Kirjoitukset avainsanalla tahaton lapsettomuus

Olen viime aikoina ajatellut paljon tahatonta lapsettomuuttamme ja sitä, miltä se tuntui. Kuinka kipeästi se puristi rintaa päivittäin eri tilanteissa ja kuinka toiset kokeva tuota tunnetta edelleen. Ajatus taisi tulla mieleen erään politiikon lanseeraamasta ”synnytystalkoot”-sanasta. Edelleen tuollaisia kuullessani mietin, miltä tuo mahtaa kuulostaa tahattomasti lapsettoman korvissa? Kaikkihan eivät voi ”talkoisiin” ryhtyä, vaikka kuinka haluaisivat. Ei välttämättä ole edes rahaa. Vaikka lapsettomuushoitoihin saakin tukea, jää siitä silti iso siivu omasta kukkarosta maksettavaksi. Puhumattakaan siitä, jos kelan korvaamat kolme hoitoa eivät riitä, ja joudutaan maksaa kaikki omasta pussista. Eihän siihen vain yksinkertaisesti ole kaikilla varaa. Se niistä talkoista? Jenni Haukio otti kantaa myös tähän ja arvostus häntä kohtaan nousi entisestään. Ei ole helppoa puhua näin arasta asiasta julkisesti, koska silloin avaa itsensä jollain tapaa arvostelulle. Hyvä Jenni!

Kuinka kovaa tuo mahtaa kirpaista vuosia lapsettomuushoidoissa käynyttä ja satoja – jos ei tuhansia euroja – hoitoihin käyttänyttä?

Toisen kerran kysyin tuota samaa, kun luin erään suomalaisen julkisuudenhenkilön haastattelua Kaksplussan facebookista:”…Ihmiset, jotka eivät saa lapsia, eivät tule koskaan näkemään itsestään sitä puolta, mitä se voisi olla." Kuinka kovaa tuo mahtaa kirpaista vuosia lapsettomuushoidoissa käynyttä ja satoja – jos ei tuhansia euroja – hoitoihin käyttänyttä? Se oli vielä nostettu jakotekstiksi, joten se osuu kaikkien niidenkin silmien alle, jotka eivät itse juttua lue. Tuli tosi paha mieli lapsettomuudesta kärsivien puolesta...

Kuva: Niki Strbian
Kuva: Niki Strbian

Mitä jos sinua ei olisi?

Odottaisin edelleen ilmoitusta sinusta jokainen vuorokausi, jokainen sekunti.

Rukoilisin vieläkin, että saisin joskus tuntea sinun potkusi mahassani.

Uskottelisin edelleen itselleni ja muille, että ”en koskaan halunnutkaan lapsia”, vaikka totuus olisi ihan muuta.

Toivoisin joka päivä, että saisin sinut ehjänä kohdun tälle puolelle.

En olisi koskaan saanut nähdä sitä uskomatonta voimaa, joka minussa – äitinä – piilee.

En tietäisi, kuinka paljon tahtoa ja sinnikkyyttä voi olla pienessä ihmisessä.

Katselisin kaipaus sydämessäni muiden vaunuja, joissa toisten naisten ja miesten elämänrakkaus tuhisee.

En olisi koskaan saanut painaa sinua rintaani vasten, kun kaipaat lohtua.

En olisi koskaan kuullut iloista jokelteluasi enkä tuntenut sitä suurta läheisyydentarvetta.

Lupaa, että et koskaan ole muuta kuin oma täydellinen itsesi niin minä lupaan, että en koskaan pidä sinua itsestäänselvyytenä.

psst! IG:stä meidät löytää nickillä @shittyisthenewblack

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Raskaana ollessani sain päähäni ajatuksen, että mieheni jättää minut. Ajatus syntyi täysin tyhjästä, mutta päässäni se eli kuin istutettuna. Pelkäsin, että jään yksin vauvan kanssa enkä osaa hoitaa häntä. Joudun yksin opetella. Mahtoi olla miehelle uuvuttavaa vähän väliä valaista, että ei ole mihinkään lähtemässä.

