Kirjoitukset avainsanalla Sormiruokailu

Tiedättekö sen tunteen, kun olette rakkaudella valmistaneet erilaisia gourmet-aterioita lapsellenne ja hän ei vaan syö? Kun lusikan lähestyessä suuta, se vain supistuu mutruun tai venyy viivaksi? Kun asettelet vähintään kolmea eri ruokalajia kauniiseen riviin pöydälle ja kiitoksena siitä saat teatraalisen pään kääntämisen poispäin? No minä tiedän.

Jokainen ruokailu rukoilin (ja rukoilen edelleen), että tällä kertaa jotain menisi mahaan asti.

Kun aloitimme soseita, Kipsu oli ennakkoluuloton ja söi suhteessa isoja määriä. Jossain tissilakon paikkeilla kahdeksan kuukauden iässä alkoi totaalikieltäytyminen soseiden kanssa ja siirryttiin (osaltaan pakon edessä) sormiruokailuun. Se oli vauvan mielestä hauskaa ja aika usein jotain ruokaa suuhun asti päätyikin, mutta ei niin paljoa, että paino olisi noussut. Jokainen ruokailu rukoilin (ja rukoilen edelleen), että tällä kertaa jotain menisi mahaan asti. Jokainen ruokailu myös tuntui valtataistelulta, mitä se ei saisi tietenkään olla. Tein kaikkia ruokia, mitä ikinä keksin ja jätin sikseen omatkin nirsoilut. Yritin syöttää eri aikoihin ja erilaisia ruokia. Joskus neljä ruokailua päivässä, joskus viisi ja joskus kuusi pientä ateriaa. Rajoitin imetyskertoja ja kokeilin antaa ensin ruuan ja sitten tissin – ja toisinpäin. Kokeilin syödä itse samaan aikaan ja kokeilin antaa Kipsun syödä rauhassa. Aina tilanne päättyi jommankumman itkuun, kiukkuun ja/tai pettymykseen.

Pari kuukautta sitten soseet alkoivat mennä taas jotenkin kaupaksi, mutta määrät pysyivät samoina eli pieninä hiirenannoksina.... Kunnes tajusimme, että isiltään vauva söi paremmin. Luukku aukesi ilman itkuja ja sapuskaa ääntä kohti! Noinko helppoa? No ei, koska ei isi voi olla joka syöttövuorossa. Jonkun pitää käydä töissäkin, että on jotain mitä syöttää.

Harva äiti pystyy luonnostaan luottamaan siihen, että "kyllä se lapsi syö kun on nälkä".

Niinpä PÄÄTIN lopettaa asiasta stressaamisen. Käytän sanaa "päätin", koska juuri niin on huonosti syövän, (silti perusterveen & energisen), lapsen äidin tehtävä. Siis sen äidin, joka ei vain jaksa enää hakata päätään seinään. Harva äiti pystyy luonnostaan luottamaan siihen, että "kyllä se lapsi syö kun on nälkä". Joskus tuntuu, että noin sanovat eivät tiedä, millaista on syöttää TODELLA pieniruokaista lasta. Tai tuo lohdutus tuntuu samalta kuin yöt valvovan lapsen äitiä llohdutettaisiin lauseella 'kyllä se nukkuu kun on tarpeeksi väsy'.

Osasihan vauva säännöstellä tissimaidon  määrätkin itselleen sopivaksi, niin miksi sitten ei kiinteiden määrää?

No, joka tapauksessa päätin lopettaa asiasta stressauksen. Tarjoan edelleen sapuskaa ruoka-aikoina, mutta päätän jo ennen aloitusta, että jokainen lusikallinen on plussaa. Olen itsekin pieniruokainen - ehkä lapsiraukka on tullut äitiinsä. Osasihan vauva säännöstellä tissimaidon määrätkin itselleen sopivaksi, niin miksi sitten ei kiinteiden määrää? Viimeinen niitti stressilleni oli se, kun näin oman neuvolakorttini: Olen reilun vuoden iässä painanut tismalleen saman verran kuin Kipsu eli vajaa 8,5kg. Huh!

