Olin kesän alussa ystäväni polttareissa, joissa oli mukana morsiamen kavereita vuosien varrelta. Siis ihan vauvaiästä teiniksi ja työkavereista äitikavereihin. Aloin miettiä omia ystävyyssuhteitani vain huomatakseni, että vanhimmat suhteeni ovat ”vain” muutaman vuoden vanhoja. Kautta aikain. Ainut, joka tuntuu säilyvän ystävänäni murkkuiän sisarusvihojen jälkeen vuodesta toiseen, on veljeni.

Lapsuuteni kaverit olivat iso osa sitä, miksi koen lapsuuteni hyvin onnellisena.

Kuva: Anna Huovinen
Kuva: Anna Huovinen

En ole koskaan tajunnut ihmetellä asiaa sen kummemmin. Minulla on aina silti ollut kavereita, vaikkakin he ovatkin vaihtuneet elämäntilanteen, asuinpaikan, koulun ja varmasti monen muunkin syyn takia. Lapsuudessa asuin ihanassa pihapiirissä, jossa oli metsä vieressä. Koskaan ei tarvinnut erikseen hakea kavereita leikkimään, vaan aina pihasta löytyi joku. Tuolloin minulla oli ehkä noin viisi hyvää ystävää ja useampi kaveri. Muistelen tuota aikaa ja noita ihmisiä edelleen usein lämmöllä. He olivat iso osa sitä, miksi koen lapsuuteni hyvin onnellisena. Toki meilläkin oli draamaa (varsinkin, kun välillä meitä oli kolmen tytön porukka), mutta ei mitään, mitä ei olisi parin päivän sisällä jo unohtanut.

Arvatenkin vanhat kaverit jäivät, vaikka yritimme pitää yhteyttä silloin tällöin näkemällä, kirjoittelemalla kirjeitä ja soittelemalla.

Noin kymmenen vuotiaana muutimme tuosta lapsuuden ympäristöstä uuteen kaupunginosaan, josta löysin samantien useamman hyvän ystävän. Arvatenkin vanhat kaverit jäivät, vaikka yritimme pitää yhteyttä silloin tällöin näkemällä, kirjoittelemalla kirjeitä ja soittelemalla. Uusi koulu, uusi asuinympäristö ja uudet harrastukset veivät mennessään, mutta jo yläasteella löysin itseni takaisin noiden lapsuudenkavereiden seurasta. Vaikka vuosia oli kulunut välissä, koin olevani ”kotona” heidän lähellä ja ystävyytemme alkoi kukkia uudelleen. Vaikka muut muuton jälkeiset ystävät jäivät uusvanhojen jalkoihin, naapureiden kanssa näimme säännöllisen epäsäännöllisesti ja kesät olimme kuin liimattuja toisiimme. Lukiossa taas kaverit vaihtui, koska läheiset kaverit menivät ammattikouluun. Lisää vaihtuvuutta ystäväpiiriin toi esimerkiksi silloiset poikaystävät, joiden kautta tutustuin uusiin ihmisiin ja sitten taas työpaikka, josta löysin useamman läheisen ystävän. Heistä yksi taitaa olla pisin läheinen kaverisuhde, jota minulta tällä hetkellä – muuton jälkeisten naapureiden lisäksi – löytyy.

Taidan olla sellainen ihminen, jonka ystävät peilaavat sen hetkistä elämää.

Koskaan hyvien kaverisuhteiden loppumiseen ei ole liittynyt mitään draamaa. Ne ystävyydet vain ovat hiipuneet ja hiljalleen lopulta sammuneet. Edelleen muistelen näitä parhaimpia ystäviä erittäin suurella lämmöllä ja kiitollisena siitä, että he ovat osuneet elämääni juuri sillä hetkellä, kun tarvitsin juuri heidän kaltaistaan ihmistä. En ole koskaan osannut olla surullinen siitä, ettei minulla ole edelleen elämässäni lapsuudesta tuttuja ystäviä. Ehkä olisi, jos emme olisi muuttaneet? Tai ehkä ei, koska taidan olla sellainen ihminen, jonka ystävät peilaavat sen hetkistä elämää. Nyt minulla on paljon äitiystäviä, jotka ovat kultaakin kalliimpia. Aivan niin kuin jokainen hyvä ystävä on ollut suhteemme kukkiessa. Kun mietin parhaita kavereitani koko elämäni ajalta, en keksi heidän luonteista kauheasti samanlaisuuksia. Kaikki ovat olleet erilaisia, ainutlaatuisia timantteja, tyttöjä, poikia ja omalla tavallaan kiehtovia ja kiinnostavia. Oon ollut tosi onnekas, että oon saanut pitää kaikkia heitä edes hetken elämässäni. Oon aina myös tullut toimeen kaikenikäisten ihmisten kanssa. Tällä hetkellä lähimmät kaverit ovat kaikkea 25-vuotiaasta 85-vuotiaaksi. Tai lasketaanko oma tytär tähän mukaan? Sitten ikähaarukka on 1,5-85v. Haittaako, jos sekä vanhin että nuorin on mulle sukua? No ei haittaa ;)