Raskausviikolla 30 luin jutun kohtukuolemasta (Idiootti, vai mitä?). Sen jälkeen olin varma, että se tapahtuu meille. Menetämme vauvan. Ehkä sen takia kärsimme lapsettomuudesta, että kehoni ei pystyisi kantamaan lasta loppuun? Typerä ajatus, mutta sitäkin pohdin. Kuuntelin alkuraskaudesta alkaen dopplerilla vauvan sydänääniä eikä edes mahakaverin liikehdintä saanut minua lopettamaan kuuntelua. Voitte varmaan kuvitella, millainen kirsikka synnytystarinamme oli tuolle pelkokakulle?

Rentous peittyi huolenpidon alle ja iloisuus joutui pelon kynsiin.

Menetyksen pelko vauvasta eli läsnä vielä kuukausia synnytyksen jälkeen, mutta se sai myös kaverin. Aloin pelätä - ja pelkään edelleen - itseni menettämistä. Lupasin itselleni, että en ota paineita äitiydestä, mutta petin tuon lupauksen. Rentous peittyi huolenpidon alle ja iloisuus joutui pelon kynsiin. Ei kai se ole ihmekään tuollaisella tarinalla? Tuo tarina on kuitenkin nyt menneisyyttä ja tätä hetkeä tai tulevaisuutta en halua elää peläten.

Huolehtiminen on tervettä ja toivottua, mutta jatkuva pelkääminen menee jo yli.

Tällä hetkellä päällimäinen pelko on vauva ja portaat, jotka täyttävät kaiken jännityskapasiteetin aivoistani. Kurkkaa vaikka instagramin storyista!

Kommentit (6)

Tuurimartta

Voin samaistua tuohon äitiyden suorittamiseen ja itsensä menettämiseen. Kun ennakoi kokoajan vauvan tarpeet sen ei tarvitse koskaan itkeä turhaan. Tosi mahdollista, eikö? Juu ei todellakaan. Minulla ei - ihme kyllä - pitkästä lapsettomuudesta huolimatta mielestäni ole lainkaan ollut vauvan menettämisen pelkoa. Mitä ihmettelin. No sain toisen mörön. Olen semivarma, että minulle sattuu jotain, vauvani ei muista äidistään mitään kun kuolla kupsahdan pois ja pohdin joka toinen päivä pitäisikö kirjoittaa jokaiselle syntymäpäivälle kirje. Ihan varmuudeksi sitten joskun jotain käy ja vauvani jää äidittömäksi. On nää aivot hieno keksintö toisinaan - huomaa sarkasmi. 

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Aaah sulla on tällainen pelko! Mä en tätä oo ees pahemmin ajatellut paitsi silloin kun lennettiin lontooseen ja imetin eikä vauva huolinut pulloa. Mietin, että jos kuolen eikä vauva juo pullosta, nii kuoleeko nälkään.. Oi jee, #mommybrains

Vierailija

Mulla on myös kesäkuisen syntymän jälkeen tullut kauhea oman kuoleman pelko. Joka toinen päivä olen löytänyt syöpäkasvaimen jostain. En ole valmis lähtemään vielä kun lapseni ei edes muistaisi minua enkä näkisi hänen kasvavan. Ja samanlainen stressaaja olin itsekin raskausaikana ja synnytys täälläkin päättyi lopulta kiireelliseen sektioon ei onneksi hätä toisin kuin teillä!

