Kirjoitukset avainsanalla pelkopoli

Sain hätäsektiokanssasisarelta postaustoiveen edelliseen tekstiin ja päätin heti toteuttaa sen.

Kysymys kuului:
Osteopaatilla käyntiä avasitkin, mut mitä sait äitiysfyssarilta, millaisia hengitysharjoitteita teit ja millaista hyötyä koit niistä olevan, millainen sun kokemus oli hypnosynnytysvalmennuksesta, miten venyttelit lantiota jumppapallolla ja ilman? Millainen oli sun synnytystoivelista?

Osteopaatilla tosiaan kävin kolme kertaa ja hän teki minulle liikkeitä, jotka auttoivat selkäkipuuni, mutta myös vetreyttivät lantiotani ja muita jumeja.

Äitiysfysioterapeutille menin saman selkäkivun takia, mutta myös sieltä sain mukaani erilaisia lappuja venytyksistä synnytystä - ja varsinkin vauvan laskeutumista - avittamaan. Sain myös verkko-oppaan, josta löytyi samoja ja hieman erilaisiakin liikkeitä samaan tarkoitukseen.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Hengitys oli ehkä jopa tärkein apuni synnytyksessä ja laitoin miehenikin opettelemaan tekniikan, jotta osaa muistuttaa ja auttaa minua! Supistusten ajan on tarkoitus siis hengittää piiiiitkään sisään ja piiiiitkään ulos. Niin vaikealta kuin se kuulostaakin: supistuksen aikana paras apu on rentoutua ja hengittämiseen keskittyminen helpottaa siinä! Kätilöni vielä muistutti aina hartioiden rentouttamisesta, koska niitä aloin aina jännittää supparin tullessa! Hengityksestä supistusten aikana sain kätilöiltä kehujakin, eli selkeästi harjoittelu auttoi!

"Nyt vauvan pitää ehkä kääntyä seuraavaan asentoon päästäkseen eteenpäin ja siksi sattuu".

Hypnosynnytysvalmennuksessa käytiin läpi samoja hengitystekniikoita, rentoutumisharjoitteita ja itse koin tärkeimmäksi, kun meille näytettiin lantioluurangon ja pehmovauvan avulla reitti, joka vauvan pitää kulkea syntyäkseen. Sen ajattelu auttoi minua synnytyksessäkin tyylillä:"Nyt vauvan pitää ehkä kääntyä seuraavaan asentoon päästäkseen eteenpäin ja siksi sattuu". Näitä voisi kai kutsua voimalauseiksikin, jotka voivat periaatteessa olla kai mitä vain. Minulla ne olivat tuollaisia "faktoja". Valmennuksessa käytiin läpi myös avautuminen sentti sentiltä ja kerrottiin, kuinka usein 6-8 cm kohdalla avautumisvaiheessa tulee epätoivo ja sen jälkeen helpottaa hetkeksi. Juuri noista senteistä halusin, että mieheni muistuttaa jos olen epätoivon vallassa. Ja niin hän muistuttikin! Jätin puudutteet sen ansiosta ottamatta ja 8-10 avautumissenttiä menikin helpommin! Oon edelleen niin ylpeä ja kiitollinen miehelleni tuosta muistutuksesta ❤️

Jumppapallolla tein ehkä raskausviikosta 30 alkaen säännöllisen epäsäännöllisesti liikkeitä. Alkuun liikuin edestakaisin ja tein kahdeksikkoa. Kun kello löi raskausviikot 37+0 tiskiin, aloin näiden liikkeiden lisäksi pomppia kevyesti. Tuo edestakaisin liikkuminen muuten oli ainut, joka auttoi noiden epätoivon senttien aikana selviämään supistuksesta! Kätilö oli sitä mieltä, että nopea avautuminen 4-7 senttien kohdalla oli ahkeran jumppapallolla pomppimisen ansiota. Kolikon kääntöpuoli tosin oli se, että laskeutuminen kävi niin nopeasti ja kohti alakertaa, että useasti aiemmin mainitsemani järkyttävä kakkahätä oli todennäköisesti sen "syytä".

