Kirjoitukset avainsanalla Vertaistuki

Paljon puhutaan kiintymyssuhteesta lapsen ja vanhemman välillä, varsinkin lapsen ja äidin välillä. Mitä jos sen syntyminen ei tapahdukaan siten, kuinka sosiaalisessa mediassa yleisesti tunnutaan rummuttavan vaan suhteen kehittyminen vie aikaa? Tunnustin aiemmassa tekstissäni arkaakin aremman asian minun ja tyttäreni suhteen kehittymisestä ja vaikka kuvittelin olevani aika yksin asian kanssa melkein puolet (46%) 400 blogin Instagram -vastaajasta myönsi omankin rakkausvyöryn lastaan kohtaan antaneen odottaa itseään.

Sen sijaan, että olisin antanut itselleni tilaa rakastaa, podin huonoa omaatuntoa ja syyttelin itseäni.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Itse syytin itseäni paljon kiittämättömyydestä. Kuinka kehtaan olla tällainen viallinen tunnelukkoinen surkimus, kun ensiksi niin pitkään toivoimme lasta ja sitten hän juuri ja juuri pelastuu hengissä tähän maailmaan? Sen sijaan, että olisin antanut itselleni tilaa rakastaa, podin huonoa omaatuntoa ja syyttelin itseäni. Niin kuin olen aiemminkin kertonut, usein mietin, että ”onneksi lapsella on edes yksi rakastava vanhempi (=isi), kun minä olen ihan perseestä”. Eri medioiden paasaukset kiintymyssuhteen tärkeydestä eivät kyllä helpottaneet asiaa yhtään. ”Lapsi muodostaa ensimmäisen suhteensa äitiin tai muuhun häntä ensisijaisesti hoitavaan henkilöön.” Itse olin ulkona kuin lumiukko lapseni elämän ensimmäiset tunnit enkä todellakaan kovin perillä vielä koko kolmen viikon sairaala-aikanakaan. Keskolan hoitajat vastasivat lapseni tarpeisiin ja hoitivat häntä täydellisesti alkuajan – onko kiintymyssuhde muodostunut heihin? Jos oli, kannattaako tässä enää mitään itse yrittääkään? No joo, ei asiat ole niin mustavalkoisia – sen jos jotain olen tässä äitiyden tunnemyrskyissä oppinut.

Kysyin teiltä syitä, miksi uskotte, että rakkaus lasta kohtaan antoi odottaa itseään ja näin te vastasitte:

”Mä olin niin pettynyt synnytykseen.”

”Olin koko raskausajan ahdistunut ja masentunut. Tunsin syyllisyyttä siitä, etten osannut iloita lapsen tulosta.”

”Vaativa vauva ja voimakas baby blues oli huono yhdistelmä.”

”Lapsettomuus ja toistuvat keskenmenot aiheuttivat pelon, että ehkä vauva ei selviä.”

”Sairaalassa en osannut rentoutua, kun kätilöitä lappasi sisään ja ulos ja stressasin kaikkea.”

”Vaikea ja traumaattinen synnytys.”

”Olin niin huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen lähes 3 kk, että halusin vain selvitä.”

”Mä olin odottanut äitiyttä vuosia ja kun viimein tulin raskaaksi ei se ollutkaan sellaista mitä luulin.”

”Syytä en tiedä ja syyllistinkin itseäni hirveästi, etten esimerkiksi itkenyt (onnesta) niin kuin kaikissa ohjelmissa aina.”

”Luulen syynä olleen hätäsektio. Kaikki oli niin äkkiä ohi, ettei ehtinyt edes tajuta mitä tapahtui.”

”Lapsettomuusvuodet ja epäuskoisuus siitä, että saamme oikeasti lapsen.”

”Baby blues iski vahvasti ja olin shokissa, kun tuntui etten rakasta lastani!”

”Raskaus ei ollut suunniteltu ja sain tietää siitä vasta rv22.”

”Kiireellinen sektio, 6h yksin heräämössä, vauva tuntui tosi vieraalle ja kaikki oli uutta.”

”Koko raskauden vaan käytin stressaamiseen, että onko kaikki ok.”

”Pahasti pieleen mennyt synnytys ja näin vauvan vasta 16h synnytyksen jälkeen.”

”Viiden vuoden lapsettomuustaival ja siihen liittyvät pelot ja epävarmuus.”

”Kuopuksen kanssa olin tosi sekaisin, kun esikoinen reagoin niin vahvasti. Oli vaikea sietää sitä vajavaisuutta, kun ei sitä vaan voi olla kahdelle 100%:sti läsnä ja se pahensi huonoa omaatuntoa siitä ”suuren tunteen” puutteesta”.

