Kirjoitukset avainsanalla hätäsektio

Minä: Mitenkäs tuota, tuleeko mulle jotain ylimääräisiä ultria tai neuvolakäyntejä edellisen raskauden draaman takia?
Neuvolatäti: Noooo, en mä usko, kun eihän siinä raskaudessa varsinaisesti ollut mitään erikoista.

Lähdin ekalta neuvolakäynniltä aika hämmästyneenä. Eikö istukan irtoaminen, hätäsektio ja/tai ennenaikainen synnytys ole erikoisia? Olen kuullut, että neuvoloissa on herkästi otettu pelkopoli puheeksi, mutta sama ei käynyt kyllä omalla kohdallani. Oikeastaan tuon keskustelun vuoksi, ei uskaltanut itsekään kysyä asiasta. Liiottelenko nyt pelkoani? Nt-ultrassa hoitaja sanoi heti toimenpiteen jälkeen, että käy kysymässä lääkäriltä ekstraultrien perään ja varmisti, että olenko menossa pelkopolille. En kai?

Viikot vaihtui raskausappissa ja mitä lähemmäs liikuttiin 33+5:sta, alkoi ahdistaa. Otin pelkopolin puheeksi seuraavalla kerralla neuvolassa (kun pääsin omalle hoitajalle enkä tuuraajalle) ja hän laittoi lähetteen siltä istumalta. Ehkä tuo aiempi tuuraaja ei ollut lukenut papereitani (tai uskonut lukemaansa :D), koska tällä kertaa hoitaja ymmärsi heti, mitä nätisti vihjailen.

Pelkään sitä, että muistoni aiemmasta synnytyksestäni lamaannuttavat minut.

Mitä sitten pelkään? En pelkää varsinaisesti ennenaikaisuutta. Suomen sairaanhoito on niin tasokasta, että pienestäkin (vauvasta) ponnistetaan isoilla todennäköisyyksillä! En pelkää synnytystä enkä varsinaisesti (hätä)sektiotakaan. Pelkään sitä, että muistoni aiemmasta synnytyksestäni lamaannuttavat minut. Että kesken alatiesynnytyksen - jota toivottavasti saisin tällä kertaa edes yrittää - muistot 2017 vuoden toukokuulta pulppuavat mieleeni ja täyttävät tajuntani. Pelkään, että en saa hallittua mieltäni ja rauhoitettua itseäni vaan jäädyn totaalisesti polvilleni pelon edessä. Tuollaiseen jäätymiseen tuskin on varaa kesken synnytyksen – sittenhän ainakin päädymme hätäsektioon! Pelkään myös sitä, että avaan taas silmät yksin heräämössä enkä oikein tiedä mistään mitään. Pelkään sitä hämmennystä, voimattomuutta ja henkistä tuskaa, jota yhtäkkinen vauvamahan katoaminen aiheutti.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Itse synnytys ei pelota. Luotan 110%:ia alan ammattilaisiin. Heihin, jotka aiemminkin minut ja lapseni pelastivat ja joiden ansiosta tyttäreni voi tälläkin hetkellä hyppiä kuralätäköissä ja nauttia alkavasta keväästä. Koen, että olen huomattavasti parempi hallitsemaan fyysisen kivun tunteen kuin henkisen. Henkisen kivun kanssa minulla on vielä paljonkin tekemistä ennen tulevaa synnytystä – olkoot se sektio- tai alatiesynnytys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

On kyllä loistavaa että on mahdollisuus päästä pelkopolille käymään.

Itsellä vähän samat ajatukset tosta että fyysisen kivun pystyy hallitsemaan paremmin kun hallitsee henkisen kivun.

Meillä on takana ”vaan” kiirellinen sektio esikoisesta enkä jännitä itse synnytystä oli se sitten alatie tai sektio vaan just pelottaa se että miten pystyy itse hallitsemaan henkisen puolen eikä lamaannu.

Satu K.
2/4 | 

Ei nyt kyllä liity aiheeseen millään tavalla, mutta mä en kestä miten nättejä te olette mätsäävissä asuissa ja kampauksissanne! 😍
Synnytyspelkoihin ja pelkopoliin liittyen olen itsekin miettinyt, että mitä jos tulisin toisen kerran raskaaksi, niin alkaisiko se synnytys pelottaa. Vaikka eka synnytys oli loppupeleissä positiivinen kokemus, niin oli siinä elementtejä, jotka varmasti mietityttäisi toisella kierroksella. Tosin mulla olisi myös suoraan automaattisesti oikeus suunniteltuun sektioon, vaikkakaan en sektiota ehkä kuitenkaan haluaisi. Huh, onneksi ei tarvi vielä miettiä näitä juttuja, ku nyt jo alkoi hikoiluttaa. 😅

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

awww kiitos! se on ihan siinä rajalla että onko se supersöpöä vai ihan superdorkaa :D siis noi mätsäävät asut! 

