Kirjoitukset avainsanalla äitiyden haasteet

Aina puhutaan lasten unista ja niiden pitenemisen intensiivisestä odotuksesta, mutta koskaan ei puhuta äitien nukkumisesta – siis positiivisessa valossa. Kysyin instagramin puolella tämän postauksen jälkeen, mitä seuraajani ovat oppineet vanhemmuuden myötä. Useampi vastasi, että nukkumaan. Öö, mitä? Ai oot oppinu nukkumaan äitiksi tulon jälkeen?

Öö, mitä? Ai oot oppinu nukkumaan äitiksi tulon jälkeen?

Ehkä osa muistaakin, kun oon kertonut olleeni/olevani oikea unien rakastaja. Siitä alkaen, kun muistan, olen nukkunut 8-9 tuntia yössä. Ja noita unimääriä jatkui viime vuoden toukokuuhun saakka. Oi, kyllä muuten hapotti alkaa heräillä vähintään 3h välein! No, meneehän sekin, kun on pakko. Silti minäkin pystyn allekirjoittamaan tuon toteamuksen, että on oppinut nukkumaan (mun tapauksessa paremmin) vasta vauvan jälkeen.

Nyt, jos herään tuntia ennen kuin Kipsu, vedän vaakatasossa pari iloista tanssiliikettä ja jatkan uniani.

Esimerkkinä tilanne, jossa herään tuntia ennen, kun vauva oletettavasti herää/herätyskello soi. Herätyskellon kanssa, ennen töihin lähtöä, tunti oli inhottavan lyhyt aika. Mitä järkeä enää yrittää nukahtaa, kun pian pitää herätä? Aloin laskea minuutteja: no nyt on mennyt varmaan jo viisi minuuttia enkä ole nukahtanut. Enää 55 minuuttia aikaa nukkua. Ja sitä rataa. Nyt, jos herään tuntia ennen kuin Kipsu tai kello soi, vedän vaakatasossa pari iloista tanssiliikettä ja jatkan uniani. Sekunnin sisällä. Oon aina myös ihaillut niitä äitejä, jotka osaavat nukkua silloin, kun vauvakin eli myös päivällä. Tätä en vieläkään täysin osaa, mutta olen kehittynyt! Kolmas esimerkki unitaitoni muuttumisesta voisi olla se, että enää en kuule öisin autojen ääniä, miehen röhinää tai puhumista unissaan enkä kolinaa naapurista. Jotenkin olen oppinut suodattamaan nuo pois, mutta Kipsun itkuun herään aina. Huolimatta siitä, että minulla on korvatulpat korvissa ja hän nukkuu omassa huoneessaan kahden oven päässä meistä.

Kaikki uneen liittyvät asiat eivät siis olekaan pelkkää p*skaa uuden perheenjäsenen myötä, vaan tästäkin pilvestä löytyi hopeinen reunus! 

Ihminen on uskomattoman sopeutuvainen eri tilanteisiin (tai tässä tapauksessa elämänvaiheisiin). Kaikki uneen liittyvät asiat eivät siis olekaan pelkkää p*skaa uuden perheenjäsenen myötä, vaan tästäkin pilvestä löytyi hopeinen reunus! 

Ootko sä huomannut kehittyneesi nukkujana, vaikka heräilyjä lapsen myötä saattaakin olla enemmän?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (8)

Käyttäjä8698
Liittynyt10.12.2017

Hienoa, jos noin päin :) On myös meitä, jotka ennen lasta ovat kyllä ”osanneet” nukkua, mutta nyt, vaikka lapsi nukkuisi täydet yöt, itse ei enää osaa (vaikeuksia nukahtaa, heräilee pitkin yötä, herää liian aikaisin aamuyöstä...) :’(

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Joo "teihin" oon törmännyt useammin! Just että vaikka lapsi nukkuu niin enää ei ite osaa :( ihan kamalaa, käyköhän sitä jotenki niin ylikierroksilla vai mitä? Mullaki on kyllä sellasia yksittäisiä öitä (esim. nyt, kun on 2vkoa menty sadalla herätyksellä yössä ja viikonloppuna vauva ei yhtäkkiä herännytkään kertaakaan! mähän ramppasin hänen luonaan kuuntelemassa, että hengittääkö!), mutta ei yksittäisiä öitä voi edes verrata siihen, että se olisi melkein joka öistä :(

Satu K.