Itketti ja hävetti olla äiti, joka ei syöksynytkään sataatuhatta rakkauteen. Tyttäreni olisi ansainnut sen.

Raskaus, synnytys ja elämä suloisen, pienen vauvan kanssa on usein maalattu tietynlaiseksi ja kun oma todellisuus ei vastaakaan sitä kuvaa, joutuu pettymään itseensä. Mä olin jo aikaa sitten suunnitellut edellä mainitut tietynlaisiksi ja se ei ollut kyllä mitään sinne päinkään, mitä todellisuudessa tapahtui. Itketti ja hävetti olla äiti, joka ei syöksynytkään sataatuhatta rakkauteen. Tyttäreni olisi ansainnut sen. Minulla silti rakkauden syttyminen vaati tunteja ja taas tunteja läheisyyttä, tunteen tarpeellisuudesta, huolta ja huolenpitoa. Kaikki ne hetket, jolloin tyttäreni kurotti syliini turvaan ja sen tiikeriäitimäisen tunteen, kun haluan suojata häntä kaikelta. Jokaisen katseen, jolloin Kipinäni siniset silmät pureutuivat omiini ja katseen, jolla hän kertoi, että riitän. Olen paras äiti juuri hänelle, kaikkine vikoineni.

Mutta niin kuin eräs edelliseen postaukseen kommentoija sanoi: Kyllä se rakkaus siellä jossain oli koko ajan. Se vaan jäi kaikkien niiden muiden tunteiden alle hetkeksi tai pidemmäksikin.

Ja se on ihan OK.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vuosi sitten kävelin kohti tuttua kahvilaa. Näkisin ensimmäistä kertaa keskosäitikaverini livenä. Oltiin puhuttu somessa jo kymmeniä - jos ei satoja - tunteja kuukauden aikana, mutta silti jännitti. Mitä jos en osaisikaan puhua mitään ilman netin välitystä? Oon muutenkin huono hieman vakavan aiheen keskusteluissa tai tilanteissa. Miksi ihmeessä suostuin tapaamaan? No, uteliaisuus voitti ja pian näinkin tutulta näyttävän hahmon lähestyvän minua. Erona se, että herkän fb-kuvan sijasta vaunujen kanssa kohti käveli nainen, joka näytti hetkittäin kantavan koko maailman tuskaa niskassaan. Hänen (pikku)keskosen syntymästä oli tuolloin kolme kuukautta.

Keiju / Kipinä
Keiju / Kipinä

Kysyin tuolta treffikaveriltani nyt, mitä hän ajatteli kävellessään ekaa tapaamista kohti: "Jännitti! Olin ihan superajoissa ja menin ostaa vauvalle sopivaa yökkäriä ja olin onnellinen et sain ostaa koon 50. Jännitti, jos pidät mua ihan typeränä ruikuttajana kun ”kaikkihan on hyvin”. Uskaltaisinko kasvotusten avata ne haavat, jotka netissä sulle jo olin avannu? mitä jos säkään et ymmärtäisi? Oli hienoa nähdä Kipsu (silloin meidän tyttöjen ikäero oli aika merkittävä) ja huomata et hänhän on ”ihan tavallinen” tyttö. Mut kyl jännitti, normaalisti en ikinä lähtis somessa tavatun henkilön kanssa kahville, koska oon tosi ujo!"

Keskustelu lähti heti kulkemaan kuin vanhoillakin ystävillä. Tuo maailman tuska jäi iloisen naurun ja hyvän huumorin alle, mutta väläytti kyllä olemassaoloaan keskustellessa tyttäriemme ensimmäisistä kuukausista. Minulla niitä takana jo kuusi. Juuri sen verran aikaa, että olin tajunnut ennenaikaisen hätäsektion tapahtuneen juuri minulle. Traumaattisten kokemuksiemme samankaltaisuus yhdisti meitä... mustan huumorimme lisäksi. Tapaamisen jälkeen tuntui, että olin löytänyt sielunsiskoni.

Mikä tunne jäi treffien jälkeen?:"Päällimäinen fiilis tapaamisen jälkeen oli päänsärky! Olin varmasti jännittänyt niin kovaa, et se sit purkautui pääkipuna. Toivoin, ettei tapaaminen jäisi sellaiseksi ”nähää joskus!”-tyyliseksi ja sit ei koskaan enää nähtäis." Eikä se jäänyt.

Löysin äidin, joka tarvitsi yhtä paljon minun tukeani kuin minä hänen. 

