Kirjoitukset avainsanalla taaperoarki

Tuntuu jossain määrin jopa nololta tunnustaa tämä. Tai ainakin lievästi ahdistaa, koska taas asetan itseni muiden tuomittavaksi. Oon aiemminkin kirjoittanut, kuinka äidinrakkauden syttyminen vei minulta aikaa, mutta silloin näin syyn erittäin vahvasti ennenaikaisessa hätäsektiossa. Se varmasti pitääkin paikkaansa, mutta nyt tämän uuden raskauden myötä huomaan tahattomalla lapsettomuudella olleenkin huomattavasti isompi rooli rakkauden syttymisessä.

En pystynyt ymmärtää, kuinka sisälläni todellakin kasvoi ihka oma lapsi.

Esikoisen raskaudessa en tuntenut oikeastaan minkäänlaista kiintymystä vauvaan, joka asui mahassani. Tiesin kyllä, että siellä joku kasvaa ja näinhän minä tuon ihmisen alun useamman kerran ultrassakin. Mutta silti en uskaltanut kunnolla luottaa siihen, että todellakin olin vihdoin raskaana. Tottakai olin onnesta soikeana aina, kun tunsin vauvan potkivan, mutta en pystynyt ymmärtää, kuinka sisälläni todellakin kasvoi ihka oma lapsi.

Tässä raskaudessa olen juuri se äiti, joka vähän väliä paijailee mahaa. Se äiti, jonka sydämessä kuplii rakkautta, kun mietin, mikä tuolla pötsin syövereissä elelee.

En osannut samaistua siihen jatkuvasti kuplivaan ja kaikkivoipaiseen tunteeseen rakkaudesta, joka äiteihin pulppusi katsoessaan lastaan.

Muistan, kun vielä pitkään Kipsun syntymän jälkeenkin ihmettelin äitien päivityksiä siitä, kuinka he lastaan rakastavat. Tottakai minäkin lastani rakastin, mutta en jotenkin osannut samaistua siihen jatkuvasti kuplivaan ja kaikkivoipaiseen tunteeseen rakkaudesta, joka äiteihin pulppusi katsoessaan lastaan. Nyt osaan. Kurkkasin tänään olohuoneeseen ja näin lapseni tanssivan itsekseen isiltä pöllitty ruisleipä kädessä ja sisuskalut tuntuivat muljahtavan rakkaudesta. Kun tekisi mieli halata, pussata ja pitää sylissä tuota pientä ihmistä joka sekunti, mutta pettyä, kun eihän hän nyt jaksa sylissä istua! Kun haluat suojella tuota pientä elämää kaikelta maailman pahuudelta, mutta samassa ymmärrät avuttomuutesi, kun tajuat ettet voi häntä kaikelta suojata.

Olisihan se kiva nukkuakin, mutta en osannut olla pahoillani unettomasta tunnistamme.

Kipinällä on ollut hieman levottomampia öitä viime aikoina ja olenkin hakenut hänet useamman kerran viereeni nukkumaan. Halailemme, pusuttelemme ja vain olemme vierekkäin. Viime yönä hän laittoi käteni siten, että pystyi kaivautumaan kainalooni ja toisessa hetkessä hän kiipesi päälleni, jotta pystyi levyttää koko pituudeltaan minussa kiinni. Olisihan se kiva nukkuakin, mutta en osannut olla pahoillani unettomasta tunnistamme. Kumpikaanhan meistä ei nuku kuin omassa rauhassaan, mutta läheisyystankkauksen jälkeen vein Kipsun huoneeseensa ja sinne hän jäi mukisematta. Läheisyyttä oli tankattu tarpeeksi ja äidin sydän oli muljahtanut jälleen vain syvemmälle rakkauden mereen.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Nyt tiedän, mitä sillä todellisella äidinrakkaudella tarkoitetaan. Sitä, kun tunnet olosi kokonaiseksi vain lapsesi lähellä. Ilman häntä läsnä, jokin tuntuu puuttuvan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (12)

Vierailija
3/12 | 

Ensimmäinen tuli ennenaikaisena hätäsektiolla ilman että synnytys oli edes käynnissä. Silloin ei tunnettu vielä ihokontakti juttuja eikä muuta vastaavaa, kun aamulla pääsin 7h sektion jälkeen ekan kerran ikinä näkemään lapseni oli ihan hirveää kun ketä tahansa niistä keskolan vauvoista olis voinut olla mun. 10 päivää vietettiin erillään kunnes sain vauvan kotiin. Eriosastoilla, vauvaa sai mennä tiettyinä aikoina x määrän ajaksi hoitamaan ja katsomaan. Aivot ja tunteet laahas perässä. Se kiintymys ja rakkaus kasvoi päivä päivältä. Sitä huono äiti oloa mikä tuli ja niitä ajatuksia et mussa on jotain vikaa... Seuraava oli onnistunut alatiesynnytys ja se rakkauden tunne iski heti ( siitä tietenkin tunnollisena äitinä kunnon morkkis ja taas maailman huonoin äiti olo,koska ekan kohdalla se tunne ei tullut heti). Kolmannen kohdalla synnytys oli pitkä,kesti monta päivää. moni asia meni pieleen ja loppu tunteina ajatukset pyöri jo siinä että koko vauva ei synny elävänä ja aloin tietoisesti hokemaan että en halua rakastaa tätä koska pelko menetyksestä oli niin suuri. Kun kuulin ensi parkaisun niin sieltä se rakkaus taas leimahti täysin voimin. Eli kolme lasta,kolme "eri tarinaa" ja nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen rakkaus on suurta ja isoa ja kaikkia kohtaan yhtä syvää ❤️

