Kirjoitukset avainsanalla vauva-ajan vertaistuki

Tällä viikolla vietetään Sydänviikkoa, jonka kunniaksi sain blogiini vierailevaksi tähdeksi ystäväni ja pienen sydänpotilaan äidin.

Olin koko elämäni odottanut perheen perustamista, raskausaikaa ja sitä ihanaa vauvakuplaa, josta kaikki puhuvat. Raskautuminen oli kuitenkin vaikeaa ja kesti monta vuotta, mutta kun saimme vihdoinkin tietää odottavamme vauvaa oli onnen määrä sanoinkuvaamaton.

Olin kiitollinen että vauvaa seurattiin, mutta olin todella huolissani – voiko jokin olla vialla?

Raskausaika oli erilaista kun odotin: liitoskivut vaivasivat jo aikaisessa vaiheessa ja vauvan koko ei vastannut raskausviikkoja. Ultrassa käytiin parin viikon välein. Olin kiitollinen että vauvaa seurattiin, mutta olin todella huolissani – voiko jokin olla vialla? Meille syntyi Kokkolassa ihana pieni poikavauva, joka oli täysin terve.. tai näin ainakin luulimme. Vuorokauden iässä poikamme kellastui ja joutui vastatyntyneiden teholle valohoitoihin. Viidentenä päivänä meille puhuttiin kotiutumisesta, mutta kotiinlähtötarkastuksessa löydettiin sydänvika.

Eikö meille syntynytkään terve lapsi?

”Pue poika omiin vaatteisiin ja imetä viimeisen kerran. Teemme kaikki valmistelut ja tunnin kuluttua poika lähtee ambulanssilla Helsinkiin.”. Tässä kohtaa tuntui siltä, että matto vedettiin jalkojen alta. Eikö meille syntynytkään terve lapsi?

Kokkolassa ei osattu sanoa tarkkaan, mitä kaikkea vikaa sydämessä oli. Varmaa oli, että Helsinkiin piti lähteä heti. Mieheni ajoi kotiin pakkaamaan meille laukut ja tuli takaisin sairaalaan. Vauva haettiin minulta pois, nukutettiin, pumpattiin täyteen lääkettä ja intuboitiin. Vauva nukutettiin kuljetuksen ajaksi, koska näin oli turvallisempaa ajaa pitkä matka Kokkolasta Helsinkiin.

Tietysti tiesin, että sairaita lapsia syntyy, mutta en osannut kuvitella, että niin kävisi meille!

Kun vauva vietiin minulta juuri ennen nukutusta, muistan vain kuinka huusin ja karjuin, että minun vauvaani ei saa viedä! Olin juuri saanut hänet takaisin tehovalvonnasta ja halusin kotiin omaan rauhaan. En vaan yksinkertaisesti voinut käsittää, että meille oli syntynyt sydänlapsi. Tietysti tiesin, että sairaita lapsia syntyy, mutta en osannut kuvitella, että niin kävisi meille!

Kuinka vaikeaa lapsen saaminen oikein voi olla?

Mieheni ajoi ambulanssin perässä. Minä itkin melkein koko matkan, välillä pumppasin rintamaitoa talteen vauvalle ja välillä huusin äidille puhelimeen, että tämän on oltava vain pahaa unta. En voinut vieläkään ymmärtää mitä tapahtuu, enkä todellakaan tiedä, mistä mieheni sai voimaa ajaa autoa. Matkan aikana ei oikeastaan keskusteltu yhtään. Kyseltiin vain monta kertaa, että miksi tämä tapahtui juuri meille? Kuinka epäreilua voi olla, että joku tulee raskaaksi vahingossa ja saa terveen lapsen, kun me ollaan toivottu vauvaa niin pitkään ja nyt hänet ehkä viedään meiltä? Kuinka vaikeaa lapsen saaminen oikein voi olla?

