Kirjoitukset avainsanalla äiti työelämässä

On muuten suht hämmentävää, kun tällainen pukeutumisen kaava on muuttunut täysin toisinpäin äitiyden ja töissä käymisen myötä. Ennen pistin arkena päälle ihan mitä tahansa ryppyistä pieruverkkaria ja reikäistä mieheni kollaria, koska viikonloppuna kuitenkin piti ladata ykköset päälle. Jos/kun perjantaina ja/tai lauantaina lähti miehen tai kavereiden kanssa viettämään iltaa jonnekin, alkoi naaman tällääminen jo monta tuntia ennen. Nyt homma on kääntynyt niin, että viikolla laitan parempaa seppälää niskaan (töihin) ja viikonloppuisin oon ihan maailmanlopun rönttä-Liisan näköinen. Meikkaamiseen ei edelleenkään mene kuin sen viiden minuutin mutsimeikin verran, mutta hiukseni sentään harjaan. Onko ketään muu huomannut samaa muutosta pukeutumisessaan?

Vuonna 2015 tykkäsin tehdä pienellä kihartimella ittelleni tällasen afron. Siihen meni varmaan 2h, mutta mikäs siinä ku oli aikaa! Enää ei olis :D
Vuonna 2015 tykkäsin tehdä pienellä kihartimella ittelleni tällasen afron. Siihen meni varmaan 2h, mutta mikäs siinä ku oli aikaa! Enää ei olis :D

Nyt mun asusteeni on lapsi lantiolla tai jos oikein fancyksi alan, niin nappikorvakorut.

Ja mites noi asusteet? Ennen lasta mulla oli aina kello kädessä. Ihan tarkoituksella opettelin sen käytön joskus 25-vuotiaana ja sen jälkeen mulla oli useampi kello, joista valita päivittäinen asusteeni. Samoin pidin aina kaulakoruja – joko isoja ja näyttäviä tai pieniä ja siroja. Nyt mun asusteeni on lapsi lantiolla tai jos oikein fancyksi alan, niin nappikorvakorut. Niitä kun ei lapsi pysty niin helposti repimään! Kyydissä kulkeva lapsi saa aika äkkiä äitinsä kuristettua kaulakoruun tai huiviin ja sormusten alta löytyy helposti koko viikon ruokalista, joten olen jättänyt nuo elementit korulippaan perukoille.

Kesä 2016 ja lemppari hattu!
Kesä 2016 ja lemppari hattu!

Niin kuin äidit ei vois bilettää tai jos juhlivat, niin pitää olla teltta tai pilkkihaalarit päällä. Voi haloo Sarianna?!

En oikein tiedä, mitä ajattelin vasta synnyttäneenä heittäessäni kaikkia hienoja ”biletoppeja ja -mekkoja” mäkeen. Jotenkin kuvittelin, että en tule enää tarvitsemaan niitä, koska olen nyt äiti :D Niin kuin äidit ei vois bilettää tai jos juhlivat, niin pitää olla teltta tai pilkkihaalarit päällä. Voi haloo Sarianna?! Kun ensimmäisen kerran lähdin Kipsun syntymän jälkeen juhlimaan, tajusin, että eihän mulla oo mitään päälle laitettavaa. Hyvä, etten joutunut lainata omalta äidiltäni hienompia vaatteita. Mummankin vaatteet olisivat varmaan toimineet paremmin kuin omani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Annika79

Lainasin just pari viikkoa sitten omalta äidiltäni vaatteet kun menin kaverin synttäreille. :D Oli mulla itellä mekko, mutta halusin mieluummin paidan ja housut. Housut oli kaikki äitiyshousuja, vaikka nuorimmainen on jo yli vuoden. =) Sain housut ihan omaksi.

Satu K.

