Kirjoitukset avainsanalla Äitiys

Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö Meidän Perhe-lehden kanssa.

Luin vasta uudistuneesta Meidän Perhe -lehdestä jutun "Jos vielä yksi". Se sai miettimään omaa taivalta tähän tilanteeseen, jossa todella odotan toista lastani. Ei hyvää päivää, tuntuu uskomattomalta voida kirjoittaa noin! Toista lasta!!

Isi, Kipinä ja Vipinä masussa <3
Isi, Kipinä ja Vipinä masussa

Oon pienestä pitäen nähnyt itselläni kaksi lasta. En tiedä miksi. Ehkä koska lähelläni on ollut aina eniten kaksilapsisia perheitä? Kun yhdenkin lapsen saaminen alkoi käydä liian hankalaksi päätin, että en halua yhtäkään. Enkä ole muuten koskaan halunnutkaan. Tämän kerroin myös miehelleni. Syksyllä 2016 saimme kuitenkin tietää, että Kipinämme on tarrannut kiinni. Hänen syntymänsä silti sai minut dramaattisuudellaan jättämään haaveeni toisesta lapsesta taka-alalle. En ihan oikeasti nähnyt mitään mahdollisuutta sille, että yrittäisimme koskaan toista lasta ja mieheni kunnioitti ääneen sanomatonta päätöstäni.

Meidän Perheen jutussa äiti, Raisa Mattila, kertoo, kuinka hänen toiveen toisesta lapsesta herätti valokuva iloisista veljeksistä. Minulla tuon toiveen herätti viime kesän lomareissumme. Muistelin, kuinka mahtava minun lapsuuteni oli – isolta osalta veljeni ansiosta. Kaikki nuo kesäiset päivät, uudet ja vanhat leikit, yhteiset metkut ja joku, johon aina (edelleen) turvautua. Saisipa Kipinäkin kokea samanlaista onnea sisaruksesta. Kerroin haaveestani miehelleni ja hän oli heti samoilla linjoilla. Haave toisesta lapsesta peitti alleen pelot uudesta lapsettomuustiestä, lapsen ennenaikaisuudesta ja hätäsektiosta. 

Jutussa kerrottiin, kuinka yhä enemmän toista lasta aletaan yrittää perustellen asia järkisyillä. Halutaan lapsille mahdollisimman pieni ikäero ja hoitaa vaippasirkus kerralla päiväjärjestyksestä, että päästään seuraavaan perhe-elämän vaiheeseen. Meillä päätös pohjautui täysin tunteeseen ja nyt, kun oikeasti olemme raskaana, keksin järkisyitä. Meidän järjestys oli siis päinvastainen, mutta molemmat perusteet toivottavasti päätyvät raskauteen ja sitä kautta uudenlaiseen perhe-elämään!

Lopuksi vielä viimeinen päiväkirjamerkintäni alkuraskaudestani:

11+5. Tänään sain päähäni ajatuksen, että haluan kuunnella vauvan sydänäänet dopplerilla. Oon jo aiemmin kyselly sellasen perään meidän mammajengiltä, mutta nyt sellainen melkein hyppäs mun syliin! Silti kelailin, että mitä jos ääniä ei kuulukaa? Osaanko hillitä itteni vai meenkö paniikkiin? Mieskin on työreissussa. Kipinän sydänäänet löysin jo varmaan tätäkin ennen. Uteliaisuus vei voiton ja pian jo rasvasin mahaani. Etin ääniä 15-20 minuuttia, mutta en löytänyt niitä. Ihme kyllä, en mennyt paniikkiin. Mietin vain, että on liian aikaista. Illalla kuitenki halusin kokeilla vielä uudelleen. Jälleen ehdin etsiä ääniä ehkä noin 5 minuuttia, kunnes kuulin selvästi sykkeen. Hento, mutta selkeä. Huomattavasti nopeampi tahti kuin omani. Tuli voimakas tunne, että mahassa asuu poika. Kipinästä tiesin heti hänen olevan tyttö. Nyt luulen tietäväni, että Vipinä on poika. Hänestä tuli kovin todellinen sykkeen myötä. Vielä pari viikkoa, että näen hänet ultrassa. En malta odottaa 💜

