Kirjoitukset avainsanalla Raskaus

Podcastin synnytyksestäni pääset kuuntelemaan alta:

Miten kehoni - ja varsinkin vatsani - on palautunut synnytyksestä?

Kun esikoiseni oli syntynyt 33+5 viikoilla, mahani palautui jo sairaala-aikana "normaaliksi" hätäsektioarpea lukuunottamatta. Vatsallani ei ollut minkään sortin taikinaläjää eikä sormet painuneet melkein selkärankaan, kun painoin vatsaani. Siksi olinkin aika ihmeissäni, kun synnytyksen jälkeen pötsi oli lähes samankokoinen kuin ennen synnytystä! Eikö se vauva tullutkaan pihalle?

Eikö se vauva tullutkaan pihalle?

Tästä siis lähdettiin:

Raskausviikko 37+5
Raskausviikko 37+5

Yllä oleva kuva otettiin edellisenä päivänä synnytyksestä eli viikoilla 37+5.

3,5h synnytyksen jälkeen
3,5h synnytyksen jälkeen

Painelin tuota pötsiä ja ihmettelin – se oli tismalleen kuin tyhjentymään alkanut ilmapallo! Kun hoitajat kokeilivat kohdun tilannetta tuon pallon päältä, sormet upposivat aivan samoin kuin pullataikinaan.

1vrk synnytyksestä
1vrk synnytyksestä

 Seuraavana päivänä maha oli mielestäni pienentynyt kokonsa puolesta varsinkin alavatsasta. Silti se oli edelleen erittäin taikinamainen ja varoin koskemasta siihen suihkussakin. En tiedä, varoinko sen takia, että se oli ällö vai siksi, että se oli arka?

2vrk synnytyksestä
2vrk synnytyksestä

Kahden vuorokauden jälkeen vatsa oli jo huomattavasti pienempi, mutta ei vielä (tietenkään) täysin palautunut. Tässä vaiheessa olin jo varsin vaikuttunut kehoni palautumisesta. Painoin pari päivää ennen noin 70 kiloa – onkohan painoakin kadonnut tuon mahan katoamisen myötä?

1vko synnytyksestä
1vko synnytyksestä

Viikko synnytyksen jälkeen vatsa on jo huomattavasti pienempi. Itseasiassa en menisi vannomaan, oliko se edes tuosta pienempi ennen raskautta? Suurin ero on silti siinä, että sormet painuvat edelleen piiiiitkälle mahaan, kun painan. Edelleen siis vatsalihakset ovat kaukana toisistaan ja keskivartalo tuntuu muutenkin aika spagetille.

Vauva masussa ja vauva sylissä :)
Vauva masussa ja vauva sylissä :)

Hämmentävää, mihin se naisen keho pystyy! Oon edelleen hyvin vaikuttunut sekä raskauden, synnytyksen että palautumisen osalta! Ja palautuminenhan ei ole vielä lähelläkään loppua! Nyt on jo kova hinku päästä treenaamaan, mutta en aio hätiköidä vaan antaa kehon ottaa oma aikansa. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Miten teidän kehot palautuivat synnytyksestä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Annika79
1/2 | 

Esikoisesta mun paino ja vatsa oli täysin raskautta edeltävällä tasolla seuraavana aamuna synnytyksen jälkeen. Vatsalla oli sellainen pienen pieni makkara. Jälkitarkastuksessa lääkäri sanoi että ihan kuin en olisi koskaan ollut raskaana, eikä ymmärrä miten voi noin niin nopeasti palautua. Olin ennen esikoista tosi hyvässä kunnossa. (Ei ikinä uskoisi tänä päivänä!) Kävin jumpassa/salilla/juoksemassa 5-6 krt viikossa raskaudenkin aikana melkein loppuun asti.

Sen sijaan toista odottaessa mulla oli migreeniä alusta loppuun asti vähintään pari kertaa viikossa ja välillä useita päiviä putkeen. Viimeiset kolme kuukautta sairastin flunssia putkeen yksi toisensa jälkeen. Aina kun edellinen parani, niin seuraava alkoi. En käynyt kuin yhdellä kävelylenkillä viimeisen kahden kuukauden aikana. Voin sanoa että kunto oli nollassa raskauden jälkeen. Ja vatsa ei ole sen koommin poistunut. :(

Nyt neljännen raskauden jälkeen toivon muistuttavani edes ihmistä. :D Nyt on kyllä tarkoitus aloittaa spinning/jumpat kohtalaisen nopeasti jos vaan vauva kelpuuttaa pumpatun maidon. Muuten menee aikataulujen suhteen liian hankalaksi. Kolmas ei huolinut pulloa ja kaikki menemiset pyöri vauvan nälän ympärillä.

