Kirjoitukset avainsanalla äidin omatunto

Tätä kysymystä pohdin sunnuntaiaamuna, kun takana oli muutaman tunnin unet. Lapsi oli valvottanut meitä molempia vanhempia klo 3:30 saakka ja yöllinen show eskaloitui äidin ja isän väsyneeseen huutoon toisilleen.

Tuona iltana. niinkuin aina, menin nukkumaan miehen kanssa sanattomalla sopimuksella päätettyyn aikaan eli noin klo 22. Tästä alkaen, siihen asti, että mieheni tulee nukkumaan, taaperon heräilyt ovat mieheni vastuulla. Parhaalla tuurilla saan nukkua tuosta klo 22 alkaen klo 6 saakka putkeen ja hyvälläkin tsägällä ainakin klo 2 saakka, kun mies tulee unille (ja on hoitanut hyssytykset siihen asti). Meidän normaali yömmehän on jo pitkään ollut täysin putkeen nukuttu tai maksimissaan yhden hyssyttelyn sisältävä 12 tunnin pätkä. Tuonkin hyssyttelyn usein hoitaa Whisbear emmekä me.

Olin vihainen itselleni, koska olin antanut lapsen kiukun mennä niin ihon alle, että itkin ja kiroilin vielä ainakin 30 min tilanteen rauhoituttuakin.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Tuo yö ei mennytkään kuin Strömsössä, vaan nyt terrible two’t ovat iskeneet hyvin nukkuvaan lapseemme. Klo 22 alkaen istuimme vuorotellen mieheni kanssa lapsen sängyn laidalla ja hipsutimme, lauloimme, juttelimme, olimme hiljaa, pidimme yövaloa, otimme sen pois, pidimme sylissä, otin meidänkin sänkyymme minun viereeni, mutta se meni aivan pelleilyksi eikä mikään ei auttanut. Lopulta minun satuhierontani auttoi, mutta sitä ei voinut lopettaa. Viimeistään 10 minuuttia satuhieronnan lopetuksen jälkeen tyttö alkoi huutaa kurkku suorana äitiä (ja mä menin huutamaan kurkku suorana tyynyyn :D). Kun tätä showta oli kestänyt sinne kolmeen saakka, luovutimme. Isi lähti kellariin nukkumaan tytön kanssa, ja minä menin makkariin kiukusta puhkuen. Olin vihainen isille, että väsyneenä huusimme toisillemme. Olin vihainen lapselle, että hän ei vaan ”%#”¤&# voinut nukkua (!!) ja olin vihainen itselleni, koska olin antanut lapsen kiukun mennä niin ihon alle, että itkin ja kiroilin vielä ainakin 30 min tilanteen rauhoituttuakin.

En tiedä aistiko lapseni ärsytykseni, koska hän oli ekstraihana koko aamun.

Aamulla heräsin Kipsun kanssa ja hän otti mua edelleen päähän:”Niin siinä sitä sitten niin pirteänä leikitään, mutta yöllä ei voi nukkua? Et nyt kilju sen aamupalas perään, äiti ei nyt löydä puuropakettia, kun on silmät muurautunut kiinni väsyn takia.” En tiedä aistiko lapseni ärsytykseni, koska hän oli ekstraihana koko aamun. Hän halaili uutta muumipappaansa edessäni ja hymyili, luki rauhassa ja leikki omiaan kiltisti. Ei mennyt aikaakaan, kun hassuttelimme ja pusuttelimme iloisena. Molemmat. Ja tuo pikkupallero oli taas maailman ihanin ja kultaisin lapsi. Eihän hän tahallaan yöllä itkenyt, halusi vain olla äidin ja isän lähellä.

Vastaus siis otsikon kysymykseen: Voi kyllä! Kyllä oma lapsi voi raivostuttaa niin, että tekisi mieli alkaa itkeä. Ja joskus itkeekin! Onneksi en tässäkään kanootissa ole yksin, vaan instastoryn melkein 500 vastaajasta 99% tiesi, mistä puhun! Eli kaikki kunnossa. Nukkuvat lapsethan ovat muuten maailman söpöimpiä. Eli lääkkeenä raivoon: Katsele jotain ihanaa kuvaa, jonka olet ottanut nukkuvasta lapsestasi. Siis silloin, kun hän vielä nukkui 😉

ps. Mutta ettei menisi liian ruusuiseksi: Tällainen samanlainen show oli myös viime yönä eli taas on pää jumissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (10)

Satu K.
1/10 | 

I feel you! <3 Vaikkakin meidän taapero edelleen (mun jinxauksesta huolimatta :D) nukkuu hyvin, niin ainahan näin ei todellakaan ole ollut. Ja mulla kans menee yöllä välillä (liian) helposti hermot. Varsinkin kun yhdessä vaiheessa oli (onneksi aika lyhyt) kausi, jolloin mikään ei kelvannut, lapsi vaan itki ja huusi kurkku suorana. :( Ja sit jos hermo menee, niin tulee itelle niin paha mieli, että unta on ihan turha odotella saapuvaksi.