Vierailija

Menetyksen pelko on niin tuttua täälläkin. Ensimmäinen raskauteni päättyi kohtukuolemaan, mitä en osannut etukäteen edes pelätä. Toisen raskauden odotinkin sitten koko ajan, että milloin myös tämä vauva kuolee. Epäusko ja helpotus oli suuri, kun saimmekin tänä kesänä terveen tytön. Pelko menetyksestä on mukana edelleen, sen kanssa on kai vaan osattava elää ja antaa tunteiden tulla ja mennä. Kiitos ihanasta blogistasi, olen saanut kirjoituksista paljon voimaa ja ajateltavaa!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi otan osaa 😔💜 mutta onneksi olkoon kesätytöstä ja kaikkea hyvää teidän lapsiperhearkeen 😍 kiitos kehuista, ihana kun pidät 💛

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vihasin universumia yrittäessämme raskautua. Aluksi epäoikeudenmukaisuus kiristi rintaa kuullessamme vauvauutisia tutuilta. Kun tuosta pääsin eteenpäin osasin iloita tuttujen puolesta, mutta otsikoissa vilisevät tuntemattomat ärsyttivät. Oli kamalia lööppejä siitä, kuinka Oulusta oli löytynyt kellarista kuolleita vauvoja tai kuinka laitapolkujen kulkijoille tulee lapsia kuin sieniä sateella. En voinut käsittää, mikä meissä voi olla niin pielessä, että meille ei lasta suoda?

Siirryin siis vihaamaan universumia. Miksi se on niin epäreilu, että emme saa lasta?

Löysin kännykkäni kätköistä kuvan siltä päivältä, kun yöllä mentiin lujaa synnyttämään.
Löysin kännykkäni kätköistä kuvan siltä päivältä, kun yöllä mentiin lujaa synnyttämään.

Kun vihdoin raskauduimme, pulppusin kiitollisuutta. Harva se päivä itkin ilosta ja ylistimme onneamme, kun vauva kehittyi sisälläni. Istuin töissä viikkokausia viiltävä kipu selässä, koska tätähän halusin. Tuosta tuli oikein elämäni repliikki, jota hoen edelleen itselleni vähän väliä. Kun Kipsu nipistää viidennen kerran ja kiljaisen "aiii" ja hän säikähtää itkemään: kestä se, tätähän sä halusit! Joku antaisi mitä vaan, että hänen kättään nipistelisi oma lapsi. Kun Kipsu yrittää repiä rillini päästä rikkoakseen ja kiellän pahoittaen lapseni mielen: osta uudet rillit - tätähän sä halusit! Kun tuntuu, että pää räjähtää turhautumisesta lapsen syömättömyyden kanssa: nauti siitä! Tätähän sä halusit! Moni vaihtaisi sekunnissa paikkaa kanssasi. Jos saisi edes yrittää syöttää omaa vauvaa.

Sitä haluaa todistaa universumille, että se teki oikein antaessaan meille lapsen.

Se on jatkuva paine olla lapsettomuuden jälkeen kiitollinen vauvastaan. Sitä haluaa todistaa universumille, että se teki oikein antaessaan meille lapsen. Minä en saa olla väsynyt, turhautunut tai kireä. Minun kuuluu nauttia ja olla jokaisesta sekunnin sadasosastakin onnellinen, koska tätähän mä halusin. Kuinka kehtaan valittaa yhtään mistään? Kyllähän minä muistan kuinka äitien kertoessaan väsystään, mietin, että olisipa minullakin lapsi, jonka takia olisi väsy. Sen sijaan olin kuoleman väsynyt lapsen yrittämiseen. 

...tiedän senkin, että Sarianna 3v sitten ei sietäisi nähdä tai kuulla ajatuksiani.

Tiedän, että tämä ajattelutapa kuluttaa minut loppuun uhmaiän aikaan tai viimeistään murrosiässä. Tiedän järjellä myös sen, että päiviini mahtuu monta eri tunnetta. Voi olla ärtynyt, mutta samaan aikaan äärettömän kiitollinen... mutta tiedän senkin, että Sarianna 3v sitten ei sietäisi nähdä tai kuulla ajatuksiani. Tällä postauksella ei ole "onnellista loppua". En osaa kirjoittaa sitä, koska vieläkin kamppailen joka päivä tunteideni kanssa. Ehkä joskus ymmärrän, että lapsettomuudesta kärsineenkin on ihan OK olla välillä turhautunut?

