Kirjoitukset avainsanalla isyys

Keskosisien fiilikset ja ajatukset ovat tuntuneet kiinnostavan teitä, joten pistimme Keskosapostolikaverini kanssa isit piinapenkkiin ja heitimme heitä kysymyksillä. Alta löytyy heidän vastaukset kahdeksaan kysymykseemme. 

Kipinä ensimmäistä kertaa kengurussa. Jo samana yönä kuin syntymä.
Kipinä ensimmäistä kertaa kengurussa. Jo samana yönä kuin syntymä.

Mitä tiesit (tai luulit tietäväsi) keskosuudesta ennen omaa keskosta?

T: Keskoset on niitä voipaketin kokoisia ihmisiä, joita pidetään kuvissa kämmenellä. Keskosia hoidetaan pääasiassa keskoskaapissa, joka on sikakallis kapistus ( osoittautui vääräksi tiedoksi lopulta, sillä keskosiahan hoidetaan kengurussa jos se vaan on mahdollista ) AWWW! ihana huomio! <3

V: minulla oli ajatus, että keskoset ovat pieniä lapsia, joilla on paljon sairauksia. Syntymän jälkeen heillä on apunaan yleensä hengitysapu ja keskoskaappi.


Rakastuitko lapseesi heti?

Rakastuin lapseeni viimeistään siinä vaiheessa, kun hän tarrasi sormeeni leikkaussalissa. Tytön käsi oli suunnilleen kynteni kokoinen.

T: En ihan heti. Siinä oli niin kujalla aluksi, että ihmetteli vaan silmät pyöreenä, että mitä tapahtuu. Ekan yön jälkeen, jonka siis olin kahdestaan sairaalahuoneessa vauvan kanssa, mun peli oli taputeltu ja paluuta ei ollu. Kun koko ajan tutustui ja tutustuu edelleen lapseen paremmin, sitä syvemmälle mennään.

V: Kyllä ainakin omasta mielestäni. Viimeistään siinä vaiheessa, kun hän tarrasi sormeeni leikkaussalissa. Tytön käsi oli suunnilleen kynteni kokoinen.


Keiju ja sormi
Keiju ja sormi

Mitkä olivat ensihetkien tunnelmat?

T: Avuttomuus ja hämmennys tapahtuneen takia. Kiitollisuus sairaalan väelle.

V: ”Ei tää nyt #¤%@ voi syntyä. Ilman aiemmin virheellisesti todettua ”keskenmenoa” olisi varmaan ollut erilaiset fiilikset, ja verta olisi säikähtänyt enemmän (kun odoteltiin sektiota). Keiju näytti vauvalta, vaikka matkalla leikkaussaliin varoiteltiin, että hän voi näyttää aika karulta.

Miten kuvailisit sairaala-aikoja (tunteet, jaksaminen jne.)

T: Nyt jälkikäteen mietittynä (kun kaikki on hyvin), niin sairaala-aikahan oli aika jees (jos sitä saa myöntää). Vauvalla oli kaikki suht hyvin koko ajan sen tervetuloshown jälkeen. Mä sain lisäaikaa olla perheen kanssa sairaalassa vs. olla töissä. Saatiin myös kattava koulutus lapsenhoitoon sairaalan väeltä. Saatiin olla omassa perhehuoneessa, mikä oli fasiliteeteiltään kuin hotellihuone. Mä sain ja pystyin käydä vapaasti ulkona hoitelemassa asioita. Sairaalan henkilökunta oli ihan mahtavaa. Ensiksi se kolme päivää, mikä vietettiin keskolan sisällä huoneessa, tuntui ikuisuudelta ja kun sieltä päästiin perhehuoneeseen, tuntui se kolme viikkoa ikuisuudelta, ennen kun päästiin kotiin. Nyt aika on kyllä kullannut muistot ja nuo ajat tuntuu tosi lyhyiltä.

V: Olin luottavainen. Väsyin kyllä sairaalan, töiden ja kodin välillä ravaamiseen ja muistan ajatelleeni, että olisipa tää jo pian ohi, perheen pitäisi olla samassa paikassa. Viimeisen maitoapnean tullessa tuli ”henkinen” uupumus”.


Mikä/mitkä olivat ikimuistoisimmat hetket?

