Kirjoitukset avainsanalla lapsettomuushoidot

Mikä auttaa raskautumiseen? 

Oliskohan tuo mun useiten googlaama kysymys kolmena vuotena ennen raskautumista? Taitaa olla. Luin keskusteluista mitä hullumpia keinoja auttaa kehoa raskautumaan. En muista läheskään kaikkien perusteluja projektin helpotukseen, mutta näitä kaikkia kokeilin. Pidempään blogia seuranneet tietävät, että minua nämä keinot eivät auttaneet vaan uskon vakaasti, että Merkurius ja Saturnus vaan sattuivat olemaan oikeassa asennossa, kun aloin Kipinää odottaa. ;)


Ensimmäisenä se mahdollisesti kuuluisin (ja v*ttumaisin) ohje eli

Tauko, “älä mieti asiaa”

Ei auttanut puhumattakaan siitä, että et voi olla hoidoissa samaan aikaan kun "et mieti asiaa", koska kiertopäivistä pitää olla joka päivä kartalla.

Ovulaatiotikut, jalat aktin jälkeen kohti kattoa ja tarkkaan ajoitettu seksi, josta olen antanut esimerkinkin

Ovulaatiotikkuihin upposi noin 60 euroa, niinkuin aiemmin laskin.

Sinkki (ja muut vitamiinit, varsinkin c & d) - Miehelle hyvin liikkuvat kaverit

Niin, eihän se miesrukkakaan vapaamatkustajana päässyt vaan sinkkiä vedettiin yhdessä vaiheessa molemmat! Jälkeenpäin en tiedä miksi niitä T:llekin tukin, koska hänen kaverithan olivat ihan parasta A-luokkaa.

Gelée royale & Foolihappo

Nämä jotenkin auttoivat ja/tai tukivat naisen luonnollista hormonitoimintaa ja luinhan minä jostain, kuinka näiden syöjä oli raskautunut x viikossa aloituksesta! Riittävästi perusteluja mulle.

Verigreippi & pieni lasi punkkua iltaisin

Olikohan niin, että verigreippi "paksuntaa kohdunkalvoa"?

Maca-jauhe

Tätä lykkäsin joka aamupuuroon ja -smoothieen. Tämän pitäisi parantaa sekä miesten että naisten hedelmällisyyttä.

Vehnänalkioöljy – e-vitamiinia 

E-vitamiinin puute kehossa saattaa aiheuttaa keskenmenoja, luin jostain. Tästä syystä lisäsin rypsiöljyä ruokavaliooni!

 

Itse en voi puhua minkään poppaskonstin puolesta. En osaa sanoa varmaksi minkään tuotteen positiivisia vaikutuksia raskautumiseen, koska omalla kohdallani mikään näistä ei auttanut.

Ei ehkä vaan ollut meidän aika.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tervetuloa Shitty is the new blackin kidutusviikoille! Ilmeisesti vauvan ensimmäiseen vuoteen kulutetut rahat eivät vielä kirpaisseet tarpeeksi, niin laskin myös sen, paljonko raskautuminen meidän tapauksessamme maksoi. Olen aiemminkin kirjoittanut pintapuoleisesti siitä, mitä kaikkea kehooni tuona aikana lykättiin. Miksi ei siis lisättäisi myös hintalappua perään? ;) Pelottaa...

Kiertokuukausia

37-9kk (koska menkat ei tullut) eli 28 kuukautta.

Lääkkeellisiä yrityskuukausia

37-12 (lasta on pitänyt yrittää noin vuoden, jotta pääsee kunnalliseen lapsettomuushoitoon) - 6 (yhdessä päätetty tauko)

= 19 lääkkeellistä yrityskiertoa

Terolut 13€ (30kpl)

= 30 kpl riitti kolmeksi kuukaudeksi (1kpl/pvä/10pvä ajan) eli satsi 19/3 = 6,33 x 13€

= 83 euroa

Lugesteron 18€ (15kpl)

= Tätä piti laittaa alakertaan aamuin illoin 14 päivän ajan, joten yksi paketti ei riittänyt (2 x 18€) x 19 - 4kk(luge ei ollut alusta asti mukana) = 15 kiertokuukautta x 18€

= 270 euroa

Kohdun limakalvon näyte 150€

Pregnyl 6€ (x3 piikkiä) 18€

Aukiolotutkimus 180€ 

= en malttanut odottaa kunnallista (olisi mennyt puolen vuoden päähän), joten kävimme yksityisellä.