Mä ehkä vähän jo pelkään ennakkoon noita terrible "two'seja". Täytynee pistää valmiiksi puhelimen taustakuvaksi kuva tuosta ihanasta nukkuvasta pallerosta. :'D

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Haha suosittelen! Ja siis sepä meilläki, totuttu jo nii hyviin öihin nii nyt ku on joku tällänen ihme pelleily menossa nii tuntuu että lähtee taju... Vaikka monilla on paljo pahempaa ja pidemmän aikaa, nii ei pitäis mun valittaa😂

Vierailija
2/10 | 

Meidän neiti iältään 2v 5kk, alkoi nukkua enemmän tai vähemmän levottomasti siitä lähtien kun täytti vuoden. Nyt keväällä oli n. 5 viikon putki peräkkäin, kun voidaan sanoa ettei meillä nukkunut kukaan enempää tai vähempää. Siinä meinas jo usko loppua! Unettomuus on jotain kamalinta ikinä. Ja totisesti tiedän mistä puhut liittyen siihen, että oma lapsi voi raivostuttaa.. Toki meillä on ollut aina haasteita etenkin nukahtamisen kanssa, ihan vauvavuodesta lähtien, sekä myös muutoin liittyen niin päiväuniinkin.. Niistä haasteista vois kirjoittaa ihan oman aiheensa😅 mutta tosissaan, tää meidän neiti nukutetaan yhä aina unilleen, niin päivällä kuin illallakin. Siihen asti paijataan, lauletaan ja ollaan läsnä kunnes nukahtaa. Ensin omaan sänkyynsä, josta siirtyy yhä meiän viereen nukkumaan. Oon aina ihmetellyt, miten joku lapsi voi vaan nukahtaa itsekseen ja vielä nukkua läpi yön😂 On he kaikki niin erilaisia🧡 Toki meidän kohdalla en osaa muuta ajatella edes, oon tyytyväinen siihen että tällä hetkellä meillä nukahdetaan rauhassa, ilman titaanien taistelua, sekä pääsääntöisesti myös nukutaan vain muutamilla pienillä herätyksillä (koputtaa puuta).

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

No niin todellakin on! Oon aina sanonut, että jonkun ylemmän voiman on ollu pakko tietää, että meille on saatava hyvin nukkuva lapsi koska mä meen heti ihan rullalle jos en saa nukkua kunnon unia. Oon jo teininä menny klo 22 nukkumaan, ku muilla vasta ilta alkoi :D

Tsemppiä sinne ja kiitos kommentista <3 !

Annika79
3/10 | 

Kun meidän esikoinen oli 10 kk ikäinen, niin hän heräsi joka yö tunnin välein. En muista kuinka kauan tuota kesti, mutta sillä hetkellä tuntui että siitä ei voi selvitä hengissä. Alle 2-vuotiaana hän oli joka ikinen yö hereillä 1,5-2 h keskellä yötä. En muista tuotakaan kuinka kauan tuota kesti. Päivisin hän nukkui max puolen tunnin pätkiä. Se oli aivan sairasta.

Kaksi seuraavaa lasta ovat olleet paljon parempia nukkujia. Hirvittää luonnollisesti että voiko käydä kolmannen kerran peräkkäin yhtä hyvä tuuri. En selviä hengissä jos joudun valvomaan kaiket yöt.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

apua apua, nyt kyllä mäki ihmettelen, miten oot selvinny hengissä! Voi toivotaan, että tää uusi tulokas tulis kahteen nuorimpaan nukkumisissa!