Myös pelkopolilla käyntejä suosittelen. Jos olet kuin minä, lääkäripelkopolikäynti oli tärkein, koska halusin kysellä kaikki faktat edellisestä synnytyksestä. Mikä hätäsektion tarkalleen ottaen aiheutti? Olisinko voinut tehdä jotain estääkseni sen? Olisiko syy näkynyt ultrassa? Kuinka todennäköisesti se toistuu? Ja niin edelleen.

Alla vielä suora kopio synnytystoivelistastani:

  • Olen kiinnostunut ammeesta kivunlievityksenä sekä ihan "synnytyspaikkana".
  • Toivon, että minulle tarjotaan ensimmäisenä lääkkeettömiä kivunlievityksiä, mutta jos minä/mieheni/kätilö arvelee, että on aika lääkkeelliselle kivunlievitykselle, on sekin ok.
  • Toivon, että minua pidetään mahdollisimman paljon ajan tasalla mitä tapahtuu, että en saa päähäni luotua paniikkia toistuvasta hätäsektiosta.
  • Toivon, että mieheni otetaan myös huomioon mahdollisuuksien mukaan ja osaksi tapahtumaa. - haluan imettää.
  • Minua saa ohjata ja antaa vinkkejä esimerkiksi eri asennoista ja liikkeistä, jotka voivat helpottaa oloa. Minulla on täysi luotto VKS:n hoitohenkilökuntaan.

Kysykää lisää, mikäli jäi jotain epäselväksi ❤️ kehotan samaa kuin viime postauksessa eli mieti tarkkaan, mikä on se juttu, mitä kaipaat eniten synnytykseltä? Kun keksit sen, valitse "avut" sen mukaan ❤️

Synnytyskertomus vielä alla:

 

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Aivan loistava postaus, ja lähestymistapa synnytykseen: miten voi lisätä tietoisuuttaan mitä kehossa tapahtuu, ja auttaa kehoaan ja mieltään.

Itse olin vähän ennenaikaisen synnytykseni kanssa ihan pihalla, kun olin jättänyt valmistautumisen äitiyslomalle, jota en ehtinytkään viettää kun lapsi jo syntyikin. Kaikki meni ihan hyvin, mutta vastaukseni oli kätilölle kivun keskeltä tuskainen ”en tiedä”, kun hän kyseli esim kivunlievityksestä. 🙈 Olisi ollut kiva jos itsekin olisin tajunnut hyvissä ajoin valmistautua.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi kiitos 😍❤️ ja just näin! Musta oli tosi tärkeä ajatella tota kivun aiheuttajaa. Että nyt sattuu koska x ja se kuuluu asiaan eli uskalla rentoutua. 😊

Joo en mäkään esikoisen kohdalla tiennyt mitään! Ajattelin että tieto lisää tuskaa, mutta olin väärässä.

ABM
2/4 | 

Voi miten kaunis toivelista sinulla oli!
Ei mitään nippelijuttuja, vain selkeitä linjoja. Ja aivan ihana tuo viimeinen lause, kuinka hyvältä henkilökunnasta varmasti on tuntunut hoitaa sinua!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen puhunut paljon jo ennen synnytystä siitä, kuinka toivoisin toisen synnytykseni olevan korjaava kokemus. Tuo termi on superärsyttävä, mutta käytetään sitä paremman puutteessa. Synnytyksen lähestyessä punnitsin vaihtoehtoja synnytystavoista ja kyselin muiden kokemuksia. Mutta mitä se korjaava kokemus sitten tarkoitti minulle ja mikä sen saisi aikaan? Mietin paljon, mikä eheyttäisi minut? Uskon, että tuota kysymystä kaikkien synnytyspettymyksen kokeneiden olisi hyvä miettiä. 

