Kirjoitukset avainsanalla lapsen kehitys

Keskiviikkona olin tulossa Bulgariasta työmatkalta, kun Frankfurtin kentällä sain klo kymmenen maissa mieheltäni puhelun sairaalasta. Arvatenkin menin heti ihan paniikkiin, mutta onneksi en ollut reissussa yksin vaan kollegani oli tukenani. ❤️ Mieheni kertoi, että he olivat saapuneet sairaalaan noin klo 4-5 maissa edellisenä yönä ja jääneet paikalle testituloksien odottelun takia. Niissä ei ollut mitään ihmeellistä, joten klo 17 kotiin saapuessani, täällä odotti touhukas 1,5-vuotias ja syvästi järkyttynyt isi.

Varmasti myös sillä oli jotain tekemistä nopean reagoinnin kanssa, että viimeksi kun lähdimme sairaalaan keskellä yötä, syntyi keskonen hätäsektiolla.

Vauva yökkäreissä, sairaalalta saatu tutti suussa ja minun takkiin käärittynä. Takin isi oli vaan napannut mukaansa luullen, että se oli hänen takki.
Vauva yökkäreissä, sairaalalta saatu tutti suussa ja minun takkiin käärittynä. Takin isi oli vaan napannut mukaansa luullen, että se oli hänen takki.

Isi kertoi, että oli yöllä huomannut ensimmäisenä, kun vauva oli alkanut hengittämään tosi tiheästi. Mieheni oli nostanut lapsen syliinsä lohduttaakseen, kun samassa Kipsu oli vetänyt pitkään sisäänpäin henkeä ja kouristanut itsensä aivan kaarelle silmät selällään. Tuosta viiden minuutin sisällä he olivat sairaalassa – isi puolialasti ilman kenkiä ja lapsi yökkäreissä. Sairaalassa oli kerrottu heti kyseessä olevan todennäköisesti kuumekouristus. Isi ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta, joten oli ehtinyt kelata kaikki vaihtoehdot kätkytkuolemasta epilepsiaan kouristelun aikana. Varmasti myös sillä oli jotain tekemistä nopean reagoinnin kanssa, että viimeksi kun lähdimme sairaalaan keskellä yötä, syntyi keskonen hätäsektiolla. Tuolloin meitä kiiteltiin kovasti nopeasta saapumisestamme, koska vakavat vauriot ja jopa hengenlähtö oli minuuteista kiinni.

Äidin syli oli kuumeen kourissa parasta lääkettä <3
Äidin syli oli kuumeen kourissa parasta lääkettä

Kuume nousi tuon illan jälkeen vielä kovempiin lukuihin, mutta kouristuskohtaus ei toistunut. Tällä kertaa selvisimme vain tuolla yhdellä kohtauksella ja nyt neljäntenä päivänä kuume on laskenut ja näpyt tulleet tilalle. Kyseessä siis taitaa olla vauvarokko. Jatkoa ajatellen saimme kuumekouristuslääkkeen, ohjeita vanhemmille tilanteeseen ja tehokasta kuumelääkettä, koska burana/panadol-yhdistelmäkään ei pitäny kuumetta alle 38,5° kuin 3-4 tuntia. 

Taitaa nämä kuumekouristukset olla huomattavasti järkyttävämpiä vanhemmille kuin lapselle itselleen.


vauvarokon näpyt
vauvarokon näpyt

Vauvahan ei tapahtumasta muista mitään, mutta isille selkeästi tapahtuma jäi kyllä syvälle mieleen. Osaan hieman samaistua tuohon isin tunteeseen, koska olen nähnyt useamman kerran erään läheiseni epilepsiakohtauksen. Se säikäyttää pitkäksi aikaa ja vaikka tietää, että kyseessä ei ole hengenvaara, ei siitä tiedosta ole mitään "iloa" tilanteen ollessa päällä. Tulevaisuudessa, jos kohtaus uusii, meillä on jo selvät pelisäännöt: Toinen jää vahtimaan, ettei Kipsu lyö päätään minnekään ja toinen soittaa hätänumeroon lähinnä tukea saadaksemme. Kohtauksen jälkeen olen valvonut yöt vahtien lapseni jokaista hengitystä ja inahdusta ja isikin on nukkunut huonommin. Taitaa nämä kuumekouristukset olla huomattavasti järkyttävämpiä vanhemmille kuin lapselle itselleen.

