Vuosi sitten kävelin kohti tuttua kahvilaa. Näkisin ensimmäistä kertaa keskosäitikaverini livenä. Oltiin puhuttu somessa jo kymmeniä - jos ei satoja - tunteja kuukauden aikana, mutta silti jännitti. Mitä jos en osaisikaan puhua mitään ilman netin välitystä? Oon muutenkin huono hieman vakavan aiheen keskusteluissa tai tilanteissa. Miksi ihmeessä suostuin tapaamaan? No, uteliaisuus voitti ja pian näinkin tutulta näyttävän hahmon lähestyvän minua. Erona se, että herkän fb-kuvan sijasta vaunujen kanssa kohti käveli nainen, joka näytti hetkittäin kantavan koko maailman tuskaa niskassaan. Hänen (pikku)keskosen syntymästä oli tuolloin kolme kuukautta.

Keiju / Kipinä
Keiju / Kipinä

Kysyin tuolta treffikaveriltani nyt, mitä hän ajatteli kävellessään ekaa tapaamista kohti: "Jännitti! Olin ihan superajoissa ja menin ostaa vauvalle sopivaa yökkäriä ja olin onnellinen et sain ostaa koon 50. Jännitti, jos pidät mua ihan typeränä ruikuttajana kun ”kaikkihan on hyvin”. Uskaltaisinko kasvotusten avata ne haavat, jotka netissä sulle jo olin avannu? mitä jos säkään et ymmärtäisi? Oli hienoa nähdä Kipsu (silloin meidän tyttöjen ikäero oli aika merkittävä) ja huomata et hänhän on ”ihan tavallinen” tyttö. Mut kyl jännitti, normaalisti en ikinä lähtis somessa tavatun henkilön kanssa kahville, koska oon tosi ujo!"

Keskustelu lähti heti kulkemaan kuin vanhoillakin ystävillä. Tuo maailman tuska jäi iloisen naurun ja hyvän huumorin alle, mutta väläytti kyllä olemassaoloaan keskustellessa tyttäriemme ensimmäisistä kuukausista. Minulla niitä takana jo kuusi. Juuri sen verran aikaa, että olin tajunnut ennenaikaisen hätäsektion tapahtuneen juuri minulle. Traumaattisten kokemuksiemme samankaltaisuus yhdisti meitä... mustan huumorimme lisäksi. Tapaamisen jälkeen tuntui, että olin löytänyt sielunsiskoni.

Mikä tunne jäi treffien jälkeen?:"Päällimäinen fiilis tapaamisen jälkeen oli päänsärky! Olin varmasti jännittänyt niin kovaa, et se sit purkautui pääkipuna. Toivoin, ettei tapaaminen jäisi sellaiseksi ”nähää joskus!”-tyyliseksi ja sit ei koskaan enää nähtäis." Eikä se jäänyt.

Löysin äidin, joka tarvitsi yhtä paljon minun tukeani kuin minä hänen. 

Huomaatteko, ei keskosuus tai keskosen äitiys ole vain pelkoa ja hämmennystä. Sen kautta voit löytää elinikäisen ystävän ja vertaistukea, jonka voimaa ei osaa arvostaa ennen kuin sitä kipeästi tarvitsee. Uteliaisuus kannatti. Löysin ihmisen, joka jaksoi kuunnella tarinamme uudelleen ja uudelleen. Naisen, joka jaksaa analysoida kanssani kehojemme epäonnistumista tuomitsematta ajatuksiani vääriksi. Äidin, joka tarvitsi yhtä paljon minun tukeani kuin minä hänen. 

Hyvää huomista keskoslastenpäivää kaikille sankareille ja sankarittarille! Sekä niille, jotka saimme pitää luonamme että heille, jotka elävät sydämissämme. Kiitos lääkäreille ja hoitajille, jotka teette kaikkenne, että saisimme pitää nuo sinnikkäät ihmisenalut kanssamme. Kiitos, että tuette peloissaan olevia vanhempia ja heidän läheisiään.

Kiitos keskosäitikamuni, että olet.

Vertaistukea löydät lisää keskosapostolien tai Shitty is the new blackin instagramista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018