Kirjoitukset avainsanalla Synnytys

Vihdoin isi sai aikaiseksi vastata teidän instagramissa esittämiin kysymyksiin koskien kuopuksemme syntymää! Tai voiko sanoa "vihdoin", kun en oo sen kummemmin hoputtanut? No, kiva kuitenkin, kun saadaan lukea näitä juuri isänpäiväviikolla! <3

Synnytyskertomuksen minun kertomana voit kuunnella alta:

Isin vastauksia koskien synnytystä:

Miten sä olit valmistautunut synnytykseen?

Synnytys tuntui tosi absurdilta ajatukselta vielä silloinkin, kun Sariannan supistukset oli kunnolla alkaneet! Ei siihen oikein osannut valmistautua mitenkään. ”Raskaushan on vasta ihan alussa” vaan pyöri mielessä, kuten se oli pyörinyt koko raskauden ajan. Valmistautumista lopulta oli ehkä se, että järjellä uskottelin itselleni hetken tulleen, vaikka en sitä tunnepuolella tietyllä tavalla ymmärtänytkään. Tuntuihan se jännältä ajatukselta, että pian meillä todella on pieni poikakin.

Se elokuvasynnytysmielikuva, jossa lapsi sukkelasti sujahtaa kätilön syliin äidin vain puhkuessa pari kertaa syvään, ei ihan ollutkaan todenmukainen.

Lopulta synnytys olikin sitten yllättävän nopeasti ohi mun näkökulmasta. Ehkä olin vähän väärässä luulossa siitä, että vain ponnistusvaihe olisi ”synnyttämistä” ja se vaihe kestäisi monta kymmentä tuntia. Totuushan sitten olikin, että siihen puolen tunnin ponnistusvaiheeseen valmistauduttiin monta kymmentä tuntia latenssivaiheessa ja tätä kokonaisuutta kutsutaan synnytykseksi. Se elokuvasynnytysmielikuva, jossa lapsi sukkelasti sujahtaa kätilön syliin äidin vain puhkuessa pari kertaa syvään, ei ihan ollutkaan todenmukainen. En tiedä menikö noi termit oikein mutta sinne päin kuitenkin.

Pelottiko synnytys vauvan tai äidin puolesta? Mikä asia synnytyksessä jännitti/ahdisti eniten?

Tiesin, että Sarianna kyllä hoitaa sen. Luotin Sariannaan paljon enemmän kuin itseeni, eli ei pelottanut äidin tai vauvan puolesta. 

Se, osuuko se oma toiminta oikeaan rytmiin, on sitten korkeampien voimien hallussa ja palaute kyllä kuuluu, jos ei ole hyvä hetki.

Se jännitti, miten isä siinä tilanteessa on ja mitä siinä pystyy tekemään edesauttaakseen tilannetta jotenkin. En tarkoita, etteikö isällä olisi mitään roolia siinä, mutta ei siinä mitenkään aktiivisesti kyllä pysty tilannetta edesauttamaankaan. Voi yrittää vaan vuoroin pysyä poissa tieltä ja vuoroin koittaa olla aktiivinen hieroen tai antaen juotavaa. Se, osuuko se oma toiminta oikeaan rytmiin, on sitten korkeampien voimien hallussa ja palaute kyllä kuuluu, jos ei ole hyvä hetki. Ehkä puolet mun toimista toi positiivisen reaktion ja puolet sitten lauseen ”mee pois”.

Pelkäsitkö sä keskosuutta tai hätäsektiota?

Pyrin olemaan ajattelematta mitään, mikä voisi mennä pieleen ja onnistuinkin siinä. En pelännyt, koska rehellisesti sanottuna suljin silmäni kaikilta mahdollisilta riskeiltä, vaikka ne olikin totta kai olemassa. Jos jotain olisi käynyt, niin niiden kanssa olisi pitänyt elää, kuten eleltiin edellisenkin tapahtuman kanssa. Sairaalan henkilökuntaan kyllä oli täysi luotto koko ajan, he tietää miten toimia jos jokin menee pieleen. 