Kommentit (27)

Tiiakoskinen

Tunnistan itseni myös näistä ajatuksista, vaikka en ole lapsettomuutta kokenutkaan. Paine nimenomaan siitä, että pitäisi olla kiitollinen lapsestaan, koska kaikki eivät voi edes saada lapsia. Luulen, että tämä tulee siitä kun minua on esimerkiksi lapsena pakotettu syömään ruokani, koska Afrikassa lapsilla ei edes ole ruokaa. Olemme siis oppineet että tulisi olla kiitollinen, vaikkei siltä edes tuntuisi! Kiitollisuus ei kuitenkaan sulje pois vaikeita tunteita, tai vaikeiden tunteiden kokeminen sitä etteikö olisi kiitollinen lapsestaan. Meissä voi olla tilaa kaikelle, vaikka se arjen pyörteessä usein unohtuukin <3

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Niin aivan totta, ei se tunne vaadi lapsettomuushistoriaa! Ja oot aivan oikeassa myös siinä, ettei ne tunteet sulje toisiaan pois 💜

Satu K.

Samanlaisia ajatuksia pyörii myös täällä päässä. Ja ei omasta lapsettomuustaustasta johtuen, vaan läheisen ihmisen raskautumiskamppailua seuranneena. Ajattelen niin, että ne negatiiviset ajatukset kuuluvat myös kiitollisuuteen. Koen kiitollisuutta koko paketista, niin niistä ihanista hymyistä ja nauruista kuin siitä ärsytyksestä kun vauva huutaa, eikä mikään tunnu kelpaavan. Ja selvennetään vielä, että silloin kun se vauva huutaa ja mikään ei tunnu kelpaavan, niin en kyllä sillä hetkellä ajattele, että "ah olenpa niin kiitollinen". :D Kyllä silloin ottaa päähän ja kovaan. Mutta tiedän, että jokainen vanhempi joskus "inhoaa" lastaan hetkellisesti ja niin on okei tuntea. :)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ja jälleen ihan täydellinen analyysi 💜😂 nimenomaan - aina on paketista kiitollinen ja siihen kuuluu myös se hiuksien päästä repiminen 😂 niinku kirjoitin kaveripariskunnan hääkortin runoon: aina ei tarvitse tykätä, kunhan ikuisesti rakastaa 😊 sopii myös tähän!

Tuurimartta

Ymmärrän hyvin ❤️ oma tyttö on nyt 11kk ja välillä tekisi mieli lahjoittaa se ensimmäiselle vastaantulijalle. Sitten tulee se syyllisyys - että voi edes ajatella noin koska tätähän on vuosia toivottu!
Nyt olen yrittänyt opetella olemaan armollinen myös negatiivisille tunteille, sillä ei se loputon ”väkinäinen” kiitollisuus anna lapselle yhtään sen enempää. Tsemppiä!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ihan totta. Väkinäinen kiitollisuus vasta typerää onkin! Varsinkin kun todellisuudessa sitä ei tarvi väkisin vääntää - se on siellä hampaiden kiristelystä huolimatta 😊

Vierailija

Kun on lukenut ja kuunnellut satoja näitä lapsettomien katkeria ulinoita "kyllä mä kuuntelisin mielummin niitä koliikki-itkuja, kun olisin lapseton, minun tuskani kymmeniä kertoja on pahempaa, kun sinun jolla on jo se oma lapsi" yksinhuoltajalle: "oliko edes suunniteltu lapsi, noin ne vaan jotkut raskautuu yhen illan jälkeen, täysin kelvottomia äideiksi, olisin itse parempi ja osaisin varmasti ottaa vastaan ne lapsen kiukutkin, kun lapsi on sentään suunniteltu ja toivottu." Niin voin kertoa, että ihan oikein teille, jotka tuollaista on suoltanut. Toivottavasti saitte ne hankalimmat mahdolliset lapset, teille jos joillekkin ne kuuluu. Ja siinäpähän kärvistelette syyllisyydessänne ja sitä teidän sietääkin tuntea läpi elämänne.

