Kirjoitukset avainsanalla lapsen kehitys

Kuulin ekan kerran imetyslaatikosta serkultani. Hän on ärsyttävän usein oikeassa, mutta tälläkin kertaa sivuutin neuvon aluksi... Kunnes aloin muistella minun ja esikoiseni imetystaivalta.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

En tiedä, onko minun kokemukseni vääristynyt lapseni keskosuuden vuoksi, mutta hän oli rinnalla tuntikausia varsinkin ensimmäisinä kuukausina. Nyt kuviossa on vielä touhukas taaperokin mukana, joten jotain on keksittävä isosiskolle viihdykkeeksi vauvan imetysmaratonien ajaksi. Ideana imetyslaatikolla on siis se, että vanhempi sisarus saa leikkiä laatikon sisällöllä silloin, kuin pikkusisarusta imetetään. Laatikko on siis hieman "spesiaalimpaa" viihdykettä.

Ideana imetyslaatikolla on siis se, että vanhempi sisarus saa leikkiä laatikon sisällöllä silloin, kuin pikkusisarusta imetetään.

Aloin miettiä kaikkea, millä taapero tykkää nyt puuhastella ja vastaus on: kaikenmoinen näpertäminen. Siispä kokosin viisi erilaista laatikkoa, joissa on näperrettävää! Lisäsin itse laatikkoihin vielä tietyt värit & kuviot, jotka tarkoittavat aina tiettyä boksia. Ehkä taapero oppii samalla myös värejä tai/ja kuvioita!

Muovailuvahat:

Muovailuvahat saatu
Muovailuvahat saatu

Nämä eivät olisi taaperoa voineet vähempää kiinnostaa vielä kolme kuukautta sitten, mutta nyt niiden parissa vierähtää tovi jos toinenkin! Lisämaustetta varmasti tuo paketin kaulin ja muut välineet.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

 

Hamahelmet:

Näiden maaillmaan esikoinen on päässyt tutustumaan mummolassa, mutta nyt niitä löytyy myös lilan neliön takaa. Hamahelmien pyörittely on omastakin mielestä ihanan terapeuttista!

 

Tarrakirjat:

Näistä sain vinkin eräältä lukijalta ja oli kyllä hyvä vinkki! Kohotarroja taapero saa itsekin irti, mutta tasaisissa tarvii hieman apua. Se tuskin silti haittaa imetystä, koska saan tarrat yhdelläkin kädellä irti. Vielä on pysynyt tarrat kirjoissa, mutta en ylläty, jos niitä löytää pian keittiön kaapeista tai isin kengistä. Mietitään sitä sitten! :D

Taikahiekka:

Taikahiekka saatu
Taikahiekka saatu

Taikahiekka oli villi kortti! Onneksi päiväkodinhoitajakaverini osasi varoittaa, että sotkuista on! Onneksi oon ostanut jo aikaa sitten suihkuverhon, jota käytetään suojana esimerkiksi vesiväreillä piirtäessä. Jää nähtäväksi tuleeko keltainen tähti poistumaan listalta...

 

Piirrustustaulu & värikynät

Piirrustustaulu saatu
Piirrustustaulu saatu

Sinisen kolmion takaa löytyy piirrustustaulu sekä värikynät ja paperia. Piirtämisestä esikoinen on myös kiinnostunut vasta pienen ajan sisällä ja se onkin parasta silloin, kun saa värittää jonkun muun taideteosta. Pitää ehkä piirtää valmiiksi jotain, mitä nyt osaan... eli tikku-ukkoja ja kukkia.

Miltä kuulostaa? Onko teillä ollut mitään vastaavaa apuna taaperoa viihdyttämässä imetyshetkien aikana?

Jos haluat kuunnella viime imetysaikani munailuja - paina play alta tai etsi Shitty spotifystä!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Käyttäjä10824
Liittynyt25.3.2018
1/3 | 

Taikahiekan sijaan laittaisin Mad Mattr massaa. Ihan parasta. Hiekkamaista mutta pysyy kasassa, ei muserru jyviksi. Meillä kumonnut muovailuvahan! Mutta itse imetyslaatikko on aivan loistava keksintö ja vielä tehty mielenkiintoiseksi! Meillä vaan 1v10kk ei vauvan synnyttyä malttanut pysyä sitä aikaa paikoillaan saati poissa kainalosta/sylistä ja oli ajoittain myös raju ja yritti härkkiä vauvaa.. Onneksi saatiin totutella kaikki niin että isä olo kotona alkuviikot 😅