T: Alkushow totta kai, mutta sitten ehkä ekat kylvetykset. Ehkä kans ekat vaipanvaihdot, kun sai sitä asfalttia ihmetellä, mitä vauvat paskoo alkuun. Vauvanpihkaksikohan sitä kutsuttiin? Muistan ihmetelleeni ääneen, että eikös vauvat itke ollenkaan, kun meidän keskonen ei itkenyt? No vastaus oli, että vauva on niin pieni, että kaikki energia menee elossa pysymiseen. Itkemiselle ei jää energiaa. Nyt jälkeenpäin voin kyl todeta, että kyllä ne vauvat sitten itkee, kun sen aika on 😂

V: Ensimmäisenä tietenkin lapseni syntymä. Sitten ensimmäinen tuttipullosta juotu maito ja laitteiden väheneminen. Kotiinpääsy ja eka isänpäivä. Eka kenguru ja yhteispäikkärit kotona.

”Se, kun Keiju katsoo mua ja hymyilee.”

Mikä on paras asia keskosvanhemmuudessa?

Parasta (keskos)vanhemmuudessa on kaikki ne uudet tunteet, mitä ei edes tiennyt olevan olemassa.

T: Mun tapauksessa keskosvanhemmuus ei hirveästi eroa muusta vanhemmuudesta eli muotoilisin kysymyksen, että mikä on parasta vanhemmuudessa? Parasta vanhemmuudessa on kaikki ne uudet tunteet, mitä ei edes tiennyt olevan olemassa. Jos lapsi saa vanhemmiltaan paljon, niin kyllä saa vanhemmatkin lapseltaan.

V: En ole ollut missään vaiheessa ”ulkopuolinen”, vaan pystyin olla mukana ihan kaikessa, joka ei välttämättä täysaikaisen lapsen kanssa olisi onnistunut.

Kipinä tyylikkänä
Kipinä tyylikkänä

Mitä sanoisit vasta isäksi tulleelle itsellesi?

T: Älä yritä analysoida liikaa. Ei siinä analyysissa kuitenkaan ole mitään järkeä.

V: Älä pyörry, muista hengittää.

Tekisitkö mitään toisin?

T: En pyytäisi äitiä tekemään mulle voileipiä, kun makasin kengurussa vauvan kanssa. Nyt, kun tiedän ja näin millainen show se imetyksen aloitus keskosen kanssa on, taisi pyyntöni olla hieman ylimääräinen, vaikka äiti jääkaapin edessä juuri silloin seisoikin!

V: Sairaala-ajan työt olisin voinut jättää tekemättä.

Kipinä & Keiju
Kipinä & Keiju

Kiitos ihanat isit vastauksista! Kiinnostiko teitä isäheebojen ajatukset aiheesta?

Lisäkysymyksiä voi esittää vaikka instagramin kautta! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö Kevyt Ry:n kanssa

Sain Kevyt Ry:ltä heidän kirjan Kevyt Pienokainen luettavaksi ja ajattelin nyt avata tuon kirjan sisältöä hieman omien kokemusten avulla. On sanoin kuvaamattoman huojentavaa lukea mustaa valkoisella esimerkiksi tunteista, joita on hieman häpeillen joutunut myöntää tunteneensa. Kun pystyy samaistumaan toisen keskosen äidin tai isän kokemuksiin, joita kirjassa on useampi, tuntuu “normaalilta”. Hei, se ja sekin tunne oli ihan ok! Tämä teksti menee myös sopivasti “kertauksesta” niille lukijoille, jotka ovat liittyneet vasta joukkoon.

Kevyt pienokainen
Kevyt pienokainen

Miten istukassa ei näkynyt mitään vikaa, vaikka noin 12 tunnin kuluttua siitä repeäisi ensiksi 6x6cm pala, jonka jälkeen loputkin?

“Synnytys on ennenaikainen noin viidessä prosentissa raskauksia. Noin kolmasosa ennenaikaisista synnytyksistä on spontaaneja ja kolmasosa liittyy ennenaikaiseen lapsiveden menoon ja noin kolmasosassa tapauksista synnytys joudutaan käynnistämään.” - Kevyt pienokainen

Me kuulumme tuohon ensimmäisenä mainittuun kolmannekseen. Meidän tilanteessamme ennenaikaisesta synnytyksestä ei ollut mitään merkkejä ja koko raskaus oli sujunut kaikin puolin todella hyvin. Nyt jälkeenpäin olen kelaillut paljon tuona lapseni syntymäpäivänä olleen lääkärikäynnin tapahtumia. Hain siis sairaslomaa, koska selkäni oli ollut jo monta viikkoa kipeä. Enää en jaksanut yrittää väkisin istua töissä. Lääkäri oli ehtinyt juuri lähteä lounaalle, kun hoitaja lisäsi minut vastaanottolistalle. Jouduin siis odottamaan noin 45 minuuttia ja ehdin moneen kertaan miettiä, että:"Pitäisikö vaan lähteä kotiin? Kyllä mä nyt vielä viikon jaksan (äitiysloman alkuun oli vielä viikko)".

