Kirjoitukset avainsanalla isyys

Tämä mieheni koti-isyys on opettanut myös mulle paljon kaikennäköistä. Äidin tapa ei todellakaan ole aina paras. Vaikka tämän olenkin aina tiennyt, niin ihan hyvä saada asiasta muistutusta vielä käytännön esimerkkienkin kera 😉

1. Ruokailun stressaus

Isi ei missään vaiheessa stressaillut meidän lapsen syömisestä. Määrästä eikä tavasta. Jännä juttu, että tyttö syö nyt todella hyvin ja lusikalla tai haarukalla. Kumma.

2. On ok haluta juoda kahvi tai syödä ruoka rauhassa

Ja miettikää – meidän lapsi on oppinut tämän! Meillä isi saa juoda aamukahvin rauhassa lapsen leikkiessä olkkarissa! Ruuan syövät yhdessä, mikä on myös ihailtavaa. Itsehän laitoin vaan Kipinälle ruuan ja ite söin silloin kun ehti. Mä en KOSKAAN saanut syödä yhtään mitään rauhassa, siksi pitikin syödä jotain päikkäriaikana.

3. Kaikkien ähinöiden takia ei tarvitse juosta härits… katsomaan lapsen tilannetta

En tiedä johtuuko tästä, mutta puolentoista vuoden klo 7 herätysten sijaan isi ja lapsi herää joka aamu 8-10 välillä. Ei pöllömpää vai mitä?

4. Isi osaa leikkiä

Mä en osaa. Osaan mä jotenkin, mutta en yhtä hyvin kuin isi. Muistan, kun vuosia sitten mieheni mietti ääneen, mitenköhän tyttöjen kanssa leikitään? Hänellä on vain veljiä, joten oikeasti mietti sitä. Nyt naurattaa, että hän oli se, joka kysyi sitä minulta!

5. Rentous

Tätä piirrettä oon kyllä kehunut aiemminkin, mutta rentous kaiken kanssa on jotain, mistä voisin ottaa mallia. Ehkä rennommalla viballa tyttö olisi nukkunut munkin kanssa pidempään ja syönyt paremmin? Eräässä asiassa en tosin halua ottaa liikaa mallia mieheni rentoudesta. Nimittäin aikatauluissa 😉

Missä sä voisit ottaa mallia puolisoltasi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt alkaa meidän perheemme kotivanhemmuus tulla päätökseen myös perheen isän osalta. (Vitsi tuli pala kurkkuun, kun kirjoitin ton!) Oon edelleen hyvin kiitollinen, että meillä oli mahdollisuus tähän. Että mieheni työpaikka on koti-isyys-asian kanssa ajan hermolla ja että meidän talous pärjäsi pitkälti vain mun liksalla. Tuntuu oikeesti surulliselta ajatella, kuinka tuo isin ja tyttären tiimi joutuu nyt olla erossa päivisin. On niistä tullut aikamoinen paketti tässä viiden kuukauden aikana!

Kannustaakseni muita perheitä samaan, voisin listata kolme parasta asiaa isin jäämisessä kotiin lapsen kanssa.

1. Isin ja tyttären suhde

Kun olet jollekin ihmiselle niin ratkaisevan tärkeä, että hän ei kerta kaikkiaan pärjää ilman sinua, väkisinhän siinä rakastuu!

Meillä tämä suhde on aina ollut vahva, mutta koti-isyyden myötä siihen on tullut ihan uudenlaista syvyyttä. Uskallan väittää, että jokainen koti-isä ja koti-isän puoliso voi allekirjoittaa tämän huomion omasta perheestään! Kirjoitin aikojen alussa äidinrakkaudestani ja kuinka se ei liekehtinytkään heti kuin olympiasoihtu vaan vaati aikaa. Näin jälkeenpäin tiedän, että rakkaus minun kohdallani syttyi ja voimistui huolenpidon kautta. Kun olet jollekin ihmiselle niin ratkaisevan tärkeä, että hän ei kerta kaikkiaan pärjää ilman sinua, väkisinhän siinä rakastuu! Tämän isi on nyt päässyt kokemaan rutiininomaisestikin minun ollessa töissä ja tuo uskomaton tarpeellisuus varmasti lisää syvyyttä suhteeseen.

