En oo varmaan ikinä kirjoittanut tällaista postausta, missä kerron vaan kuulumisia. Mulla pitää aina olla joku aihe. En millään usko, että ketään oikeesti kiinnostaa vaan mun tai meidän kuulumiset! Mutta täältä pesee silti!

Joka yö uni on levollisempaa, mutta minulle univelkaa on silti kertynyt rutkasti kahden kuukauden ajalta.

"Vain" kuulumisia kirjoittelen siksi, että aivotoimintani ei vaan kertakaikkiaan riitä muuhun. Vauva on ollut aikamoinen valvottaja! Mielestäni hän nukkuu ihan hyvin ja syöntienkin jälkeen jatkaa samantien uniaan, MUTTA hän ähisee ja puhisee enkä minä vain saa unta noilta ääniltä. Tätä äänehtelyä on ollut jo synnäriltä asti. Kovasti puhuttiin, että se helpottaa kun vauvan suolisto kehittyy ja onnekseni voin sanoa, että se pitää paikkaansa. Joka yö uni on levollisempaa, mutta minulle univelkaa on silti kertynyt rutkasti kahden kuukauden ajalta.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Isoimpana yllätyksenä tuli se, että harvat vauvat osaa itsestään rytmittää päivänsä vaan heitä pitää hieman auttaa.

Niin, kahden kuukauden! Vauva on jo kaksi kuukautta! Isoimpana yllätyksenä tuli se, että harvat vauvat osaa itsestään rytmittää päivänsä vaan heitä pitää hieman auttaa. Esikoisella auttamisen hoiti keskola, mutta nyt jouduin itse puikkoihin. Luojan kiitos, meillä on neuvolan tädin kanssa osunut mahdottoman hyvä arpa! Nimittäin hän on - minun nimeämäni - unijumala! Hän antoi elintärkeitä vinkkejä, joilla saatiin jo kuukauden vanhan vauvan rytmiä paremmaksi ja minäkin sain nukkua yli tunnin putkeen öisin! Näitä vinkkejä löytyy instagram-tilini (@shittyisthenewblack) kohokohdista, jos kiinnostaa.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Esikoinen on edelleen ihana isosisko. Joka aamu hän huomioi veljeään, iltaisin haluaa pitää häntä sylissä ja vauvan ihmetellessä unipesässään taapero esittelee leluja. Hänelle on nimetty myös tärkeät tehtävät tutin laittajana ja vaipan roskiin viejänä. Oon todella yllättynyt, kuinka helpolla tämä osuus on mennyt! Edes vanhemmilleen ei osoita mieltään tämän aiheen tiimoilta.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Yöt taapero on nyt viikon verran nukkunut juniorisängyssä ja minä pidän vauvan kanssa edelleen kiinni siitä, että hän nukkuu omassa pinnssängyssään minun vieressä. Minulla ei ole mitään perhepetiä vastaan, mutta en vain itse saa siinä nukuttua. Siksi mennään tällä tavalla edelleen. Katsotaan kauanko jaksan! Seuraavaksi - ehkä noin kuukauden kuluttua - tarkoitus on siirtää pinnistä parin metrin päähän minusta. Noin puolen vuoden iässä vauva olisi tarkoitus siirtää isosiskon kanssa samaan huoneeseen, mutta katsotaan nyt miten tilanne elää! En aio ottaa mitään stressiä tästä(kään).

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Joku toinen äiti ei tarvitse omaa aikaa, mutta minä kyllä tarvitsen.

Minä olin ekaa kertaa tuulettumassa viikko sitten ja se teki tosi hyvää! En tiennyt, kuinka paljon sen tarpeessa olin, ennen sitä seurannutta aamua. Halusin pesiä, halailla, jutella, leikkiä ja vaan olla lapsieni kanssa. Toki oon tätä kaikkea tehnyt koko ajan, mutta nyt olin siinä 110%:sti läsnä. Joku toinen äiti ei tarvitse omaa aikaa, mutta minä kyllä tarvitsen. Taas se tuli todistettua. 🙂

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Sellaisia kuulumisia! Blogi on nyt hieman kärsinyt huonoista yöunistani, mutta onneksi ne on selkeästi helpottamaan päin! Postausaiheita on pitkä lista, mutta vielä yritän epätoivoisesti käyttää päiväuniajat omien univelkojen kiinnikuromiseen.

Instagramissa pystyt silti seurata melkein reaaliajassa meidän perheen arkea!

Kommentit (4)

Jennyfer 1980
Liittynyt6.6.2019
1/4 | 

Meillä alkoi noi ähinät ja puhinat vasta viime viikolla, eli 6 viikon iässä, enkä minäkään saa niiltä nukutuksi. Syöttövälit on nyt 4 tunnin luokkaa ympäri vuorokauden, eli muuten kyllä saisin ihan kivat unet öisinkin. Lisäksi beibin oma sänky on ilmeisesti hänestä nyt liian iso ja läheisyyttä kaivataan sekä päivin että öin. Blogissani on yli 40 luonnosta erilaisista aiheista, joita en saa vaan väsymyksestä johtuen aikaiseksi kirjoittaa. Samoilla siis mennään, kohtalotoveri :) Tsempit meille! :D -Jennyfer 1980 -blogi

Jennyfer 1980 -blogi

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi Joo, toi läheisyys on meilläkin välillä erittäin läsnä! Se on outoa, koska siskonsa ei ollu yhtää tollanen! 😂

On kyllä erittäin mielenkiintoista huomata, kuinka huonosti pystyy "luovaan työhön" jos on univelkoja ja haluais ihan johdonmukaista tekstiä kirjoittaa! Ihmekään ku kaikki väsyneet ja sekavat maalas - ei kirjoittaneet 😂

Vierailija
2/4 | 

Korvatulpat varmaan jo nukkuessa käytössä? Niiden läpi kuulee kaiken tarvittavan kyllä, ja saa vähän paremmin nukuttua. Vahva suositus myös Duodecimin kirjalle Unihiekkaa etsimässä. Terv. Lastenlääkäri

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Joo oon tähän asti pitäny toista tulppaa vaan (en tie mitä oikein tällä hain 😂), mutta nyt oon ottanu toisenki takas remmiin! Kiitos kirjasuosituksesta! 😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018