Mitä se korjaava kokemus sitten tarkoitti minulle ja mikä sen saisi aikaan?

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Korjaako sinut kokemus siitä, että saat lapsesi heti rinnallesi? Siihen harvoin synnytystapa edes vaikuttaa: pääsääntöisesti alatiesynnytyksessä, suunnitellussa sektiossa ja jopa kiireellisessä sektiossa se onnistuu. Eheyttääkö sinut tunne turvallisuudesta vai haluatko edetä mahdollisimman luonnonmukaisesti? Minä kaipasin jonkin sortin kontrollia. Halusin olla kärryillä kaikesta, mitä kehossani ja ympärilläni tapahtuu, enkä ollut varma onnistuuko se lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Siispä jätin kaikki ottamatta. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, halusin tällä kertaa tuntea kaiken. Viimeksi nukuin synnytyksen ajan eli en tiennyt, nähnyt, kuullut tai tajunnut yhtään mistään mitään. Minulla kävi jopa mielessä, onko esikoiseni edes se joka mahasta kaivettiin – Mistäs minä tietäisin varmaksi, koska nukuin! 

Minulle oli tärkeää tehdä kaikkea sellaista etukäteen, jolla edellisen synnytyksen toistuessa voisin lohduttaa itseäni, että ainakin yritin kaikkeni.

Mietin myös paljon sitä, jos kaikki sama toistuu kuin viimeksi. Eli mitä, jos istukka repeää jälleen ennenaikaisesti ja joudun hätäsektioitavaksi? Minulle oli tärkeää tehdä kaikkea sellaista etukäteen, jolla edellisen synnytyksen toistuessa voisin lohduttaa itseäni, että ainakin yritin kaikkeni. Tähän kuului äitiysfyssari, osteopatia, hengitysharjoitteet, eri kokemusten lukeminen ja kuunteleminen, hypnosynnytysvalmennus, säännölliset lantion "venyttelyt" jumppapallolla ja ilman ja kevyt liikunta varsinkin uiden. Lisäksi kävin pelkopolilla useampaan otteeseen, juttelin mieheni kanssa tilanteesta ja tein synnytystoivelistan. Jos kaiken tämän jälkeen päädyn taas tahtomattani leikkauspöydälle, ainakin olen yrittänyt itse kaikkeni etten sieltä itseäni löytäisi! 

Tärkeintä on keksiä se juttu, mitä toivoisit tulevalta synnytykseltä eniten ja tehdä valintoja perustuen siihen.

Sektion jälkeen korjaavan kokemuksen ei tarvitse olla alatiesynnytys aivan niinkuin pettymyksen aiheuttaneen alatiesynnytyksen jälkeen sen ei tarvitse olla sektio. Tärkeintä on keksiä se juttu, mitä toivoisit tulevalta synnytykseltä eniten ja tehdä valintoja perustuen siihen. Sinä olet ainut, joka keinot eheytymiseen voi keksiä. Ei kätilöt, ei lääkärit, ei puolisosi eikä ystäväsi. He voivat auttaa, mutta lopullinen ajatustyö sinun on tehtävä itse.

Toivon koko sydämestäni, että saat kokea saman kuin minä, mutta juuri sinulle sopivalla tavalla ❤️

Jos sinua kiinnostaa tarkemmin synnytyskertomukseni, voit kuunnella sen alta:

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Vaikka teillä eletäänkin jo täysin rinnoin vauva-arkea, niin mua kiinnostaisi kuulla lisää näistä keinoista joilla sä valmistauduit synnytykseen? Osteopaatilla käyntiä avasitkin, mut mitä sait äitiysfyssarilta, millaisia hengitysharjoitteita teit ja millaista hyötyä koit niistä olevan, millainen sun kokemus oli hypnosynnytysvalmennuksesta, miten venyttelit lantiota jumppapallolla ja ilman? Millainen oli sun synnytystoivelista? Terkuin toinen hätäsektioitu jolla toiveissa ihana seuraava synnytyskokemus ja valmistautuminen käynnissä ❤️

