Kirjoitukset avainsanalla vlogi

Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö Kevyt Ry:n kanssa

Sain Kevyt Ry:ltä heidän kirjan Kevyt Pienokainen luettavaksi ja ajattelin nyt avata tuon kirjan sisältöä hieman omien kokemusten avulla. On sanoin kuvaamattoman huojentavaa lukea mustaa valkoisella esimerkiksi tunteista, joita on hieman häpeillen joutunut myöntää tunteneensa. Kun pystyy samaistumaan toisen keskosen äidin tai isän kokemuksiin, joita kirjassa on useampi, tuntuu “normaalilta”. Hei, se ja sekin tunne oli ihan ok! Tämä teksti menee myös sopivasti “kertauksesta” niille lukijoille, jotka ovat liittyneet vasta joukkoon.

Kevyt pienokainen
Kevyt pienokainen

Miten istukassa ei näkynyt mitään vikaa, vaikka noin 12 tunnin kuluttua siitä repeäisi ensiksi 6x6cm pala, jonka jälkeen loputkin?

“Synnytys on ennenaikainen noin viidessä prosentissa raskauksia. Noin kolmasosa ennenaikaisista synnytyksistä on spontaaneja ja kolmasosa liittyy ennenaikaiseen lapsiveden menoon ja noin kolmasosassa tapauksista synnytys joudutaan käynnistämään.” - Kevyt pienokainen

Me kuulumme tuohon ensimmäisenä mainittuun kolmannekseen. Meidän tilanteessamme ennenaikaisesta synnytyksestä ei ollut mitään merkkejä ja koko raskaus oli sujunut kaikin puolin todella hyvin. Nyt jälkeenpäin olen kelaillut paljon tuona lapseni syntymäpäivänä olleen lääkärikäynnin tapahtumia. Hain siis sairaslomaa, koska selkäni oli ollut jo monta viikkoa kipeä. Enää en jaksanut yrittää väkisin istua töissä. Lääkäri oli ehtinyt juuri lähteä lounaalle, kun hoitaja lisäsi minut vastaanottolistalle. Jouduin siis odottamaan noin 45 minuuttia ja ehdin moneen kertaan miettiä, että:"Pitäisikö vaan lähteä kotiin? Kyllä mä nyt vielä viikon jaksan (äitiysloman alkuun oli vielä viikko)".

työreissulla viikko ennen hätäsektiota, toisiksi viimeinen masukuva
työreissulla viikko ennen hätäsektiota, toisiksi viimeinen masukuva

Jäin silti ja uskon, että tuon odottelun vuoksi pahoitellakseen lääkäri teki hieman laajemman tutkimuksen kuin “perussaikku”. Hän ultrasi pitkään ja hartaasti joka kolkan koko mahasta istukkaa myöden: “Onko sinulla ollut harjoitussupistuksia”, lääkäri kysyi. “Eeeei mun mielestä”, vastasin. “Hmm, täällä on 2,8cm kohdunkaulaa jäljellä, vaikka tässä vaiheessa raskautta olisi hyvä olla vielä se 3cm”, hän totesi. Minä en tajunnut mitään koko lauseesta. “On aikakin jäädä saikulle, selkäkivut eivät ole sen takia helpottuneet jumppapalloilla tai muilla, koska eivät varsinaisesti ole SELKÄkipuja”. En tajunnut vieläkään, enkä tajua tuota lausetta edelleenkään. Oliko siis selkäkipuni supistuksia? Jos kohdunkaulaa oli “enää” x cm jäljellä, olisiko minun pitänyt jäädä vuodelepoon? Oliko synnytys alkanut? Miten istukassa ei näkynyt mitään vikaa, vaikka noin 12 tunnin kuluttua siitä repeäisi ensiksi 6x6cm pala, jonka jälkeen loputkin? Miksi en tajunnut mitään? Tästä päästäänkin aasin sillalla tähän kirjan osaan: 

Ennenaikaisuutta on vaikea ennustaa. Ajatellaan, että se on monen tekijän yhteisvaikutusta. Synnytyksen käynnistymiseen ei yleensä itse voi vaikuttaa ja siitä ei pidä syyttää itseään. Pääsääntöisesti äiti ei voi itse estää ennenaikaista syntymää ja itseään ei kannata syyttää. Terveet elämäntavat ovat tietenkin hyväksi kaikille. Toisaalta esimerkiksi vuodelepo ei yleensä suojaa ennenaikaisuudelta eikä esimerkiksi liikunta tai työssäkäyminen altista ennenaikaisuudelle. - Kevyt pienokainen

