Sitä aina välillä erehtyy luulemaan, että keskosäitiysitkut on itketty. Sitten eteen tulee tilanne, ääni, kuva, haju tai vaikka teksti, joka saa yhtäkkiä kyynelehtimään. Minulla se viimeisin itkettäjä oli tänään tämä kuva turvalonkerosta Pienenpienet -ig-tililtä. Näin kuvan ja ennen kuin olin lukenut edes kuvausta, kyyneleitä valui pitkin poskia. Aivan yhtäkkiä. Olen nähnyt varmasti satoja keskoslasten kuvia, kuullut kymmeniä tarinoita ja muistellut omaa taivaltamme lukemattomia kertoja. Silti tuo kuva repäisi irti arven, jonka luulin jo olevan hyvää vauhtia ummessa. Muistin, kuinka meidän pienen elämänalun, minun ja mieheni koko maailman, sormet kääriytyivät mustekalaa muistuttavan lelun lonkeroiden ympärille. Lelun pää oli suunnilleen samaa kokoa kuin keskoseni oma.

"Vantaalaista Annika Pakkasta virkkaajien into on koskettanut erityisen syvästi. Hän on itse on virkannut tiettävästi Suomen ensimmäisen turvalonkeron. Se valmistui omalle, pikkukeskosena syntyneelle tyttärelle. (...) Kun keskoskaappiin laitetaan pehmeä turvalonkero, saavat hoitoletkut olla rauhassa. Pienillä sormilla on muuta kosketeltavaa." - Ylen artikkeli

En sairaalassa ymmärtänyt lonkeron tarkoitusta, ennen kuin Kipsu tarttui ensimmäistä kertaa nenämahaletkuunsa. Keskosen(i) liikkeet olivat melko vähäisiä, mutta sitäkin holtittomampia. Sormet olivat solmussa vuorotellen jokaisen piuhan, jota monitoreihin tai nenään kulki, kanssa. Turvalonkero sai pienet sormet pysymään "kurissa".

Toivottavasti jokainen teistä vapaaehtoisista ymmärtää, kuinka tärkeää työtä teette. Yksi turvalonkero saattaa olla "vain käsityö" teille, mutta minun Kipinälleni ja meille vanhemmille tuo lelu toi paljon lohtua. Se edusti kaikkea turvallisuudesta toivoon. Ajatus siitä, että joku tuntematon on tehnyt pienelle lapsellemme lahjan, täytti ja täyttää edelleen sydämeni rakkaudella, arvostuksella ja kiitollisuudella. Sama voima on luovutetulla maidolla. Rahallinen palkkio vaivasta on aika pieni, mutta se, mitä tuntemattomien avuliaisuus edustaa keskosen vanhemmille, on maata mullistavaa.

Silti pumppaisisin jokaisen pisaran  uudelleenkin, koska tiedän, kuinka tärkeää tuo maito on jollekin toiselle Kipsun kaltaiselle. Jonkun toisen maailmalle.

Sairaalasta lähtiessämme minäkin otin sähköpumpun mukaani, koska halusin laittaa hyvän kiertämään. Jälkeenpäin mietittynä, se oli aivan hullun hommaa. Oman keskoseni hereilläoloajasta meni 80% hänen imetykseen ja silti halusin vielä saada talteen maitoa sairaalaankin vietäväksi. Öisin heruin parhaiten, joten useana yönä istuin olohuoneessamme Kipsun imetyksen jälkeen pumppaamassa loput maidot talteen. Kipsu kun ei määrällisesti tissistä tuolloin paljoa syönyt. Silti pumppaisisin jokaisen pisaran uudelleenkin, koska tiedän, kuinka tärkeää tuo maito on jollekin toiselle Kipsun kaltaiselle. Joidenkin toisten vanhempien maailmalle. Muistaakseni sain pumpattua vajaa 1,5 litraa ja vaikka se kuulosti omasta mielestä tosi vähäiselle määrälle, sillä ruokkii Kipinäni kokoista keskosta noin 4,5 päivän ajan.

"640 gramman painoisena syntynyt Kerttu-vauva itse ei koskaan päässyt kotiin. Hän menehtyi kahden ja puolen kuukauden ikäisenä. Äiti kertoo, ettei pystynyt esikoisen kuoleman jälkeen tekemään mitään. Paitsi virkkaamaan. – Tein silloin todella paljon turvalonkeroita. Halusin, että muutkin keskoset saavat jotain turvallista. Se oli minulle terapiaa, toteaa Annika Pakkanen. Toinen Kertun turvalonkeroista on nyt kotona laatikossa, jossa säilytetään muistoesineitä tyttärestä. Toinen turvalonkeroista matkasi Kertun mukaan arkkuun." - Ylen artikkeli

Kiitos kaikki vapaaehtoiset, jotka autatte meitä keskoslasten vanhempia pitämään omasta pienestämme huolta. Ja kiitos Annika Pakkanen, joka löysit omasta menetyksestäsi voiman tuoda lohtua muille keskosille ja heidän vanhemmilleen. Teidän eleenne luo muuten joskus aika synkkiinkin ajatuksiin auringonpaisteen, joka valaisee pimeimmänkin mielen sopukan. 

Kiitos että teitte keskoselleni hänen ensimmäisen ystävän, joka oli hänen seuranaan koko keskola-ajan ja sen jälkeenkin.

... teidän avulla! <3
... teidän avulla!

Mikäli sinua kiinnostaa alkaa tehdä keskosille eri käsitöitä, täältä löydät ryhmän keräyksille

ps. Meidän keskosen elämää pääset seuraamaan myös instagramista <3

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

RvaJ
2/4 | 

Mä en kestä..!!Miten ihana kirjoitus <3

Ja tää hormoonihöyryinen täällä nyt sitten nyyhki lonkeroiden vuoksi myös..

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018