Helsinkiin tultiin keskiyön aikaan ja vauva oli jo silloin teho-osastolla. Kardiologi (sydänlääkäri) tuli meitä vastaan ja kertoi, mitä vikaa vauvan sydämessä on. Meidän pojalla on CoA aortan koarktaatio eli ahtautuma, ASD eli eteisten väliseinän aukko ja lisäksi vielä kaksipurjeinen aortaläppä. Aortaläppää ei tarvitse korjata, ainakaan vielä.

Minun oli todella vaikea käsittää, että meidän 2700 grammaa painavaa vauvaa leikellään, sydän pysäytetään ja elintoiminnot laitetaan koneen varaan.

Lääkärit päättivät leikata heti seuraavana päivänä, kun vauva oli vain kuusi päivää vanha. Leikkaus tehtiin avosydänleikkauksena, mikä tarkoittaa sitä, että koko rintakehä avataan. Minun oli todella vaikea käsittää, että meidän 2700 grammaa painavaa vauvaa leikellään, sydän pysäytetään ja elintoiminnot laitetaan koneen varaan. Miten on edes mahdollista, että 190cm pitkä kirurgi saa sormet mahtumaan pienen vauvan sydämen sisälle?

Leikkaus meni todella hyvin, ja vauva oli teho-osastolla vain kolme päivää. Siellä oli tarkat vierailuajat ja olimme aina oven takana odottamassa, kun oli mahdollisuus päästä vauvaa katsomaan. Leikkauksesta seuraavana päivänä minulla oli mahdollisuus saada vauva syliin. Ihanat hoitajat auttoivat minua johtojen ja letkujen kanssa, ja vauva oli silloin jo avannut silmänsä. Meidän pienellä taistelijalla oli niin paljon intoa silmissä enkä saanut hymyä pois kasvoiltani, kun katselin häntä. Hän ihan selvästi huomasi pääsevänsä äidin syliin.

Teholta siirryttiin osastolle, jossa olimme vielä 1,5 viikkoa. Yksi pieni infektio tuli vauvalle ennenkuin pääsimme kotiin, mutta muuten toipuminen sujui paremmin kuin uskalsimme toivoa. Osastolla ei ollut vierailuaikoja ja saimme olla siellä niin paljon kun halusimme öitä lukuunottamatta. Yöt vietettiin miehen kanssa Ronald McDonald talolla, jossa saatiin yöpyä edullisesti. Olen todella kiitollinen, että mäkkitalo on olemassa, olimme lähellä vauvaa ja saimme harjoitella vauvan hoitamista. Kotiin saimme lähteä, kun vauva oli noin 3 viikkoa vanha.

Miten sydänlapsen tämän hetkinen arki eroaa terveen vauvan arjesta?

No meillä – eipä juurikaan! Haavaa piti varoa 6 viikkoa leikkauksen jälkeen. Rintaan ei saanut tulla painetta, eli vauvaa ei voinut pitää sylissä muuta kuin parissa asennossa, ja kainalosta ei saanut nostaa. Alkuun se oli hankalaa, mutta nopeasti totuimme. Kotiinpääsyn jälkeen käytiin Vaasassa sydänkontrolleissa kahden viikon välein. Kontrolliväleja pidennettiin joka kerta hieman ja nyt kun vauva on 8 kk niin käymme vain 3 kk välein. Tietenkin vauva oli infektioherkkä alkuun ja käsiä pestiin hullun lailla. Kukaan ei myöskään saanut tulla kylään, jos oli edes pientä flunssaa.

Olen uskomattoman kiitollinen Suomen hoitojärjestelmästä ja siitä, että meidän vauva "korjattiin". Meillä on nyt ihan tavallinen lapsi eikä meillä syödä edes mitään sydänlääkettä. Käymme uimassa, ulkoilemme ja matkustelemme ihan huoletta. Pojassa riittää vauhtia (ehkä vähän liikaakin jos minulta kysytään)!

