Kirjoitukset avainsanalla keskonen

Oon ollu nyt viikon äitiyslomalla ja tää on ollut niin monella tavalla mahtavaa, että ei oo tosikaan! Esikoisemme syntyessä viikko ennen äitiyslomani alkua, jäi tämä vaihe viimeksi välistä. Nyt vapaiden ja armottoman pesänrakennusvietin myötä, näen kristallin kirkkaasti tämän vapaan tarkoituksen.

Pian sinä olet meidän kanssamme, osa meitä. Pian teet meidän perheestä valmiin.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Se, että laitan kotia valmiiksi vauvaa varten, on äärettömän terapeuttista. Luon mielikuvia, miltä lapsi kuulostaa nukkuessaan äitiyspakkauksessa tai miltä hän näyttää maatessaan olohuoneessamme viltillä. Tänään asettelin unilelun vauvan sänkyyn ja jäin vain katselemaan sitä näkyä. Pieni pupunen toisen pienen sängyssä. Pian sinä olet meidän kanssamme, osa meitä. Pian teet meidän perheestä valmiin.

En oo varmaan koskaan saanut näin paljon aikaan pienessä ajassa tai ollut jotenkin näin kuplivan onnellinen. Saan luvan kanssa tehdä kodistamme sopivan juuri meidän vauvallemme. Hipelöidä pieniä vaatteita, ihailla ultrakuvia ja pitää huolta itsestäni (ja näin myös vauvasta😊). On ollut ihana päivisin lounastella kavereiden kanssa, käydä uimassa selän helpotukseksi, nukkua päikkäreitä ja siivota. Minä, joka vihaan siivoamista, olen järjestänyt talon jokaisen nurkan, laatikon ja komeron!

Kaikella tällä vauvanvaatteiden pesulla on niin paljon isompi merkitys todellisuudessa kuin vain se, että asut ovat puhtaita.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Nyt huomaan, mistä jäin viimeksi paitsi. Ymmärrän synnytyksen jälkeisiä tunteitani paljon paremmin. Ymmärrän itseäni. Äidiksi tuleminen hämmentää jo itsessään paljon – puhumattakaan, jos ei ole ehtinyt hankkia edes turvakaukaloa. Kaikella tällä vauvanvaatteiden pesulla on niin paljon isompi merkitys todellisuudessa kuin vain se, että asut ovat puhtaita. Se on osa mielikuvaharjoittelua äitiydestä ja symbolisoi sitä huolenpitoa, jota pian pieni elävä olento sinulta toivoo ja tarvitsee.

Kaiken tämän myötä tuntuu, että olen vihdoin valmis antamaan keholleni anteeksi.

psst! Kuuntele podcastini pesänrakennusvietistäni alta!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

Satu K.
1/6 | 

Niin ihanaa, että oot saanut kokea kaiken kuvailemasi tällä kerralla. Sä niin ansaitset sen! <3

Patricia s
2/6 | 

Meidän tyttö tuli v. 35+0 hätäsektiolla, 3 vuotta sitten. Nyt olen pari viikkoa sitten synnyttäny meidän täys aikainen poika ja en voi muuta sanoa kun että ymmärrän miksi kaikki oli niin raskasta viimeks.. Tällä kerta kun oli ns. Normali alku, kaikki on ihana. Onnea teille ja toivottavasti kaikki menee hyvin teillä kans :)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi kiitos niin paljon kun jaoit tämän <3 mä myös ymmärrän itteäni nyt niin paljon paremmin, ja se kyllä tuo suurta helpotusta <3