Tiina/Fit Fat Mama
2/3 | 

Oi onpa kiva idis :). Meillä toinen lapsi oli sellainen tissityttö hyvin pitkään, että olisi ollut esikoiselle kätevä tuo. Eetu oli tosin jo 4-vuotias kun toinen lapsi syntyi. Luettiin paljon kun vauva oli buubsilla

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä on aikamoinen äiti -vaihe menossa taaperolla...ja tää vaihe aiheuttaa mussa erittäin ristiriitaisia tunteita. Mikään ei oo ihanampaa kuin kuulla pientä söpöä ääntä huutamassa "ÄIIITTIIIII". Mikään ei myöskään pureudu samalla tavalla sieluun kuin se huuto – hyvässä ja pahassa! Kun tuon huudon kuulee 723 kertaa päivässä, ei millään meinaisi jaksaa ihan jokaiseen huutoon vastata. Vannon, että mun yleisin sana on nykyään "mitääää?!". 

Sama äiti -huuto kuuluu ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.

Oltiin vähän aikaa sitten Keskisillä ja kuulin lapseni ÄIIITTIIIII -kiljaisut kassoilta asti useamman osaston päähän. Olin ollut ehkä viisi minuuttia poissa taaperon näköpiiristä! Sama äiti -huuto kuuluu ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.

Tällä hetkellä isi ei meinaa kelvata lohduttajaksikaan, vaan äidin syliin on päästävä. Eräs päivä häivyin hetkeksi sisätiloihin siivoamaan, kun taapero jäi isänsä kanssa ulos. Meni alle minuutti kunnes kuulin ensimmäisen ÄITTIII -huudon ja lähestyvät askeleet. Pysyin omissa oloissani ja hetken kuluttua kuulin itkua. Menin ulos ja taapero jo kurotteli kohti. Isin hämmentynyt katse ja enemmän kysymykseltä kuin toteamukselta kuulostava lause kertoi kaiken tarpeellisen:"Hän haluaa äidin(?)". 

rv34 ja on uikkarien alaosakin päällä, vaikka ei uskois :D
rv34 ja on uikkarien alaosakin päällä, vaikka ei uskois :D

Sylissäkin viihdytään poikkeuksellisen paljon siihen nähden, että kyseessä on hyvin touhukas ja tutkivainen taapero. Lisähaastetta sylissä kantamiseen tuo jo parikiloinen, mahassa asuva, pikkuveli. Kirsikkana kakulle vähitellen lisääntyvä selkäkipu. Tänä aamuna vietettiin aikaa ulkona ja koko tuon ajan tyttö halusi istua sylissäni tai ihan kiinni kyljessäni. 

Oikeastaan mikään siirtymä päivän aikana ei suju ilman uhmaamista ja minun kymmeneen laskemista päässäni.

Oon yllättynyt, että tällainen vaihe on tullu just nyt, kun uhma on melko.... kierroksia lisäävässä tilassa. Oon useampaan otteeseen nyt korottanut itsekin ääntäni, mihin taaperon reaktio on tulla ihanan naamansa kanssa lähemmäs omaani ja huutaa takaisin. Oikeastaan mikään siirtymä päivän aikana ei suju ilman uhmaamista ja laskemista kymmeneen päässäni. Ja silti äiti -vaihetta pukkaa! 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

En tiedä johtuuko tämä siitä, että vauvan saapuminen lähestyy ja taapero aistii sen. Voiko kaksivuotias tosiaan tajuta tuollaista? Jostain muistan myös lukeneeni, että tässä iässä lapselle tulee uusi eroahdistus varsinkin äidistä. Olisikohan tämä nyt sitä? No, niin tai näin, nyt on äidin aika nauttia tarpeellisuudestaan. Ei tätäkään kuitenkaan loputtomasti kestä... Vai kestääkö?

Muilla menossa parhaillaan tai ollut samanlaista äiti -vaihetta? Vai pitäiskö sanoa ÄITTIIIII -vaihetta?

Lisää uhmaiän ihanuutta voit kuunnella alla olevasta podista <3 !