Miltä naisen kipu näytti miehen silmin? Miltä se homma oikeesti tuntuu/näyttää isin kulmasta? 

Nainen viedään synnytyksessä kyllä ihan äärirajoille ja niiden yli sekä henkisesti että fyysisesti.

Tuntuu avuttomalta. Nainen viedään synnytyksessä kyllä ihan äärirajoille ja niiden yli sekä henkisesti että fyysisesti. Tuttujen facebookissa julkaistuissa synnytyslehdistötiedotteissa aina sanotaan, että ”äiti teki huikean työn”, mutta en ollut ihan sisäistänyt aikaisemmin tuota lausetta. Nyt olen. Äiti kyllä tekee synnytyksessä ihan mielettömän työn.

Siinä tilanteessa (aktiivisen synnytyksen aikana) on ihan kaikki elämän epäolennaiset asiat riisuttu pois ja ollaan ihan luonnon armoilla ja luonnollisessa tilassa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta mitä ihailin latenssivaiheen aikana on, että kuinka luonnollisen kaunis se tilanne tietyllä tavalla on ennen ponnistusvaihetta. Nainen on täysin omassa maailmassaan täysin keskittyen vain siihen, että pystyy käsittelemään kivun. Siinä tilanteessa on ihan kaikki elämän epäolennaiset asiat riisuttu pois ja ollaan ihan luonnon armoilla ja luonnollisessa tilassa. Se oli tietyllä tavalla todella kaunista, kun synnyttävä äiti yrittää selvitä kivuista synnytyshyräilyn avulla ja on niin keskittyneessä tilassa - ihan kuin jossain transsissa! Kai sitä tilaa synnytyskuplaksi kutsutaan. Ponnistusvaihetta en sitten kyllä enää kaunis-adjektiivilla kuvailisi, sille sopii paremmin kuvailuksi brutaali. Kerta sen näkemiseen riittää mulle, mutta toki se kuuluu kokonaisuuteen.

Mikä oli kaikista vaikeinta sinulle tukihenkilönä?

Yrittää arpoa, että mitä siinä tilanteessa tekisi vai tekisikö mitään. Onneksi olin saanut Sariannalta ohjeistusta etukäteen ja sen hypnokätilön jutut auttoi myös ymmärtämään, mitä se vauva ja naisen kroppa joutuu tekemään ennen kuin vauva on pihalla.

Mikä oli sun rooli synnytyksessä?

Välillä mun toimet otettiin hyvin vastaan ja välillä käskettiin pois.

Sanoa 7-9 cm aukiolovaiheessa, että nyt taitaa olla ne "epätoivonsentit”.

Lisäksi yrittää jotenkin olla mieliksi hieromalla hartioita, muistuttaa hengittämisestä ja antamalla juomaa, jos tilanne vaikutti siltä. Välillä mun toimet otettiin hyvin vastaan ja välillä käskettiin pois.

Oliko jotain, mitä sä olisit tukihenkilönä kaivannut enemmän kätilöiltä? Saitko sä tarpeeksi ohjausta/tukea kätilöiltä? 

Olin todella tyytyväinen kätilöiden toimintaan ja heidän suhtautumiseen minuun. Perusjuttuihin sain ohjeistuksen ja kyllä minutkin huomioitiin enkä ollut vaan huoneen täytettä. Mitään enempää en odottanutkaan. Todella hienoa työtä kätilöiltä koko synnytyksen ajan!

Oliko synnytyksen aikana hetkiä, kun hätäsektiokokemus tuli negatiivisena mieleen?

Ei ollut.

Jäikö jokin asia painamaan mieltä? 

Ei jäänyt.

Kokeilitko ilokaasua? 

Totta kai! En toki synnytyksen aikana, koska en halunnut olla pölyissä sillä hienolla hetkellä, kun lapsi syntyy. Varsinkaan, jos jokin asia olisikin mennyt huonosti. 