Seuraaja
3/6 | 

Aivan loistava kirjoitus. Juuri tuo esikoisen synnytyksessä ilmenevä kakkoshädän tunne oli jotenkin outo, häkeellyttävä. 😂😂 Sanoin silloin miehelle, tuskaisten minuuttien jälkeen: pitikö soittaa kelloa kun paskahätä iskee. Piti. Kuopus syntyi 2 tunnissa, ois varmaan kotiin syntynyt jos ei olis ollut kätinlönvaihto. Edeltävä ehdotti kotiinlähtöä. Nostan hattua luomusynnytykselle!! Minä otin molemmista puudutuksen, esikon 12 tunnin synnytyksen sijaan kuopus syntyi heti epiduraalin jälkeen. Kyllä, epiduraali, vedet ja vesien mukana pää. Hihkasin jotta tää syntyy nyt, olivat sitä mieltä ettei vielä. Mutta kätilö hihkas, juu niin syntyy. Pää on jo ulkona. Tiesin. 👌Kaikkea hyvää teille.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi ihana, kiitos kommentista! Ja kyllä se äiti vaan tietää 😂😂 erittäin hyvin valittu tuo paskahädän voimaa kuvaava sana: häkellyttävä 😂😂

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt on pyörinyt otsikossa tuttu aihe: lapset julkisilla paikoilla. He kun eivät saisi kuulua eivätkä näkyä – ainakaan kommenttien perusteella. Olen itsekin kirjoittanut aiheesta jo kahdesti: ensiksi perheemme palatessa Englannista isin kolmen kuukauden työkomennuksen jälkeen ja toisen kerran luettuani masentavan aihetta käsittelevän keskustelun netissä. Edelleen jaksan ihmetellä tätä suomalaisten negatiivista asennetta lapsiin, mutta tällä kertaa kerron teille erilaisen tarinan, muistoni. Tarinan tilasta, jossa on lapsia, mutta heistä ei kuulu ääniä.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Tällä kertaa kerron teille erilaisen tarinan, muistoni. Tarinan tilasta, jossa on lapsia, mutta heistä ei kuulu ääniä.

Toukokuussa 2017 astuttiin ensimmäistä kertaa koskaan (Vaasan keskussairaalan) vastasyntyneiden teho-osaston ovista sisään. Isi oli juossut sinne noin tunti tyttäremme ennenaikaisen syntymän jälkeen ja minut kärrättiin sinne hätäsektion jälkeisten nukutuspöllyjen laannuttua. Niiden ovien ohi olimme kulkeneet useamman kerran ultriin sekä tahattoman lapsettomuuden että raskauden aikana. Mieheni kertoi myöhemmin, että oli joskus miettinytkin, miltä tuntuisi kulkea noista ovista läpi. Nyt ei tarvinnut enää miettiä: Sisään oli mentävä, koska niiden suojassa makasi reilu 1800 gramman tyttäremme.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Muistan aina mieheni hoitajalle esittämän vilpittömän kysymyksen:"Eikö vauvat itke?". Vastaus oli ymmärtävä ja rauhallinen:"Kyllä he itkevät, mutta nämä vauvat eivät vielä meinaa jaksaa".

Osasto oli kauttaaltaan hyvin hämärä. Toki oli yö, mutta hämäryys oli läsnä seuraavana päivänäkin. Ikkunoiden sälekaihtimet olivat aina kiinni ja tila oli muutenkin hiljainen. Se tuntui oudolta, koska tiesin, että kanssamme siellä oli muitakin perheitä. Muitakin lapsia, mutta heitä ei todellakaan kuullut enkä koskaan muita, kun omani, nähnytkään. Hänetkin hädin tuskin peittojen alta. Muistan aina mieheni hoitajalle esittämän vilpittömän kysymyksen:"Eikö vauvat itke?". Vastaus oli ymmärtävä ja rauhallinen:"Kyllä he itkevät, mutta nämä vauvat eivät vielä meinaa jaksaa". Edes ikävä toimenpide (joka toistui useampaan otteeseen noiden sairaalaviikkojen aikana) eli verikoe kantapäästä, ei saanut isoja ääniä aikaan. Vain pientä ähinää ja rohinaa, joka kai keskosten maailmassa lasketaan itkuksi.

Tunteet ja niiden osoitus ovat merkki siitä, että olemme elossa emmekä vain hengitä.