Mä oon ollu asusteiden käyttäjänä oikeestaan aina sellainen, että kotiin tullessa riisun korut ja kellot yms. heti pois. En vaan jotenkin osaa olla ne päällä kotona. :D Sen takia mun korujen käyttö ei oikeestaan oo muuttunu miksikään, samat korut eksyy joka päivä päälle (jos siis kotoa poistutaan). Tosin poitsun vauva-aikana en ranteissa halunnu pitää mitään, ku aattelin, et ne painaa inhottavasti vauvaa pyllyä pestessä. Ja pahimpaan repimisaikaan en käyttäny kaulakoruja.

Vaatteiden suhteen musta oli ihanaa äitiysloman jälkeen alkaa käyttää muitakin kuin imetyspaitoja ja legginsejä, koska oon aina tykänny vaatteista ja "pukeutumisesta" (en sano tähän muodista, koska en voi hyväksyä nyt jyllääviä ysäritrendejä :D).

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oon huomannut meidän arjessamme uuden pienen haasteen: Mitä tehdä lapsen kanssa arki-iltaisin töiden jälkeen? Meillä taapero on joka ilta sängyssä ennen klo 20 ja itse oon kotona noin 16:30. Siihen jää siis noin kolme tuntia aikaa viettää yhdessä, mutta mitä tuona aikana tekisi? Mitä te muut työssäkäyvät vanhemmat teette?

Nyt talvella on helppo lykätä muksu pulkkaan ja tehdä sillä pieni lenkki, mutta kovin kauaa ei meidän Kipsu jaksa pulkassa istua. Viimeisin pulkkailu päättyi niin, että vyöstä huolimatta lapsi oli saanut spagettina pujahdettua valjaan ali ja lantioliikkeellä itsensä pois pulkasta. Ja mulla dorkalla meni pari metriä tajuta se ninjailu!

Ulkoiluhan on muutenkin aina hyvä vaihtoehto, mutta tähän vuodenaikaan klo 16:30 ulkona on jo pimeää kuin tontun takapuolessa. Meillä on pihassa leikkipaikka, mutta lunta on niin tuhottomasti, että lapsi humpsahtaa sekunnissa sen valkoisen lähmän peittoon.

Vaasan pääkirjastosta
Vaasan pääkirjastosta

Kirjasto on ollut aika kova sana, varsinkin kun tuo ihana tyttäremme rakastaa kirjoja ja lukemista. Tässä tosin päästään taas siihen aiheeseen, että pitäisi olla hiljaa (julkisella paikalla). Jo kaksi tekstiä suomalaisten kielteisestä suhtautumisesta äänekkäisiin lapsiin kirjoittaneena, voisin varmaan valita jonkin muunkin paikan pahoittaa mieleni kuin kirjaston? Siellä kun tapoihin kuuluu olla hiljaa. Vai pitäisikö itse kokeilla olla niin äänekäs, että kukaan ei huomaisi enää lapsen ilakointia?

Hoplopissa kun kaikki muksut nuolevat kilpaa samoja mattoja ja seiniä, niin eikö se yrjötaudin tarttuminen ole enemmän sääntö kuin poikkeus?

Hoploppiin meillä olisi jopa 10 kerran lahjakortti, mutta yhtäkään en ole käyttänyt oksutaudin pelossa. Siellä kun kaikki muksut nuolevat kilpaa samoja mattoja ja seiniä, niin eikö se yrjötaudin tarttuminen ole enemmän sääntö kuin poikkeus? Ja peseekö kaikki oikeasti kätensä ennen tuonne vanhempien painajaiseen astumista? Epäilen.

Jouluna me leivottiin pipareita. Se oli virhe. Annoin Kipinän maistaa piparkakkutaikinaa. Sekin oli virhe. Tuon pienen maistiaisen jälkeen kiihdyttiin nollasta sataan, jos ei taikinaa saanut lisää. Mukava ja rauhaisa leivontahetki muuttui raivopäiseksi kilpajuoksuksi pipareiden pellille iskemisen ja lapsen taikinan aiheuttaman vatsan räjähdyksen välillä. Ja koko yö meni hyssytellessä mahanpuruista kärsivää vauvaa… ja seuraavana päivänä tuli toisenlaista taikinaa triplamäärä vaippoihin.