Sitten kun synnytys oli ohi ja tiedettiin, että kaikki on vauvalla ja äidillä hyvin, niin testailin. 30%/70%-seos, mitä Sarianna kerran testasi synnytyksen aikana oli täysin naurettava eikä vaikuttanut yhtään mitenkään, vaikka kuinka sitä hönki. Seuraava olikin sitten napit kaakkoon ja maksimi 70%/30% seos, mikä siitä laitteesta irtosi! Kyllä se tuntemuksia teki, mutta ei se mikään positiinen hiprakka ollut: sekava olo ilman sen kummempia tuntemuksia. En suosittele Ilokaasua humaltumistarkoitukseen.

Miten synnytys kokonaisuudessaan meni mielestäsi?

Erinomaisesti. Välillä toki en tiennyt, miten päin olisi, mutta pääasia, että Sarianna tiesi. Olen onnellinen, että pääsin olemaan mukana myös tämmöisessä synnytyksessä.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Mitä vinkkejä sä antaisit muille puolisoille, miten olla synnytyksessä?

Jos ei mitään erityistoiveita ole, niin ei siinä oikein muuta pysty kuin olla läsnä ja vaikka hieroa sopivilla hetkillä. Kyllä äiti sieltä kuplastaan tuimasti ilmoittaa, jos se ei ole hyvä hetki.

Keskustelkaa etukäteen, että onko äidillä jotain erityistoiveita synnytyksen aikana tai jossain tietyssä vaiheessa synnytystä. Sarianna se oli noista "epätoivonsenteistä" muistuttaminen. Synnytyksen aikana sitten voit koittaa kuulostella näitä toiveita, että missä kohtaa olisi se oikea aika niiden toteutukselle. Ei sitä voi tietää tarkasti, mutta voihan niitä asioita kokeilla montakin kertaa, jos ei heti osu oikeaan. Jos ei mitään erityistoiveita ole, niin ei siinä oikein muuta pysty kuin olla läsnä ja vaikka hieroa sopivilla hetkillä. Kyllä äiti sieltä kuplastaan tuimasti ilmoittaa, jos se ei ole hyvä hetki.

Suosittelen myös tutustumaan, miten se möhkäle sieltä pienestä paikasta mönkii pihalle.

Suosittelen myös tutustumaan, miten se möhkäle sieltä pienestä paikasta mönkii pihalle. Se auttaa vähän hahmottamaan synnytyksen kulkua, että missä vaiheessa mennään. Itse mielummin ainakin olen tietoinen asioista, mutta kaikki on toki erilaisia. En olisi itse noita todennäköisesti tiennyt lainkaan ilman hypnokätilön käyntiä.

Kiitos isi! 

Isin kirjoittaman synnytyskertomusta vastaavan tekstin esikoisemme syntymästä voit lukea alla olevan linkin kautta:
Ennenaikainen hätäsektiosynnytys isän silmin – "Onko meidän tytär nyt sitten keskonen?"

Kommentit (6)

Annika79
2/6 | 

Mulla mies luki kännykästä uutisia ja kertoi niistä mulle. Jossain kohtaa rähähdin että nyt pää kiinni, mua ei kiinnosta. Hän sopersi että "yritin vaan saada sun ajatukset muualle." "No ei onnistu, sä vaan ärsytät mua." :D

Vierailija
3/6 | 

Kirjoitustyylisi sitaatit ovat jotenkin outoja, kun sama asia tulee uudelleen luettua myöhemmin? Mikä niiden tarkoitus on? Pahimmillaan on sama lause kaksi kertaa peräkkäin kuten tässä jutussa, ei tee lukemisesta ainakaan sujuvampaa.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Sitaatteja on ohjeistettu käyttämään juuri siten, mutta en itekään (vieläkään!) tiedä, mitä mieltä niistä olisin! 🙈 Joten ymmärrän pointtisi!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Podcastin synnytyksestäni pääset kuuntelemaan alta:

Miten kehoni - ja varsinkin vatsani - on palautunut synnytyksestä?