Mulla meni vauvan tulon jälkeen ikävä kyllä just toiseen suuntaan nukkuminen. :/ Ennen nukahdin muutamassa minuutissa ja nukuin joitain poikkeuksia lukuunottamatta hyvin levollisesti. Nykyään nukahtamisessa kestää, heräilen öisin (toki pikku taaperomme avittaa tässä :D) ja olen aika herkkäuninen. Mutta olen toiveikas, että kunhan yöt rauhoittuu, niin mun keho palaisi pikkuhiljaa vanhaan tuttuun. *sormet ja varpaat ristissä*

Ja siis voi apua, tänään mun vauvasta on tosiaan tullut taapero! 1-vee synttäripäivä! <3 :')

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voiiii, onnea teille! <3 Muistan kuin eilisen, kun kommentoit pikkuvauvelin äitinä ! <3 Joo toi tuntuu olevan se toinen pääty. Ite nukahdan ne pienet hetketki ku kuallu!

Vierailija

Voisin kirjoittaa tähän kohtaan tooooodella väsyneen äidin kommentin, koska meillä herätään nykyään aamuviideltä ja, koska konttausasentoa on maailman siisteintä harjoitella silloin, kun pitäisi käydä nukkumaan, joten nukahtamisoperaatiot venyy ihan kohtuuttoman pitkiksi :) mutta ite oon huomannu että lyhyetkin nukkumispätkät on jotenkin heti tosi syvää unta, koska mä näen paljon unia (vaikka nukkuis todella lyhyissä pätkissä) eli tehokkaasti käytettyä unta, vaikkakin määrällisesti vähäistä eiks niin :D :D

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

hahah joo noi on ihania ku pitää treenata sitä uutta taitoa kellon ympäri! ;D mä oon huomannu ihan saman! sen pienen hetken kun saa nukkua, niin nukkuu kyllä ku tukki! 

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

sama! päivän aikana oikein unelmoin siitä, että saan mennä nukkumaan :D vaikka se sitten olisikin pätkissä - nukkumista silti! :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

En oo kauheasti mainostanut blogissa tai instastoryissäni sitä, että palaan töihin ensi viikolla. En ole asiaa mitenkään salaillutkaan, mutta jostain syystä tuon kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Ei siis siksi, että en haluaisi palata töihin vaan päinvastoin! Mutta saako äiti odottaa innolla töihinpaluuta? Välillä saan sosiaalisen median keskusteluista sellaisen kuvan, että ei saisi: "Miksi hankit lapsia, jos et kerran jaksa olla hänen/heidän kanssa kotona."Ja minä vielä palaan kaksi kuukautta alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin.

Palaan, koska haluan. Minä itse haluan palata jo töihin.

En palaa aiemmin siksi, että rahat olisi loppu. Enkä palaa siksi, että uusi työtehtäväni tai esimieheni vaatisi sitä. Palaan, koska haluan. Minä itse haluan palata jo töihin. Kaipaan muunkinlaisia haasteita kuin mitä äitiys tarjoaa. Haluan jo ratkaista ongelmia, jotka koostuvat numeroista tai kirjaimista eikä tunteista. En malta odottaa, että voin tuntea itseni tärkeäksi muuallakin kuin kotona. Haluan nähdä aikuisia ihmisiä muissakin merkeissä kuin vauvatreffien varjolla ja odotan sitä, että saan pukea päälleni muuta kuin pieruverkkarit. Voi olla, että olen kuukauden päästä eri mieltä, mutta olen enemmän kuin valmis testaamaan. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että olen antanut kertakaikkiaan kaikkeni kotiäitiydelle. Minulla ei ole enää mitään annettavaa.

Mitä lähemmäs töihinpaluu tulee, sitä pidemmiltä kotona vietetyt päivät ovat tuntuneet.