 

Kommentit (3)

Mariaana9
1/3 | 

Meillä esikoisen äiti-vaihe alkoi, kun oli 9kk ja alkoi hellittää vasta 3v:nä. Tietenkin oli lievempiä kausia, mutta todella vahvasti vaati aina äidin JOKA asiaan. Ei annettu tietenkään lasta päättää, joten välillä isä hoiti eri toimet, mistä seurasi jäätävä itkupotkukohtaus. Yritin antaa paljon läheisyyttä ja isä myös, mutta tuntuu että ainoa asia mikä auttoi oli aika. Kuopus on nyt 1,5v ja vasta nyt on eka äiti-vaihe alkanut, eikä yhtään niin vahvana kuin esikoisella. Hyvin yksilöllisiä nämä asiat.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Niinpä! Tässäkin lapset niin yksilöllisiä ❤️ Meillä ei oo ollu aiemmin mitään näin vahvaa ja nytkin isi kelpaa varsin hyvin jos mä en oo lähellä.

Äitiäiti
2/3 | 

Olipa huojentavaa lukea tämä! Kiitos! :) Meillä aivan täysin samanlainen äitiäiti-vaihe menossa ja esikoinen täytti juuri 2v. Välillä tuntuu pahalta isän puolesta, kun äiti vain kelpaa, mutta kai tämä joskus ohi menee. Toisaalta niin suloista kun äitiä huudetaan ja on niin tärkeä pienelle, mutta toisaalta turhauttaa se välillä kun isä heittää hanskat kun ei kelpaa kuitenkaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mitä enemmän meidän taapero on oppinut liikkumaan, sitä vaarallisemmaksi touhu menee. Joudun päivittäin miettiä, että annanko hänen nyt kiivetä itse paikkaan x vai autanko? Annanko hänen tasapainotella hiekkalaatikon reunalla tai pienissä portaissa vai otanko kädestä kiinni? Jos häneltä itseltään kysyy, on vastaus tuttu EI. 

Kidutan tahtomatta itseäni mielikuvilla, joissa hän kompastuu kiveen, kaatuu rähmälleen ja lyö hampaansa toiseen kiveen.

Juuri nyt katson, kun hän kävelee pihamme alueella, jossa on isompia kiviä ja nurmikkoa. Epätasainen alusta siis, missä voi käydä vaikka mitä. Kidutan tahtomatta itseäni mielikuvilla, joissa hän kompastuu kiveen, kaatuu rähmälleen ja lyö hampaansa toiseen kiveen. Sama juttu portaissa: vaikka olisin valmiina asemissa ottamassa koppia, näen mielessäni, kuinka hän pyörii jokaisen rappusen naamallaan alas ja sen jälkeen makaa verilammikossa. Voi miksi nää mielikuvat on aina niin karuja? Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin... älkääkä edes kysykö mitä kauhukuvia piirrän päähäni, kun luen juttuja esimerkiksi lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Pelkkä ajatuskin saa sydämentykytystä. 

Mitä voi antaa oppia itse mokien ja sattumusten kautta?

Missä se ylihuolehtivaisuuden ja järkevän varovaisuuden raja sitten menee? Meillä asuu talossa kova kiipeilijä ja ajattelinkin aluksi, että jos hän pääsee itse kiipeämään paikkaan x, hän saa sinne mennä. No nyt hän osaa kiivetä vaikka ja minne, eikä tuo periaate vaan ole enää turvallinen. Mutta mitä voi antaa oppia itse mokien ja sattumusten kautta? Se, että sohvan päällä pomppiessa voi tulla virhearviointeja voi jossain määrin olla ihan hyvä läksy? 

Kyllähän mä tiedän, että en voi loputtomasti lastani kaikilta kolhuilta suojata eikä tarvikaan. Alkaa aivan ahdistaa, kun mietin uhkarohkeita temppuja, joita itse olen lapsena tehnyt. Ajoimme muun muassa jyrkkää mäkeä pyörillä alas ja se luonnollisesti oli voittaja, joka oli ensimmäisenä polkenut (lue: selvinnyt hengissä) maaliin. Vauhti oli aivan jäätävä ja pyörä heittelehti koko matkan ihan miten sattui! Toinen muisto, joka saa kädet tärisemään ajatellessani oman lapseni tekemään samaa, on se, kun kiipesin lähimetsämme koivun latvaan. Se oli aivan mahdottoman korkea ja latvassa oksat katkesivat altani kuin raa'at spagetit. Ja silti sinne piti päästä. Oi hyvää päivää, tämä huolen määrä tuskin on tästä ainakaan vähenemässä!

Ei mulla taaskaan mitään vastauksia ole. Pelkkiä kysymyksiä, niinkuin aina 😂 Oonko ainut, joka piirtelee kauhukuvia mieleensä tahattomasti?