Onko teidän perheessä jouduttu kokemaan kuumekouristus/kuumekouristuksia?

psst! instagramista pääset seuraamaan näppyjen kehittymistä! :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (10)

Vierailija

Meillä vuoden ikäisellä oli illalla kuumetta, annoimme kuumetta alentavaa. Sen vaikutus oli lakannut klo 3 ja lapsi alkoi korista ja kouristella. Nostin sängystä syliin ja kouristus jatkui. Mies soitti samalla hätäkeskukseen. Lapsi valahti veltoksi ja lopetti hengittämisen. Hätäkeskus neuvoi menemään ulos ja riisumaan lapsi alastomaksi. Olimme aivan shokissa kun lapsi muuttui sinertäväksi eikä hengittänyt. Ulkona yritimme herätellä ja tunnustella hengitystä hätäkeskuksen ohjeen mukaan. Onneksi lapsi sitten veti henkeä ja alkoi itkemään. Ambulanssin tulo tuntui kestävän ikuisuuden. Jatkoa varten saimme ensiapuruiskun ja ohjeet herätä 3h välein yöllä mittaamaan kuume. Olimme todella järkyttyneitä kun tilanne tuli aivan yllättäen. Lapsemme on nukkunut samassa huoneessa vauvasta saakka ja suosittelen kaikkia vanhempia ottamaan kuumeinen lapsi samaan huoneeseen, jotta tilannetta voi seurata.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Herranjestas!! Voi järkyttävää, mitä ootte joutunut kokemaan! Tota kokemusta ei varmaan kyllä helpolla unohda :( Meillä kans nukkuu eri huoneessa omassa sängyssään, mutta nyt oon alkanut laittaa itkuhälyttimen hänen huoneeseen, että varmasti herään jos tapahtuu jotain :( ihan karseeta!

Vierailija

Heräsin aikoinani siihen kun pikkusiskoni puri kuumekouristuksissaan kieltänsä. Se oli hurja kokemus ja nyt kun olen itse äiti, olen puhunut mieheni kanssa kuumekouristuksista. Mielestäni niistä pitäisi puhua neuvolassa, koska moni ei tiedä mitä ne ovat.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Hyvä että oot kertonu miehelleski ja todellaki pitäis puhua neuvolassa! kuitenkin suht yleistä! Mäkin ehdin kyllä ite lukea tosiaan noista, mutta en mä sit isille muistanut/tajunnut mitään kertoa. :(

Vierailija

Meillä myös sai esikoinen juurikin 1,5- vuotiaana kuumekouristuksen kuumeen noustessa 40 asteeseen. Kohtauslääkkeet mukana matkassa ainakin 5-6 -vuotiaaksi asti ja ohjeistuksena antaa kuumelääkettä heti kun havaitsee lämmönnousun. Tällä ollaan ainakin toistaiseksi vältetty uudet kouristukset ja neiti on nyt 3v. Kyllähän se säikäyttää, vaikka itse arvasin heti että kyseessä on kuumekouristus. Silti siinä käy mielessä se ”mitä jos...”.
Pitkään kyllä meni meillä että isännällä alkoi kädet vapista heti jos tytöllä nousi kuume ja edelleen käy mittailemassa salaa otsamittarilla tytön lämmöt ennen nukkumaanmenoa 😂

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

voi reppana <3 ymmärrän kyllä hyvin! mäki "nukuin" silmät auki seuraavat yöt ja kuuntelin vauvan hengitysääniä :D