2. Äidin vastuun hölläytyminen

Tuo oli naurettavan iso ymmärryksen hetki minulle ja tuntui kuin olisin samalla sekunnilla tyhjännyt turhan painavaa vastuulaukkuani.

Aika monet äidit vähän tahattomasti ajautuvat tilanteeseen, jossa he hoitavat kaikki. He ottavat isomman roolin lapsen kasvatuksessa (toki imetys esimerkiksi sitä vaatiikin, mutta puhun nyt kaikesta muustakin) ja kantavat päävastuuta jokaisesta pienestäkin asiasta, joka liittyy lapseen. Minä en ole poikkeus. Vaikka meidän perheessä isi on aina osannut samat jutut kuin minäkin (okei, paitsi se imetyksen taas :D), mä oon silti kokenut olevani loppuvastuussa. Tämä on nyt muuttunut. Tajusin sen jo useampi kuukausi sitten maailman yksinkertaisimmasta tilanteesta: Olin menossa päiväunille samaan aikaan kuin vauva ja vasta sängyssä muistin, että itkuhälyttimen toinen pää on keskikerroksessa, kun isi on kellarissa eikä ehkä kuule hälytintä. Ajatus kai jäi siihen, koska heräsin noin tunnin kuluttua. Juoksin äkkiä hälyttimen luo vain todetakseni, että isi on jo hakenut sen mukaansa alas. Tuo oli naurettavan iso ymmärryksen hetki minulle ja tuntui kuin olisin samalla sekunnilla tyhjännyt turhan painavaa vastuulaukkuani. Tuon jälkeen olen mielestäni ollut yleisestikin rennompi.

3. Isi kelpaa vähintään yhtä hyvin lohduttajaksi

...tai oikeastaan tällä hetkellä paremmin! Tyttömme tipahti jokin aika sitten tuolilta ja alkoi kova itku. Minä juoksin salamana nappaamaan lapsen syliini lohduttaakseni, mutta hän vain haroi käsillään paikalle juoksutta isäänsä kohti.

Näitä kohtia oli alunperin viisi, mutta jo kolmella tuli näin pitkä tarina, niin loput saatte selvittää itse ;)

Lisää koti-isyysjuttuja voit lukea Tuomaksen Isäkuukaudet -blogista!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Keskosisien fiilikset ja ajatukset ovat tuntuneet kiinnostavan teitä, joten pistimme Keskosapostolikaverini kanssa isit piinapenkkiin ja heitimme heitä kysymyksillä. Alta löytyy heidän vastaukset kahdeksaan kysymykseemme. 

Kipinä ensimmäistä kertaa kengurussa. Jo samana yönä kuin syntymä.
Kipinä ensimmäistä kertaa kengurussa. Jo samana yönä kuin syntymä.

Mitä tiesit (tai luulit tietäväsi) keskosuudesta ennen omaa keskosta?

T: Keskoset on niitä voipaketin kokoisia ihmisiä, joita pidetään kuvissa kämmenellä. Keskosia hoidetaan pääasiassa keskoskaapissa, joka on sikakallis kapistus ( osoittautui vääräksi tiedoksi lopulta, sillä keskosiahan hoidetaan kengurussa jos se vaan on mahdollista ) AWWW! ihana huomio! <3

V: minulla oli ajatus, että keskoset ovat pieniä lapsia, joilla on paljon sairauksia. Syntymän jälkeen heillä on apunaan yleensä hengitysapu ja keskoskaappi.


Rakastuitko lapseesi heti?

Rakastuin lapseeni viimeistään siinä vaiheessa, kun hän tarrasi sormeeni leikkaussalissa. Tytön käsi oli suunnilleen kynteni kokoinen.

T: En ihan heti. Siinä oli niin kujalla aluksi, että ihmetteli vaan silmät pyöreenä, että mitä tapahtuu. Ekan yön jälkeen, jonka siis olin kahdestaan sairaalahuoneessa vauvan kanssa, mun peli oli taputeltu ja paluuta ei ollu. Kun koko ajan tutustui ja tutustuu edelleen lapseen paremmin, sitä syvemmälle mennään.

V: Kyllä ainakin omasta mielestäni. Viimeistään siinä vaiheessa, kun hän tarrasi sormeeni leikkaussalissa. Tytön käsi oli suunnilleen kynteni kokoinen.