Nii on varmasti näennäisesti "helpoissakin synnytyksissä" varmasti eri asioita, jotka jää mietityttää. On se varmasti sellainen tilanne ja tapahtuma, että en ihmettelis! Onneksi on mahdollisuus päästä tollaselle polille, vielä ku siitä olis apuakin <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuntuu jossain määrin jopa nololta tunnustaa tämä. Tai ainakin lievästi ahdistaa, koska taas asetan itseni muiden tuomittavaksi. Oon aiemminkin kirjoittanut, kuinka äidinrakkauden syttyminen vei minulta aikaa, mutta silloin näin syyn erittäin vahvasti ennenaikaisessa hätäsektiossa. Se varmasti pitääkin paikkaansa, mutta nyt tämän uuden raskauden myötä huomaan tahattomalla lapsettomuudella olleenkin huomattavasti isompi rooli rakkauden syttymisessä.

En pystynyt ymmärtää, kuinka sisälläni todellakin kasvoi ihka oma lapsi.

Esikoisen raskaudessa en tuntenut oikeastaan minkäänlaista kiintymystä vauvaan, joka asui mahassani. Tiesin kyllä, että siellä joku kasvaa ja näinhän minä tuon ihmisen alun useamman kerran ultrassakin. Mutta silti en uskaltanut kunnolla luottaa siihen, että todellakin olin vihdoin raskaana. Tottakai olin onnesta soikeana aina, kun tunsin vauvan potkivan, mutta en pystynyt ymmärtää, kuinka sisälläni todellakin kasvoi ihka oma lapsi.

Tässä raskaudessa olen juuri se äiti, joka vähän väliä paijailee mahaa. Se äiti, jonka sydämessä kuplii rakkautta, kun mietin, mikä tuolla pötsin syövereissä elelee.

En osannut samaistua siihen jatkuvasti kuplivaan ja kaikkivoipaiseen tunteeseen rakkaudesta, joka äiteihin pulppusi katsoessaan lastaan.

Muistan, kun vielä pitkään Kipsun syntymän jälkeenkin ihmettelin äitien päivityksiä siitä, kuinka he lastaan rakastavat. Tottakai minäkin lastani rakastin, mutta en jotenkin osannut samaistua siihen jatkuvasti kuplivaan ja kaikkivoipaiseen tunteeseen rakkaudesta, joka äiteihin pulppusi katsoessaan lastaan. Nyt osaan. Kurkkasin tänään olohuoneeseen ja näin lapseni tanssivan itsekseen isiltä pöllitty ruisleipä kädessä ja sisuskalut tuntuivat muljahtavan rakkaudesta. Kun tekisi mieli halata, pussata ja pitää sylissä tuota pientä ihmistä joka sekunti, mutta pettyä, kun eihän hän nyt jaksa sylissä istua! Kun haluat suojella tuota pientä elämää kaikelta maailman pahuudelta, mutta samassa ymmärrät avuttomuutesi, kun tajuat ettet voi häntä kaikelta suojata.

Olisihan se kiva nukkuakin, mutta en osannut olla pahoillani unettomasta tunnistamme.

Kipinällä on ollut hieman levottomampia öitä viime aikoina ja olenkin hakenut hänet useamman kerran viereeni nukkumaan. Halailemme, pusuttelemme ja vain olemme vierekkäin. Viime yönä hän laittoi käteni siten, että pystyi kaivautumaan kainalooni ja toisessa hetkessä hän kiipesi päälleni, jotta pystyi levyttää koko pituudeltaan minussa kiinni. Olisihan se kiva nukkuakin, mutta en osannut olla pahoillani unettomasta tunnistamme. Kumpikaanhan meistä ei nuku kuin omassa rauhassaan, mutta läheisyystankkauksen jälkeen vein Kipsun huoneeseensa ja sinne hän jäi mukisematta. Läheisyyttä oli tankattu tarpeeksi ja äidin sydän oli muljahtanut jälleen vain syvemmälle rakkauden mereen.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Nyt tiedän, mitä sillä todellisella äidinrakkaudella tarkoitetaan. Sitä, kun tunnet olosi kokonaiseksi vain lapsesi lähellä. Ilman häntä läsnä, jokin tuntuu puuttuvan.

