Kirjoitukset avainsanalla imetys

Olisiko teillä hetki aikaa puhua tisseistä? No, onhan meillä! Siitä puhe mistä puute, vai miten se meni? Oon kirjoittanut tän tekstin jo kesän lopulla, mutta jostain syystä se jäi julkaisematta. Julkaisen sen siis nyt ja lisään loppuun tämän hetken fiilikset aiheesta!

Kerran ruokakaupassa kantaessani vauvaani jenkkiksilläni, huomasin nuoremman jannun katsovan meitä pitkään. Sekunnissa tajusin, että vauva oli vetänyt mekon kauluksen siten, että rintaliivini näkyivät lähes koko komeudessaan. Ennen olisin mennyt aivan punaiseksi häpeästä ja juossut piiloon. Nyt nostin kaulusta, hymyilin iloisesti ja jatkoin matkaani sen kummempia miettimättä. 

Toki myös moni muu osa kehossa on muuttunut, mutta kyllä kovimman osuman otti rinnat.

Kirjoitin jo aiemmin, kuinka oman lapsen myötä mikään ei ollut enää tärkeämpää kuin hänestä huolenpito. Siihen kuuluu oleellisena osana ruokkiminen, jota tein yli vuoden ajan myös imettämällä. Tämän myötä tissini ovat kokeneet inflaation. Ei siis niinkään ulkonäöllisesti, vaan ajatuksen tasolla. Toki myös moni muu osa kehossa on muuttunut, mutta kyllä kovimman osuman otti rinnat. Ennen niin tarkkaan piilotetut tissit näkyivätkin vähän väliä sille, joka sattui minuun päin katsomaan, vaikka kohteliaisuuttani yritin aina mahdollisimman soveliaasti imettää.

Vieläkin välillä joudun oikein muistuttamaan itseäni imetyksen olevan historiaa. Ei siis näytä ihan normaalille, kun tottumuksesta kokeilen, onko maitoa pursunnut paitaan! Silti pidän vieläkin imetystoppeja (koska ne ovat niin mukavia!) ja rintsikat on jäänyt kotiin useamman kerran. Tästä syytin kuumaa kesää, mutta todellisuudessa mulle oli ihan sama, vaikka joku näkisi nännini. Ostin sentään tarrat, joilla saa pisimmät valot piiloon!

Tuleeko rinnoista taas ne piiloteltavat salaisuudet, jotka vain harvat ja valitut saavat nähdä?

Sanokaa nyt hyvänen aika, että tämä ajattelutapa muuttuu ajan kanssa? Tuleeko rinnoista taas ne piiloteltavat salaisuudet, jotka vain harvat ja valitut saavat nähdä? Ne seksuaalisuuttakin edustavat kaverit, jotka mielellään laittaa kauneimpiin pitsihärpäkkeisiin piiloon? Vai kuljenko koko loppuelämäni nännitarrat ja Cittarin mummorintsikat niskassa? 

Nyt reilu puoli vuotta imetyksen lopettamisen jälkeen voin onneksi todeta, että kyllä se katsomus rintojaan kohtaan muuttuu takaisin ainakin hieman häveliäämmäksi! Pitsiunelmat ovat edelleen laatikon perällä, mutta askel askeleelta siirrytään pois urheilutoppien arkikäytöstä. Kyllä tää tästä! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Satu K.

Noin kuukausi sitten loppui meidän imetystaival ja mulla tissit otti imetyksestä aikamoisen kolauksen. :D Ja mä kaivoin kyllä niin mielelläni normirintsikat esille jo siinä vaiheessa, kun imetyskerrat alkoi olla enää mallia "aamun ensimmäinen ja illan viimeinen". Inhosin käyttää imetysliivejä, koska ne sai mun tissit näyttämään kamalan rupsahtaneilta. :D Mutta ymmärrän mukavuudenhalun! Koska kyllähän kaarituet on pidemmän päälle inhottavat, vaikkakin mulle välttämättömät, jotta saan huijattua painovoimaa edes piirun verran. :P

