Kun Kipsu muutti mahaani asumaan päätin, että olen rento mutsi. En ole se odottava äiti, joka ei syö mitään juustoja, koska ei ole varma mitkä on pastöroitu enkä ole se äiti, joka ravintolassa halkaisee pihvin keskeltä kahtia nähdäkseen, onko lihanpala varmasti läpikypsä. No, toisin kävi – olin juuri tuo äiti. Ajattelin, että perhana kun vuosien jälkeen vihdoin raskaana ollaan, niin sitä ei sitten munata. Välttelin kaikkea ja lopetin kaiken urheilun, ettei vauva vaan tipahda asfalttiin kun juoksen.

Vajaa kaksi viikkoa ennen synnytystä
Vajaa kaksi viikkoa ennen synnytystä

Ammattitaitoon sain luottaa omassakin tapauksessani, mutta alateitse lapseni ei syntynyt.

Synnytyksestä olin päättänyt sen verran, että annan ammattilaisten hoitaa homman. Luotan lääkäreiden, kätilöiden ja sairaanhoitajien ammattitaitoon ja yritän vaan itse punnata muksun alakautta pihalle. Ammattitaitoon sain luottaa omassakin tapauksessani, mutta alateitse lapseni ei syntynyt. Eikä synnytyksessä kyllä ehtinyt mulla olla mitään päätäntävaltaa. Silmiä avatessani sairaalan heräämössä en voinut olla miettimättä, että tämäkö on palkinto kolmen vuoden kärsivällisestä yrityksestä? Onko lapseni edes hengissä?

Mulla oli kolme vuotta aikaa toivoa lasta ja valmistautua rakastamaan pientä ihmistä yli äyräiden, mutta minne rakkaustulva jäi?

Oli hän ja hoitajan rullatessa minua keskolaan valmistauduin vastaanottamaan rakkausmyrskyn... Jota ei tullut. Mulla oli kolme vuotta aikaa toivoa lasta ja valmistautua rakastamaan pientä ihmistä yli äyräiden, mutta minne rakkaustulva jäi? Kun pitkään toivottu käärö ojennetaan syliini en hukukaan rakkauteen. Olin kuullut ja lukenut siitä, kuinka tuoreet äidit meinaavat lähestulkoon pyörtyä, kun rakkauden tunne on niin voimakas. Minä en tuntenut mitään vastaavaa - Mikä ihme minua vaivaa? Järkytyin niin, että itkin hoitajilta salaa.

Yhtäkkiä mulla oli tällainen
Yhtäkkiä mulla oli tällainen

Joskus asiat menevät varmasti täydellisesti suunnitelmien mukaan, mutta toisinaan ne järjestelmällisimmätkin ihmiset joutuvat vaan päästää naruista irti.

Oon aina ollut melko järjestelmällinen suunnitelmien nainen. Äitini todennäköisesti repesi nyt, koska vihjeitä näihin piirteisiin ei nuoruudessa huoneestani ainakaan löytynyt. Kuitenkin sen olen nyt oppinut, että raskautumisen ajankohtaa, raskautta, synnytystä ja/tai äitiyttä ei välttämättä voikaan suunnitella. Joskus asiat menevät varmasti täydellisesti suunnitelmien mukaan, mutta toisinaan ne järjestelmällisimmätkin ihmiset joutuvat vaan päästää naruista irti. He(kin) joutuvat alkaa luottaa elämään ja siihen, että se kyllä kantaa ja ohjaa.

Jostain syystä kätilöni sanoma lause, pari päivää synnytykseni jälkeen, lohdutti minua tuolloin ja lohduttaa edelleen:

“Lääketiede tietää yllättävän vähän raskausajasta ja synnytyksestä, siinä mennään ihan luontoäidin armoilla hyvin pitkälti. Hän ottaa ja antaa sen mitä itse haluaa.”

Kuvat: Sarianna Salo

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (5)

Vierailija

Äääk, mä olen jotenkin ihan missannut sun blogin muuton! No nyt täytyy lukea kaikki väliin jääneet postaukset läpi :D Joo, toi on totta, että kaikkea voi toki suunnitella, mutta se mitä sieltä sitten tulee, on ihan oma juttunsa. Itse suunnittelin yhtä vauvaa, alatiesynnytystä ja imetystä. Ja mitä sain: kaksoset, sektio ja pullovauvat :D Olen myös itse ollut vähän kontrollifriikki. Olen mm. suojellut valkoista sohvaani viimeiseen asti kaikilta likatahroilta. Mutta niin ne vauvat vaan opettaa. Nyt, kun sohva on täynnä pissaa, kakkaa, puklua, porkkanapuklua (ihanan oranssia) ja mitä lie kaikkea muuta, niin olen oppinut relaamaan. Se on vaan sohva ja uuden ostan kun tytöt on 10-vee. 

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

No tuossahan sä kuvailit syyn, miksi et oo huomannut - sulla on ollu kädet täynnä! :D

Meilläkin oli valkoinen sohva........ :D

Satu K.

Hah, miten tämä osuu ja uppoaa täysillä! Olen todella kärsivällinen, järjestelmällinen ja määrätietoinen ihminen, enkä uskonut, että äitiys "muuttaisi" minua siinä asiassa. Juu ei. :D Kyllä omat kuvitelmat siitä, mitä se arki vauvan kanssa on, ovat hajonneet pirstaleiksi ja välillä miettii, että enpä juuri nyt tunnista itseäni. Toisaalta huonolla tavalla, toisaalta hyvällä. Enimmäkseen onneksi kuitenkin hyvällä tavalla. :) 

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Joo kyllä tässä on iteki välillä joutunut miettimään, että kuka on? Varmaan kuuluu tähän (uuteen) rooliin tuttumiseen :D mutta mulla toi miettiminen koskee varsinki tilanteita, joissa oon kauhee nalkuttaja tai sellanen hermoheikko :D munhan piti olla rento???

Satu K.

Joo mulle ennen pojan syntymää mietitty periaate, "annan miehen hoitaa vauvaa omalla tavallaan, enkä ole päällepäsmäröimässä", on paras vitsi ikinä näin jälkikäteen ajateltuna! Onneksi nykyään osaan tarvittaessa purra kieltäni, ennen kuin kommentit livahtavat suusta. :'D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Instagram