Kaupallinen yhteistyö Palosaaren kirppiksen kanssa.

Tiesittekö, että tänä vuonna ihmiset kuluttivat 2018 vuoden tuottamat uusiutuvat luonnonvarat loppuun 1. elokuuta? Me suomalaiset kulutimme meidän "osuutemme" jo 1.4.2018. (lähde

Rehellisyyden nimissä täytyy heti todeta, että me emme ole mikään esimerkkiperhe ekologisuudessa. Varmasti on moniakin asioita, missä voisimme olla suopeampia maailmaa kohtaan. Jotain mekin sentään yritämme! Esimerkkejä alla:

Pyrimme ottamaan aina kotona jo olevan muovipussin kauppaan tai sitten kangaskasseja, joita olen ostanut ympäri Suomea ja eurooppaa.

Sammuttelen kämpästä valoja aina kun se kuuluisa "joku" on jättänyt ne päälle.

Pesemme pyykkejä ja tiskejä vain silloin, kun kone on täysi.

Kipsulla on 1-2 kasvisruokapäivää viikossa. Vegaanisia nämä päivät eivät vielä aina ole, mutta lihaa tällöin ei syödä.

Yritän vältellä yleisesti turhaa muovin käyttöä ja jos kaupasta löytyy etsimääni vastaavaa tuotetta muussa pakkauksessa kuin muovisena, ostan sen.

Kierrätämme patterit, hehkulamput ja muut vastaavat omaan paikkaansa ja nyt olemme alkaneet kerätä biojätteet erikseen. Paperiroskille on myös oma paikka ja keittiö- ja karkeajätteet erittelemme.

Täytyy tähän väliin kertoa, että järkytyin englannin kierrätysmeiningistä kyllä pahemman kerran tilatessamme kiinalaista ruokaa kotiin. Kaikki oli pakattu muovikippoihin! Tiskasin nuo kipot ja niistä tuli eväsrasiat miehelleni töihin. Paikasta take away -tilailut jäi myös tuohon.

Käytimme Kipsulla 1,5kk-7kk ikään pääsääntöisesti kestovaippoja. Se tyssäsi siihen, kun muutimme uuden kodin remontin ajaksi vanhemmilleni. En vain jotenkin siellä viitsinyt alun jälkeen pesetyttää vaippoja äitini koneessa, vaikka tuskin se häntä olisi haitannut 😁

Ostan varmaan noin 90%:ia vauvan vaatteista ja leluista käytettyinä.

Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä kirpputorit. Ostan varmaan noin 90%:ia vauvan vaatteista ja leluista käytettyinä. Minulla ja äitilläni on ollut tapana jo vuosia – jos ei joka kesä niin ainakin joka toinen kesä – vuokrata kirpputoripöytä, jossa myymme pilkkahinnoin vaatteita, kenkiä, leluja, lehtiä, meikkejä ja vaikka mitä. Tänä kesänä otin yhteyttä lempikirppariini Vaasassa, jos he haluaisivat tehdä minun (tai oikeastaan blogini kanssa) yhteistyötä ja pian yhteydenoton jälkeen vein kamani Palosaaren kirpparille. Yleinen syy, miksi kirpputoreilla myyminen koetaan vaivalloiseksi, on kaiken kaman hinnoittelu ja pöydän ylläpito. Ongelma on selkeästi noteerattu, koska Palosaaren kirppiksellä yllämainitut tehdään lisämaksusta puolestasi. Omasta mielestä se on ehdottomasti palvelu, josta maksan mielelläni lisää, kunhan pääsee itse hommasta eroon!

Nyt toivoisin teidän kertovan omia helppoja vinkkejä, joilla meidän perhe voisi säästää maailmaa enemmän? :) Kuten jo aiemmin sanoin, emme ole mikään esimerkkiperhe, mutta mielellään jatkossa oppisimme mielellään tekemään vielä parempia valintoja luontoäidin vuoksi. 

Miten ekologisia valintoja teidän perhe tekee arkielämässä?

Kaupallinen yhteistyö Palosaaren kirppiksen kanssa.

Kirpparikierroksia pääsee seuraamaan myös instagramimme puolelta! :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

jjennim
1/2 | 

Meillä auton hankinta tuli eteen ja päädyimme kaasuautoon. :) Yritämme myös muistaa tuon kestokassin kauppaan. Lajittelussa olen todella huono. Sekä olen kiinnittänyt huomiota juuri tähän muovin määrään, lapselle mahdollisimman paljon puisia leluja, sekä kaupasta paljon saa pahvipaketissa :)

Satu K.
2/2 | 

Meilläkin vauvan tavarat on ostettu varmaan 90 prosenttisesti käytettynä. Sen lisäksi toki kierrätän meille tarpeettomiksi jääneet tavarat eteenpäin.
Kaupassa käytetään hedelmien ja vihannesten kanssa kestopusseja tai kaikki ei pakata pussiin ollenkaan. Esim. paprikat, banaanit, kurkut jne. eivät mielestäni pussia tarvitse, vain omenat ja tomaatit tms., joita määrällisesti tulee niin paljon, ettei niitä kannata alkaa yksitellen punnitsemaan, pääsee meillä (kesto)pusseihin. 😊
Vauvanruokapurkit kierrätän, mutta pyrin sormiruokailun kautta vähentämään tätäkin.
Kestovaippailua haluaisin ehkä vielä kokeilla. 🙂

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018