Hyvää ystävänpäivää kaikille mun ystäville ja kavereille, nykyisille, aiemmille ja tuleville <3 Ja myös teille lukijoille! Näinhän voi sanoa vuoden jokaisena päivänä eikä vain 14.2. ❤️

Psst! Joko seuraat meitä myös instagramissa? 😊

Kommentit (8)

Annika79
1/8 | 

Mulla on yksi ystävä ihan pienestä asti. Välissä olimme tosin vuosia erossa, mutta päädyimme samalle luokalle neljännellä luokalla. Hän asui vastapäisessä kerrostalossa, mutta muutti omakotitaloon. Hän ei minua tuolta ajalta muista, mutta minä muistan hänet. Leikimme jonkin verran yhdessä pihalla. Toisiksi pisin ystävyyssuhde on yläasteelta. Hän on toisen lapseni kummi. Läheisin ystäväni on lukiosta. Siitäkin jo 24 vuotta. Järkyttävä aika, mutta muistan tapaamisen vieläkin kuin eilisen päivän.

Toisen lukiossa tapaamani, lukioaikana parhaan ystävän menetin 10 vuotta sitten aivoinfarktille. Emme olleet tuohon aikaan enää tekemisissä, koska meillä tuli erimielisyyksiä erään miehen takia. Sitten iski hirveä morkkis. Hyvistä ystävistä kannattaa pitää kiinni ja tehdä töitä myös ystävyyden eteen. <3

Nkrw
2/8 | 

Tällä hetkellä ei ole yhtään kaveria, saati ystävää. Lapsena/nuorena on ollut, mutta minut on aina jossain vaiheessa pudotettu porukasta. En ymmärrä mikä kirjoittajalla on ongelma, jos kavereita on kuitenkin ollut koko ajan

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Eihän mulla mitään ongelmaa oo? Kuvittelin sen tulevan erittäin hyvin esiin tekstistä, esim: "En ole koskaan osannut olla surullinen siitä, ettei minulla ole edelleen elämässäni lapsuudesta tuttuja ystäviä." 

Emy
3/8 | 

Minä muuten muistan sinut jostain koulusta, ehkä lukiosta tai yläasteelta. En usko, että koskaan juteltiin mutta niin: En usko myöskään sinun kavereiden sinua unohtaneen, jos minäkin ventovieraana muistan. Tämä on ehkä vähän hassu kommentti, mutta sinun postaus on kummitellut niin pitkään näissä blogipalveluissa, että pakkohan siihen on jo kommentoida :P

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Olipa ihana kommentti, kiitos! <3 Yritin käydä kurkkimassa blogin puolella, josko tunnistaisin, mutta oot ovelasti saanut pidettyä kasvot salassa! :D 

Emy

Joo olen yrittänyt pitää identiteettiä salassa lähinnä siksi, että voisin kirjoittaa vaikeista aiheista ilman, että loukkaisin läheisiä teksteillä (aiheena esim. perheen mielenterveysongelmat voi olla vähän..). Mutta siis oltiin näköjään 900 opiskelijan Lyskassa yhtä aikaa ja vain vuoden. Minä olin ujo tyttö, en todellakaan mikään esillä oleva. Epäilen, ettet muistaisi minua kuitenkaan. No joka tapauksessa minä muistan sinut. Minullakin on se ongelma, että kavereita on tullut koko ajan lisää ja jossain vaiheessa yhteydenpitäminen kaikkiin on kyllä mahdotonta. Kaikkea hyvää sinulle ja keep up the good work (=bloggausta tarkoitan)! :)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Todella ymmärrettävä syy pitää naama piilossa netistä (tai olis ymmärrettävää ilman syytäki:D). Ahaa, joo aika hyvin muistan saman ikäluokan ihmiset, mutta nuoremmat tai vanhemmat kyllä heikosti! Toi on kyllä totta, että jos tulee uusia kavereita, niin ei voi mitenkään riittää enää kaikille aika..vaikka kuinka haluaiski. Kiitos<3! ja samoin!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018