Kirjoitukset avainsanalla mielipide

Oon ollut aina aikamoinen tasa-arvon puolesta puhuja. En tiedä, onko syy ollut siinä, että en ole koskaan sopinut sellaiseen tyttömäiseen tyttö -muottiin, vaikka siihen yhteiskunta on toisinaan olettanut minun mahtuvan? Vai onko tasa-arvo muodostunut tärkeäksi sen kautta, että olen itse saanut aina olla perheeni kanssa juuri sitä, mitä haluan. Helpollahan minä olen sen osalta päässyt: olenhan valkoinen, Suomessa syntynyt, heteronainen. Miksi siis koko pride edes kiinnostaa minua?

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Muistan, kun jo pienenä kysyin, että miksi mummolaa kutsutaan mummolaksi, vaikka yhtä paljon asunto on paapan. Eikö se voisi olla paappala?

Muistan, kun jo pienenä kysyin, että miksi mummolaa kutsutaan mummolaksi, vaikka yhtä paljon asunto on paapan. Eikö se voisi olla paappala? Se oli ja on edelleen mielestäni aika hyvä kysymys. Lainaan tähän kollegani eli etä-äidin huikeaa toteamusta: Tasa-arvokin voi olla fundamentaalista, jolloin se muuttuukin epätasa-arvoksi. Jos ajaa liian tiukasti jotain suuntausta, voi oma käyttäytyminen muuttua liialliseksi kiihkoksi, jolloin perimmäinen hyvä idea häviää. Minusta tämä lause kiteyttää oman ajatukseni tasa-arvosta. Mieheni sanoo aina, että parasta tasa-arvoa on se, kun siitä ei tarvitse erikseen huomioida. Esimerkkinä se, että ei ole tasa-arvoa sopia osakeyhtiöiden johtoryhmiin lukua "kiintiönaisista". Olen samoilla linjoilla, mutta toisaalta - hänen asetelmansa on vielä parempi: valkoinen, suomalainen, heteroMIES. 

Minun ei tarvitse itse kuulua vähemmistöihin tukeakseni heitä 100%:sti.

Miten prideviikko ja siinä myötäeläminen sitten sopii kuvioon? Ehkä juuri siten, että tiedän, kuinka onnekas olen ollut monesta eri kulmasta katsottuna. Minun ei tarvitse itse kuulua vähemmistöihin tukeakseni heitä 100%:sti. Olen saanut aina olla juuri sitä, mitä haluan, mutta kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnekkaita. Toiset joutuvat piilottamaan sisintään, joutuvat jopa läheistensä hylkäämäksi ja/tai tuntevat itsensä joukkoonkuulumattomaksi. Minä en halua, että kukaan kokee noita tunteita. Vielä vähemmän nyt, kun minulla on oma lapsi, joka on vasta alkutaipaleella itsensä etsimisessä. Haluan, että hän on aina yhtä onnekas ja hyväksytty kuin minä, vaikka hän ei olisikaan kuten minä.

Ihanaa pridea kaikille! Miten pride koskettaa sua vai koskettaako?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (10)

Satu K.
1/10 | 

Koen, että pride koskettaa minua erittäin paljon, vaikka olen kuten sinä: valkoinen, suomalainen heteronainen. Minulla on kuitenkin esimerkiksi ystäviä, jotka ovat homoseksuaaleja ja joka kerta kun luen ilkeitä vihakommentteja, voin pahoin ystävieni puolesta. Joten haluan olla mukana omalla esimerkilläni rakentamassa avoimempaa ja hyväksyvämpää kulttuuria. Ja kuten sinäkin, toivon sydämeni pohjasta, että kasvaessaan oma poikani uskaltaa ja saa olla juuri sellainen kuin hän on. <3

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Niin aivan ❤️ hetken vaan mietin, että onko mulla oikeutta kirjoittaa aiheesta, jonka arvoa en todellisuudessa ite oo joutunut kokemaan? Mutta tukeni haluan silti antaa 💛

hanttavee
2/10 | 

Huisin hyvin kirjoitettu ja samaistuin tekstiisi kyllä täysin, aivan kuin olisit sanoittanut ajatukseni. Normalisoinnin asialla olet, hienoa. Sitä maailma tuntuu tarvitsevan.