Kun esikoiseni oli syntynyt 33+5 viikoilla, mahani palautui jo sairaala-aikana "normaaliksi" hätäsektioarpea lukuunottamatta. Vatsallani ei ollut minkään sortin taikinaläjää eikä sormet painuneet melkein selkärankaan, kun painoin vatsaani. Siksi olinkin aika ihmeissäni, kun synnytyksen jälkeen pötsi oli lähes samankokoinen kuin ennen synnytystä! Eikö se vauva tullutkaan pihalle?

Eikö se vauva tullutkaan pihalle?

Tästä siis lähdettiin:

Raskausviikko 37+5
Raskausviikko 37+5

Yllä oleva kuva otettiin edellisenä päivänä synnytyksestä eli viikoilla 37+5.

3,5h synnytyksen jälkeen
3,5h synnytyksen jälkeen

Painelin tuota pötsiä ja ihmettelin – se oli tismalleen kuin tyhjentymään alkanut ilmapallo! Kun hoitajat kokeilivat kohdun tilannetta tuon pallon päältä, sormet upposivat aivan samoin kuin pullataikinaan.

1vrk synnytyksestä
1vrk synnytyksestä

 Seuraavana päivänä maha oli mielestäni pienentynyt kokonsa puolesta varsinkin alavatsasta. Silti se oli edelleen erittäin taikinamainen ja varoin koskemasta siihen suihkussakin. En tiedä, varoinko sen takia, että se oli ällö vai siksi, että se oli arka?

2vrk synnytyksestä
2vrk synnytyksestä

Kahden vuorokauden jälkeen vatsa oli jo huomattavasti pienempi, mutta ei vielä (tietenkään) täysin palautunut. Tässä vaiheessa olin jo varsin vaikuttunut kehoni palautumisesta. Painoin pari päivää ennen noin 70 kiloa – onkohan painoakin kadonnut tuon mahan katoamisen myötä?

1vko synnytyksestä
1vko synnytyksestä

Viikko synnytyksen jälkeen vatsa on jo huomattavasti pienempi. Itseasiassa en menisi vannomaan, oliko se edes tuosta pienempi ennen raskautta? Suurin ero on silti siinä, että sormet painuvat edelleen piiiiitkälle mahaan, kun painan. Edelleen siis vatsalihakset ovat kaukana toisistaan ja keskivartalo tuntuu muutenkin aika spagetille.

Vauva masussa ja vauva sylissä :)
Vauva masussa ja vauva sylissä :)

Hämmentävää, mihin se naisen keho pystyy! Oon edelleen hyvin vaikuttunut sekä raskauden, synnytyksen että palautumisen osalta! Ja palautuminenhan ei ole vielä lähelläkään loppua! Nyt on jo kova hinku päästä treenaamaan, mutta en aio hätiköidä vaan antaa kehon ottaa oma aikansa. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Miten teidän kehot palautuivat synnytyksestä?

Kommentit (2)

Annika79
1/2 | 

Esikoisesta mun paino ja vatsa oli täysin raskautta edeltävällä tasolla seuraavana aamuna synnytyksen jälkeen. Vatsalla oli sellainen pienen pieni makkara. Jälkitarkastuksessa lääkäri sanoi että ihan kuin en olisi koskaan ollut raskaana, eikä ymmärrä miten voi noin niin nopeasti palautua. Olin ennen esikoista tosi hyvässä kunnossa. (Ei ikinä uskoisi tänä päivänä!) Kävin jumpassa/salilla/juoksemassa 5-6 krt viikossa raskaudenkin aikana melkein loppuun asti.

Sen sijaan toista odottaessa mulla oli migreeniä alusta loppuun asti vähintään pari kertaa viikossa ja välillä useita päiviä putkeen. Viimeiset kolme kuukautta sairastin flunssia putkeen yksi toisensa jälkeen. Aina kun edellinen parani, niin seuraava alkoi. En käynyt kuin yhdellä kävelylenkillä viimeisen kahden kuukauden aikana. Voin sanoa että kunto oli nollassa raskauden jälkeen. Ja vatsa ei ole sen koommin poistunut. :(

Nyt neljännen raskauden jälkeen toivon muistuttavani edes ihmistä. :D Nyt on kyllä tarkoitus aloittaa spinning/jumpat kohtalaisen nopeasti jos vaan vauva kelpuuttaa pumpatun maidon. Muuten menee aikataulujen suhteen liian hankalaksi. Kolmas ei huolinut pulloa ja kaikki menemiset pyöri vauvan nälän ympärillä.