Poliklinikkamaksut 40€/krt

= 24kk - 4kk(kesät) - 5kk(koska, ei käyntejä AIVAN joka kk ollut) = 15 x 40€

= 600 euroa 

Ovulaatio tikut 15€/10kpl

= En osaa sanoa tarkkaa summaa, koska joskus ostin kalliimpia ja joskus halvempia. Koskaan en ostanut mitään tukkupakkausta, koska olin niin varma, että juuri tuo ovulaatiotikku olisi viimeinen... En myöskään osaa sanoa, kuinka monta testiä tein, mutta alun kierroissa useamman ja lopuksi en ollenkaan. 

= noin 60 euroa 

Raskaustestit 10€/2kpl

= Ekan vuoden aikana tein varmaan 20 testiä 100€ ja sitten maltillisemmin..

= noin 150€

 

YHTEENSÄ: 1511 EUROA

 

Me emme koskaan joutuneet lähteä koeputkihedelmöitykseen. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin me, joten tuohon meidän summaan voi toisilla lisätä myös siihen toimenpiteeseen menevän summan. Puhumattakaan siitä, että sitäkin voi osa joutua tekemään useamman kerran. Valitettavasti sekään ei kaikilla riitä tuomaan lasta tyhjään syliin. Olen edelleen joka päivä kiitollinen siitä, että me pääsimme näinkin helpolla verrattuna moniin muihin.

Kipinä oli ja on jok'ikisen pennosen väärti. 

 

Jos haluat päästä meidän perheen backstagelle, klikkaa itsesi Shittyn faceen tai instagramiin ja ryhdy seuraajaksi!

Kommentit (12)

Vierailija

Kunpa myös me sosiaalisesta lapsettomuudesta "kärsivät" saataisi hoitoja kunnallisella tai edes sitten yksityisellä käymisestä pieni korvaus.. Esikoisen hintalappu oli vajaa 3000e (onnistui sentään tokalla inssillä), tokaa ollaan nyt yritetty jo varmaan lähemmäs 3000€, ellei ylikin (+kaksi olkea, jotka vielä odottaa käyttöä eli n. 1200€) ja edessä on syksyllä ivf, eli hinta nousee huimasti. Hinnat esikoisen yrittämisen jälkeen (käytiin hoidossa 2016) on noussut aivan järjettömästi! Tietenkin lapsi on sen kaiken arvoinen, eikä missään tapauksessa kaduttanut laittaa rahaa, jotta hänet saatiin <3
Mutta totta kyllä puhut, helpolla mekin on päästy, verrattuna moniin muihin (ainakin toistaiseksi).

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

niin ja kaikki on niin suhteellista.. onhan se kohtuutonta, että teillä toinenkin antaa odottaa itseään verrattuna sitten johonkin, joka on saanut vaikka jo viisi lasta aina ensimmäisestä kierrosta :) 

paljon onnea teille yritykseen <3 <3 

Foxy

Pyöreesti 20 000€, eikä itketä yksikään sentti, kun saatiin lopulta pieni ihme luoksemme! Tämä summa sisältää 3 IVF/ICSI-hoitojaksoa julkisella ja 3 hoitojaksoa luovutetuilla soluilla yksityisellä lääkkeineen kaikkineen.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Oi jestas, tää taitaa olla nyt isoin summa, jonka oon kuullu! Mutta niinpä - mikä vois olla parempi paikka laittaa rahaa, kun se, että saa lapsen 💜

Nipsu/perheunelmia

Meillä kans lapsen saamiseen meni reilu 6tonnia, mutta lasta ei tietenkään voi mitata rahassa ja itse olen kanssa niin onnellinen, että päästiin näin jälkeenpäin ajateltuna suht ”helpolla” 5inseminaatiota, josta kaks alkanutta raskautta. Keskenmenon jälkeen itketti myös ne rahasummatkin kieltämättä, koska kyyneleille tuli silloin jo hintaa sen 5000tonnia, mutta onneksi sitten tärppäsi heti kun lähdettiin uudestaan yrittämään.