Väsynyt mama
5/10 | 

Tää oli kuin omasta kynästä. Meidän tyttö 3.5v ja ollut aina huono nukkuja. Omasta huoneesta yöllä kulkee meidän sänkyyn ja sit monesti oma yö menee potkuja estellessä ja valvoessa kun uni katkeaa tytön sänkyyn tuloon ja siinä pyörimiseen ja ihon raapimiseen. Ja miehen kanssa tiuskitaan toisillemme kun pinna on kireällä. Saahappa nukkua koko yö häiriöittä.. Syyskuussa tulossa toinen lapsi ja pelottaa valmiiksi lähteekö viimeinenkin järki jos esikoinen ei opi omassa sängyssä olemista. Nukkunut siis 7kk iästä omassa huoneessa eikä vieläkään siellä pysy 😑

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Siis mä kauhulla kans odotan syyskuuta
Ja toivon, että nyt kesällä tää "vaihe" menee ohi. Eilen illalla saatiin tyttö klo 23 nukkumaan, ei paljoa naurata...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Paljon puhutaan kiintymyssuhteesta lapsen ja vanhemman välillä, varsinkin lapsen ja äidin välillä. Mitä jos sen syntyminen ei tapahdukaan siten, kuinka sosiaalisessa mediassa yleisesti tunnutaan rummuttavan vaan suhteen kehittyminen vie aikaa? Tunnustin aiemmassa tekstissäni arkaakin aremman asian minun ja tyttäreni suhteen kehittymisestä ja vaikka kuvittelin olevani aika yksin asian kanssa melkein puolet (46%) 400 blogin Instagram -vastaajasta myönsi omankin rakkausvyöryn lastaan kohtaan antaneen odottaa itseään.

Sen sijaan, että olisin antanut itselleni tilaa rakastaa, podin huonoa omaatuntoa ja syyttelin itseäni.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Itse syytin itseäni paljon kiittämättömyydestä. Kuinka kehtaan olla tällainen viallinen tunnelukkoinen surkimus, kun ensiksi niin pitkään toivoimme lasta ja sitten hän juuri ja juuri pelastuu hengissä tähän maailmaan? Sen sijaan, että olisin antanut itselleni tilaa rakastaa, podin huonoa omaatuntoa ja syyttelin itseäni. Niin kuin olen aiemminkin kertonut, usein mietin, että ”onneksi lapsella on edes yksi rakastava vanhempi (=isi), kun minä olen ihan perseestä”. Eri medioiden paasaukset kiintymyssuhteen tärkeydestä eivät kyllä helpottaneet asiaa yhtään. ”Lapsi muodostaa ensimmäisen suhteensa äitiin tai muuhun häntä ensisijaisesti hoitavaan henkilöön.” Itse olin ulkona kuin lumiukko lapseni elämän ensimmäiset tunnit enkä todellakaan kovin perillä vielä koko kolmen viikon sairaala-aikanakaan. Keskolan hoitajat vastasivat lapseni tarpeisiin ja hoitivat häntä täydellisesti alkuajan – onko kiintymyssuhde muodostunut heihin? Jos oli, kannattaako tässä enää mitään itse yrittääkään? No joo, ei asiat ole niin mustavalkoisia – sen jos jotain olen tässä äitiyden tunnemyrskyissä oppinut.

Kysyin teiltä syitä, miksi uskotte, että rakkaus lasta kohtaan antoi odottaa itseään ja näin te vastasitte:

”Mä olin niin pettynyt synnytykseen.”

”Olin koko raskausajan ahdistunut ja masentunut. Tunsin syyllisyyttä siitä, etten osannut iloita lapsen tulosta.”

”Vaativa vauva ja voimakas baby blues oli huono yhdistelmä.”

”Lapsettomuus ja toistuvat keskenmenot aiheuttivat pelon, että ehkä vauva ei selviä.”

”Sairaalassa en osannut rentoutua, kun kätilöitä lappasi sisään ja ulos ja stressasin kaikkea.”

”Vaikea ja traumaattinen synnytys.”

”Olin niin huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen lähes 3 kk, että halusin vain selvitä.”

”Mä olin odottanut äitiyttä vuosia ja kun viimein tulin raskaaksi ei se ollutkaan sellaista mitä luulin.”

”Syytä en tiedä ja syyllistinkin itseäni hirveästi, etten esimerkiksi itkenyt (onnesta) niin kuin kaikissa ohjelmissa aina.”

”Luulen syynä olleen hätäsektio. Kaikki oli niin äkkiä ohi, ettei ehtinyt edes tajuta mitä tapahtui.”

”Lapsettomuusvuodet ja epäuskoisuus siitä, että saamme oikeasti lapsen.”

”Baby blues iski vahvasti ja olin shokissa, kun tuntui etten rakasta lastani!”

”Raskaus ei ollut suunniteltu ja sain tietää siitä vasta rv22.”