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi mä yritän jonkun tällaisen rustata ❤️ Kiitos kun toivoit! 😊 Toivottavasti saisit just sellasen kokemuksen kuin mistä haaveilet 🧡

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Nyt on itketty pelkopolin lääkärillekin. Niinkuin kerroin, mulle tuli yhtäkkiä tunne, että en pysty synnyttää alateitse. Pelkään, että en pysty pitää kupolia kasassa enkä vain fyysisesti selviä synnytyksestä. Alatiesynnytyksessä joutuisin olla itse vastuussa lapsen pääsemisestä kohdun tälle puolelle, kun suunnitellussa sektiossa homman hoitaisi ammattilaiset. Ne samat ammattilaiset, jotka ovat jo kerran minut ja tyttäreni pelastaneet. Luotto heihin on kova aiheesta ja itseäni kohtaan - myös ymmärrettävistä syistä - täysin nolla. 

Alatiesynnytyksessä joutuisin olla itse vastuussa lapsen pääsemisestä kohdun tälle puolelle, kun suunnitellussa sektiossa homman hoitaisi ammattilaiset.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Lääkäri sanoi, että ei suorilta sovita sektiopäivää, vaan sovitaan uusi aika parin viikon päähän ja hän kirjoittaa lähetteen psykologille.

Lääkäri kuunteli ja esitti tarkentavia kysymyksiä: Mikä nämä ajatukset laukaisi? Onko tapahtunut jotain? Onko minun kanssa käyty läpi synnytyksen kulkua (molemmissa tapauksissa)? Hän sanoi, että ei suorilta sovita sektiopäivää, vaan sovitaan uusi aika parin viikon päähän ja hän kirjoittaa lähetteen psykologille. Hän myös ultrasi kaiken, mitä ultrata pystyy, ja tarkasti päähäni keksimät "luupiikit tai häntäluun, joka puhkoo lapsen silmät alateitse synnyttäessä". Kaikki näytti hyvältä. Lantiosta kyllä mahtuu, eikä tiellä ole mitään rakenteellista vikaa. Painoarvio oli tällä kertaa nyt 1970g ja laskettuna aikana noin 3,5kg (aiemman 4kg veikkauksen sijaan). 

En mennytkään hakemaan sektiopäivää vaan juuri keinoja käsitellä tätä pelkoa. Mennessäni pidin haluani synnyttää alateitse itsekkäänä: Halusin synnyttää sillä tavoin, koska MINÄ halusin ITSELLENI korjaavan kokemuksen. Sairaalalta sain matkaani lappuja, joista voin lukea muistakin alatiesynnytyksen eduista – samoin kuin lapussa oli suunnitellun sektion etuja. Molemmista luki myös haitat.

Lyhykäisyydessään alatiesynnytyksen edut yleistäen: Luonnollinen tapa syntyä (tilanne vapauttaa siis kaikki synnytykseen kuuluvat hormoonit), hengitys käynnistyy ongelmitta, verenhukka on pienempää, imetys käynnistyy helpommin ja palautuminen on nopeampaa. 

Haittoina mainittiin ajankohdan ja kulun ennalta määrittämisen mahdottomuus, kipu ja välilihan repeämät.

Sektion hyödyiksi oli lueteltu synnytyksen ajankohdan suunniteltavuus, kivuttomuus ja toimenpiteen nopeus (1-2h).

Haittoja olikin A4:n verran, muun muassa (jälleen yleistäen): lisää lapsen sairausriskiä vastasyntyneisyyskaudella sekä myöhemmin lapsuudessa, puudutuksesta johtuva verenpaineen lasku vaikuttaa istukan verenkiertoon, imetys käynnistyy hitaammin, suuri verenhukan riski (6% äideistä tarvitsee leikkauksen jälkeen verensiirron), haavakivut, riskit laskimo- ja keuhkoveritulppaan ovat moninkertaisia verrattuna alatiesynnytykseen ja toipuminen on hitaampaa jnejne.