En tunne huonoa omaatuntoa töihinpaluustani. Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että olen asiasta vain malttamattoman iloinen. Kun katson tuota pientä, jo niin isoksi kasvanutta lastani, pala nousee kurkkuun. Oonko taas huonompi äiti? Minä en mitään muuta ole koskaan toivonut enempää kuin omaa lasta tahattoman lapsettomuutemme aikana ja sitten halajankin töihin ennen kuin olisi edes "pakko". Eikö taas pitäisi olla vaan onnellinen ja kiitollinen, kun saisin olla kotona kauan haaveillun lapseni kanssa? Oonhan mä toki kotona jo ollutkin. Kipsu on 1v5kk, kun hoitaja vaihtuu äidistä isiksi. Eli melkein puolitoista vuotta vietin kotona, mutta valehtelisin jos väittäisin, että olen nauttinut joka hetkestä. Mitä lähemmäs töihinpaluu tulee, sitä pidemmiltä kotona vietetyt päivät ovat tuntuneet. En varmaan saisi ajatella noin, saatikaan sanoa ääneen.

Tällä hetkellä uskon vakaasti siihen, että laatu korvaa määrän. Uskon, että työelämään palaamalla osaan ottaa erilailla ilon irti niistä illan tunneista, kun ehdin nähdä lapseni hereillä.

Yritän nyt jotenkin selvitä tästä annoksesta huonoa omaatuntoa, koska mitä oon teitä jo töissäkäyviä äitejä kuunnellut: aiheita omatunnon tuskiin on tulossa roppakaupalla lisää. Tällä hetkellä uskon vakaasti siihen, että laatu korvaa määrän. Uskon, että työelämään palaamalla osaan ottaa erilailla ilon irti niistä illan tunneista, kun ehdin nähdä lapseni hereillä. Uskon myös, että tämä ratkaisu on paras ajatellen kaikkia perheessämme. Isi saa kokeilla kotivanhemmuutta useamman kuukauden ja minä pääsen takaisin aikuisten piireihin. Silti tunnen olevani anteeksipyynnön velkaa lapselleni. Anteeksi, että en osannut olla pidempään kotona kanssasi. Anteeksi, että en osannut nauttia kotiäitiydestä pidempään. Onneksi isisi on enemmän kuin innoissaan ottamassa kotivanhemman soihdun vastaan ja olen varma, että tulette molemmat nauttimaan yhteisestä ajastanne.

Anteeksi, että en osannut olla pidempään kotona kanssasi. Anteeksi, että en osannut nauttia kotiäitiydestä pidempään.

Onko muita, jotka menivät töihin puhtaasti omasta tahdostaan - ei taloudellisen tilanteen, opiskelujen tai töiden "pakottamana"?

psst! Instagramin kautta näet, kuinka tämän draamalaaman töihin paluu sujuu!

Kommentit (16)

Henna | Pölyä Pinnoilla

Ensimmäisellä kerralla palasin töihin ihan siksi, koska halusin. Kotiäitiys oli nähty ja todettu, että ei ole mun juttu, valitettavasti :( Palasin töihin osittaiselle hoitovapaalle.

Olin vuoden töissä, kunnes jäin parin kk hoitovapaan kautta uudestaan äitiyslomalle.

Töihin palasin vuosi sitten, jälleen osittaiselle hoitovapaalle, jolla olen edelleen. Toisella kerralla töihinpaluuseen vaikutti sekä oma tahto että taloudellinen tilanne. Molemmat pojat ovat olleet 1v8kk aloittaessaan päivähoidossa.

Mie olen molemmilla kerroilla ollut ihan innoissani töihinpaluusta ja kyllä se on mun juttu olla osa päivästä ihan vain Henna, siellä muiden aikuisten keskellä.

Äitiys on antanut paljon hyvää työminälle, koska nyt työt ovat vain töitä, en ärsyynny työkavereihin samalla tavalla kuin ennen enkä muutenkaan ota töistä samanlaista stressiä kuin ennen.

Tsemppiä uuteen arkeen ♡♡

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kiitos <3 toi on loistava pointti, että ne työt todellakin on vaan töitä - se korostui nyt piippuunsa äitiyden myötä! :)

jenna85

Innoissani palasin töihin (50%) kun lapsi oli 9kk! Sain muuta ajateltavaa ja olin paljon parempi äiti kun sain välillä tehdä myös muuta kuin niitä kotihommia. Nautin kotona olemisesta mutta en halua tehdä sitä täyspäiväisesti. Lapsi meni päiväkotiin ollessaan 1v 6kk. Hän on hoidossa 2-3päivää viikossa, loput päivät jomman kumman vanhemman kanssa kotona. Ihan paras ratkaisu meille! En ole potenut huonoa omaatuntoa, tämä ratkaisu sopii meille.