Vierailija
2/2 | 

Maha palautui kooltaan tosi nopeasti, mutta keho ei kyllä tuntunut yhtään normaalilta pitkään aikaan. Vasta noin vuoden päästä synnytyksestä tuntui, että keskivartalon tuki, syvät vatsalihakset ja lantionpohja toimivat taas melko normaalisti, vaikka kävin synnytyksestä palautumiseen tarkoitetussa pilateksessa ja treenasin lantionpohjaa muutenkin ahkerasti. Ja silti pilatesohjaaja tuntee edelleen syvissä vatsalihaksissa, miten päin vauva oli masussa! Tosin niin hän kuulemma tuntee itselläänkin, vaikka nuorin lapsista on jo 7. Kyllä se raskaus ja synnytys vain jättävät jälkensä kehoon.

Minua usein hirvittää, miten palautumisessa keskitytään usein vain mahan kokoon ja raskauskiloihin, vaikka erkauman palautuminen, syvien vatsalihasten aktivointi ja lantionpohjalihakset ovat paljon tärkeämpiä ihan jo arjen toiminnallisuuden kannalta. Liian kovalla treenillä liian aikaisin voi saada paljon vahinkoa aikaiseksi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sain hätäsektiokanssasisarelta postaustoiveen edelliseen tekstiin ja päätin heti toteuttaa sen.

Kysymys kuului:
Osteopaatilla käyntiä avasitkin, mut mitä sait äitiysfyssarilta, millaisia hengitysharjoitteita teit ja millaista hyötyä koit niistä olevan, millainen sun kokemus oli hypnosynnytysvalmennuksesta, miten venyttelit lantiota jumppapallolla ja ilman? Millainen oli sun synnytystoivelista?

Osteopaatilla tosiaan kävin kolme kertaa ja hän teki minulle liikkeitä, jotka auttoivat selkäkipuuni, mutta myös vetreyttivät lantiotani ja muita jumeja.

Äitiysfysioterapeutille menin saman selkäkivun takia, mutta myös sieltä sain mukaani erilaisia lappuja venytyksistä synnytystä - ja varsinkin vauvan laskeutumista - avittamaan. Sain myös verkko-oppaan, josta löytyi samoja ja hieman erilaisiakin liikkeitä samaan tarkoitukseen.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Hengitys oli ehkä jopa tärkein apuni synnytyksessä ja laitoin miehenikin opettelemaan tekniikan, jotta osaa muistuttaa ja auttaa minua! Supistusten ajan on tarkoitus siis hengittää piiiiitkään sisään ja piiiiitkään ulos. Niin vaikealta kuin se kuulostaakin: supistuksen aikana paras apu on rentoutua ja hengittämiseen keskittyminen helpottaa siinä! Kätilöni vielä muistutti aina hartioiden rentouttamisesta, koska niitä aloin aina jännittää supparin tullessa! Hengityksestä supistusten aikana sain kätilöiltä kehujakin, eli selkeästi harjoittelu auttoi!

"Nyt vauvan pitää ehkä kääntyä seuraavaan asentoon päästäkseen eteenpäin ja siksi sattuu".

Hypnosynnytysvalmennuksessa käytiin läpi samoja hengitystekniikoita, rentoutumisharjoitteita ja itse koin tärkeimmäksi, kun meille näytettiin lantioluurangon ja pehmovauvan avulla reitti, joka vauvan pitää kulkea syntyäkseen. Sen ajattelu auttoi minua synnytyksessäkin tyylillä:"Nyt vauvan pitää ehkä kääntyä seuraavaan asentoon päästäkseen eteenpäin ja siksi sattuu". Näitä voisi kai kutsua voimalauseiksikin, jotka voivat periaatteessa olla kai mitä vain. Minulla ne olivat tuollaisia "faktoja". Valmennuksessa käytiin läpi myös avautuminen sentti sentiltä ja kerrottiin, kuinka usein 6-8 cm kohdalla avautumisvaiheessa tulee epätoivo ja sen jälkeen helpottaa hetkeksi. Juuri noista senteistä halusin, että mieheni muistuttaa jos olen epätoivon vallassa. Ja niin hän muistuttikin! Jätin puudutteet sen ansiosta ottamatta ja 8-10 avautumissenttiä menikin helpommin! Oon edelleen niin ylpeä ja kiitollinen miehelleni tuosta muistutuksesta ❤️

