Kirjoitukset avainsanalla äidin omatunto

Podcast äitiyden roolin aiheuttamista kasvukivuista – kuuntele!

Jouduin vastikään kokemaan sosiaalisen median turbulenssia, kun kuvailin vauvan vituttavan minua aika ajoin. Turbulenssi liittyi haastatteluun, jonka annoin Yle Akuutille. Kirjoitin aiheesta myös blogiini otsikolla Kun kaikkia perheessä kiukuttaa.

Varsinkin tietyn ikäluokan leidit kokivat velvollisuudekseen tulla kertomaan, kuinka heillä vauva-arki oli kuin ruusuilla tanssimista ja nauttimista hetkestä toiseen. Lisäksi mietittiin, “miksi niitä lapsia pitää tehdä, jos ne alkaa ottamaan päähän”.

Siinä syyllisyyden ja häpeän mylläkässä itkin: mitä meninkään sanomaan. En siksi, että kuvailin tunnettani sanalla vitutus, vaan siksi, että kuvailin sitä ääneen. Kyllä minä tiedän, mitä sanalla tarkoitin. Tarkoitin juuri sitä, miltä tunnin välein imettämään herääminen kahden vuorokauden synnytyksen, kolmen vuorokauden sairaalavalvomisen ja viikon tiheän imun valvomisten jälkeen tuntuu.

Ei se tunne ole harmitus. Minua harmittaa, jos taaperoni hieroo muovailuvahaa mattoon kiinni. Eikä se tunne ole ärsytys. Minua ärsyttää, kun uusiin pieruverkkareihini on jäänyt lappu enkä löydä saksia. Eikä se tunne ole inhokaan. Minua inhotti, kun taaperoni yrjöä osui suuhuni enkä ehtinyt väistää. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Jokainen päivä käyn läpi koko tunteiden skaalan lapsiani kasvattaessa.

Voi että rakastan sitä ääntä, kun tyttäreni tassuttelee aamuisin huoneestaan viereeni! Mutta voi herranjestas hävettää, kun hän heittää itsensä spagetiksi Prisman lattialla. Vauvani on universumin ihanin jokellellessaan, mutta onko sitä aivan pakko tehdä öisin useampi tunti?

Joka päivä joudun hengittelemään syvään, etten lähde tahtoikäiseni tunteiden purkauksiin mukaan. Ja läheskään aina hengittelyt ei auta.

 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Joka päivä joudun hengittelemään syvään, etten lähde tahtoikäiseni tunteiden purkauksiin mukaan. Ja läheskään aina hengittelyt ei auta. Ja parin minuutin päästä katson esikoistani leikeissään, enkä voisi olla enää rakastuneempi. Onneksi lapset osaavat olla empaattisempia, kuin monet aikuiset. Nämäkin itkut nähdessään, taaperoni sanoi rauhallisesti: “Ei hätää äiti”. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Äitiys on todella kaikkien näiden edellä mainittujen tunteiden vuoristorata. Jatkuva sellainen. Voisin vannoa, että olen käsitellyt vanhemmuuteni aikana jokaista tunnetta, mitä maailma päällään kantaa.

Otsikossa voisi yhtä hyvin lukea “isyys”, mutta itse edustamaani äitiyden soppaan kuuluu vielä lisäksi eri tuhti lajitelma raskaus- ja imetyshormoneja, joita isät eivät saa kokea.  Ja kaikista hormonimyrskyistä, negatiivisista tunteista ja vitutuksesta huolimatta, kirjoitin  juuri “isät eivät SAA kokea”. En kirjoittanut “joudu”. Vaan “saa”.

 

Kommentit (26)

Vierailija
1/26 | 

Mitä se nyt enää itseä auttaa, tässä ja nyt, jos joku sanoo hänellä olleen ihanaa vauva-aikaa n. 30-50-vuotta sitten? Tämä on minusta se perusmysteeri näihin kommentteihin liittyen, jossa ihmiset viittaavat muistikuviinsa omasta vanhemmuudestaan ajalta kauan sitten.

On kyllä kohtuuton vaatimus ankaran univajeen kanssa kamppailevalle ihmiselle, jonka pitää olla toimintavalmiudessa 24/7 ja ylittää omat tarpeensa toistuvasti, että tunneskaalaan ei mahtuisi myös ankaraa vitutusta. Voimia jaksamiseen!

Iitamaria
2/26 | 

Älä välitä niistä leideistä.   Olet hyvä äiti ja olet hyvä äitiydestä kirjoittaja. Tiedän sen, luin sun postauksia koko viime talven vauva kainalossa, sain niistä lohtua, iloa ja tukea. Sä olet hyvä.

Oli aihe mikä vaan, aina sitä narinaa löytyy. Älä välitä hittojakaan.  Sä olet just  hyvä noin.

Vierailija
3/26 | 

Voi, turhaan olet itkenyt! Ihanaa, että joku uskaltaa puhua myös niistä äitiyden ns. kielletyistä tunteista. Se on rohkeaa ja auttaa varmasti meitä muita välillä vittuuntuneita äitejä. Onneksi on myös niitä täydellisiä äitejä, joita ei ole silloin 20 vuotta sitten vituttanut mikään, kultaiskohan aika muistot. ;)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ja niiden äitien lapset saattaa nyt tuntea vitututusta mutta eivät uskalla sanoa sitä ääneen tai hakea äidiltään tukea, koska eihän sitäkään nyppinyt! 😳

Vierailija
4/26 | 

Kyllä on tuttuja tunteita. Itellä 9v 1v8kk ja 2kk lapset ja käyn joka päivä kaikki mahdolliset ja mahdottomat tunteet lasten kanssa läpi. Millon suorastaan vituttaa kun isoin on esiteini hirviö tai taas kerran jättäny läksyt tekemättä ja millon itken onnesta kun joku on onnistunu jossain. Olen sanonu jo muutaman vuoden että ainoot ketkä voi saada suuttumaan nollasta sataan on mun omat lapset mutta ne on myös ne ainoot siihen että saa mut nauramaan, itkemään, tuntemaan valtavaa ylpeyttä, epätoivoa, vitutusta rakkautta ja kaikkea siltä väliltä.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kiitos kommentista! ja voi jestas, mua kyllä jännittää noi teiniajat :D koska osaan niin kuvitella tän rakkaus/vitutus-meiningin moninkertaisena silloin! huhhu... :D tsemppiä!!