Vierailija

Mun on myös nykyään vaikea suhtautua tisseihin seksuaalisesti, vaikka imetyksen loppumisesta onkin jo yli puoli vuotta. Jos näen isot tissit jollain, niin ajattelen vaan että noilla on varmaan hyvä imettää :D

Itselläni on aika minimaaliset tissit, joiden hyvä puoli kyllä tosiaan on, ettei niille ulkonäöllisesti tapahtunut mitään raskaudesta ja imetyksestä huolimatta :D

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

hahah! mulla sama! ei siis ulkonäöllisesti tapahtunut juuri mitään ja se vähäinenkin mitä tapahtui, todennäköisesti palautuu vielä :) kerranki hyötyä pienistä boobseista :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tällä viikolla vietetään imetysviikkoa, joten sen kunniaksi ajattelin napata reilu vuosi sitten facebookiin päivittämäni avautumisen tänne bloginkin puolelle. Ehkä siitä voi lukea - ei edes rivien välistä -, että meidän alku ei ollut ihan se helpoin ;)

ONKO IHMISKUNTA NYT AIVAN VARMA, että vastasyntyneillä EI OLE hampaita?!

"Imetys – jumaskeida, miksei missää kerrota mitä se todellisuudessa on?? Olin ajatellu, että ku vauva on aivastettu pihalle nii se on tissi suuhun, homma rullaa ja elämä hymyilee. No, totuus on tarua ihmeellisempää. Ensiks saa kolme päivää (oon onnekas, monilla kuulemma kestää pidempään) tuntea aivan käsittämättömän paineen tisseissä ja turvotuksesta aiheutuvan koon puolesta Anderssonin Pamelaki jää toiseksi. Se kipu oli jotain nii järkyttävää, että teki mieli vetää turpaan jokaista, joka sano, että 'siltä se maidonnousu nyt vaan tuntuu'. Ku siitä selvitään alkaa taistelun jälkeen hyvällä lykyllä itse imetys. ONKO IHMISKUNTA NYT AIVAN VARMA, että vastasyntyneillä EI OLE hampaita?! Ei * mä en ainakaa oo täysin vakuuttunut. Ku tämä itse alku on pyhällä hengellä taaplattu läpi, älä luulekaan, että tämä olisi tässä. Sitten alkaa tiheän imun kaudet, rintaraivarit ja milloin minkäki viikon hulinat. Ekassa vauva on sun tissin jatkona 24h vuorokaudessa ja auta armias, jos yrität käydä ilman lasta vessassa, nii se pieni vampyyri pitää kiinni kahta kovempaa ku tuut takas. Rintaraivarit on myös ihania, siinä vauva nälkäsenä raivoaa tissille ja sä itket ku et enää kelpaakaan. Kokeilet epätoivoisena vaihtaa imetysasentoa – edestä ja sivusta ja kyljellä ja makuulla ja italialaisessa kristallikruunussa, mutta mikään ei kelpaa."

Näin kirjoitin facebookiini noin klo 8:00 lenkkipolulta tuona kesäkuisena aamuna, jonne olin lähtenyt ahdistusta pakoon. Olin todella järkyttynyt siitä, kuinka kiinni äiti onkaan vastasyntyneessään. Tein jatkuvasti töitä sen eteen, että en räjähtänyt miehelleni hänen mennessä vaikka kuntoilemaan. En olisi räjähtänyt siksi, että en olisi halunnut päästää häntä vaan siksi, että olin kateellinen. Tuttu lause meidän taloudessa oli "kyllä säki voit jonnekin mennä". Kyllähän mä sen tiesin... Mutta jos ja kun jonnekin välillä lähdin, vaatii se läjän toimenpiteitä. Tarina jatkuu:

"Strömsöössähän homma menisi niin, että kun jumppa alkaa klo 18, vauvalle tulee nälkä klo 17:15 ja hän syö vartin aikana molemmat tissit. Klo 17:30 kohti salia ja rauhallisen vaatteiden vaihdon jälkeen ihana tunnin hikijumppa. Sen jälkeen suihkun kautta kuumaan saunaan nauttimaan pitkät löylyt.

