Kirjoitukset avainsanalla mielipide

Tätä kysytään multa tosi usein ja nyt päätin vastata tähän oman mielipiteeni. Täältä se tulee: en tiedä! Lisäksi tahattoman lapsettomuuden tuskaa kokeneena haluan ilmaista, että ikäeron ennalta suunnittelu ei usein ole realistista tai ainakaan millään tavoin varmaa.

Mulla on kokemusta nyt vajaa kuusi kuukautta 2v3kk ikäerosta ja sanoisin, että juuri tässä iässä (kuten varmaan kaikissa muissakin) on sekä hyvät että huonot puolet.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

 

2v3kk ikäeron parhaat puolet:

  • Samaan konkurssiin valvomiset
  • Kumpikaan lapsista ei tule muistamaan aikaa ilman toista
  • Heistä on nopeasti seuraa toisilleen ja varmaan jossain vaiheessa ikäero ns tasoittuu entisestään ja osaavat leikkiä samoilla leluilla
  • Taapero on jo sopivan omatoiminen 
  • Taapero ehti juuri siihen ikään, että päikkärit ei tarvitse olla minuutilleen samaan aikaan, joten voin ajottaa molempien unet samaan aikaan

2v3kk ikäeron haasteellisemmat puolet:

  • Taapero ei ole vielä täysin omatoiminen 
  • 2,5v ei vielä osaa varoa vaan pitää kyllä herkeämättä vahtia ettei pikkusisarusta heitetä dublolla päähän 
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Enemmän kuin ikäero tähän(kin) asiaan vaikuttaa mielestäni laps(i)en luonne. Meillä isosisko on ollut veljeään kohtaan hyvin hellä ja hoivaava jo siitä asti, kun veikka oli vielä mahassa. Sen osalta mikään ei muuttunut synnytyksen jälkeen vaan edelleen sisko tarjoaa veljelle tuttia, on vaipanvaihtoapuna, antaa leluja, laulaa ihhaahhaa -laulua kun sisarusta itkettää tai hokee "ei hätää vauva, äiti tulee pian". 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Miten me olemme vaikuttaneet sisarusten lämpimiin väleihin? No taaskaan en voi ottaa minkään luokan kunniaa. Olemme toki varoneet käyttämästä vauvaa syynä mihinkään esteisiin tai kieltoihin, niin kuin jo aiemmin sanoin. Esimerkiksi yritän välttää sanomasta "äiti ei nyt pääse tekemään asiaa x, koska vauva pitää imettää" tms. Toki näitä silloin tällöin pääsee suusta, mutta suht harvoin. Lisäksi yritän osallistaa taaperoa mahdollisimman paljon vauvan hoitoon. Hän nimittäin on muutenkin juuri siinä iässä, kun koko ajan pitää 'auttaa'. Tässäkin siis vastaan, että esikoisen luonne on ratkaisevassa asemassa. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Kysyin myös instagramissani, mikä ikäero ei oman kokemuksen perusteella ole ehkä ihan paras ja kaksi ikäeroa nousi ylitse muiden. Toinen näistä oli 1,5v ja sen alle jäävä ikäero. Tämä siksi, että vanhempikin lapsi tarvitsee vielä paljon apua arkeen. Eräs kuvailu oli mielestäni hyvin kuvaava: on yhtä aikaa kaksi eri-ikäistä vauvaa tarpeineen. Myös noin 3 vuoden ikäero koettiin haastavana, koska vanhemmalla lapsella alkaa rankin tahtoikä juuri kuin vauva syntyy. Mutta näissäkin erikseen sanottu, että varmasti enemmän luonteesta kiinni. Nämä iät silti selkeästi nousi eniten esille.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

 

Meillä on oman pikkuveljeni kanssa 3v3kk ikäeroa ja äitini mukaan, olen ollut hyvin samanlainen isosisko. Jos jostain meille tulisi todennäköisesti sisarusten välille "ongelma" on se sama kuin minulla ja veljelläni lapsena: loin kaikesta sisarukseni draamasta omaani. Jos veljeni oksensi, minä aloin itkeä. Jos veljeäni toruttiin, minä pahoitin mieleni. Mutta aika aikansa kutakin, jossain vaiheessa tuokin vaihtui niinpäin, että lavastin veljeni kaikkeen syylliseksi. 

Millaiset ikäerot sinä näet sopivana/haastavana?