Osaatko sanoa, kummalla tavalla te perustelitte ensimmäisen, toisen tai viidennen lapsen yrittämisen itsellenne ja/tai toisillenne?

psst! Suosittelen tutustumaan uudistuneeseen Meidän Perhe -lehteen! Omasta mielestäni se on nyt ulkoasultaan selkeämpi ja väreiltään miellyttävän neutraali. Käy osallistumassa myös instagramini puolella kolmen Meidän Perhe-lehden arvontaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sen sijaan, että meille olisi tammikuun alussa saapunut noro (se olikin raskaus!), ystävämme Yrjö saapui luoksemme viime torstaina. Huomasin, että sen lisäksi, että juoksin lapseni perässä ämpärin kanssa ja pesukoneemme huusi hoosiannaa, jouduin kyseenalaistamaan (jälleen) kykyjäni äitiyden kanssa. Monelta kantilta.

Kipinä oli torstai-illan hieman kummallinen. Viimeinen niitti outoudelle oli se, että hän ei juonut iltamaitoaan. Sitä ei ole tapahtunut varmaan koskaan. Vein lapsen sänkyynsä ja hän jäi sinne normaaliin tapaansa nukkumaan, mutta oli ehkä hieman levoton. Joskus klo 23 aikaan mieheni kävi rauhoittelemassa tytärtämme ja huomasi, että tyttö oli yltä päältä laatassa. Siitä se sitten alkoi. Oksushow.

Mutta minähän olen äiti – kyllähän minun pitäisi osata tämä(kin) tilanne hoitaa?!

Seuraavana päivänä tilanne näytti paremmalta ja lapsi söikin hyvin ruokaa aamusta asti…. kunnes ne kaikki tuli päälleni klo 20 perjantai-iltana. Minun päälleni, sohvalle, lattialle, lapsen päälle… Lapsi oli kuin paloposti, josta sinkosi laattaa valtoimenaan ympäri olohuonetta. Mieheni oli lähtenyt iltaa viettämään ja soitin hänelle, että nyt tarvitsen kipeästi apua. En kerta kaikkiaan tiennyt, mitä tehdä. Mutta minähän olen äiti – kyllähän minun pitäisi osata tämä(kin) tilanne hoitaa?! Mies tuli ja hoiti homman ammattilaisen tavoin, kun minä ihmettelin koko tilannetta vieressä.

Tuon epävarmuuden jälkeen aloin miettiä, milloin tauti saavuttaa minut. Viimeksi Yrjö on ollut seuranani noin 15 vuotta sitten, kun asuin vielä vanhempieni kanssa. Joka kerta tuo tauti vei minulta kaiken energian useamman kilon lisäksi ja olenhan kerran ollut vatsataudin takia sairaalassakin neljä päivää. Miten MINÄ selviäisin norosta ilman omaa äitiäni? Ihan oikeasti tuli ikävä äitiä ja turvallista kotia. Nyt pitäisi pitää itse itsestään huolta oman lapsen lisäksi. 30-vuotiaalle Sariannalle tuli äitiä ikävä. Palauduin pääni sisällä täysin lapsen tasolle.

Nyt pitkästä aikaa, lapseni oksennustaudin takia, tunsin aivan jäätävää avuttomuutta.

Noin puoli vuotta minusta on tuntunut siltä, että tiedän mitä äitinä teen. Oon ollut aika sinut sen kanssa, millainen äiti minusta on kasvanut ja miten hommaa hoidan. Nyt pitkästä aikaa, lapseni oksennustaudin takia, tunsin aivan jäätävää avuttomuutta. Oli erittäin vahvasti fiilis, että ”mitä hittoa mä nyt taas tässä yritän, enhän mä tiedä yhtään mitä mä duunaan!”. Oma äitini tiesi aina miten toimia, kun minä aloin laatoittaa… Vai oppiko hänkin silloin, kun itse olin taapero enkä vai muista siitä mitään? Ehkä. 

psst! Joko seuraat Yrjöä.. ei vaan meitä instagramin puolella

Kommentit (1)