Rinnassa on enää pieni valkoinen viiva, joka muistuttaa leikkauksesta ja siitä, kuinka hurja sydänsoturi poikamme on. <3

Vertaistukea saa FB ryhmästä: sydänlasten vanhemmat

Erillaisista sydänvioista voi lukea lisää osoitteessa: www.sydanlapsetja-aikuiset.fi

Minuun saa yhteyttä: matiengstrom@gmail.com

Kuvat: Matilda Engström
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (11)

Mira/Blinger Shimmer -blogi
1/11 | 

Kyyneleet nousevat silmiin tätä lukiessa <3 Meilläkään ei ollut helppo alku (vaikkei mitään teidän alkuunne verrattuna..) ja vieläkin joudutaan ainakin kertaalleen juurikin sydämen takia kontrollissa käymään - yksi lab.arvo ollut koholla, jonka takia tarkkaan tutkitaan ettei mitään ole vialla. Kyllä nämä pienet rakkaat aika koettelemukset laittavat meidät välillä läpikäymään <3

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016
2/11 | 

Täällä mä vollotan ihan avoimesti etten meinaa näppäimiä nähdä <3 Miten onnellinen saakaan olla, kun oma synnytys meni "putkeen" eikä mitään komplikaatioita tai yllätyksiä tullut. SILTI muistan sen alun epävarmuuden, pelon ja jokaisen lääkärin sanan analysoinnin: voisiko sittenkin olla niin, ettei kaikki olekaan hyvin? Voisiko sittenkin vielä käydä jotain? Voisiko?

Mutta ihanaa, että tällä tarinalla on onnellinen loppu. Nuo kuvat ovat aivan mielettömiä ja niistä jotenkin sen soturiuden aistii: silmät suurina ja uteliaisuutta täynnä maailmaa tutkimaan.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi <3 <3 uskon, että 99%:ia äideistä miettii raskaana vaikka minkälaisia kauhuskenarioita, mutta onneksi harvemmin ne toteutuu. Samaa mieltä kuvista! Pojalla on ihan äitinsä silmät! <3

❤️-äiti
3/11 | 

Maanantaina tuli 22-vuotta minun sydänlapseni syntymästä. Saimme pitää hänet vain 7,5kk. Hän menehtyi korjausleikkaukseen, mutta en ole katkera sillä tiedän, että häntä hoiti maailman parhaat sydänkirurgit ja Hys:on ammattihenkilöstö. Aina nämä kertomukset tuovat omat muistot pintaan ja ikävän. Onneksi suuriosa saa avun ja saavat elää melko normaalia elämää. Tsemppiä😍

liinakoo
4/11 | 

Olette kyllä paljon joutuneet kokemaan, jotenkin sitä aina ajattelee ettei sairas lapsi itselleen synny ja ei sitä osaa oikein ajatella etukäteen, mutta saadaan olla kyllä onnellisia tästä meidän laadukkaasta hoitojärjestelmästä kuten tekstissäkin kirjoitit! :)

Ihanaa että teidän poika on kunnossa <3

millamainen
5/11 | 

Voi, mikä tarina! Onnellisesta lopusta huolimatta, itku tuli. <3 En osaa edes kuvitella miltä tuo alku on tuntunut. Kun yhtäkkiä onni ihanasta vauvasta muuttuukin huoleksi ja epätietoisuudeksi. Ihana pieni selviytyjä! <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mä oon aina ollut aika paska kaveri. Siis paska siinä mielessä, että en jotenkin osaa pitää yhteyttä. Oon superhuono puhumaan puhelimessa, koska en osaa jaaritella. Mulla pitää olla asia, joka sanotaan ja sitä voidaan pohtia, mutta siinäpä se. Kiitos vaan mumma tästä geenistä. Oon samanlainen itseasiassa esimerkiksi palavereissa. En voi sietää, jos palaveri menee jaaritteluksi tai turhanpäiväiseksi ajanhukaksi. Tykitän asiani vauhdilla, joka jättää kuulijat monttu auki ihmettelemään, että mikä heihin osui. Tekstailu on  aina ollut  enemmänkin mun juttu, mutta vauvan myötä viesteihin ei ehdi aina samantien vastata ja sitten ne unohtuu. Kiitos vaan imetysaivot tästä käsittämättömän huonosta muistista! 