Joten ehkä tässäkin asiassa on vain luotettava lapseen ja siihen, että hän on jälleen fiksumpi kuin vanhempansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (17)

Satu K.
1/17 | 

Olen ihan samaa mieltä, että parempi kun jättää stressaamatta. Jos kerran vauva on tyytyväinen ja hyväntuulinen, niin kaipa hän silloin saa tarpeeksi ruokaa. Meillä on mennyt soseiden syönti vähän vaiheittain, aluksi kaikki meni minkä tarjosi, sitten tuli vaihe, kun mikään ei tuntunut kelpaavan ja nyt tuntuu, että homma on tasaantunut. Välillä menee kaikki suurella ruokahalulla ja välillä saan kaksi lusikallista alas. Sormiruoka uppoaa yleensä hienosti ja parhaiten tietysti soseista maistuu kaupan valmiit tavarat (tulee niin spesiaaliolo, kun just siitä mamman tekemästä pöperöstä kieltäydytään ja kaupan karjalanpata uppoaa tyytyväisen yninän ja huokailun kera). *tähän silmien pyörittely -emoji* :D

Tanja
3/17 | 

Mulla on kaksi lasta. 8v ja 4v.

Esikoinen oli syntyessään täysaikaisena 2,7kg. Mitään vikaa ei missään. Pieniruokainen jo mahassa. Aivan uskomattoman pieniruokainen ollut aina - siihen saakka kunnes täytti 6-7v. Muistan edelleen ne useamman kerran päivässä käydyt epätoivoiset syömätaistelut; Syö nyt edes jotain. Aivan olemattomia määriä isolla vaivalla. Vuoden iässä painoi 8,7kg. Oli aikaa opetella, koittaa, raastaa, tehdä itse, tarjota purkkiruokaa ja taas opetella. Ja toki kuvittelin, että äitinä tein jotain vain väärin.

Sitten syntyi toinen lapsi (painoi hänkin täysaikaisena vain 3,0kg) isomman ollessa 4v. Sama vääntö jatkui isomman kanssa ruuan suhteen kun nuorempi aloitteli omat kiinteänsä. Ei ollut aikaa opettaa, koittaa ja raastaa. Sitä annettiin mitä tarjolla oli. Ja tämä toinen söi. Avasi suunsa ammolleen ja söi annoksensa. Vuoden iässä painoi 9,2kg. Tämä oli vapauttava kokemus/lapsi. Luonnostaan makuelämyksiä hakeva kulinaristi siinä missä ensimmäinen epäileväinen pessimisti; en mä tosta kuitenkaan tykkää.

Kaikki sisarusteni lapset ovat olleet aina näitä lastenruokamainosten kaltaisia lapsia, jotka suu ammollaan odottivat pienenä ruokaa ja painaneet vuoden iässä 12-14kg. Äitini viiden lapsen kokemuksellaan luuli, että liioittelen (asumme pitkän välimatkan päässä) esikoisen pieniruokaisuutta. Oli varma, että aikanaan mennessämme mummolaan saisi hän omalla kokemuksellaan esikoisen syömään. Eipä saanut. Ei sitä sellainen äiti tajua, mitä tahtojen taistelua syöminen voi olla, joka on tottunut siihen että hommat sujuu ja lautanen tyhjenee ilman sen kummempia temppuja.

Nykyään lapset on isompia, esikoinenkin syö hienosti ja kunnon annoksia, joskin edelleen saa ruuan päälle vähän tuputtaa juomaan maitolasin loppuun tai ottamaan vielä sen yhden lusikallisen. Molemmat edelleen hoikkia, mutta liikkuvaisia ja terveitä. Esikoinen menee tokalle ja on nyt n.132cm/22kg. 4v on nyt n.102cm/14,5kg.

Olisi pitänyt tosiaan olla stressaamatta tuosta syömisten määrästä silloin aikanaan. Jos vain olisi osannut. Luottanut siihen, että tarjoaa monipuolista sapuskaa ja syö minkä syö.

Positiivisempi ongelma tämä on, kuin että lapsella olisi aivan pohjaton ruokahalu ja painoa ihan liikaa ihan pienestä pitäen.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Niin, en osaa ajatella jotenkin tätä positiivisempana ongelmana, mutta varmasti pohjattoman ruokahalun omaavan lapsen vanhemmat olisivat mielellään minun tilanteessani? 