HETKINEN, haistanko savun meiltäpäin ja oliko tuo ambulanssi joka ajoi pillit päällä ihan varmana meille?! Kato nyt miten kävi kun kehtasit lähteä pariksi tunniksi kotoa!

Todennäköisemmin homma kuitenkin lähtee käyntiin siten, että vauvalle tulee nälkä klo 17:30 juuri, kun olisin lähdössä. Aika nopeasti huomaan, että tämä on niitä kuuluisia kertoja, kun suurin osa ajasta menee raivoamiseen. Syöttämisestä ei tule mitään, mutta onneksi olen pumpannut pakkaseen maitoa (sekään ei muuten ilmesty sinne itsestään). Lähden toinen tissi vielä paidan sivusta vilkkuen juoksemaan jumppaan ja salissa huomaan, että kiireessä olen laittanut miehen lenkkarit jalkaan. Pampulakin on jäänyt ja yritän sotkea tukan umpisolmulla pois silmien edestä. Jumppa alkaa, mutta jo ensimmäinen hyppy sattuu tisseihin, jotka jäivät kivikoviksi koripalloiksi vauvan syöttämättömyyden takia. Selkälihaksia tehdessä ihmettelen järkyttäviä hikiläikkiä matossa, jotka noustessa matolta huomaan maidoksi, jota on pulpunnut joka nostolla. Kuumuus saa maidon tursuamaan lisää, joten hyväksyn kohtaloni, käyn kylmässä suihkussa ja jätän saunan välistä. Takaraivossa on mielikuva punaisena nälkäänsä kiljuvasta vauvasta ja mieheni paniikissa lämmittämässä maitoa. Lämmityskään ei onnistu, koska on tullut vesi- JA sähkökatkos ja lastensuojelukin tekee varmaan jostain syystä kotikäyntejä juuri meille tuona päivänä. HETKINEN, haistanko savun meiltäpäin ja oliko tuo ambulanssi joka ajoi pillit päällä ihan varmana meille?! Kato nyt miten kävi kun kehtasit lähteä pariksi tunniksi kotoa!

Höpöhöpö. Kotona minua odottaa isänsä seurasta nauttinut hymyilevä vauva ja rauhallinen puolisoni:"oliko hyvä jumppa ja rentouttava sauna?".

Vaikka joo."

Tämän tarinan opetus voisi olla se, että kivikkoisesta alusta, tuoreen äidin älyttömästä omatunnosta ja lähestulkoon yliluonnollisista peloista huolimatta muistelen imetysaikaamme vain rakkaudella.

Tämän tarinan opetus voisi olla se, että kivikkoisesta alusta, tuoreen äidin älyttömästä omatunnosta ja lähestulkoon yliluonnollisista peloista huolimatta muistelen imetysaikaamme vain rakkaudella. Tie oli välillä todella raskas, mutta silti ne viimeiset 2-3kk ennen imetyksen lopettamista (jota kesti yhteensä 1v1kk) kuittasivat kaikki epätoivon ja ärsytyksen hetket positiivisiksi. Niin positiiviseksi, että tuon alunkin kirjoittanut äiti haikailee imetyksen perään. 

 

psst! Imetyshajoilua ei enää meidän instagramista löydy, mutta ehkä jotain muuta kivaa?