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi kauhee tuo ekan lapsen kanssa, kun oli tietyt ajat kun pääsi näkemään :( Ihan hirveetä! Onneksi on siitä tultu eteenpäin tapojen kanssa. Ihana kuulla, että rakkaus on kehittynyt kaikkien kanssa yhtä suureksi <3 <3 

Vierailija
4/12 | 

Tämä on minulle ehdottomasti kipein asia äitiydessä. Äidinrakkauden syttymisessä on kestänyt minulla todella pitkään. Vauva on nyt 9 kuukautta ja nyt voin jo sentään sanoa rakastavani häntä, mutta täytyy myöntää, ettei tämä edelleenkään ole sellaista ylitsevuotavaa äidinrakkautta, josta kaikki puhuvat. Nyt kuitenkin uskon jo, että rakkaus tästä vielä kasvaa, kuten se on tehnyt tähänkin asti. Kyllä se silti kouraisee lukea tämänkin jutun fb-kommentteja, kun niin moni on saanut kokea rakastumisen jo synnärillä tai viimeistään parin päivän sisällä synnytyksestä. Eikä asiaa auta, että moni, minä mukaanlukien, ei kehtaa omalla nimellä kertoa mitään negatiivisia kokemuksia tähän liittyen. Äidinrakkaus on jotenkin pyhä ja maaginen asia, ja jos se ei tulekaan heti, sitä hävetään ja siitä koetaan syyllisyyttä.

Minulle äitiys oli aina ollut suuri haave ja olin unelmoinut vauvasta vuosia, vaikken lapsettomuudesta kärsinytkään. Elämäntilanne ei vain ollut aiemmin sopiva. Alkuraskaudessa en vielä uskaltanut iloita, kun pelkäsin niin kovasti keskenmenoa. Raskauden toinen puolisko taas oli todella rankka. Ensin tulivat ihan hirveät liitoskivut, jotka saivat minut aika lailla liikuntakyvyttömäksi jostain rv20 alkaen. Sitten minulla diagnosoitiin raskausdiabetes, joka jo pelkkänä diagnoosina oli minulle kauhea shokki ja tunsin siitä suurta syyllisyyttä. Ja sitten se vielä paheni koko ajan, ja lopulta jouduin aloittamaan insuliinit enkä saanut syödä juuri mitään. Nyt jälkikäteen ajattelen, etten silloin keskittynyt vauvaan tarpeeksi, vaan loppuraskauden odotin vain sitä, että raskaus olisi jo ohi, kivut loppuisivat ja saisin vihdoin syödä normaalia ruokaa.

Synnytin ihan normaalisti alateitse, mutta kun sain vauvan rinnalleni, en tuntenut yhtään mitään. Tuntui jopa, että vauva oli mahassa rakkaampi kuin sen ulkopuolella. Olin tavallaan menettänyt rakkaan masuvauvan ja saanut ihan vieraan oikean vauvan tilalle. Silloin en vielä kyllä osannut huolestua, koska olin lukenut, ettei äidinrakkaus välttämättä syty vielä synnytyssalissa. Mutta kun ne tunteet eivät syttyneet seuraavanakaan päivänä, eikä sitä seuraavana eikä sitä seuraavana. Asiaa ei yhtään auttanut, että jo synnärillä iski ihan hirveä baby blues. Itkin vain ja mietin, olenko tehnyt elämäni isoimman virheen. Jos joku olisi siellä tarjoutunut ottamaan vauvan itselleen, olisin varmaan antanut.