Annika1234

Esikoiseen 5000euroa ja tähän seuraavaan 20 000euroa. Vasta alkuraskaus menossa ja takana keskenmeno joten toivottavasti tällä kertaa saataisiin syliin asti. Sitten ei kyllä rahalla ole väliä jos saa pienen syliin. ❤️

Vierailija

Meillä takana 3 ivf-hoitoa, joista vasta viimeisessä saimme pakkaseen 2 alkiota. Muutoin 3 tuoresiirtoa, joista yhdestä keskenmeno + kaavinta ja viimeisestä syntyi meidän ihme ❤ En ole ikinä laskenut enkä laske, kuinka paljon meillä rahaa meni, mutta sen verran sanon, että paljon! Lukuisia käyntejä lapsettomuuspolilla, tutkimuksia, leikkaus jne. Lista on loputon ja puhutaan tuhansista euroista. Mutta nämä eurot ovat elämäni parhaiten käytetyt eurot enkä ikinä määrittele lastani hintaa, koska sellaista ei ole olemassa. Sinä hetkenä kun tyttäreni syntyi ja hänet laskettiin rinnalleni, kaiken muun menetti merkityksensä ja hänestä tuli elämäni tarkoitus ja ylpeyteni ❤

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Sitä juuri muissakin kanavissa pohdittu, että mikä vois olla parempi paikka laittaa rahaa menemään kun oma lapsi 😊💜 kaikkea hyvää teille 💜

Vierailija

Täällä 12000-13000e lahjasoluhoidot ja ovulaatioinduktiot. Näistä ei tulosta, mutta ylläri luomuvauva hoitojen loputtua 😂

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

siis mikäköhän juttu toikin on, että teillekin yhtäkkiä sitten luomuvauva :D kuinka monta kertaa oot kuullu lauseen "ehkä tulit raskaaksi, kun ette sillä hetkellä yrittäneet" tms. :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Myönnän, että en ole itsekään osannut välttämättä olla lapsettoman seurassa siten, että en loukkaa kysymyksilläni. Siihen on kaksi isoa syytä:

  1. Tahattoman lapsettomuuden tuskaa ei voi ymmärtää, jos ei sitä itse ole kokenut ja
  2. Jokainen lapseton kokee eri asiat loukkaaviksi.

Silloin kun en vielä ollut valmis äidiksi, en tiennyt, mikä lasta toivovaa saattaisi loukata. Samoin kun ne, jotka eivät ole joutuneet lasta "yrittämään" eivät voi tietää, miltä se tuntuu, kun joutuu. Alla kuitenkin muutama lausahdus, joka itsellä on saanut niskavillat pystyyn.

Koskas teille tulee lapsi? 

No jaa-a, sen kun tietäis. Omalla kohdallamme toivottiin ja yritettiin, mutta eipä näkynyt. Eli en tiedä. Jonkun toisen pariskunnan kohdalla kyse voi olla siitä, että ei haluta lapsia. Vastaus olisi silloin, että "todennäköisesti ei koskaan", mutta kuuluuko se kysyjälle? Ei. Musta tää on muuten vähän sama, kun sinkuilta kysytään, että "jokos sulle on löytynyt joku?". No, ei ole vaikka kovasti etsin ja iltaisin kaipaan oman rakkaan syliin. Tai ehkä joku ei halua löytää ketään? Ehkä joku viihtyy yksin?

Me meinataan hankkia toinen.

Siis tää pistää niin vihaksi, voi elämä! Siis hankkia lapsi? Niinku niitä pystyis vaan hankkimaan. Kuulostaa niin lastakin alentavalle.

Tiedän, miltä susta tuntuu, koska mekin yritettiin kolme kuukautta tulla raskaaksi.

Et tiedä. Et tiedä, vaikka olisitte yrittäneet saman kolme vuotta, kun me. Minä olen minä ja minulla on omat tunteeni. Niitä ei tiedä kukaan muu, jos en kerro.

Se auttaa, kun ei yritä. Kun unohtaa asian hetkeksi.

...miten voit unohtaa asian hetkeksi, kun joudut joka kuukausi laskemaan kierron päiviä?