 

Kommentit (4)

Annika79
1/4 | 

Meillä esikoinen on 7 v, toinen 4v, kolmas 2 v ja neljäs 3 kk. Kaksi ensimmäistä on poikia ja kaksi jälkimmäistä tyttöjä. Kun esikoinen on kotona, niin pojat leikkivät paljon keskenään ja tyttö yrittää mukaan, mutta useimmiten ei kelpaa mukaan leikkiin. Kun esikoinen on koulussa, niin 2 v ja 4 v leikkivät yhdessä. Huomaa kyllä selvästi että aivan erilaiset leikit kummallakin "parilla".

Vierailija
2/4 | 

Meillä lapsilla 3 vuotta ikäeroa ja mun pää on sulaa. Itsenäinen, ihana ja reipas kolmevee taantui vauvan synnyttyä huutavaksi uhmakiukkupakkaukseksi eikä ole palannut entiselleen. Pahin mahdollinen ikäero, jos multa kysytään!

Vierailija
3/4 | 

Meillä pojilla ikäeroa 1v5k 💙💙 Kun ensimmäistä yrittäessä selvisi, että joudumme ivf-hoitoihin, päätimme miehen kanssa, että jos yksi saadaan niin ennemmin otetaan riski, että toinen tulee heti perään kuin että ei tule ollenkaan. Onnekkaita olimmekin kun raskauduin toisella kerralla luomusti melko heti ❤️ Veljekset on nyt 6v ja 5v ja elämä heidän kanssaan on vasta viimeisten vuosien aikana helpottanut 😂 Isoveli oli alussa kaikkea muuta kuin kuin hoivaava isoveli. Vähän isompana taas erilaiset luonteet mutta yhteiset kiinnostuksen kohteet teki elämästä yhtä jatkuvaa tappelua ja kilpailua keinoja kaihtamatta 😝 "Hälläväliä" luonteella varustettu pikkuveli on edelleenkin oikein mestari vinguttamaan tarkkaa ja pedanttia isoveljeä 😅 Viime syksynä perheemme kasvoi pikkusiskolla ❤️ Ikäeroa poikien kanssa siis reilu 6v ja vajaa 5v. Ihana, että saan kokea vauva-arjen vielä! Ensimmäisen kanssa kaikki oli niin uutta ja kun tyyppi painoikin kotiin tullessaan vain reilun pari kiloa, vauva-ajasta ei osannut täysillä nauttia. Toisen synnyttyä elämä oli taas aikamoista haipakkaa, että hirveesti ei kerinnyt vauvajuttuja fiilistelemään 😂 Tällä hetkellä tämä isompi ikäero tuntuukin oikein hyvälle. Isommat on omatoimisia ja välillä isonakin apuna arjessa. Toivoisin kuitenkin, että sisaruksille tulee ikäerosta huolimatta läheiset välit toistensa kanssa ihan aikuisinakin 💙💙❤️

Katakata
4/4 | 

Ompa ollut mukava löytää blogisi. Tai ensin löysin instatilisi. Osittain saman oloinen polku meillä vanhemmuuteen ja esikoisen keskosuus ja nyt melkein saman ikäiset kuopukset. Meidän esikoinen syntyi 2014 kolmannen ivf:n tuloksena. Minulle puhkesi raskausmyrkytys joten hän syntyi käynnistettynä rv 34+0 . Painoi 1785g ja pituutta 45cm. Kuopusta sitten tahkottiin taas monta vuotta ja monta ivf hoitoa mentiin taas. Kunnes 8/19 poitsumme syntyi. Itse olen tyytyväinen tähän 5 vuoden ikäeroon vaikka aluksi haaveilimme huomattavasti pienemmästä 😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä on nyt ollut viisi kuukautta Baby Jogger City Select-tuplarattaat käytössä ja koska niistä kysellään tosi paljon, ajattelin kertoa näiden plussat ja miinukset! Josko joku muu rattaita etsivä saisi tästä vinkkejä! 😊

Baby Jogger City Select tuplarattaiden plussat:

  • TODELLA hyvin muunneltavissa. Vaihtoehtoja on monta ja mekin olemme päässeet käyttämään jo useampaa. Katselin kuvista muiden tuplarattaiden istuinpaikkojen vaihtoehtoja ja varsinkin taaperon paikka jäi mielestäni monissa aika piiloon

Helsingin reissulla päästiin testaamaan paria eri tyyliä, koska ratasosakin piti saada makuulle, että taapero sai vedettyä torkut. Tällä tavalla tuonne tavarakoriin alle mahtui iso kassi, jossa meidän kaikkien kolmen kolmen päivän reissukamat.
Helsingin reissulla päästiin testaamaan paria eri tyyliä, koska ratasosakin piti saada makuulle, että taapero sai vedettyä torkut. Tällä tavalla tuonne tavarakoriin alle mahtui iso kassi, jossa meidän kaikkien kolmen kolmen päivän reissukamat.