työreissulla viikko ennen hätäsektiota, toisiksi viimeinen masukuva
työreissulla viikko ennen hätäsektiota, toisiksi viimeinen masukuva

Jäin silti ja uskon, että tuon odottelun vuoksi pahoitellakseen lääkäri teki hieman laajemman tutkimuksen kuin “perussaikku”. Hän ultrasi pitkään ja hartaasti joka kolkan koko mahasta istukkaa myöden: “Onko sinulla ollut harjoitussupistuksia”, lääkäri kysyi. “Eeeei mun mielestä”, vastasin. “Hmm, täällä on 2,8cm kohdunkaulaa jäljellä, vaikka tässä vaiheessa raskautta olisi hyvä olla vielä se 3cm”, hän totesi. Minä en tajunnut mitään koko lauseesta. “On aikakin jäädä saikulle, selkäkivut eivät ole sen takia helpottuneet jumppapalloilla tai muilla, koska eivät varsinaisesti ole SELKÄkipuja”. En tajunnut vieläkään, enkä tajua tuota lausetta edelleenkään. Oliko siis selkäkipuni supistuksia? Jos kohdunkaulaa oli “enää” x cm jäljellä, olisiko minun pitänyt jäädä vuodelepoon? Oliko synnytys alkanut? Miten istukassa ei näkynyt mitään vikaa, vaikka noin 12 tunnin kuluttua siitä repeäisi ensiksi 6x6cm pala, jonka jälkeen loputkin? Miksi en tajunnut mitään? Tästä päästäänkin aasin sillalla tähän kirjan osaan: 

Ennenaikaisuutta on vaikea ennustaa. Ajatellaan, että se on monen tekijän yhteisvaikutusta. Synnytyksen käynnistymiseen ei yleensä itse voi vaikuttaa ja siitä ei pidä syyttää itseään. Pääsääntöisesti äiti ei voi itse estää ennenaikaista syntymää ja itseään ei kannata syyttää. Terveet elämäntavat ovat tietenkin hyväksi kaikille. Toisaalta esimerkiksi vuodelepo ei yleensä suojaa ennenaikaisuudelta eikä esimerkiksi liikunta tai työssäkäyminen altista ennenaikaisuudelle. - Kevyt pienokainen

Aivan pihalla oleva äiti, joka yrittää vääntää tietäväisen hymyn naamalle
Aivan pihalla oleva äiti, joka yrittää vääntää tietäväisen hymyn naamalle

Raskaana olevan naisen sanotaan olevan valmis psyykkisesti eroamaan sikiövauvasta vasta sen jälkeen, kun hän tietää vauvan selviävän hengissä synnyttyään eli yleensä noin raskausviikon 35 paikkeilla.

Puhun usein siitä, kuinka olen varma luontoäidin suunnitelleen tarkalleen raskauden keston juuri siihen noin 40 viikkoon. Ensimmäisenä syynä tietenkin vauva ja hänen kehitys, mutta yhtä suurena syynä äidin pääkoppa. 40 viikkoa voi kuulostaa pitkälle ajalle, mutta uskon, että about sen tulevan äidin ajatusmaailma vaatii ymmärtääkseen asian. 33+5 viikkoa oli liian vähän. Ainakin minulle. En tajunnut tapahtunutta lainkaan ja taistelin pitkään ristiriitaisten ajatusteni kanssa. Siksipä tuntui ihan balsamilta haavoille lukea seuraava teksti kirjasta:

Raskausajan psykologinen eli mielen sisäinen valmistautuminen tarkoittaa sekä oman vanhemmuuden pohtimista että suhteen rakentamista vauvaan. (...) Raskaana olevan naisen sanotaan olevan valmis psyykkisesti eroamaan sikiövauvasta vasta sen jälkeen, kun hän tietää vauvan selviävän hengissä synnyttyään eli yleensä noin raskausviikon 35 paikkeilla.