Aivan pihalla oleva äiti, joka yrittää vääntää tietäväisen hymyn naamalle
Aivan pihalla oleva äiti, joka yrittää vääntää tietäväisen hymyn naamalle

Raskaana olevan naisen sanotaan olevan valmis psyykkisesti eroamaan sikiövauvasta vasta sen jälkeen, kun hän tietää vauvan selviävän hengissä synnyttyään eli yleensä noin raskausviikon 35 paikkeilla.

Puhun usein siitä, kuinka olen varma luontoäidin suunnitelleen tarkalleen raskauden keston juuri siihen noin 40 viikkoon. Ensimmäisenä syynä tietenkin vauva ja hänen kehitys, mutta yhtä suurena syynä äidin pääkoppa. 40 viikkoa voi kuulostaa pitkälle ajalle, mutta uskon, että about sen tulevan äidin ajatusmaailma vaatii ymmärtääkseen asian. 33+5 viikkoa oli liian vähän. Ainakin minulle. En tajunnut tapahtunutta lainkaan ja taistelin pitkään ristiriitaisten ajatusteni kanssa. Siksipä tuntui ihan balsamilta haavoille lukea seuraava teksti kirjasta:

Raskausajan psykologinen eli mielen sisäinen valmistautuminen tarkoittaa sekä oman vanhemmuuden pohtimista että suhteen rakentamista vauvaan. (...) Raskaana olevan naisen sanotaan olevan valmis psyykkisesti eroamaan sikiövauvasta vasta sen jälkeen, kun hän tietää vauvan selviävän hengissä synnyttyään eli yleensä noin raskausviikon 35 paikkeilla.

Kirjan 190 sivusta löytyy todella paljon faktaa keskosen vanhemmille, läheisille ja muille asiasta kiinnostuneille. Tärkeimpänä kuitenkin tässäkin sisällössä on omasta mielestäni vertaistuki. Kaikki käsittelevät kokemuksiaan eri tavoin, mutta lisätieto aiheesta tuskin koskaan on pahitteeksi. Kirjassa oli sekä keskosvanhempien kertomuksia että ammattilaisten tarinoita. Oli mielenkiintoista lukea keskosuudesta ja ennenaikaisesta synnytyksestä esimerkiksi kätilön kirjoittama. 

Kun elämä järisee, tuen etsiminen ja sen vastaanottaminen on vahvuutta.

Oma suru ja huoli voivat tuntua hävettäviltä, koska muilla asiat saattavat olla vielä huonommin. Toisen huonompi tilanne ei kuitenkaan tee omaa tilannetta paremmaksi. Jokaisella on erilaiset elämänkokemuksensa ja kipupisteensä, eikä avuntarvettaan pidä vähätellä. Kun elämä järisee, tuen etsiminen ja sen vastaanottaminen on vahvuutta. - Kevyt pienokainen

Täältä löydät lisätietoa Kevyestä ja alta voit katsoa vlogin minun ja toisen keskosäidin kokemuksista kirjan kertomuksiin verrattuna. Kirjan voit ostaa joko paperiversiona (32e) tai PDF:nä (5e) täältä. Minulle voi myös laittaa suoraan viestiä sähköpostiini sh1ttyisthenewblack@gmail.com tai instagramin (@shittyisthenewblack) kautta, jos kaipaat vertaistukea.

Älä jää yksin <3

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sairaalasta kotiin päästessäni sain ensimmäiset kommentit muilta sektioiduilta, kuinka tulen kuulemaan sitä, että sektio ei ole synnytys. Äiti pääsee tuolla synnytystavalla ”helpolla” eikä joudu ”itse tehdä mitään”.

Miten oikeus asioista puhumiseen ja omien kokemusten kertomiseen olisi jotenkin sidoksissa siihen, kuka on ”kärsinyt” eniten (vaikka nyt sitten synnytyksessä tai raskautuessa)?