Huomaatteko, ei keskosuus tai keskosen äitiys ole vain pelkoa ja hämmennystä. Sen kautta voit löytää elinikäisen ystävän ja vertaistukea, jonka voimaa ei osaa arvostaa ennen kuin sitä kipeästi tarvitsee. Uteliaisuus kannatti. Löysin ihmisen, joka jaksoi kuunnella tarinamme uudelleen ja uudelleen. Naisen, joka jaksaa analysoida kanssani kehojemme epäonnistumista tuomitsematta ajatuksiani vääriksi. Äidin, joka tarvitsi yhtä paljon minun tukeani kuin minä hänen. 

Hyvää huomista keskoslastenpäivää kaikille sankareille ja sankarittarille! Sekä niille, jotka saimme pitää luonamme että heille, jotka elävät sydämissämme. Kiitos lääkäreille ja hoitajille, jotka teette kaikkenne, että saisimme pitää nuo sinnikkäät ihmisenalut kanssamme. Kiitos, että tuette peloissaan olevia vanhempia ja heidän läheisiään.

Kiitos keskosäitikamuni, että olet.

Vertaistukea löydät lisää keskosapostolien tai Shitty is the new blackin instagramista.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tajusin Koti-iskä88:n synttäripostauksesta, että munkin blogi täytti vuoden ja multa meni koko homma aivan ohi. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tosin sen sijaan, että kertoisin sen kummempia blogista, kerron jotain teistä – blogin ihanista lukijoista 💜

Olisi pitänyt tajuta, että samoin kuin blogini ja vauvani, myös teidän vauvat olivat taas vanhempia ja päikkäriaika muuttui.

Tiedän, että seassanne on paljon samanikäisen lapsen (kuin Kipsu) äitejä. Arvatkaa mistä tiedän sen? Näen google analyticsistä kuinka me olemme äiteinä vuoden vanhempia ja näin ollen lapsemme myös. Lapseni noin 4-5 ensimmäisen elinkuukauden aikana tilastoissani näkyi piikki yön pikkutunneilla klo 03-04 paikkeilla. Kuinka moni imetti silloin ja yritti pitää itsensä hereillä sen ajan sometuksen avulla? Minä ainakin tein juuri tuota. Paras postausaika oli ensimmäiset 9 kuukautta noin klo 10 aikaan. Se oli myös paras aika minulle, koska vauvani nukkui päikkäreitä 99%:n varmuudella noihin aikoihin. Jossain vaiheessa kello 10 piikki katosi ja tuosta julkaisuajasta tuli ihan huono. Olisi pitänyt tajuta, että samoin kuin blogini ja vauvani, myös teidän vauvat olivat taas vanhempia ja päikkäriaika muuttui. Nykyään julkaisen klo 20 jälkeen, koska silloin sekä minun, että ison osan teistä, lapset nukkuvat.

Tiedän myös, että joukossa on siivu lapsettomia ja ex-lapsettomia. Mistä tiedän sen? Koska lapsettomuutta käsittelevät postaukset ovat lähestulkoon aina eniten luettuja ja saan niiden jälkeen eniten viestejä eri kanavista. Toivon, että nuo postaukset tuovat lukijoille lohtua, tukea ja ymmärrystä.

Olen havainnut, että myös miehet ovat eksyneet blogiini. Sen tiedän siitä, että te laitatte instagramissa directiä tai kommentoitte jotain tekstiäni livenä. Siksi olenkin erityisen kiitollinen miehelleni, joka on kirjoittanut blogiini kolme tekstiä vertaistukena kaikille isille (ja toki myös heidän puolisoille).

Olen ymmärtänyt, että tekstejäni lukee myös isovanhemmat ja isoisovanhemmat. Se on aivan mahtavaa! Tämän faktan tiedän siksi, että mummani on suurin fanini! Okei ja myös siksi, että yksi mammakaverini kertoi, kuinka hänen mummansa oli lainannut jotain lausetta tekstistäni sana tarkasti ja kikattanut päälle. IHANAA! Terveisiä, jos tunnistat itsesi! 💜

"Syy miksi blogini perustin oli epätoivoinen vertaistuen etsiminen. Mutta syy, miksi blogi edelleen porskuttaa on se, että  jäin koukkuun myös tuen antamiseen."