Vierailija

Samaa mieltä olen! Lasta haaveilevienkin täytyy osata pitää edes osa mölyistä mahassaan, vaikka kuinka se tahaton lapsettomuus sattuisikin.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Hei anonyymi! En ihan päässyt sun tekstiin käsiksi, mutta yritän vastata parhaani mukaan. En myöskään ihan ymmärrä, mistä tuli yksinhuoltajat tai suunnittelemattomat raskaudet tähän mukaan? Tekstissäni puhuin omasta lapsettomuudenkäsittelyprosessistani, jossa ensiksi tulee paha mieli kaikkien raskautuessa, sen jälkeen enää tuntemattomien (joita otsikoissa lukee, eli ne ikävimmät tapaukset), jonka jälkeen pääsin niin pitkälle prosessissani, että tajusin kunnolla ettei nämä raskaudet ole minulta pois. Sen jälkeen turhautuminen siirtyi "oikeaan" osoitteeseen eli universumiin tai oikeastaan vaan johonkin, joka raskautujat muka päättää. En oo koskaan edes ajatellut - saatikaan "suoltanut" - tollasia asioita, mitä tossa luettelet. Oon todella pahoillani, että sä tunnet tarvetta tulla toivomaan täysin tuntemattomalle ihmiselle tollasia asioita. Kaikkea hyvää kuitenkin sulle ja aurinkoista syksynalkua!

STS

No mutta, kylläpä olet saanut armas anonyymiseni käyttää todella ison osan ajastasi siihen, että etsimällä etsit tuon tyylisiä kommentteja lapsettomuusaiheisista keskusteluista. Itse olen viettänyt vuosien varrella todella paljon aikaa lapsettomien vertaistukikeskusteluissa, eikä oikeastaan koskaan tullut vastaan tuollaista, että oltaisiin toivottu toisille suorastaan pahaa ja epäonnea. Enkä ole tavannut tosielämässäkään yhtäkään lapsetonta, joka olisi toisia ihmisiä kohtaan noin kylmä, ilkeä ja välinpitämätön kuin sinä armas anonyymi olet. Elämäsi täytyy olla todella ankeaa ja tylsää, kun viitsit käyttää aikaasi lapsettomuuskeskustelujen lukemiseen ja saman porukan haukkumiseen, jos sinulla itselläsi ei ole mitään vertaistuen tarvetta. Tsemppiä silti syksyyn ja toivottavasti osaat nähdä ympärilläsi myös kauniita asioita :)
T. ent. lapseton, nyk. kahden lapsen äiti

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ihanaa, kun teitä on onnistanut oikein tuplana 💛💛 kiitos kommentista ja toivon tälle mielensä pahoittaneelle juuri samoja asioita! Tosi harmillista, että ymmärsi tekstini jotenkin niin väärin.

RvaJ

Hei sinä ihana anonyymisti!Mukavaa, että tänne on löytänyt tiensä joku katkeroitunut ihminen. Harmi, kun sinunlaisillasi vain ei ole mitään järkevää,asiallista saati rakentavaa kommentoitavaa. pitää vaan päästä purkamaan johonkin se oma paha olo..! Ai että, toivottavasti tunnet nyt olosi hyväksi! 

Ja sinulle Sarianna sanottakoot, että kaikki tunteet ovat välillä tunnettaviksi ihan okei juttu ;) Ne kuuluu elämään :D <3 

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Hahaa J, mä arvasin, että sulla palaa vähän hihanpielet 😂 ehkä hällä on nyt parempi olo kun pääsi purkamaan itseään 🙂

Joo, kyllä tässä koko tunteiden kirjoon on saanut tutustuakin 🙈 onneksi on teitä tsemppaajia, joiden kommentteja hoen päässäni ku meinaa piru huudella toisella olalla!