Vierailija
2/2 | 

Maha palautui kooltaan tosi nopeasti, mutta keho ei kyllä tuntunut yhtään normaalilta pitkään aikaan. Vasta noin vuoden päästä synnytyksestä tuntui, että keskivartalon tuki, syvät vatsalihakset ja lantionpohja toimivat taas melko normaalisti, vaikka kävin synnytyksestä palautumiseen tarkoitetussa pilateksessa ja treenasin lantionpohjaa muutenkin ahkerasti. Ja silti pilatesohjaaja tuntee edelleen syvissä vatsalihaksissa, miten päin vauva oli masussa! Tosin niin hän kuulemma tuntee itselläänkin, vaikka nuorin lapsista on jo 7. Kyllä se raskaus ja synnytys vain jättävät jälkensä kehoon.

Minua usein hirvittää, miten palautumisessa keskitytään usein vain mahan kokoon ja raskauskiloihin, vaikka erkauman palautuminen, syvien vatsalihasten aktivointi ja lantionpohjalihakset ovat paljon tärkeämpiä ihan jo arjen toiminnallisuuden kannalta. Liian kovalla treenillä liian aikaisin voi saada paljon vahinkoa aikaiseksi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Shitty is the new black -podcast: Kuuntele, millainen on ensimmäinen viikko kahden lapsen äitinä 

Kuinka erilaiset lastemme elämän alut voivatkaan olla?

Pikkuveljen paino on lähtenyt hienoon nousuun, ja senkin osalta kuopuksen vauva-arki ja elämän ensihetket ovat olleet kuin hattaraa – varsinkin verrattuna esikoiseen. Esikoisen odotusta jouduimme odottaa vuosia, raskaus loppui ennenaikaisesti ja synnytys hoidettiin hätäsektiolla minun nukkuessa. Typerä istukkakin repesi!

Jäätävä stressi vauvan painosta väritti esikoisen elämän alkua ja olin jännittynyt vielä pitkän aikaa.

Keskosuus ja jäätävä stressi painosta väritti koko vauva-arkea ja ehkä koko dramaattinen alku sai minut olemaan hieman jännittynyt pitkän aikaa. Ensimmäiset viikot koostuivat sairaalan hajuista, tissien pumppaamisesta, epävarmuudesta oman äitiyden kanssa, verikokeista, nenämahaletkuista ja punnituksista. En ehkä sanoisi olleeni ylisuojeleva, mutta pääni sisällä painin päivittäin hysteerisyyden kanssa:"Noniin, ei taivas nyt putoa vaikka lapsi löysikin karkkikätkösi ja nuolaisi yhtä. Ei lapsen pää halkea, vaikka se kolahtikin lattiaan." jne.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Kuopuksesta raskauduin erittäin helposti, raskaus kesti täysiaikaisuuteen ja synnytin lääkkeettä. Äitiyslomaviikot synnytystä odottaen olivat elämäni onnellisinta aikaa ja vauvan paino oli jo viikon jälkeen reippaasti yli syntymäpainon. Imetys lähti käyntiin 11 minuuttia synnytyksen jälkeen ja isoin ongelma sairaalassa oli se, kun annoin tutin. Olo on paaaaljon rennompi ja itsevarmempi ja uskon, että se vaikuttaa myös lapseen – tai molempiin lapsiin – positiivisesti.

Oma oloni on paaaaljon rennompi ja itsevarmempi ja uskon, että se vaikuttaa myös lapseen.

