"Sen mokan itse tein mieheni kanssa, että en luottanut siihen, että hän olisi osannut hoitaa omalla tyylillänsä ensimmäisen lapsemme. Ja jälkikäteen hänen kanssa ollaan asiasta juteltu, niin paljastui, että hänen epäonnistumisen pelko myös teki sen, että hän ei oikein saanut onnistumisia vauva aikaan." - lukijan kommentti

Niinpä. Itse huomaan toisinaan tekeväni samaa, vaikka yritän sitä välttää.

Yhtäkkiä kaikki näkivät vauvani, vaikka minä en ollut vielä valmis näyttämään häntä muille.

Viime toukokuussa katsoessani ensimmäistä kertaa teipattua ja arpista mahaani surin, koska vauvani oli viety minulta. Symbioosimme oli rikottu. Mahassa Kipinä oli minun. Vain minun omani. MINÄ tiesin ja tunsin hänen potkut, kosketukset ja kuperkeikat. Tiesin hikat ja unirytmit. Nyt hän oli revitty mahastani pois minun nukkuessani ja viety monta kerrosta ylemmäs. Yhtäkkiä kaikki näkivät vauvani, vaikka minä en ollut vielä valmis näyttämään häntä muille. Tuon muistelu saa minut edelleen satavarmasti itkemään. Nyt ei ole poikkeus.

Tuolloin en tiennyt, että symbioosimme ei katoa minnekään, vaikka vauva ei mahassa enää ollutkaan.

Imetys sitoi meidät vielä kuukausiksi toisiimme ja sulki meidät omaan kuplaamme, jonne edes isi ei meinannut mahtua. Raskauden jälkeinen äidin ja vauvan yhtenäisyys jatkui edelleen ja joka päivä opin enemmän lapsestamme. Opin, kuinka lämpimäksi maito kannattaa lämmittää ja kuinka paljon vaatetta on liikaa kuuma-Kallellemme. Opin kuinka pitkään on hyvä päikkäreiden kestää ja milloin vauva olisi vielä hyvä saada jatkamaan uniaan. Isin ei tarvinnut opetella näitä - minähän voin neuvoa ja näyttää. 

Isi oli ensimmäinen, joka sai suukotella pientä tytärtämme ja pitää häntä kädestä.

Mutta hetkinen... Isi oli ensimmäinen, joka nukkui vauvamme kanssa yön kahdestaan (+hoitajat). Itse katsoin euroviisujen toista semifinaalia alakerran synnytysosastolla. Isi oli ensimmäinen joka vaihtoi vaipan, kylvetti, piti sylissään, ruokki nenämahaletkun kautta, kokeili hörppyytystä ja antoi vitamiinit. Hän oli ensimmäinen, joka sai suukotella pientä tytärtämme ja pitää häntä kädestä. Hän hoiti bepanthenilla haavauman pois ja punnitsi itse lapsemme. Minä katsoin olan takaa ja pelkäsin sieltä saakka rikkovani vauvan. Isi oli se, jolle tuli ensimmäisenä fiilis, että "kyllä me osataan tää kahdestaan". Minä asuisin varmaan vieläkin sairaalassa, jos ei T olisi ollut niin itsevarma ja valmis lähtemään kotiin. Silti minua ärsytti, kun hän joutui opettaa minulle kaiken. Halusin opetella itse. Miksi sitten mieheni ei saisi yrittää, erehtyä ja oppia myös itse? 

Luonnollisesti meillä on käynyt niin, että minä osaan lukea Kipinää ehkä helpommin, koska meillä minä olen jäänyt kotiin. Täytyy silti sanoa, että kyllä äideillä - tai ainakin minulla - olisi paljon opittavaa isiltä. Ensimmäisenä haluaisin oppia nukkumaan yhtä hyvin ;)

---

psst! Ootko huomannut, että blogini on lähtenyt mopolla moottoritielle Inspiration Blog Awards -äänestyksessä Arjen Sankari -kategoriassa? Mikäli koet, että Shitty is the new black olisi äänesi ansainnut, käy jättämässä se tänne! Kiitos <3

Kommentit (14)

Askeleita isyyteen

Tähän aihepiirin liittyviä asioita olen miettinyt itsekin. Raskausajassa olen ollut (saanut olla) mukana. En ole kokenut jäävänä paitsioon vaan saanut osallistua kiitettävällä tasolla. Mutta vauvan syntymän jälkeen tilanne voi muuttua. Ainakin minua on "peloteltu" että vauvan ja äidin kuplaan voi olla vaikea tunkeutua. Toisaaltani vaimoni kanssa olemme puhuneet asiasta ja hän haluaa, että olen mahdollisimman paljon mukana vauvan hoidossa. Varmasti yhdessä toimien tilanne saadaan tasapainoon. Opittavaa riittää kummallakin.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Meillä oli kyllä aika erilaiset suunnitelmat isin kuplaan pääsystä (toki oli erilaiset suunnitelmat koko synnytyksestä 😂), mutta jotenkin ei kuitenkaan eletty suunnitelmien mukaisesti. Piti esimerkiksi antaa isin syöttää pullolla aina iltaisin ja se ajatus toteutui ehkä kaksi viikkoa jonka jälkeen aloin imettää, koska se "on vaan helpompaa ja nopeampaa". Samoin en myöskään tajunnut, kuinka paljon aikaa imetys kokonaisuudessaan vie. Että kuinka paljon se lapsi oikeasti haluaa vaan hengailla tissillä. Mutta selkeesti mitä enemmän vauvalle tulee ikää niin sitä luontaisemmin isi pääsee mukaan touhuun :) ja onneksi Suomessa on isikuukausi, jolloin äiti ei saa seistä vieressä pätemässä ;)

Satu K.