Neljän äiti
5/26 | 

Ihanaa että olet rehellinen. On meitä muitakin rehellisiä äitejä. Minä esimerkiksi, ylpeä vaikkakin paheksuttu huono äiti.

Minulla on neljä lasta joista yhteenkään en ole sektion jälkeen tuntenut tunnesidettä, sama kuin vieras lapsi annettaisiin syliin ja siihen on tottuminen. Kuten sanoin, olen vuoden huono äiti ja tästäkös nuo suvun muut raskausaikana tupakkaa kaksin käsin vetäneet ja synnytyksen jälkeen pian imetyksen lopettaneet ja mäkkärillä lapsensa syöttäneet äidit saavat kicksejä.

Itse toki imetin jokaista 2 vuotta, luomusoseet tein itse ja päihteet jätin elämästäni kokonaan jo ensimmäisen raskauden aikana. Kotiäidiksikin jäin jotta lasten ei tarvitsisi ennen kolmen vuoden ikää mennä hoitoon. MUTTA millään tällä ei ole väliä. Pahin syntini on olla rehellinen ja aito.

Ps. Rakastan lapsiani ja tekisin mitä vain heidän puolestaan, mutta kyllä ne välillä myös vituttaa. Rankastikin!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

No just tuosta aiheesta - siis että rakkaus antaa odottaa itseään - puhuin tuossa podissakin! meilläkin se tuli sen huolenpidon kautta - ei vaan tippunu niskaan. Alateitse syntyneen kuopuksen kanssa rakkaus oli huomattavasti vahvempaa heti alusta alkaen, mutta en koe että kumpikaan lapsista olisi toistaan mitenkään tärkeämpi tms. Hienoa, että oot rehellinen! Sitä maailma tarvii, kunhan samaan luonteenpiirteeseen sitoutuu myös toisten kunnioittaminen :) ! 

Vierailija
6/26 | 

Kyllä ne vanhemmat jotka väittää että oma jälkikasvu ei ole koskaan vituttanut valehtelevat ja rankasti! 😄 Toisaalta se rakkaus jota omia lapsia kohtaan tuntee on myös sellaista jota ei vaan voi käsittää ennen kun lapsia on. Rakastan miestäni todella paljon mutta siitä rakkaudesta ei voi puhua edes samana päivänä sen rakkauden kanssa jota tunnen lapsiani kohtaan. Kun on uhmaikäisen ja 4kk tissimaratoonari niin päivittäin vituttaa mutta myös nousee niitä valtavia rakkauden tunteita. Pysyy balanssissa 😄

Tuuli83
7/26 | 

On tervettä myöntää ääneen ne ikävät tunteet ja päästellä höyryt ulos :) Sanon aina työpaikallani opiskelijoillekin, että itseään täytyy suojella: vittuilua eikä muutakaan henkistä väkivaltaa tarvitse ottaa vastaan. Vähän sama pätee tähän. Jos kaiken nielee ja vain hymyilee, on ihan selvää, että joskus se räjähdys tapahtuu. Jokaisen olisi syytä opetella itsetuntemusta. Itse en kestänyt vauva-aikoina yhtään yö-heräämisiä ja aika huolella purkauduin miehelle niistä.

Nuo puheet täydellisten äitien suusta voi jättää omaan arvoonsa, tuollainen itsensä kehuminen kertoo kyllä aika vakavista ongelmista ja huonosta itsetunnosta. Tsemppiä! :)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kiitos! ja samaa mieltä, että ei voi olla tervettä vaan niellä kaikkia negatiivisia tunteita. voi tätä meidän suomalaista kulttuuria tunteiden näyttämisen osalta!

Shys
8/26 | 

Onneks kunnon itku auttaa aina!
Voimia voimia voimia! Ja paljon myös niitä hyviä hetkiä!

Vierailija
9/26 | 

Minä synnytin lapseni 80-luvulla. Ja kyllä, jaan tuntemuksesi. Tuli monesti sanottua, että tekis mieli ottaa lapsia niskasta ja heittää parvekkeelta alas. Kukaan ei koskaan antanut palautetta puheistani, mutta mitä lie selän takana sitten puhuivat. Miksi ei saa sanoittaa väsymystä, mikä lapsista tulee? Nehän on vain sanoja. Eikä niitä lapsille sanota. Väsymys yms. täytyy saada jollain tapaa ulos. Ei se tee äidistä huonoa! Typeriä ovat saamasi kommentit!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Mä uskon että sä oot ollu aika aikasi edelläkävijä koska vieläkin noista sanoista järkytytään VAIKKA ne todella ovat vain sanoja.

Vierailija
10/26 | 

Kyllä muaki vituttaa päivittäin joku asia lapsissani. Pienimmällä 11kk on vaihe, että huutaa ihan saatanasti kun lähetää päikkylenkille. Vaikka 10min huutaa. Vaikka ei siihen kuole niin enemmän sana vituttaa kuvaa mun tunnetilaa, kuin et harmittaa. Isoveli tönii pienempää nurin niin kyllä se pidemmän päälle vituttaa, kun ei mene perille hyvällä eikä pahalla, vaikka tiedät että nahinat on normaalia ja vaihe vaan. Kun toine ei usko jotakin asiaa vaikka sanot vaikka missä vaiheessa, niin kyllä se vituttaa kun ei se kuuntele. Kuulee mutta ei kuuntele. Ja tiedät että Noh, ethän itsekään aina kuuntele mitä lapsi sanoo. Mun mielestä luodaan iha hirvee paine kaikelle, kun ei saa sanoa että hermot menee. Vaikka monta kertaa päivässä. Ei se kerro sun jaksamisesta vaikka vituttaa tai hermostuttaa. Hermostuminen on iha ok joskus. Ennen pärjättiin tilanteessa kuin tilanteessa. Nimenomaan, pärjättiin. Mä haluan tehdä muuta kuin vaan pärjätä. Tsemiä sulle, täysin normaalilta kuulostaa.