Annika79
3/10 | 

En muista miksi töissä kahvipöydässä tuli puhetta jokunen vuosi sitten tasa-arvoisesta avioliittolaista, mutta yksi noin 60-vuotias mieshenkilö sanoi tyyliin "kaksi homoa naimisiin vai, hyi v****" ja hänen kasvonsa vääntyivät yökötykseen. Kysyin välittömästi onko se jotenkin häneltä pois mikäli kaksi toistaan rakastavaa ihmistä saa mennä naimisiin keskenään. Hän ei vastannut mitään, tuijotti vain ällistyneenä. En käsitä miksi pitää vastustaa ja arvostella sellaista mikä ei millään tavalla haittaa omaa elämää ja ole itseltä pois.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

toi on kyllä oksettavaa ja vielä, että kehtaa siis julkisesti kaikkien kuullen sanoa tollee! Onneks uskon, että esim. meidän lapset sanois tossa tilanteessa useampi, että mitä sä kuule oikein höpötät! 

SiruH
4/10 | 

Niin, tavallaan pride ei kosketa mua millään tavalla, valkoihoinen suomalainen heteronainen minäkin. Aattelen niin, että jokaisen jonka ei tarvi vääntää omista ihmisoikeuksistaan, on velvollisuus tehdä parhaansa sen eteen, että samat oikeudet olisivat kaikilla muillakin. Ihan vaan, koska me ollaan ihmisiä. Ei siinä sen kummempaa.

Vierailija
5/10 | 

Ymmärrän vähemmistöjä, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, jos joku elää tai rakastaa samaa sukupuolta olevaa. En kuitenkaan ymmärrä, miksi asiasta pitää myöskään tehdä mitään numeroa, kuten tämä Pride. Jos työssäni kohtaan ihmisiä, jotka tulevat näistä vähemmistöistä. Meille muille esim heidän homoseksuaalisuus on rehellisesti sanottuna ”aivan sama” tai ei herätä tunteita/kiinnostusta. Mutta toisinaan nämä ihmiset alkavat alleviivata omaa erilaisuuttaaan aivan itse, tämä herättää itsessäni joskus hämmennystä.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ymmärrän kyllä sun pointin ja ihanaa, että se on "aivan sama" hyvällä tavalla ☺️ se ei kuitenkaan oo se totuus joka paikassa, ei ainakaan täällä Vaasassa eikä varsinkaan varmasti pienemmissä kylissä. Uskon myös, että nuo alleviivaajat ovat enemmän poikkeus kuin sääntö. Tai voihan olla, että toiset haluaa alleviivata tarkoituksella ja tehdä näin muille "tilaa"?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Otsikosta huolimatta, tässä postauksessa en kerro meidän gender reveal -partyista vaan lähinnä siitä, mikä mua niissä nyppii. Jos se ei siis kiinnosta, hyppää loppuun ja kurkkaa kumman sukupuolen vauveli meille tulee ultran mukaan! Lisäksi olen vältellyt tätä sukupuolisensitiivisyysaihetta, koska se tuntuu kuohuttavan niin kamalasti ja tuntuu, että usein sanomani ymmärretään tahallaan väärin. Mutta lusikka on jo sopassa, joten täältä pesee! Jos haluat mieluummin kuunnella aihetta koskevan podcastini, se löytyy tästä klikkaamalla!

Juhlan idea on siis se, että paljastetaan, kumpaa sukupuolta tuleva perheenjäsen edustaa.

Tää pingviinipaita oli ihan lemppari! Osaatko arvata siitä, kumpaa sukupuolta Kipsu tai Vipsu voisi olla?
Tää pingviinipaita oli ihan lemppari! Osaatko arvata siitä, kumpaa sukupuolta Kipsu tai Vipsu voisi olla?

Gender reveal party - niinkun about kaikki höpöhöpö juhlat - ovat rantautuneet meidän porojen ja perunoiden maahan USAsta. Juhlan idea on siis se, että paljastetaan, kumpaa sukupuolta tuleva perheenjäsen edustaa. Se paljastetaan esimerkiksi isolla ilmapallolla, josta pölähtää silppua vanhempien naamaan sitä neulalla poksauttaessa: pinkkiä, jos tulon päällä on tyttö ja sinistä, jos tulossa on poika. Tässä vaiheessa mulla vähän rätisee kiinni.

Toivoisin, että sininen olisi yhtä paljon tyttöjen kuin poikienkin väri ja myös pojat saisivat pukea ylleen pinkeimmän röyhelön ilman kummasteluja.