Valitettavasti kivut eivät myöskään loppuneet synnytykseen. Tai no, liitoskivut loppuivat, mutta tilalle tuli muita kipuja, joista kukaan ei oikein osannut sanoa, mitä kipuja ne ovat ja miten pitkään niitä kestää (loppujen lopuksi kivut loppuivat kokonaan vasta puolisen vuotta synnytyksestä). Tuntui, että oli vielä vaikeampi kehittää minkäänlaisia tunteita vauvaa kohtaan, kun kaikki oli niin kivuliasta ja hankalaa. Kipujen vähentyessä ja kun toiminta vauvan kanssa alkoi olla enemmän vuorovaikutusta eikä niin yksisuuntaista kuin alussa, vauva alkoi pikkuhiljaa tuntua rakkaammalta. Mutta en tosiaan edelleenkään tunnista sellaista äidinrakkautta, mistä muut äidit kertovat. Kun monet sanovat, etteivät he voineet etukäteen kuvitella, että jotakuta voi rakastaa niin paljon. Minä taas kuvittelin rakastavani niin paljon enemmän. Tuntuu, että olen rikkinäinen ja huono äiti, kun tämä on minulle niin vaikeaa. Muut saavat äidinrakkauden taivaanlahjana ensihetkistä alkaen, ja minä joudun tekemään sen eteen paljon töitä enkä siltikään tunne yhtä vahvasti kuin he.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi, että meinaa itku tulla tätä lukiessa <3 Ymmärrän niin hyvin, mitä kirjoitat. Ja meidän lapsihan on pian kaksi vuotta ja nyt vasta voin sanoa vilpittömästi, täydellä sydämellä, tietäväni tuon kuuluisan äidinrakkauden tunteen. Se vaati mulla paljon huolenpitoa, huolta, tunnetta tarpellisuudesta, haleja ja pusuja, syliin kurottelua ja vaan sen lapsen aidon katseen, kun hän rakastaa sua vilpittömästi. Se kehittyi pikkuhiljaa, kun vain antoi itselleen luvan siihen, että se ottaa aikaa. Voit ehkä kuvitella mun omatunnon tuskia, kun tää mahakaveri on jo nyt niin rakas. Ja jos sulle on tuo asia vaikea kirjoittaa, niin itse en oo vieläkään pystynyt kirjoittaa tuosta, minkä säkin kirjoitit: "Tuntui jopa, että vauva oli mahassa rakkaampi kuin sen ulkopuolella. Olin tavallaan menettänyt rakkaan masuvauvan ja saanut ihan vieraan oikean vauvan tilalle." Tolta musta tuntui pitkään ja itkin moooonta monta kertaa sen takia. Edelleenkään en pidä mahassa elänyttä vauvaa samana kuin tämä joka on nyt kanssani. Ja voi helvetti se ottaa välillä kipeää edes ajatuksena.

Laura A.
5/12 | 

Synnytin esikoiseni 8kk sitten sektiolla.

Hetken aikaa sain pitää häntä rinnalla ennen kuin lähdin heräämöön ja vauva jäi isänsä kanssa. Kadehtien ja hiukan katkerana olen kuunnellut, miten mieheni on uudestaan ja uudestaan kertonut niistä ihmeellisistä kolmesta tunnista jotka vietti pienen tyttömme kanssa masut vastakkain ennen kuin sain liittyä heidän seuraansa.

Huomasin nopeasti, että siinä missä mieheni rakasti lasta enemmän kuin mitään, itse vielä asetin puolisoni etusijalle. Perhedynamiikkamme tuntui hyvin sairaalta tässä vaiheessa: mieheni rakasti eniten lastamme, joka rakasti eniten minua, joka rakastin eniten miestäni.

Nyt olen siinä pisteessä, että rakastan lastani enemmän kuin puolisoani. Tässä tuntuu nyt hyvältä.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kuulostaa niiiiiiiiiiiiin tutulta!! Juuri noin meidänkin alun dynamiikka meni! ja minä kateellisena katsoin kun isi uskalsi nostaa vauvaa ja mä en uskaltanut edes hengittää  hänen lähellä!

Vierailija
6/12 | 

Ekan kohdalla kaikki alkoi konkretisoitumaan vasta, kun vauva oli vatsan ulkopuolella. Välitin pienestä paljon ja halusin suojella, mutta se suojeleva äidinrakkaus, hellä katse syttyi vähän myöhemmin. Minulla ei ollut ongelmaa luoda yhteyttä lapseen, mutta äidinrakkaus kehittyi vähän myöhemmin, kun vauva oli jotain väliltä 3-4kk. En ole missään vaiheessa potenut siitä huonoa omaatuntoa, sillä se vain oli niin. Toisen kohdalla tämä prosessointi on helpompaa, kun sen sijaan, että miettii mitenhän elämä muuttuu ja mitä se pieni ihminen tuo tullessaan, miettii enemmän millainen tyyppi sieltä mahtaa olla tulossa. Muu on jo tutumpaa.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Muakin harmittaa, että poden asiasta huonoa omaatuntoa nyt, kun tiedän että se on täysin normaalia. En tiedä osuiko mulle somefeediin vaan sellaisia kuvia, joiden mukaan ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin rakastaa omaa lasta täysillä jo ennen kun hän oli kohdun tällä puolella. En osannut kuvitellakaan, että mulle ei kävisi samoin - varsinkin, kun olin ehtinyt lasta haluta jo niin pitkään!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt alkaa olla kuukausi päiväkotitaivalta takana ja pyynnöstänne ajattelin kertoa, miten aloitus sujui. Jos ollaan taas tuttuun tapaan ihan rehellisiä, niin mulla kyllä oli ennakkoluuloja päiväkoteja kohtaan yleisesti. Olen jo pienestä asti nähnyt erittäin läheltä perhepäivähoitajan työtä ja sen perusteella halusin ehdottomasti omankin lapsen perhepäivähoitajalle. Alueellamme ei kuitenkaan ollut paikkoja vapaana, joten päädyimme päiväkotibingoon. Saimme paikan lähellämme sijaitsevasta päikystä ja samantien tiedon saannin jälkeen meille soitettiin, että heiltä tultaisiin kotikäynnille. Ei tarkastamaan miten meillä siivotaan, vaan näyttämään naamaansa jossain lapselle tutussa ympäristössä. Musta tää oli tosi mahtava ele ja sitä paljon instagramin puolella kummasteltiinkin. Itseä ei sinänsä ihmetyttänyt, koska tiedän, että perhepäivähoitajilla tehty jo pitkään näin. Seuraavalla viikolla me kävimme myös päiväkodin pihassa useamman kerran.

