Kun vihdoin raskauduin päätimme mieheni kanssa, että emme julkaise lapsestamme mitään kuvia sosiaalisessa mediassa. Esikoisen täräyttäessä dramaattisesti tähän maailmaan, molempien mieli muuttui ja julkaisin sellaisia kuvia, joista hän ei ollut tunnistettavissa. Näillä main aloin etsiä myös vertaistukea keskosäitiyteen ja sitä myötä pitää tätä blogia, joten sekin varmasti vaikutti oman mieleni muuttumiseen. Tämän jälkeen luin ja näin, kuinka vauva näyttää täysin eriltä alle 1-vuotiaana kuin sitten taaperona, joten kasvokuvien "ikäraja" nousi yhteen vuoteen. Tuon vuoden jälkeen sovimme, että voin julkaista kuvia, jotka eivät ole suoraan edestä päin (pl. IG-storyt). Tämä päätös on pitänyt muutamia yksittäisiä kuvia lukuunottamatta. Näistäkin kuvista olemme keskustelleet aina etukäteen mieheni kanssa.

Kuuntele podcast aiheesta alta:

Äkkiseltään sanoisin, etten halua lisätä nettiin kuvia esimerkiksi raivarista, mutta tunteita nekin ovat siinä missä ilo ja nauru.

Itse pohdin jokaista kuvaa julkaistessani monia eri seikkoja. Yksi niistä on se, että en halua, että kukaan tuntematon pystyy somesta kertomaan lapseni kehitysvauhdin. Siis esimerkiksi, koska hän on oppinut kävelemään tai koska hän on tajunnut pinsettiotteen. Tässä syy saattaa olla se, että näillä tiedoilla en halua antaa kellekään tulevaisuuteen minkäänlaisia aseita kiusaamiseen. Lisäksi potta-, kylpy- ja ilman paitaa -kuvat ovat poissuljettu.

Tunteiden näyttämisen kanssa rajani on epäselvä – en osaa ehkä ajatella tarpeeksi objektiivisesti? Äkkiseltään sanoisin, etten halua lisätä nettiin kuvia esimerkiksi raivarista (passiivisaggressiivisesta uhmalankuista ja -spageteista kyllä), mutta tunteita nekin ovat siinä missä ilo ja nauru. Ei itku tai suru ole lapselle sen ihmeellisempi tunne – sen olen oppinut seuratessani taaperoni suhtautumista vauvan tunteiden kirjoon eli lähinnä hymyihin ja itkuun. Hän reagoi niihin tismalleen samallalailla: neutraalisti. Harva taapero taitaa edes herätä vauvan itkuun öisin?

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Kyselin instagramissa mielipiteitä aiheesta ja 100%:ia halusi nähdä lasten kuvia myös sosiaalisessa mediassa, mutta vain harva halusi niitä lisätä sinne itse. Ymmärrän täysin tämän ajatuksen, mutta kauhistuttaa silti ajatus lapsettomasta somesta. Tai vielä pahempaa: sellaisesta, missä lapsien kasvojen edessä on aina vaikka sydän -emoji! 

En ole niin kova velho, että osaisin sanoa oikean toimintatavan, mutta mun mielestä tämä on tosi tärkeä aihe pohtia. Jokaisen vanhemman on hyvä punnita hyödyt ja haitat lapsen kuvaa julkaistessaan – tehdä vaikka oikein SWOT-analyysi! Toki, niinkuin podcastissakin mainitsen, en usko, että sosiaalinen media tai "netti" ylipäätään on lainkaan samanlainen enää vaikka 15 vuoden päästä (kun lapseni ovat murkkuja) kuin nyt! Jos aihe jäi kiinnostamaan, kuuntele tekstin alkusta löytyvä podcast. Siellä avaan ajatuksiani hieman laajemmin.

Mitä mieltä sä oot? Mikä olisi hyvä toimintatapa lapsien kuvien julkaisemisen kanssa sosiaalisessa mediassa?

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Minusta jokaisen pitää ratkaista se itse. Olen jakanut lasten ja lastenlasten kuvia somessa, mutta vain kavereille, en julkisesti. Nuorimman lapsenlapsen vanhemmat ovat päättäneet, että lapsen kuvia ei jaeta someen, joten sitä päätöstä minun on kunnioitettava, vaikka itse mielelläni niitä jakaisin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon ja vauvan äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018