Jumppapallolla tein ehkä raskausviikosta 30 alkaen säännöllisen epäsäännöllisesti liikkeitä. Alkuun liikuin edestakaisin ja tein kahdeksikkoa. Kun kello löi raskausviikot 37+0 tiskiin, aloin näiden liikkeiden lisäksi pomppia kevyesti. Tuo edestakaisin liikkuminen muuten oli ainut, joka auttoi noiden epätoivon senttien aikana selviämään supistuksesta! Kätilö oli sitä mieltä, että nopea avautuminen 4-7 senttien kohdalla oli ahkeran jumppapallolla pomppimisen ansiota. Kolikon kääntöpuoli tosin oli se, että laskeutuminen kävi niin nopeasti ja kohti alakertaa, että useasti aiemmin mainitsemani järkyttävä kakkahätä oli todennäköisesti sen "syytä".

Myös pelkopolilla käyntejä suosittelen. Jos olet kuin minä, lääkäripelkopolikäynti oli tärkein, koska halusin kysellä kaikki faktat edellisestä synnytyksestä. Mikä hätäsektion tarkalleen ottaen aiheutti? Olisinko voinut tehdä jotain estääkseni sen? Olisiko syy näkynyt ultrassa? Kuinka todennäköisesti se toistuu? Ja niin edelleen.

Alla vielä suora kopio synnytystoivelistastani:

  • Olen kiinnostunut ammeesta kivunlievityksenä sekä ihan "synnytyspaikkana".
  • Toivon, että minulle tarjotaan ensimmäisenä lääkkeettömiä kivunlievityksiä, mutta jos minä/mieheni/kätilö arvelee, että on aika lääkkeelliselle kivunlievitykselle, on sekin ok.
  • Toivon, että minua pidetään mahdollisimman paljon ajan tasalla mitä tapahtuu, että en saa päähäni luotua paniikkia toistuvasta hätäsektiosta.
  • Toivon, että mieheni otetaan myös huomioon mahdollisuuksien mukaan ja osaksi tapahtumaa. - haluan imettää.
  • Minua saa ohjata ja antaa vinkkejä esimerkiksi eri asennoista ja liikkeistä, jotka voivat helpottaa oloa. Minulla on täysi luotto VKS:n hoitohenkilökuntaan.

Kysykää lisää, mikäli jäi jotain epäselväksi ❤️ kehotan samaa kuin viime postauksessa eli mieti tarkkaan, mikä on se juttu, mitä kaipaat eniten synnytykseltä? Kun keksit sen, valitse "avut" sen mukaan ❤️

Synnytyskertomus vielä alla:

 

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Aivan loistava postaus, ja lähestymistapa synnytykseen: miten voi lisätä tietoisuuttaan mitä kehossa tapahtuu, ja auttaa kehoaan ja mieltään.

Itse olin vähän ennenaikaisen synnytykseni kanssa ihan pihalla, kun olin jättänyt valmistautumisen äitiyslomalle, jota en ehtinytkään viettää kun lapsi jo syntyikin. Kaikki meni ihan hyvin, mutta vastaukseni oli kätilölle kivun keskeltä tuskainen ”en tiedä”, kun hän kyseli esim kivunlievityksestä. 🙈 Olisi ollut kiva jos itsekin olisin tajunnut hyvissä ajoin valmistautua.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi kiitos 😍❤️ ja just näin! Musta oli tosi tärkeä ajatella tota kivun aiheuttajaa. Että nyt sattuu koska x ja se kuuluu asiaan eli uskalla rentoutua. 😊

Joo en mäkään esikoisen kohdalla tiennyt mitään! Ajattelin että tieto lisää tuskaa, mutta olin väärässä.