Kuvasta puuttuu kauramaito, lääke, lämmin kypäräpipo, kauramaito ja kengät, jotka vaihtuivat reimoista heti ekana päivänä Kuomiin. Vaatteet on myös nimitarroitettu, vaikka sitä ei näykään.
Kuvasta puuttuu kauramaito, lääke, lämmin kypäräpipo, kauramaito ja kengät, jotka vaihtuivat reimoista heti ekana päivänä Kuomiin. Vaatteet on myös nimitarroitettu, vaikka sitä ei näykään.

Ennen aloitusta saimme listan, mitä kaikkea meidän pitäisi viedä Kipinän kaappiin. Listaan kuului varavaatteet, kuravaatteet, kurahanskat, kumisaappaat, teippivaippoja, unilelu, (Tutti), lääkkeet (ja niihin resepti, jonka perusteella haetaan jotain erityislupaa, että hoitajat saavat lääkkeen tarvittaessa antaa?), lämmintä kerrastovaatetta, ulkovaatteet ja sisätossut. Kaikki tietty nimikoituna. Lisäksi me viedään itse kauramaitoa Kipsulle ruokajuomaksi. 

Meillä isi vie tytön klo 10 hoitoon ja minä haen hänet klo 16. Isiä jännitti kovasti eka päivä. Osaksi varmasti siksi, että hän oli se joka Kipsun ”jättäisi” ja osaksi siksi, että oli viettänyt juuri viisi kuukautta tyttäremme kanssa kuin paita ja peppu. Hoitoon jättäminen sujui kuulemma ongelmitta ja vaikka seuraavina päivinä lasta hieman itkettikin, niin pian isi pääsi lähtemään jo iloisten vilkutusten kera. Ekoina päivinä saatiin myös paljon kuvia ja viestejä siitä, miten päivä sujuu ja kysymyksiimmekin saamme päivän aikana vastaukset.

Kerran hoitaja oli juossut vielä isin perään isompien itkujen alettua ja sanonut, että saa jäädä kuuntelemaan, kuinka itku loppuu tosi nopeaan, vaikka aluksi onkin paha mieli.

Kotimatkalla!
Kotimatkalla!

Taaperomme on oppinut jo nyt ihan älyttömästi kaikkea uutta. Jo ekan viikon jälkeen hän alkoi yrittää pukea itseään ja kuivaharjoitteli potalla. Hän on alkanut nyt matkia tavuja kovaa vauhtia ja nukkuu kuin tukki öisin. Ekan viikon aikana he olivat väritelleet, liimailleet, laulaneet, lukeneet ja joka päivä viettävät noin kolme tuntia ulkona hääräämässä. Oon ollut todella tyytyväinen päiväkotiin, sen hoitajiin ja siihen, kuinka hyvin kaikki on sujunut. Hoitajat kertovat rehellisesti päivän tapahtumista ja heillä on näyttänyt aina riittävän syliä Kipinällekin, kun itku on tullut isin lähdettyä. Kerran hoitaja oli juossut vielä isin perään isompien itkujen alettua ja sanonut, että saa jäädä kuuntelemaan, kuinka itku loppuu tosi nopeaan, vaikka aluksi onkin paha mieli. Ja niin se olikin loppunut. 

Nyt tällä viikolla Kipsu on noin 03-04 välillä halunnut meidän väliin nukkumaan ja se hänelle sallitaan <3 Iltaisin on välillä tosi väsynyt (kun päikkärissäkin on jäänyt unet välistä) ja ruuan jälkeen usein vaan ollaankin ihan rauhassa ja sylitellään.

Kokonaisuudessaan tyttömme on viihtynyt hoidossa niin älyttömän hyvin, että seuraava kysymys mielessäni onkin se, että otanko hänet kotiin kanssani kokonaan, kun vauva syntyy. Mitä te olette tehneet?

Kommentit (10)

8v:n äiti
1/10 | 

Ei ole omakohtaista kokemusta kun meille vain 1 lapsi siunaantunut, mutta luulen että jos tällainen tilanne olisi tullut niin olisin pitänyt lapsen jonkun verran hoidossa. Esim 4h parina kolmena päivänä viikossa. Tai sitten vaihtoehtoisesti joku kerho missä käydä säännöllisesti.
Saisi hetken kahdenkeskistä aikaa uuden vauvan kanssa (tai sitten ihan vaan levätä jos vauva sattuu nukkumaan). Ja lisäksi isompi lapsi saisi jatkaa uusien taitojen opettelua ikäisten (tai vaikka vanhempia matkimalla) kanssa.
En kuitenkaan osaa kuvitella että joka päivä 8-16 pitäisin, ja loma-ajat kotona..
Mutta kannattaa kuunnella omaa sisäistä ääntä, mikä tuntuu teidän perheessä parhaalle. :)

MK88
2/10 | 

Meillä esikoinen ehti olla 6kk hoidossa ennen kakkosen syntymää. Jäädessäni äitiyslomalle, otin esikoisen kotiin (toki myös muutimme paikkakunnalta toiselle, ja päiväkoti olisi vaihtunut). Nyt vuoden alusta esikoinen aloitti uudessa päiväkodissa pari päivää viikossa, ja nuorempi aloittaa muutaman viikon kuluttua samassa päiväkodissa, jolloin molemmat ovat siellä 4pv/vko kun palaan töihin.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kuulostaa hyvältä järjestelyltä! Ja varsinkin jos hoitopaikkakin vaihtuu, niin tuossa tilanteessa en varmaan edes itsekään tätä asiaa miettisi, vaan ottaisin kotiin :)

Annika79
3/10 | 

Meillä käsittääkseni ei ole oikeutta kuin 20 h viikossa, jos toinen vanhemmista on kotona.