Kommentit (1)

Annika79

Onneksi tuo tapahtuu todennäköisesti vain esikoisen aikana. Toisella kerralla oli varattu jo valmiiksi kaalit jääkaappiin, mutta niitä ei tarvittukaan. Myöskään tuota valtoimenaan vuotamista vieraan vauvan itkiessä kaupassa ei tapahtunut kuin esikoisen aikana. :D

Tosi tuttua tuo vauvan nälkä väärään aikaan. Ja vaikka normaalisti hän olisi vetäissyt molemmat rinnat tyhjäksi parissa minuutissa, niin ihan takuulla kun äiti oli johonkin lähdössä, niin söi kauan ja hartaasti. :D

Meillä tulee 9 päivän päästä vuosi imetystaivalta täyteen, josta ensimmäiset 6 kk mentiin 100 % tissimaidolla. Yllättävän helppoa ollut. Ei ole ollut raivareita eikä kieltäytymistä. Hän on ollut tyytyväinen ruokailija eikä yksittäisiä päiviä lukuunottamatta ole jäänyt fiilistä että neiti olisi jäänyt nälkäiseksi. Olen kiitollinen. Sekä neidistä, että imetyksestä. <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Facebook muistutti mua mun tasan vuosi sitten kirjoittamasta tekstistä. Muisto sattui sopivaan aikaan naamani eteen, koska mulla on jäänyt Jyllannin suomineidon teksti pyörimään päähän. Kyselin instagramin puolella teidänkin mielipiteitä varsinkin äitien alkoholikäyttäytymiseen ja hyvin yhteneväisiä vastauksia annoitte:

"Lapsien aikana voi ottaa sen saunakaljan tai lasin viiniä ruuan kanssa, mutta ei sen enempää."

"Mun mielestä on omalla esimerkillään hyvä näyttää kohtuukäyttöä lapselle jo. 1-2 voi aina hyvillä mielin ottaa esim. saunajuomaksi tai hyvän ruuan seuraksi, mutta kännissä en lasten nähden halua olla."

"Kahden oluen jälkeen OK, vaikka et ajokunnossa olisikaan. Kaatokännissä no go."

"Mielestäni alkoholi ja lapset eivät kuulu yhteen. Se on jompi kumpi. Piste."

Sitten vuoden vanhan tekstini pariin:

"Kun Kipsu oli vähän reilun kuukauden, lähdin "tuulettumaan" veljeni kanssa festareille, jotka järjestettiin muutaman sadan metrin päässä kotoamme. Ne olivat pienimuotoiset hipat, jossa sattui olemaan muun muassa Kimmo Blomin johdolla Queen covereita esittävä kokoonpano ja kun kova Queen-fani olen, niin halusin sen nähdä. Laskettu aika oli viikko tuota tapahtumaa ennen, joten ajattelin, että en pääse osallistumaan, mutta Kipsuhan tulikin (tätä varten) aiemmin! Tuona päivänä oli siis mieheni vahtivuoro 19-06.

valmiina bilettääääään!
valmiina bilettääääään!

Naureskelin sille, että aiemmin repussa kilisi siiderit, mutta nyt selkää hakkaa tissipumppu – on se maailma muuttunut!

Kun oli THE DAY pakastin oli täynnä pumpattua maitoa ja lähdinkin hyvillä mielin rintapumppu repussa viettämään iltaa. Naureskelin sille, että aiemmin repussa kilisi siiderit, mutta nyt selkää hakkaa tissipumppu – on se maailma muuttunut! Nähtiin veljen kanssa eräällä terasilla ja siellä join ensimmäisen viinilasillisen kahdeksaan kuukauteen. Maistui kuselta ja nousi päähän siltä istumalta! Tuossa vaiheessa laitoin ekat tilanteen tarkistusviestit miehelleni. Kun oltiin lähdössä juhlapaikalle, tunsin pulssini tissien kautta. Pumppasin kuuden litran kannujani kiireisen ravintolan vessassa ja kuuntelin, kun jonoa muodostui vessan ulkopuolelle. Hävetti aivan SIKANA tulla WC:stä ulos. Olin niin helpottunut, kun pystyin hengittää ilman että tissi osui leukaan, että näytin varmasti siltä kun olisin vääntänyt pönttöön Seinäjoen kokoiset tortut. Seuraava nainen meni selkeästi pelon sekaisin tuntein vessaan jälkeeni.