Ei auta. Sekin kokeiltiin. Mutta miten voit unohtaa asian hetkeksi, kun joudut joka kuukausi laskemaan kierron päiviä? Kiertopäivät 3-10 Teroluttia, kiertopäivinä 10,11 ja 12 ovulaatiotesti, kiertopäivä 10, 12 ja 14 seksiä, kiertopäivä 14 Pregnyl-piikki ja kiertopäivät 14-28 Lugesterol tabletti aamuin illoin alakertaan. Mutta hei - älä mieti yrittämistä, kyllä se siitä!

Nauti nyt, kun vielä voit. 

Mistä kohdasta yllä olevaa vastausta itse nauttisit? En halua enää nauttia elämästä ilman lasta vaan olen valmis nauttimaan siitä hänen kanssaan. 

Ettekö te tiedä, miten lapsia tehdään?

No ei kai sitten vissiin tiedetä. 

Me kyllä selkeästi sovitaan mieheni kanssa tosi hyvin yhteen, kun oon jo kahdesti tullut heti raskaaksi!

Meidän pitäis sitten varmaan erota, kun selkeästi sovitaan tosi huonosti toisillemme.

 

Sitten yksi karseimmista, mitä olen kuullut. Oli ollut puhetta vapaa-ajan vähenemisestä, kun eräs äiti totesi ystävälleni:

"Eihän vapaa-ajan väheneminen sua haittais, kun eihän sulla oo perhettä."

Ystäväni oli tuossa vaiheessa yrittänyt puolisonsa kanssa kaksi vuotta lasta ja hänellä on kyllä perhe: puoliso, äiti, isä, lemmikki ja ihania ystäviä. Tälläkin hetkellä ystäväni vapaa-aikaa kuluu rankoissa lapsettomuushoidoissa, mutta onneksi hänellä on perhe tukenaan.

Miten haluat minun suhtautuvan aiheeseen?

Ehkä paras tapa lähestyä ystävää, joka on kertonut kärsivänsä tahattomasta lapsettomuudesta, olisi kysyä suoraan: Miten haluat minun suhtautuvan aiheeseen? Jos ystäväsi sanoo, että ei halua puhua koko asiasta - kunnioita tätä pyyntöä. Minussa ja ystävässänikin on jo ero siinä, että hän haluaa kuulla läheistensä vauva-arjesta. Minä taas en niinkään halunnut. Mutta niin kuin hän itse totesi:

"Mitä jos me ei ikinä saada lasta ja porukka ajattelee aina, että meille ei voi puhua lapsista? Mehän jäätäisiin ihan ulkopuolisiksi."

Osa näistä lausahduksista on varmasti hyväksi läpäksi tarkoitettuja tai vain vahingossa suusta päässeitä sammakoita. Harvat mitään pahaa tarkoittavat, mutta kun koskaan et voi tietää kuka piikittää kotinsa suojissa piikkiä ihoonsa toivoen, että siitä olisi apua lapsensaannissa.

---

psst! Ootko huomannut, että blogini on lähtenyt mopolla moottoritielle Inspiration Blog Awards -äänestyksessä Arjen Sankari -kategoriassa? Mikäli koet, että Shitty is the new black olisi äänesi ansainnut, käy jättämässä se tänne! Kiitos <3

Kommentit (24)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Tämä on varmasti yksi niistä (lukuisista) asioista, joissa ei todellakaan voi tietää toisen fiiliksiä. Eikä kyllä kannata arvaillakaan. Kysyminen ja keskustelu varmaan ainot oikeat tiet, kuten kirjoitat.

Askeleita isyyteen

Olen pohtinut yhdessä blogiteksissäni omaa suhtautumistani lapsettomuuteen ja nimenomaan toisten lapsettomuuteen. Voin sanoa, että suhtautumiseni on ollut aika keskenkasvuista. Onneksi kasvua on tapahtunut ja olen alkanut ajatella asiaa laajemmin. Kiitos aihetta käsitelleistä blogiteksteistäsi. 

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Oi vau, kiitos! Ja meenkin heti lukemaan sun tekstin :) ja samoin oma suhtautuminen on ollut keskenkasvuista ennen kun osui omalle kohdalle eli turha mun liiakseen jeesustella!