Se todella on varmasti ollut jännä tilanne mummolassannekin, jos on tottunut "hyviin syömäreihin"! Ei sitä tosiaan voi tietää tätä pienensyömärin kanssa "taistelua", jos ei ole omaa kokemusta. 

Kiitos kommentistasi! <3

Tanja

No omalla 8v lapsella on parikin kaveria, jotka ovat suurin piirtein saman pituisia kuin meidän lapsi. Mutta painoa on puolet enemmän - se on jo liikaa.

Siinä missä itse on tottunut tuputtamaan ja kannustamaan vielä viimeisten lusikallisten kanssa olen päässyt sivusta seuraamaan, miten nämä toiset äidit ovat voimattomia järisyttävien annoskokojen kanssa. Lapsi vain söisi ja söisi. Ottaisi lisää ja lisää. Kun tulevat kylään alkaa monesti ruuan ja herkkujen perään kysely; tietävät että meillä ei tiukkoja karkkipäiviä jne ole. Neuvolassa on painoon tartuttu, kouluterveydenhuollossa on painoon tartuttu ja kouluun siirtymisen jälkeen jopa osa kavereista on tarttunut painoon ja ilkeisiin huomautteluihin olen saanut mennä väliin.

Miehen kanssa olemme todenneet, että eräänkin lapsen kohdalla vanhemmat ylpeänä ilmoittivat miten hurjalla vauhdilla vauva kasvoi ja miten ruoka maistui. Ylpeänä ilmoitettiin Facebookissa lapsen neuvolan jälkeen mitat. Vuoden iässä painoa oli jo viitisentoista kiloa. Nyt kun kyseessä on reilu 40kg ekaluokkalainen, niin ääni kellossa on muuttunut täysin. Tilalle on tullut huoli lapsen ylipainosta, annoskoosta ja siitä, että lasta ryhdytään kiusaamaan eikä istuvia vaatteita meinaa löytyä ja että jos asiaan puututaan tahdittomasti niin suhtautuminen syömiseen kärsii lopullisesti.

Tällä kokemuksella siis valitsen ilman muuta tämän "syö nyt vielä vähän"-kamppailun.

Hanna-Mari/life with Hanna-Mari
4/17 | 

Tämä! Voi hyvänen aika, minkä stressin sitä saakaan itselleen aikaiseksi, kun miettii iltapalalla, että kuinka monta murusta on mennyt tämän päivän aikana suuhun saakka. Joo, pitäisi olla stressaamatta ja pääsääntöisesti pystyn olemaankin, mutta en aina. Meillä sormiruokaillaan ja meidän poika on oppinut juuri tiputtamaan tahalleen ruokaa lattialle, joten se on tällä hetkellä hauskinta, mitä hän tietää. Sinne menee koko vaivalla tehty ateria, yksitellen lattialle. Huhhuh, välillä niin turhauttavaa. Ja silloin, kun ei tiedä voittaako se ruuan tiputtelun ilo nälän.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Taitaa olla oppimisen paikka vanhemmillekin - tuo stressaamisen lopettamisen opettelu! :D Välillä tekis mieli vaan antaa purkkihernaria, kun ei sitä kuitenkaan mahaan asti mene! :D

Tia
5/17 | 

Kuulostaa niin tutulta. Itselläni kaksi poikaa, jotka molemmat painoivat tuon himpun vajaa 8,5kg 1-vuotisneuvolassa. Ensimmäisen kanssa kierrettiin ylimääräisissä painokontrolleissa ja epätoivoissani kuuntelin 6 kk-neuvolassa vanhemman terveydenhoitajan selostusta siitä, kuinka isoja määriä kiinteitä puolivuotiaan pitäisi jo syödä. Onneksi oma järki imetyksen onnistumisesta ja toisaalta saatu kannustus siitä, että äidinmaito voi hyvin olla puolivuotiaalle se pääasiallinen ravinto auttoivat.

9 kk-neuvolassa terkkari vaihtui ja uusi oli onneksi kannustava ja kehui hyvin terveenä pysyvää ja nopeasti taitoja oppivaa vauvaa. Sen jälkeen paino on kuitattu sanoilla "hoikka, mutta hienosti kasvaa omalla käyrällä" ja toisen kanssa ylimääräisissä kontrolleissakaan ei tarvinnut käydä. 