Tässä toinen tapa, mutta tällä tavoin tuonne säilytykseen ei mahdu ihan niin paljon tavaraa
Tässä toinen tapa, mutta tällä tavoin tuonne säilytykseen ei mahdu ihan niin paljon tavaraa
  • Kevyet, vaikka kokonsa puolesta voisi kuvitella toista
  • Ketterät, vaikka kokonsa puolesta voisi kuvitella toista
  • Vaikka vaunut ovatkin kevyet, ne vaikuttavat silti tukevilta
  • Säilytystilaa onkin ihan kiitettävästi, kun tajusin avata pari vetoketjua!
  • Löytyy tosi hyvin nettikirppareilta huokeaan hintaan. 
  • Runkoon saa myös kaukalon kiinni

Baby Jogger City Select tuplarattaiden miinukset

  • Tyttäreni on noin 90-95 cm pitkä ja pikkuhiljaa ratasosa alkaa näyttää naftilta. Toki tässä vaiheessa hän kävelee jo melko pitkiäkin matkoja, eli ratasosaa tuskin kovin kauaa enää tarvitaan
  • Koppa on pieni talvivauvalle. Minun lapseni ovat molemmat alakäyrillä kasvavia ja silti koppa on nyt talvea vasten (eli toppapussien ja talvivaatteiden kera) melko tiivis. Poikani on nyt noin 65cm pitkä ja ehkä reilun 5cm kuluttua loppuu tila. Tähänkin kyllä pitää lisätä sellainen huomio, että pikkuhiljaa voi alkaa harkita siirtymistä ratasosaan kopan sijaan 😊

Tässä vauva on vielä alle 60cm
Tässä vauva on vielä alle 60cm
  • Pari pientä miinusta: Ratasosaa ei saa makuulle, jos se on alapuolella. Tai saa, mutta sitten jalat osuvat koppaan
  • Sellaista yhdistelmää ei ole, jossa koppa olisi yläpuolella minuun päin ja ratasosa eli taapero eteenpäin eli näkisi maisemia. Ehkä menee hieman hiustenhalkomiseksi, mutta kun nyt miinuksia haettiin! 

Kokonaisuudessaan olen ollut todella tyytyväinen. Halusin pitkulaiset vaunut, koska ulko-ovestamme ei mahtuisi sisään vierekkäiset 😂 Nämä ovat ajaneet täydellisesti asiansa ja kertaakaan ei ole taaperollakaan mennyt hermot vaikka ei saakaan olla kasvot menosuuntaan. Tätä vähän jännitin.

Voin siis suositella! 

Onko muita, joilla samat rattaat? Mitä te ootte tykänneet?

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Meillä on kanssa kyseiset rattaat ja olemme tykänneet juuri tuosta monipuolisuudesta. Vanhempi lapsi on päässyt matkustamaan kasvot menosuuntaan, kun vauva on ollut yläpuolella turvakaukalossa. Ison osan matkoista vanhempi jo kuitenkin kävelee ja silloin olemme käyttäneet rattaita yksilörattaina. Pienten jalkojen väsyessä rattaisiin sopiva seisomalauta on pelastanut paljon.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Luin erästä keskustelua, jossa sektiolla synnyttäneelle äidille oli joku miespuolinen henkilö todennut, että hän pääsi helpolla, kun ei synnyttänyt alateitse. Minulla nousi heti karvat pystyyn ja selkeästi myös monella muulla, koska tämä äiti oli saanut paljon tsemppikommentteja kertomukseensa. Aiheesta. Aloin silti miettiä tuota miehen kommenttia tarkemmin.

Kuuntele alta kuopukseni synnytyskertomus podcastina:

Miksi se olisi huono asia, että "pääsisi helpommalla synnyttäessä sektiolla"?

Miksi synnytyksen - alatie- tai sektio- - pitäisi olla vaikeaa? Miksi se olisi huono asia, että "pääsisi helpommalla"? Syntyykö se lapsi jotenkin vähemmän, jos äiti ei kärsi? Jääkö vauva vajavaiseksi, jos äiti ei huuda kivuista?