Maailmassa, jossa yritetään olla sukupuolisensitiivisiä (joka itsekin pyrin olemaan) tai/ja sukupuolineutraaleja leviävät bileet, joissa sininen on naulattu pojan väriksi ja pinkki tytön omaksi. Vähänkään ig:ssä blogia seuranneet ovat ehkä huomanneet, että en pidä tästä ajatusmaailmasta. Toivoisin, että sininen olisi yhtä paljon tyttöjen kuin poikienkin väri ja myös pojat saisivat pukea ylleen pinkeimmän röyhelön ilman kummasteluja. Näin siis, jos lapsi itse haluaa! Jos tyttö tykkää lilasta röyhelöstä ja poika vihreästä monsteriautosta, se sopii aivan yhtä hyvin. Lapsi saakoon päättää.

Vanhempi voi koko värikirjon vaihtoehtoja valitsemalla näyttää, että jokainen väri on yhtä söpö pikkuisen päällä.

Tästä päästään varmaan siihen, että ei pieni lapsi osaa itselleen vaatteiden väriä päättää. Ei osaakaan ja siinä vaiheessa vanhempi voi koko värikirjon vaihtoehtoja valitsemalla näyttää, että jokainen väri on yhtä söpö pikkuisen päällä. Läheiseni kertoi, kuinka hän haluaa ostaa vaaleanpunaista pitsiä tytöllemme, koska ei ole koskaan sitä kolmelle pojalleen voinut ostaa. Se on mulle ihan ok. Kyllä jokainen saa itse päättää, minkä väriseen kolttuun rahansa käyttää. En minäkään jätä kauppaan hienoa ja kestävää alennushaalaria, koska siinä on kukkia, minulla on tytär ja haluan olla sukupuolisensitiivinen!

Sydämeni särkyi hieman, kun ystäväni kertoi pienen poikansa todenneen, ettei voisi olla ballerina (vaikka se hienolta näyttääkin), koska se on tyttöjen laji.

Oma ajatukseni tämän asian kanssa on ehkä enemmänkin se, että jos Kipsu haluaa sinisen autopaidan, ei sitä häneltä kiellettäisi siksi, että se on "poikien väriä". Mulle on aivan täydellisen ok, jos äiti rakastaa pukea poikansa turtles-paitoihin, mutta toivoisin silti, että samasta paidasta tykkäävää tyttöä ei katsottaisi kummaksuen. Tytötkin tykkää mutanttininjakilppareista ja pojat hempeistä my little ponyista! Mua ahdistaa myös ajatus siitä, että esikoiseni luulisi, ettei voi harrastaa vaikka jääkiekkoa, koska on tyttö. Sydämeni särkyi hieman, kun ystäväni kertoi pienen poikansa todenneen, ettei voisi olla ballerina (vaikka se hienolta näyttääkin), koska se on tyttöjen laji. Ystäväni oli tietenkin heti korjannut painokkaasti, että "EIKÄ OLE! Voit olla ihan mitä haluat!". 

Meillä on tallessa jonkin verran Kipsun vaatteita, jotka sopivat varsin hyvin seuraavallekin tulokkaalle, vaikka hän onkin eri sukupuolta kuin esikoistyttömme. Vaatevaraston täytin eri kirppari vaatepaketeilla jo ennen, kun tiesin meille tulevan pojan! Mun ei tarvitse etsiä "poika- tai tyttövärisiä" -ilmoituksia. Kaikki käy, kunhan kuosi miellyttää ;)

Käy kuuntelemassa podcast aiheesta täältä! Jos sulla ei oo spotifyä, niin voit kuunnella podit myös täällä!

Kommentit (2)

Mannaryyni
1/2 | 

Mua näissä juhlissa enemmän ärsyttää se, miten suuri merkitys sukupuolelle annetaan. Pahimmassa tapauksessa tulevan vauvan isosisarus ei osaa asettaa koko sukupuolivouhotusta oikeaan perspektiiviin. Sitten veikkaillaan "tuleeko tyttö vai poika? Kumpaa toivot?" Sitten kun sukupuoli ei olekaan sitä mitä sisarus toivoo hän pettyy katkerasti ja ei haluakaan koko pikkusisarusta enää. Kaikki vain siksi, että vanhemmat vouhottavat sukupuoliasian ympärillä kuin mielipuolet eivätkä ymmärrä, että lapsi ei tajua asian leikkisyyttä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Osa blogin ig-seuraajista tietääkin, mutta mulla kuoli läheinen huhtikuun alussa. Arvatenkin oon itkenyt silmät päästäni enemmän ja vähemmän koko huhtikuun ja se onkin saanut mut miettimään - voiko sanoa - tunnekasvatustani? En ees tiedä onko tää oikea sana, mutta tarkoitan tällä siis omaa esimerkkiäni lapselleni tunteiden näyttämisen ja käsittelyn kanssa.