Jokainen lapsi on yksilö ja jos virtaa riittää, kyllä sitä energiaakin jostakin saa. En ole ikinä kuullut perusterveestä lapsesta, joka olisi kuollut nälkään vaikka ruokaa olisi ollut tarjolla.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Apua, onneksi meidän neuvolan täti on ollut tosi fiksu tän asian kanssa. Ainut, mitä on aiheesta maininnut, oli että "kyllähän sitä ruokaa voisi enemmänkin syödä, mutta se ei auta mitään, jos minä alan siitä paasaamaan" <3! Onneksi teillä terkkari vaihtui, huomattavasti helpompaa äidille tuollainen kannustus kuin täystyrmäys. Kukaan tuskin nauttii tilanteesta, jossa kaikki ruuat lentää pitkin keittiötä!

Maminen
6/17 | 

Aamen tälle! Täällä myös yksi stressaava mamma ilmoittautuu. Joka toinen päivä tuntuu siltä, että tänään annan lapsen syödä täysin oman mielensä mukaan ja joka toinen päivä itkettää ajatus lisäravinteista sun muista. Vauva tuntuu tosi valikoiva olevan ja pienetkin murut syötettynä saa oksennuksen tulemaan. Sormiruokailulla puolestaan neljän ruokalajin illallisesta uppoaa sormenpään kokoinen pala kurkkua. Meillä lapsi ollut alusta lähtien tarkkailun alla ravitsemuksen suhteen perussairauden vuoksi. Tästä toki saatu terveen paperit jo tähän mennessä, mutta kun alkuun sai semmoisen shokkilähdön vauvaelämään, niin ei meinaa äiti oppia "normaaliin". Tällä hetkellä korvikemaitoa menee ns. minimimääriä vuorokausiannoksesta, mutta käyrälleen joka kerta oikein hienosti asettunut neuvolassa.

Jospa siis vaan antaa vauvan itse päättää mitä syö ja kuinka paljon, terve ja hyvin leikkivä iloinen napero kun kerran on! Eiköhän tarpeeksi nälkäisenä sitten kelpaa paremmin

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

"...kun alkuun sai semmoisen shokkilähdön vauvaelämään, niin ei meinaa äiti oppia "normaaliin". NAULAN KANTAAN! Joo, pakko vaan ajatella, että kyllä sitä sitten vanhempana ehtii syödä jo ylikin!

Isivuosi
7/17 | 

Minä tein tuossa vaiheessa samoin, päätin luottaa lapsen omaan kykyyn säännöstellä. Hyvin meni.

Nyt 2 v neidin kanssa on selkeä systeemi. Ruokaa on tarjolla ruoka-aikoina ja jos jokin ei maistu, tai ei ole nälkä, ei ole pakko syödä.

Mira/Blinger Shimmer -blogi
8/17 | 

Meillä ei vielä nirsoilla, mutta eihän nuo kiinteiden määrät mitään suuren suuria ole. Toisaalta en tästä vielä stressiä ota - katsotaan mikä on tilanne seuraavan neuvolakäynnin jälkeen :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaupallinen yhteistyö Radisson Blu Seaside hotellin kanssa.

Kuten tiedätte, meidän pikku perhe otti viime viikolla suunnakseen Helsingin, jotta talouden leidit pääsivät lapsimessuille. Täytyy olla rehellinen ja sanoa, että se oli aika kova tulikaste äitiyteen näin ensikertalaisen silmin, mutta kivaa oli! Lähdimme kohti Helsinkiä jo torstaina ja yövyimme vasta remontoidussa, hyvien kulkuyhteyksien varrella olevassa, Hietalahden Radisson Blu Seasidessa. Heti ensimmäisenä alkoi jännittää, että miten onnistuu sormiruokailu hotellissa tai reissussa ylipäätään?

Alla 5 vinkkiä (ja linkit resepteihin) vauvan sormiruokailun onnistumiseen hotellissa (ja tässä tapauksessa nimenomaan Seasidessa).