Saara Hurlumhei

Tämä on kyllä tosi tärkeä aihe! Noita sammakoita valitettavasti pääsee ihmisiltä useimmiten silloin, kun asiasta ei tiedä. Kaikki tieto saa ajattelemaan. Vaikka toisen pään sisälle ei pääse, empatialla pötkii pitkälle. Ja aina voi tosiaan kysyä suoraan, mutta ystävällisesti toisen toiveita yms.
Kiitos tekstistä!

Jenni /Ilopiikki

Tämä aihe on todella arka. Koskaan ei voi tietää, mitä pinnan alla tapahtuu. Ihmiset myös haluavat tilanteessa erilaista kohtelua. Turhat lotkautukset tyylillä "millos teille tulee pikkuinen" tai "oletteko ajatelleet hankkia toisen" kannattaa jättää lausumatta. Ei omia lapsia tai lapsiarkea voi lasta yrittävältä kaverilta kuitenkaan pimittää. Ei vaikka tietäisi ehkä muistuttavansa toiselle, että asiat voisivat hänelläkin olla toisin. Muuten se tarkoittaisi koko ystävyyden lopettamista.

Lurre

Olen itse joskus ennenkuin lapset oli ajatuksissakaan, sanonut jotain tommoista tökeröä. No, tajusin tökeryyteni onneksi viimestään siinä vaiheessa kun esikoista yritettiin ja itselleni kommentoitiin jotain vastaavaa. 

Edelleen kyllä hävettää oma tökeryys, vaikka siitä on vuosikausia aikaa jo. 

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Mä kans muistan yhden töksäytyksen erityisesti ja en pystynyt elää itteni kaa, joten pyysin anteeks kysymyksen uhrilta 😂 hän oli kyllä jo silloin kysyessäni arvannut, että ttietämättömyyttäni kyselin. Pyysin anteeks siis varmaan 7v myöhemmin ku ite oltiin yritetty jo pari vuotta 😅

Annika79

En osaa päättää kumpi näistä mulle sanotuista kommenteista on pahempi. "Kaikkien ei ole tarkoitus saada lapsia." Hyväksyn tämän siinä vaiheessa kun alkoholistit ja huumeäidit lakkaa lisääntymästä. "Kannattaisi teidänkin jo hankkia lapsia, kun sullakin alkaa tota ikää olla." Tässä vaiheessa yritystä oli takana useampi vuosi. Bonuksena "Lasten kanssa on tosi rankkaa, kannattaisi vielä harkita." Kommentti nro 1 ja 3 on saman ihmisen suusta ja hänellä on lapsi. Kun kerroin suunnittelevani lapsen yrittämistä, niin hän kommentoi että "älä nyt vaan pilaa elämääsi". Uskomatonta mutta totta. :D

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi hyvää päivää :D kaippa tuokin hyväksi vitsiksi tarkoitettu mutta ei kyllä naurata eikä varmaan naurattanu silloinkaan!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ai vitsi tämä jäi! Tätä mekin ollaan kuultu ja joo - ei lohduta kyllä. Vaikka sekin vilpittömin ajatuksin ehkä sanotaan!

Lapsellinen lapseton

Olemme saaneet lapsemme ilman lapsettomuus hoitoja, kylläkin pitkän yrityksen jälkeen. Sisarukselle olemme antaneet mahdollisuuden, mutta sitä ei ole kuulunut. Sekin tuntuu pahalta kun kysellään että "joko joko? Ettei vaan olis jo seuraava tulossa? Olisko jo hyvä hetki toinen tehä jos meinaa? Ettekö sisarusta halua? Yhteenkö ajattelitte jättää?" Joo, kyllä haluaisimme... Lapsen saaminen ei ole itsestäänselvyys ikinä, ei sen toisen tai kolmannenkaan.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Oot ihan oikeassa. Tässä yksi syy, miksi en oo uskaltanut oikein edes ajatella, että meinataanko yrittää toista. En tiedä kestäiskö pää, jos pitäis yrittää taas useampi vuosi!