Haluanko siis ottaa lastani mukaani tilanteeseen, jossa hän voisi joutua nähdä minun itkevän?

Oma itkemiseni on aina ollut musta jotenkin noloa. Ehkä jopa sellainen reaktio, jota olen hävennyt. Myös muiden itkiessä ahdistun enkä oikein tiedä, minne päin katsoa ja miten suhtautua, vaikka muiden itkua en nolona pidäkään. Tiesin, että hautajaisissa tulen itkemään, vaikka (niinkuin aina) sitä vastaan taistelin viimeiseen asti. Haluanko siis ottaa lastani mukaani tilanteeseen, jossa hän voisi joutua nähdä minun itkevän? Miksi saattaisin hänet niin kiusalliseen tilanteeseen? Vai onko tilanne edes kiusallinen hänen mielestä (vielä)?

En muista koskaan nähneeni kovinkaan monen läheiseni - sukulaisen tai ystävän - itkevän. Ihan muutamia kertoja. Oon useamman kerran huomannut, kuinka tyttäreni alkaessa kiukutella toiset säntäävät katse-etäisyydelle ilmehtimään tai pitämään jotain ihmeellistä PULIPULIKUKKULUURUUTITTIDII-mölinää, että lapsi ei suuttuisi lisää. Itse taas ajattelen, että jos se pipon päähän laittaminen ärsyttää, saa kiukuttaa... Mutta pipo laitetaan päähän silti. Pian se koettelemus on ohi. Miksi lasta ei saisi kiukuttaa? Tunnehan se on siinä missä ilokin. Uskon, että negatiivisten tunteiden peittely on Suomessa todella yleistä vai miten te näette asian?

(Reipas-)Sanaa käytetään usein tilanteissa, joissa lapsi on surullinen, pahoittanut mielensä tai satuttanut itseään. Miksi silloin pitäisi olla reipas?

Koen lasta reippaaksi kehumisen joskus aika ristiriitaisena. Ei aina tarvi olla reipas eikä se itseasiassa mielestäni ole edes imarteleva kehu. Sanaa käytetään usein tilanteissa, joissa lapsi on surullinen, pahoittanut mielensä tai satuttanut itseään. Miksi silloin pitäisi olla reipas? En minä ainakaan ole. Kiroan kuin merimies. Miksi ei saisi itkeä tai olla olematta reipas? Surettakoon lasta sitten lattialle tippunut naksu tai oven väliin jäänyt sormi. Mitä jos päiväkotiin mentäessä ei oltaisikaan reippaita vaan rehellisesti todettaisiin, että "varmasti jännittää (äitiäkin!), mutta iltapäivällä voidaan jutella päivästä, sen sisältämistä tapahtumista ja tunteista yhdessä?". Mitäänhän en asiasta oikeasti tiedä, mutta tällaisia ajatuksia mun pienessä päässä pyörii. Käytän itsekin sanaa reipas vähän väliä, mutta juurikin noissa aiemmin mainituissa "väärissä" tilanteissa.

Kyyneleet eivät ole pahoja tai piiloteltavia. Ne kertovat tarinaa.

Hetki sitten minä surin hautajaisissa. Lapseni edessä. Häpeilemättä annoin kyynelten valua poskillani ja ikävöin läheistäni. En ollut reipas, vaikka aluksi ehkä jostain sellaisesta suhtautumisesta tilaisuuteen haaveilinkin. Mitä opin tästä menetyksestä? Sen, että jos haluan näyttää positiiviset tunteet lapselleni, minun tulee näyttää myös ne ikävätkin tunteet. Ne kaikki ovat osa inhimillisyyttä ja ilman toista tunnetta, ei välttämättä näe toisen tärkeyttä. Kyyneleet eivät ole pahoja tai piiloteltavia. Ne kertovat tarinaa. Tarina voi olla vääriin jalkoihin menneistä kengistä tai rakkaan menetyksestä. Molemmat syyt ovat ok.

Osaatko sä itkeä?

ps. Juuri sopivasti Vauvan etusivulla komeili artikkeli "Kiukkukurssi osa 1: Miksi lapsen kiukku on aikuiselle niin hankala tunne?".