Onneksi meillä asuu myös isovanhemmat lähellä ja voidaan kierrellä kirppareita. Näissäkin on ongelmansa. Ensimmäisenä mainitusta lasta ei saa lähtemään millään pois ja jälkimmäisestä hän haluaa häippästä jo viiden minuutin kuluttua.

Ehkä tätäkään aihetta ei tarvitse sitten miettiä, kun lapsi menee päiväkotiin. Sitten illat menevät tukka putkella juostessa, milloin missäkin ”hoitamassa asioita”. Kaupassa käyntikin on yksi ohjelmanumero, tällä hetkellähän se hoituu meillä koti-isin toimesta.

Mitä te muut työssäkäyvät teette lapsenne kanssa arki-iltoisin?

Kommentit (32)

Henna | Pölyä Pinnoilla

Nyt ollaan tehty lumitöitä 😂

Me ollaan kotona noin klo 16.30. Syödään ja sitten joko lähdetään ulos tai on Pikku Kakkosen aika (ja vanhemmille kahvihetki). Joskus mennään pyörähtää ulkona vasta Pikku Kakkosen jälkeen.

Perjantaisin on kauppareissu.

Joskus ollaan ihan vaan sisällä, vapaata leikkiä ja touhua. Kyläillä ei jakseta tai oikein mitään muutakaan erikoista.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

No joo, noi lumityöt on kyllä aika suosittu aktiviteetti vissiin juuri nyt ;) Ihana, kun niin moni on sanonut ettei tee "mitään erikoista". Ehkä vähä tuntuu, että otan stressiä siitä, että joka päivä tapahtuis jotain uutta ja ihmeellistä lapsen kanssa :D

Henna | Pölyä Pinnoilla

Ei meillä lapsetkaan jaksa :) Päiväkodissa 9 tuntia päivässä on heille riittävästi. Parasta on hoitopäivien jälkeen, jos saa vaan olla kotona, joko sisällä tai omalla pihalla :)

Jaksavat kyllä hyvin kauppareissut sekä mahdolliset muut extrajutut, mutta suurin osa arki-illoista pyritään rauhoittamaan.

Oon myös sitä mieltä, että jos lapsen totuttaa siihen, että aina tapahtuu kaikkea ihmeellistä ja mennään sinne ja tonne, hän myös oppii siihen sekä alkaa vaatimaan, että aina on tapahduttava jotain. Tämmöstä oon saanut seurata omien tuttujen suhteen.

Jjennim

Lumitöitä, kävely/pulkka leikkejä, ruuanlaitto yhdessä on tän hetken hitti. 😊 Sit siivotaan yhdessä. 😊 Kaupassa käydään. Sekä sukuloidaan välillä. 😊 Päivät menee niin nopeasti että välillä vaan ollaan ja hassutellaan.

Nipsu/perheunelmia

No meillä tää asia tulee syksyllä vasta eteen, mutta mitä ystävääni olen seurannut, niin hän on ollut samojen ajatusten äärellä kuin sinä, mutta tullut siihen tulokseen, et päiväkodissa on kuitenkin riehuttu ja ulkoiltu, voi kotona vaan välillä olla, tai joskus ulkoilla jos huvittaa. Oman fiiliksen mukaan. :)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Totta! Meillä ei vielä olla päiväkodissa, mutta sekin alkaa jo vajaa kuukauden päästä. Eli siihen asti varmaan voi hyvällä omallatunnolla vaan halailla ja hengailla iltaisin! <3

Vierailija

Meillä lapset leikkii keskenään, pelataan jotain, katsotaan pikku kakkosta, luetaan. Ei siinä paljoa ehdi kun ollaan noin klo 17 kotona ja klo 20 alan hoputella lapsia nukkumaan. 