On siis ihme, että mulla on enää ystäviä jäljellä.

Itseasiassa niitä on nykyään enemmän. Oon löytänyt kaltaisiani! Hieman pandalta näyttäviä, unohtelevia, kahvia rakastavia ihmisiä, joita äideiksikin kutsutaan. Heitä ei haittaa, että unohdan vastata viesteihin, koska todennäköisesti hekin ovat unohtaneet. Heitä ei haittaa, että paasaan asiani suu vaahdossa, koska kaikki tietävät, että hetken päästä jonkun lapsi saattaa itkeä ja kaikkien kuulo katoaa. Tai kaikki kuulevat vain vauvan itkun ja parhaassa tapauksessa kaikilla notkahtaa myös maidontuotanto käyntiin. He ovat myös tottuneet siihen, että vähän väliä pitää katsoa, kun joku vauvoista konttaa/ryömii/pyörii niin hienosti... Jonka jälkeen kukaan ei enää muista mistä puhuttiin. Mutta se on OK. Aina voi avata keskustelun maagisella lauseella:"Jestas voi pienestä ihmisestä tulla paljon kakkaa" ja keskustelu lähtee rullaamaan uudelleen.

Äitiystävien kanssa on luonnollista olla suht pinnallinen - vauvasta on niin helppo jutella niitä näitä.

Yksi äitiystäväni sanoi, että tiesi raskaaksi tullessaan saavansa paljon uusia ystäviä. Mä en kyllä osannut odottaa samaa. Olen kyllä tosi sosiaalinen, mutta vaikutan pinnalliselta, koska pelkään avautua. Äitiystävien kanssa on luonnollista olla suht pinnallinen - vauvasta on niin helppo jutella niitä näitä. Sitten, kun on jonkun aikaa juteltu, sujahdetaan luonnollisesti pintaa syvemmälle. Mitä muuta voi odottaa, kun tiedät ystäväsi lapsen nukkumaanmenotavankin läpikotaisin?

Kyllä nekin ystävyyssuhteet lämpenevät takaisin, kun täältä vauvakuplasta kömmitään takaisin päivänvaloon.

Ei ole siis mikään ihme, että sitä hakeutuu kaltaistensa joukkoon ja eri elämäntilanteessa olevien ystävien kanssa välit hieman viilenee. Kyllä nekin ystävyyssuhteet lämpenevät takaisin, kun täältä vauvakuplasta kömmitään takaisin päivänvaloon. Tai ne lämpenevät, joiden on tarkoituskin.

Kommentit (4)

Lurre
1/4 | 

En ois kyllä kans arvannut, että saa uusia ystäviä, kun saa lapsia! Mutta onneks on saanut ♥♥♥  Ois meinaan vähän erilaista kyllä arki lasten kanssa muuten.

Oon kans ite samaa kastia, en tykkää niin kauheesti puhua puhelimessa, tai just ehkä en osaa vaan. Viestit on paljon kivempia :) Me just kans äitikavereiden kanssa puhuttiin tuosta, että ei haittaa vaikka unohtais viikoksi vastata viesteihin, sen ymmärtää kyllä, kun itselle käy kans niin :D 

Aveem
2/4 | 

Mulla ei oo kun yksi äitikaveri, vaikka tiedän monia ikäisiäni joilla on lapsia. Ei vaan oo tullut otettua yhteyttä (varmaan unohtunut! 😅). Mutta onneks esim siskolla on myös vauva :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018