1. Valmistele sopivat ruuat jo edellisenä iltana

Itse sain apua reseptien valitsemiseen Sormet suuhun blogin Ninalta.

Linkit resepteihin postauksen lopussa
Linkit resepteihin postauksen lopussa

Huoneessa odotti hedelmälautanen, joka oli täydellinen iltapala sormiruokailijallemme<3
Huoneessa odotti hedelmälautanen, joka oli täydellinen iltapala sormiruokailijallemme

2. Varmista, että huoneestanne löytyy minibaari

Lähtöaamuna pakkasin sormiruuat kylmälaukkuun ja Seasiden Double King -huoneesta löytyi minibaari, jonne tyhjäsin laukun sisällön. Ensi kerralla tosin pakkaan muoviastioiden sijasta eväät pusseihin, koska minibaarithan ovat nimensä mukaisesti pieniä!

Kerrankin hotellihuone, jossa tarpeeksi iso eteinen!
Kerrankin hotellihuone, jossa tarpeeksi iso eteinen!

Just ja just mahduin tähän 2m leveään sänkyyn ;)
Just ja just mahduin tähän 2m leveään sänkyyn ;)

3. (Hotellin) Ravintolan tarjoilijalta voi pyytää höyrytettyjä vihanneksia myös perheen pienimmälle

Niin, kaikkeahan ei ole pakko itse tehdä, vaan saa niitä vihanneksia muualtakin kun kodin viereisestä marketista! 

Bistro Gimis
Bistro Gimis

4. Hotelliaamupalalta löytyy yleensä vaikka mitä myös sormiruokailijalle!

Olin varautunut siihen, että aamupalalta ei löytyisikään Kipsulle mitään, mutta väärässä olin! Ainakin Seasiden aamupalalta löytyi kaikenlaista myös (huonosti aamulla ruokaa syövälle) vauvalle.

Hedelmät uppoaa aina!
Hedelmät uppoaa aina!

Top3 Kipsun lemppareissa: appelsiini, kananmuna & riisikakut. Nämä upposivat parhaiten :D
Top3 Kipsun lemppareissa: appelsiini, kananmuna & riisikakut. Nämä upposivat parhaiten :D

5. Esimerkkiruuat resepteineen (hotelli)matkalle

Apinaeväs - vanha tuttu, uppoaa aina!

Muffinssit - nämä olivat yllättävän ruokaisia! Mustikan maku tuntuu toimivan Kipsulle aina.

Valkopapudippi - tämä oli oma lemppari, menis aivan hyvin ihan aikuisten dipistä!

Hummus eli valkopapudippi, mutta papujen tilalla kikherneitä + persiljaa - tämä oli Kipsun lemppari. Lempiruoka eli parsakaali meinas jäädä syömättä, kun hän vain kastoi vihanneksen hummukseen ja imeskeli soosit kaalin päältä :D

Mitä itse hotelliin tulee, niin parasta oli huoneen iso eteinen jossa en repinyt vaunuilla tapetteja seinistä. Seuraavana isot ihanat sängyt, jossa nukuin kuin tukki ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, asiakaspalvelu. Kipsu ei meinannut saada unen päästä kiinni (=koska nukkui melkein koko 4h ajomatkan), niin puolen yön aikaan respasta tuotiin meille hymyssä suin retkisänky. Kolmen kuukauden Englannissa asumisen jälkeen kieltämättä välillä tuntuu, että asiakaspalvelu Suomessa on todella tylyä, mutta Radisson Blu Seasiden palvelu ei poikennut Englannin ystävällisyydestä lainkaan. T muuten lisäisi tähän listaan vielä hotellin aamupalan, joka oli hieman erilainen kuin yleensä hotelleissa.

Summa summarum: aion jatkossakin uskaltaa poistua kotoa sormiruokailevasta vauvasta huolimatta ;)

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Kiinnostava kirjoitus tärkeästä aiheesta.

"En revi vaunulla tapetteja huoneen seinästä" oli toivottavasti vitsi. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kirja pyydetty WSOY:ltä arvottavaksi blogin lukijoiden kesken.