Vierailija

Meillä lapset 5v. Tyttö ja 3 v. Poika ovat tammikuun alusta olleet 5 pv. viikossa hoidossa ja sen myötä olen huomannut, että kotona leikkiminen on se mitä he vain jaksavat tehdä päiväkodin jälkeen. Vaikka itse ajattelin, että hiihtoa, luistelua ja pulkkailua olisi kiva harrastaa. Mutta kun eivät jaksa niin ei sitten. 🙂

Vierailija

Ikinä ei ole tullut hoplopista oksu tautia😂 luulin että olen itse pöpö kammoinen🙈 lautapelejä, pyykin laittoa ja seuraavan aamun valmisteluja.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

hahah, tää ajatus on tartutettu muhun! :D Ollaan mekin oltu hoplopissa eikä sieltä ole onneksi mitään mukaan tarttunut, mutta tuntuu, että ympärillä olevat nappaa sieltä kaiken :D

Vierailija

Olen kotona ja leikin. Ei joka päivä tartte ohjelmaa. Lapsi arvostaa kiireetöntä yhdessäoloa.

AnneHanne

Parina päivänä viikossa on lapsilla tai lapsella harrastus. Ne tuntuvat kiireisiltä päiviltä, joten vapaa-iltoina ollaan vaan. Lapsetkin on mieluummin sisällä niinä iltoina. P. S. Hoplopissa sun muissa puistoissa ollaan juostu, eikä eskarilainen ole elämässään vielä yhtään vatsatautia sairastanut.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ei mekään olla sieltä onneksi mitään saatu! Nyt (ainakin) täällä Vaasassa jyllää noro, niin ehkä senkin takia vähän ekstravarovaisuutta yrittänyt :D

Vierailija

Lapsi päiväkodissa ja molemmat vanhemmat töissä. Yleensä ei tehdä sen kummempia: leikitään, luetaan kirjoja, puuhastellaan yhdessä kotitöitä, syödään ja joskus ulkoillaan. Siinä se muutama tunti hujahtaa :)

Katsumaria

Me ollaan töistä ja päiväkodista 2,5 vuotiaan kanssa kotona kolmen aikoihin. Useimmiten lähdetään samantien n. tunniksi pienelle kävelylle/puistoilemaan koiran kanssa. Niin pääsee helpommalla kun on jo lapsi valmiiksi puettuna. Ulkoa tultua ehditään vielä leikkiä, muovailla ym. muuta yhdessä touhailua. Välillä siivotaan ym. kotiaskareita, joissa muksu tykkää auttaa äitiä. Viideltä syödään, jonka jälkeen katsellaan pikku kakkonen. Siinä kohtaa meilläkin on se aikuisten kahvihetki ja hetken hengähdystauko. Pikku kakkosen jälkeen vielä pieni kävelylenkki rattailla ja koiran ulkoilutus.
Meillä lapsi herätetään jo puoli kuusi aamulla niin nukkumaan menee jo 19.30.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kuulostaa ihanalta <3 ja meillä lapsi herää noin klo 9 ja silti menee nukkumaan samoihin aikoihin :D mutta toki vasta vajaa 2v :)

ArkiYH

Tullaan taapertajan kanssa kotiin noin klo 17 (lähtö ollut jo 6:15..) käytämme koiran ulkona, vähän leikitään siinä. Syödään ja katotaan pikkukakkosta. Sen jälkeen lapsi ja koira saa roikkua kintussa kun yritän saada seuraavan päivän ruuat ja siivot ja kuteet järjestykseen välttävästi edes ja klo 19 lapsi on jo sängyssä. Ite hengitän omaa aikaa noin 30min, käytän koiran vielä pissalla takapihalla ja meen sit iteki jo nukkumaan et saa taas aamulla klo 4:10 herää 🙉 kyl mä vaan sanon että oon arkussa jos täs tarvis jotain harrastusshowta vielä.vetää tai muuta.
Joskus harvoin isovanhemmat pyörähtää arki-iltana joka on kuin luxusloma. :D