ABM
2/4 | 

Voi miten kaunis toivelista sinulla oli!
Ei mitään nippelijuttuja, vain selkeitä linjoja. Ja aivan ihana tuo viimeinen lause, kuinka hyvältä henkilökunnasta varmasti on tuntunut hoitaa sinua!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen puhunut paljon jo ennen synnytystä siitä, kuinka toivoisin toisen synnytykseni olevan korjaava kokemus. Tuo termi on superärsyttävä, mutta käytetään sitä paremman puutteessa. Synnytyksen lähestyessä punnitsin vaihtoehtoja synnytystavoista ja kyselin muiden kokemuksia. Mutta mitä se korjaava kokemus sitten tarkoitti minulle ja mikä sen saisi aikaan? Mietin paljon, mikä eheyttäisi minut? Uskon, että tuota kysymystä kaikkien synnytyspettymyksen kokeneiden olisi hyvä miettiä. 

Mitä se korjaava kokemus sitten tarkoitti minulle ja mikä sen saisi aikaan?

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Korjaako sinut kokemus siitä, että saat lapsesi heti rinnallesi? Siihen harvoin synnytystapa edes vaikuttaa: pääsääntöisesti alatiesynnytyksessä, suunnitellussa sektiossa ja jopa kiireellisessä sektiossa se onnistuu. Eheyttääkö sinut tunne turvallisuudesta vai haluatko edetä mahdollisimman luonnonmukaisesti? Minä kaipasin jonkin sortin kontrollia. Halusin olla kärryillä kaikesta, mitä kehossani ja ympärilläni tapahtuu, enkä ollut varma onnistuuko se lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Siispä jätin kaikki ottamatta. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, halusin tällä kertaa tuntea kaiken. Viimeksi nukuin synnytyksen ajan eli en tiennyt, nähnyt, kuullut tai tajunnut yhtään mistään mitään. Minulla kävi jopa mielessä, onko esikoiseni edes se joka mahasta kaivettiin – Mistäs minä tietäisin varmaksi, koska nukuin! 

Minulle oli tärkeää tehdä kaikkea sellaista etukäteen, jolla edellisen synnytyksen toistuessa voisin lohduttaa itseäni, että ainakin yritin kaikkeni.

Mietin myös paljon sitä, jos kaikki sama toistuu kuin viimeksi. Eli mitä, jos istukka repeää jälleen ennenaikaisesti ja joudun hätäsektioitavaksi? Minulle oli tärkeää tehdä kaikkea sellaista etukäteen, jolla edellisen synnytyksen toistuessa voisin lohduttaa itseäni, että ainakin yritin kaikkeni. Tähän kuului äitiysfyssari, osteopatia, hengitysharjoitteet, eri kokemusten lukeminen ja kuunteleminen, hypnosynnytysvalmennus, säännölliset lantion "venyttelyt" jumppapallolla ja ilman ja kevyt liikunta varsinkin uiden. Lisäksi kävin pelkopolilla useampaan otteeseen, juttelin mieheni kanssa tilanteesta ja tein synnytystoivelistan. Jos kaiken tämän jälkeen päädyn taas tahtomattani leikkauspöydälle, ainakin olen yrittänyt itse kaikkeni etten sieltä itseäni löytäisi! 

Tärkeintä on keksiä se juttu, mitä toivoisit tulevalta synnytykseltä eniten ja tehdä valintoja perustuen siihen.

Sektion jälkeen korjaavan kokemuksen ei tarvitse olla alatiesynnytys aivan niinkuin pettymyksen aiheuttaneen alatiesynnytyksen jälkeen sen ei tarvitse olla sektio. Tärkeintä on keksiä se juttu, mitä toivoisit tulevalta synnytykseltä eniten ja tehdä valintoja perustuen siihen. Sinä olet ainut, joka keinot eheytymiseen voi keksiä. Ei kätilöt, ei lääkärit, ei puolisosi eikä ystäväsi. He voivat auttaa, mutta lopullinen ajatustyö sinun on tehtävä itse.