Meillä esikoinen oli 2 päivää viikossa koko päivän (8-15) perhepäivähoidossa muutaman kuukauden ajan pikkuveljen syntymän jälkeen. Sen jälkeen hän meni kerhoon 2 päivänä viikossa 4 h.

Spks
4/10 | 

Jos päiväkotiarki on alkanut sujumaan hienosti, jatkaisin päikkyä esikoisen kanssa osapäiväisesti. Saa isompi touhuilla ihan erilaisia juttuja, kuin mitä kotona vauvan kanssa välttämättä saisi.

Itseäni jäi hieman kummastuttamaan tuo, että oma kauramaito täytyy viedä. Täällä pk:sta tulee myös kauramaito, ja on riittänyt, että olen sanonut kuopuksen olevan yliherkkä lehmänmaidolle, hänelle on hankittu oma maito talon puolesta.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Toi on totta, että mitä tekemistä sitä sitten pystyy isommalle tarjoamaan kotona..

Uskon, että täälläkin kauramaidon saisi talon puolesta jos olisi allergiasta kyse. Meillähän ei ole siitä kyse. 😊

Vierailija
5/10 | 

Meillä esikoinen sai pari kuukautta olla kotona tutustumassa vauvaan jonka jälkeen palasi hetkeksi vanhaan päiväkotiin. Pian olikin kesäloma jonka jälkeen vaihtoi uuteen päiväkotiin. Siellä käy 2-3krt viikossa 8-15.
Esikoinen jo 5 vuotta niin mielestäni tärkeää että hänellä on ikäistänsä seuraa ja pian se eskarikin alkaa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kyselin instagramissa postaustoiveita ja yksi ehdotus oli niin hyvä, että päätin toteuttaa sen samantien. Ajattelin myös, että ei tarvi nähdä paljoa vaivaa, koska vastaus on hyvin yksinkertainen.

Kysymys: Mitkä on taaperon lempilelut?
Vastaus: Kaikki kielletty.

Jos vanhemmalla ei oo sydämentykytystä ja verenpaineen nousua, lelu on surkea floppi. 

Sehän on siis totuus. Parhaat lelut ovat esimerkiksi johdot (varsinkin jos ne on pistorasioissa), portaat, kaikki heiveröiset tuolit ja niissä kiipeily/pelleily ja äidin meikit. Voit antaa näiden "korvaajaksi" hyppynarun, leikkimeikkejä tai turvallisemmat ja pehmustetut kiipeilymestat, mutta nehän ei taaperoa kiinnosta. Ne on ihan huijausta. Jos vanhemmalla ei oo sydämentykytystä ja verenpaineen nousua, lelu on surkea floppi.

Postausehdotuksen antajan vaatimukset ei onneksi ollut kovat: jokin millä taapero jaksaa leikkiä yli 2 sekuntia. Eli on mulla muutama oikeakin ehdotus.

Yli kaksi sekuntia meidän taapero jaksaa leikkiä muun muassa..

... Pahvilaatikolla

Luit oikein. Turvaistuimemme laatikosta tuli lapsen maja, johon leikkasimme vielä ikkunatkin. Sinne Kipinä menee piiloon, jos kiukuttaa ja löytyi sieltä kerran myös useamman sorttista evästä jota lapsi oli säilönyt pahan päivän varalle.

... Fisher & Pricen Little People -sarjalla

Vähän lähti käsistä jouluna, kun halusin näitä lapselleni ostaa. Nyt meiltä löytyy lentokone, lontokenttä, maatila, kuorma-auto, linja-auto, merirosvolaiva ja linna. Nämä ja kaikkiin ukkelit ja elukat.

... Leikkikeittiöllä

... Jonka uunista löytyy IHAN KAIKKEA kengistä unileluun ja riisikakuista äidin sukkiin. Hyvä ihme, että sinne eksyy ihan mitä tahansa maan ja taivaan välillä!

... Eväslaatikoilla, limsapulloilla, äidin laukuilla, isin hanskoilla ja perheen kengillä.. 

Uskon, että toisiinsa sopimattomat eväslaatikot ja niiden kannet saattaa muuttua ja lisääntyä isin vasemman käden nahkahanskoiksi, joita on noin 10 kappaletta ja oikean käden hanskoja ei löydy lainkaan. 