Keiju ja sormi
Keiju ja sormi

Mitkä olivat ensihetkien tunnelmat?

T: Avuttomuus ja hämmennys tapahtuneen takia. Kiitollisuus sairaalan väelle.

V: ”Ei tää nyt #¤%@ voi syntyä. Ilman aiemmin virheellisesti todettua ”keskenmenoa” olisi varmaan ollut erilaiset fiilikset, ja verta olisi säikähtänyt enemmän (kun odoteltiin sektiota). Keiju näytti vauvalta, vaikka matkalla leikkaussaliin varoiteltiin, että hän voi näyttää aika karulta.

Miten kuvailisit sairaala-aikoja (tunteet, jaksaminen jne.)

T: Nyt jälkikäteen mietittynä (kun kaikki on hyvin), niin sairaala-aikahan oli aika jees (jos sitä saa myöntää). Vauvalla oli kaikki suht hyvin koko ajan sen tervetuloshown jälkeen. Mä sain lisäaikaa olla perheen kanssa sairaalassa vs. olla töissä. Saatiin myös kattava koulutus lapsenhoitoon sairaalan väeltä. Saatiin olla omassa perhehuoneessa, mikä oli fasiliteeteiltään kuin hotellihuone. Mä sain ja pystyin käydä vapaasti ulkona hoitelemassa asioita. Sairaalan henkilökunta oli ihan mahtavaa. Ensiksi se kolme päivää, mikä vietettiin keskolan sisällä huoneessa, tuntui ikuisuudelta ja kun sieltä päästiin perhehuoneeseen, tuntui se kolme viikkoa ikuisuudelta, ennen kun päästiin kotiin. Nyt aika on kyllä kullannut muistot ja nuo ajat tuntuu tosi lyhyiltä.

V: Olin luottavainen. Väsyin kyllä sairaalan, töiden ja kodin välillä ravaamiseen ja muistan ajatelleeni, että olisipa tää jo pian ohi, perheen pitäisi olla samassa paikassa. Viimeisen maitoapnean tullessa tuli ”henkinen” uupumus”.


Mikä/mitkä olivat ikimuistoisimmat hetket?

T: Alkushow totta kai, mutta sitten ehkä ekat kylvetykset. Ehkä kans ekat vaipanvaihdot, kun sai sitä asfalttia ihmetellä, mitä vauvat paskoo alkuun. Vauvanpihkaksikohan sitä kutsuttiin? Muistan ihmetelleeni ääneen, että eikös vauvat itke ollenkaan, kun meidän keskonen ei itkenyt? No vastaus oli, että vauva on niin pieni, että kaikki energia menee elossa pysymiseen. Itkemiselle ei jää energiaa. Nyt jälkeenpäin voin kyl todeta, että kyllä ne vauvat sitten itkee, kun sen aika on 😂

V: Ensimmäisenä tietenkin lapseni syntymä. Sitten ensimmäinen tuttipullosta juotu maito ja laitteiden väheneminen. Kotiinpääsy ja eka isänpäivä. Eka kenguru ja yhteispäikkärit kotona.

”Se, kun Keiju katsoo mua ja hymyilee.”

Mikä on paras asia keskosvanhemmuudessa?

Parasta (keskos)vanhemmuudessa on kaikki ne uudet tunteet, mitä ei edes tiennyt olevan olemassa.

T: Mun tapauksessa keskosvanhemmuus ei hirveästi eroa muusta vanhemmuudesta eli muotoilisin kysymyksen, että mikä on parasta vanhemmuudessa? Parasta vanhemmuudessa on kaikki ne uudet tunteet, mitä ei edes tiennyt olevan olemassa. Jos lapsi saa vanhemmiltaan paljon, niin kyllä saa vanhemmatkin lapseltaan.

V: En ole ollut missään vaiheessa ”ulkopuolinen”, vaan pystyin olla mukana ihan kaikessa, joka ei välttämättä täysaikaisen lapsen kanssa olisi onnistunut.

Kipinä tyylikkänä
Kipinä tyylikkänä

Mitä sanoisit vasta isäksi tulleelle itsellesi?

T: Älä yritä analysoida liikaa. Ei siinä analyysissa kuitenkaan ole mitään järkeä.

V: Älä pyörry, muista hengittää.