Toivon koko sydämestäni, että saat kokea saman kuin minä, mutta juuri sinulle sopivalla tavalla ❤️

Jos sinua kiinnostaa tarkemmin synnytyskertomukseni, voit kuunnella sen alta:

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Vaikka teillä eletäänkin jo täysin rinnoin vauva-arkea, niin mua kiinnostaisi kuulla lisää näistä keinoista joilla sä valmistauduit synnytykseen? Osteopaatilla käyntiä avasitkin, mut mitä sait äitiysfyssarilta, millaisia hengitysharjoitteita teit ja millaista hyötyä koit niistä olevan, millainen sun kokemus oli hypnosynnytysvalmennuksesta, miten venyttelit lantiota jumppapallolla ja ilman? Millainen oli sun synnytystoivelista? Terkuin toinen hätäsektioitu jolla toiveissa ihana seuraava synnytyskokemus ja valmistautuminen käynnissä ❤️

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi mä yritän jonkun tällaisen rustata ❤️ Kiitos kun toivoit! 😊 Toivottavasti saisit just sellasen kokemuksen kuin mistä haaveilet 🧡

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Täältä se tulee: synnytyskertomus! Te, jotka ette seuraa instagramissa tai facebookissa: synnytin pienen upean pojan viime perjantaina. Yritän pitää tämän tekstin lyhyenä, mutta varmaan tiedetään kaikki, että sellaisena se ei pysy. Teksti on myös Shitty-tyyliin kirjoitettu eli kaunistelematta, joten tiedä mihin ryhdyt aloittamalla lukemisen. 

Viimeinen mahakuva, 37+5
Viimeinen mahakuva, 37+5

Ensimmäinen merkintäni aiheeseen liittyen on torstailta klo 9.55. Olin jo jonkin aikaa kiinnittänyt huomiota aaltomaisiin menkkakipuihin, mutta jättänyt asian sikseen, koska olin useasti kuullut ettei supistus ole samanlainen kipu. Aloin kuitenkin epäillä tuota teoriaa, kun kipu tuli ja meni tarkasti 8 minuutin välein aalloissa toisin kuin menkkakramppi, joka itsellä jää päälle. 

Noin klo 19.30 samana päivänä merkitsin ensimmäisen kunnolla kivuliaamman aallon. Olin oikeastaan koko tuon päivän pomppinut jumppapallolla ja tehnyt välillä syväkyykkyjä, mutta tuolloin pyysin miestäni laittamaan itselleni tens-lätkät selkään. Huomasin heti niiden tuoman huiman avun. 

Tens-lätkät selkään!
Tens-lätkät selkään!

Tuo ensimmäinen pidempi supistus (useampi minuutti) säikäytti hieman ja tajusin mitä kätilöt meinaavat lauseella:"tule sitten kun et enää pärjää kotona."

Torstain ja perjantain välinen yö meni 8 minuutin pätkissä nukkuen, tv:tä katsoen ja suihkussa jumittaen. Odotin kello kuutta kuin kuuta nousevaa, koska silloin kehtaisin herättää mieheni soittamaan isäni taaperovahtiin. Klo 7 olimme sairaalassa, jossa selvisi, että nuo menkka-aallot todella olivat supistuksia, vaikka viimeiseen asti epäilin vain "draamailevani". Tuolloin kohdunkaula oli jo täysin kadonnut, paikat pehmentyneet ja olin auki 2,5cm. Kävimme syömässä aamupalaa sairaalan kanttiinissa ja mietimme, mitä tekisimme. Päätimme lähteä vielä kotiin sanomaan esikoisellemme - tuolloin viimeisen kerran ainoalle lapsellemme - heipat ja suihkuun. Halusin myös syödä vielä jotain ja kuunnella omia musiikkeja. Joskus klo 11 maissa sain ensinmäisen pidemmän supistuksen ja halusin lähteä sairaalaan. Tuo ensimmäinen pidempi supistus (useampi minuutti) säikäytti hieman ja tajusin mitä kätilöt meinaavat lauseella:"tule sitten kun et enää pärjää kotona."

Kun näin veriset sormeni, mieleni palasi suoraan toukokuuhun 2017, kun yöllä heräsin verestä ja esikoiseni oli hengenvaarassa.