Nipsu/Perheunelmia

Mä sivuan ehkä snadisti aihetta, mutta siis ihanaa kun sulla on työ mistä nautit! Mä taas kauhulla odotan, että joudun palamaan töihin koska en tee työtä enää mistä nauttisin tai siis se muuttui vuosien aikana sellaiseksi että ajatukissa mielummin sahaan toisen jalkani irti kun että palaisin sinne! Kamalaa! Kyllä jotain on tehtävä tässä töiden suhteen... opiskelemaankaan en pysty kyllä lähtemään... huh.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi toi olis kyllä ihan kamala tilanne ja ehdottomasti vaikuttaa mun töihinpaluun hyvään fiilikseen! Sun pitää nyt vaan laittaa urakalla verkkoja vesille ja toivoa, että jotain tarttuu haaviin! 

Vierailija

Minä myös odotan innolla töihin paluuta joka on vajaan 2kk päästä. Tyttäreni on silloin 9kk... Mutta jää 1kk vielä isänsä kanssa kotia. Edellinen lapsi oli 8kk ku menin takaisin töihin... Tarvin vaan sitä aikuisten aikaa. Moni on ollut sitä mieltä että olen siinä suhteessa itsekäs ja kuuluisin lasten kanssa kotia. Ja onneksi on monia muitakin äitejä jotka tekee samoin 😊

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Totta! Mä en kyllä näe kenenkään muun äidin valinnassa mennä aiemmin töihin, kun on pakko, mitään pahaa! Vain omassani. Niin naurettavaa taas! 

anniliina

Palasin töihin 50% työajalla noin kaksi kuukautta sitten, noin neljä kuukautta suunniteltua aiemmin.. Lapsemme oli 1v 5 kk silloin. Tunnistan niin tuon kaipuun aikuiseen seuraan ja erilaisten asioiden prosessointiin. Erityisesti viimeisinä kuukausina kotiäitinä tunsin olevani älyllisesti turhautunut, hermot kireällä usein jne. Kovia syyllisyyden tunteita tunsin töihin palaamiseen liittyen ja epäröin kovasti sitä, että tuliko tehtyä oikea päätös. Nyt nämä tunteet ovat helpottaneet, kun olen huomannut miten paljon paremmin voin tällä hetkellä ja kuinka nyt osaan todella nauttia lapsen kanssa vietetystä ajasta! Päivähoidon aloituskin on sujunut upeasti. Arjessamme vallitsee mukava tasapaino juuri näin 😊 Tsemppiä töihin paluuseen!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Siis jestas, tää oli ihan ku mun kirjoittama ja vielä samanikäinen lapsikin kun palasin töihin! Mullaki oli niin kireellä hermot loppua kohti, ja nyt tuntuu että voin taas olla täysin oma itseni - sekä kotona että töissä.

Uraäiti

Kyllä. Lapsi oli 9kk kun palasin töihin. Hulluksi olisin tullut. Haluan aivoilleni muutakin tekemistä kuin soseiden vääntämisen luomu ruuista. Enkä ole potenut huonoa omaatuntoa. Olen näin lapsilleni paljon parempi äiti.

Vierailija

Täällä bingo! Olen molemmista tytöistä käynyt sunnuntai-vuoroja tekemässä jo kun olivat muutaman kk ikäisiä. Menin heti äitiysloman päätyttyä takaisin töihin ja varmasti menen kun tästä kuopuksestakin päättyy äitiysloma. :) rakastan kyllä lapsiani ja puuhaillaan paljon yhdessä mutta kaipaan muutakin tekemistä ja aikuiseuraa. Pienin ei vielä silloin mene päiväkotiin vaan tehdään ristiin miehen kanssa töitä sitten :)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Tollanen "keikkaduuni" olis kyllä ollu varmasti mulleki hyvä jo aiemmin, jos olis ollut mahdollisuus tuommoiseen! Enkä kyllä oo tosiaan sitä mieltä, että jotenkin rakastaisi vähemmän lapsiaan jos palaa aiemmin töihin :)