Mä päätin noin kuukausi sitten, että soseet on typeriä. En halunnut syödä niitä, koska oon jo iso tyttö ja osaan itse. Äiti silti yritti tukkia niitä mun naamaan kunnes luovutti, hankki simppeliä sormiruokailua -kirjan, testasi reseptejä ja antoi mun syödä ITTE! Ruokailu sujuu siten, että 30%:ia ajasta muusaan ruokia nyrkkiin ja pöytään kiinni, 30%:ia ajasta katselen niitä safkamöykkyjä, 30%:ia ajasta syön ruokaa (ja nyrkkiä) ja 10%:ia ajasta katson, miltä ruoka näyttää kun se tippuu lattialle.

Perustuen äidin instagramin 97%:iin 123 äänestä, teitä kiinnostaa mitä oon ollut ruuista mieltä. Täältä siis pesee.

Banaanipannukakku:

Kipinä: Hyvää. Koostumus on sopivan jämäkkä ja vadelmat piristi taikinaa niin kivasti, että vedin kolme palaa samalta istumalta! 5/5!

Sarianna: Superhelppo, nopea ja herkullinen! 

 

Lihapötköt:

Kipinä: Jostain syystä äiti käräyttää nää aina. Ne ei välttämättä näytä palaneille, mutta maistuvat siltä. Kyllä mä näitäkin syön, mutta alan heitellä niitä nopeammin lattialle ja seiniin, jotta mutsi tajuais petrata. 3/5.

Sarianna: Näistä tulee aina turhan kuivia, en tiedä mitä teen väärin! Saattaa toki vaikuttaa, että ei oo oikeita mittoja täällä, vaan lääkekipolla yritän saada oikein :D

 

Kanapötköt:

Kipinä: Nää on huomattavasti parempia pötköjä. Äiti vois silti rauhoittua vähä valkosipulin kanssa... mä en tykkää siitä yhtä paljon kun se! Just yks päivä purasin oikein kunnon kynttä ja aloin itkee - liian hapokasta! 4/5.

Sarianna: Sauvasekoitin lyö kipinää kun raakaa kanaa yritttää soseuttaa, mutta siitä kun pääsee jatkoon, niin loppu onkin helppoa. Nää on munkin mieleeni!

 

Kalapihvit:

Kipinä: Nää on mun lemppareita näistä lihajutuista! Tykkään kalasta ja näistä tulee aina kivan mehukkaita. Äiti laittaa myös lorauksen sitruunan mehua sekaan ja se on ihan mun feivöritti! 5/5!

Sarianna: Helpompi soseuttaa, kun kana. Ite en niin piittaa näistä, mutta eipä nää mulle ookaan.

 

Puurorieskat:

Kipinä: Nää on ihan hyviä. Äiti teki kerran näitä porkkanaraasteella ja kerran päärynäraasteella. Päärynällä nää oli parempia eikä niin kovia. 4/5.

Sarianna: Tosi hyvä välipala. 

 

Lisukkeet:

Lisukkeina äiti on käyttänyt kukka- ja parsakaaleja, jotka on mun lemppareita. En tiedä voiko johtua siitä, että nää oli ensimmäisiä, joita mä maistoin. Lisäksi lautaselle eksyy pastaa, bataattia, porkkanaa ja - englantilaisten lempparia - palsternakkaa. 

Äiti laskee itsensä kuulemma aika keskivertokokiksi. Hän tykkää kyllä kokkailla, mutta ei osaa ite säveltää alusta asti mitään ruokaa eikä pidä säännöistä. Mietin, että ton piirteen ehkä nappaan itelleni. Näin ollen simppeliä sormiruokailua -kirjan reseptit on just hyviä mammalle. Ohjeissa on raamit, mutta niihin on helppo kikkailla jotain omaa.

"Joskus pöytäkin on parempaa, kun äipän pöperöt!"
"Joskus pöytäkin on parempaa, kun äipän pöperöt!"

Nyt saadaankin arpoa yksi Simppeliä Sormiruokailua -kirja lukijoiden kesken!

(kirja arvottu)

Hehehe, vähän ottanut meidän kirja jo osumaa kun rasvaläikkiä kannessa.
Hehehe, vähän ottanut meidän kirja jo osumaa kun rasvaläikkiä kannessa.