Henna_
11/26 | 

Kyllä lapset saa vituttaa. En usko että he ketkä sanovat että vauva-aika oli pelkkää ruusuilla tanssimista ja ihanaa ainaa puhuvat täysin totta. Tai ovat erittäin hyviä valehtelemaan itselleen ja muille. Tai kuten joku yllä mainitsi, aika on kullannut muistot. Miten voi tietää, että "empäs hankikkaan lapsia, koska lapset voivat välillä vituttaa minua", kun niitä ei ole itsellä aiemmin ollut? Eikä sekään ole hyvä että yrittää tukahduttaa nämä tunteet eikä puhu niistä kenellekkään. Tässä maailmassa on muutenkin todella isot paineet "olla täydellinen äiti", mitä ikinä se tarkoittaakaan. Ihanaa kun joku uskaltaa puhua näistä ns. kielletyistä tunteista ääneen! Suurin osa vanhemmista niitä varmasti kokee päivittäin, sanoo sitä ääneen tai ei. Itse koen huonoa omatuntoa pelkästään ajattelemalla että kylläpäs vauvani nyt vituttaa, kiitos tällaisten "täydellisten äitien". Vaikka järjellä ajattelen että se on täysin hyväksyttävää ajatella niin.
Minullakin suurimmat vitutuksen tunteet tulee, kun olen väsynyt. Kun yö on nukuttu huonosti, pätkissä ja herätty ennen kukonlaulua. Väsymys on minun äitiyden suurin haaste. Väsyneenä en meinaa jaksaa ja pinna palaa nopeasti. Olen aina tykännyt nukkua, mennä aikaisin nukkumaan ja pitänyt huolen että saan nukuttua tarpeeksi monta tuntia yössä. Ennen vauvaa siis :D Ehkä vielä joskus saamme kunnon yöunemme takaisin! ;)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Täähän oli ku mun suusta! 😊 Ja just väsyneenä kaikki tuntuu nii raskaalle. On tässä aika hyvin oppinut sitä sietämään, mutta kyllä silläki sietokyvyllä rajansa. Siis siihen että se väsy ja kaikki muukin todella alkaa vituttaa! 🙈

Vierailija
12/26 | 

Oman äitini sukupolvi ei saanut tuntea juuri mitään muitakaan tunteita kuin ne, mitkä on 50-luvun perheenemäntää kuvaavissa julisteissa esitetty. Ja aikaiseksi on saatu valtava lauma passiivis-aggressiivisia, omaa tahtoa tai toiveita ilmaisemaan kykenemättömiä, katkeroituneita naisia, jotka ovat käyttäneet leijonanosan elämästään jonkun negatiivisiin tunteisiin kykenemättömän satuhahmon larppaamiseen. He olisivat ansainneet myös kaltaisiasi esikuvia, jotka olisivat näyttäneet, että maailmaan mahtuu puhetta ja tunteita ja jopa äidille on hyväksyttävää olla inhimillinen.

Toki
13/26 | 

Tässäkään ei ole yhtään negatiivista kommenttia. Missä ne täydelliset äidit on? Niiden kommenteista usein puhutaan, mutta harvemmin kommentointia näkee??

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Toki mun blogin "kohdeyleisö" on eri kuin vaikka ylen fb-ryhmän. Täällä - samoin kuin igssä - saan paljon tukea ja rakentavaa kritiikkiä. En haukkuja vaikka erilaisia mielipiteitä onkin ollut. Ehkä siksi ei näy negatiivisia kommentteja?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuten voitiin arvata, viimeisin tekstini herätti tunteita. Tämä kotihoidon ja päiväkodin vertailu tuppaa usein tuoda esiin aika tuomitsevia kommentteja ja oon huomannut, että keskusteluista löytyy aina neljä päätyyppiä:

Äidit, jotka pitävät lapsensa kotona, mutta eivät tuomitse toisin toimivia

Nämä äidit siis nauttivat kotona olemisesta lapsen kanssa täysin rinnoin. Samasta syystä he eivät tuomitse toisin toimivia vaan heidän mielestä jokainen perhe tietää itse heille parhaimman ratkaisun.

Äidit, jotka vievät lapsensa päiväkotiin, mutta eivät tuomitse toisin toimivia

Näillä äideillä ei ole tarvetta tuomita toisten päätöksiä, koska ovat itse varmoja omastaan.

Näilläkään äideillä ei ole tarvetta tuomita toisten päätöksiä, koska ovat itse varmoja omastaan. Syyt lapsen päiväkotiin viemiselle (vaikka itse on kotona) voi olla omassa jaksamisessa, opiskeluissa, sivutöissä, uudessa perheenjäsenessä tai missä vaan – loppupeleissähän ne syyt eivät kuulu kellekään muulle kuin asianomaisille.

Äidit, jotka pitävät lapsensa kotona ja tuomitsevat päiväkotiin vievien lasten vanhemmat

Tähän itse törmään, mikä on hämmästyttävää. Siis se, kuinka sitä omaa kruunua halutaankaan kiillottaa piilotuomitsevilla kommenteilla, kuten: "Kotona hoidin, ei tulisi mieleenkään pitää muita lapsia päikyssä jos itse olisin kotona."
Suoraan sanottuna näiden äitien maailmankatsomus vaikuttaa surullisen suppealta. Elämä nähdään todella mustavalkoisena eikä osata astua toisen saappaisiin. Minusta usein tällaisten äitien kommenteista paistaa läpi myös jonkinsortin kateus ja katkeruus.

Äidit, jotka vievät lapsensa päiväkotiin ja katsovat kotona lapsiaan hoitavia äitejä nenää pitkin

Ehkä nämäkin äidit olisivat halunneet jäädä itse kotiin, mutta perheen taloustilanne ei sallinut?

Näillä äideillä saattaa omasta mielestäni olla sama syy käyttäytymiseen kuin aiemmin mainituilla: katkeruus. Ehkä nämäkin äidit olisivat halunneet jäädä itse kotiin, mutta perheen taloustilanne ei sallinut? Ystäväni on hoitanut kotona kaikki kolme lastaan ja hän sanoi kuulleensa vähän väliä kommenttia, kuinka makaa kotona verorahoilla. No, newsflash: myös vanhempainvapaatuista menee verot! Plus, että mitä nyt oman lapsen kanssa on kotona ollut, niin siinä ei kyllä makaamaan ehdi!

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Kunnalla on velvollisuus järjestää hoitopaikka kaikille sellaisen haluaville – ei muilla äideillä.

Taloustilanne ei ole muiden vika. Jos halutaan antaa kaikille haluaville mahdollisuus olla kotona lasten kanssa, on syytä katsoa päättäjien suuntaan. Kotihoidontuki on tosi pieni palkka, joten ei se ole ihmekään jos eivät rahat vaan riitä. Toinen mihin törmään, ovat syytökset siitä, miten kotona olevan vanhemman päiväkodissa oleva lapsi vie paikan turhaan. Ensinnäkin kuka sen rajan määrittää mikä on turhaa ja toiseksi, ei tuokaan ole toisien äitien syy. Jälleen voidaan katsoa kunnan suuntaan: heillä on velvollisuus järjestää hoitopaikka kaikille sellaisen haluaville. Ja mielestäni tässä asiassa on turha keksiä porsaanreikiä, kuten "hoitopaikka mahdollisimman läheltä kotia" ja sitten ei löydy paikkaa 10 kilometrin säteeltä. Silloinkaan se ei ole muiden äitien vika!