Äiti75

Mielestäni kenenkään ei tarvitse joka hetki jaksaa olla kiitollinen ja iloita lapsestaan. Olisi jokseenkin epänormaalia, jos lapsettomuusaika jotenkin jalostaisi ihmisestä parempia kuin me helposti raskautuneet. Lapsettomuudesta kärsinytkin on vain ihminen, niinkuin muutkin ja on inhimillistä välillä ärsyyntyä siihen valvovaan, tinttailevaan ja jatkuvasti jotain tarvitsevaan lapseen. En ainakaan itse osaa ajatella, että ystäväni, jotka ovat vaikeimman kautta lapsensa saaneet, eivät saisi väsyä.❤

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Se on jännä, kun en mäkään ikinä oo ajatellut kestään muusta niin - helpommin tai vaikeammin raskautuneista! Silti itelle se ei olis muka sallittua 😏 kiitos tsempeistä ja ihanasta kommentista 💜

Riikkuli~

Rauhotu! Sä rakastat lastasi yli kaiken ihan varmasti ja ootjos varmasti kiitollinen vaikka olisit välillä turhautunu tai vihanenki. Kaikki tunteet on sallittuja eikä turhautumine susta huonoa tee ❤

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Näinhän se on 💜 kiitos reality checkistä 😀💛 järjellähän ajateltuna tää oliski helppoa mutta silti se pieni ajatus aina eksyy sekottamaan pakkaa! 😒

Vierailija

Älä tunne syyllisyyttä omista tunteista. Muistan vauva arjesta sen kun olin niin väsynyt, että mietin että heitän hänet kohta parvekkeelta. Koskaanhan en niin olisi tehnyt, mutta olin väsynyt ja vihainen. Häntä rakastan kuitenkin eniten maailmassa ja en koskaan vahingoittaisi, maailman ihanin murunen. Kaikki tunteet on sallittuja.

Ruusunen 2018

Tosi pitkään lapsettomuushoidoissa käyneenä tiedostin tuon jo raskausaikana ja aloin käydä silloin neuvolapsykologilla joka jaykui vähän aikaa myös vauvan synnyttyä. Paras ratkaisu ehdottomasti ja vahva suositus! Koin, että sain lapsettomuuskriisin (ja siihen liittyvät pelot, kiitollisuusangstin yms) jotenkin käsiteltyä ainakin tämän lapsen kohdalla.

Emmiliina

Niin... syyllistyminen ihan kaikesta nyt kai vaan kuuluu äitiyteen, sille ei ehkä voi mitään. Itse syyllistän itseni äitinä lähes päivittäin jostain, tää nimenomainen aihe yksi vahvimmista. Silti tuo, ettei koskaan saisi turhautua tai suuttua tai väsyä kauan toivottuun lapseen (tai ehkä mieluumminkin siihen lapsiperhe-elämään) on samaa kategoriaa kuin ruokaa ei saa jättää tai sanoa, ettei jostain tykkää, koska maailmassa nähdään nälkää tai että omaan työhönsä ei saisi silloin tällöin kyllästyä, koska joku muu on työtön.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

erittäin hyvät vertailukohdat ja oot täysin oikeassa! tää kyllä avas silmiä entisestään, kiitos siitä <3

Meidän Combo by Susanna

Nämä fiilikset kuulostaa niin tutulta ja koen niitä päivittäin nyt kun olen raskaana. Meidän kaikkien lapsettomuudesta kärsineidän tulis ymmärtää, että olemme oikeutettuja tuntemaan ja kokemaan asiat juuri sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. ❤️ Helpommin sanottu, kun tehty. Oikein paljon tsemppiä sinne! Muista, että riität juuri tuollaisena kuin olet!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Reilu vuosi sitten olin eräissä Vaasassa järjestettävässä tapahtumassa. Kipsu oli tuolloin reilu neljä viikkoa eli olimme olleet sairaalasta kotona noin viikon. Muistan sen tunteen, kun katsoin isinsä kanssa kotiin jäävää tytärtäni ja painoin oven kiinni.