Lasten pitää näkyä ja kuulua maailmassa. Heidän pitää saada osoittaa tunteitaan – olkoot ne itkua tai iloa. Tunteet ja niiden osoitus ovat merkki siitä, että olemme elossa emmekä vain hengitä. Haluaako joku todella asua ikuisesti maailmassa, jossa on yhtä hämärää ja hiljaista kuin keskolassa? Jos haluaa, ole varovainen mitä toivot. 

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vihdoin minäkin sain raskausvalokuvia! Jos jokin, hieman ehkä turhamainen asia, on jäänyt harmittamaan ensimmäisen raskauden päättyessä ennen aikojaan, on se raskausvalokuvaus. Muistan, kun esikoisen syntyessä en pystynyt katsoa somessa lainkaan raskauskuvia, joita vauvaryhmät alkoivat pursuta juuri niillä viikoilla, kun oma lapsi tuhisi jo keskoskaapissa. Olin ehkä jopa katkera. Minun kuvaukseni oli sovittuna seuraavan viikon maanantaille, kun tytär pelasti itsensä kohdusta keskiviikko-torstai -yönä. 

Tuo vaate ei ollut enää vain mekko. Se oli epäonnistumiseni symboli.

Kun pääsin ensimmäistä kertaa kertaa käymään kotona tyttären jäädessä vielä keskolaan, ilmoitin miehelleni, että en halua nähdä mitään raskausvaatteitani. Heittäkööt pois tai piilottakoot, mutta minä en niitä halua nähdä. Hän päätti piilottaa. Talteen joutui myös sininen farkkumekko, jonka ostin kesähelteille pidettäväksi. Helteiden aikaan tytär oli ollut jo viikkoja maailmassa ja vaatteessa edelleen laput kiinni: se ei koskaan ehtinyt käytettäväksi. Mies antoi piilotetun pussin mekkoineen minulle tämän raskauden alussa, mutta en vieläkään laittanut kolttua ylleni. Tuo vaate ei ollut enää vain mekko. Se oli epäonnistumiseni symboli.

Olisiko nyt aika luoda meko(i)lle uusi merkitys? Olisi.

Vielä kuvausta edeltävänä päivänäkään en tiennyt, mitä ihmettä laitan päälleni kuvauksiin... Kunnes silmiini osui tyttäreni farkkumekko. Tismalleen samanlainen kuin minun pahan onnen mekkoni. Ehkä juuri siitä syystä en ole pukenut tuota lapsellenikaan kuin kerran? Olisiko nyt aika luoda meko(i)lle uusi merkitys? Olisi. Ja sen tein.

Oli helpompi olla katkera tuolle mekolle kuin universumille.

Joskus isot tunteet kohdistaa "helpommin vihattavaan" kohteeseen. Minulla se oli tuo mekko. Kolttu, joka vatsan kohta pullottaen katsoi minua vaatekaapistani juuri silloin, kun mahaani kiristi hätäsektioarpi. Oli helpompi olla katkera tuolle mekolle kuin universumille. Nyt meko(i)lla on uusi merkitys. Sen näkee postauksen kuvista. 

Psst! Instagramiin tulossa lisää kuvia raskauskuvauksista! <3

Postauksen kuvat: Jonna N. Photography

Kommentit (2)

ValkoinenLeidi
1/2 | 

I so feel this! Itselleni pettymys ja eääonnistumisen tunne kaksosten keskosuuteen liittyen kanavoitui pitämättä jääneitä babyshowereita kohtaan. Vaikka kuinka yritti ajatella järkevästi (en ollut edes koskaan ennen pitänyt kutsuja mitenkään tärkeinä, ihan vaan hömpötyksenä), niin niiden puuttumisesta tuli mulle tosi iso asia, kun kuulin että niitä oli suunniteltu tapahtuvaksi vain viikko syntymän jälkeen. Meille tuskin tulee enää lapsia, joten pitämättä jäi. On se ihmismieli niin jännä, miten toimintakykyä suojatakseen aivot keskittyvät johonkin pieneen ja hallittavaan asiaan, jottei mieli murentuisi niiden oikeasti isojen asioiden äärellä.