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Mihin ryhmään näistä sä kuulut? Jos vastasit jomman kumman tuomitsevista, voisiko syy tuomitsemiseesi olla kuitenkin jossain muualla kuin siinä toisessa perheessä? Musta tuntuu, että me äidit osataan hoitaa itsemme tuomitseminen niin hyvin itsekin, ettei siihen tarvitsisi muita äitejä. Sen sijaan voisimme tukea toistemme päätöksiä ja ymmärtää, että oma ratkaisu ei välttämättä ole oikea kaikissa perheissä.

Kommentit (3)

Annikaaaa
1/3 | 

Kaikki tekee niin kuin parhaakseen näkee ☺️ ketään tuomitsematta jokaisen valinta on varmasti se oikea juuri heille.

HH1234
2/3 | 

Mun mielestä tästä ei voi olla toisen puolesta mitään mieltä. Omalta osaltakin asian tietää todennäköisesti vasta kun asia on itselle ajankohtainen. Lasten iät vaikuttavat myös paljon siihen millaiseksi perhearki muodostuu, samoin vanhempien jaksaminen. Itse olin ennen lapsia sitä mieltä, että hoidan molemmat lapseni kotona niin kauan kun itse olen. Nyt ihmettelen miksi en vienyt jo aiemmin vanhempaa pk:iin?? Nykyään suosittelen kaikille asiasta kysyville, erityisesti niille joilla lapset suhteellisen pienellä ikäerolla, että pitäkää/laittakaa vanhempi lapsi pk:iin jos vain pystytte, edes osaksi viikkoa.
Myös nuorempi sisarus ansaitsee jakamatonta huomiota, mikä meillä ainakin kärsi kun isosisko oli vielä kotona. Nyt kun vanhemmalla tytöllä alkoi pk, niin olen vasta huomannut kuinka "vasemmalla kädellä" hoidettuna pikkusisko on saanut kasvaa nämä 1,5v. Nyt meillä on 3päivänä viikossa yhteistä, kahden keskistä aikaa nuoremman neidin kanssa kun isompi on hoidossa. Ja huomaan kuinka tärkeää se on meille molemmille. Myös oma suhteeni uhmakkaan päiväkotilaisen kanssa on tasaantunut, samoin sisarussuhde tyttöjen välillä. Meillä isosisko 3,5v kaipaa selkeästi jo omaa tekemistä, oman ikäisten kanssa.
Vanhempi lapsi oppii pk:ssa ryhmätaitoja ja luottamaan myös muihin aikuisiin kuin vanhempiin/isovanhempiin. Syyllistäminen ja syyllistyminen on tässä asiassa täysin turhaa. Kukin tekee päätökset omalta osaltaan, eikä se ole muilta pois, ei edes lapselta/lapsilta -päinvastoin.

Mamalii82
3/3 | 

Nää on vaikeita juttuja ja herätti itsessäkin voimakkaita tunteita ensimmäisten lasten aikana. Etukäteen jo tiedettiin, että halutaan pitää lapset kotihoidossa pitkään ja sen mahdollistamiseksi säästettiin niin paljon rahaa kuin pystyttiin (otettiin lainasta lyhennysvapaata yms.). Silti tuntui, että muiden ajatus oli välillä, että onpa tolla helppoa, kun mies elättää ja saa olla ”vaan kotona”.
Lisäksi sain negatiivissävytteisiä kommentteja, että lapseni ovat niin kiinni minussa ja arkoja, koska eivät ole hoidossa. Naapuri myös ystävällisesti kertoi kuinka lapset, jotka ovat olleet kotihoidossa eivät osaa päiväkotiin mennessään mitään. Silloin tuntui välillä pahalta ja siltä, että piti puolustella omaa valintaa. (Mietin myös, että miksi 2-3 - vuotias lapsi ei saisi olla kiinni äidissä ja mitä tämän ikäisen pitäisi niin kovasti osata? Ihan taitavia ja fiksuja lapsia noista on kasvanut kotonakin. Ehkä joku muu leikkaa saksilla ja värittää paremmin, kun taas meillä on keskitytty enemmän tunnetaitoihin ja menty lasten omien taipumusten mukaan. Luettu & laulettu paljon yms.
Nykyisin lapsiluvun kasvettua nämä asiat eivät enää mene niin kovasti tunteisiin. Ja nyt ymmärrän myös paremmin, että lapset ovat niin erilaisia. Meillä isommille aroille lapsille on nimenomaan ollut tärkeää olla kotona pitkään, kun taas tämän pienimmän voisin hyvin kuvitella vieväni hoitoon jo aiemmin.
Ja itse olin myös ajatellut, että voisin viedä nuo isommatkin hoitoon (20h/vko) vauvan synnyttyä, jos tarve vaatii. Olin etukäteen huolissani jaksamisestani aiempien kokemusten; raskauden jälkeisen masennuksen & uupumuksen vuoksi. Ajatus kaatui kuitenkin siihen, että se olisi ollut taloudellisesti niin ei-kannattavaa (kuntalisän & kotihoidontuen laskiessa ja vastaavasti hoitomaksujen noustessa).
Onneksi kaikki on kuitenkin mennyt hyvin ja koen, että jaksan hienosti. Nautin kovin lasten kanssa kotona olosta ja oon tosi kiitollinen, että se on ollut mahdollista.
Mutta summa summarum, nää on niin monisyisiä juttuja...eikä ikinä voi tietää miten joidenkin muiden kotona on asiat ja miksi ratkaisut on tehty ellei ole asianomaisilta itseltään sitä kuullut.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Maanantai- ja tiistaipäivät ovat meillä äiti-vauva-aikaa. Näinä päivinä taapero menee päiväkotiin, jossa hän aloitti tämän vuoden maaliskuussa. Koko päiväkotitaival on mennyt kuin oppikirjasta ja olemme olleet äärimmäisen tyytyväisiä hoitopaikkaan.

Kuuntele alta podcast miten me pärjättiin meidän eka viikko vauvan & taaperon kanssa!

Jälleen tuo mun lemppariverbi, jota äitien elämästä käytetään: pärjätä.