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

"Ite hengitän omaa aikaa noin 30min" :D reps :D herraisä 4.10!? no joo, kyllä tohon yhtälöön jos heittää vielä hoplopin nii alkaa varmaan kuppi olee aika täynnä :D

JendeJ

Silloin kun on päiväkodissa, ollaan puuhattu kotona/pihassa rauhallisesti, ja joskus (kerran viikossa) kyläilyä tms. Hoploppi hirvitti itseänikin, mutta ollaan käyty esikoisen kanssa noin 15 krt 1-vuotiaasta alkaen, eikä olla ikinä saatu mitään tautia 😊

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

kiva kuulla! mekin ollaan siellä kyllä silti käyty, nyt pitää ehkä vaan rohkaistua kauhukuvien jälkeen uudelleen :D

Maria88

Teen 6 tuntisia työpäiviä ja pääsen kahdelta töistä. Sen jälkeen esimerkiksi ulkoilemme; teemme lumitöitä, rakennamme lumiukkoja ja -lyhtyjä. Päivittäin teemme myös lenkin niin, että lapsi rattaissa ja äitikin pääsee liikkumaan.
Sisällä esimerkiksi rakentelemme legoja ja kokoamme palapelejä, luemme kirjoja, teemme ruokaa yhdessä ja syömme, käymme kylvyssä. Yhdessä myös laitamme esimerkiksi pyykkiä kuivumaan ja imuroimme tarvittaessa tai tyhjennämme astianpesukonetta. Lapsi on 2,5-vuotias.

Satu K.

Meillä yleensä ollaan päikystä kotiutumisen jälkeen ollaan vaan kotosalla, halitaan, leikitään tuttuja leikkejä ja katotaan pikku kakkosta (että äiti saa siivottua ruokailun jäljet 😂). Mulla ei itsellä arkena riittäisi energia enää mihinkään sen suurempaan toimintaan, mutta sit viikonloppuisin yritetään järkätä jotain spesiaalimpaa. 😊

Kaisa

Lapsi 2 v, tullaan kotiin päivästä riippuen 15-17 välillä. Käydään kaupassa, imuroidaan, pestään pyykkiä, laitetaan ruokaa yhdessä, leikitään, luetaan kirjoja. Niinä päivinä kun päästään jo aiemmin kotiin käydään kirjastossa tai pyöritään takapihalla, harvemmin jaksaa edes lähipuistoon lähteä. Sellaista rentoa yhdessäoloa, kaikilla pitkä päivä takana. Ruoka on aina 17.30 ja Buu-klubben klo 18, sen jälkeen 18.30 iltapesulle, pari kirjaa ja nukkumaan klo 19. Rumba alkaa alusta taas aamulla klo 5 :D viikonloppuisin tehdään sit jotain "erikoista", käydään uimassa, pulkkamäessä, kahvilassa, isovanhemmilla yms. Ei arkena jaksa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Enpä olisi uskonu, että tulen kirjoittamaan tänne blogiin lapsen VAIHEIDEN lisäksi äidin vaiheista! Niin kuin noissa lapsien vaiheissa ei jo olisi tarpeeksi 😉 Kuitenkin niiden tajuamisen ansiosta, osaisin heti ajatella omia töihinpaluutunteitani vain väliaikaisina ja ohimenevinä.

Tätä uutuuden viehätystä kesti muutama viikko, kunnes huomasin uusvanhan tunteen nousevan pintaan. Ikävän.

Ehkä muistatte, kuinka innoissani olin palaamassa töihin. En löytänyt oikeasti yhtäkään huonoa puolta asiasta, vaan kaikki oli vain vaaleanpunaista hattaraa. Joka kerta, kun söin rauhassa, muistin nauttia siitä ja aina kun kävin vessassa ja lukitsin oven, ihmettelin asiaa (joskus ääneenkin!). Tätä uutuuden viehätystä kesti muutama viikko, kunnes huomasin uusvanhan tunteen nousevan pintaan. Ikävän.