Onnea ihanista kuvista ja mahtavaa, että mekko (ja sinä) saitte itseltäsi synninpäästön!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ymmärrän niin hyvin! Mulla olis ollu muutaman päivän päästä suunniteltu baby showerit! Jäivät sit välistä ku oltii tyttö ja äiti sairaalassa. Mutta mun kaverit piti showerit vuosi tuon jälkeen, kun siis lapsi oli jo maailmassa. 😊

Oot varmasti oikeassa tossa, että mieli yrittää suojella itseään ja keksii tollasen katkeruuden kohteen.

Kiitos ❤️❤️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

”Yritän tässä savustaa vauvaa pihalle (kohdusta)”, ”Tulis jo!”, ”En jaksa enää olla raskaana”, ”Teen tässä asiaa x, että saisin synnytyksen käynnistymään”. Siinä muutama lause, joita neuvolatätini ei tule minun suustani kuulemaan. Tai näin menin lupaamaan hänelle jo alkuraskaudesta. Miksi? Koska nuo lauseet sattuvat minua, eli keskosen synnyttänyttä äitiä, sieluun.

Ei kukaan järkevä ihminen halua lastaan syntyvän keskosena, mutta varmasti loppuraskaus alkaa rasittaa sekä fyysisesti että henkisesti.

 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Vikahan ei ole näiden lauseiden sanojissa. Muistan, kun eräskin jatkoi ig-storyssaan yhden tuollaisen lauseen jälkeen, että ”niin siis en toivo lasta syntyväksi ennenaikaisena vaan että loppuraskaus kuluisi nopeampaa”. Ja niinhän varmasti jokainen muukin lauseen tarkoittaa. Ei kukaan järkevä ihminen halua lastaan syntyvän keskosena, mutta varmasti loppuraskaus alkaa rasittaa sekä fyysisesti että henkisesti. Minunkin oloni on varmasti aika tukala tästä muutaman raskausviikon kuluttua.

Jostain syystä mieleni ymmärtää väkisin nuo väärin ja uhriutuu, koska itse jouduin haluamattani synnyttää ennenaikaisesti.

Silti nuo lauseet satuttavat. Jostain syystä mieleni ymmärtää väkisin nuo väärin ja uhriutuu, koska itse jouduin haluamattani synnyttää ennenaikaisesti. Se ei todellakaan ollut toiveeni ja voi jestas, millaista hintaa siitä onkaan henkisesti saanut maksaa. Puhumattakaan, jos kaikki ei olisi mennyt näin hyvin.

rv40
rv40

Välillä tuntuu, että minulla ei ole edes oikeutta valittaa oloistani.

Tällä hetkellä minulla on aikamoisia selkäkipuja, joita olen yrittänyt helpottaa sekä osteopaatin avulla että äitiysfysioterapeutilla. Olen tehnyt ahkerasti eri liikkeitä ja kokeillut varmaan kaikkia tukivöitä, mitä äkkiseltään löytyy. Töissä minulla on noin viisi erilaista tuolia jumppapalloa myöten. Minulla on ollut harjoitussupistuksia jo viikkoja ja nyt aina sellaisen tullessa, oikea jalkani puutuu. Öisin en saa nukutuksi kuin tietyssä asennossa ja sekin vaatii useamman tyynyn ja peiton asennukset ympärilleni. Mutta silti otan nämä oireet useampikertaisena kuin synnytän ennenaikaisesti uudelleen. Välillä tuntuu, että minulla ei ole edes oikeutta valittaa oloistani.

Mitä jos luontoäiti kuulee ja ymmärtää minut yhtä väärin, kuin minä ymmärrän aiemmin mainittujen lauseiden sanojat?