Klo 12 olimme takaisin sairaalalla ja tuolloin olin 4cm auki. (Seuraavat ajat voivat heittää paljonkin, en enää sairaalassa ehtinyt kelloa katsella 🙈) Noin klo 12.30 menin ammeeseen, jonne olin suunnitellut synnyttävänikin. No, amme oli aivan kidutusta. Ehdin olla siellä ehkä 30 sekuntia, kun jo kiljuin miestäni nostamaan minut pois. Jalkani eivät kantaneet enää lainkaan ja mieheni nosti minut suihkun tuolille, jossa kiemurtelin jonkin aikaa. Koko tuon ajan minulla oli kestosupistus, joka kesti useamman minuutin ja sitä seurasikin ainut hetki, jossa olin varma, että meille käy kaikille huonosti: minusta tuli kirkasta verta. Kun näin veriset sormeni, mieleni palasi suoraan toukokuuhun 2017, kun yöllä heräsin verestä ja esikoiseni oli hengenvaarassa. Aloin itkeä ja hoin miehelle: verta verta, hälytä apua, verta! Kätilö tuli salamana paikalle ja tarkasti tilanteen sisätutkimuksella. Olin auennut tuossa pienessä ajassa 7 senttiin, josta myös veri johtui. Tuosta alkoi myös järkyttävä ulostamisen tarve joka supistuksella. Hullu kun olen, halusin vielä tilanteen hieman rauhoituttua kokeilla uudelleen ammetta. Sama show toistui heti ja mieheni nosti minut pyörätuolille, jolla kärryttelimme takaisin saliin. 

Vaasan keskussairaalan amme
Vaasan keskussairaalan amme

Joskus klo 13 jälkeen otin suppareita vastaan synnytyssalissa jumppapallon ja tensin avulla. Ehkä tässä vaiheessa olen ottanut myös ilokaasua, jota minulle tarjottiin? En muistanut tätä ollenkaan, mutta se luki synnytyskertomuksessani. Mieheni osasi selventää, että olin kokeillut sitä pienimmällä teholla, mutta heittänyt samantien pois, koska se ei kuulemma auttanut. Ehkä tästä syystä myös kätilöt puhuivat koko ajan lääkkeettömästä synnytyksestä? Jossain vaiheessa sain myös lämmitetyn riisityynyn alavatsalle, joka rauhoitti ihanasti. Tässä vaiheessa en muuten enää välittänyt tippaakaan, miltä synnytyslauluni kuulosti. Sitäkin nimittäin ehdin miettiä etukäteen, että kuinka nololta kuulostan. Voi hyvää päivää 😂 Mies itseasiassa kuvaili "laulua" kauniiksi tietäen ja nähden tilanteen, johon se kuului.

Synnytyskuplassa supparia vastaanottamassa
Synnytyskuplassa supparia vastaanottamassa

Se vähäinenkin kontrolli tilanteesta, mikä oli ennen ammetta, tuntui kadonneen. En meinannut saada mieltäni hallintaan kivulta ja kätilö ehdottikin puudutteita. En osannut ajatella, joten mieheni ehkä huomasi hetkensä tulleen toteuttaa ainut toiveeni: hän muistutti minua synnytysvalmennuksissa puhutusta epätoivon senteistä ja adrenaliinipiikistä, joka sitä seuraa. Kysyi, että olisiko nämä nyt ne sentit? Tuon kysymyksen ansiosta jätin piikit ottamatta ja uskon sen olleen oikea päätös. Ne kun eivät kuulemma olisi auttaneet paskahätään, joka minua myllytti eniten! 

Olin ihan omassa maailmassa – kuin horroksessa.

Sen jälkeen tulikin se kuuluisa "parempi vaihe" ehkä noin klo 14.30? Pääsin takaisin kuplaani. Suoraan sanottuna, en ihan täysin muista 8-10 senteistä paljoakaan. Olin ihan omassa maailmassa – kuin horroksessa. Kätilöillä vaihtui vuoro ja minä pompin pallolla Tensin ja riisityynyni kanssa... Niin, ja lauloin. Välillä tuntui, että ehdin sen pienen supparien välisen tauon ajaksi nukahtaakin! Supistusten aikana minuun ei saanut koskea, mutta niiden välissä mieheni hieroi niskojani ja minä olin jossain hämärän rajamailla. Yhtäkkiä vedet valahti pitkin palloa ja siirryttiin sängylle ponnistamaan ennen klo 15, ehkä 14.45? 