Sen verran noista eväslaatikoista vielä, että olis helppo syyttää taaperoa siitä, että kolmestakymmenestä laatikosta ja kannesta ykskään ei sovi toisiinsa. Harmi vaan, että ne on alkaneet katoilemaan jo ennen lasta. Uskon, että toisiinsa sopimattomat eväslaatikot ja niiden kannet saattaa muuttua ja lisääntyä isin vasemman käden nahkahanskoiksi, joita on noin 10 kappaletta ja oikean käden hanskoja ei löydy lainkaan.

Millä teidän taapero leikkii? Vai onko sielläkin lempparit kaikki kielletyt?

Kommentit (2)

jepatsu
1/2 | 

Tosiaan ne kaikki kielletyt on parasta. Meillä tykätään leikkiä juoksevan veden alla, koirien vesikipolla ja nappuloilla, lattiakaivoilla 😣, telkkarin johdoilla ja nappuloilla, tyhjillä tölkeillä ja pulloilla, autolla (sylissä ajaen kotipihalla ja nappuloita painellen)... kiellettyjä löytyy paljon 😄 mutta ihan oikeista leluista tällä hetkellä on in ulkona plaston iso kuorma-auto auralla, sisällä varmaan myös autot ja niiden laskeminen alas pöydältä ja sitten Legot.

Satu K.
2/2 | 

Autot. Isot autot, pienet autot, traktorit, työkoneet, junan veturit. Kaikki, missä on pyörät alla kelpaa. 😂 Autojen lisäksi hitti on tällä hetkellä semmonen ”laula mukana” -kirja, jossa on siis monta kymmentä lastenlaulun taustamelodiaa ja itse voit laulaa melodian mukana. Nyt kun kundi osaa painella nappeja, niin laulukirjasta etsitään vuoronperään ne noin 5 lempisivua ja äitiä tai isiä vaaditaan valitsemaan oikea kappale, jotta herra voi itse painaa play-nappia. Oon valehtelematta laulanu tai kuunnellu ”Metrolla mummolaan” kappaletta viimeisen kuukauden aikana satoja kertoja. 😂

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Oon huomannut meidän arjessamme uuden pienen haasteen: Mitä tehdä lapsen kanssa arki-iltaisin töiden jälkeen? Meillä taapero on joka ilta sängyssä ennen klo 20 ja itse oon kotona noin 16:30. Siihen jää siis noin kolme tuntia aikaa viettää yhdessä, mutta mitä tuona aikana tekisi? Mitä te muut työssäkäyvät vanhemmat teette?

Nyt talvella on helppo lykätä muksu pulkkaan ja tehdä sillä pieni lenkki, mutta kovin kauaa ei meidän Kipsu jaksa pulkassa istua. Viimeisin pulkkailu päättyi niin, että vyöstä huolimatta lapsi oli saanut spagettina pujahdettua valjaan ali ja lantioliikkeellä itsensä pois pulkasta. Ja mulla dorkalla meni pari metriä tajuta se ninjailu!

Ulkoiluhan on muutenkin aina hyvä vaihtoehto, mutta tähän vuodenaikaan klo 16:30 ulkona on jo pimeää kuin tontun takapuolessa. Meillä on pihassa leikkipaikka, mutta lunta on niin tuhottomasti, että lapsi humpsahtaa sekunnissa sen valkoisen lähmän peittoon.

Vaasan pääkirjastosta
Vaasan pääkirjastosta

Kirjasto on ollut aika kova sana, varsinkin kun tuo ihana tyttäremme rakastaa kirjoja ja lukemista. Tässä tosin päästään taas siihen aiheeseen, että pitäisi olla hiljaa (julkisella paikalla). Jo kaksi tekstiä suomalaisten kielteisestä suhtautumisesta äänekkäisiin lapsiin kirjoittaneena, voisin varmaan valita jonkin muunkin paikan pahoittaa mieleni kuin kirjaston? Siellä kun tapoihin kuuluu olla hiljaa. Vai pitäisikö itse kokeilla olla niin äänekäs, että kukaan ei huomaisi enää lapsen ilakointia?

Hoplopissa kun kaikki muksut nuolevat kilpaa samoja mattoja ja seiniä, niin eikö se yrjötaudin tarttuminen ole enemmän sääntö kuin poikkeus?

Hoploppiin meillä olisi jopa 10 kerran lahjakortti, mutta yhtäkään en ole käyttänyt oksutaudin pelossa. Siellä kun kaikki muksut nuolevat kilpaa samoja mattoja ja seiniä, niin eikö se yrjötaudin tarttuminen ole enemmän sääntö kuin poikkeus? Ja peseekö kaikki oikeasti kätensä ennen tuonne vanhempien painajaiseen astumista? Epäilen.

Jouluna me leivottiin pipareita. Se oli virhe. Annoin Kipinän maistaa piparkakkutaikinaa. Sekin oli virhe. Tuon pienen maistiaisen jälkeen kiihdyttiin nollasta sataan, jos ei taikinaa saanut lisää. Mukava ja rauhaisa leivontahetki muuttui raivopäiseksi kilpajuoksuksi pipareiden pellille iskemisen ja lapsen taikinan aiheuttaman vatsan räjähdyksen välillä. Ja koko yö meni hyssytellessä mahanpuruista kärsivää vauvaa… ja seuraavana päivänä tuli toisenlaista taikinaa triplamäärä vaippoihin.