Mulle oli jo raskaana aivan itsestäänselvää, että esikoinen jatkaisi hoidossa parina päivänä viikossa, vaikka jäisinkin vauvan kanssa kotiin. Olin erittäin varma tästä asiasta kunnes googletin asiaa. Ei olisi pitänyt, koska siellä lapsettomat naiset, äidit ja jopa päiväkodin hoitajat tuomitsivat hoitoonvieviä äitejä kilpaa! Muun muassa nämä argumentit vilisivät keskusteluissa: Miltä taaperosta tuntuu, kun vauva saa jäädä äidin kanssa kotiin, mutta itse ei? Kuulostaa laiskuudelta! Kyllä minä pärjäsin kuuden lapsen kanssa kotona! Jälleen tuo mun lemppariverbi, jota äitien elämästä käytetään: pärjätä.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Mun syyt esikoisen hoidossa jatkamiseen olivat seuraavat. Syyt siinä tärkeysjärjestyksessä, kun ne tulivat mieleeni:

  • Vauvallekin kuuluu kahdenkeskeistä aikaa äidin kanssa
  • Imetys vei esikoisen kanssa aluksi kamalasti aikaa, miten pystyn tarjota taaperolle mitään muuta tekemistä kuin tv:n?
  • Jos isoja muutoksia tulee välttää vauvan saapuessa, eikö mieluisesta hoitopaikasta poisottaminen olisi sellainen?
  • Jos (ja nyt tietäen että KUN) vauva nukkuu huonosti, tarjoanko taaperolle mieluummin kolme aktiivista arkipäivää äidin kanssa vai viisi väsynyttä? Maanantain ja tiistain voin nukkua silloin kun vauva nukkuu
  • Osaanko tarjota yhtä laadukasta varhaiskasvatusta? Tietenkin aika äidin kanssa ajaa tuonkin yli, mutta sitähän on silti tarjolla huomattavasti enemmän
  • Päiväkoti on ollut niin huikea, että olisi sääli menettää hoitopaikka noin mahtavasta paikasta, jonka hoitajiin taaperokin on jo kiintynyt?

Enköhän minäkin PÄRJÄISI?

Kuva: Jonna N. Photography
Kuva: Jonna N. Photography

Googlettelun jälkeen kaikki nuo syyt lensi romukoppaan ja muutuin epävarmaksi päätökseni kanssa. Enköhän minäkin PÄRJÄISI? Lopulta käännyin mieheni puoleen, joka totesi (anteeksi yleistys) miehekkään yksinkertaisesti: tietenkin annetaan olla hoidossa parina päivänä.

Nyt jälkiviisaana voin kertoa meidän tehneen oikean päätöksen ajatellen meidän perhettä. Esikoisemme on hyvin touhukas ja vauvan valvoessa yöt, en olisi voinut vastata taaperon tarpeisiin. Alkuviikon ohjelma on mennyt nyt juuri niinkuin ajattelin: imetän, nukun vauvan kanssa, imetän, pesen pyykkiä, imetän, nukun vauvan kanssa, imuroin, imetän, teen ison satsin ruokaa, jne... Tiistaina odotan jo seuraavaa päivää, kun saan viettää sen molempien lapsieni kanssa ja perjantaina haaveilen jo maanantaista, että saisin huilata ja siivota keittiön lattiaan jämähtäneet makaronilaatikot, joita ei ehtiny jynssätä lapsien vaatiessa huomion.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Joten, hei te Googlen keskustelijat, yksi paska mutsi täällä päivää! En vain PÄRJÄÄ, vaan myös nautin! 

Kommentit (30)

Heidi84
1/30 | 

Täällä toinen äiti, joka ajattelee juuri niin kuin sinä. Nuo samat argumentit heitän, jos joku kyseenalaistaa sen miksi meillä 3,5v ja 2v jatkaa hoidossa kun vauva syntyy.
Mä koen sen voimavarana, että lapset saa olla hoidossa.

Vierailija
2/30 | 

Teette just niinku teistä hyvältä tuntuu, vain te ootte ne jotka päättää teidän asioista, ei kukaan muu.
Meille tulee itselle loka-marraskuun vaihteessa vauva ja ennestään on 3 v tytär, koska olen tämän odotusajan ollut työtön ei meidän 3 veellä ole hoitopaikkaa mutta jos olisi ja siellä olisi tosi ihanat hoitajat niin varmasti veisin häntä sinne muutamana päivänä viikossa.

Älä kuuntele siis muita, jos he pystyy ottamaan pienen lapsen hoidosta pois koska ovat itse vauvan kanssa kotona niin antaa heidän tehdä niin mutta itse en tekisi just että säilyisi joku pysyvyys isomman lapsen elämässä vaikka vauva tuleekin. (Tässä syy siihen miksi en itse nyt laita isompaa hoitoon, ettei hänen elämä kokisi suuria muutoksia ennen vauvan tuloa. Teillä se nyt vaan on toisinpäin)
Ja kyllä säkin pystyisit aivan varmasti hoitamaan sen kuusi lasta kotona samaan aikaan.

Veljesten äiti
3/30 | 

Todella ymmärrän ratkaisunne. Meillä 2 vuotias ja 7 viikkoinen vauva. Esikoinen ei ollut päiväkodissa ennen äitiyslomaani, mutta jos olisi ollut, niin todellakin olisi jatkanut. Nyt olen ratkaissut asian niin, että esikoinen käy kerhossa kerran viikossa, muskarissa kerran viikossa isoäitinsä kanssa ja jäljellejäävinä arkipäivinä menemme perhekahvilaan, jotta esikoinen saisi imetyshetkinä ja vauvan ollessa itkuinen muutakin seuraa ja virikettä kuin Fröbelin palikat. Kotona olo kahden pienen kanssa tuntuu aikamoiselta hullun myllyltä, vaikka vauva nukkuu yönsä yllättävän hyvin (varsinkin kun esikoinen vielä päätti lopettaa päikkäreiden nukkumisen)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kuulostaa tosi hyvältä teidän ratkaisu! ❤️ Oi apua en tiedä miten selviäisin jos esikoinen lopettaisi vielä päikkäritkin kokonaan (vaikka yksittäisiä kyllä on jo jättänytkin!). Ihanaa, että teillä nukutaan öisin, voisko teidän vauva tulla opettaa meidän omalle vähän tapoja 😂

Käyttäjä30859
Liittynyt21.9.2019
4/30 | 

Meille on syntymässä pian toinen ja meillä ei ollut mielessäkään, että esikoinen 3v jäisi pois hoidosta jossa rakastaa käydä ja jossa hänellä on aktiviteetteja ja kavereita. Ja me aijotaan pitää hänet peräti 4 päivää viikossa 6,5 tuntilaisen. Mieheni mielestä hän olisi saanut jatkaa ihan normaalisti täysituntilaisena sillä Turussa on se mahdollisuus. Niinkuin sanoit vauva tarvitsee aikaa äidin kanssa. Imetys vaatii rauhaa. Äiti tarvitsee unta. Leikki-ikäinen tarvitsee ohjelmaa ja seuraa toisista lapsista eikä netflixiä ja tablettia. Hyvä heille jotka haluaa "pärjätä". Minä haluan elää tasapainoista perhe-elämää ja välttyä masennukselta.