Tunne ei ollut ikävä tai huoli vaan vapaus. Sain hetken olla taas nainen, jotain muutakin kuin äiti. 

Puhuimme ystäväni kanssa hetki sitten siitä, kuinka esikoisen kanssa (meillä molemmilla) meni hetki ymmärtää, että on äiti. Halusi jotenkin edelleen kipeästi pitää kiinni siitä vanhasta elämästä, jossa pystyi lähteä juhlimaan tai ylipäätään pois kotoa koska vain. Ensimmäisinä viikkoina ei ollut hyväksynyt vielä sitä, kuinka mukanaan äitiys vie. Jos sille antaa pikkurillin, se vie koko käden. 

Enää en pystyisi jättää kuukauden ikäistä vauvaani edes isilleen. Haluaisin pitää hänet lähelläni, koska siihen hän kuuluu. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, hän on vain hetken pieni – bilettää ehtii tulevaisuudessakin. En kuitenkaan kadu vuoden takaista juhliin osallistumistani. Tein päätöksen sen hetkisten fiilisten mukaan ja silloin tarvitsin tuon muutaman tunnin omaa aikaa (sairaalaviikkojen jälkeen). En myöskään koskaan tuomitsisi toista äitiä (tai aiempaa itseäni), joka valitsi(si) toisin – me äidit kun ollaan yhtä erilaisia kuin lapsetkin. 

Kuva: Niki Strbian
Kuva: Niki Strbian

On ollut mielenkiintoista seurata omaa kasvua äidiksi. En näkisi sitä niin konkreettisesti ellei minulla olisi ollut tätä blogia. Välillä lukiessani vanhoja tekstejä huokailen, pyörittelen silmiäni ja facepalmaan:"Voi Sarianna, sinä tietämätön pässi". Tavallaan olen itsestäni myös ylpeä noiden "nolojen" tekstien ansiosta. En pelännyt - enkä vieläkään pelkää - kertoa, jos en jotain äitinä osaa ja tarvitsen apua. Ei kukaan oo sep... äiti syntyessään.

Ja mitä järkeä liikaa häpeillä: Veikkaan, että joka tapauksessa vuoden päästä luen tämän hetkisiä tekstejäni naama punaisena.

Kommentit (4)

Satu K.

Voi että miten kirkkaasti muistan vielä omatkin tuntemukset noin 8 kuukauden takaa, kun äitiyden sitovuus puristi rintaa ja tuntui tukahduttavan hengityksenkin. Silloin mietin monta kertaa, oliko tämä nyt ihan viisas päätös haluta lasta. Ja kamalinta oli se, että tunsin kuin olisin kadottanut oman itseni, en tunnistanut itseäni ollenkaan. Nyt myöhemmin toki ymmärrän, että kyse oli niistä pirun hormoneista, jotka pistivät pään sekaisin. :D
Nyt olen tilanteessa, että opiskelut pitäisi aloittaa muutaman viikon päästä ja pienokainen aloittaa taipaleensa päiväkodissa. Ja nyt sydäntä puristaa haikeus, että en saakaan viettää koko päivää pienen pellavapääni kanssa. Vaikka salaa fiilistelen, että pääsen tekemään jotain muutakin kuin rallattamaan lastenlauluja ja heiluttelemaan leluja. Kyllä tämä äitiys (vanhemmuus) on yhtä ristiriitaisten tunteiden kanssa painimista!

N39

Joo-o, juuri tuo oman elämän menettäminen on yksi tärkeimmistä syistä siihen, että aion jäädä vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Ja jos johonkin äitinä joskus pääsisikin, tuntisin varmasti syyllisyyttä koko ajan ja omasta ajasta ei pystyisi nauttimaan yhtään. Haluan tehdä elämässäni muutakin kuin heilutella leluja ja päivystää hiekkalaatikolla.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ymmärrän kyllä ja onneksi meillä on täällä vapaus valita :) on tässä ollut kyllä aika vuoristorataista tämä omasta minuudesta kiinnipitäminen välillä! :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2018

Instagram