Yritin laput luettuani soittaa polille kysyäkseni, onko tässä niputettu kaikki sektiot yhteen läjään vai vertaillaanko nyt nimenomaan suunniteltua sektiota ja alatiesynnytystä. Valitettavasti en saanut ketään kiinni.

Suomalaisen tutkimuksen mukaan joka neljäs keisarileikkauksella synnyttänyt saa keisarileikkauksen yhteydessä jonkinlaisen komplikaation.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Nyt minun olisi hyvä miettiä se hetki, minkä oletan minut korjaavan?

Mutta niinkuin eräs lukija kommetoi: Nyt minun olisi hyvä miettiä se hetki, minkä oletan minut korjaavan? Onko se se, että haluan lapsen heti rinnalle? Se onnistuu yleensä molemmissa synnytystavoissa. Vai eheyttääkö minut kokemus siitä, että tässä synnytyksessä minä olisin nimenomaan se "aktiivinen osapuoli"? Viimeksi imettämisestä tuli minulle äärettömän tärkeää ja nopea palautuminen auttoi pääsemään äkkiä lapsen luo keskolaan. Näissä onnistuin (hätä)sektiosta huolimatta. Minä en myöskään menettänyt verta, mutta haavakivut olivat aikamoisia alkuun. Tosin nekin hellittivät varmasti nopeammin kuin monella alateitse synnyttäneellä. Onneksi pääsen vielä psykologille ja raskautta muutenkin seurataan tarkasti. Kokonaisuudessaan koen tämän päivän käynnin oikein onnistuneeksi.

Psst! Alla uusin jakso shitty is the new blackin podcasteja! 

 

Kommentit (4)

Tuulevi
1/4 | 

Minä synnytin esikoiseni alakautta käynnistetysti. Olisin toivonut jo silloin sektiota, koska pelkäsin valtavasti, että vauvalle sattuu jotain. Hän olikin liki viisi kiloinen, mutta synnytys sujui ookoosti. Sen sijaan meille ei opastettu kuinka paljon hänelle tarvitsee antaa maitoa, koska suurina (ja pieninä) syntyneillä vauvoilla on suurempi taipumus matalaan verensokeriin. Lopulta vauva joutui yöksi letkuruokintaan tämän vuoksi ja olen siitä yhä katkera. Kun sokerit saatiin muutaman päivän kuluttua kohdilleen ja olimme jo kotiin pääsy fiiliksissä, lävähtikin uusi yllätys. Vauvalta olikin seurattu pitkän synnytyksen vuoksi myös koko ajan tulehdusarvoja meille siitä mainitsematta ja nyt ne olivat koholla. Niinpä hän sai kanyylin päähänsä ja kärräsimme hänet aamuin illoin saamaan penisiliiniä. Koittihan se kotiin pääsykin sitten joskus ja vauvakin oli onneksi terve ja hyvin voiva. <3

Toista lasta odottaessani olin hyvillä mielin menossa synnyttämään alakautta, kuten ennenkin, kolmisen kuukautta ennen laskettua aikaa päähäni pamahti, että ei tosiaankaan. Tämän lapsen minä synnytän sektiolla, kuten olisin halunnut ensimmäisenkin synnyttää. Päädyin pelkopolien ja koko seurannan kautta saamaan ajan suunniteltuun sektioon, kun ilmoitin vain joka kerta käydessä, että en alakautta synnytä, enkä jousta asiasta yhtään. Otimme sektiosta ja riskeistä miehen kanssa selvää muualtakin, kuin suomen kielisistä lähteistä. Lopulta päivä sektiolle saatiin, mutta vauva syntyi lopulta päivystys sellaisella synnytyksen käynnistyttyä. Synnytyslääkäri kysyi vielä silloinkin enkö halua synnyttää alakautta, eikä suostunut katsomaan minua kertaakaan kasvoihin. Muu henkilökunta oli empaattista ja mukavaa. Vauva syntyi hyvä vointisena, mutta solmu napanuorassaan. Hoidin hänet ensimmäisestä yöstä lähtien itse sairaalassa. Hänkin oli nelikiloinen syntyessään, joten tällä kertaa olin kärppänä pitämässä huolen, että hän sai riittävästi ruokaa, eikä sokerit laskeneet. Molemmilla kerroilla maito nousi yhtä hitaasti ja vauvat söivät pullosta sitä odotellessa. Olin myös jalkeilla jo heti seuraavana aamuna.