Kahden tytön äiti
5/30 | 

Meillä lapset 2v ja 4kk. Ja kyllä, esikoinen todellakin jatkoi hoidossa 2pv/vko vauvan syntymän jälkeen. Mietin sitä tosi pitkään että otanko pois vai miten tehdään, mutta tää ratkaisu on ollut meille just oikea. Saan minäkin levätä välillä huonosti nukuttujen öiden jälkeen ja olen sitten parempi äiti aktiiviselle taaperolle. Mies oli kanssani täysin samaa mieltä, että koska taapero on hoidossa jo tottunut käymään niin miksi ottaa pois välillä ja aloittaa sitten se tutustuminen ja muu alusta kun palaan töihin.

Vierailija
6/30 | 

Meidän 3-vuotias jäi kotiin kun jäin äitiyslomalle. Kerho oli alkuun 2x3h viikossa, myöhemmin 3x3h. Lisäksi perhekerhoja ja kavereiden tapaamista lähes joka päivälle, joten ei hänelle koskaan tekemisen puute ole tullut, päinvastoin. Itsekin jaksan kotiäitiarkea paremmin kun pääsee pois kotoa sotkujen ja kotitöiden keskeltä :) päiväkoti ei ollut meille vaihtoehto, olisi joutunut vaihtamaan päiväkotia ja ryhmää eikä muutenkaan tuntunut oikealta viedä häntä hoitoon, osin johtuen hänen herkästä luonteestaan. Vauva oli ja on edelleen esikoiselle todella rakas, ei haluaisi olla erossa vaikka nyt taaperoksi kasvanut pikkuveli todellakin sotkee kaikki leikit :)

Mutta täytyy kyllä myöntää että välillä vaan lähinnä selvittiin päivästä toiseen, kun vauva alkoi nukkua todella huonosti, mies oli reissussa 2-5pv viikossa ja lasten lisäksi piti huolehtia koirasta yksin. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä pitänyt pyytää jostain apua.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

No tuossahan on kerhoista melkein sama tuntimäärä kuin meillä! 😊 Eli ei tosiaan kuulosta siltä, että olisi tullut tekemisen puutetta! ❤️

Musta on hienoa, että osaat katsoa omaa tuon ajan jaksamista objektiivisesti niin tunnistat ehkä tulevaisuudessa - tilanne ku tilanne - omia rajojasi paremmin 😊❤️

6 lapsen äiti
7/30 | 

Mulla on kokemusta niin siitä, että isompia lapsia ei viedä päiväkotiin, kuin siitä, että isompi on päiväkodissa. Kukaan ei voi tietää, mikä on kenellekin parasta ja mikä on millekin lapselle parasta-lapsetkin kun ovat erilaisia!
Mielestäni äidin hyvinvointi on siinä kohti tärkeintä, kun vauva syntyy. Kun äiti jaksaa ja voi hyvin, voi lapsetkin hyvin - oli asiat järjestetty sitten millon milläkin tavalla!!

Kuuntele siis vaan itseäsi ja omia tuntemuksiasi ja jätä muiden ihmisten mielipiteet omaan arvoonsa :)

Vierailija
8/30 | 

Hyvä teksti, etenkin tuo PÄRJÄÄMISEN korostus. Koska elämänhän tulee olla yhtä kärsimystä kaikille 🙄🙄 ihmeellinen, vanhanaikainen ja ah niin suomalainen ajattelutapa. Jos meille vielä toinen tulee niin ehdottomasti just näin! Osa-aikahoito best.

Vierailija
9/30 | 

Meillä tyttö täyttää 2v lokakuussa ja pojun pitäisi syntyä tammikuussa, eli aika samalla ikäerolla mennään kuin teidänkin perheessä. Siksi blogiasi on ollut mielenkiintoista seurata😊
Ja kyllä meillä tyttö jatkaa päiväkodissa sitten kun toinen syntyy ainakin 2päivää viikossa. Ei siksi ettenkö pärjäisi kahden lapsen kanssa kotona tai haluaisi, vaan lapsemme on niin sosiaalinen ja nauttii päiväkotipäivistä, etten pystyisi tarjoamaan samaa kokemusta samalla tavalla. Ei äiti vastaa niitä kaikkia kavereita ja tekemistä mitä tarhassa on.

Eniten mua järkytti kun katsoin instagramissa saamiasi kommentteja muilta. Ei kenelläkään ole oikeutta tuomita toisten ratkaisuja, sillä ei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla äiti! Jokainen meistä tekee varmasti parhaansa ja ne oikeat ratkaisut omalle perheelle. Turha syyllistää muita niistä! Mistä lähtien äitiys on ollut jatkuvaa suorittamista ja jatkuvaa vertailua muihin? Ollaan kaikki erilaisia ja hyvä niin. Hienoa että uskallat tuoda omat (ja varmasti monen muunkin) mielipiteet rohkeasti esille, kiitos siitä!