RvaJ

Minäkin olen hölmönä kysellyt joskus muilta noita samaisia kysymyksiä. Nykyään sitä osaa olla jotenkin järkevämpi ja jättää koko lapsia asiasta utelematta, koska asia ei vaan yksinkertaisesti minulle kuulu. Ja jos kuulen joidenkin kyselevän näitä samaisia kysymyksiä, tunnen lähinnä vain suurta myötähäpeää ja tekisi mieli jollain tavalla vaihtaa koko puheenaihetta. Edelleen kuitenkin koen vaikeaksi tilanteet joissa minulle kerrotaan, että jotkut yrittävät lasta, mutta sitä ei kuulu. En osaa sanoa oikein mitään. Saan soperrettua nykyään, että olen pahoillani. Mutta senkin lauseen sinä olet minulle opettanut!<3

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Mäki koen ne vaikeiksi. Jäädyn herkästi, mutta en ehkä siks etten tietäis mitä sanoa vaan alan ylianalysoimaan. Mikä on ihan ojasta allikkoon :D Ku vaan muistais sanoa just ton, että on pahoillaan, niin se on suurimmalle osalle sopivin! Ihana, kun muistat tuon <3

Satu K.

Kovasti sitä aina itse miettii, että mitä sanoisi ihmiselle, joka käy elämässään läpi vaikeaa asiaa, on se sitten mitä tahansa. Läheiseni on käynyt läpi useamman keskenmenon ja minulla on joka kerta ollut hurja halu osata löytää lohduttavia sanoja, mutta mitkään sanat eivät tunnu oikealta. Silloin olen tuntenut parhaaksi myöntää, että en tiedä mitä sanoa, mutta haluan olla hänen tukenaan ja kuunnella, jos hän haluaa puhua.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Musta ihanasti sanottu toi 😭💜 ja totta - vaikeita asioita on miljoonia ja niinku sanoin niin en itekää osaa edes tähän aina sanoa oikein...

Vuosia lapsettomuudesta kärsinyt

Minun pahin kokemus on syntymäpäiväillallinen, jossa suurin osa osallistujista oli +50 v. Lasta oli yritetty vuosia. Paria kuukautta aiemmin olin saanut keskenmenon, jonka vuoksi masennuin niin, että olin kuukausia sairaslomalla. Ruuan kanssa join viiniä. Yksi pariskunta alkoi kyttäämään minua, juonko oikeasti viiniä. "Teeskentelet juovasi viiniä, onko sinulla jotain kerrottavaa". Siinä kyyneleitä nieleskellessä join oikein ison kulauksen viiniä, ettei asia jäisi epäselväksi.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi kamalaa :( <3 otan osaa <3 tollaisissa tilanteissa olis kyllä mahtavaa, jos vaan jaksaisi/uskaltaisi/viitsisi täräyttää päin naamaa, että mistä oikeasti kyse.

Zzuuhh

Kauhea aihe. Työkaveri töksäytti kaks päivää pakastealkionsiirron jälkeen et "aiotteko tehä lapsia vai ooks sä jo raskaana?" Miten tossa tilanteessa vastataan? Vastasin "Joo, haluttais ja en oo hehe". Vaikka tietysti haluaisin olla. Ja nyt pelottaa että pilasin omalla kommentilla onnistumismahdollisuuden, tiedän, tosi tyhmää.
Mun mielestä korrektia on kysyä että haluaako joku lapsia, koska haluaminen tai toivominen ja sen kommentointi ei alenna vastaajaa.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Siis apua... 😳 Voi elämä kuinka kiusallinen kysymys. Ja musta ei kuulosta ees tyhmälle, että ajattelit pilanneesi onnistumismahdollisuutesi! Ite en kertonut juuri kellekään moneen viikkoon raskaudesta, koska pelkäsin, että jinxaan sen!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Parikymppisenä sain kuulla, että minulla oli kohdunkaulassa hoitoa vaativaa muutosta. Sen enempiä tuohon asiaan menemättä, tekstin kannalta tulee vielä kertoa, että tuolloin alkoi puolen vuoden välein sairaalalla ramppaaminen. Tuota ramppaamista jatkui vuoteen 2012-2013. Tarkkailua ja erilaisia hoitoja tehtiin sairaalassa samassa kerroksessa, kun lapsettomuushoitojen suunnittelua. Kun eräs tarkistuskerta kerroin lääkärille, että ollaan jättämässä ehkäisy pois, lääkäri sanoi, että ongelmien sattuessa voitaisiin "vauhdittaa" prosessia hänelle kertomalla. Rehellisesti sanottuna mulla on aina ollut tunne, että lapsensaanti ei tule olemaan minulle helppoa, joten kiitin neuvosta ja laitoin sen korvan taakse.