Kommentit (4)

Laura A.
1/4 | 

Meillä on juuri liikkumista opetteleva 10,5kk, ja lapsen isä on aivan hysteerinen! Aluksi se oli ihan söpöä, mutta pikkuhiljaa alkaa iteltäkin mennä hermo kun KOKO ajan saan syytöksiä että vaarannan lapsemme; älä roikota, älä taivuta, SEN KÄDET KATKEAA, varo päätä, ÄLÄ NYT PÄÄSTÄ IRTI!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Mulla on yksi kaveri, mies siis, joka on ihan samanlainen lapsensa kaa :D se varmaan kauhulla aina kattoo mun miehen hömpötystä tyttömme kaa, ku siinä on kyllä menoa ja meininkiä :D

En turhan suojeleva
2/4 | 

Meillä on lapsi mallia vauhtia ja kolhuja. Olemme antaneet hänen itse harjoitella ja oppia mahdollisimman pitkälle itse. Toki rajaten minne sai kiivetä. Vain tekemällä lapsi kehittyy ja oppii varmaksi liikkeissään. Kädestä pidin siellä missä hän ei saanut rynniä minne sattuu esim liikenteessä yms vaarapaikoissa. Motorinen kehitys ja hahmotus vaatii haasteita ja oppimista omista rajoista.

HannaIrmeli
3/4 | 

Täällä myös päivittäin ajatukset karkaa ihan järkyttäviin mielikuviin, pelkään, ja tiedostan sen myös, ihan liikaa lapsien menettämistä. Mitä jos se tippuu rappusista pää edeltä? Entä jos tukehtuu mummilassa keksiin? Päiväkodissa tippuu keinusta ja kuolee?

Kolmevee keksii kyllä päivittäin paikkoja joihin kiipeillä, viimeisimpä kirpputorilla tyhjän pöydän ylähyllylle, siis reilusti yli metrin korkeuteen. Niin kun sanoit, ei voi aina olla suojaamassa niiltä kolhuilta. Pitää vaan antaa lasten alamäkipyöräillä ja toivoa parasta 😁

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Oon ollut aina aikamoinen tasa-arvon puolesta puhuja. En tiedä, onko syy ollut siinä, että en ole koskaan sopinut sellaiseen tyttömäiseen tyttö -muottiin, vaikka siihen yhteiskunta on toisinaan olettanut minun mahtuvan? Vai onko tasa-arvo muodostunut tärkeäksi sen kautta, että olen itse saanut aina olla perheeni kanssa juuri sitä, mitä haluan. Helpollahan minä olen sen osalta päässyt: olenhan valkoinen, Suomessa syntynyt, heteronainen. Miksi siis koko pride edes kiinnostaa minua?

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Muistan, kun jo pienenä kysyin, että miksi mummolaa kutsutaan mummolaksi, vaikka yhtä paljon asunto on paapan. Eikö se voisi olla paappala?

Muistan, kun jo pienenä kysyin, että miksi mummolaa kutsutaan mummolaksi, vaikka yhtä paljon asunto on paapan. Eikö se voisi olla paappala? Se oli ja on edelleen mielestäni aika hyvä kysymys. Lainaan tähän kollegani eli etä-äidin huikeaa toteamusta: Tasa-arvokin voi olla fundamentaalista, jolloin se muuttuukin epätasa-arvoksi. Jos ajaa liian tiukasti jotain suuntausta, voi oma käyttäytyminen muuttua liialliseksi kiihkoksi, jolloin perimmäinen hyvä idea häviää. Minusta tämä lause kiteyttää oman ajatukseni tasa-arvosta. Mieheni sanoo aina, että parasta tasa-arvoa on se, kun siitä ei tarvitse erikseen huomioida. Esimerkkinä se, että ei ole tasa-arvoa sopia osakeyhtiöiden johtoryhmiin lukua "kiintiönaisista". Olen samoilla linjoilla, mutta toisaalta - hänen asetelmansa on vielä parempi: valkoinen, suomalainen, heteroMIES. 

Minun ei tarvitse itse kuulua vähemmistöihin tukeakseni heitä 100%:sti.