Annimiina
10/30 | 

Ehdottomasti teidän tilanteessa oikea ratkaisu. Meillä myös 4-vuotias esikoinen saa vauvan synnyttyä jatkaa hoidossa puolikasta viikkoa, koska viihtyy siellä, on kavereita ja touhua jota mä en todellakaan pystyisi ja jaksaisi kotona tarjota. Jos esikoinen jäisi kokonaan kotiin, hyppisi hän seinille tylsyydestä, kaipaisi kavereita ja mä repisin hiukset päästäni kun en saisi koskaan hetkeäkään levätä. Aion nauttia niistä 2-3 päivästä viikossa vauvan kanssa just nukkuen, rauhaksiin kotitöitä tehden, opiskellen ja vauvankin kanssa olemisesta 100 % nauttien mikä ei ole mahdollista jos esikoinen on 24/7 siinä. Yhtälailla sit esikoista jaksaa huomioida paremmin ja olla hänen kanssaan ne päivät kun hän on kotona ❤️

Vierailija
11/30 | 

Kaupungissa jossa minä asun on päivähoitopaikat kiven alla, eikä ole mielestäni reilua, että työssä käyvät vanhemmat eivät saa päivähoitopaikkaa läheltä kotoa, vaan pahimmassa tapauksessa vievät saman perheen lapset eri päiväkoteihin. Koska vauvan kanssa kotona olevat vievät paljon paikkoja, eivätkä luovu niistä edes siksi aikaa kun ovat kotona, joten kerhot ovat mielestäni paras ratkaisu kun toinen vanhemmista on kotona vauvan kanssa.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Mutta kai säkin sen tiedät, että ei toi oo toisten äitien ongelma vaan kunnan? Heillä pitäisi olla (jos ei jo ole) velvollisuus järjestää paikka kaikille niitä tarvitseville mahdollisimman läheltä. Ja mahdollisimman lähellä tarkoitan nyt oikeesti läheltä eikä mistään 10km päästä, koska "ei vaan ollu lähempänä paikkoja". Ei toi voi olla syy vaikka äärettömän väsyneen äidin valinnalle ottaa vanhempi lapsi hoidosta. Mitä siitäki sit seurais?

Vierailija
12/30 | 

Jokainen perhe tekee niin kuin hyvältä tuntuu. Meillä lapsilla ikäeroa 1 v 10 kk. Ei olisi tullut mieleenkään pitää esikoista hoidossa, kun vauva syntyi. Ei ollut vauvavuosi mitään pärjäämistä ja esikoisella TV:n tuijottamista, vaan ihan normaalia arkea perhekerhoineen, ulkoiluineen ja leikkeineen. Toki meillä kuopus(kin) oli hyvin nukkuva ja muutenkin elämäänsä tyytyväinen vauva. Valvovan tai muuten toisenlaisen vauvan kanssa olisimme saattaneet toimia toisin.

Maisaar
13/30 | 

Päiväkotiarki voi olla pahimmillaan kuormittavaa lapselle. Ryhmäkoot ovat isoja ja joukkoon mahtuu monenlaisia lapsia erilaisine tarpeineen. Valitettavasti henkilökunnalla voi olla on useinkin niitä päiviä, kun yritetään pärjätä. Silloin tosiaan käy mielessä, olisiko joidenkin lasten parempi olla siellä kotona sisaruksen ja äidin kanssa.

En sano tätä sillä, ettei sisarusta saisi viedä päiväkotiin. Halusin vain tuoda esiin myös tämän näkökulman:)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Oot oikeassa tän kanssa ja mulle olikin tärkeää miettiä myös sitä päätöksenteossa. Tiedän, että meidän lapsen ryhmässä on 12 lasta, jotka on jaettu kolmeen ryhmään(eli 4 lasta per hoitaja), jotka tekee isossa huoneessa mutta jaetuissa tiloissa omia juttuja (askartelee, lukee, laulaa, loruttelee, leipoo, jne.). En tiedä miten muualla eikä mua oikeastaan kiinnostakaan päätöksenteon osalta kuin oman lapsen ryhmän tavat 😊

Vierailija
14/30 | 

Hei!
Meillä myös samanlainen ratkaisu ja olen ollut siihen tyytyväinen. Ja olen potenut ajoittain hirveän huonoa omaatuntoa. Meillä lapset ovat aina menneet mielellään hoitoon. Kiitos tästä kirjoituksesta. Olen kuullut ratkaisustamme usein negatiivista kommentointia.

Vierailija
15/30 | 

Todellisuushan ei sitten välttämättä ole sitä, että toiminnot tehdään aina pienissä porukoissa. Pienryhmät kyllä on, mutta suurinosa päivästä kuluu kuitenkin metelissä, vaikka osa jutuista erikseen olisikin. Tässä on varmasti paikkakohtasia eroja, mutta ainakin tämä kokemus itsellä monesta eri ryhmästä, joissa olen ollut töissä. Pienryhmätoiminta ei vielä ole ihan joka paikassa se mitä siltä ehkä toivottaisiin.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Uskon sua, mutta mä kyllä luotan omaan ratkaisuuni tietäen faktoja ryhmästä. Ja me vielä saadaan säännöllisen epäsäännöllisesti videokuvaa lapsestamme ja niistä saa musta aika hyvin kuvaa kuinka kova meteli siellä on. Ehdottomasti kovempi kuin kotona eli huopatossutehtaalla, mutta ei mielestäni kova. 😊

Vierailija
16/30 | 

Olipa virkistävä näkökulma! Meilläkin esikoinen jatkoi 2 päivää viikossa hoidossa, kun keskimmäinen syntyi. Ikäeroa oli 3 vuotta. Minäkin olisin taatusti pärjännyt, vaikka esikoinen olisi ollut koko ajan kotona, mutta nyt meillä oli itse asiassa aika huippu vauvavuosi! Esikoinen viihtyi ryhmässään, siellä oli ihanat hoitajat ja kivoja ja tärkeitä kavereita. Irtisanottiin hoitopaikka sitten myöhemmin (oli ns. väärällä puolella kaupunkia jatkoa ajatellen) ja vauvavuoden jälkeen hän pääsi 4-vuotiaana seurakunnan kerhoon 2 päivänä viikossa. Sekin on jännä, että kerhot hyväksytään kyllä! Mutta päivähoito ehdoton ei, vaikka tuntimäärät usein hyvin lähellä toisiaan.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Samaa oon miettiny! 4h kolmena päivänä viikossa kerhoa on ihan eri kuin vajaa 16h kahtena päivänä viikossa päiväkotia 🤔 jossa nukutaan ja ulkoillaan osa.

Vierailija
17/30 | 

Meillä oli esikoinen vauvan syntyessä 1v5kk. Hän ei vielä tuolloin ollut hoidossa ja oltiinkin yhdessä kotona ensimmäiset 4kk. Ja oli todellakin pärjäämistä, vauva kun osoittautui melko vaativaksi tyypiksi! Onneksi sentään nukkui ihan ok, niin sai esikoisen kanssa touhuttua välillä kahdestaan. Vauvan ollessa 4kk esikoinen aloitti hoidon, jossa oli 3 päivää viikossa. Paras ratkaisu meille, erityisesti äidin jaksamisen kannalta! Syyllisyys oli aluksi itsellä hirveä, mutta onneksi kestin, koska tällä ratkaisulla oltiin lopulta kaikki niin paljon tyytyväisempiä. Jokaiselle sopii eri järjestely eikä todellakaan ole muiden asia sitä arvostella.