Ponnistus oli arvatenkin eläimellistä ja epätoivoista: jotain tosi alkukantaista. Tuntui että en osaa, huusinkin sitä, itkin epätoivoa ja sitä että en vain pysty koko touhuun. Kätilöt olivat tuon koko ajan aivan jäätävän hyviä. He eivät sekuntiakaan epäilleet minua vaan olivat rauhallisia ja topakoita. Jossain vaiheessa tajusin keskittyä siihen paskahätään ja punnaamaan sitä massiivista skeidaa eli lastani ulos. Vaihe oli pitkä, mutta kun vihdoin tajusin jutun juonen niin homma alkoi edetä. Jossain vaiheessa kätilö kysyi, voiko tehdä episiotomian paikallispuudutteen avulla, jotta vauva pääsisi pihalle enkä repeäisi joka ilmansuuntaan. Suostuin, ja jotenkin osasin punnatakin sen jälkeen "oikeaan suuntaan". 

Kätilöt sanoivat useaan otteeseen, kuinka näkevät pään ja siinä mustan, paksun, tukan. Tuo sama pää jäi hetkeksi, yhden supistuksen loppuessa kesken, puoliksi syntymättä. Siinä kun odottelin uutta supistusta, mietin, että naiset on kaikki hulluja, kun ryhtyvät tähän. Se tunne kuitenkin unohtui, kun vauva seuraavalla ponnistuksella tuli pihalle. 

Tämä pikkumies ja hänen tapansa tulla maailmaan valaisi myös koko edellisen hätäsektiokokemuksen ja tunsin ääretöntä arvostusta kehoani kohtaan.

Sain hänet heti rinnalleni ja vaikka olin äärimmäisen väsynyt, muistan tilanteesta kaiken. Jokaisen äänen, jokaisen tunteen, mieheni läsnäolon, hänen lämpimät ja kovia kokeneet kädet. Vauva alkoi samantien itkeä kovaan ääneen, mutta rauhoittui nopeasti syliini. Jokainen solu, joka tunsi aiemmin kipua, tunsi nyt iloa, rakkautta ja hyvää oloa. Tämä pikkumies ja hänen tapansa tulla maailmaan valaisi myös koko edellisen hätäsektiokokemuksen ja tunsin ääretöntä arvostusta kehoani kohtaan. Sekä tämän synnytyksen takia, että edellisen. Tajusin välittömästi, että näitä synnytyksiä ei voi verrata. Ne ovat täysin toistensa ääripäät, mutta yhtä kauniit ja arvokkaat. Syytin pitkään kehoani ennenaikaisesta hätäsektiosta, mutta tämä vastasyntynyt pieni mies ja hänen matkansa maailmaan vei minulta viimeisetkin itsesyytökset. Kehoni on mahtava. Se on vahva ja voimakas. Se on luonut kaksi maailman ihaninta, elävää lasta. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Ei siihen tarvita taikatemppuja puolisolta: olet vain läsnä.

Noiden tunteiden lisäksi tuntui, että rakastuin vielä lisää mieheeni. Hän oli niin uskomaton tuki enkä olisi voinut pyytää mitään enempää. Ei siihen tarvita taikatemppuja puolisolta: olet vain läsnä. Tiesin koko ajan missä mieheni oli ja jos sekunninkin olin epävarma, kysyin häntä ja hän tuli viereen. Hän muistutti hengittämisestä, silitti ja hieroi... ja pysyi kaukana, kun käskin! 

Täällä hän nyt on! Minun korjaava kokemukseni! 

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 | 

Olen tosi iloinen puolestasi, että synnytyksestä jäi noin positiivinen mieli. Asian _mitenkään_ kuulumatta itselle, toivoin että päätyisit alatiesynnytykseen (siis vaihtoehtona olleelle suunnitellulle sektiolle) koska muistissa on vieläkin oma kokemus siitä kun epätoivon hetki (ponnistus) muuttuu helpotukseksi ja rakkauden ryöpyksi lapsen päästessä maailmaan.
(Toki ymmärsin pohdintasi myös suunnitellusta sektiosta varsinkin aiemman kokemuksesi jälkeen!)