Kuva: Niki Strbian
Kuva: Niki Strbian

Suoraan sanottuna nauratti. Mitä sitten, vaikka pääsisi ”helpolla”? Onko tässäkin taas kisa siitä, kuka on kärsinyt eniten (=eli jollain tapaa ansaitsee lapsensa enemmän kuin muut)? Samaa koin tahattoman lapsettomuutemme kanssa. Sainhan aiheesta ihan kommentinkin johonkin lapsettomuutta käsittelevään tekstiini. Se oli tyylillä ”lopultahan kuitenkin raskauduitte spontaanisti niin…”. En jotenkin olisi saanut kirjoittaa aiheesta, koska lopulta – vaikkakin kolmen vuoden yrityksen jälkeen – raskauduimme spontaanisti lääkärinkin yllätykseksi. Miten oikeus asioista puhumiseen ja omien kokemusten kertomiseen olisi jotenkin sidoksissa siihen, kuka on ”kärsinyt” eniten (vaikka nyt sitten synnytyksessä tai raskautuessa)?

Mitä helppouteen tulee, niin arpi tosiaan parani nopeasti. Jo seuraavan vuorokauden aikana synnytyksestä kokeilin seistä ja alle kahden vuorokauden sisällä kävin muutaman askeleen (koska en jaksanut odottaa kätilöä tuomaan rintapumppua käytävältä :D ). Olen tosi kiitollinen, että mulle fyysinen parantuminen noinkin isosta leikkauksesta kävi niin nopeasti. Mutta se henkinen puoli. Voi näitä kaikkia kasvukipuja äitiyteen, joita oon tänne blogiinkin yli vuoden ajan oksennellut. Kaikki kivut äidinrakkaudesta kiintymyyssuhteeseen ja kroppaan pettymisestä imetysvuoristorataan. Synnytyksessä ”en joutunut tehdä mitään”, mutta sen jälkeen oon kyllä hommia paiskinut.

Mikä on mielenkiintoista ajatusmaailmassani: Kaikki muut sektiolla synnyttäneet ovat kyllä mielestäni synnyttäneet. Minä en.

Tästä päästäänkin alkuperäiseen kysymykseen: Koenko synnyttäneeni? En koe. Niin kuin on aiemminkin tullut sanottua, niin koin olevani leikkauskalustoa. En tiedä liittyykö tunne (hätä)sektioon, nukutukseen, synnytyksen ennenaikaisuuteen vai mihin, mutta en koe synnyttäneeni. Tai ehkä fiilis johtuu mielikuvistani? Niissä synnytys tapahtuu alateitse. Mikä on mielenkiintoista ajatusmaailmassani: Kaikki muut sektiolla synnyttäneet ovat kyllä mielestäni synnyttäneet. Minä en. Järki tietää, että tottakai sektio on synnytys siinä missä muutkin, mutta jokin sisälläni ei sitä omasta kokemuksesta ajattele. Tutkimattomat ovat mielen tiet!

Näitä tunteitani tai tätä tekstiä ei pidä kuitenkaan ymmärtää väärin: Mua ei haittaa se, että en koe synnyttäneeni. En oo koskaan kokenut huonommuutta synnytystapani takia. Oonhan äiti – kyllä mä keksin muita syitä kokea huonommuutta! Synnytystapani ei ole yksi niistä.
 

Lisää fiiliksiä aiheesta keskosapostolien vlogin muodossa alla! :)

 

 

Kommentit (10)

Satu K.
1/10 | 

Minun mielestäni sektio on ihan yhtä lailla synnytys kuin alatiesynnytyskin, olen aina niin ajatellut, enkä itseasiassa edes ymmärrä, miten joku voi olla toista mieltä. <3 Oma ystäväni myös sektion koettuaan pohdiskeli, voiko hän sanoa synnyttäneensä.  Ja täytyy sanoa, että jos joku kehtaisi kommentoida ystävälleni, että hän pääsi helpolla, koska vauva tuli maailmaan sektiolla, suuttuisin todella pahasti. 