Kuusikon_mama

Meillä tyttärelläni tuli ensimmäinen kuumekouristus myös 1,5v aikaa vaikkakaan neidin lämpö ei ollut kuin 37.3. Vauvarokko tuolloin puhkesi muutaman päivän päästä.
Toisen kohtauksen sai seuraan flunssan aikana tuolloinkin lämpö vain hieman päälle 37.
Tämän myötä neidin aivot kuvattiin mahdollisen epilepsia epäillyn myötä, mutta siitä ei ollut onneksi kyse. Lääkäreille jäi merkintä selittämätön virusperäinen kouristus.
Itse rupesin mittailemaan neidin lämpöä tarkkailu mielessä ja tein havainnon että hänen ruumiin lämpö on 35,7 "eli 37.4 hänellä jo kuumetta eli kuumekouristuksista ollut kyse

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

oho, ei se sitten paljoa lämpöä tarvitse! mutta mullakin tuli just toi mieleen ekana, että olisko vaan normilämpö niin alhainen, että toi luku on jo ihan oikee kuume. Mulla on nimittäin samallalailla itellä, 37,5 astetta tuntuu jo aivan karseelta!

Irmeli123

Meillä ei oo ollut kuumekouristuksia, mutta ihan epilepsiakouristuksia kyllä. Kyllä säikäytti kun 4.5kk ikäinen vauva kouristaa, hänellä oli n.3kk ajan poissaolokohtauksia, joissa pidätti hengitystä. Myöhemmin hänellä todettiin imeväisiän hyvälaatuinen epilepsia. Nyt poika on 2v8kk, epilepsiakohtauksia ei oo enään ollut, lääkityskin purettu jo mutta kohtauslääke kulkee edelleen äidin käsilaukussa mukana.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

oho, en oo tällaisesta imeväisiän epilepsiasta kuullukaan, mutta hyvä tietää! ihan mahtavaa, että meni ohi <3 mutta varmasti noi lääkkeet tulee kulkemaan ainakin henkisenä tukena vielä pitkään mukana! :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt, melkein kaksi kuukautta töihinpaluun jälkeen, huomaan minussakin näitä paljon puhuttuja ikävän piirteitä. Viime perjantaina en nähnyt tytärtäni koko päivänä ja lauantaina olin luvannut viedä hänet vanhemmilleni yökylään jo päivällä. Lauantaina en malttanut nukkua yhdeksää pidempään yön pikkutunneille valvomisesta huolimatta, koska halusin palavasti kaapata lapseni jo syliin. Jouduin myös lähettämään viestin äidilleni, että en malta tuoda Kipinää heille ennen iltaa. Halusin olla lapseni lähellä.

Kuinkakohan moninkertaiselta tämä ikävä mahtaa tuntua 28 vuotta nuoremman, pienen lapsen, mielestä?

Tuosta viikonlopusta on jotenkin jäänyt läheisyys miinukselle ja välillä sen tuntee ihan fyysisesti. Työpäivän aikana mietin useamman kerran lastani ja mitä hän mahtaa puuhata. Millaiset vaatteet olisin itse hänelle valinnut ja mitäköhän he tekevät isänsä kanssa tänään? Mieheni on ystävällisesti (ja ehkä säälien?) lähetellyt minulle päivän aikana useamman kuvan ja minä katselen niitä itku kurkussa kahvitauoilla. Kuinkakohan moninkertaiselta tämä ikävä mahtaa tuntua 28 vuotta nuoremman, pienen lapsen, mielestä? Äiti ja/tai isi kuitenkin on varmaan noin 95%:ia hänen koko maailmastaan.