Kuinka erilaiset alut voikaan kahdella samoista geeneistä sikisseillä lapsilla olla? Kuinka epäreilu asetelma ja erilaiset lähtökohdat? Miten ne tulevat vaikuttamaan tulevaisuudessa vai vaikuttavatko mitenkään? Tuntuu jopa syylliseltä esikoisen puolesta, vaikka eihän hänen syntymätapansa ollut minun päätettävissä. Ja vaikka näenkin kuopuksen myötä tuonkin syntymän varsin upeana.

Toisaalta olen jo oppinut sen, että jos en potisi syyllisyyttä tästä, etsisin aiheen jostain muualta. Olenhan äiti.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

 

Kommentit (5)

veljesten 5 viikkoa ja 2 vuott...
1/5 | 

Samaa pohdin itsekin. Huomaan jatkuvasti vertailevani sitä, kuinka ihanasti ja rennosti tämän toisen kanssa vauva-arki menee verrattuna esikoiseen. Ensimmäinen nuha oli nyt neljän viikon ikäisenä, enkä ollut välittömästi kiikuttamassa lasta keskellä yötä ensiapuun, kuten esikoisen kohdalla olisin halunnut tehdä (jos mies ei olisi estänyt). Vauva on paljon isoveljeään rauhallisempi, eikä juuri itke. Tämän tietysti tulkitsen niin, että vahingoitin esikoista hätäsektiosta ja hankalasta  alusta johtuneella stressilläni ja vauvakin oli stressaantunut. Huomaan myös miettiväni, kuinka epäreilua esikoiselleni on ollut, että äiti ei ole stressiltään kyennyt nauttimaan vauva-ajasta. Kyllä sitä kaikesta osaa näköjään itselleen syyllisyydentunnon kehittää :)

Vierailija
2/5 | 

Älä pode syyllisyyttä vaan nauti siitä että olet saanut kokea myös normaalin pikkuvauva-ajan! ❤️ Nämä ovat asioita joihin ei vaan voi vaikuttaa, niin epäreilulta kuin se tuntuisikin. Meillä esikoinen lennätettiin syntymän jälkeen ambulanssilennolla Helsinkiin, vakava synnynnäinen sydänvika. Siellä oli vastassa sellainen vauva-arki, että päivät menivät pumppaillessa, itkiessä ja pelätessä sitä, että viedäänkö vauva kotiin arkussa. Ekat kuukaudet olivat sairaalassa hyppäämistä ja ekat vuodet pelkoa tulevasta. Syytin itseäni sydänviasta ja analysoin kaikkea mitä olin raskauden aikana tehnyt tai jättänyt tekemättä, vaikka yritin olla äärimmäisen tarkka kaiken suhteen. Kaiken sen kamalan keskellä hölmösti harmitti myös se, että normaali, se kaikkien hehkuttama vauvakupla jäi kokematta. Tokan kanssa asiat olivat syntymän jälkeen toisin, enkä suostunut siitä syyllisyyttä kokemaan vaan nautin huolettomuudesta parhaani mukaan (no ihan huoletonta ei ollut toki silloinkaan johtuen raskausajan sairasteluista ja suuren kriisin aiheuttamasta stressistä joiden pelkäsin vaikuttaneen vauvaan, mutta henki ei ollut kuitenkaan vaarassa)🙂 Vaikka alku olisi normaali ja huomattavasti helpompi kuin sairaala-arjen sävyttämä alku, on silti ok tuntea väsymystä ja turhautuneisuutta. Toisaalta pieniä vastoinkäymisiä on helpompi ehkä kestää, kun on se toinen totuus mihin verrata. Lapsiin erilaiset lähtökohdat eivät tähän mennessä ole vaikuttaneet millään lailla. Kuopuksen normaali vauva-aika oli itselle eheyttävä kokemus, ja sitä samaa toivon sinulle ❤️ Äidit ovat taitavia syyllistämään itseään milloin mistäkin, mutta life happens ja niillä korteilla mennään mitkä on saatu.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi miten ihana kommentti ja niin totta 😭😭❤️ raskauden ajan mä nimenomaan päätin että en saamari ala pilaa tätä stressaamalla enkä stressannut vaan nautin! Mihin unohdin ton saman ohjeen tän vauva-arjen kanssa? Kiitos kun muistutit! ❤️