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Mä myös suuttuisin verisesti, jos joku sanois mun sektiolla synnyttäneistä kavereista, että eivät ole synnyttäneet! En oo ihan varma miten suhtaudun, jos joku sanois niin musta. Oonko mä ainut joka saa ajatella niin omasta sektioSYNNYTYKSESTÄNI? :D

Vierailija
2/10 | 

Tekee mieli kertoa omasta kokemuksesta se, että viikolla 32-syntynyneen lapseni on toki joku tähän maailmaan ”synnyttänyt”, mutta sen on tehnyt se leikkaushenkilökunta joka asian parissa ahkeroi sillon, kun itse makasin vain passiivisena paikallani. Oma osallistumiseni asiaan on sen ”suostumuksen” verran, että ottakaa ulos sitten, ja asialle antautumisen verran, mutta itse en lastani synnyttänyt vaikka se äiti olenkin.

Vierailija
3/10 | 

Tiedän niin tuon tunteen! Itsekin rv25+2 hätäsektio lapsen äitinä koen etten ole synnyttänyt vaikka hyvin tiedän että sektio on myös synnytystapa, mutta ei vaan vissiin mun päänmukaan mun synnytystapa. Outoja aivojen kiemuroita.
(kyseinen tapaus 2v nykyään ja en koe edelleenkään synnyttäneeni..)

Mummeliina
4/10 | 

Ehkä pitäisi ajatella, että synnytykseen kuuluu paljon muutakin kuin se ulostulon hetki. Kun äiti on ollut raskaana, jollain tapaa valmistunut synnytykseen ja ehkä ehtinyt kokea avautumisvaihetta ja joutuu kokemaan sen helvetillisen sektiosta toipumisen, ei pidä antaa kunniaa hoitohenkilökunnalle. Eihän sitä syntymää tapahtuisi ollenkaan jos sitä äitiä ei olisi, vaikka sitten siinä leikkauspöydällä. Ja sitten taas toisin päin, meneekö imukuppiulosautossakin homma lääkärin piikkiin, jos vauva ei ilman sitä olisi ulos tullut?

Nämä on asioita, joita olen itsekin paljon pohtinut kätilönä ja äitinä, joka on synnyttänyt niin alateitse kuin sektiollakin. Ja aina harmittaa, jos joku kokee huonommuuden tunteita sektion takia. Helppous on jokaisen oma kokemus riippumatta synnytystavasta, mutta uskallan väittää että kaikkineen sektio on usein rankempi kokemus.

Adina
5/10 | 

Kyllä minä olen synnyttänyt tyttäreni, molemmilla tyyleillä kärsii, vaikka eri tavalla, niin kärsii kuitenkin ainoastaan se äiti, ei se leikkaava lääkäri vaan äiti 😄

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Keskosapostolien toinen vlogi on ulkona :) Vlogissa kerromme läpi synnytystarinamme eli hätäsektion ja kiireellisen sektion.

Aiempaan tekstiini tuli aika paljon kommenttia siitä, että lukijoiden kokemus omasta kiireellisestä sektiosta oli lähempänä hätäsektiota kuin tekstissä kuvailemaani kiireellistä keisarileikkausta. Sama juttu on toisella keskosapostolillakin eli ymmärrän kyllä, miksi samaistumispintaa on enemmän hätään oikein vauhdilla etenevän kiireellisen leikkauksen kanssa:

"Eihän satu?" joku varmisti. Ei sattunu ei, mutta mä tunsin kun se pieni tyttö kaivettiin pihalle kohdustani.

"Pelkäsin ihan tajuttomasti, tärisin pelosta ja kylmästä kun kanyyleita ja muita laitettiin paikoilleen. Hoitajat juoksentelivat ja lääkäri seurasi herkeämättä lukemia. Jostain syystä päädyimme vain pieneen huoneeseen, jossa lääkäri totesi tilanteen näyttävän paremmalta. Jäimme miehen kanssa huoneeseen ihmettelemään, mitä helvettiä tapahtuu. Mies hoiti tiedottamisen. Lääkäri tuli kertomaan, että leikataan. Vauva on otettava ulos nyt, kun kaikki on vielä hyvin. Joku hirveä shotti naamaan ja viimeinen sisätutkimus. "4cm auki" Ja sitten mentiinkin vauhdilla leikkaussaliin. Matkalla halusin antaa hätäkastenimen valmiiksi, kysyin kumpi kuolee ja pelkäsin. Mies oli jäänyt synnytyssaliin odottamaan. Mä olin yksin täpötäydessä huoneessa. Kun skalpelli viilsi vatsaani karjuin, että mä tunnen. "Eihän satu?" joku varmisti. Ei sattunu ei, mutta mä tunsin kun se pieni tyttö kaivettiin pihalle kohdustani. Pieni äännähdys lapsesta, ja hetken päästä Hänet vietiinkin teholle tutkittavaksi. Mä jäin yksin kylmään saliin parsittavaksi, ja ainoa tietoni oli, että tyttö se oli ja hengissä ainakin toistaiseksi. Hän syntyi 07:17."
Postauksesta Pikkukeskosen tarina