Kirjan 190 sivusta löytyy todella paljon faktaa keskosen vanhemmille, läheisille ja muille asiasta kiinnostuneille. Tärkeimpänä kuitenkin tässäkin sisällössä on omasta mielestäni vertaistuki. Kaikki käsittelevät kokemuksiaan eri tavoin, mutta lisätieto aiheesta tuskin koskaan on pahitteeksi. Kirjassa oli sekä keskosvanhempien kertomuksia että ammattilaisten tarinoita. Oli mielenkiintoista lukea keskosuudesta ja ennenaikaisesta synnytyksestä esimerkiksi kätilön kirjoittama. 

Kun elämä järisee, tuen etsiminen ja sen vastaanottaminen on vahvuutta.

Oma suru ja huoli voivat tuntua hävettäviltä, koska muilla asiat saattavat olla vielä huonommin. Toisen huonompi tilanne ei kuitenkaan tee omaa tilannetta paremmaksi. Jokaisella on erilaiset elämänkokemuksensa ja kipupisteensä, eikä avuntarvettaan pidä vähätellä. Kun elämä järisee, tuen etsiminen ja sen vastaanottaminen on vahvuutta. - Kevyt pienokainen

Täältä löydät lisätietoa Kevyestä ja alta voit katsoa vlogin minun ja toisen keskosäidin kokemuksista kirjan kertomuksiin verrattuna. Kirjan voit ostaa joko paperiversiona (32e) tai PDF:nä (5e) täältä. Minulle voi myös laittaa suoraan viestiä sähköpostiini sh1ttyisthenewblack@gmail.com tai instagramin (@shittyisthenewblack) kautta, jos kaipaat vertaistukea.

Älä jää yksin <3

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

En voi muuta kun ihailla, kun ollaan nähty kaupassa tai muualla ja mieheni kavereita, jotka ovat myös nykyään isiä. Keskustelu menee about näin:
Mieheni ystävä: Miltä isyys tuntuu? Eikö olekin parasta?
Mieheni: On! Ihan mahtavaa!
T:n ystävä: Ei sitä oo aiemmin osannu ees kuvitella!
T: Ei niin! Ihan parasta!
Tää ei oo siis käynyt kerran tai kahdesti, vaan useammin. Molempien osapuolten silmät tuikkii ja jokainen tavu tulee hymyn saattelemana.


Isyys, niin kuin äitiyskin, on etuoikeus. Ei itsestäänselvyys eikä velvollisuus vaan palkinto. Palkinto, jota kaikki eivät valitettavasti saa, vaikka kuinka sitä toivoisivat. Siksi pestiä tuleekin kohdella sen ansaitsemalla arvostuksella. 

Isyyden arvo ei laske. Se ei koe inflaatiota, vaikka lapsesi kasvaa - melkeinpä päinvastoin! Näet, miten sinun luomuksesi kasvaa ja kehittyy. Mitä hänestä tulee ja missä voit häntä auttaa? Koska hän tarvii rohkaisua ja koska olkapäätä? 

Isyys on vilpitöntä. Kaikki tehdään rakkaudesta eikä mistään jäädä velkaa. Mikään palvelus ei odota vastapalvelusta eikä mikään oma ilonaihe vaadi perusteluja - niistä iloitaan yhdessä. 

Keskolassa miehelleni opetettiin lapsemme hoito, mutta isyyden hän oppi ihan itse.

Kuva: Niki Strbian
Kuva: Niki Strbian

Vuosi sitten, yllä olevaa tekstiä kirjoittaessa, en vielä tiennyt, kuinka paljon rakkauteni miestäni kohtaan kasvaa nähdessäni hänet tyttäremme kanssa. Miltä sisälläni tuntuu nähdessäni heidät hömpöttävän yhdessä iltaisin meidän sängyllä tai kun he makaavat yhdessä olohuoneen lattialla leikkimässä Dubloilla tai pikku-ukoilla. Tai kun vahingon sattuessa lapsemme kurottaa käsiään isiä kohti ja oppii antamaan hänelle pusun ennen kuin minulle. Keskolassa miehelleni opetettiin lapsemme hoito, mutta isyyden hän oppi ihan itse.

Tietäähän lapsesi, että rakastat häntä? Ja tärkeimpänä - Olethan rakkauden arvoinen? Oma iskäni on ja niin on myös Kipinän isi 💛

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Melkein kolme viikkoa töitä takana ja kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. Kiitos vielä kaikille tsemppiviesteistä, joita satoi useamman somekanavan kautta. Ne todellakin tuli tarpeeseen ja olitte oikeassa: tää oli paras ratkaisu meidän perheelle. Voisin kertoa nyt parin viikon kokemuksella parhaat asiat, joita näen töihinpaluussa(ni).