Kommentit (18)

Satu K.
1/18 | 

Ymmärrän tunteesi, vaikka itse en keskosen äiti olekaan. ❤️
Itsellä ei tullut sellaista fiilistä, että oispa raskaus jo ohi, vaikka viikko yli lasketun ajan mentiinkin. Lähinnä oli semmonen kutkuttava tunne, että ”en malta odottaa tapaavani vauvani”. 😊😅

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Uskon, että tollee 99,9% lauseen tarkoittaakin ❤️ ja just jos on joka paikka kipeänä ja tuntuu, että koko kroppa on jo ihan vieras, niin toivois, että laskettu aika tulis nopeampaa. Mutta keskosta tuskin kukaan huvikseen haluaa 💕

Vierailija
2/18 | 

Minusta tuo on hieno havainto oman mielen toiminnasta ja nimenomaan se, että pohdit sitä tavallaan järkeillenkin. Täytyy kertoa näkökulma omiin kommentteihin, koska olen tuskaillut loppuraskaudesta ja toivonut, että "syntyis jo". Vauva syntyi tasan laskettuna päivänä, joten yliaikaisuudesta ei millään tasolla ollut kyse. Mutta takana siis vuosien lapsettomuus sekä ehkä hiukan pessimistinen luonne, joten koko raskauden pelkäsin, että menetän vauvan. Loppua kohti pelko alkoi käydä jotenkin sietämättömäksi ja halusin vaan jo saada pikkuisen syliini. En uskaltanut edes lueskella vauvan hoidosta (jos en vaikka pääsisikään hoitamaan vauvaa) vaan pelkästään synnytyksestä, koska se oli ainakin varmasti edessä. Tokikaan ulkopuoliset eivät tienneet että kommentit "syntyis jo" johtuivat näistä peloista ja varmaan ihmettelivät miten joku voi olla tuskastunut vaikkei vielä oltu edes yli lasketun ajan. Läheisetkään eivät oikein ymmärtäneet.

Oikein paljon onnea teidän raskaudesta! Rakkauden täyteistä loppuraskautta!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

olipa hyvä kommentti! tää sai mut miettimään viime raskautta, jonka ajan pelkäsin KOKO AJAN (samasta tahaton lapsettomuus -syystä)... ja jotenkin jos en pelännyt ihan koko aikaa, niin piti pelätä tuplasti enemmän hetken, että ei vaan tapahdu mitään pahaa. en tiedä millaiseksi tuo pelko olisi muuttunut, jos oltaisiin menty yli ton 33+5! Eli osaan kyllä samaistua hyvin sun tunteisiin, vaikka laskettuun aikaan en päässytkään :) Kiitos! <3

Duplo
3/18 | 

Olen pikkukeskosen äiti ja lapseni sai keskosuuden vuoksi sekä aivovaurion, että pahoja suolisto-ongelmia jotka jatkuvat edelleen. Sinällään siis tavoitan todella hyvin sen ajatuksen että ennen laskettua aikaa sanotut "syntyis jo"-lausahdukset tuntuvat ihan päättömiltä. Toisaalta ihan valtavasti odotan sitä että pääsisin itse ajattelemaan niin. Meillä on siis toinen toiveissa kurjasta kokemuksesta huolimatta.

Uskon itse että niin sen kuuluukin mennä että raskauden lopussa lapsen haluaa vain jo ulos. Raskauden kuuluu kestää niin kauan että halu saada lapsi ulos voittaa pelon synnyttää. Pidän ajatuksesta että nainen on niin fiksusti rakennettu, että kun vauva on valmis tulemaan ulos on nainen myös valmis synnyttämään. Siksi minusta on ihan oikeasti jopa ihana kuulla kun 38+ viikoilla raskaana olevat ystävät alkavat hoppuilemaan vauvaa maailmaan. Toivon siis että sinäkin pääset oikeasti toivomaan että syntyis jo. Olisit ansainnut täysiaikaisen raskauden ilman mitään draamaa.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Totta! Oot varmasti oikeassa! En varmaan tuotakaan ymmärrä, koska mun mahani lapsen syntyessä oli kiva pikku pakkaus tuossa etupellossa :D ei siis ollut tukalia oloja tai muutakaan. Kiitos <3 <3 