Sama talo, eri kerros.
Sama talo, eri kerros.

Vajaa vuoden yrityksen jälkeen eräällä tarkastuskäynnillä kerroin, että nyt oltaisiin valmiita miettimään vaihtoehtoja - mistä aloitetaan hoidot ja miten edetään? Jo tuo oli iso juttu varsinkin tällaiselle kaikkimullehetinyt -tyypille. Siis myöntää, että homma ei menekään niinkuin strömsöössä, vaikka kaikki ympärillä sikiää. Siitä alkoi sairaalan samassa kerroksessa ramppaaminen uudelleen, mutta eri syystä kun aiemmin. 

Ajattelin, että mitä vähemmän annan arvoa käynneille tai koko asialle ylipäätään, se katoaa.

Kenelle sitten kerroin projektin alkamisesta? En kenellekään. Juuri ja juuri itselleni. Miehenikään ei tiennyt edes puolista käynneistä. Ei kukaan tiennyt. Ajattelin, että mitä vähemmän annan arvoa käynneille tai koko asialle ylipäätään, se katoaa. Jos esimerkiksi pelkät Terolutit auttaisivatkin asiaa ja tulisin raskaaksi, ongelmaa ei olisi muka koskaan ollutkaan. Kukaanhan ei tietäisi poliklinikkakäynnistäkään, paitsi minä. Oon myös aina ollut sellainen ihminen, että päätän muiden puolesta, mistä kukakin pahoittaa mielensä. Ajattelin, että tämän asian kanssa on parempi, että vain minä suren kuin se, että kaikki läheiset suree. Se saa minut suremaan entistä enemmän! Ei riitä yhden eikä kahden käden sormet laskemaan kaikkia käyntejä. Oli myös aukiolotutkimus yksityisellä (en jaksanut odottaa julkisen puolen aikaa) ja jokin koepalanotto sairaalalla, joka tehtiin nukutuksessa. 


Kun jossain vaiheessa hyväksyin itse sen, että todellakin kärsimme lapsettomuudesta, kerroin myös muille.

Aika varovaisesti ja vain harvoille valituille. Kaikista lähimmille kerroin vasta myöhäisemmässä vaiheessa. Ajattelin, että heitä sattuisi enemmän, koska tietäisivät, että minuun ja meihin sattuu. Kertominen oli minun (ja T:n) oma päätös. Kukaan ei koskaan vihjannut tai painostanut siihen. Niinkuin ei kuulukaan.

Ajattelin, että mitä vähemmän annan arvoa käynneille tai koko asialle ylipäätään, se katoaa.

Jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt kertoa aiemmin. Sain paljon tukea, mutta säälin läheiset osasivat jättää pois. Tuntevathan he minut. Kukaan ei myöskään tehnyt asiasta mitään numeroa. He kyselivät asiasta hyvin varovaisesti ja usein minun aloitteestani. Muistan erään kahvipöytäkeskustelun ystävieni kanssa töissä: Aloin olla aika palasina ja toivoton asian kanssa. Ääni särkyen kerroin heille, kuinka oltiin saatu juuri sairaalasta tuomio, että spontaanin raskauden mahdollisuus on olematon. Kumpikaan ei sanonut juuri mitään. Istuivat, katsoivat silmiin ja kuuntelivat. Ihan niinkuin tuossa tilanteessa (minun kanssani) kuuluukin.

Kommentit (8)

Piia/Piiabiia Atelier

Yksi vaikeimpia asioita on valikoida ja asetella sanansa oikein, kun puhutaan lapsettomuudesta. Moni hyvää tarkoittava sana voi vain lisätä tuskaa.
Sulla oli viisaita ystäviä!❤️

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Sano muuta! Voin rehellisesti sanoa, että vaikka itsekin tuli lapsettomuudesta vuosia kärsittyä, niin en välttämättä osannut/osaisi välttää kaikkia sammakoita! Ja ovat kyllä viisaita <3 kiitos kommentista!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2018

Instagram