Joukossa on myös tuttuja ja tutun tuttuja, yhden tai useamman lapsen äitejä ja ihmisiä ympäri Suomea, (yllättäen) sektiolla synnyttäneitä äitejä ja keskosten vanhempia. Kuukauden aikana yli 10 000 ihmistä käy tekstejäni lukemassa, joten joukkoon mahtuu vaikka ja ketä. Ja kaikista olen yhtä kiitollinen! Kiitos teille kaikille uusille ja vanhoille lukijoille, jotka roikutte mukana. Luen jokaisen kommentin ajatuksella ja kommentoin takaisin kaikkiin. Ette uskoisi, kuinka monen teidän nickin osaisin kertoa näkemällä ig-kuvanne! Blogi ei olisi mitään ilman lukijoita ja tätä ihanaa vertaistukea, jota teiltä saan. Yksi ystäväni kysyi minulta vähän aikaa sitten, että eikö sitä vertaistukea ole jo saatu tarpeeksi blogin avulla. Vastasin, että "Syy miksi blogini perustin oli epätoivoinen vertaistuen etsiminen. Mutta syy, miksi blogi edelleen porskuttaa on se, että  jäin koukkuun myös tuen antamiseen". Tässä sitä siis edelleen kirjoitellaan.

(lapsiperheelle tuttuun tyyliin hieman myöhässä)

Hyvää synttäriä Shitty is the new black -blogini! :)

Kommentit (3)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tätä mä rakastan bloggaamisessa: Vertaistukea. 

Hain ja sain tukea kohtalotovereilta tähän lapseni ei syö -postaukseen ja kuin kivi olisi tippunut harteilta. Tai siis – sitä kiveä olisi tullut kantamaan useampi ihminen. Päätinkin siis löytää kommenttien ja omien ajatusten rivien välistä viisi vinkkiä huonosti syövän lapsen (koti)vanhemmalle.

"Kelpaisko sulle tällainen viimeisen päälle luomuvilja?"
"Kelpaisko sulle tällainen viimeisen päälle luomuvilja?"

Hengitä syvään.

  1. Jos lapsi on energinen, aineenvaihdunta toimii ja jaksaa touhuta: päätä olla stressaamatta ruokailuista. Jos aiemmin mainitut kriteerit täyttyvät, hän ei ole nälkään kuolemassa. Hän vain taitaa olla pieniruokainen tai niin kuin eräs kommentoija lisäsi: tempperamenttinen!
  2. Päästä toisesta korvasta pihalle (vaikka sitten hammasta purren) kommentit, jotka koet ikäviksi koskien lapsesi syömisiä. Niistä 99% sanotaan varmasti tunnelmaa keventääkseen – ei ilkeilynä. Oma lemppari on "kyllä se multa syö, hahhah eikö sulle anneta kotona ruokaa".
  3. Joskus voi olla hampaita tulossa tai rokotteet vaivata, mutta ei viikko- tai kuukausitolkulla. Ruokaa on turha väkisin kitusiin tukkia, oli syy syömättömyyteen mikä hyvänsä. Tällöin siirry suoraan kohtaan neljä.
  4. Hengitä syvään. Ajattele kaikkea muuta kuin sitä, että jälleen on ruokailu(pettymys) edessä. Laske lampaita tai mieti uusi sisustus olkkariin. Unohda lusikka ja ole ajatuksinesi vapaa kuin taivaan lintu.
  5. Muista, että jokainen lusikallinen on juhlanpaikka. Jos ajatellaan, että oletus on 0 suupalaa ruokaa moottoriin, niin jokainen puolikaskin on jo plussaa! 

Muista, että jokainen lusikallinen on juhlanpaikka.

JUHLANPAIKKA!
JUHLANPAIKKA!

Tekstini sai niin paljon vertaistukea ja tsemppaavia kommentteja kohtalotovereilta, että en voi välttyä ajatukselta, onko ajatus tarpeeksi syövästä lapsesta yläkanttiin? Niin tai näin, itse aion nyt rauhoittua syöttämisstressin kanssa ja niin kuin keskolassakin aina sanottiin "Tarkkaile lasta!" (ei monitoreja).

Tässä se pätisi niinpäin, että tarkkaile enemmän lapsen käyttäytymistä kuin oletettuja kasvukäyriä. 

Ei varsinaisesti liity tähän aiheeseen, mutta vertaistuen voimasta bloggaajalle voit lukea myös Etä-äidin blogista.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Terveeksi todettu lapsi ei nälkään kuole, se on taivaan tosi. Jos ei ruoka maistu, niin ei maistu, ja pöytä vaan tyhjäksi. Ei turhia välipaloja eikä erikoisherkkuja, eikä missään tapauksessa maanitteluja, että söisit edes jotain. Jos perheessä olisi vaikka 10 lasta, niin ei olisi aikaa yhden ipanan vikuroinnille, ja taatusti puuro katoaa lautaselta jossain vaiheessa! Lapsi syö kyllä kun on nälkä. Hössötys pois ja järki käteen!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018