Näiden ajatusten päälle luin vielä Jyllannin suomineidon tekstin, jossa hyvin kiteytettiin juuri ne ajatukset, joita omassakin päässä pyöri:
”Kun lapset ovat illalla vaipuneet uneen, tuntuu kuin jotain puuttuisi. En tunne helpotusta, että nyt on omaa aikaa. Päivä vaipui mailleen liian pian. On omituinen paradoksi antaa mielen vaeltaa muualla silloin kun on paikalla, ja kun ei ole paikalla, kaipaa niiden luo joiden kanssa ei osaa olla läsnä silloin kun on läsnä.” – Jyllannin suomineito

Ei se makaronilaatikko minua tarvitse samoin kuin lapseni. Se moppikin kyllä odottaa, mutta lapseni kasvu ja kehitys ei.

Jokin tuossa tekstissä ja tämän hetkisessä elämässä osui syvälle sieluun. Kun olen töissä, odotan pääsyä kotiin. Kun olin kotona 1,5 vuotta, en odottanut mitään niin kovaa kuin pääsyä takaisin töihin. Kun olen illalla kotona, teen ruokaa, sometan, siivoilen ja vain yleisesti häärään. Mitä h*lvetin järkeä? Ei se makaronilaatikko minua tarvitse samoin kuin lapseni. Se moppikin kyllä odottaa, mutta lapseni kasvu ja kehitys ei. Vieläkään en missään nimessä kadu töihinpaluutani. Tiedän, että se oli meille oikea ratkaisu. Lähinnä kritisoin omaa ajatusmaailmaani ja priorisointiani.

Ihan niin kuin hän ikuisesti haluaisi illalla halailla minua kaksi tuntia putkeen? Otan nyt jokaisen halin vastaan, mitä vain saan.

Nyt olen koko viikon jättänyt kännykän töiden jälkeen koko illaksi reppuun. Olen keskittynyt 100%:sti lapseeni sen muutaman tunnin, mitä illassa meillä on. Yhtenä arki-iltana koin niin kovaa kaipuuta (vaikka koko ilta oltiin halailtu), että toivoin lapseni heräävän sen tutun tunnin sisällä nukkumaanmenosta. Minä pesin hampaat ja vaihdoin yökkärin päälle ja kun Kipinä tosiaan heräsi tunti nukkumaanmenon jälkeen, hain hänet viereeni. Halailimme kaksi tuntia ja kertaakaan minulle ei tullut se tuttu ”nukahda jo”-fiilis. Halailin takaisin. Ihan niin kuin hän ikuisesti haluaisi illalla halailla minua kaksi tuntia putkeen? Otan nyt jokaisen halin vastaan, mitä vain saan.

Onko tämä nyt sitä kuuluisaa riittämättömyyden tunnetta? Tämä on aikamoinen cocktail yhdistettynä siihen äidin jatkuvaan huonoon omatuntoon. No, näistäkin tunteista saa vapaata, kun antaudut lapsesi halailuun.

Meidän halailua voit seurata myös instagramista!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Yritin kääntää huomion muualle ja kieltää, mutta desibelien noustessa tein päätöksen: tämä taistelu ei nyt ole raivon arvoista.

Pidettiin mammaporukan kanssa lapsillemme naamiaiset, jossa oli tarjolla vaikka minkälaista herkkua. Epähuomiossa tein sen anteeksiantamsttoman virheen, että laitoin lapseni nähden popcornin suuhun. Pieni taapero kiipesi (lähestulkoon ilman käsiä) syliini ja iski pienet sormensa leukaluihini kaivellakseen tuon mystisen palluran suustani. Yritin kääntää huomion muualle ja kieltää, mutta desibelien noustessa tein päätöksen: tämä taistelu ei nyt ole raivon arvoista. Annoin lapselleni popcornin ja hän oli tyytyväinen. Siunauksena tästä sain vieressä istuvalta äitiystävältäni kommentin:"Valitse taistelusi, vai mitä?".

Äkänen Bambi.
Äkänen Bambi.