Kommentit (4)

Satu K.
1/4 | 

Juurikin näin. Ajattelen itse, että tunteet ovat osa elämää ja niiden pitää antaa näkyä, toki järkevyyden rajoissa. Eihän tunteita opi hallitsemaan, jos ei anneta mahdollisuutta tuntea niitä. 😊
Julkisesti itkemistä en pelkää, mulla aika helposti tuleekin kyyneleet silmiin. Toki olen oppinut hallitsemaan tätä, enkä joka käännöksessä purskahda itkuun. Hautajaisissa viime syksynä itkin vuolaasti ja lapsen nähden. Ei se sitä ehkä vajaan vuoden ikäisenä ymmärtänyt, mutta haluan näyttää lapselleni, että aikuinenkin voi olla surullinen/kiukkuinen/peloissaan ja se on täysin ok. ❤️

Vierailija
2/4 | 

Itselleni tärkeissä asioissa mulle tulee helposti kyyneleet silmiin. Silti voin itkun jälkeen nauraakin helposti jos asia kääntyy positiiviseen suuntaan. Tätä exäni ei ymmärtänyt. Olin epätasapainoinen. Ei saa itkeä. Nauraakin saa mutta ainakaan ei saa itkeä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Voi että mä muistan, kuinka vielä pari vuotta sitten ärsyynnyin koko keskustelusta koskien kellojen siirtämistä. En voinut ymmärtää, mitä väliä sillä on vaikka ne nyt pitää siirtää? Kenen elämään se todella vaikuttaa, vaikka viisareita siirrettäisiin sillä vaivaisella tunnilla? No nytpä tiedän kenen elämään vaikuttaa: aika monien lapsiperheiden.

Sämpylät in da making
Sämpylät in da making

Unohdin koko jutun ja nukuttiin sunnuntaina molemmat klo 9.30 asti. Mietin kyllä, että tämä on kova luku jo meidän hyvin nukkuvalle lapsellekin. Vasta fb:n avatessani tajusin, että kelloja on siirretty. Voi paska, olis kannattanut pikkasen ennakoida, kun päiväkodissa ei voi edes samaan malliin sooloilla kuin kotihoidossa.

Takiaispallo
Takiaispallo

Koko päivän Kipinä roikkui minussa kuin takiainen ja päikkäreidenkin jääden välistä, ei minulla ollut sekuntiakaan "omaa aikaa".

Aloin noudattaa kuitenkin samantien "uutta aikaa" ja kello 12.30 yritin laittaa lasta nukkumaan. No arvatkaa onnistuiko? Ei tosiaan. 45 minuuttia yritin kunnes luovutin. Ilman päikkyjä oli suht haastavaa pitää lasta hereillä uuden kellon mukaan (edes) sinne klo 19 asti. Meillä kävi vieraita, leivottiin, ulkoiltiin, luettiin, leikittiin ja katottiin muumeja ja palomies Samia. Silti klo 18.00 oli keinot loppu ja lapsi oli niin lopen väsynyt, että alkoi jatkuva paha mieli. Koko päivän Kipinä roikkui minussa kuin takiainen ja päikkäreidenkin jääden välistä, ei minulla ollut sekuntiakaan "omaa aikaa". Ruokakaan ei maistunut, vaikka yritin parhaani mukaan noudattaa päivärytmiä. Ilman päikkäreitä myös yöunet olivat levotonta ja katkonaista sekoilua. Kello 4:00 Kipinä päätti, että on aika herätä. Reilun tunnin valvomisen jälkeen hän nukahti uudelleen, mutta minä en. Ai että on ihana päästä töihin "lomalle"!

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Illan ansaittu herkkulautanen!

Joten kyllä: sillä perhanan tunnilla on todellakin väliä. Se ei ole "ihan sama". Jälleen asia, jonka sain oppia kantapään kautta.

Kommentit (4)

Annika79
1/4 | 

Meillä sama. Menee syömiset ja nukkumiset sekaisin. Monesti jopa pidemmäksi aikaa. :((( Tänään eskarilainen meni yli puoli tuntia myöhässä eskariin. Ajattelin että nyt ei oo pakko herättää, mutta ensi vuonna koulu on toinen juttu.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Joo sitte ei parane enää myöhästellä! Mutta eikö tää touhu oo tarkoitus lopettaakin, nii ehkä sit kaikki alkaa sujuu ku unelma ;)

Vierailija
2/4 | 

Meillä pieni neiti herää aikasemmin ja on kiukkunen:/ ja illalla vielä kiukkusempi 😞

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018