RvaJ

Olen sitä mieltä, että mikäli äiti (tai isä) voi hyvin niin lapsikin voi hyvin :) <3
Me ollaan onneksi kaikki erilaisia keskenämme ja se mikä sopii toiselle, ei sovi välttämättä toiselle ja se pitäisi meidän äitienkin hyväksyä - sen jatkuvan arvostelun sijaan.
Ihanaa, että sulla on työ jossa viihdyt. Ja vielä ihanempaa on se, että teit mikä oikealta tuntui, koska tunnet itsesi paremmin kuin kukaan muu <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tällä viikolla vietetään imetysviikkoa, joten sen kunniaksi ajattelin napata reilu vuosi sitten facebookiin päivittämäni avautumisen tänne bloginkin puolelle. Ehkä siitä voi lukea - ei edes rivien välistä -, että meidän alku ei ollut ihan se helpoin ;)

ONKO IHMISKUNTA NYT AIVAN VARMA, että vastasyntyneillä EI OLE hampaita?!

"Imetys – jumaskeida, miksei missää kerrota mitä se todellisuudessa on?? Olin ajatellu, että ku vauva on aivastettu pihalle nii se on tissi suuhun, homma rullaa ja elämä hymyilee. No, totuus on tarua ihmeellisempää. Ensiks saa kolme päivää (oon onnekas, monilla kuulemma kestää pidempään) tuntea aivan käsittämättömän paineen tisseissä ja turvotuksesta aiheutuvan koon puolesta Anderssonin Pamelaki jää toiseksi. Se kipu oli jotain nii järkyttävää, että teki mieli vetää turpaan jokaista, joka sano, että 'siltä se maidonnousu nyt vaan tuntuu'. Ku siitä selvitään alkaa taistelun jälkeen hyvällä lykyllä itse imetys. ONKO IHMISKUNTA NYT AIVAN VARMA, että vastasyntyneillä EI OLE hampaita?! Ei * mä en ainakaa oo täysin vakuuttunut. Ku tämä itse alku on pyhällä hengellä taaplattu läpi, älä luulekaan, että tämä olisi tässä. Sitten alkaa tiheän imun kaudet, rintaraivarit ja milloin minkäki viikon hulinat. Ekassa vauva on sun tissin jatkona 24h vuorokaudessa ja auta armias, jos yrität käydä ilman lasta vessassa, nii se pieni vampyyri pitää kiinni kahta kovempaa ku tuut takas. Rintaraivarit on myös ihania, siinä vauva nälkäsenä raivoaa tissille ja sä itket ku et enää kelpaakaan. Kokeilet epätoivoisena vaihtaa imetysasentoa – edestä ja sivusta ja kyljellä ja makuulla ja italialaisessa kristallikruunussa, mutta mikään ei kelpaa."

Näin kirjoitin facebookiini noin klo 8:00 lenkkipolulta tuona kesäkuisena aamuna, jonne olin lähtenyt ahdistusta pakoon. Olin todella järkyttynyt siitä, kuinka kiinni äiti onkaan vastasyntyneessään. Tein jatkuvasti töitä sen eteen, että en räjähtänyt miehelleni hänen mennessä vaikka kuntoilemaan. En olisi räjähtänyt siksi, että en olisi halunnut päästää häntä vaan siksi, että olin kateellinen. Tuttu lause meidän taloudessa oli "kyllä säki voit jonnekin mennä". Kyllähän mä sen tiesin... Mutta jos ja kun jonnekin välillä lähdin, vaatii se läjän toimenpiteitä. Tarina jatkuu:

"Strömsöössähän homma menisi niin, että kun jumppa alkaa klo 18, vauvalle tulee nälkä klo 17:15 ja hän syö vartin aikana molemmat tissit. Klo 17:30 kohti salia ja rauhallisen vaatteiden vaihdon jälkeen ihana tunnin hikijumppa. Sen jälkeen suihkun kautta kuumaan saunaan nauttimaan pitkät löylyt.

HETKINEN, haistanko savun meiltäpäin ja oliko tuo ambulanssi joka ajoi pillit päällä ihan varmana meille?! Kato nyt miten kävi kun kehtasit lähteä pariksi tunniksi kotoa!