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Aivan niinkuin alatiesynnytys, myös sektio voi olla kivulias. Tai varsinkin "jälkipyykki". Itse olen kokenut molemmat (sektion tosin hätänä) eikä kumpikaan kyllä kivuton ollut. Aika on sen verran kullannut ehkä muistoja, että ei kumpikaan myöskään mitenkään äärettömän kivuliastakaan ollut. Sektion jälkipyykki oli muutaman päivän ajan kivulias arpi ja suolet tuntuivat olevan hieman... mitenköhän tämän asettelisi... solmussa! Alatiesynnytyksen jälkeen alakertaa turvotti ja voi vee sitä jälkivuotoa. Se ei kyllä ollut hääppöstä. En tiedä kumman kanssa olisin päässyt helpommalla, mutta toisaalta – ketä h*lvettiä kiinnostaa?

Minun ei tarvi puolustella tai väheksyä kumpaakaan synnytystapaa(ni).

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Luen näitä sektio- ja alatiesynnytyskeskusteluja nykyään tosi eri silmin kuin aikaisemmin. Tosi neutraalisti. Minun ei tarvi puolustella tai väheksyä kumpaakaan. Tiesin sillä punaisella sekunnilla, kun kuopukseni syntyi, että synnytystavat ovat täysin saman arvoisia. Sillä ei ole mitään merkitystä, miten lapsi tähän maailmaan saadaan, kunhan hän on elossa. Harmi vain, että tämän faktan jankkaaminen ei kenenkään fiiliksiä muuta. Se pitää itse ymmärtää. Tämän opin itsekin kantapään kautta.

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 | 

Kenelläkään, erityisesti miehillä, ei ole vara arvostella tai arvioida kenenkään synnytyksen "helppoutta" tai kivun määrää, koska kipu on kuitenkin subjektiivinen tuntemus. Mutta kivutonta synnytys ei varmaan ikinä ole, tapahtui se alateitse tai sektiolla. Ja aina kipu ei ole pelkästään fyysistä, vaan se voi olla psyykkistäkin.
Alateitse synnyttäneiden kohdalla voidaan myös arvostella kivunlievitykseen käytettyjä keinoja. Tuntuu, että iman kivunlievitystä synnyttäneitä arvostetaan enemmän kuin esim. epiduraalipuudutuksen saaneita. Lääkkeitä saaneesta saatetaan ajatella, että hän on "heikompi" tai "hän haluaa päästä helpommalla"..
Itse ajattelin jo raskausaikana, että tärkeintä on saada elävä lapsi ja selvitä itse hengissä, millään muulla ei loppujenlopuksi ole merkitystä.

Vierailija
2/6 | 

Tämä mies ei ole tainnut olla yhdessäkään synnytyksessä itse mukana. Minä olen kuullut myös sitä kun itse olen syntynyt keisarinleikkauksella että olisin jotenkin huonompi ja viallinen. Tämäkin miehen suusta.
Minä synnytin lopulta kiireellisellä sektiolla viime kesänä kun käynnistystä oli takana kolme päivää ja vauvan sydänäänet eivät olleet priimaa. Se minkä tuskan jo pelkästään se käynnistäminen aiheutti supistusten kera en voi verrata sitä mihinkään mitä olen aikaisemmin kokenut. Oksensin kivusta ja vannoin itselleni että en enää ikinä synnytä. Kumma kyllä aika kultaa muistot ja olisin koska tahansa kokemaan sen saman lapseni takia.

Vierailija
3/6 | 

Suhtautuminen sektioon jotenkin todella kahtiajakoista. Se on todella epäluonnollinen, hirveän iso, jopa hengenvaarallinen leikkaus, aiheuttaa hirveitä kipuja jälkikäteen ja kuitenkin samalla se on se sitten se helppo tapa. Ei mene jakeluun. Elinikäiseten synnytysvaurioiden kanssa kärvistelevät mammatkin kauhistelee kuinka hirveä on sektio ja on tuomitsemassa, kuinka älytöntä, kuin joku valitsee sen helpomman synnytystavan.
Vaihtaisin itse hyvin menneet synnytykseni koska tahansa semihuonosti menneisiin seuroihin. Harmi vaan että ei voi enää jälkikäteen vaihtaa. Olisi pitänyt itse etukäteen ottaa selvää alatiesynnytysten vaurioista ja niiden yleisyydestä. Silloin nuorena en vaan ymmärtänyt kuinka ideologissävytteistä synnytysten hoito on Suomessa.

Vierailija
4/6 | 

Sektiosta voi myös jäädä pysyviä hermovaurioita,kun toki hermoja joudutaan katkomaan. 3päivää itse kärsin käynnistyskipua kunnes vauvan vointi romahti. Sektio pelasti oman ja lapsen hengen. Pysyvä vaurio tosin jäi eikä lantio hermotu miten pitää. Henkinen- ja fyysinen kipu oli kova. Myös kesken sektion kipu tuli päälle,kun lääkkeet petti..ei se sektio todella ole se autuas tie...hirveää jos siitä aletaan syyllistämään..