Aloin kyseenalaistaa töiden jälkeen yhdessä vietetyn aikamme laatua ja asettaa paineita siitä itselleni.

Ikävä hiipi hieman salakavalasti takavasemmalta mieleeni ja jäin vähän väliä miettimään, mitäköhän lapseni tekee juuri sillä hetkellä isinsä kanssa tai mikäköhän leikki on nyt käynnissä. Edelleen minulla oli ne vaaleanpunaiset lasit päässä lakisääteisiä kahvipausseja kohtaan, mutta paussit kuluivat selatessa isin lähettämiä kuvia lapsestamme. Aloin kyseenalaistaa töiden jälkeen yhdessä vietetyn aikamme laatua ja asettaa paineita siitä itselleni. Piti tehdä kaikkea erilaista ja aktiivista – vain oleilu yhdessä ei riittänyt. En malttanut (enkä ihan malta vieläkään) antaa aikaa iltaisin itselleni tai harrastaa, vaan töiden jälkeen kipitin kiireen vilkkaa kotiin. Mutta mikä tässä tilanteessa ja ajatuksissani oli tällä kertaa poikkeuksellista: Tiedostin heti tämän olevan todennäköisesti vain vaihe.

Edelleen ikävöin päivisin lastani ja iloitsen isin lähettämistä kuvista, mutta kahvipaussien ajaksi jätän kännykän työpisteelle.

Ja niin se olikin. Edelleen ikävöin päivisin lastani ja iloitsen isin lähettämistä kuvista, mutta kahvipaussien ajaksi jätän kännykän työpisteelle. Töissä käyminen tuntuu edelleen hyvältä ja tiedän edelleen, että se oli minulle ja perheellemme paras ratkaisu. Ikävän tunne ei ole enää jatkuvasti päällimmäisenä mielessä, mutta kotiin pääsemistä odotan edelleen malttamattomana – varsinkin mitä lähemmäs päästään kello neljää. Vieläkään en malta antaa aikaa itselleni heti töiden jälkeen, mutta alun videoitkuhälyttimen tuijottamisen sijaan katson iltaisin hömppäsarjoja, luen tai ihan vain olen ja nautin hiljaisuudesta. Otan pitkiä kylpyjä tai saunon mieheni kanssa.

Uskon, että tämäkin vaihe menee ohi. Välillä saatan sukeltaa vielä uudelleen syvälle ikävöintiin tai uppoutua työhön niin, että ikävä unohtuu täysin. Varmasti lapsen päiväkodin aloittaminen tuo uudet tunteet mukanaan ja töiden jälkeen harrastaminen ottaa oman siivun syyllisyydentunteen lisäämisestä. Mutta ne on kaikki ihan okei. Nehän ovat vain niitä jokaisen vanhemman rakastamia vaiheita.

psst! Instagramimme storyistä löytyy melkein päivittäin isiukon minulle kotoa lähettämiä kuvia ja videoita!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Nyt, melkein kaksi kuukautta töihinpaluun jälkeen, huomaan minussakin näitä paljon puhuttuja ikävän piirteitä. Viime perjantaina en nähnyt tytärtäni koko päivänä ja lauantaina olin luvannut viedä hänet vanhemmilleni yökylään jo päivällä. Lauantaina en malttanut nukkua yhdeksää pidempään yön pikkutunneille valvomisesta huolimatta, koska halusin palavasti kaapata lapseni jo syliin. Jouduin myös lähettämään viestin äidilleni, että en malta tuoda Kipinää heille ennen iltaa. Halusin olla lapseni lähellä.

Kuinkakohan moninkertaiselta tämä ikävä mahtaa tuntua 28 vuotta nuoremman, pienen lapsen, mielestä?