  1. Ruokapaussi. Tämän hienoutta ei tarvi kauaa miettiä. Siis oikeesti saan joka päivä syödä rauhassa ruokani – lämpimänä! Huhhu!
  2. Lakisääteiset kahvipaussit! Voi morjens, tällasia ei paljo kotona oo. Ihan sama vaikka yrittäisit neuvotella the bossin kanssa aiheesta – ei auta!
  3. Vessassa saa käydä yksin. Kukaan ei tunge sun mukanas sinne tai jos tunkisi, olisi se jo aika iso ongelma. Kukaan ei myöskään koputtele tai hakkaa ovea kesken pissan eikä kukaan kilju lähietäisyydellä "ÄIITTTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ".
  4. Aikusten jutut, voi kuinka oon kaivannut niitä. Onhan mulla maailman parhaat mammakaveritkin, mutta jotenkin se keskustelu aina eksyy lapsiin (jos ei erikseen keskitytä siihen, että ei puhuta niistä :D).
  5. Rutiinit. Oon nyt jälkeenpäin tajunnut, että mulla ei oo ollu mitään rutiineja itselleni tän reilun 1,5v aikana.  Lapsellani on tarkat ruoka-ajat, päikkäriajat ja säännölliset ulkoilut, mutta ite saatoin huomata iltapäivällä etten ollut syönyt mitään. Nyt mulla on itselläkin tarkat ruoka-ajat ja oon päässyt treenaamisen makuun. Tästä päästäänkin seuraavaan kohtaan..
  6. Oon (jo) kahdessa viikossa löytänyt itseni ja huomannut, että mulla todellakin saa olla niitä ihan omiakin juttuja. Keskustelut, jotka eivät koske lastani. Treenaus, joka ei ole vain vaunulenkkejä. Ajatukset, jotka koskevat itseni kehittämistä – ei vain Kipinääni.
  7. Aika lapseni kanssa on töiden jälkeen entistä laadukkaampaa. Mietin jo edellisenä päivänä, mitä tehtäisiin seuraavana päivänä lapsen kanssa töiden jälkeen. Ollaan käyty kantoreppukävelyllä keräämässä syksyn kauniita ruskalehtiä ja tehty laadukasta sormiväritaidetta.
  8. Työpäivän jälkeen alkaa kuin uusi päivä. Jaksan enemmän ja viikonloput ovat tulleet takaisin! Aiemmin oli aivan sama, onko lauantai vai tiistai. Nyt suunnittelen viikonlopuiksi vaikka mitä!
  9. Työt todellakin ovat VAIN TÖITÄ. Toki haluan työni olevan mielekästä, mutta lapsen myötä ymmärrän ihan uudella lailla sen "todellisen arvon". Tuntuu kaukaiselle ajatukselle miettiä työasioita keskellä yötäkin, vaikka vielä pari vuotta sitten se oli vähintään viikottaista.
  10. Lapseni ja hänen isin suhde on syventynyt entisestään ja sitä on maailman ihaninta katsella. Heillä tuntuu olevan jo ihan omat jutut, joista minulla ei ole hajuakaan. Ei kerrota isille, mutta oon pistänyt merkille, että hän herää nykyään myös herkemmin öisin vauvan itkuihin.

Kaikki perheet, äidit eikä isit todellakaan ole samanlaisia – meillä sopi tämä järjestely täydellisesti!

Ollaan kyllä niin onnekkaita, kun meillä on mahdollisuus jatkaa kotihoitoa ja parasta tässä on, että isäkin saa kokea tuon elämänvaiheen. Heillä on mennyt ihailtavan hyvin ja niin kuin arvasin: Isi taitaa olla parempi hommassa kuin minä. Turha stressi on historiaa ja mulla on tosi hyvä olla taas työelämässä. Kaikki perheet, äidit eikä isit todellakaan ole samanlaisia – meillä sopi tämä järjestely täydellisesti!

Kuinka pitkään teillä on isi ollut hoitovapaalla, vai onko lainkaan?

Kommentit (2)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kyllä kolmessa kuukaudessakin pääsee jo ihan siihen kotihoidon makuun ;D oi, että nää kahvitauot on vaan jotain niin mahtavaa <3 nimim. kahvikuppi kädessä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2018

Instagram