Kommentit (12)

Vierailija
3/12 | 

Ensimmäinen tuli ennenaikaisena hätäsektiolla ilman että synnytys oli edes käynnissä. Silloin ei tunnettu vielä ihokontakti juttuja eikä muuta vastaavaa, kun aamulla pääsin 7h sektion jälkeen ekan kerran ikinä näkemään lapseni oli ihan hirveää kun ketä tahansa niistä keskolan vauvoista olis voinut olla mun. 10 päivää vietettiin erillään kunnes sain vauvan kotiin. Eriosastoilla, vauvaa sai mennä tiettyinä aikoina x määrän ajaksi hoitamaan ja katsomaan. Aivot ja tunteet laahas perässä. Se kiintymys ja rakkaus kasvoi päivä päivältä. Sitä huono äiti oloa mikä tuli ja niitä ajatuksia et mussa on jotain vikaa... Seuraava oli onnistunut alatiesynnytys ja se rakkauden tunne iski heti ( siitä tietenkin tunnollisena äitinä kunnon morkkis ja taas maailman huonoin äiti olo,koska ekan kohdalla se tunne ei tullut heti). Kolmannen kohdalla synnytys oli pitkä,kesti monta päivää. moni asia meni pieleen ja loppu tunteina ajatukset pyöri jo siinä että koko vauva ei synny elävänä ja aloin tietoisesti hokemaan että en halua rakastaa tätä koska pelko menetyksestä oli niin suuri. Kun kuulin ensi parkaisun niin sieltä se rakkaus taas leimahti täysin voimin. Eli kolme lasta,kolme "eri tarinaa" ja nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen rakkaus on suurta ja isoa ja kaikkia kohtaan yhtä syvää ❤️

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi kauhee tuo ekan lapsen kanssa, kun oli tietyt ajat kun pääsi näkemään :( Ihan hirveetä! Onneksi on siitä tultu eteenpäin tapojen kanssa. Ihana kuulla, että rakkaus on kehittynyt kaikkien kanssa yhtä suureksi <3 <3 

Vierailija
4/12 | 

Tämä on minulle ehdottomasti kipein asia äitiydessä. Äidinrakkauden syttymisessä on kestänyt minulla todella pitkään. Vauva on nyt 9 kuukautta ja nyt voin jo sentään sanoa rakastavani häntä, mutta täytyy myöntää, ettei tämä edelleenkään ole sellaista ylitsevuotavaa äidinrakkautta, josta kaikki puhuvat. Nyt kuitenkin uskon jo, että rakkaus tästä vielä kasvaa, kuten se on tehnyt tähänkin asti. Kyllä se silti kouraisee lukea tämänkin jutun fb-kommentteja, kun niin moni on saanut kokea rakastumisen jo synnärillä tai viimeistään parin päivän sisällä synnytyksestä. Eikä asiaa auta, että moni, minä mukaanlukien, ei kehtaa omalla nimellä kertoa mitään negatiivisia kokemuksia tähän liittyen. Äidinrakkaus on jotenkin pyhä ja maaginen asia, ja jos se ei tulekaan heti, sitä hävetään ja siitä koetaan syyllisyyttä.

Minulle äitiys oli aina ollut suuri haave ja olin unelmoinut vauvasta vuosia, vaikken lapsettomuudesta kärsinytkään. Elämäntilanne ei vain ollut aiemmin sopiva. Alkuraskaudessa en vielä uskaltanut iloita, kun pelkäsin niin kovasti keskenmenoa. Raskauden toinen puolisko taas oli todella rankka. Ensin tulivat ihan hirveät liitoskivut, jotka saivat minut aika lailla liikuntakyvyttömäksi jostain rv20 alkaen. Sitten minulla diagnosoitiin raskausdiabetes, joka jo pelkkänä diagnoosina oli minulle kauhea shokki ja tunsin siitä suurta syyllisyyttä. Ja sitten se vielä paheni koko ajan, ja lopulta jouduin aloittamaan insuliinit enkä saanut syödä juuri mitään. Nyt jälkikäteen ajattelen, etten silloin keskittynyt vauvaan tarpeeksi, vaan loppuraskauden odotin vain sitä, että raskaus olisi jo ohi, kivut loppuisivat ja saisin vihdoin syödä normaalia ruokaa.

Synnytin ihan normaalisti alateitse, mutta kun sain vauvan rinnalleni, en tuntenut yhtään mitään. Tuntui jopa, että vauva oli mahassa rakkaampi kuin sen ulkopuolella. Olin tavallaan menettänyt rakkaan masuvauvan ja saanut ihan vieraan oikean vauvan tilalle. Silloin en vielä kyllä osannut huolestua, koska olin lukenut, ettei äidinrakkaus välttämättä syty vielä synnytyssalissa. Mutta kun ne tunteet eivät syttyneet seuraavanakaan päivänä, eikä sitä seuraavana eikä sitä seuraavana. Asiaa ei yhtään auttanut, että jo synnärillä iski ihan hirveä baby blues. Itkin vain ja mietin, olenko tehnyt elämäni isoimman virheen. Jos joku olisi siellä tarjoutunut ottamaan vauvan itselleen, olisin varmaan antanut.

