Suosittelen lukemaan ennen tätä tekstiä tekstini tahattomasta lapsettomuudesta. Siitä saat hieman taustaa tähän tarinaan.

Alkuperäinen suunnitelma oli, että jatkan suoraan työmatkalle, koska eihän vauva vielä silloin 33 viikolla tietenkään synny.

Synnytyskertomus minun osalta alkaa keskieuroopan lomareissulta, jolla olin veljieni kanssa. Alkuperäinen suunnitelma oli, että jatkan Helsinki-Vantaan lentoasemalta suoraan työmatkalle, koska eihän vauva vielä silloin 33 viikolla tietenkään synny. Laskettuun aikaan oli vielä monta viikkoa. Päätin vasta paria päivää ennen lomalle lähtöä, että perun työreissun. En oikein tiedä edes lopullista syytä perumiselle, mutta ei huvittanut tippaakaan lähteä. Koin, että nyt on tärkeämpi olla kotona, joten Englannin koneen sijaan otin junan kotiin. Junassa tuskailin hattuhyllyltä tihkuvan veden kanssa, joka kasteli läppäriäni (elämän suuria murheita). Ajattelin lähettää siitä palautetta VR:lle, joten nappasin kuvan palautteen lähettämistä varten. Eipä tullut palautetta koskaan lähetettyä - oli vähän muita asioita mielessä seuraavat viikot.

Toisen kutsun äänensävy oli muuttunut jo epätoivon ja hämmennyksen sekoitukseksi ja juoksin vessaan.

Kotiin palattuani maleksin olohuoneessa lomareissun aiheuttaman vuorokausirytmin muutoksen ansiosta pitkään yöhön ja yhtäkkiä kuulin vessasta Sariannan äänen kutsuvan. En heti reagoinut kutsuun, koska olihan Netflix-sarjassa jännittävä kohtaus menossa. Toisen kutsun äänensävy oli muuttunut jo epätoivon ja hämmennyksen sekoitukseksi ja juoksin vessaan. Vessassa tuijotimme hämmentyneenä toisiamme, kun pönttö on verta täynnä eikä kumpikaan tiennyt mitä tehdä. Sarianna lähti kuuntelemaan vauvan sydänääniä keittiöön ja joka askeleella verta tippui lisää lattialle. Hän oli päivällä käynyt gynekologilla tarkistuksessa ja kaikki oli silloin OK, joten ajattelimme, että ehkä veri johtuu siellä tehdyistä toimenpiteistä. Soitimme silti synnytysosastolle ja he kehottivat tulla tarkastukseen.

“Sarianna vaatteet pois, nyt leikataan!”

Pääsimme nopeasti sairaalalle ja kätilö teki mittaukset. Kaikki taisi näyttää ihan hyvältä, mutta hän kutsui lääkärin kuitenkin paikalle verenvuodon takia. Samalla sekunnilla, kun lääkäri astuu huoneeseen, vauvan syke romahti ja lääkäri kiljaisi, että “Sarianna vaatteet pois, nyt leikataan!”. Samassa minut olikin potkittu odotushuoneen puolelle. Viimeinen muistikuva on Sariannasta, kun katsomme toisiamme silmissä kauhua. Sitten odotushuoneen ovi lämätään edestäni kiinni.

Noin 20 minuuttia olin yksin siellä odotushuoneessa. Olin pihalla kuin lumiukko ja mietin, mitä tapahtuu. Kävelin huoneen ympäri lukemattomia kertoja ja mieleen tuli vain kuva Roope Ankasta kävelemässä ympyrää ja lattia kuluu alla kuopaksi.

Olisin hyppinyt seinille vielä enemmän, jos oikeasti olisin tiedostanut, että kyse on minuuteista jääkö vauva henkiin ja äitikin on hengenvaarassa.