"Täytyy silti sanoa, että kyllä äideillä olisi paljon opittavaa isiltä." Tämä on niin totta! Itse haluaisin saada mieheltäni ripauksen rentoutta ja aimo annoksen sellaista "kyllä me tästä selvitään ja asiat muuttuu paremmiksi" -asennetta. Itsellä on paha tapa velloa ja murehtia silloin, kun vauvalla on vaikea vaihe menossa. Ja hei, ne isien unen lahjat - tänne kiitos! :D

Jenni/Ilopiikki

Isit ovat korvaamattomia vauva-arjessa. Mutta vain, jos äiti itse antaa! Minun on pitänyt tietoisesti opetella, etten koeta neuvoa kaikkea. Joskus voi sivulauseessa mainita, miten itse tekisi. Välillä toisen touhujen seuraaminen voi opettaa. Isimieshän tekeekin tuon paremmin!

Muista itse laitoksella ollessa, että minua ärsytti, kun hoitajat neuvoivat vaipanvaihdot sun muut vain isälle. Uutta se oli minullekin. Tuntui jotenkin nololta kysyä jeesiä mieheltä, vaikka tajusin itsekin, miten hullunkurista se on. Varmaan ne hormoonit;)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Mulla on myös tullut useampi asia vastaan, jossa oon huomannut, että isi hoitaa paremmin! :D Välillä kun pysähtyy katsomaan häsäämisen sijaan, niin näkee ihmeellisiä asioita ;)

Elina Väljä // Vauhtihirmun el...

Minä tiedostan, että meillä mies jäi ulkopuolelle. Raskaus oli vaikea ja vauvavuosi oli älyttömän vaikea; voimavarat ei riittäneet antamaan lapsen isälle tilaa. Sitä yritetään nyt korjailla kun lapsella lähestyy kovaa vauhtia 3v ikä..

millamainen

Meillä on vähän samanlainen tarina. Mä synnytin suunnitellulla sektiolla poikani perätilan vuoksi. Mulla oli leikkaussalissa niin voimakkaat tärinä puudutuksen vuoksi, etten uskaltanut ottaa häntä syliini. Niinpä avopuolisoni oli ensimmäinen häntä sylissään pitänyt. Hän lähti kätilön kanssa kylvettämään ja pukemaan lapsemme. Mä näin poikamme kunnolla vasta heräämössä, jossa sain pidellä häntä ensimmäistä kertaa sylissä. Perhehuoneessa ollessamme hän vaihtoi vaipat, puki ja hoiti lisämaidon antamisetkin. Kun päästiin kotiin, hän oli edelleen päävastuussa poikamme hoitamisesta ja opetti mulle pyllynpesemiset yms. Mä oon edelleen niin kiitollinen hänelle, että hän omaksui heti isän roolin ja piti meistä molemmista jo ensimmäisistä hetkistä lähtien tosi hyvää huolta. 

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Yks hoitaja heitti mulle läpän, että sektiolla synnyttäneiden äitien puolisoista tulee superosaajia, kun joutuvat ottamaan heti isoa roolia äidin parantuessa 😀 ei ihan tuulesta temmattua!

Annika79

Meidän neiti on pian 6 kk. Isoveljet on 2 v ja parin kuukauden päästä 6 v. En luota tohon 2-vuotiaaseen yhtään. Kun silmä välttää niin se tökkii siskon silmiä tai antaa sen käteen jonkun (likaisen) ison teräväkulmaisen auton, jolla sisko lyö itseään naamaan, kun refleksinomaisesti laittaa heti suuhun. Tai juoksee ja kaatuu päälle. Mies taas antaa olla hui hai meiningillä. Ja muutenkin on aivan liian luottavainen. Joku kerta kun tulin jostain kotiin niin olivat 2 v:n kanssa kokkailemassa. Ja niinhän siinä kävi että käsi osui pannun reunaan ja tuli kauhea palorakkula. Sitä sitten itkettiin vielä päiviä myöhemmin kun iho kuoriutui.

Meillä nuo isoveljet on vielä niin vauhdikkaita ja äänekkäitä että hirvittää. Vauva on lattialla ja veljet juoksee kuin päättömät kanat.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Mä en varmaan pystyis antaa vauvan olla sekuntiakaan sisarustensa kanssa - pelkäisin ihan liikaa, että sille tukitaan joku leluauto kurkkuun! Tässä on turha lohduttaa kuinka "pojat on poikia", kun ei siinä kyllä sanonnat auta jos vauvaan sattuu... tsemppiä <3 en osaa muuta tohon sanoa! Pitäis varmasti olla silmät selässäki!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Hae blogista

Blogiarkisto

2018