Tämä oli esimerkkitarina siitä, kuinka taaperomme oma tahto on saapunut taloomme. Enää ei raivon välttämiseksi auta huomion muualle kiinnittäminen vaan, jos pahoitan lapseni mielen olemassa olollani: Se on menoa. Toinen esimerkki on ollut illat. Jos lapsi ei ole valmis unille, ei hän pinnasänkyyn ilman huutokonserttia jää. Eräs ilta istuin pinnasängyn vieressä näyttääkseni läsnäolollani, että ei ole mitään hätää. Lapsi huusi, pyöri, itki, häsläsi, hypähteli, huitoi, nauroi, kiljui, höpötti pinnasängyssään kunnes minä, paholaisen kätyri, kehtasin ojentaa risti-istunnassa puutuneen jalkani. Kipsu alkoi raivoitkuhuutaen osoittaa jalkaani ja lopetti vasta, kun palasin risti-istuntaan.

Lapseni ei TODELLAKAAN anna halia, ellei Pluto ja Neptunus ole oikeissa kulmissa eikä hän TODELLAKAAN hymyile kameralle, jos joku erehtyy sitä pyytämään.

Taaperoamme ei myöskään saa enää houkuteltua tekemään yhtään mitään edes hämäyksin. Hän ei TODELLAKAAN anna halia, ellei Pluto ja Neptunus ole oikeissa kulmissa eikä hän TODELLAKAAN hymyile kameralle, jos joku erehtyy sitä pyytämään. Hän ei myöskään maista tällä hetkellä mitään uutta, koska ties mitä äiti-pahanen on lautaselle läntännyt!

Kaikki universumin tavarat ovat Annan, enkä edes tiedä kuka hän on.

Oman tahdon lisäksi Anna on täällä. Olkoot kyse hammasharjastani tai silmälaseistani, isin sukista tai mumman tupperwareista: kaikki universumin tavarat ovat Annan enkä edes tiedä kuka hän on! Silti läheltä kuuluu jok'ikisen esineen nostaessani huuto: ANNA(n?). Mä vannon, että jos eksyisin metsään, nostaisin käsiini vain palan jäkälää ja lapseni löytäisi minut huutaen ANNA

Jos joltain on Anna hukassa, niin hänet voi tulla noutamaan meiltä! Vai onko teillä oma Anna?

Myös Annan seikkailuja pääset seuraamaan instagramimme kautta!

Kommentit (8)

Miiamilja

Meillä asuu kanssa Anna. Annan perässä muutti kaverit Auta ja Auti (auki). Tuo 1v5kk bosslady ei todellakaan päästä helpolla.

Satu K.

Oh fuck, miks mä luin tän! :D Alkoi tuo tulevaisuus vähän jänskättää. Tuntuu nimittäin olevan meidän herralla omaa tahtoa jo nyt aika tavalla, vaikka sanoja ei vielä käytetäkään. Ja hämäys onnistuu vielä millä tahansa. Nyt on siis vielä nautittava tästä oman tahdon löytämisen esiasteesta, koska kakka on vääjäämättä osumassa tuulettimeen? :D

Annika79

Mä oon kans järkyttynyt. En muista pojilla tollasta vaihetta. Pelkään että flikka osaa... =( Hän on vasta 1 v 1 kk ja nyt jo hän osoittaa erimielisyyttään kirkumalla niin kovaa että mulla poksahtaa jonain (ei niin kauniina) päivänä verisuoni päästä.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Haha, ettei vaan aika olis kullannut muistoja ;D no ei vaan, meidänki mammaporukassa kaikki tytöt flippailee mutta pojat on edelleen ihan chillisti! :D

Nipsu/perheunelmia

Apua! :D meillä ei vielä asu kuin vauvakielen mukaiset asukit, mutta tuolla pian 9kk täyttävällä tytöllä alkaa myös jo oma tahto tulemaan hyyyyvin vahvasti esiin!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Mulla ei oo muita vinkkejä sulle antaa tulevaisuutta varten, kun että voimia ja pitkiä hermoja :D mitä näkymättömämmäksi osaat itsesi tehdä - sitä parempi :D :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Voi ei, toisten lapset puhuu jo neljän sanan lauseita ja meillä odotellaan vielä ensimmäistäkin saapuvaksi! Onkohan tää normaalia?