Onneksi meillä asuu myös isovanhemmat lähellä ja voidaan kierrellä kirppareita. Näissäkin on ongelmansa. Ensimmäisenä mainitusta lasta ei saa lähtemään millään pois ja jälkimmäisestä hän haluaa häippästä jo viiden minuutin kuluttua.

Ehkä tätäkään aihetta ei tarvitse sitten miettiä, kun lapsi menee päiväkotiin. Sitten illat menevät tukka putkella juostessa, milloin missäkin ”hoitamassa asioita”. Kaupassa käyntikin on yksi ohjelmanumero, tällä hetkellähän se hoituu meillä koti-isin toimesta.

Mitä te muut työssäkäyvät teette lapsenne kanssa arki-iltoisin?

Kommentit (32)

Henna | Pölyä Pinnoilla
1/32 | 

Nyt ollaan tehty lumitöitä 😂

Me ollaan kotona noin klo 16.30. Syödään ja sitten joko lähdetään ulos tai on Pikku Kakkosen aika (ja vanhemmille kahvihetki). Joskus mennään pyörähtää ulkona vasta Pikku Kakkosen jälkeen.

Perjantaisin on kauppareissu.

Joskus ollaan ihan vaan sisällä, vapaata leikkiä ja touhua. Kyläillä ei jakseta tai oikein mitään muutakaan erikoista.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

No joo, noi lumityöt on kyllä aika suosittu aktiviteetti vissiin juuri nyt ;) Ihana, kun niin moni on sanonut ettei tee "mitään erikoista". Ehkä vähä tuntuu, että otan stressiä siitä, että joka päivä tapahtuis jotain uutta ja ihmeellistä lapsen kanssa :D

Henna | Pölyä Pinnoilla

Ei meillä lapsetkaan jaksa :) Päiväkodissa 9 tuntia päivässä on heille riittävästi. Parasta on hoitopäivien jälkeen, jos saa vaan olla kotona, joko sisällä tai omalla pihalla :)

Jaksavat kyllä hyvin kauppareissut sekä mahdolliset muut extrajutut, mutta suurin osa arki-illoista pyritään rauhoittamaan.

Oon myös sitä mieltä, että jos lapsen totuttaa siihen, että aina tapahtuu kaikkea ihmeellistä ja mennään sinne ja tonne, hän myös oppii siihen sekä alkaa vaatimaan, että aina on tapahduttava jotain. Tämmöstä oon saanut seurata omien tuttujen suhteen.

Jjennim
2/32 | 

Lumitöitä, kävely/pulkka leikkejä, ruuanlaitto yhdessä on tän hetken hitti. 😊 Sit siivotaan yhdessä. 😊 Kaupassa käydään. Sekä sukuloidaan välillä. 😊 Päivät menee niin nopeasti että välillä vaan ollaan ja hassutellaan.

Nipsu/perheunelmia
3/32 | 

No meillä tää asia tulee syksyllä vasta eteen, mutta mitä ystävääni olen seurannut, niin hän on ollut samojen ajatusten äärellä kuin sinä, mutta tullut siihen tulokseen, et päiväkodissa on kuitenkin riehuttu ja ulkoiltu, voi kotona vaan välillä olla, tai joskus ulkoilla jos huvittaa. Oman fiiliksen mukaan. :)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Totta! Meillä ei vielä olla päiväkodissa, mutta sekin alkaa jo vajaa kuukauden päästä. Eli siihen asti varmaan voi hyvällä omallatunnolla vaan halailla ja hengailla iltaisin! <3

Vierailija
4/32 | 

Meillä lapset leikkii keskenään, pelataan jotain, katsotaan pikku kakkosta, luetaan. Ei siinä paljoa ehdi kun ollaan noin klo 17 kotona ja klo 20 alan hoputella lapsia nukkumaan. 

Vierailija
5/32 | 

Meillä lapset 5v. Tyttö ja 3 v. Poika ovat tammikuun alusta olleet 5 pv. viikossa hoidossa ja sen myötä olen huomannut, että kotona leikkiminen on se mitä he vain jaksavat tehdä päiväkodin jälkeen. Vaikka itse ajattelin, että hiihtoa, luistelua ja pulkkailua olisi kiva harrastaa. Mutta kun eivät jaksa niin ei sitten. 🙂

Vierailija
6/32 | 

Ikinä ei ole tullut hoplopista oksu tautia😂 luulin että olen itse pöpö kammoinen🙈 lautapelejä, pyykin laittoa ja seuraavan aamun valmisteluja.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

hahah, tää ajatus on tartutettu muhun! :D Ollaan mekin oltu hoplopissa eikä sieltä ole onneksi mitään mukaan tarttunut, mutta tuntuu, että ympärillä olevat nappaa sieltä kaiken :D

Vierailija
7/32 | 

Olen kotona ja leikin. Ei joka päivä tartte ohjelmaa. Lapsi arvostaa kiireetöntä yhdessäoloa.