Valitettavasti kivut eivät myöskään loppuneet synnytykseen. Tai no, liitoskivut loppuivat, mutta tilalle tuli muita kipuja, joista kukaan ei oikein osannut sanoa, mitä kipuja ne ovat ja miten pitkään niitä kestää (loppujen lopuksi kivut loppuivat kokonaan vasta puolisen vuotta synnytyksestä). Tuntui, että oli vielä vaikeampi kehittää minkäänlaisia tunteita vauvaa kohtaan, kun kaikki oli niin kivuliasta ja hankalaa. Kipujen vähentyessä ja kun toiminta vauvan kanssa alkoi olla enemmän vuorovaikutusta eikä niin yksisuuntaista kuin alussa, vauva alkoi pikkuhiljaa tuntua rakkaammalta. Mutta en tosiaan edelleenkään tunnista sellaista äidinrakkautta, mistä muut äidit kertovat. Kun monet sanovat, etteivät he voineet etukäteen kuvitella, että jotakuta voi rakastaa niin paljon. Minä taas kuvittelin rakastavani niin paljon enemmän. Tuntuu, että olen rikkinäinen ja huono äiti, kun tämä on minulle niin vaikeaa. Muut saavat äidinrakkauden taivaanlahjana ensihetkistä alkaen, ja minä joudun tekemään sen eteen paljon töitä enkä siltikään tunne yhtä vahvasti kuin he.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Voi, että meinaa itku tulla tätä lukiessa <3 Ymmärrän niin hyvin, mitä kirjoitat. Ja meidän lapsihan on pian kaksi vuotta ja nyt vasta voin sanoa vilpittömästi, täydellä sydämellä, tietäväni tuon kuuluisan äidinrakkauden tunteen. Se vaati mulla paljon huolenpitoa, huolta, tunnetta tarpellisuudesta, haleja ja pusuja, syliin kurottelua ja vaan sen lapsen aidon katseen, kun hän rakastaa sua vilpittömästi. Se kehittyi pikkuhiljaa, kun vain antoi itselleen luvan siihen, että se ottaa aikaa. Voit ehkä kuvitella mun omatunnon tuskia, kun tää mahakaveri on jo nyt niin rakas. Ja jos sulle on tuo asia vaikea kirjoittaa, niin itse en oo vieläkään pystynyt kirjoittaa tuosta, minkä säkin kirjoitit: "Tuntui jopa, että vauva oli mahassa rakkaampi kuin sen ulkopuolella. Olin tavallaan menettänyt rakkaan masuvauvan ja saanut ihan vieraan oikean vauvan tilalle." Tolta musta tuntui pitkään ja itkin moooonta monta kertaa sen takia. Edelleenkään en pidä mahassa elänyttä vauvaa samana kuin tämä joka on nyt kanssani. Ja voi helvetti se ottaa välillä kipeää edes ajatuksena.

Laura A.
5/12 | 

Synnytin esikoiseni 8kk sitten sektiolla.

Hetken aikaa sain pitää häntä rinnalla ennen kuin lähdin heräämöön ja vauva jäi isänsä kanssa. Kadehtien ja hiukan katkerana olen kuunnellut, miten mieheni on uudestaan ja uudestaan kertonut niistä ihmeellisistä kolmesta tunnista jotka vietti pienen tyttömme kanssa masut vastakkain ennen kuin sain liittyä heidän seuraansa.

Huomasin nopeasti, että siinä missä mieheni rakasti lasta enemmän kuin mitään, itse vielä asetin puolisoni etusijalle. Perhedynamiikkamme tuntui hyvin sairaalta tässä vaiheessa: mieheni rakasti eniten lastamme, joka rakasti eniten minua, joka rakastin eniten miestäni.

Nyt olen siinä pisteessä, että rakastan lastani enemmän kuin puolisoani. Tässä tuntuu nyt hyvältä.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kuulostaa niiiiiiiiiiiiin tutulta!! Juuri noin meidänkin alun dynamiikka meni! ja minä kateellisena katsoin kun isi uskalsi nostaa vauvaa ja mä en uskaltanut edes hengittää  hänen lähellä!