Mietin, että kuinka noloa olisi pumpata puskassa. No, aika noloa.

Festaripaikalla otin toisen lasillisen ja moikkailin tuttuja. Oli ihana nähdä vanhoja kavereita ja muutakin kuin joko sairaalan tai oman kodin seinät. Sää oli kylmä ja kolea, mutta onneksi omat mummat, miehini mummat, naapurin mummat ja kaverien mummat olivat varoitelleet, että pitää pukea kunnolla tai tulee tissitulehdus, niin olin pukenut tarpeeksi. Joskus klo 22 maissa alkoi olla taas tukalat oltavat ja aloin katsella, josko pääsisi jonnekin pumppaamaan. No, niin extremeksi en ala, että bajamajassa pumppaan ja naisten vessaan oli noin kolmen kilometrin jono. Mietin, että kuinka noloa olisi pumpata puskassa. No, aika noloa. Päätin ottaa lisää viiniä, jos se auttaisi. En kuitenkaan pystynyt enää ajatella mitään muuta kuin rantapallojani. Olin varma, että ihmiset ympärilläni luulevat minua lehmäksi tai katsovat, että onpa tyttörukalla mennyt silarileikkaus päin mettikköä. Klo 24 luovutin ja lähdin kotiin.

Ärsytti, kun minun viininjuonnin takia vauvan piti odottaa ruokaansa.

Kotona kaikki oli hyvin, mutta en halunnut ottaa lasta syliin, koska en ollut varma olenko ajokunnossa (= promilleraja meillä vauvan käsittelylle). Onneksi T:n oli tarkoitus hoitaa yösyötötkin. Kun vauva heräsi ensimmäisen kerran 02 maissa, pökin T:tä hereille. Hän lähti lämmittämään maitoa ja Kipsun itkuvolat alkoi kiihtyä. Ärsytti, kun minun viininjuonnin takia vauvan piti odottaa ruokaansa. T antoi pullolla ruoan vauvalle, mutta meinasi jatkuvasti nukahtaa istualteen. Pökin häntä tasaisin väliajoin niin kauan, että vauva oli saanut syödyksi. Seuraava nälkä Kipsulla oli klo 04. Tuupin jälleen miestäni, joka käänsi kylkeä, kiukutteli ja huitoi käsiäni pois. Taas nyppi, että en voinut imettää ja päätin mennä itse lämmittämään maidon. Annoin pullon T:lle, joka taas tuskissaan torkahdellen syötti vauvaa ja minä tökin kylkeen vähän väliä. Aamun, klo 7 ruuat, annoin itse. Olin niin onnellinen, kun "sain" taas pidellä lastani, että otin hänet viereeni olkkarin sohvalle ja halailin vauvaa putkeen monta tuntia. Olin lukenut vauvan kaipaavan enemmän sylittelyä äidin oltua pidemmän ajan poissa hänen luotaan, mutta taitaa homma oikeasti mennä toisinpäin: äiti tarvitsee vauvan läheisyyttä, jos he ovat olleet pitkään erossa.

Olin lukenut vauvan kaipaavan enemmän sylittelyä äidin oltua pidemmän ajan poissa hänen luotaan, mutta taitaa homma oikeasti mennä toisinpäin: äiti tarvitsee vauvan läheisyyttä, jos he ovat olleet pitkään erossa.

Tekstin pointti on se, että en enää ole varma, onko alkoholi - puhumattakaan känneistä - lainkaan sen arvoista, että epäröin moneltako voin halailla ja pitää sylissä Kipsuani. Samoin, kun tuo kaikki muu sälä siinä ympärillä – tuntuu niin ylimääräiseltä. Ennen raskautta kävin säännöllisesti ulkona ja nautin siitä täysin rinnoin (heheh, täydemmät ne nyt oli), mutta nyt biletys on kokenut inflaation. Jos saisin vapaa illan, en todellakaan dokaisi vaan nukkuisin. Ai että!"

Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen ilta, kun jouduin miettiä juoneeni liikaa ajatellen imetystä ja vauvan sylissä pitämistä. Tämän jälkeen meillä on ollut hoitajat tai olemme vieneet vauvan hoitoon. Nykyään Kipsu nukkuu 99%:n varmuudella 19:30-07:30, joten halutessaan voi tuona aikana juoda muutaman alkoholiannoksen. Itse kuitenkaan en ole koskaan ollut sellainen saunakaljaihminen, vaan saunassa parhaalle maistuu pillimehu! ... anna mun kaikki kestää! 

Mikä on teidän suhtautuminen alkoholin käyttöön lapsen läsnä? 

Kommentit (4)

Tsaukki

Joo sama fiilis itsellä että mieluiten lapsi on sitten kokonaan poissa lähettyviltä jos on nautittu alkoa koska helposti sitä kuitenkin haluaa koskea ja hoitaa vauvaa/lasta. Nykyään myös teen niin että hoitoon illalla ja haen vasta seuraavana päivänä kun promillet on laskenut.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Joo ja kun ei sitä tosiaan tajua varmasti ite, kuinka "känniseltä" vaikuttaa lapsen mielestä parinki jälkeen.

Jyllannin suomineito
Liittynyt2.5.2017

Todella hienoa että kirjoitat näin rehellisesti ja palaat pohtimaan omia kokemuksia. Aika paljon samaa oli omassa tekstissä ja instagramissa ;) Tähän aiheeseen ei ole yhtä ainoaa vastausta, mutta mielestäni on tärkeää nostaa se kuitenkin pöydälle ja pohtia avoimesti. Me emme ole täydellisiä, me olemme ihan vaan äitejä.

Med venlig hilsen, Terhi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö Jasmin Designin kanssa.

Lapsen syntymä saa vanhemman päässä aikaan jotain suurta. Minä en ollut poikkeus. Mikään ei yhtäkkiä ollut minulle tärkeämpää kuin se, että pystyin pitää vauvastani huolta. Hänen ruokkiminen oli iso osa sitä. En enää välittänyt, otinko tissini esiin ravintolassa vai lentokentällä.

Vauva itki nälkäänsä ja minulla oli paidan alla 24/7 auki oleva kiska, josta hän sai itselleen täydellistä ravintoa.

Imetystä Selfridgellä <3
Imetystä Selfridgellä

Muistan kyllä miettineeni, mitä eräs mieheni kavereista sanoisi, jos näkisi minut nännit paljaana kahvilassa – hän nimittäin oli somessa ilmaissut selkeästi kantansa julki-imetykseen. Se oli sama kuin minulla ennen omaa lasta – eri kuin mikä se oli viime vuoden toukokuun jälkeen. Juuri tästä syystä en koskaan tarkoituksella tee kenenkään oloa kiusalliseksi imettämällä keskellä huonetta vaikka synttäreillä. Ne varsinkin, joilla ei lasta ole, eivät osaa nähdä tuota toimitusta niin luonnolliseksi kuin esimerkiksi mieheni, joka käveli vauvamme ensimmäiset viisi kuukautta aina tilaan, jossa imetin tai pumppasin. 

Olisin voinut alusta asti luottaa siihen, että jopa alle kaksikiloinen vauva tietää kysynnän ja tarjonnan lain.

Nyt imetyskerrat ovat vähentyneet yhteen kertaan päivässä ja tuokin on enemmän tapa kuin "tarve", joka tulee loppumaan varmasti viikon sisällä. Tämä on tuntunut olevan minun ja Kipinän yhteinen päätös. Oloni oli pitkään todella ristiriitainen, mutta helpotti huomattavasti kun vauva itse lopetti rinnalle tulon päivisin. Mitä imetysonnistumiseen tulee, minulle paras neuvo oli ja on: luota vauvaasi, hän tietää mitä hän tekee. Niin uskomatonta kuin se onkin, vauva tietää, tuntee ja säännöstelee maidon itse. Sen jatkuvan stressaamisen sijaan, olisin voinut hakata tuota lausetta päähäni ja alusta asti luottaa siihen, että jopa alle kaksikiloinen vauva tietää kysynnän ja tarjonnan lain. 