Tekisitkö mitään toisin?

T: En pyytäisi äitiä tekemään mulle voileipiä, kun makasin kengurussa vauvan kanssa. Nyt, kun tiedän ja näin millainen show se imetyksen aloitus keskosen kanssa on, taisi pyyntöni olla hieman ylimääräinen, vaikka äiti jääkaapin edessä juuri silloin seisoikin!

V: Sairaala-ajan työt olisin voinut jättää tekemättä.

Kipinä & Keiju
Kipinä & Keiju

Kiitos ihanat isit vastauksista! Kiinnostiko teitä isäheebojen ajatukset aiheesta?

Lisäkysymyksiä voi esittää vaikka instagramin kautta! 

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö Kevyt Ry:n kanssa

Sain Kevyt Ry:ltä heidän kirjan Kevyt Pienokainen luettavaksi ja ajattelin nyt avata tuon kirjan sisältöä hieman omien kokemusten avulla. On sanoin kuvaamattoman huojentavaa lukea mustaa valkoisella esimerkiksi tunteista, joita on hieman häpeillen joutunut myöntää tunteneensa. Kun pystyy samaistumaan toisen keskosen äidin tai isän kokemuksiin, joita kirjassa on useampi, tuntuu “normaalilta”. Hei, se ja sekin tunne oli ihan ok! Tämä teksti menee myös sopivasti “kertauksesta” niille lukijoille, jotka ovat liittyneet vasta joukkoon.

Kevyt pienokainen
Kevyt pienokainen

Miten istukassa ei näkynyt mitään vikaa, vaikka noin 12 tunnin kuluttua siitä repeäisi ensiksi 6x6cm pala, jonka jälkeen loputkin?

“Synnytys on ennenaikainen noin viidessä prosentissa raskauksia. Noin kolmasosa ennenaikaisista synnytyksistä on spontaaneja ja kolmasosa liittyy ennenaikaiseen lapsiveden menoon ja noin kolmasosassa tapauksista synnytys joudutaan käynnistämään.” - Kevyt pienokainen

Me kuulumme tuohon ensimmäisenä mainittuun kolmannekseen. Meidän tilanteessamme ennenaikaisesta synnytyksestä ei ollut mitään merkkejä ja koko raskaus oli sujunut kaikin puolin todella hyvin. Nyt jälkeenpäin olen kelaillut paljon tuona lapseni syntymäpäivänä olleen lääkärikäynnin tapahtumia. Hain siis sairaslomaa, koska selkäni oli ollut jo monta viikkoa kipeä. Enää en jaksanut yrittää väkisin istua töissä. Lääkäri oli ehtinyt juuri lähteä lounaalle, kun hoitaja lisäsi minut vastaanottolistalle. Jouduin siis odottamaan noin 45 minuuttia ja ehdin moneen kertaan miettiä, että:"Pitäisikö vaan lähteä kotiin? Kyllä mä nyt vielä viikon jaksan (äitiysloman alkuun oli vielä viikko)".

työreissulla viikko ennen hätäsektiota, toisiksi viimeinen masukuva
työreissulla viikko ennen hätäsektiota, toisiksi viimeinen masukuva

Jäin silti ja uskon, että tuon odottelun vuoksi pahoitellakseen lääkäri teki hieman laajemman tutkimuksen kuin “perussaikku”. Hän ultrasi pitkään ja hartaasti joka kolkan koko mahasta istukkaa myöden: “Onko sinulla ollut harjoitussupistuksia”, lääkäri kysyi. “Eeeei mun mielestä”, vastasin. “Hmm, täällä on 2,8cm kohdunkaulaa jäljellä, vaikka tässä vaiheessa raskautta olisi hyvä olla vielä se 3cm”, hän totesi. Minä en tajunnut mitään koko lauseesta. “On aikakin jäädä saikulle, selkäkivut eivät ole sen takia helpottuneet jumppapalloilla tai muilla, koska eivät varsinaisesti ole SELKÄkipuja”. En tajunnut vieläkään, enkä tajua tuota lausetta edelleenkään. Oliko siis selkäkipuni supistuksia? Jos kohdunkaulaa oli “enää” x cm jäljellä, olisiko minun pitänyt jäädä vuodelepoon? Oliko synnytys alkanut? Miten istukassa ei näkynyt mitään vikaa, vaikka noin 12 tunnin kuluttua siitä repeäisi ensiksi 6x6cm pala, jonka jälkeen loputkin? Miksi en tajunnut mitään? Tästä päästäänkin aasin sillalla tähän kirjan osaan: 