Keskosen äitinä luulen tarkkailevani kaikkia kehitysaskeleita ekstratarkasti. Toki multa puuttuu vertailukohta täysiaikaisen lapsen äitiyteen eli tämä luuloni on puhdas veikkaus. Joka tapauksessa puntaroin jatkuvasti, minkä kehitysaskeleiden hitaus voidaan laittaa vaan lapsen yksilöllisyyden piikkiin ja mikä johtuu keskosuudesta. Sitähän on periaatteessa mahdotonta eritellä, koska ymmärrykseni mukaan kehitysvauhti on motoriikan lisäksi kiinni myös luonteesta, tempperamentista ja ympäristöstä. Ympäristöön liittyen, kuinka moni on kuullut sanottavan, kuinka pienemmät sisarukset alkavat kävellä aiemmin pysyäkseen isomman sisaruksen perässä?

Kai sitä hakee jotain anteeksiantoa ennenaikaisesta synnytyksestä törkkäämällä naaman eteen jokainen lelu, mitä ympärillä näkyy?

Meillä Kipinä on aina ollut tosi rento kaveri. Häntä ei selältä mahalle kääntymiset kiinnostaneet pitkään puolivuotispäivän jälkeenkään eikä hän nähnyt ikätovereidensa tavoin iloa eteenpäin liikkumisessa alle 10-kuisena. Jos hän halusi lelun käsiin, riitti rääkäisy äidin kuullen ja minähän kiikutin mitä milloinkin arvon leidin eteen. Keskoseni fysioterapeutti veikkasi minun ylipalvelevan lastani ja hän oli kyllä oikeassa. Rivien välistä – ja parin keskosäidin juttujen perusteella – osaan lukea, että tuo ylipalvelu tuntuu olevan oikein keskosäitien kansantauti. Kai sitä hakee jotain anteeksiantoa ennenaikaisesta synnytyksestä törkkäämällä naaman eteen jokainen lelu, mitä ympärillä näkyy?

Joskus 8-9 kk iässä (ki 7,5kk paikkeilla)
Joskus 8-9 kk iässä (ki 7,5kk paikkeilla)

Kun lapset kehittyvät niin eri vauhtia, miksi sitä sitten vertaillaan?

Kun lapset kehittyvät niin eri vauhtia, miksi sitä sitten vertaillaan? Jos keski-ikä kävelemisen aloitukselle on 12-15kk, miksi jo stressaan, kun lapsi ei kävele vielä 12kk1pvä iässä? Lupasin itselleni, että minusta ei tule äitiä, joka vertailee lastansa muihin. Miksi silti teen sitä? Ei mene viikkoakaan ohi, että en hokisi päässäni: lopeta tuo vertailu, lopeta se, se on typerää ja turhaa. Niinkuin se onkin!

Onneksi lapseni ei osaa vertailla minua muihin äiteihin. Siitä vasta soppa syntyisi.

Kommentit (1)

Annika79

Meidän molemmat pojat on kävelleet muutama päivä 10 kk jälkeen. Sen sijaan pikkusisko otti ensimmäiset askeleet muutama viikko vajaa 12 kk iässä. Hän oli ilmeisesti terveen varovainen, kun ympärillä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Sen sijaan juttua on riittänyt jo pitkään. Sanoja on pitkä lista ja papatus on jatkuvaa. Kaikesta ei saa selvää. Neuvolassa aina sanotaan että ei saa vertailla. Ja niin vaan vertaillaan. :) Jos ei ääneen, niin ainakin pään sisällä. Sellaisia ihmiset vaan on.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2018

Instagram