Muistan yrittäneeni ajatella tilannetta jotenkin rationaalisesti analysoiden, että mitä on tapahtunut ja mitä saattaa tapahtua, mutta paskat siitä mitään tullut! Vain yksi hemmetin pelokas ja hämmennyksissä oleva, aikuiseksi kasvanut, avuton pikkupoika käveli huoneessa ympyrää ilman mitään muuta mahdollisuutta, kuin luottaa lääkäreiden ja hoitajien ammattitaitoon. Heihin ja siihen, että molemmat tytöt tulevat hengissä takaisin. Ajatukset sinkoili kyllä kuin pallot ympäri päätä eikä niistä saanut mitään otetta. Sitä muistan miettineeni, että nyt olisi varmaan se hetki, kun pitäisi rukoilla. Se tuntui kuitenkin väärältä, kun en muutenkaan ole uskonnollinen. Tuossa huoneessa tuli koettua elämäni pisimmät minuutit. Jälkikäteen oon todella iloinen siitä, että olin täysin pihalla siitä mitä tapahtui. Olisin hyppinyt seinille vielä enemmän, jos oikeasti olisin tiedostanut, että kyse on minuuteista jääkö vauva henkiin ja äitikin on hengenvaarassa.

Vauva oli viety keskolaan ja äitiä parsittiin vielä kasaan.

Hoitajat hoitivat kaiken myös mun suuntaan niin hyvin kuin tuossa tilanteessa voi. Kiireestä huolimatta he kävivät odotushuoneen ovenraosta huikkaamassa tilanteen. Kysymyksille ei ollut aikaa. Ensin hoitaja ilmoitti, että istukasta oli irronnut iso pala ja että Sarianna piti viedä heti hätäsektioon. Toinen ilmoitus oli, että vauva on saatu pihalle ja hän saturoi hyvin. En tiennyt, mitä “saturoi” tarkoittaa eikä ollut aikaa kysyä, mutta hoitajan äänensävystä päätellen se oli hyvä juttu. Kolmas ilmoitus oli, että äiti ja tytär ovat molemmat hengissä ja olosuhteisiin nähden OK kunnossa. Vauva oli viety keskolaan ja äitiä parsittiin vielä kasaan.

Taisin kysyä hoitajalta silloin yöllä, että “onko meidän tytär nyt sitten keskonen?”

Seuraavaksi hoitajat veivät minut katsomaan pienen pientä prinsessaamme. Eipä ole ikinä tullut ajateltua, millainen fiilis olisi kävellä sisään lasiovista, joissa lukee “vastasyntyneiden tehovalvontayksikkö”. Nyt ei tarvinnut ajatella, vaan fiilis oli sekava ja pelokas. Onneksi ovien takana odotti keskoskaapissa itsekseen hengittävä uskomattoman pieni ihmisalku. En tiennyt keskosista tuossa vaiheessa muuta kuin sen, että kaapit ovat tärkeitä ja älyttömän kalliita kapistuksia ja sen, että elämä lapselle-konserteissa niihin kerätään rahaa. Taisin kysyä hoitajalta silloin yöllä, että “onko meidän tytär nyt sitten keskonen?”. Sain vastauksen, että kaikki alle 2500 grammaa painavat ovat. Eli kyllä, meidän pikkuneitikin oli ja on keskonen. Samaisen hoitajan tuki ja lohdutus olivat suuri voimavara tuon yön ja tulevien viikkojen aikana.

Sain vauvan aika nopeasi kenguruhoitoon. Vaikea enää edes muistella, kuinka pieni Kipinä tuolloin oli. Hämmentävän pieni. Makoilimme ja tutustuimme toisiimme, kunnes äiti tuotiin paikalle. Sarianna oli aivan kaasuissa eikä meinannut nähdä vauvaa ollenkaan. Yritin helpottaa hänen oloa selittämällä rauhallisesti, kuka siihen syliin laskettiin ja missä ollaan. Sarianna vaikutti olevan ihan toisessa maailmassa.

Lääkärin astuessa huoneeseen, viimeinenkin tie hapenkulkuun oli katkennut ja tästä syystä hätäsektio oli ainut vaihtoehto.