Seea
3/5 | 

Meillä samanlainen kokemus, tosin tytöt nyt jo 6v ja 4v. En voi olla miettimättä, mikä on alun eroavaisuuden vaikutus siihen, että esikoinen on varautunut, vetäytyvä, arka, epävarma, mutta ihmisiä poikkeuksellisen taitavasti ja empaattisesti lukeva pohdiskelija ja kuopus on suoraviivainen, menevä, vauhdikas, onnellinen ja itsevarma jyrä, joka ei edes huomaa muita painaessaan eteenpäin. Ehkä temperamenttiero olisi ollut joka tapauksessa, mutta se on myös ihan synkassa ensimmäisten viikkojen ja vauvavuoden kokemukseen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sain hätäsektiokanssasisarelta postaustoiveen edelliseen tekstiin ja päätin heti toteuttaa sen.

Kysymys kuului:
Osteopaatilla käyntiä avasitkin, mut mitä sait äitiysfyssarilta, millaisia hengitysharjoitteita teit ja millaista hyötyä koit niistä olevan, millainen sun kokemus oli hypnosynnytysvalmennuksesta, miten venyttelit lantiota jumppapallolla ja ilman? Millainen oli sun synnytystoivelista?

Osteopaatilla tosiaan kävin kolme kertaa ja hän teki minulle liikkeitä, jotka auttoivat selkäkipuuni, mutta myös vetreyttivät lantiotani ja muita jumeja.

Äitiysfysioterapeutille menin saman selkäkivun takia, mutta myös sieltä sain mukaani erilaisia lappuja venytyksistä synnytystä - ja varsinkin vauvan laskeutumista - avittamaan. Sain myös verkko-oppaan, josta löytyi samoja ja hieman erilaisiakin liikkeitä samaan tarkoitukseen.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Hengitys oli ehkä jopa tärkein apuni synnytyksessä ja laitoin miehenikin opettelemaan tekniikan, jotta osaa muistuttaa ja auttaa minua! Supistusten ajan on tarkoitus siis hengittää piiiiitkään sisään ja piiiiitkään ulos. Niin vaikealta kuin se kuulostaakin: supistuksen aikana paras apu on rentoutua ja hengittämiseen keskittyminen helpottaa siinä! Kätilöni vielä muistutti aina hartioiden rentouttamisesta, koska niitä aloin aina jännittää supparin tullessa! Hengityksestä supistusten aikana sain kätilöiltä kehujakin, eli selkeästi harjoittelu auttoi!

"Nyt vauvan pitää ehkä kääntyä seuraavaan asentoon päästäkseen eteenpäin ja siksi sattuu".

Hypnosynnytysvalmennuksessa käytiin läpi samoja hengitystekniikoita, rentoutumisharjoitteita ja itse koin tärkeimmäksi, kun meille näytettiin lantioluurangon ja pehmovauvan avulla reitti, joka vauvan pitää kulkea syntyäkseen. Sen ajattelu auttoi minua synnytyksessäkin tyylillä:"Nyt vauvan pitää ehkä kääntyä seuraavaan asentoon päästäkseen eteenpäin ja siksi sattuu". Näitä voisi kai kutsua voimalauseiksikin, jotka voivat periaatteessa olla kai mitä vain. Minulla ne olivat tuollaisia "faktoja". Valmennuksessa käytiin läpi myös avautuminen sentti sentiltä ja kerrottiin, kuinka usein 6-8 cm kohdalla avautumisvaiheessa tulee epätoivo ja sen jälkeen helpottaa hetkeksi. Juuri noista senteistä halusin, että mieheni muistuttaa jos olen epätoivon vallassa. Ja niin hän muistuttikin! Jätin puudutteet sen ansiosta ottamatta ja 8-10 avautumissenttiä menikin helpommin! Oon edelleen niin ylpeä ja kiitollinen miehelleni tuosta muistutuksesta ❤️

