”helpolla” eikä joudu ”itse tehdä mitään”.

Miten oikeus asioista puhumiseen ja omien kokemusten kertomiseen olisi jotenkin sidoksissa siihen, kuka on ”kärsinyt” eniten (vaikka nyt sitten synnytyksessä tai raskautuessa)?

Kuva: Niki Strbian
Kuva: Niki Strbian

Suoraan sanottuna nauratti. Mitä sitten, vaikka pääsisi ”helpolla”? Onko tässäkin taas kisa siitä, kuka on kärsinyt eniten (=eli jollain tapaa ansaitsee lapsensa enemmän kuin muut)? Samaa koin tahattoman lapsettomuutemme kanssa. Sainhan aiheesta ihan kommentinkin johonkin lapsettomuutta käsittelevään tekstiini. Se oli tyylillä ”lopultahan kuitenkin raskauduitte spontaanisti niin…”. En jotenkin olisi saanut kirjoittaa aiheesta, koska lopulta – vaikkakin kolmen vuoden yrityksen jälkeen – raskauduimme spontaanisti lääkärinkin yllätykseksi. Miten oikeus asioista puhumiseen ja omien kokemusten kertomiseen olisi jotenkin sidoksissa siihen, kuka on ”kärsinyt” eniten (vaikka nyt sitten synnytyksessä tai raskautuessa)?

Mitä helppouteen tulee, niin arpi tosiaan parani nopeasti. Jo seuraavan vuorokauden aikana synnytyksestä kokeilin seistä ja alle kahden vuorokauden sisällä kävin muutaman askeleen (koska en jaksanut odottaa kätilöä tuomaan rintapumppua käytävältä :D ). Olen tosi kiitollinen, että mulle fyysinen parantuminen noinkin isosta leikkauksesta kävi niin nopeasti. Mutta se henkinen puoli. Voi näitä kaikkia kasvukipuja äitiyteen, joita oon tänne blogiinkin yli vuoden ajan oksennellut. Kaikki kivut äidinrakkaudesta kiintymyyssuhteeseen ja kroppaan pettymisestä imetysvuoristorataan. Synnytyksessä ”en joutunut tehdä mitään”, mutta sen jälkeen oon kyllä hommia paiskinut.

Mikä on mielenkiintoista ajatusmaailmassani: Kaikki muut sektiolla synnyttäneet ovat kyllä mielestäni synnyttäneet. Minä en.

Tästä päästäänkin alkuperäiseen kysymykseen: Koenko synnyttäneeni? En koe. Niin kuin on aiemminkin tullut sanottua, niin koin olevani leikkauskalustoa. En tiedä liittyykö tunne (hätä)sektioon, nukutukseen, synnytyksen ennenaikaisuuteen vai mihin, mutta en koe synnyttäneeni. Tai ehkä fiilis johtuu mielikuvistani? Niissä synnytys tapahtuu alateitse. Mikä on mielenkiintoista ajatusmaailmassani: Kaikki muut sektiolla synnyttäneet ovat kyllä mielestäni synnyttäneet. Minä en. Järki tietää, että tottakai sektio on synnytys siinä missä muutkin, mutta jokin sisälläni ei sitä omasta kokemuksesta ajattele. Tutkimattomat ovat mielen tiet!

Näitä tunteitani tai tätä tekstiä ei pidä kuitenkaan ymmärtää väärin: Mua ei haittaa se, että en koe synnyttäneeni. En oo koskaan kokenut huonommuutta synnytystapani takia. Oonhan äiti – kyllä mä keksin muita syitä kokea huonommuutta! Synnytystapani ei ole yksi niistä.
 

Lisää fiiliksiä aiheesta keskosapostolien vlogin muodossa alla! :)

 

 

Kommentit (8)

Satu K.

Minun mielestäni sektio on ihan yhtä lailla synnytys kuin alatiesynnytyskin, olen aina niin ajatellut, enkä itseasiassa edes ymmärrä, miten joku voi olla toista mieltä. <3 Oma ystäväni myös sektion koettuaan pohdiskeli, voiko hän sanoa synnyttäneensä.  Ja täytyy sanoa, että jos joku kehtaisi kommentoida ystävälleni, että hän pääsi helpolla, koska vauva tuli maailmaan sektiolla, suuttuisin todella pahasti. 

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Mä myös suuttuisin verisesti, jos joku sanois mun sektiolla synnyttäneistä kavereista, että eivät ole synnyttäneet! En oo ihan varma miten suhtaudun, jos joku sanois niin musta. Oonko mä ainut joka saa ajatella niin omasta sektioSYNNYTYKSESTÄNI? :D

Vierailija

Tekee mieli kertoa omasta kokemuksesta se, että viikolla 32-syntynyneen lapseni on toki joku tähän maailmaan ”synnyttänyt”, mutta sen on tehnyt se leikkaushenkilökunta joka asian parissa ahkeroi sillon, kun itse makasin vain passiivisena paikallani. Oma osallistumiseni asiaan on sen ”suostumuksen” verran, että ottakaa ulos sitten, ja asialle antautumisen verran, mutta itse en lastani synnyttänyt vaikka se äiti olenkin.

Vierailija

Tiedän niin tuon tunteen! Itsekin rv25+2 hätäsektio lapsen äitinä koen etten ole synnyttänyt vaikka hyvin tiedän että sektio on myös synnytystapa, mutta ei vaan vissiin mun päänmukaan mun synnytystapa. Outoja aivojen kiemuroita.
(kyseinen tapaus 2v nykyään ja en koe edelleenkään synnyttäneeni..)

Mummeliina

Ehkä pitäisi ajatella, että synnytykseen kuuluu paljon muutakin kuin se ulostulon hetki. Kun äiti on ollut raskaana, jollain tapaa valmistunut synnytykseen ja ehkä ehtinyt kokea avautumisvaihetta ja joutuu kokemaan sen helvetillisen sektiosta toipumisen, ei pidä antaa kunniaa hoitohenkilökunnalle. Eihän sitä syntymää tapahtuisi ollenkaan jos sitä äitiä ei olisi, vaikka sitten siinä leikkauspöydällä. Ja sitten taas toisin päin, meneekö imukuppiulosautossakin homma lääkärin piikkiin, jos vauva ei ilman sitä olisi ulos tullut?

Nämä on asioita, joita olen itsekin paljon pohtinut kätilönä ja äitinä, joka on synnyttänyt niin alateitse kuin sektiollakin. Ja aina harmittaa, jos joku kokee huonommuuden tunteita sektion takia. Helppous on jokaisen oma kokemus riippumatta synnytystavasta, mutta uskallan väittää että kaikkineen sektio on usein rankempi kokemus.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018