---

psst! Ootko huomannut, että blogini on lähtenyt mopolla moottoritielle Inspiration Blog Awards -äänestyksessä Arjen Sankari -kategoriassa? Mikäli koet, että Shitty is the new black olisi äänesi ansainnut, käy jättämässä se tänne! Kiitos <3

Kommentit (47)

Tanja
4/47 | 

Banaanipannukakku 🍌😍 Vaikkakin suuri vaara on, että syön itse suurimman osan siitä 🙈😅

RvaJ
19/47 | 

Banaanipannari näyttää NIIN hyvältä :)

Tälläisessä muodossa voisi itsekin seuraavalle kyllä sormiruokailua kokeilla, kun muistat varmaan, että mun ajatukset ko. ruokailua kohtaan oli vielä pahemmat mitä sulla :D

Ehkä minäkin rohkaistun ja kokeilen! ;)

Vierailija
26/47 | 

Pannaria pitää kokeilla 😊. Mukana arvonnassa, jospa meidänkin sormiruokailu lähtisi vauhtiin.

J.D.
34/47 | 

Meillä on puurorieskat, kasvispihvit ja maapähkinävoikeksit ollu herkkua, seuraavaksi tarkoituksena kokeilla noita kanapötköjä 😋

Eppu
40/47 | 

Suurta osaa olen jo kokeillutkin oman 11-kuisen kanssa. Kalapihvi oli uusi meille, sen laittaisin näistä testiin!

Vierailija
42/47 | 

Kalapihvit vaikuttaa parhaalta. Jospa meidän kalanirsoilijan saisi edes maistamaan kalaa näiden avulla :D

Sannamarianna
44/47 | 

Lihapötköt - tää ois niin kiva kirja, inspirois muakin tekemään enemmän sormiruokaa yksvuotiaalle. :)

UUSIMAMMA
47/47 | 

Banskupannareita on pakko kokeilla! Ne tois kaivatun välipalan meidän pöytään. Poika ei millään söis mtn hedelmiä, kun ei tykkää makeasta. Onneks suomalaiset marjat maistuu. Toivottavasti arpaonni suosii, sais mamma vähän uusia vinkkejä ruokailuun. Tosi kiva blogi sulla!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö WSOY:n kanssa. 

Liityin jo raskaanaollessani facebookin simppeli sormiruokailu -ryhmään. Halusin tutustua enemmän aiheeseen, koska olin nähnyt muutaman läheiseni antavan vauvansa syödä itse (sormin tai välinein). No, suoraan sanottuna ryhmään liittyminen oli virhe. Siis siinä mielessä, että epäröivän äidin silmiin osui vähän väliä kertomuksia, kuinka jonkun lapsi oli valahtanut siniseksi ja äiti oli joutunut hakkaamaan lastaan selkään. Olin kauhuissani. Olisinpa lukenut ensiksi Marjut Ollilan Simppeliä Sormiruokailua -kirjan.

Ensimmäinen resepti testiin!
Ensimmäinen resepti testiin!

Kipsulle, kuten useille keskosille, suositeltiin kiinteiden aloittamista jo ennen kun täysiaikaisille.

Kipsun syntyessä reilu kuusi viikkoa ennenaikaisesti, sormiruokailu unohtui. Kipsulle, kuten useille keskosille, suositeltiin kiinteiden aloittamista jo ennen kun täysiaikaisille. Aloittaessamme kiinteät, vauvani oli kehitysiässä 2,5 kuukautta. Näin ollen sormiruokailu ei tullut kysymykseen - eihän oikeastaan mikään valmiuksista täyttynyt. Niille, jotka nyt miettivät, että voihan sitä sormiruokailla keskosvauvakin sylissä tuettuna, sanon, että ei voi. Tai ainakaan minä en voinut. Kipsu painoi neljän kuukauden iässä reilu viisi kiloa ja jäntevyys oli sama kuin keitetyllä spagetilla. Häntä ei siis voinut istuttaa edes sylissä tuettuna. Lisäksi halusin nähdä vauvani kasvot, kun syötin häntä. Halusin nähdä jokaisen ilmeen. Onneksi - niinkuin kirjassakin sanotaan - sormiruokailun ja soseiden vastakkain asettelu on täysin turhaa. Sormiruokailua voi harrastaa soseiden ohella ja toisinpäin, kunhan niitä ei harrasteta sekaisin samalla ruokailukerralla.