Jumppapallolla tein ehkä raskausviikosta 30 alkaen säännöllisen epäsäännöllisesti liikkeitä. Alkuun liikuin edestakaisin ja tein kahdeksikkoa. Kun kello löi raskausviikot 37+0 tiskiin, aloin näiden liikkeiden lisäksi pomppia kevyesti. Tuo edestakaisin liikkuminen muuten oli ainut, joka auttoi noiden epätoivon senttien aikana selviämään supistuksesta! Kätilö oli sitä mieltä, että nopea avautuminen 4-7 senttien kohdalla oli ahkeran jumppapallolla pomppimisen ansiota. Kolikon kääntöpuoli tosin oli se, että laskeutuminen kävi niin nopeasti ja kohti alakertaa, että useasti aiemmin mainitsemani järkyttävä kakkahätä oli todennäköisesti sen "syytä".

Myös pelkopolilla käyntejä suosittelen. Jos olet kuin minä, lääkäripelkopolikäynti oli tärkein, koska halusin kysellä kaikki faktat edellisestä synnytyksestä. Mikä hätäsektion tarkalleen ottaen aiheutti? Olisinko voinut tehdä jotain estääkseni sen? Olisiko syy näkynyt ultrassa? Kuinka todennäköisesti se toistuu? Ja niin edelleen.

Alla vielä suora kopio synnytystoivelistastani:

  • Olen kiinnostunut ammeesta kivunlievityksenä sekä ihan "synnytyspaikkana".
  • Toivon, että minulle tarjotaan ensimmäisenä lääkkeettömiä kivunlievityksiä, mutta jos minä/mieheni/kätilö arvelee, että on aika lääkkeelliselle kivunlievitykselle, on sekin ok.
  • Toivon, että minua pidetään mahdollisimman paljon ajan tasalla mitä tapahtuu, että en saa päähäni luotua paniikkia toistuvasta hätäsektiosta.
  • Toivon, että mieheni otetaan myös huomioon mahdollisuuksien mukaan ja osaksi tapahtumaa. - haluan imettää.
  • Minua saa ohjata ja antaa vinkkejä esimerkiksi eri asennoista ja liikkeistä, jotka voivat helpottaa oloa. Minulla on täysi luotto VKS:n hoitohenkilökuntaan.

Kysykää lisää, mikäli jäi jotain epäselväksi ❤️ kehotan samaa kuin viime postauksessa eli mieti tarkkaan, mikä on se juttu, mitä kaipaat eniten synnytykseltä? Kun keksit sen, valitse "avut" sen mukaan ❤️

Synnytyskertomus vielä alla:

 

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Aivan loistava postaus, ja lähestymistapa synnytykseen: miten voi lisätä tietoisuuttaan mitä kehossa tapahtuu, ja auttaa kehoaan ja mieltään.

Itse olin vähän ennenaikaisen synnytykseni kanssa ihan pihalla, kun olin jättänyt valmistautumisen äitiyslomalle, jota en ehtinytkään viettää kun lapsi jo syntyikin. Kaikki meni ihan hyvin, mutta vastaukseni oli kätilölle kivun keskeltä tuskainen ”en tiedä”, kun hän kyseli esim kivunlievityksestä. 🙈 Olisi ollut kiva jos itsekin olisin tajunnut hyvissä ajoin valmistautua.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi kiitos 😍❤️ ja just näin! Musta oli tosi tärkeä ajatella tota kivun aiheuttajaa. Että nyt sattuu koska x ja se kuuluu asiaan eli uskalla rentoutua. 😊

Joo en mäkään esikoisen kohdalla tiennyt mitään! Ajattelin että tieto lisää tuskaa, mutta olin väärässä.

ABM
2/4 | 

Voi miten kaunis toivelista sinulla oli!
Ei mitään nippelijuttuja, vain selkeitä linjoja. Ja aivan ihana tuo viimeinen lause, kuinka hyvältä henkilökunnasta varmasti on tuntunut hoitaa sinua!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018