Kirjoitukset avainsanalla lapsen lelut

Mun oma äiti muistaa usein kertoa, kuinka näki viimeisen (barbieilla) leikkiyritykseni. Olin hakenut ison barbietaloni olkkariin, kasannut ja sisustanut sen ja ottanut nuket esiin. Olin tuolloin suht vanha, ehkä jo seiskalla? Tuota kertaa ennen oli ollut piiiiitkä tauko leikeissä, mutta halusin nähtävästi kokeilla vielä viimeisen kerran. Aikani yritin, jonka jälkeen totesin äidille:"Mä en osaa enää leikkiä". Muistan tuon kerran itsekin. Leikki ei vaan lähtenyt. Se tuntui teennäiselle, vaikka puitteet oli enemmän kuin kunnossa!

Kuuntele alta tuorein SITNB-podcast siitä, kuinka äidin "pitäisi" olla valmis uuteen rooliin jo ennen lasta:

En usko osaamattomuuteni leikkiä johtuvan siitä, etten "uskaltaisi heittäytyä". Viikottain heittäydyn laulamaan ja tanssimaan lastenlauluja tyttäreni kanssa.

Oma lapsi ei muuttanut asiaa. En osaa vieläkään leikkiä leluilla. En usko sen johtuvan siitä, etten "uskaltaisi heittäytyä". Viikottain heittäydyn laulamaan ja tanssimaan lastenlauluja tyttäreni kanssa eikä edes se haittaa, että illalla naapurit näkevät meille suoraan sisälle. Sellainen perinteinen hahmoilla leikkiminen on vain tosi hankalaa, vaikka sitä silloin tällöin yritänkin. En usko myöskään, että se johtuisi mielikuvituksen puutteesta tai siitä ettei se olisi koskaan "kehittynyt", koska pienempänä leikin paljon itsekseni.

Tämä "kaukoputki" piti rakentaa, kun taapero näki muumipapalla kaukoputken ja halusi tietty samanlaisen :D
Tämä "kaukoputki" piti rakentaa, kun taapero näki muumipapalla kaukoputken ja halusi tietty samanlaisen :D
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Siispä teemme paljon kaikkea muuta. Meidän juttumme on esimerkiksi askartelu, jota teemme viikottain – joskus useammankin kerran. Ei ne mitään Picasson töitä tai Einsteinin ideoimia ole, mutta taidankin olla juuri sopivalla taapero-tasolla niiden kanssa! Laitamme ruokaa ja leivomme yhdessä ja näiden lisäksi teemme kotitöitä, kuten pesemme, ripustamme ja lajittelemme pyykkejä. Me myös piirrämme eri välineillä, muovailemme vahoilla ja asettelemme hamahelmiä. Olen mielestäni myös melko hyvä keksimään eri hahmoleikeille alun, josta taapero osaa sitten itsekseen jatkaa. Ja jos ei osaa, onneksi isi rientää apuun! Hän kyllä osaa pikku-ukko- ja autoleikitkin!

Osaatko sä leikkiä leluilla?

psst! Meidän helppoja askarteluja löytyy instagramista hashtagilla #amatööritaskartelee

Kommentit (2)

Satu K.
1/2 | 

Tavallaan joo, mutta tavallaan en. :D Meillä myös isi on tässä kyllä parempi, se keksii pikkuautoleikkeihinkin vaikka mitä uusia juttuja (joita minä sitten kopioin :D). Kirjojen lukemiseen taapero sit taas kelpuuttaa lähes pelkästään mut. <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Keskikerrosesittelyn jälkeen sain instagramiini otsikossakin näkyvän kysymyksen: Missä te oikein säilytätte leluja? Tekstissä (ja ig-tv-videolla) mainitsin, että olemme 90%:ia päivien valveillaoloajasta keskikerroksessa, niin pakkohan siellä on lelutkin olla. Ja niin onkin!

Alla meidän (lue: minun) säilytysratkaisumme:

Eteisestä olohuoneeseen tultaessa on vasta Ikeasta tilattu Stuva-laatikosto, jonne mahtuu isommat lelut kuten Little People -sarjan linnaa ja maataloa ja isompia autoja. 

Television alla meillä on miehen (myös ikean osista) tekemä, seinään kiinnitetty, laatikosto, jossa säilytämme vähän milloin mitäkin. Tällä hetkellä siellä on jotain lautapelejä ja pikku-ukkoja.

Pikku-ukkoja löytyy myös Jollyroomista tilatun pienen pöydän kahdesta pienemmästä laatikosta ja isompaan pöytäsarjan laatikkoon on päätynyt palapelit.

Nurkan Ikean Kallax -hylly laatikoineen piilottelee Duploja, vesivärejä ja kyniä sekä kirjoja. 

Kirjoille on varattu pari alinta laatikkoa, niin taapero yltää ne ottamaan itsekin. Ja niitähän kyllä sitten rassataan päivästä toiseen!

Duploja meillä on vielä suht vähän, joten vielä ne mahtuvat helposti yhteen tällaiseen laatikkoon. Tulevaisuudessa pitää ehkä keksiä jotain muuta?

Viimeisenä - mutta ei vähäisimpänä - minun serkuilta peritty Brion junarata oheistuotteineen. Se on turvassa rahin sisällä, josta se on helppo ottaa leikkeihin mukaan.

Uuden sohvamme sisältä paljastui myös pieni säilytystila, jonne mahtui kivasti kaikki pehmolelut, jotka tähän asti ovat pyörineet milloin missäkin! Lisäksi yläkerrassa, lasten huoneessa, on joitakin leluja komerossa. Yritän vähän vaihdella aina näitä keskenään, koska hetken piilossa olleet lelut tuntuvatkin yhtäkkiä ihan uusille! 

Miltä näyttää? Olisiko lisävinkkejä lelujen säilytystiloja ajatellen? Uskon, että leikkikalujen määrä ei tästä ainakaan vähene!

Alla ig-tv koko kotiesittelystämme!

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon ja vauvan äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018

Instagram