Rakkaudesta raskauteen
4/18 | 

Mua ei oo loukannu nuo sanat, mutta oon ihmetellyt niitä. Ärsyttänyt myös se ainainen valitus. Aivan kuin raskaus ei saisi tuntua missään eikä kroppa saisi muuttua ym. Itse nautin raskaudesta ja olin todella kiitollinen. Kummastakin. En vierastanut kroppaani, päinvastoin! Tunsin että nyt se tekee sitä mihin se on tarkoitettukin. Se oli ihanaa aikaa..Tulen aina kaipaamaan niitä aikoja. Ekan sain rv 42 ja toisen rv 38 Ymmärrän että sua on loukannut nuo sanat, mutta yritä olla välittämättä ❤

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

"Tunsin, että nyt se tekee sitä mihin se on tarkoitettukin" --> ihanasti sanottu <3 Mutta ehkä just tosta syystä sä tai mä ei ymmärretä noita, kun ei oo ollut sellaista ääretöntä tuskaa ja turvotusta? Kiitos sanoistasi <3

Vierailija
5/18 | 

Jokainenhan kokee näitä asioita omista taustoistaan ja kokemusmaailmastaan käsin. Oman lapsensa keskosuuden kokeminen varmasti tuo kiitollisuuden säväyksen loppuraskauden vaivoihin, mutta toisaalta eikös siitä näkökulmasta voisi ymmärtää myös muiden ehkä vastakkaisia kokemuksia?
Meille on tapahtunut tuo pahin: Esikoinen syntyi kohtuun kuolleena. Uusi raskaus alkoi pian ja usein tuntuikin, että olen ollut raskaana kaksi vuotta putkeen. Kuopuksen loppuraskaus oli pelkojen siivittämänä ja usko tai älä, mutta joskus jopa toivoin, että voi kun esikoiseni olisikin syntynyt keskosena- silloinhan hän olisi saanut edes mahdollisuuden selvitä!
Useimmiten loppuraskauden vaivojen valittelussa taitaa olla kuitenkin jopa positiivinen pohjavire- odotus on loppusuoralla ja olo alkaa olla malttamaton.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ehdottomasti voin, yritän ja ymmärränkin vastakkaisia kokemuksia. Kuten tässäkin tekstissä sanon, niin tuo on ensireaktioni, että "onpa typerästi sanottu". Mutta kun vähän antaa aikaa ja katsoo peiliin, niin huomaa, että loukkaantumiseni johtuu minusta ja kokemuksistani, ei niinkään sanoista tai sanojasta <3 

Otan niin paljon osaa, ja näen kyllä sunkin kannan <3 Keskosista niin iso osa kuitenkin selviää ongelmitta, vaikka eihän siihen koskaan ole varmuutta. Mutta niinkuin sanoit, niin edes se mahdollisuus <3 

Vierailija
6/18 | 

Sitten on taas tämä oma äärilaita, jolloin istukan tulehtumisen vuoksi koin kohtukuoleman. Sen jälkeisessä raskaudessa todella toivoin että lapsi syntyisi mahdollisimman pian, vaikka sitten keskosena, koska luotto siihen että raskaus sujuu loppuun saakka hyvin oli nolla. Omassa ajatusmallissani keskonen oli huomattavasti parempi vaihtoehto kuin pieni, höyhenen kevyt arkku.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Otan osaa <3 ja todella, en osannut ajatella tältä kantilta ennen kun luin sinun ja aiemman kommentoijan viestit. Todellakin on parempi vaihtoehto ja juurikin tuo, että keskosella on edes se mahdollisuus selvitä - kohtukuolemassa ei :( oon niin pahoillani teidän puolesta <3

Danni
7/18 | 

Ymmärrän tunteesi, mutta on hyvä muistaa että raskaus on kaikille erilainen kokemus.

Tuskin kukaan tahtoo lapsensa syntyvän keskosena, ja mielummin itse kärsii raskausvaivat, kuin vaarantaisi vauvaa.