Ennenaikaisuutta on vaikea ennustaa. Ajatellaan, että se on monen tekijän yhteisvaikutusta. Synnytyksen käynnistymiseen ei yleensä itse voi vaikuttaa ja siitä ei pidä syyttää itseään. Pääsääntöisesti äiti ei voi itse estää ennenaikaista syntymää ja itseään ei kannata syyttää. Terveet elämäntavat ovat tietenkin hyväksi kaikille. Toisaalta esimerkiksi vuodelepo ei yleensä suojaa ennenaikaisuudelta eikä esimerkiksi liikunta tai työssäkäyminen altista ennenaikaisuudelle. - Kevyt pienokainen

Aivan pihalla oleva äiti, joka yrittää vääntää tietäväisen hymyn naamalle
Aivan pihalla oleva äiti, joka yrittää vääntää tietäväisen hymyn naamalle

Raskaana olevan naisen sanotaan olevan valmis psyykkisesti eroamaan sikiövauvasta vasta sen jälkeen, kun hän tietää vauvan selviävän hengissä synnyttyään eli yleensä noin raskausviikon 35 paikkeilla.

Puhun usein siitä, kuinka olen varma luontoäidin suunnitelleen tarkalleen raskauden keston juuri siihen noin 40 viikkoon. Ensimmäisenä syynä tietenkin vauva ja hänen kehitys, mutta yhtä suurena syynä äidin pääkoppa. 40 viikkoa voi kuulostaa pitkälle ajalle, mutta uskon, että about sen tulevan äidin ajatusmaailma vaatii ymmärtääkseen asian. 33+5 viikkoa oli liian vähän. Ainakin minulle. En tajunnut tapahtunutta lainkaan ja taistelin pitkään ristiriitaisten ajatusteni kanssa. Siksipä tuntui ihan balsamilta haavoille lukea seuraava teksti kirjasta:

Raskausajan psykologinen eli mielen sisäinen valmistautuminen tarkoittaa sekä oman vanhemmuuden pohtimista että suhteen rakentamista vauvaan. (...) Raskaana olevan naisen sanotaan olevan valmis psyykkisesti eroamaan sikiövauvasta vasta sen jälkeen, kun hän tietää vauvan selviävän hengissä synnyttyään eli yleensä noin raskausviikon 35 paikkeilla.

Kirjan 190 sivusta löytyy todella paljon faktaa keskosen vanhemmille, läheisille ja muille asiasta kiinnostuneille. Tärkeimpänä kuitenkin tässäkin sisällössä on omasta mielestäni vertaistuki. Kaikki käsittelevät kokemuksiaan eri tavoin, mutta lisätieto aiheesta tuskin koskaan on pahitteeksi. Kirjassa oli sekä keskosvanhempien kertomuksia että ammattilaisten tarinoita. Oli mielenkiintoista lukea keskosuudesta ja ennenaikaisesta synnytyksestä esimerkiksi kätilön kirjoittama. 

Kun elämä järisee, tuen etsiminen ja sen vastaanottaminen on vahvuutta.

Oma suru ja huoli voivat tuntua hävettäviltä, koska muilla asiat saattavat olla vielä huonommin. Toisen huonompi tilanne ei kuitenkaan tee omaa tilannetta paremmaksi. Jokaisella on erilaiset elämänkokemuksensa ja kipupisteensä, eikä avuntarvettaan pidä vähätellä. Kun elämä järisee, tuen etsiminen ja sen vastaanottaminen on vahvuutta. - Kevyt pienokainen

Täältä löydät lisätietoa Kevyestä ja alta voit katsoa vlogin minun ja toisen keskosäidin kokemuksista kirjan kertomuksiin verrattuna. Kirjan voit ostaa joko paperiversiona (32e) tai PDF:nä (5e) täältä. Minulle voi myös laittaa suoraan viestiä sähköpostiini sh1ttyisthenewblack@gmail.com tai instagramin (@shittyisthenewblack) kautta, jos kaipaat vertaistukea.

Älä jää yksin <3

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018