Annika79
1/1 | 

Meillä oli viime talvena oksutauti koko porukalla. Myös tuolloin 4 kk ikäinen nuorimmainen oksensi. Itselläni oli kuumetta lähemmäs 40 astetta. Soitin yöllä kahdelta päivystykseen että missä vaiheessa pitää vauvan kanssa lähteä. Hän siis oli tuossa vaiheessa oksentanut ensimmäiset kerrat. Onneksi hänellä oli lopulta kaikkein lievin. Mies kysyi että et kai oikeesti soittanut. No soitin tietenkin. Sen takia ne siellä töissä on, että auttavat ja neuvovat.

Kehitin vastaisuuden varalle toimintastrategiaa. :D Suojamuoveja sänkyjä varten on vino pino. Muksuille on kasa varatyynyjä ja myös varapeitot. Kun eka muksu laattaa, niin lähden ostamaan valtavasti mehuja/limsaa/mehukeittoja. Kauppaan ei lähdetä enää sitten kun tauti saavuttaa muut.

Viimeksi esikoinen aloitti illalla kuuden jälkeen ja pidin erossa muista. Kiitin onnea että yö oli tulossa, joten mahdollisesti muut ei sairastu, kun huolellisesti puunaa ja pesukone laulaa, mutta paskan marjat. 5/5 oli sairastuneiden saldo.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Niin, luit oikein. Tammikuun alussa päivitin instagramiin, kuinka mulle tuli niin huono olo, että joudun lähteä töistä hieman aiemmin. Paljon veikattiin noroa ja siihen iteki uskoin. Mutta sepä olikin vauva!

Oon kirjoittanut vähän kuin päiväkirjaa tästä teille, koska en halunnut paljastaa asiaa ennen nt-ultraa. Laitan teille siis pikkuhiljaa tänne jo aiemmin omaan muistiin kirjoitettuja raskausfiiliksiä 😊 joten tästä lähtee:

Onkohan mun kilpirauhasarvot nousseet vielä lisää? 

Huono olo jatkuu, ihan älytön kuvotus koko ajan. Silti on nälkä. Onkohan mun kilpirauhasarvot nousseet vielä lisää? Viime verikokeiden (joulukuun alussa) mukaan kilppariarvo oli menny sen "parhaan arvon ajatellen raskautta" yli ja prolaktiiniarvo oli surkea. Väsyttääkin nykyään niin, että joutuu mennä töiden jälkeen päikyille. Tämäki sopis kilpirauhasen vajaatoiminnan pahenemiseen. Kerroin oireista äitikamuille ja kysyin, meniskö ne lääkäriin. Menisivät kuulemma, mutta tekisivät eka raskaustestin. Pienen hangoittelun jälkeen testi kuulosti mustakin hyvältä idealta, koska sitä lääkärissä kuitenkin ekana kysyttäisiin. Illalla luin vielä ovistestin käytöstä raskaustestinä. Kuulemma toimii jos testiviiva on huomattavasti tummempi kuin kontrolli-. Testi hymyili iloisesti ja viiva oli supertumma.

Mitä hittoa? Voisko mulla olla vasta näin kp43 ovis? No, eihän se mahdotontakaan olis, niinhän on käynytkin. Viime kierrossa ovis oli vasta joskus kp38, mutta tästä kierrosta en niitä ole edes testannut. Lapsettomuushoitoihin ollaan hakeuduttu, mutta ollaan annettu vasta näytteet.

Raskaana 3+?!?! 

Lauantaina heräsin klo 6 odottamaan että apteekki aukeaa klo 9. Oltiin potentiaalisen isosiskon kanssa apoteekissa 9.02 ja puolelta odotin jo tuloksia: Raskaana 3+?!?! Syötin lukuja heti appiin, joka kertoi että mentäisiin raskausviikkoja 6+2. SIIS MITÄ IHMETTÄ?!