Menin mukaan, kun Sarianna vietiin takaisin vuodeosastolle ja vauva laitettiin kaappiin huilaamaan. Koitimme saada jotain selkoa saada tapahtumiin. Istukasta oli revennyt 6x6cm pala, joka oli aiheuttanut verenvuodon ja sykkeiden laskun. Syytä repeämiselle ei tiedetty eikä tiedetä vieläkään. Lääkärin astuessa huoneeseen, viimeinenkin tie hapenkulkuun oli katkennut ja tästä syystä hätäsektio oli ainut vaihtoehto. Sarianna ei koskaan marise kivusta, mutta tuolloin vuodeosastolla tapahtumia kerratessamme hän kyllä marisi ja paljon. Sen hetken kipujen on pakko olla ollut tosi kovia.

Kaikkien yön ja aamun tapahtumien aikana olin ehtinyt jo unohtaa minkälaisesta tilanteessa lähdettiin kotoa yöllä.

Olin vielä vauvan kanssa kengurussa aamupäivään asti ja sitten lähdin kotiin nukkumaan. En olisi halunnut, mutta silmät eivät kertakaikkiaan meinanneet enää pysyä auki. Olinhan valvonut jo Pariisista asti eli noin 30 tuntia? Kaikkien yön ja aamun tapahtumien aikana olin ehtinyt jo unohtaa minkälaisesta tilanteessa lähdettiin kotoa yöllä. Kotiin palatessa sopivana muistutuksena tulivat verilammikot ja -hyytymät ympäri kämppää. Kuulostaa oudolta, mutta mielelläänhän ne siivosi pois, kun oli pitkään toivottu tytär saatu terveenä maailmaan. Muutaman viikon päästä saataisiin tuoda tyttö kotiin.

Yön tapahtumia miettiessä on pakko todeta, että oli onni olla autuaan tietämätön kaikesta, mikä olisi voinut mennä väärin. Ollaan kyllä ihan älyttömän onnekkaita, että asiat meni parhain päin ja meillä on terve tytär.

Ei voi tarpeeksi antaa kiitosta Vaasan keskussairaalan henkilökunnalle ja erityisesti keskolan väelle. Uskomattomia ihmisiä. Kiitos!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (12)

Isivuosi
1/12 | 

Melkoinen reissu. Mutta tärkeintä kaikesss, tyttö selvisi ja voi hyvin. Nuo pienet ihmiset ovat kyllä käsittämättömän sinnikkäitä, olipa kyse sitten uuden taidon oppimisesta tai henkiinjäämisestä.

Hyvää kesää koko perheelle!

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017
3/12 | 

Huhhuh. Tuli kylmät väreet ja itku. Te olette kyllä raudanluja ja pehmeän kaunis perhe. <3

Terveisin, Etä-äiti

Annika79
5/12 | 

Tämän lauseen kun luin, niin menin aivan kauttaaltaan kananlihalle: "Kolmas ilmoitus oli, että äiti ja tytär ovat molemmat hengissä ja olosuhteisiin nähden OK kunnossa."

Kun sain sairaalassa ennen kotiinlähtöä synnytyskertomukseni, niin siinä luki "lapsi syntyi elävänä". Aloin samantien itkeä. Ajattelin että kaikilla ei lue niin. :'(

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Meilläkin lukee.. jotenkin kamalan "kylmää" :O Mutta faktaahan se onneksi meidän kohdalla oli <3 Voi niitä, joilla tosiaan ei lue sitä...

Sormet suuhun
Liittynyt14.3.2018
6/12 | 

Hui, aika kauhea kokemus miehellekin odotella yksin avuttomana leikkaussalin ulkopuolella. Onneksi sai sentään väliaikatietoa, eikä tosiaan tiennyt mikä kaikki olisi voinut mennä pieleen!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Niinpä <3 ja kyllähän sen ymmärtää, että ei siinä vaan kertakaikkiaan ehdi kaikkea huomioida kun muualla on vielä enemmän kiire..

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018