Todennäköisemmin homma kuitenkin lähtee käyntiin siten, että vauvalle tulee nälkä klo 17:30 juuri, kun olisin lähdössä. Aika nopeasti huomaan, että tämä on niitä kuuluisia kertoja, kun suurin osa ajasta menee raivoamiseen. Syöttämisestä ei tule mitään, mutta onneksi olen pumpannut pakkaseen maitoa (sekään ei muuten ilmesty sinne itsestään). Lähden toinen tissi vielä paidan sivusta vilkkuen juoksemaan jumppaan ja salissa huomaan, että kiireessä olen laittanut miehen lenkkarit jalkaan. Pampulakin on jäänyt ja yritän sotkea tukan umpisolmulla pois silmien edestä. Jumppa alkaa, mutta jo ensimmäinen hyppy sattuu tisseihin, jotka jäivät kivikoviksi koripalloiksi vauvan syöttämättömyyden takia. Selkälihaksia tehdessä ihmettelen järkyttäviä hikiläikkiä matossa, jotka noustessa matolta huomaan maidoksi, jota on pulpunnut joka nostolla. Kuumuus saa maidon tursuamaan lisää, joten hyväksyn kohtaloni, käyn kylmässä suihkussa ja jätän saunan välistä. Takaraivossa on mielikuva punaisena nälkäänsä kiljuvasta vauvasta ja mieheni paniikissa lämmittämässä maitoa. Lämmityskään ei onnistu, koska on tullut vesi- JA sähkökatkos ja lastensuojelukin tekee varmaan jostain syystä kotikäyntejä juuri meille tuona päivänä. HETKINEN, haistanko savun meiltäpäin ja oliko tuo ambulanssi joka ajoi pillit päällä ihan varmana meille?! Kato nyt miten kävi kun kehtasit lähteä pariksi tunniksi kotoa!

Höpöhöpö. Kotona minua odottaa isänsä seurasta nauttinut hymyilevä vauva ja rauhallinen puolisoni:"oliko hyvä jumppa ja rentouttava sauna?".

Vaikka joo."

Tämän tarinan opetus voisi olla se, että kivikkoisesta alusta, tuoreen äidin älyttömästä omatunnosta ja lähestulkoon yliluonnollisista peloista huolimatta muistelen imetysaikaamme vain rakkaudella.

Tämän tarinan opetus voisi olla se, että kivikkoisesta alusta, tuoreen äidin älyttömästä omatunnosta ja lähestulkoon yliluonnollisista peloista huolimatta muistelen imetysaikaamme vain rakkaudella. Tie oli välillä todella raskas, mutta silti ne viimeiset 2-3kk ennen imetyksen lopettamista (jota kesti yhteensä 1v1kk) kuittasivat kaikki epätoivon ja ärsytyksen hetket positiivisiksi. Niin positiiviseksi, että tuon alunkin kirjoittanut äiti haikailee imetyksen perään. 

 

psst! Imetyshajoilua ei enää meidän instagramista löydy, mutta ehkä jotain muuta kivaa?

Kommentit (1)

Annika79

Onneksi tuo tapahtuu todennäköisesti vain esikoisen aikana. Toisella kerralla oli varattu jo valmiiksi kaalit jääkaappiin, mutta niitä ei tarvittukaan. Myöskään tuota valtoimenaan vuotamista vieraan vauvan itkiessä kaupassa ei tapahtunut kuin esikoisen aikana. :D

Tosi tuttua tuo vauvan nälkä väärään aikaan. Ja vaikka normaalisti hän olisi vetäissyt molemmat rinnat tyhjäksi parissa minuutissa, niin ihan takuulla kun äiti oli johonkin lähdössä, niin söi kauan ja hartaasti. :D

Meillä tulee 9 päivän päästä vuosi imetystaivalta täyteen, josta ensimmäiset 6 kk mentiin 100 % tissimaidolla. Yllättävän helppoa ollut. Ei ole ollut raivareita eikä kieltäytymistä. Hän on ollut tyytyväinen ruokailija eikä yksittäisiä päiviä lukuunottamatta ole jäänyt fiilistä että neiti olisi jäänyt nälkäiseksi. Olen kiitollinen. Sekä neidistä, että imetyksestä. <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Facebook muistutti mua mun tasan vuosi sitten kirjoittamasta tekstistä. Muisto sattui sopivaan aikaan naamani eteen, koska mulla on jäänyt Jyllannin suomineidon teksti pyörimään päähän. Kyselin instagramin puolella teidänkin mielipiteitä varsinkin äitien alkoholikäyttäytymiseen ja hyvin yhteneväisiä vastauksia annoitte:

"Lapsien aikana voi ottaa sen saunakaljan tai lasin viiniä ruuan kanssa, mutta ei sen enempää."