Kaikki oireet alkaa käymään järkeen, mutta miten oon voinut raskautua noin huonoilla kilppari- ja prolaktiiniarvoilla?? Siis tää ei voi olla totta. Kuvotus jatkuu edelleen, tätä ei Kipsun kanssa ollut. Nälkä on älytön, joka vastaa aiempaa alkuraskauttani. Nukun myös tosi levottomasti ja on kamala jano. En muista oliko näitä Kipsun kanssa. 

Onko liikaa toivoa täysiaikaista alatiesynnytystä? Ehkä. Toivon siis vaan elävää lasta. 

Voi pieni rakas, oo kiltti oikeassa paikassa. Seuraava askel on varmasti puhua neuvolassa pelkopolista. Onko liikaa toivoa täysiaikaista alatiesynnytystä? Ehkä. Toivon siis vaan elävää lasta.

Eli nyt tästä tärähtikin raskausblogi, noin vaan! 🤭 Sarianna 13+6 kuittaa tältä erää.

13+2
13+2

Ps. Käy kattoo blogin instagramista isin videoitu reaktio asiaan 😂

Kommentit (22)

Vierailija
7/22 | 

Onnea! Olen lukenut blogiasi oman hätäsektioni jälkeen (8/2017), jolloin meille syntyi ihana esikoien. Olen itsekin toista kertaa raskaana nyt viikolla 19. Altiesynnytys olisi toiveissa ja olen jo saanut lähetteen pelkopolille. Pelottaa, toisaalta tuntuu uteliaalta ja ihanalta kun liikkeet alkaa tuntua. Mutta toisaalta nut tiedän selviäväni vaikka minkälaisesta synnytyksestä, kunhan lapsi on elossa. Tsemppiä sulle ihan tajuttomasti🙂

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ooh onpas meillä saman ikäiset lapset! 😍 Ymmärrän, mitä meinaat! Tavallaan tosi odottavainen olo mutta pelkään kyllä tosi kovasti, että herään taas sängyltä ja maha on kadonnut 😭

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tämä mieheni koti-isyys on opettanut myös mulle paljon kaikennäköistä. Äidin tapa ei todellakaan ole aina paras. Vaikka tämän olenkin aina tiennyt, niin ihan hyvä saada asiasta muistutusta vielä käytännön esimerkkienkin kera 😉

1. Ruokailun stressaus

Isi ei missään vaiheessa stressaillut meidän lapsen syömisestä. Määrästä eikä tavasta. Jännä juttu, että tyttö syö nyt todella hyvin ja lusikalla tai haarukalla. Kumma.

2. On ok haluta juoda kahvi tai syödä ruoka rauhassa

Ja miettikää – meidän lapsi on oppinut tämän! Meillä isi saa juoda aamukahvin rauhassa lapsen leikkiessä olkkarissa! Ruuan syövät yhdessä, mikä on myös ihailtavaa. Itsehän laitoin vaan Kipinälle ruuan ja ite söin silloin kun ehti. Mä en KOSKAAN saanut syödä yhtään mitään rauhassa, siksi pitikin syödä jotain päikkäriaikana.

3. Kaikkien ähinöiden takia ei tarvitse juosta härits… katsomaan lapsen tilannetta

En tiedä johtuuko tästä, mutta puolentoista vuoden klo 7 herätysten sijaan isi ja lapsi herää joka aamu 8-10 välillä. Ei pöllömpää vai mitä?

4. Isi osaa leikkiä

Mä en osaa. Osaan mä jotenkin, mutta en yhtä hyvin kuin isi. Muistan, kun vuosia sitten mieheni mietti ääneen, mitenköhän tyttöjen kanssa leikitään? Hänellä on vain veljiä, joten oikeasti mietti sitä. Nyt naurattaa, että hän oli se, joka kysyi sitä minulta!

5. Rentous

Tätä piirrettä oon kyllä kehunut aiemminkin, mutta rentous kaiken kanssa on jotain, mistä voisin ottaa mallia. Ehkä rennommalla viballa tyttö olisi nukkunut munkin kanssa pidempään ja syönyt paremmin? Eräässä asiassa en tosin halua ottaa liikaa mallia mieheni rentoudesta. Nimittäin aikatauluissa 😉

Missä sä voisit ottaa mallia puolisoltasi?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018