”Kiireellinen sektio, 6h yksin heräämössä, vauva tuntui tosi vieraalle ja kaikki oli uutta.”

”Koko raskauden vaan käytin stressaamiseen, että onko kaikki ok.”

”Pahasti pieleen mennyt synnytys ja näin vauvan vasta 16h synnytyksen jälkeen.”

”Viiden vuoden lapsettomuustaival ja siihen liittyvät pelot ja epävarmuus.”

”Kuopuksen kanssa olin tosi sekaisin, kun esikoinen reagoin niin vahvasti. Oli vaikea sietää sitä vajavaisuutta, kun ei sitä vaan voi olla kahdelle 100%:sti läsnä ja se pahensi huonoa omaatuntoa siitä ”suuren tunteen” puutteesta”.

Itketti ja hävetti olla äiti, joka ei syöksynytkään sataatuhatta rakkauteen. Tyttäreni olisi ansainnut sen.

Raskaus, synnytys ja elämä suloisen, pienen vauvan kanssa on usein maalattu tietynlaiseksi ja kun oma todellisuus ei vastaakaan sitä kuvaa, joutuu pettymään itseensä. Mä olin jo aikaa sitten suunnitellut edellä mainitut tietynlaisiksi ja se ei ollut kyllä mitään sinne päinkään, mitä todellisuudessa tapahtui. Itketti ja hävetti olla äiti, joka ei syöksynytkään sataatuhatta rakkauteen. Tyttäreni olisi ansainnut sen. Minulla silti rakkauden syttyminen vaati tunteja ja taas tunteja läheisyyttä, tunteen tarpeellisuudesta, huolta ja huolenpitoa. Kaikki ne hetket, jolloin tyttäreni kurotti syliini turvaan ja sen tiikeriäitimäisen tunteen, kun haluan suojata häntä kaikelta. Jokaisen katseen, jolloin Kipinäni siniset silmät pureutuivat omiini ja katseen, jolla hän kertoi, että riitän. Olen paras äiti juuri hänelle, kaikkine vikoineni.

Mutta niin kuin eräs edelliseen postaukseen kommentoija sanoi: Kyllä se rakkaus siellä jossain oli koko ajan. Se vaan jäi kaikkien niiden muiden tunteiden alle hetkeksi tai pidemmäksikin.

Ja se on ihan OK.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Taas oli täysikuu. Kaikki läheiseni tietävät, että olen niin sanottu kuuhullu. Muistan jo pienenä kertoneeni asiasta sukulaiselleni, joka kertoi hänellä itsellään olevan samaa vikaa. Tuon jälkeen huonosti nukuttujen öiden syyksi olen jälkeenpäin kuukalenterista lukiessa huomannut täysikuun. Niin myös tälläkin kertaa.

Huonoja öitähän nyt voi olla – varsinkin lapsiperheessä – miljoonasta eri syystä, mutta täysikuun takia valvominen on minulla ainakin erilaista. Uni on levotonta koiranunta, mutta silti sen takia valvominen ei (yleensä) väsytä seuraavana päivänä. Pitää varmaan tähän väliin todeta, että kuuhulluudelle ei ole minkäänlaista tieteellistä todistetta, vaikka itselläkin valvomiset osuu täydellisesti tuohon ajankohtaan – olkoot pilviä edessä tai ei.

Voitte arvata, kuinka paljon tämä uskomukseni sai lisäarvoa, kun tyttäreni syntymä yönä oli täysikuu.

Voitte arvata, kuinka paljon tämä uskomukseni sai lisäarvoa, kun tyttäreni syntymäyönä oli täysikuu. Tiedän kuulostavani höperöltä, mutta en mitenkään vain voi sivuuttaa ajatusta yhteydestä täysikuun ja istukan repeämisen kanssa. Varsinkaan kun kätilöni, jota pidän edelleen äärettömän suuressa arvossa – olihan hän yksi, joka pelasti lapseni – kertoi huomanneensa 36 kätilövuotensa aikana yhteyttä täysikuun ja synnytysten kanssa. Meinasi, että tuohon tiettyyn aikaan kuusta tuntuu olevan kaikkia ”hieman erikoisempia synnytyksiä”.