Vierailija
18/30 | 

Ymmärrän varsinkin yli 3v lapsien kohdalla tarpeen saada varhaiskasvatusta, mutta vain joku n. 4 tuntia päivässä. Sitä en ymmärrä että pidetään vaikka 8-16 tai jopa enemmän, jos perheessä ei ole jotain ongelmaa miksi näin toimitaan. Samoin en ymmärrä että noin vuoden ikäinen lapsi tuodaan hoitoon 7-16 myös silloin kun on äidillä töistä vapaapäivä, sen ikäinen lapsi tarvitsee eniten omaa perhettään.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Meidän 2,5v on noin 8-16 maanantaina ja tiistaina päiväkodissa ja ollaan erittäin tyytyväisiä just tähän järjestelyyn. Taapero on sitte viisi päivää putkeen aina mun ja vauvan kanssa. Tää toki vaatii sitä että pidetään päiväkodin rytmistä kiinni noinakin päivinä, mutta se on osoittautunut erittäin helpoksi 😊

Vierailija
19/30 | 

Pienet tarvitsevat äidin läsnäoloa ja isänkin. Se miten sen järjestäää, niin vaihtoehdot on monet.

Itse "pärjäsin" 6  lapsen kanssa kotona ja olen iloinen, että oli se mahdollisuus, vaikka ei se aina helppoa ollutkaan. Nyt on lapset päiväkodissa ja nytkin "pärjään" ihan hienosti ja olen iloinen, että on vuorostaan tämä mahdollisuus, vaikka ei tämäkään aina helppoa ole. 

Elämä on vastakohtaisuutta, ihanaa ja kauheaa, koska elämä on. Siihen ei vaikuta se onko lapsi hoidossa vai ei. :) 

Joskus mulla särähtää korvaan sanat "paras äiti lapsilleen". Ei tarvitse olla paras,  riittävän hyvä riittää. Rakkaus on kuitenkin kaikkein tärkeintä vanhemmuudessa. Ei laadukas varhaiskasvatus,vaikka sekin voi toki auttaa. 

Kun tekee sen mikä itsestä tuntuu hyvältä, niin silloin se mitä muut ajatteleee on SO! ;)

Vierailija
20/30 | 

”Elämä on vastakohtaisuutta, ihanaa ja kauheaa, koska elämä on. Siihen ei vaikuta se onko lapsi hoidossa vai ei. :) ” aamen!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuuntele alta Shitty is the new black -podcast: tältä tuntuu ensimmäinen viikko vauvan kanssa

Vauvakuplasta jälleen päivää!

Nämä viikot ovat olleet niin vaaleanpunaisia, että tuntuu jo rikolliselta. Mutta koska äidin elämässä ei koskaan olla täysin puhtaat jauhot pussissa, ei vauvakuplakaan ole poikkeus. Huono omatunto kalvaa jo nyt riittämättömyyden ja jotenkin "erilaisen rakkauden" vuoksi.

Jostain syystä synnytyksen jälkeen esikoinen tuntui vieraalta. Tuntuu kamalalta kirjoittaa noin, mutta siltä hän tuntui. En osaa sanoa tarkalleen miksi, vaikka olen miettinyt sitä pääni puhki. Veikö hormonit minut mennessään ja vauvakuplaan ei mahtunut kuin vauva? Ärsyttikö minua taaperon uhma? Liittyikö tähänkin se, että esikoisen kanssa vauva-arki oli pitkään kaikkea muuta kuin vaaleanpunaista? Vai ylikompensoinko huomiotani, joka ei keskity enää vain yhteen? Vai mikä pahinta – Eikö mulla todella riitä rakkaus kahdelle lapselle?

Eikö mulla todella riitä rakkaus kahdelle lapselle?

Oli todella ahdistavaa miettiä syitä. Huomasin vieraantuneisuuden tunteen varsinkin, kun olin erossa taaperostani ja ajattelin häntä. Jokin oli muuttunut. Nähdessämme suhde tuntui kyllä samanlaiselta kuin aiemminkin – ehkä kun ei vain miettinyt asiaa? Googletin jo koko netin läpi, koska pelkäsin, että tunne jää päälle ja taapero kuulee ajatukseni. Lapset kun ovat niin älyttömän hyviä havaitsemaan kaikkea!

Listasin ystäväni kaksi erittäin hyvää vinkkiä kahden lapsen tuoreelle äidille

  1. Rakkaus ei jakaannu vaan tuplaantuu.
  2. Älä säikähdä, jos rakkaus ei ole samanlaista molempia kohtaan.

Jo ensimmäisen viikon jälkeen tunne katosi. Ehkä, koska vietimme taas enemmän aikaa yhdessä esikoisenkin kanssa. Synnärillä taapero kävi viettämässä vain pieniä hetkiä ja nekin koin lähinnä stressaaviksi, koska eihän pienessä huoneessa hänelle ollut mitään tekemistä. Mutta ehdin kyllä säikähtää tuota tunnetta jo ihan kunnolla!

Ehdin säikähtää tuota tunnetta jo ihan kunnolla!

Onneksi esikoisella alkoi isi-vaihe sillä punaisella sekunnilla, kun pikkuveli syntyi. Siitäkin voisi potea omatunnon tuskia tai sitten katsoa asiaa siten, että ihanaa kun isi on niin tärkeä ❤️

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

 

 

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 | 

Tunnistan täysin nuo tunteet, tulin toista kertaa äidiksi tasan kaksi kuukautta sitten. Eikä me varmaan olla ainoita...

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Eikö sitä sanota, että jos on ehtiny edes tohon pisteeseen että keskustellaan halutaanko toinen lapsi, on päätös jo tehty 😂❤️

Vierailija
3/5 | 

Samoin täällä, nyt 3kk kahden äitinä. Aluksi tuntui kuopksen synnyttyä että voinko rakastaa tätä yhtä paljon kuin esikoista, mutta sitten tunne vaihtui samaan, että etäännynkö nyt esikoisesta. Varsinkin kun kakkonen syntyi sektiolla enkä saanut nostella esikoista ja kaikkea piti varoa. Onneksi nyt tilanne kuin teillä, kaikki ovat löytäneet paikkansa kotona ja sydämessä❤

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018