Niin vain lopulta kävi, että munkin vanhempainvapaa tuli tiensä päähän ja tästä kuusta alkaen kukkaroa pursuttaa kotihoidontuki. Tää on todellakin uusi tilanne mulle, koska en oo oikeastaan koskaan elänyt "kädestä suuhun"-meiningillä. Olen ollut töissä 18-vuotiaasta alkaen ja siitä asti oon voinut hyvin pitkälti ostaa mitä haluan. Nyt koko tuki menee lainan lyhennykseen. Vaasalaiset onneksi ovat niin onnekkaita, että kaupunki tukee kotiinjääviä 200 euron täsmälisällä, joka pääsee kokonaisuudessaan meidän perheen taloustilille. Tuollainen tili on ollut meillä jo useamman vuoden. Vaikka summat kokonaisuudessaan eivät päätä huimaa, niin haluan silti erikseen mainita, että minusta tuo on kaikki plussaa.

Monissa muissa maissa tällaisista kotivanhemmuuden tuista voidaan vain haaveilla, joten koen olevani todella onnekas, että valtio tukee kotiäitiyttäni.

Mistä sitten pystyn pihistämään hoitovapaalla (ja miksei muutenkin)?

Kirppareilta oon ostanut tähänkin asti vauvalle vaatteet, mutta vastapainona olen tilannut myös muutaman Gugguun ihanuuden :) Ne saa jatkossa jäädä ostamatta.

Kotona odottaa useampi jätesäkki kirpparikamaa, jotka aion kesän aikana pistää Vaasassa myyntiin. Siitä saa toivottavasti hieman taskurahaa kesän menoihin.

Tilasin muutosverokortin alkuvuodesta, jotta tuistani lähtee pienempi prosentti. Valmiina ollut prosentti olisi ollut aivan liikaa, koska töihin menen vasta loppuvuonna takaisin.

Toinen automme jatkaa seisonnassa oloa vielä tämän reissun jälkeenkin, jotta vakuutusmaksuja ei tarvitse maksaa. Siitä tulee mielenkiintoista, koska 18-vuotiaasta alkaen mulla on ollut auto. 

Asuntolainasta voimme tarpeen tullen maksaa vain korkoja. Kokeillaan kuitenkin selvitä ilman sitä, mutta onneksi on olemassa mahdollisuus lyhennysvapaisiin kuukausiin.

Kuvittelen, että ruuissa säästää, jos koko perhe syö samaa sapuskaa. Eli teen meille ruokia, joita myös Kipsu voi syödä. Onko kellään muulla muuten tapana syödä viikkokausia putkeen jotakin safkaa, jos löytyy joku superhyvä? Tällä hetkellä ollaan syöty jo vaikka kuinka monta kertaa kalapastaa purjolla, herkkusienillä ja chilillä ja viime kesä (ja tuleva!) syötiin pelkästään kaalilaatikkoa :D

Mulle on ehtinyt myös kertyä jonkin verran säästöjä, joten ne pääsevät todennäköisesti tulevaisuudessa kovaan käyttöön. Aion myös säästää laittamalla mieheni maksamaan kaiken ;) T rakastaa hokemaani: Kaikki mikä on mun, on mun. Kaikki mikä on sun, on mun!

Mutta arvatkaapa mistä en tule hoitovapaan(kaan) aikana pihistelemään? Ajasta vauvani kanssa!

Kertokaa lisää hyviä säästövinkkejä kommenteissa!

Ne tulee todennäköisesti tarpeeseen! :D Vauva-lehti oli myös pyytänyt säästövinkkejä ja sielläkin oli muutama hyvä. Esimerkiksi isovanhemmilla syömässä käyminen! ;)

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (22)

Mira/Blinger Shimmer -blogi

Tuo parinkin satasen extra kaupungilta on todella hyvin, käsittääkseni meillä ei moista etua ole, joten saattaa hyvinkin olla taloudellinen pakko itse palailla vanhempainvapaan jälkeen työelämään - onneksi sinne on vielä aikaa..

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Erittäin hyvin sanottu: "Mutta arvatkaapa mistä en tule hoitovapaan(kaan) aikana pihistelemään? Ajasta vauvani kanssa!" Elämä on valintoja ja minusta on hieno valinta olla lasten kanssa kotona, vaikka taloutta joutuukin venyttämään. Olkoon säästövinkkini vaikka se, että kaikki juoksevat kulut minimiin. Niissä kertyy pienistä summista äkkiä isompia virtoja. Siis lehdet, suoratoistopalvelut, nettiliittymät jne.

Vierailija

Kotihoidon tuesta menee veroa 25%, että se siitä pienemmästä veroprosentista, argh.

Käyttäjä10845
Liittynyt25.3.2018

Kyllä olen oikeassa 😂
Suoraan Kelan sivuilta

Kotihoidon tuen ennakonpidätys on yleensä sama kuin palkkasi veroprosentti. Jos palkkasi veroprosentti on alle 25 %, kotihoidontukea verotetaan vähintään 25 %:n mukaan, ellet hae muutosverokorttia. Jos saat kotihoidon tuen lisäksi palkkaa tai muuta verotettavaa etuutta, kuten vanhempainpäivärahaa, kotihoidontukea verotetaan lisäprosentin mukaan, ellet hae muutosverokorttia.

