Parikymppisenä sain kuulla, että minulla oli kohdunkaulassa hoitoa vaativaa muutosta. Sen enempiä tuohon asiaan menemättä, tekstin kannalta tulee vielä kertoa, että tuolloin alkoi puolen vuoden välein sairaalalla ramppaaminen. Tuota ramppaamista jatkui vuoteen 2012-2013. Tarkkailua ja erilaisia hoitoja tehtiin sairaalassa samassa kerroksessa, kun lapsettomuushoitojen suunnittelua. Kun eräs tarkistuskerta kerroin lääkärille, että ollaan jättämässä ehkäisy pois, lääkäri sanoi, että ongelmien sattuessa voitaisiin "vauhdittaa" prosessia hänelle kertomalla. Rehellisesti sanottuna mulla on aina ollut tunne, että lapsensaanti ei tule olemaan minulle helppoa, joten kiitin neuvosta ja laitoin sen korvan taakse.

Sama talo, eri kerros.
Sama talo, eri kerros.

Vajaa vuoden yrityksen jälkeen eräällä tarkastuskäynnillä kerroin, että nyt oltaisiin valmiita miettimään vaihtoehtoja - mistä aloitetaan hoidot ja miten edetään? Jo tuo oli iso juttu varsinkin tällaiselle kaikkimullehetinyt -tyypille. Siis myöntää, että homma ei menekään niinkuin strömsöössä, vaikka kaikki ympärillä sikiää. Siitä alkoi sairaalan samassa kerroksessa ramppaaminen uudelleen, mutta eri syystä kun aiemmin. 

Ajattelin, että mitä vähemmän annan arvoa käynneille tai koko asialle ylipäätään, se katoaa.

Kenelle sitten kerroin projektin alkamisesta? En kenellekään. Juuri ja juuri itselleni. Miehenikään ei tiennyt edes puolista käynneistä. Ei kukaan tiennyt. Ajattelin, että mitä vähemmän annan arvoa käynneille tai koko asialle ylipäätään, se katoaa. Jos esimerkiksi pelkät Terolutit auttaisivatkin asiaa ja tulisin raskaaksi, ongelmaa ei olisi muka koskaan ollutkaan. Kukaanhan ei tietäisi poliklinikkakäynnistäkään, paitsi minä. Oon myös aina ollut sellainen ihminen, että päätän muiden puolesta, mistä kukakin pahoittaa mielensä. Ajattelin, että tämän asian kanssa on parempi, että vain minä suren kuin se, että kaikki läheiset suree. Se saa minut suremaan entistä enemmän! Ei riitä yhden eikä kahden käden sormet laskemaan kaikkia käyntejä. Oli myös aukiolotutkimus yksityisellä (en jaksanut odottaa julkisen puolen aikaa) ja jokin koepalanotto sairaalalla, joka tehtiin nukutuksessa. 


Kun jossain vaiheessa hyväksyin itse sen, että todellakin kärsimme lapsettomuudesta, kerroin myös muille.

Aika varovaisesti ja vain harvoille valituille. Kaikista lähimmille kerroin vasta myöhäisemmässä vaiheessa. Ajattelin, että heitä sattuisi enemmän, koska tietäisivät, että minuun ja meihin sattuu. Kertominen oli minun (ja T:n) oma päätös. Kukaan ei koskaan vihjannut tai painostanut siihen. Niinkuin ei kuulukaan.

Ajattelin, että mitä vähemmän annan arvoa käynneille tai koko asialle ylipäätään, se katoaa.

Jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt kertoa aiemmin. Sain paljon tukea, mutta säälin läheiset osasivat jättää pois. Tuntevathan he minut. Kukaan ei myöskään tehnyt asiasta mitään numeroa. He kyselivät asiasta hyvin varovaisesti ja usein minun aloitteestani. Muistan erään kahvipöytäkeskustelun ystävieni kanssa töissä: Aloin olla aika palasina ja toivoton asian kanssa. Ääni särkyen kerroin heille, kuinka oltiin saatu juuri sairaalasta tuomio, että spontaanin raskauden mahdollisuus on olematon. Kumpikaan ei sanonut juuri mitään. Istuivat, katsoivat silmiin ja kuuntelivat. Ihan niinkuin tuossa tilanteessa (minun kanssani) kuuluukin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (8)

Piia/Piiabiia Atelier

Yksi vaikeimpia asioita on valikoida ja asetella sanansa oikein, kun puhutaan lapsettomuudesta. Moni hyvää tarkoittava sana voi vain lisätä tuskaa.
Sulla oli viisaita ystäviä!❤️

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Sano muuta! Voin rehellisesti sanoa, että vaikka itsekin tuli lapsettomuudesta vuosia kärsittyä, niin en välttämättä osannut/osaisi välttää kaikkia sammakoita! Ja ovat kyllä viisaita <3 kiitos kommentista!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Instagram