Sanoisin, että tässäkin asiassa on Suomessa vain yksi totuus, alatiesynnytys on hyvä, sektio on paha. Alatiesynnytyksen riskeistä ei saa puhua, sektioiden riskien ja komplikaatioiden kohdalla ei eritellä onko kyse kiireellisestä vai suunnitellusta sektiosta. Väitän, että ongelmien riski on suurempi, jos vauvaa lähdetään ottamaan pikana ulos, kun monitorit jo hälyttää sykkeiden laskua tai on muita ongelmia.

Minulle sektiosta jäi hyvä mieli, koska sain vauvani syliin terveenä ja ilman komplikaatioita. Haava oli pitkään kipeä, mutta eipä se arkea hidastanut.

Suosittelen ottamaan asioista itsenäisesti selvää ja päättämään sen mukaan, mikä itsestä tuntuu parhaalta. Jos sektioon päätyy, sen kyllä saa. Suomessa(kaan) ei voi pakottaa synnyttämään alakautta, jos äiti ei itse sitä halua.

Sveitsitär
2/4 | 

Kylläpä tämäkin on tehty vaikeaksi Suomessa! Itse sanoin omalle gynelleni, että haluan sektion, ja asia oli sillä selvä

Vierailija
3/4 | 

Ensimmäinen lapseni syntyi hätäsektiolla. Oli aikomus synnyttää ihan normaalisti, ei tullut etukäteen mieleenkään sektio-vaihtoehto, vaikka synnytys etukäteen jännittikin. Luottamus oli suuri kätilöitä ja synnytysosastoa kohtaan, että he osaavat hoitaa hommansa tällaisen jännittävän ja pelkääjänkin kohdalla. Olen jälkeenpäin ollut jopa kiitollinen että synnytys päätyi lopulta kiireellisen sektioon, en tiedä olisinko kestänyt normisynnytystä loppuun kun synnytyksen alkutaivalkin oli niin kivulias. Toinen lapseni syntyi suunnitellulla sektiolla. Oli ihan odotuksen alusta asti selvää että en pystyisi pelkoni vuoksi normisynnytykseen. Tein asian selväksi raskauden alkuvaiheessa, pelkopolillakin olin varma asiasta ja leikkausaika järjestyi "helposti". Ei tarvinnut enää miettiä ja stressata turhaan synnytystä. Pystyin keskittymään lapsen odotukseen rauhallisin mielin. Toinen sektiokin onnistui hyvin ja toivuin ilman komplikaatioita. Lapset ovat minulle tärkein asia maailmassa, ei kukaan jälkikäteen paljon mieti millä tavalla lapset ovat maailmaan tulleet.