Kipsu painoi neljän kuukauden iässä reilu viisi kiloa ja jäntevyys oli sama kuin keitetyllä spagetilla. Häntä ei siis voinut istuttaa edes sylissä tuettuna.

Suurin osa ruuista menee lattialle edelleen ja joka päivä haaveilen koirasta!

Kipsu on oppinut (vasta?) hiljattain istumaan kevyesti tuettuna, joten olemme aloittaneet sormiruokailun kunnolla vasta noin 10 kuukauden kalenteri-iässä eli 8,5 kuukauden kehitysiässä. Ennen tätä annoin hedelmiä ja banaanilättyjä välipalaksi ja hän söi niitä sylissäni. Suurin osa ruuista menee lattialle edelleen ja joka päivä haaveilen koirasta! Mutta eiköhän se tästä - mihinkäs meillä on kiire? 

Sormiruokailun miinukset: 

  • Pelotti pirusti
  • Sotkee pöytää ja lattioita enemmän kuin soseiden syöttäminen
  • En voinut aloittaa sitä heti alusta alkaen

Sormiruokailun plussat:

  • Kun saataisiin vielä syöttötuoli hommattua, pystyisin itse syömään aina samaan aikaan... ja päikkäriajan voisin omistaa täysin Kardashianeille ;)
  • Sotkee vähemmän vaatteita
  • Vauva on niiiiin innoissaan tästä touhusta - ihmettelee ja tutkiskelee jokaista suupalaa
  • Ruokailu on enemmänkin leikki eikä taistelu, niinkuin soseiden kanssa
  • Vauva osaa ilmaista selkeämmin kun on täynnä (heittämällä lihapötkön tapettiin)
  • Motoriikka kehittyy

Itselle (ja ehkä jollekin muullekin?) tärkeimmät tärpit:

  • Etene isoista paloista pienempiin. Ei siis heti alkuun pieniä leivänpaloja vaan esimerkiksi pehmeäksi keitetty bataattipötkö.
  • Sormiruokailu on tutkitusti yhtä turvallista kuin soseet.
  • Älä tunge sormia vauvan suuhun, jos hän kakoo - pahennat vain asiaa. Vauva kakoo jo paljon ennen hengitysröörejä toisin kuin aikuinen.
  • Muista antaa huikka vettä ruokailun päätteeksi! Meillä löytyy 99%:n varmuudella ylläri kitalaesta, jos huikka on jäänyt ottamatta!
  • Tarkkaile vauvaa, mutta älä tee numeroa hyvin/huonosti syömisestä. 

"Ruokailu ei ole suoritus, jossa parhaat pisteet tulevat aikuisen määrittelemän ruoka-annoksen selättämisestä" - Marjut Ollila, Simppeliä sormiruokailua

Eli ei muuta kun apuri manducaan ja kokkailemaan! ;)

 

psst! täältä löytyypi Vauva-lehden arvostelu kirjasta!

Kommentit (3)

Satu K.
1/3 | 

Poitsu täytti eilen 4 kuukautta ja tarkoitus olis ens viikolla aloittaa kiinteiden maistelu. Hui, mihin tää aika menee! :D Tämän myötä tulee mulle yks iso henkinen este ylitettäväksi - vauva & soseiset ja tahmaiset kädet (ja kaikki muutkin ruumiinosat ja paikat :'D). En voi sietää, jos omat kädet on vähänkään tahmassa tai sotkussa, joten saa nähdä mitä mun pää sanoo vauvan tahmatassuista. Toisaalta oon tottunu siihenkin, että vauva ja minä olemme jatkuvasti puklussa ja kuolassa, että ehkä totun tähänkin. :D

Ps. Kipsu on NIIN söötti! :)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Hihi, kipsu kiittää😘 siis mä en myöskään ollu kyl ihan sinut sen sosesotkun kanssa aluksi, varsinkaan ku sitä meni munki vaatteille. Mut sit vaa hyväksyin sen että aika aikansa kutakin ja "päästin irti". Nyt pitää tyyliin pestä lattia ja vaatteet joka päivä, mutta äh - ihan sama! 😂

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018