Tämä kaikki on lisännyt uskoani luontoäitiin. Kaikki – raskautuminen, raskaus ja synnytys – tuntuu olevan niin pienestä kiinni ja loppupeleissä niin vähän ihmisen käsissä. Toki voit syödä ja pistää itseesi eri lääkkeitä raskautuaksesi, vältellä tiettyjä ruoka-aineita raskaana ollessasi ja opetella eri kivunlievitystekniikoita synnyttääksesi, mutta loppupeleissä niin moni asia voi mennä pieleen. Muistan aina sairaanhoitajaystäväni sanat: On ihme, että lapsia syntyy niinkin paljon, kun todennäköisyydet siihen eivät ole kovinkaan hyvät. Vaikka kaiken hoitaisi juuri niin kuin pitää, on raskautumisen mahdollisuuskin vain noin 25%/kierto.

Toivon koko sydämestäni, että kukaan raskautumisen, raskauden tai/ja synnytyksen läpikotaisin suunnitteleva nainen, ei joudu kokemaan samoja asioita kuin minä.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Näytän tässä kuvassa ihan siltä ku multa olis muutama tunti aiemmin revennyt istukka. Mutta tää on eka kuva meistä: minusta ja minun niin kauniista keskoslapsestani, jonka päivä tänään on. Hänen ja muiden hänen kaltaistensa 💜 vaikka hänen käsi tässäkin kuvassa on ohut kuin spagetti, älkää antako sen hämätä. Hän on vahva, sinnikäs, päättäväinen ja uskomattoman elämänhalun omaava sankari. Sitä sana #keskonen tarkoittaa. Kiitos kaikki, jotka ootte sanoillanne, eleillänne, teoillanne ja vaan olemassa olollanne auttaneet keskosperheitä. Se on tärkeimpää kuin uskottekaan 💜 Lisää ajatuksia aiheesta blogissa 👉 https://www.vauva.fi/blogit/shitty-new-black/keskoslapsen-aitiys-malliesimerkki-vertaistuen-voimasta #pukeuduviolettiin #jokakymmeneslapsi #shittyisthenewblack #keskoslastenpäivä #hätäsektio

Henkilön Sarianna Salo (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Luin erään tunteita herättävän somepersoonan ig-kommentteja ja hän oli muiden diagnosien lisäksi laittanut istukan ablaation "mahdollisesti alkavan raskausmyrkytyksen/-diabeteksen" piikkiin. Tällä siis pohjana kotisynnytyskeskustelu, jonne toinen istukan repeämisen takia hätäsektioitu oli jättänyt oman kommenttinsa. Tuntui pahalta. Minähän olin vielä samaisena päivänä, kun Kipsu syntyi, lääkärissä, joka tutki minut läpikotaisin löytämättä mitään poikkeavaa. Toivon koko sydämestäni, että kukaan raskautumisen, raskauden tai/ja synnytyksen läpikotaisin suunnitteleva nainen, ei joudu kokemaan samoja asioita kuin minä. En tiedä, miten heidän psyyke kestäisi sen, että kaikki mielikuvat ja suunnitelmat romuttuu tuhannen säpäleiksi, kun tällaisella "ei niin suurta väliä"-tyypilläkin tekee tiukkaa.

Uskoni luontoäitiin on saanut minut – höperöltä kuulostamisen lisäksi – ajattelemaan eri valinnoissani enemmän luontoa. Tällainen ajattelutapahan sopii paremmin kuin hyvin juuri nykyaikaan. Edelleen yksi lihaton päivä viikossa -lupaukseni pitää ja tuon postauksen jälkeen olen myös jättänyt leikkeleet kokonaan pois leipien päältä. Olen kulkenut nyt pyörällä tai kävellen töihin ja miehenikin on alkanut ostaa kasvisvaihtoehtoja esimerkiksi jauhelihan tilalle. Kaikki on tosi pieniä juttuja, mutta ostan näillä kai parempaa omatuntoa itselleni.

Kuva: Anna Huovinen
Kuva: Anna Huovinen

Mutta toisaalta – voit myös olla se kuuhullu, joka täydenkuun aikaan joutuu ennenaikaiseen hätäsektioon istukan irtoamisen takia.

Tällä tekstillä ei ole tarkoitus jeesustella tai pelotella lasta toivovia, yrittäviä, saavia tai saaneita. Kaikki voi mennä täydellisesti tai mutkien kautta täydellisesti. Mutta toisaalta – voit myös olla se kuuhullu, joka täydenkuun aikaan joutuu ennenaikaiseen hätäsektioon istukan irtoamisen takia.

Onko blogia eksynyt lukemaan muita kuuhulluja?

Hulluja juttuja pääset seuraamaan myös instagramin kautta!

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Mulla kaksi kiireellistä sektiota: ensimmäinen täydenkuun kanssa samana päivänä, toinen 4pvä ennen täyttäkuuta..

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018