Voi että mä muistan, kuinka vielä pari vuotta sitten ärsyynnyin koko keskustelusta koskien kellojen siirtämistä. En voinut ymmärtää, mitä väliä sillä on vaikka ne nyt pitää siirtää? Kenen elämään se todella vaikuttaa, vaikka viisareita siirrettäisiin sillä vaivaisella tunnilla? No nytpä tiedän kenen elämään vaikuttaa: aika monien lapsiperheiden.

Sämpylät in da making
Sämpylät in da making

Unohdin koko jutun ja nukuttiin sunnuntaina molemmat klo 9.30 asti. Mietin kyllä, että tämä on kova luku jo meidän hyvin nukkuvalle lapsellekin. Vasta fb:n avatessani tajusin, että kelloja on siirretty. Voi paska, olis kannattanut pikkasen ennakoida, kun päiväkodissa ei voi edes samaan malliin sooloilla kuin kotihoidossa.

Takiaispallo
Takiaispallo

Koko päivän Kipinä roikkui minussa kuin takiainen ja päikkäreidenkin jääden välistä, ei minulla ollut sekuntiakaan "omaa aikaa".

Aloin noudattaa kuitenkin samantien "uutta aikaa" ja kello 12.30 yritin laittaa lasta nukkumaan. No arvatkaa onnistuiko? Ei tosiaan. 45 minuuttia yritin kunnes luovutin. Ilman päikkyjä oli suht haastavaa pitää lasta hereillä uuden kellon mukaan (edes) sinne klo 19 asti. Meillä kävi vieraita, leivottiin, ulkoiltiin, luettiin, leikittiin ja katottiin muumeja ja palomies Samia. Silti klo 18.00 oli keinot loppu ja lapsi oli niin lopen väsynyt, että alkoi jatkuva paha mieli. Koko päivän Kipinä roikkui minussa kuin takiainen ja päikkäreidenkin jääden välistä, ei minulla ollut sekuntiakaan "omaa aikaa". Ruokakaan ei maistunut, vaikka yritin parhaani mukaan noudattaa päivärytmiä. Ilman päikkäreitä myös yöunet olivat levotonta ja katkonaista sekoilua. Kello 4:00 Kipinä päätti, että on aika herätä. Reilun tunnin valvomisen jälkeen hän nukahti uudelleen, mutta minä en. Ai että on ihana päästä töihin "lomalle"!

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Illan ansaittu herkkulautanen!

Joten kyllä: sillä perhanan tunnilla on todellakin väliä. Se ei ole "ihan sama". Jälleen asia, jonka sain oppia kantapään kautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Annika79
1/4 | 

Meillä sama. Menee syömiset ja nukkumiset sekaisin. Monesti jopa pidemmäksi aikaa. :((( Tänään eskarilainen meni yli puoli tuntia myöhässä eskariin. Ajattelin että nyt ei oo pakko herättää, mutta ensi vuonna koulu on toinen juttu.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Joo sitte ei parane enää myöhästellä! Mutta eikö tää touhu oo tarkoitus lopettaakin, nii ehkä sit kaikki alkaa sujuu ku unelma ;)

Vierailija
2/4 | 

Meillä pieni neiti herää aikasemmin ja on kiukkunen:/ ja illalla vielä kiukkusempi 😞

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Instagram