Tuosta viikonlopusta on jotenkin jäänyt läheisyys miinukselle ja välillä sen tuntee ihan fyysisesti. Työpäivän aikana mietin useamman kerran lastani ja mitä hän mahtaa puuhata. Millaiset vaatteet olisin itse hänelle valinnut ja mitäköhän he tekevät isänsä kanssa tänään? Mieheni on ystävällisesti (ja ehkä säälien?) lähetellyt minulle päivän aikana useamman kuvan ja minä katselen niitä itku kurkussa kahvitauoilla. Kuinkakohan moninkertaiselta tämä ikävä mahtaa tuntua 28 vuotta nuoremman, pienen lapsen, mielestä? Äiti ja/tai isi kuitenkin on varmaan noin 95%:ia hänen koko maailmastaan.

Näiden ajatusten päälle luin vielä Jyllannin suomineidon tekstin, jossa hyvin kiteytettiin juuri ne ajatukset, joita omassakin päässä pyöri:
”Kun lapset ovat illalla vaipuneet uneen, tuntuu kuin jotain puuttuisi. En tunne helpotusta, että nyt on omaa aikaa. Päivä vaipui mailleen liian pian. On omituinen paradoksi antaa mielen vaeltaa muualla silloin kun on paikalla, ja kun ei ole paikalla, kaipaa niiden luo joiden kanssa ei osaa olla läsnä silloin kun on läsnä.” – Jyllannin suomineito

Ei se makaronilaatikko minua tarvitse samoin kuin lapseni. Se moppikin kyllä odottaa, mutta lapseni kasvu ja kehitys ei.

Jokin tuossa tekstissä ja tämän hetkisessä elämässä osui syvälle sieluun. Kun olen töissä, odotan pääsyä kotiin. Kun olin kotona 1,5 vuotta, en odottanut mitään niin kovaa kuin pääsyä takaisin töihin. Kun olen illalla kotona, teen ruokaa, sometan, siivoilen ja vain yleisesti häärään. Mitä h*lvetin järkeä? Ei se makaronilaatikko minua tarvitse samoin kuin lapseni. Se moppikin kyllä odottaa, mutta lapseni kasvu ja kehitys ei. Vieläkään en missään nimessä kadu töihinpaluutani. Tiedän, että se oli meille oikea ratkaisu. Lähinnä kritisoin omaa ajatusmaailmaani ja priorisointiani.

Ihan niin kuin hän ikuisesti haluaisi illalla halailla minua kaksi tuntia putkeen? Otan nyt jokaisen halin vastaan, mitä vain saan.

Nyt olen koko viikon jättänyt kännykän töiden jälkeen koko illaksi reppuun. Olen keskittynyt 100%:sti lapseeni sen muutaman tunnin, mitä illassa meillä on. Yhtenä arki-iltana koin niin kovaa kaipuuta (vaikka koko ilta oltiin halailtu), että toivoin lapseni heräävän sen tutun tunnin sisällä nukkumaanmenosta. Minä pesin hampaat ja vaihdoin yökkärin päälle ja kun Kipinä tosiaan heräsi tunti nukkumaanmenon jälkeen, hain hänet viereeni. Halailimme kaksi tuntia ja kertaakaan minulle ei tullut se tuttu ”nukahda jo”-fiilis. Halailin takaisin. Ihan niin kuin hän ikuisesti haluaisi illalla halailla minua kaksi tuntia putkeen? Otan nyt jokaisen halin vastaan, mitä vain saan.

Onko tämä nyt sitä kuuluisaa riittämättömyyden tunnetta? Tämä on aikamoinen cocktail yhdistettynä siihen äidin jatkuvaan huonoon omatuntoon. No, näistäkin tunteista saa vapaata, kun antaudut lapsesi halailuun.

Meidän halailua voit seurata myös instagramista!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2018

Instagram