Miten prideviikko ja siinä myötäeläminen sitten sopii kuvioon? Ehkä juuri siten, että tiedän, kuinka onnekas olen ollut monesta eri kulmasta katsottuna. Minun ei tarvitse itse kuulua vähemmistöihin tukeakseni heitä 100%:sti. Olen saanut aina olla juuri sitä, mitä haluan, mutta kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnekkaita. Toiset joutuvat piilottamaan sisintään, joutuvat jopa läheistensä hylkäämäksi ja/tai tuntevat itsensä joukkoonkuulumattomaksi. Minä en halua, että kukaan kokee noita tunteita. Vielä vähemmän nyt, kun minulla on oma lapsi, joka on vasta alkutaipaleella itsensä etsimisessä. Haluan, että hän on aina yhtä onnekas ja hyväksytty kuin minä, vaikka hän ei olisikaan kuten minä.

Ihanaa pridea kaikille! Miten pride koskettaa sua vai koskettaako?

Kommentit (10)

Satu K.
1/10 | 

Koen, että pride koskettaa minua erittäin paljon, vaikka olen kuten sinä: valkoinen, suomalainen heteronainen. Minulla on kuitenkin esimerkiksi ystäviä, jotka ovat homoseksuaaleja ja joka kerta kun luen ilkeitä vihakommentteja, voin pahoin ystävieni puolesta. Joten haluan olla mukana omalla esimerkilläni rakentamassa avoimempaa ja hyväksyvämpää kulttuuria. Ja kuten sinäkin, toivon sydämeni pohjasta, että kasvaessaan oma poikani uskaltaa ja saa olla juuri sellainen kuin hän on. <3

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Niin aivan ❤️ hetken vaan mietin, että onko mulla oikeutta kirjoittaa aiheesta, jonka arvoa en todellisuudessa ite oo joutunut kokemaan? Mutta tukeni haluan silti antaa 💛

hanttavee
2/10 | 

Huisin hyvin kirjoitettu ja samaistuin tekstiisi kyllä täysin, aivan kuin olisit sanoittanut ajatukseni. Normalisoinnin asialla olet, hienoa. Sitä maailma tuntuu tarvitsevan.

Annika79
3/10 | 

En muista miksi töissä kahvipöydässä tuli puhetta jokunen vuosi sitten tasa-arvoisesta avioliittolaista, mutta yksi noin 60-vuotias mieshenkilö sanoi tyyliin "kaksi homoa naimisiin vai, hyi v****" ja hänen kasvonsa vääntyivät yökötykseen. Kysyin välittömästi onko se jotenkin häneltä pois mikäli kaksi toistaan rakastavaa ihmistä saa mennä naimisiin keskenään. Hän ei vastannut mitään, tuijotti vain ällistyneenä. En käsitä miksi pitää vastustaa ja arvostella sellaista mikä ei millään tavalla haittaa omaa elämää ja ole itseltä pois.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

toi on kyllä oksettavaa ja vielä, että kehtaa siis julkisesti kaikkien kuullen sanoa tollee! Onneks uskon, että esim. meidän lapset sanois tossa tilanteessa useampi, että mitä sä kuule oikein höpötät! 

SiruH
4/10 | 

Niin, tavallaan pride ei kosketa mua millään tavalla, valkoihoinen suomalainen heteronainen minäkin. Aattelen niin, että jokaisen jonka ei tarvi vääntää omista ihmisoikeuksistaan, on velvollisuus tehdä parhaansa sen eteen, että samat oikeudet olisivat kaikilla muillakin. Ihan vaan, koska me ollaan ihmisiä. Ei siinä sen kummempaa.

Vierailija
5/10 | 

Ymmärrän vähemmistöjä, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, jos joku elää tai rakastaa samaa sukupuolta olevaa. En kuitenkaan ymmärrä, miksi asiasta pitää myöskään tehdä mitään numeroa, kuten tämä Pride. Jos työssäni kohtaan ihmisiä, jotka tulevat näistä vähemmistöistä. Meille muille esim heidän homoseksuaalisuus on rehellisesti sanottuna ”aivan sama” tai ei herätä tunteita/kiinnostusta. Mutta toisinaan nämä ihmiset alkavat alleviivata omaa erilaisuuttaaan aivan itse, tämä herättää itsessäni joskus hämmennystä.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ymmärrän kyllä sun pointin ja ihanaa, että se on "aivan sama" hyvällä tavalla ☺️ se ei kuitenkaan oo se totuus joka paikassa, ei ainakaan täällä Vaasassa eikä varsinkaan varmasti pienemmissä kylissä. Uskon myös, että nuo alleviivaajat ovat enemmän poikkeus kuin sääntö. Tai voihan olla, että toiset haluaa alleviivata tarkoituksella ja tehdä näin muille "tilaa"?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018