HappyMama82
2/17 | 

Liikutuksen kyyneleet silmissä kommentoin täältä: onnea pikkuveljestä ja aivan huikean ihanaa, että sait kokea juuri tämän synnytyksen! Mua ainakin ärsytti, kun neuvolassa ja äitiyspolilla kaikki hoki raskaana ollessani korjaava kokemus -mantraa. Ei sitä vain pysty käsittämään ennen kuin se tulee kohdalle. Olen siis myös hätäsektion ja luomusynnytyksen kokenut onnellinen äiti :)

Kaikkea hyvää teille <3

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi ihanaa kun sullaki tollanen paketti taustalla ❤️ muuttuiko sulla katsomus myös hätäsektioon luomun myötä?

Kiitos ja samoin teille ❤️❤️

SusannaT
Liittynyt14.2.2019

Muuttui ehdottomasti, hätäsektio ei enää tippaakaan paina mieltä tai tee minusta huonompaa naista tai äitiä. Nyt olen vain ja ainoastaan iloinen kahdesta terveestä lapsesta, kun esikoiselle (ja minulle) olisi voinut käydä toisinkin silloin 3 vuotta sitten.

J.
4/17 | 

Ihanasti kirjoitettu. Samaa itekin sanoin toukokuussa, että hullua hommaa koko synnyttäminen, eträ miksi ihmeessä kukaan nainen tähän suostuu. Sitten vauvan sai syliin niin, oi että hän on ihana ja kaikki unohtui. Epparia kannattaa alkaa hieromaan vaikka vauvaöljyn kanssa kunhan haava sen kestää.

Vierailija
5/17 | 

Hurjasti onnea uudesta perheenjäsenestä!

Jännää. Synnytyskertomuksesi on hyvin lähellä omaani, mutta siinä missä sinulle kokemus oli korjaava, minulle se oli traumatisoiva. Isoin ero lienee ollut se, että minun ja vuorossa olleen kätilön kemiat ei kohdanneet ollenkaan. Hän sivuutti tylysti kaikki sanomani ja pyytämäni, enkä ole eläessäni kokenut yhtä raakaa avuttomuutta ja epätoivoa kuin ponnistaessani pelkän parasetamolin avustuksella viidettä tuntia hänen pakottamana. Vauvan pää oli jäänyt toisen tunnin paikkeilla jumiin synnytyskanavaan, mutta kätilö kieltäytyi puuttumasta synnytyksen edistymättömyyteen ennen kuin vauvan henki alkoi olla vaarassa. "Sinun täytyy nyt vain ponnistaa lujempaa" oli ainoa vastaus avunpyyntöihin. Ennen tuota en ollut edes osannut kuvitella, että synnyttäjä voidaan pakottaa ponnistamaan noin pitkään. Meidän synnytyskertomuksella oli lopulta onnellinen loppu, mutta syvä trauma jäi enkä tiedä kestäisikö pääni enää toista alatiesynnytystä. Kätilöllä on kyllä hämmentävän iso valta ja vaikutus kokemukseen...

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Oon sanaton. Oon pahoillani 😔❤️ Siis aivan järkyttävää. Jostain keräät voimaa ja teet valituksen kyllä, noin ei vaan voi toimia! Mä tota pelkäsinkin että kätilön kanssa ei synkkaa ja miehelle asiasta jo panikoinkin. No kävi niin järjetön tsägä, että juuri se kätilö osui mulle, joka oli mun pelkopolikätilöni. Eli kemiat toimi täydellisesti sen lisäksi, että hän tiesi tismalleen tunteeni ja historiani.

Oon niin niin pahoillani sun kokemasta 😔❤️

Vierailija
7/17 | 

Onnea. Itkuhan tuota lukiessa tuli❤ t. Oman korjaavan kokemukseni vieressä kolme viikkoa pötkötellyt ja ihmetellyt äiti. Vieläkin joka ilta imettäessäni ja vauvaa kaikessa rauhassa katsellessani ajattelen onnellisena, että sain kokea " oikean" ja luonnonmuksisen synnytyksen kahden vuoden takaisen hätäsektion jälkeen. Ehkäpä tämä hyvä olo jatkuu yhtä kauan kuin edellisen synnytyksen jälkeinen ahdistunut olo.

Vierailija
8/17 | 

Onnea valtavan paljon! Koskettava ja ihana tuo kertomukesi korjaavaata kokemuksestasi. Ihanan näköiset nuo teidän lapsenne yhdessä. Heidän kuvaansa katsoessa tulee sellainen olo, että maailma on hyvä paikka. ❤️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018