B-8
5/6 | 

Molemmat tavat kokeneena sanon myös että yhtä kipeitä kumpikin, yhtä arvokkaita kokemuksia. Älytöntä käydä kenenkään ulkopuolisen arvostelemaan, sektiolla pelastetaan niin monia henkiä ja myöskin synnytyspelkoisten loppuelämiä, huono synnytyskokemuskin voi rikkoa ihmisen pysyvästi. Siinä vaiheessa kun miehet pystyy edes puolet siitä kivusta ottamaan mitä jokainen synnyttävä äiti kokee, vasta sitten heidän mielipiteillä on tässä asiassa painoarvoa. Sori.

Vierailija
6/6 | 

Olen synnyttänyt molemmat sektiolla, ensimmäisen tarjontavirheen takia ja toisen vaadin sektioitavaksi, koska en nähnyt järkeväksi kokea molempia tapoja. Arpi oli jo mahassa ja kohdussa, en lisäksi halunnut vielä arpea alapäähän. Minulle sektio oli helppoja ja täydellisiä synnytyskokemuksia. En todellakaan näe että nykyään pitäisi synnytyksen takia kärsiä kipua koska niin on aina ollut. En koe synnytysten olleen yhtään vähemmän arvokkaita kuin jos olisin puskenut lapset luomuna maailmaan. Minusta on vähän surullista jos ihmisen täytyy arvottaa muita synnytystavam perusteella, ehkä oma elämä on Silloin vähän tyhjää ja tarkoituksetyomsn tuntuista jos vieraan ihmisen synnytsytapa herättää kovin voimakkaita tunteita.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tänä vuonna - kuten aiempinakin - ostin jälleen "joululahjan" köyhiin maihin. Olen ostanut kaikkea hyttysverkoista syntymätodistuksiin ja vuohesta terveystarkastuksiin. Myös mieheni osti minun joululahjani samasta osoitteesta.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Tämähän ei tee minusta sen parempaa ihmistä kuin kestään muustakaan vaan minulla on käyny älytön tsägä. Oon syntynyt Suomeen ihanaan perheeseen, jossa mua on aina rakastettu ehdoitta ja jossa talous ja terveys on ollut aina hyvällä tolalla. Mä oon aina saanut (järjellisissä rajoissa toki) kaiken, mitä oon halunnut ja jos en, mulla on ollut jo 18-vuotiaasta saakka mahdollisuus ostaa tarvitsemani asia itse. Mulla on ollut kannustavat vanhemmat, jotka totesivat 17-vuotiaan Sariannan ilmoitukseen hakea töitä, että anna palaa. Seuraavana päivänä olin menossa työhaastatteluun.

Olen onnellisessa asemassa, koska minulla on mahdollisuus epäonnistua turvallisesti.

Kuva: Anna Huovinen
Kuva: Anna Huovinen

Uskon, että koska oon saanut elää niin turvallisen elämän, uskallan kyseenalaistaa. Mulla on mahdollisuus siihen, koska vaikka erehtyisin, en loppupeleissä menetä oikeastaan mitään. Parhaassa tapauksessa saan virheen kautta kallisarvoisen opetuksen. Minulla on läheisiä, jotka ottavat minusta koppia. Olen onnellisessa asemassa, koska minulla on mahdollisuus epäonnistua turvallisesti. Lapsuuden ja nuoruuden päivästä toiseen selviytymisen sijaan olen saanut opetella ja oppia elämästä rauhassa. Mä oon elänyt tietämättömänä maailman pahuudesta pitkälle teini-ikään asti ja muun muassa siksi, että minä ja läheiseni olemme saaneet elää varsin sairauksista vapaata elämää, olen oppinut näkemään ensisijaisesti maailman, ihmisten ja elämän kauneutta.

Näin ei ole kaikilla. Siksi lahjoitan. Tänä vuonna siksi, että iän ikuinen uskomus tyttären silpomisen tarpeellisuudesta, saataisiin koulutettua pois. Ei niin, että me onnekkaat ja hyväosaiset rymistelemme toiseen kulttuuriin huutamaan asian vääryyden. Tottakai me sen tiedämme, koska meille on jo lapsesta opetettu tutkittuja faktoja esimerkiksi tulehduksista. Silpominen vähenee ja toivottavasti joskus loppuu kertomalla äideille, isille ja isovanhemmille sama tieto, jonka me jo tiedämme.

Psst! Vähän kevyempää opiskelua alta:

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon ja vauvan äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018