AnneHanne
8/32 | 

Parina päivänä viikossa on lapsilla tai lapsella harrastus. Ne tuntuvat kiireisiltä päiviltä, joten vapaa-iltoina ollaan vaan. Lapsetkin on mieluummin sisällä niinä iltoina. P. S. Hoplopissa sun muissa puistoissa ollaan juostu, eikä eskarilainen ole elämässään vielä yhtään vatsatautia sairastanut.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ei mekään olla sieltä onneksi mitään saatu! Nyt (ainakin) täällä Vaasassa jyllää noro, niin ehkä senkin takia vähän ekstravarovaisuutta yrittänyt :D

Vierailija
9/32 | 

Lapsi päiväkodissa ja molemmat vanhemmat töissä. Yleensä ei tehdä sen kummempia: leikitään, luetaan kirjoja, puuhastellaan yhdessä kotitöitä, syödään ja joskus ulkoillaan. Siinä se muutama tunti hujahtaa :)

Katsumaria
10/32 | 

Me ollaan töistä ja päiväkodista 2,5 vuotiaan kanssa kotona kolmen aikoihin. Useimmiten lähdetään samantien n. tunniksi pienelle kävelylle/puistoilemaan koiran kanssa. Niin pääsee helpommalla kun on jo lapsi valmiiksi puettuna. Ulkoa tultua ehditään vielä leikkiä, muovailla ym. muuta yhdessä touhailua. Välillä siivotaan ym. kotiaskareita, joissa muksu tykkää auttaa äitiä. Viideltä syödään, jonka jälkeen katsellaan pikku kakkonen. Siinä kohtaa meilläkin on se aikuisten kahvihetki ja hetken hengähdystauko. Pikku kakkosen jälkeen vielä pieni kävelylenkki rattailla ja koiran ulkoilutus.
Meillä lapsi herätetään jo puoli kuusi aamulla niin nukkumaan menee jo 19.30.

ArkiYH
11/32 | 

Tullaan taapertajan kanssa kotiin noin klo 17 (lähtö ollut jo 6:15..) käytämme koiran ulkona, vähän leikitään siinä. Syödään ja katotaan pikkukakkosta. Sen jälkeen lapsi ja koira saa roikkua kintussa kun yritän saada seuraavan päivän ruuat ja siivot ja kuteet järjestykseen välttävästi edes ja klo 19 lapsi on jo sängyssä. Ite hengitän omaa aikaa noin 30min, käytän koiran vielä pissalla takapihalla ja meen sit iteki jo nukkumaan et saa taas aamulla klo 4:10 herää 🙉 kyl mä vaan sanon että oon arkussa jos täs tarvis jotain harrastusshowta vielä.vetää tai muuta.
Joskus harvoin isovanhemmat pyörähtää arki-iltana joka on kuin luxusloma. :D

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

"Ite hengitän omaa aikaa noin 30min" :D reps :D herraisä 4.10!? no joo, kyllä tohon yhtälöön jos heittää vielä hoplopin nii alkaa varmaan kuppi olee aika täynnä :D

JendeJ
12/32 | 

Silloin kun on päiväkodissa, ollaan puuhattu kotona/pihassa rauhallisesti, ja joskus (kerran viikossa) kyläilyä tms. Hoploppi hirvitti itseänikin, mutta ollaan käyty esikoisen kanssa noin 15 krt 1-vuotiaasta alkaen, eikä olla ikinä saatu mitään tautia 😊

Maria88
13/32 | 

Teen 6 tuntisia työpäiviä ja pääsen kahdelta töistä. Sen jälkeen esimerkiksi ulkoilemme; teemme lumitöitä, rakennamme lumiukkoja ja -lyhtyjä. Päivittäin teemme myös lenkin niin, että lapsi rattaissa ja äitikin pääsee liikkumaan.
Sisällä esimerkiksi rakentelemme legoja ja kokoamme palapelejä, luemme kirjoja, teemme ruokaa yhdessä ja syömme, käymme kylvyssä. Yhdessä myös laitamme esimerkiksi pyykkiä kuivumaan ja imuroimme tarvittaessa tai tyhjennämme astianpesukonetta. Lapsi on 2,5-vuotias.

Satu K.
14/32 | 

Meillä yleensä ollaan päikystä kotiutumisen jälkeen ollaan vaan kotosalla, halitaan, leikitään tuttuja leikkejä ja katotaan pikku kakkosta (että äiti saa siivottua ruokailun jäljet 😂). Mulla ei itsellä arkena riittäisi energia enää mihinkään sen suurempaan toimintaan, mutta sit viikonloppuisin yritetään järkätä jotain spesiaalimpaa. 😊

Kaisa
15/32 | 

Lapsi 2 v, tullaan kotiin päivästä riippuen 15-17 välillä. Käydään kaupassa, imuroidaan, pestään pyykkiä, laitetaan ruokaa yhdessä, leikitään, luetaan kirjoja. Niinä päivinä kun päästään jo aiemmin kotiin käydään kirjastossa tai pyöritään takapihalla, harvemmin jaksaa edes lähipuistoon lähteä. Sellaista rentoa yhdessäoloa, kaikilla pitkä päivä takana. Ruoka on aina 17.30 ja Buu-klubben klo 18, sen jälkeen 18.30 iltapesulle, pari kirjaa ja nukkumaan klo 19. Rumba alkaa alusta taas aamulla klo 5 :D viikonloppuisin tehdään sit jotain "erikoista", käydään uimassa, pulkkamäessä, kahvilassa, isovanhemmilla yms. Ei arkena jaksa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018