Tekstissäni halusin kuitenkin kertoa eroja yleistäen. Yleistäen kiireellinen sektio ei välttämättä nimestään huolimatta ole niin kiireellinen kuin hätäsektio, jossa lapsi on oltava ihan viimeistään 15 minuutin sisällä maailmassa, mieluiten alle 10 minuutin sisällä. Pääsääntöisesti tukihenkilö saa tulla kiireelliseen keisarileikkaukseen mukaan, jos sattuu sairaalassa silloin olemaan. Hätäsektioon ei koskaan. Ehkä siksi, että ei voida tietää, mikä on synnytyksen lopputulema? Tekstilläni ei ollut missään vaiheessa tarkoitus vähätellä KENENKÄÄN synnytystä vaan antaa vertaistukea kanssasisarille – kelle tahansa, joka osaa minun ja haastateltujen synnytyksiin samaistua. Ehkä vlogista selviää lisää:

Mukavia videonkatseluhetkiä, vaikka aihe onkin vakava :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Minä: Vitsi pitäiskö tehä vlogi (keskosuudesta)?... KESKOSVLOGISARJA!!
Ystäväni: ”APOSTOLIEN MATKASSA”
Minä: ui ui! ”keskosapostolien matkassa”…"keskosapostoleilla on asiaa"
Minä: hei oikeesti miks tää on musta oikeesti hyvä idea!?
Ystäväni: "Anteeksi, minulla olisi tässä hetki aikaa puhua keskosuudesta"… sellanen hyvästä heitosta lähtenyt menestystarina.
Minä: voi elämä me oltais puisia… siis mä näen sen silmissäni!
Ystäväni: Paitsi et kenenkään muun mielestä meidän jutut ei oo kovin kummosia!
Minä: no ei tosiaan… hei mä oon nyt ihan innoissani! mä kirjoitan nää meidän ideat nyt ylös!
Minä: oi vitsi, meistä tulee oikeita apostoleja!! HALOO ONKO JO NOBELILLA
Ystäväni: …Ja vastaus kysymykseen mitä kysyin sulta tyyliin ekana: KYLLÄ, se olo helpottaa.
Minä: tuskallisen hitaasti mutta nopeampaa katsomalla meidän videoita jejejee
Ystäväni: mitäs vielä... Sata asiaa, joilla loukkaat keskosvanhempaa...

Hyviä juttuja tai ei – tällainen vlogi me nyt perustettiin: keskosapostolit!

En olis koskaan voinut uskoa, millainen suhde ja ystävyys lähtee kehittymään vuosi sitten (vanhaan) blogiini jätetystä kommentista. Tuosta päivästä alkaen ollaan kirjoiteltu noin 360 päivänä ja tiedetään toistemme (varsinkin) keskosäitiyteen liittyvät tarinat paremmin kuin varmasti kukaan muu. Noiden päivien aikana on saanut nauraa ja itkeä vedet silmissä, iloita yhdessä toisen keskostyttären kehitysaskeleista ja myötäelää arjen hankaluuksia.

Me olemme olleet onnekkaita, koska olemme löytäneet toisemme ja saaneet tunteidemme kirjoon vertaistukea. Mikä voisi olla parempi tapa laittaa hyvä kiertämään kuin jakamalla sitä tukea muille keskosvanhemmille ja aiheesta kiinnostuneille?

Tästä syystä loimme vlogi(sarja)n, jossa käsittelemme kaikki ne asiat ja tunteet, joita olemme kokeneet ja koemme edelleen keskoslapsen äiteinä. Vlogit tulet löytämään täältä ja ja instagramin (@keskosapostolit) kautta näet tieto- ja huumori-iskujamme! 

Aihe-ehdotuksiakin otamme vastaan kiitollisena!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018