Vierailija
4/4 | 

Sektion haitoiksi lisäisin myös sen, että kotiinpääsyssä menee normaalisti pidempi aika ja esikoista ei voi nostella. Ja kun kotona odottaa se kaksivuotias, se tosiaankin on haitta. Itse olen kokenut alatiesynnytyksen esikoisen kohdalla ja suunnitellun sektion kuopuksen kohdalla (jalat edellä perätila). Vaikka alatiesynnytyskään ei ollut helppo, sektio oli kamalampi. Toki sektion kanssa minulla oli huonoa tuuria, olikos se että 27% sektioissa esiintyy komplikaatioita ja 10% komplikaatiot ovat vakavia. Todennäköisempää siis on, että sektiossakin menee kaikki hyvin, minä vain kuuluin siihen toiseen ryhmään, jolla kaikki meni pieleen. Minulla esimerkiksi oli riskinä, että minut leikataan uudelleen (jokin oli pielessä, tulehdusarvot pilvissä ja se oli se viimeinen vaihtoehto, kun lääkärit eivät tienneet mikä on).

Sektion riskeistä lukiessa itelleni "hankalin" käsiteltävä asia oli, että jos vauvaan tulee viiltoja. Eli ulosottaessa lääkärin käsi vähän lipsahtaakin ja viiltää vauvaa. Riskihän semmoiselle on mitättömän pieni, mutta hormonihuuruissa ajatus tuntui kamalalta.

Valitset sitten sektion tai alatiesynnytyksen, todennäköisempää on aina, että kaikki menee hyvin. Uskon kyllä, että esikoisen kokemuksen jälkeen siihen on hyvin hankalaa luottaa. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Multa on kysytty monesti, että pelottaako mua uusi raskaus ja varsinkin synnytys edellisen kokemukseni takia. Silloinhan istukkani repesi keskellä yötä ja heräämisestä alle tunnin kuluttua vauva oli hätäsektioitu mahastani viikoilla 33+5. No, valehtelisin, jos väittäisin, että minua ei pelota. Kyllä minua pelottaa ja olen tehnyt kovasti töitä sen eteen, että pelko ei lamaannuttaisi minua nyt raskauden aikana eikä synnytyksessä.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Rajasin yleisöni siten, että ne keille kertoisin myös keskenmenosta, saivat tietää alkuraskaudestakin.

Synnytyspelkohan ei todellakaan tarvitse noin dramaattista tapahtumaa ollakseen olemassa, vaan synnyttämättömilläkin voi olla aivan yhtä hyvin erilaisia pelkoja. Minulla ainakin oli. Ei suoraan synnytykseen liittyviä pelkoja, mutta ensiksi jännitin keskenmenoa ja sitten kohtukuolemaa. Koko raskaus meni pelätessä ja silti se päätyi ennenaikaiseen hätäsektioon. Tässä raskaudessa olenkin tehnyt järkipäätöksen nauttia odotuksesta. Ei ikävien tapahtumien jännittäminen auttanut viimeksikään mitään, vaan silti meinasi käydä todella huonosti. Tein tämän päätöksen jo ennen sitä kuuluisaa rv12:sta ja kerroin (miehen luvalla tietenkin) raskaudesta jo ennen tuota maagista viikkorajaa. Rajasin yleisöni siten, että ne keille kertoisin myös keskenmenosta, saivat tietää alkuraskaudestakin. Ajattelin, että vaikka tuo sydämen murskaava alkuraskauden keskenmeno tapahtuisi, niin ainakin olisin ollut onnellinen ne muutamat ensiviikot.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Ihan ajatuksen voimalla en minäkään luule peloistani selviävän, joten listasin muutaman jutun miten aion yrittää hillitä niitä:

Sain neuvolasta lähetteen pelkopolille. Näitä käyntejä on kaksi, joista toisessa jo kävin. Se oli kätilökäynti ja myöhemmin pääsen vielä polin lääkärille. Kätilö kävi kanssani tapahtuneen läpi ja juteltiin aika paljon tunteista, joita synnytys minussa herättää – sekä edellinen että tuleva. Lääkärikäynti tulee olemaan kuulemani mukaan enemmän faktapainotteinen ja sitä luonteeni kaipaakin.

Pelkopolin kätilön mielestä minusta huomasi, että olen käynyt paljon tapahtunutta läpi ja siitä iso kiitos kuuluukin teille: lukijoille ja seuraajille.