Klar

Hoitovapaa on inhottavaa pihistelyn aikaa, mutta silti niin ihanaa! Meillä pihisteltiin hankinnoissa ja tsekattiin aina eka facekirppikset ja tori ennen kun hankittiin uutta. Ja tietty vaan tarpeeseen. Ruokakuluissa ei taidettu tehdä muutosta, syödään muutenkin aina halpaa perusruokaa ja kauden kasviksia :)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

ihanaa kyllä ku on nykyään nii "helppo käydä kirpparilla" :D facekirppareilta oon iteki ostanut merkkivaatteita, mutta ne on kyllä turhan kalliita kirpparikamaksikin :) kauden kasviksista sen verran, että en malta odottaa että varhaiskaalit tulee ja saan alkaa taas tehdä joka viikko kaalilaatikkoa <3 

RvaJ

Tuo kuntalisä kotihoidontukeen on ihan loistava juttu, sitä kaipaisin itsekin, mutta sitä ei ole :/

Itse olen huomannut, että kaikki se raha mikä tulee, tuppaa myöskin menemään :D Ja tarkoitan siis sitä, että jos rahaa tuleekin yhtäkkiä vähän enemmän niin ihan samalla tavalla sitä saa menemään, kuin tulot on pienemmätkin. Hienoa vaan huomata, että vähemmälläkin tulee toimeen :)

Ja nuo säästöt on monesti kultaakin kalliimmat, koska yllättäviä menoja kyllä tulee :/

On vaan jotenkin tympeää huomata, että raha se on oikeasti joka tätä systeemiä pyörittää..Hmph!

Ja kyllä, muutosverokortin tekemällä saat sen prosentin pienemmäksi, ehkä :D Etuuksista kun tuo pidätys on aina vähän suurempi mitä palkasta. Ja ihan vinkkinä pitää sanoa, että älä arvioi siihen palkkatuloja liian suuriksi, koska ne pienentää sitä prosenttia jolloinka maksat liian vähän veroja kodinhoidontuesta ja tulee mätkyjä. Vähän vaikea näin tätä asiaa selittää, mutta arvioi siis palkkatulot mahdollisimman lähelle totuutta ja sitten sitä Kelan rahaa vähän isommaksi niin ainakin vältyt mätkyiltä :)

Annika79

Mullakin alkaa kituutus elokuussa. Onneksi on tuo kuntalisä, vaikka se tavallaan tuntuukin mitättömältä summalta.

Yksi hyvä säästövinkki on käydä kaupassa lähellä sulkemisaikaa. Siellä on paljon tuotteita hyvillä alennuksilla. Lihaa saa 30-50 % alennuksella.

Jos ostaa vaatteita uutena (vaikka kyllä pienelle löytää tosi hyväkuntoista kirppikseltäkin), niin edellisen kauden lopussa on hyvät alennukset. Nyt saa ensi talveksi toppavaatetta hyvään hintaan. Kengät on kyllä hurjan hankalia ostaa, kun lapsen jalka ei noudata mitään käyrää. Välillä se kasvaa paljon ja välillä ei. Lopputuloksena esikoisella yhdet aivan liian pienet sandaalit ja toiset, jotka oli sopivat marraskuussa. :D

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

200 euroa on silti 200 euroa enemmän <3_<3
joo tää oli jotenkin päässyt unohtumaan, että kaupoissa tosiaan toi alemeininki iltaisin!

Apua, mulla ei oo kyllä vielä mitään käsitystä paljonko nää lapset kasvaa missäkin ajassa :D mutta ehkä isompana päästään jollekin käyrille? :D 

Annika79

Mutta vero menee siitäkin. Reilu 170 e tais tulla tilille. Mutta toki sekin on enemmän kuin ei mitään. :D

Meillä on syöty tällä viikolla -30 % jauhelihaa, kanaa ja possunpihvejä. Melkoinen säästö. Lisäksi muutama purkki -30 % maitoa, iso jugurttipurkki ja muitakin tuotteita. :) Toki ostaisin niitä vaikka ei tarttiskaan. Koska miksi maksaa enemmän kun voi maksaa vähemmänkin. :)

Käyttäjä10845
Liittynyt25.3.2018

200€ tuntuu mitättömältä summalta?
Meidän perhe olisi ikionnellinen, kun saataisiin tuo ylimääräinen 200€, sillä syötäisiin koko kuukausi! Valitettavasti meillä ei kuntalisää ole.

Jonna.N

Teidän pitää alkaa käymään meidän kanssa noissa avoimissa päiväkodeissa/mll:llä syömässä pari kertaa viikossa minihintaan 😁 mitään lehtiä meillä ei tilata, kaikki hankinnat kirpparilta ja kaikki turha heti myyntiin, blogilla voit alkaa tienaamaan ;) monesti saan saman hinnan takaisin lastenvaatteista mitä itekin oon maksanut, joskus enemmänkin. Käytättekö vielä kestoja? Me käydään lisäksi aina prismassa ja käytetään s-etukorttia, siihen kertyneet rahat laitettiin just uuteen autoon :) Ajattelin kans laittaa toisen auton seisontaan kevääksi/kesäksi ja vaihtaa pyörään! Nim. 7v kotiäitinä.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

todellaki aletaan! sä ootki oikeen säästöjumala :D kestot pääsee käyttöön heti ku täältä taas kotiudutaan. oikein paha mieli, kun käytetty kertiksiä! prismaan meki ollaan siirrytty nyt! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Instagram