"Mun mielestä on omalla esimerkillään hyvä näyttää kohtuukäyttöä lapselle jo. 1-2 voi aina hyvillä mielin ottaa esim. saunajuomaksi tai hyvän ruuan seuraksi, mutta kännissä en lasten nähden halua olla."

"Kahden oluen jälkeen OK, vaikka et ajokunnossa olisikaan. Kaatokännissä no go."

"Mielestäni alkoholi ja lapset eivät kuulu yhteen. Se on jompi kumpi. Piste."

Sitten vuoden vanhan tekstini pariin:

"Kun Kipsu oli vähän reilun kuukauden, lähdin "tuulettumaan" veljeni kanssa festareille, jotka järjestettiin muutaman sadan metrin päässä kotoamme. Ne olivat pienimuotoiset hipat, jossa sattui olemaan muun muassa Kimmo Blomin johdolla Queen covereita esittävä kokoonpano ja kun kova Queen-fani olen, niin halusin sen nähdä. Laskettu aika oli viikko tuota tapahtumaa ennen, joten ajattelin, että en pääse osallistumaan, mutta Kipsuhan tulikin (tätä varten) aiemmin! Tuona päivänä oli siis mieheni vahtivuoro 19-06.

valmiina bilettääääään!
valmiina bilettääääään!

Naureskelin sille, että aiemmin repussa kilisi siiderit, mutta nyt selkää hakkaa tissipumppu – on se maailma muuttunut!

Kun oli THE DAY pakastin oli täynnä pumpattua maitoa ja lähdinkin hyvillä mielin rintapumppu repussa viettämään iltaa. Naureskelin sille, että aiemmin repussa kilisi siiderit, mutta nyt selkää hakkaa tissipumppu – on se maailma muuttunut! Nähtiin veljen kanssa eräällä terasilla ja siellä join ensimmäisen viinilasillisen kahdeksaan kuukauteen. Maistui kuselta ja nousi päähän siltä istumalta! Tuossa vaiheessa laitoin ekat tilanteen tarkistusviestit miehelleni. Kun oltiin lähdössä juhlapaikalle, tunsin pulssini tissien kautta. Pumppasin kuuden litran kannujani kiireisen ravintolan vessassa ja kuuntelin, kun jonoa muodostui vessan ulkopuolelle. Hävetti aivan SIKANA tulla WC:stä ulos. Olin niin helpottunut, kun pystyin hengittää ilman että tissi osui leukaan, että näytin varmasti siltä kun olisin vääntänyt pönttöön Seinäjoen kokoiset tortut. Seuraava nainen meni selkeästi pelon sekaisin tuntein vessaan jälkeeni.

Mietin, että kuinka noloa olisi pumpata puskassa. No, aika noloa.

Festaripaikalla otin toisen lasillisen ja moikkailin tuttuja. Oli ihana nähdä vanhoja kavereita ja muutakin kuin joko sairaalan tai oman kodin seinät. Sää oli kylmä ja kolea, mutta onneksi omat mummat, miehini mummat, naapurin mummat ja kaverien mummat olivat varoitelleet, että pitää pukea kunnolla tai tulee tissitulehdus, niin olin pukenut tarpeeksi. Joskus klo 22 maissa alkoi olla taas tukalat oltavat ja aloin katsella, josko pääsisi jonnekin pumppaamaan. No, niin extremeksi en ala, että bajamajassa pumppaan ja naisten vessaan oli noin kolmen kilometrin jono. Mietin, että kuinka noloa olisi pumpata puskassa. No, aika noloa. Päätin ottaa lisää viiniä, jos se auttaisi. En kuitenkaan pystynyt enää ajatella mitään muuta kuin rantapallojani. Olin varma, että ihmiset ympärilläni luulevat minua lehmäksi tai katsovat, että onpa tyttörukalla mennyt silarileikkaus päin mettikköä. Klo 24 luovutin ja lähdin kotiin.

Ärsytti, kun minun viininjuonnin takia vauvan piti odottaa ruokaansa.