Tästä päästäänkin sopivalla aasin sillalla tunteiden käsittelyyn: Kaikkien, joita synnytys minussa herättää. Tästä sainkin pelkopolin kätilöltä jo kehuja. Hänen mielestään minusta huomasi, että olen käynyt paljon tapahtunutta läpi ja siitä iso kiitos kuuluukin teille: lukijoille ja seuraajille, jotka minulle jaksatte kommentoida ja kertoa omia samankaltaisia kokemuksia. Jaksatte tsempata ja uskallatte tunnustaa tietävänne ne kummallisimmatkin tunteet, joita lapsettomuus, keskosuus, hätäsektio ja vaan äitiys minussa herättää.


Jo joskus rv14 paikkeilla tutustuin hypnosynnytysvalmennukseen netissä ja koin, että se voisi olla minulle sopiva valmistautumistapa. Otin yhteyttä kotiseutuni kätilöön, joka tätä järjestää ja sovimme ajan juhannuksen jälkeiselle viikolle. Kyseessä on siis tekniikat, joilla synnyttäjä (ja kumppani!) voisi rentouttaa sekä kehon että mielen ja tämä auttaisi synnytyksen kulussa positiivisesti. Toisin sanottuna, juuri sitä mielenhallintaa jota kovasti toivon ja kaipaan.

Haluan yrittää selvitä ilman lääkkeitä niin pitkälle kuin pystyn ja toivon, että minulle tarjotaan ensimmäisenä muita vaihtoehtoja kipuuni kuin esimerkiksi epiduraalia.

Tällä kertaa olen ottanut selvää myös monista erilaisista kivunlievityksistä – sekä lääkkeettömistä että lääkkeellisistä. Haluan yrittää selvitä ilman lääkkeitä niin pitkälle kuin pystyn ja toivon, että minulle tarjotaan ensimmäisenä muita vaihtoehtoja kipuuni kuin esimerkiksi epiduraalia. En kuitenkaan ole mikään totaalikieltäytyjä: jos kipu menee överiksi, otan epin. Ei siinä sen kummempaa 😊 Kipuahan en varsinaisesti pelkää. 

Myös miehelläni on tällä kertaa oma rooli. Viimeksi rooliin kuului lähinnä odottelu ja epätietoisuus. Nyt myös hän osallistuu (lue: hänet on pakotettu osallistumaan) hypnosynnytysvalmennukseen ja olen antanut hänelle vastuun toimia minun ja kätilöiden välisenä tulkkina. Uskon, että alan herkästi analysoimaan kätilöiden ilmeitä esimerkiksi hätäsektio -huudon pelossa ja tuossa tilanteessa mieheni tehtävä on rohkeasti kysyä, mitä tapahtuu. En aio myöskään pilata tapahtumaa sillä, että minun ja kätilöni kemiat eivät pelaisi ja koska olen nössö, mieheni on tällöin sanottava toivovani kätilön vaihtoa.

Nyt yritän valmistautua kaikin minulle sopivin keinoin minkälaiseen synnytykseen tahansa ja luottaa siihen, että se riittää.

Ajattelen, että vaikka kaikki päättyisikin samalla tavalla kuin esikoisen kanssa, ainakin olisin yrittänyt kaikkeni. Toki tiedostan, että istukan ablaatio ei ollut minun vikani, mutta se ei valitettavasti silti saa hiljennettyä sitä tunnetta, joka kuiskii olisinko voinut tehdä jotain toisin estääkseni tapahtuneen? Nyt yritän valmistautua kaikin minulle sopivin keinoin minkälaiseen synnytykseen tahansa ja luottaa siihen, että se riittää. Tällä kertaa epätietoisuus ei suojaa minua, vaan tiedän hätäsektiosta varmaan jo liikaakin. Juuri siitä syystä, minun täytyy osata olla rauhallinen tilanteessa kuin tilanteessa.

Toinen vaihtoehto kun on totaalipaniikki.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018