Silti itselläni on aika erilainen kokemus raskaudesta; odotin vauvaa yksin ja kärsin hypermeesistä. Pahoinvointini kesti 9kk. Siihen päälle viimeisen kolmanneksen supistukset, kohtutulehdus, selkävaivat ja ainanen pahoinvointi ja pyörtyily. Ravaaminen yksin päivystyksessä vauvan sydänkäyrissä, tiputuksessa, fysioterapiassa ja ties missä, loi niin suuren henkisenkin voimattomuuden ja epätoivon, että varmasti valitin ja itkin enemmän kuin muut. Sillä en silti ole tarkoittanut loukata ketään. Kun kukaan ei ole vierelläsi, eikä saa konkreettista apua esim. Kaupassa käymiseen ja kassien kantamiseen, on raskausaika hyvin rankka hypermeesin kanssa. Toivoin todella loppuraskaudesta, että vauva syntyisi jo maailmaan, ja pääsisi turvaan rikkinäisestä kehostani.
Molempien hyvinvoinnin takia. Ja synnytyksenkin komplikaatioista huolimatta, onnekseni sain pääosin terveen, ihanan lapsen, ja nykyään voimme molemmat hyvin.

Monelle meistä se oma tuska on aina se suurin... siksi onkin hyvä muistaa toisten erilaiset lähtökohdat ja ymmärtää muidenkin näkökantoja. olla kiitollinen tilanteestaan ja ymmärtää että aina voisi olla asiat huonomminkin.

Tekstissäsi on hienoa pohdintaa ja ymmärrystä omien tunteiden alkuperästä.
Muistutetaan itseämme siitä, että jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa. <3

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kiitos ❤️ ja se on just näin! Näistä lauseista loukkaantuessani (ensikuulemalta) olikin hyvä katsoa peiliin ja miettiä, miksi nuo sanat tuntuivat ikävältä. Syyhän oli ihan muualla kuin niiden sanojissa enkä tosiaan usko myöskään, että kukaan kirjaimellisesti niitä tarkoittaa (tai ainakaan siten kuten mieleni yritti asiaa ymmärtää). Huhhu, oot kyllä aikamoisesta myllystä selvinnyt! ❤️

Vierailija
8/18 | 

Hyvä kirjoitus! Itselleni avasi paljon sellaista mitä en ole osannut ajatella kun en ole keskosvauvan vanhemmuutta kokenut. Muuta sentään: lapsettomuushoitojen aikana kaikki tuttavien raskauksistaan valittaminen tuntui pahimpina päivinä sietämättömän kipeältä. Vähänpä te tiedätte kun noin pienestä tuskailette.

Ensimmäistä raskautta väritti lapsettomuudesta johtuva pelko, joka sai välillä toivomaan aika aikaisinkin että syntyisi jo niin panikointi (täysin turha, mutta minkäs teet) siitä että vauvalle käy jotain sentään loppuisi.

Toisessa raskaudessa sain niin pahat selkäkivut että kävelin (tai paremminkin raahauduin) loppuraskaudesta pari kuukautta kyynärsauvoilla, kun mikään muu ei auttanut. Silloin päästin suustani kyllä montakin sellaista asiaa joita lapsettomuushoitojen minä olisi todellakin paheksunut. 😊

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kiitos! Tämähän oli kuin minun kirjoittamani selkäkipua myöte! Tai siis ei oo ihan noin paha vielä, mutta tänään illalla oon miettiny, että vielä 10 viikkoa ja mä en oo varma onko mulla tuolla takana selkäranka vai keitetty spagetti. Jännä nähä, mitä iteltä vielä tulee pääsemään suusta 😳

Vierailija
9/18 | 

Pystyn ymmärtämään tuon ajattelutavan, olen itsekin keskonen. Mutta minun vauvani syntyi kuitenkin yliaikaisena ja joutui kriittisessä tilassa teholle, kärsi vaikeasta hapenpuutteesta, on hätäkastettu jne. Yliaikaisessakin raskaudessa on riskejä, esimerkiksi vihreään lapsiveteen. Toisessa raskaudessa sitten todellakin rukoilin synnytyksen alkavan jo viikosta 35 lähtien, ettei vain taas menisi yli! :(

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ymmärrän ❤️❤️ ja nyt mulle on valjennut just tän tekstin ja sen kommenttien jälkeen, että yliaikaisuudessa todella on myös riskinsä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018