Kotona kaikki oli hyvin, mutta en halunnut ottaa lasta syliin, koska en ollut varma olenko ajokunnossa (= promilleraja meillä vauvan käsittelylle). Onneksi T:n oli tarkoitus hoitaa yösyötötkin. Kun vauva heräsi ensimmäisen kerran 02 maissa, pökin T:tä hereille. Hän lähti lämmittämään maitoa ja Kipsun itkuvolat alkoi kiihtyä. Ärsytti, kun minun viininjuonnin takia vauvan piti odottaa ruokaansa. T antoi pullolla ruoan vauvalle, mutta meinasi jatkuvasti nukahtaa istualteen. Pökin häntä tasaisin väliajoin niin kauan, että vauva oli saanut syödyksi. Seuraava nälkä Kipsulla oli klo 04. Tuupin jälleen miestäni, joka käänsi kylkeä, kiukutteli ja huitoi käsiäni pois. Taas nyppi, että en voinut imettää ja päätin mennä itse lämmittämään maidon. Annoin pullon T:lle, joka taas tuskissaan torkahdellen syötti vauvaa ja minä tökin kylkeen vähän väliä. Aamun, klo 7 ruuat, annoin itse. Olin niin onnellinen, kun "sain" taas pidellä lastani, että otin hänet viereeni olkkarin sohvalle ja halailin vauvaa putkeen monta tuntia. Olin lukenut vauvan kaipaavan enemmän sylittelyä äidin oltua pidemmän ajan poissa hänen luotaan, mutta taitaa homma oikeasti mennä toisinpäin: äiti tarvitsee vauvan läheisyyttä, jos he ovat olleet pitkään erossa.

Olin lukenut vauvan kaipaavan enemmän sylittelyä äidin oltua pidemmän ajan poissa hänen luotaan, mutta taitaa homma oikeasti mennä toisinpäin: äiti tarvitsee vauvan läheisyyttä, jos he ovat olleet pitkään erossa.

Tekstin pointti on se, että en enää ole varma, onko alkoholi - puhumattakaan känneistä - lainkaan sen arvoista, että epäröin moneltako voin halailla ja pitää sylissä Kipsuani. Samoin, kun tuo kaikki muu sälä siinä ympärillä – tuntuu niin ylimääräiseltä. Ennen raskautta kävin säännöllisesti ulkona ja nautin siitä täysin rinnoin (heheh, täydemmät ne nyt oli), mutta nyt biletys on kokenut inflaation. Jos saisin vapaa illan, en todellakaan dokaisi vaan nukkuisin. Ai että!"

Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen ilta, kun jouduin miettiä juoneeni liikaa ajatellen imetystä ja vauvan sylissä pitämistä. Tämän jälkeen meillä on ollut hoitajat tai olemme vieneet vauvan hoitoon. Nykyään Kipsu nukkuu 99%:n varmuudella 19:30-07:30, joten halutessaan voi tuona aikana juoda muutaman alkoholiannoksen. Itse kuitenkaan en ole koskaan ollut sellainen saunakaljaihminen, vaan saunassa parhaalle maistuu pillimehu! ... anna mun kaikki kestää! 

Mikä on teidän suhtautuminen alkoholin käyttöön lapsen läsnä? 

Kommentit (4)

Tsaukki

Joo sama fiilis itsellä että mieluiten lapsi on sitten kokonaan poissa lähettyviltä jos on nautittu alkoa koska helposti sitä kuitenkin haluaa koskea ja hoitaa vauvaa/lasta. Nykyään myös teen niin että hoitoon illalla ja haen vasta seuraavana päivänä kun promillet on laskenut.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Joo ja kun ei sitä tosiaan tajua varmasti ite, kuinka "känniseltä" vaikuttaa lapsen mielestä parinki jälkeen.

Jyllannin suomineito
Liittynyt2.5.2017

Todella hienoa että kirjoitat näin rehellisesti ja palaat pohtimaan omia kokemuksia. Aika paljon samaa oli omassa tekstissä ja instagramissa ;) Tähän aiheeseen ei ole yhtä ainoaa vastausta, mutta mielestäni on tärkeää nostaa se kuitenkin pöydälle ja pohtia avoimesti. Me emme ole täydellisiä, me olemme ihan vaan äitejä.

Med venlig hilsen, Terhi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2018

Instagram