Imetystä Louis Vuittonilla <3
Imetystä Louis Vuittonilla

Koska takana on omasta mielestäni aikamoinen epäonnistumisten värisuora (raskautumisen ongelmat, raskauden ennenaikainen keskeytyminen, synnytyspettymys), olen niin niin niiiiiiin kiitollinen imetyksen onnistumisesta. Imetysonnistumisen avulla olen voinut tuntea harvinaista ylpeyttä kehostani ja itsestäni. Tästä syystä pyysin mieheltäni lahjaksi Jasmin Designin äidinmaitokorun, joka sisältää ihan viimeiset maidot, jota minusta lähti irti. Joka kerta kun katson sormusta, toivon sen muistuttavan minua siitä, että kehoni onnistui jossain. Vaikka se otti mielestäni liikaa aikaa raskautuakseen, ei jaksanut kantaa Kipinää täysiaikaiseksi eikä synnyttää alateitse, se silti ruokki lapseni viisikuukautiseksi. Ruokki, kasvatti ja kehitti vauvani melkein puolivuotiaaksi.

Kiitos imetys: kivisestä alusta huolimatta palautit hieman luottamusta pääni ja kehoni välille.

Kurkkasitko jo instagramin ja facebookin puolelle, josta löytyy kauniiden Jasmin Design -korvakorujen arvonta! <3

Kommentit (4)

Äiti kanssa

Ihanaa, että teidän imetys on onnistunut, vaikka muu ei aluksi mennytkään niin kuin oli suunniteltu. Tykkään lukea blogiasi, olen seurannut sitä alusta asti ja huomannut miten olet muuttunut matkalla. Toivottavasti vielä tulee kuitenkin päivä, jolloin tekstistäsi ei tunnu läpi se, että sinusta tuntuu siltä, että petit lapsesi kun synnytys käynnistyi liian aikaisin. Se ei ollut vikasi, etkä olisi voinut tehdä mitään sen estämiseksi. Älä tunne turhaan syyllisyyttä asiasta johon et voinut vaikuttaa. Anna kropallesi anteeksi. Toivottavasti tämä ei kuulosta saarnaavalta, toivon oikeasti teille kaikkea hyvää. Olette loistavia vanhempia.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

😭😭 kiitos ihanasta kommentista 💜 et todellakaan kuulosta saarnaavalta vaan oot ihan oikeassa. Tuntuu itestäkin, että oon vuodessa muuttunut enemmän kuin lähes koko elämäni aikana.. ei siis ihme, jos sen huomaa teksteistäkin 😊

Satu K.

Ihana kirjoitus! Nuo äidinmaitokorut on kyllä niin kauniita ja se tunnelataus, joka niihin liittyy, saa mut liikuttumaan. Ennen lapsen saamista mulla ei ollut oikeastaan imettämisestä mielipidettä suuntaan tai toiseen, muuten kuin että se on luonnollinen asia. Nyt kun omaa imetystaivalta on takana kohta 8 kuukautta, tuntuu jo tavallaan haikealta, että se tulee joskus päättymään. Vaikka odotankin, että ei tarvitse kotoa lähtiessään miettiä onko vaatteet imetysystävälliset. :D

Vierailija

Olipa kaunis kirjoitus!
Imetys on ollut itsellenikin tärkeää hätäsektion jälkeen, koska juuri se on asia, joka vaikeasta alusta huolimatta sujuu normaalisti. Nyt lapseni on kohta vuoden ja tuntuu kyllä haikealta ajatus, että imetys ei välttämättä enää pitkään jatku. Ennen ajattelin taaperoimettäjien olevan vähän hulluja, mutta nyt olen sitä mieltä, että lapseni saa itse päättää, milloin ei enää imetystä tarvitse.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2018

Instagram