Vierailija
6/12 | 

Ekan kohdalla kaikki alkoi konkretisoitumaan vasta, kun vauva oli vatsan ulkopuolella. Välitin pienestä paljon ja halusin suojella, mutta se suojeleva äidinrakkaus, hellä katse syttyi vähän myöhemmin. Minulla ei ollut ongelmaa luoda yhteyttä lapseen, mutta äidinrakkaus kehittyi vähän myöhemmin, kun vauva oli jotain väliltä 3-4kk. En ole missään vaiheessa potenut siitä huonoa omaatuntoa, sillä se vain oli niin. Toisen kohdalla tämä prosessointi on helpompaa, kun sen sijaan, että miettii mitenhän elämä muuttuu ja mitä se pieni ihminen tuo tullessaan, miettii enemmän millainen tyyppi sieltä mahtaa olla tulossa. Muu on jo tutumpaa.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Muakin harmittaa, että poden asiasta huonoa omaatuntoa nyt, kun tiedän että se on täysin normaalia. En tiedä osuiko mulle somefeediin vaan sellaisia kuvia, joiden mukaan ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin rakastaa omaa lasta täysillä jo ennen kun hän oli kohdun tällä puolella. En osannut kuvitellakaan, että mulle ei kävisi samoin - varsinkin, kun olin ehtinyt lasta haluta jo niin pitkään!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mä tykkään aina lukea raskaana olevien veikkauksia vauvan sukupuolesta. Mä oon myös tykännyt itse veikkailla sukupuolta oman raskauden – tai nyt voin sanoa raskauksien – kohdalla. Kipinää odottaessani ”tiesin” jo ensimmäisen kolmanneksen aikana, että tulossa on tyttö. Tuli vain sellainen fiilis. Tää tuntuu ärsyttävän tosi monia, että puhutaan jostain fiiliksestä, mutta sori vaan kaikki: mulla oli sellainen ja oikeaksihan se sitten osoittautui. Tämän hetken mahakaveria oon veikannut aiemmin pojaksi, mutta nyt ei oo ollenkaan noin vahvaa fiilistä asiasta. Tuokin poikafiilis tuli jostain syystä sydänäänet kuullessani. JOTEN katsotaanpa, josko vanha kansa osaisi veikata syyskuussa syntyvän lapsen sukupuolen ja miten ne osuvat oikeaan esikoistyttöni kohdalla.

Uskomus: Jos raskaana olevan vatsa on leveä ja kasvaa sivuille, tulee tyttövauva. Jos vatsa on terävä ja kasvaa eteenpäin, tulee poikavauva.
Vipinä: Tämä maha kasvaa kyllä joka jumalan suuntaan.
Kipinä: Sama.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Ei näy sitä perinteistä linea negraa, mutta käviskö hätäsektioarpimainen vastaava?

Uskomus: Tyttövauvaa odottavat haluavat syödä erityisesti kalaa ja lihan himo viittaa puolestaan poikavauvaan.
Vipinä: Kala ällöttää kyllä niin, että menee ihan kylmiä väreitä.
Kipinä: En muista samanlaista ällötystä.

Uskomus: Mieheni äiti teki mulle alkuraskauden aikaan myös sormustestin: Jos mahani päällä hiuksesta riippuva sormus alkoi pyöriä ympyrää, odotan tyttöä ja jos sormus heilui pituussuunnassa edestakaisin, on mahassa poika.
Vipinä: Tämä ennusti poikaa, tosin mies vannoi näkevänsä äitinsä pyörittelevän sormusta ihan omia aikojaan 😉
Kipinä: Tätä ei taidettu kokeilla.

Uskomus: Linea negra meinaa poikaa ja sen puuttuminen tyttöä.
Vipinä: Ei näy sitä perinteistä linea negraa, mutta käviskö hätäsektioarpimainen vastaava?
Kipinä: Ei näkynyt hänestäkään viivoja

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Uskomus: Poika potkii terävästi (oikealla puolella) ja tyttö möyrii.
Vipinä: Vipinä möyrii
Kipinä: Potkii koko mahassa

Uskomus: Pahoinvointi olisi tytön kohdalla helpompaa, koska äidin ja tytön hormonitoiminta sopivat paremmin yhteen kuin äidin ja pojan.
Vipinä: Ollu kyllä karseita oloja vielä toisellakin kolmanneksella
Kipinä: Ei ollut mikään!

Uskomus: Tyttöä odottaessa tekisi mieli makeaa, kun taas poikaa odottaessa himottaisi suolainen ja rasvainen.
Vipinä: Tekee mieli rasvaista ja makeaa!
Kipinä: Taisi hieman enemmän tehdä mieli makeaa

Uskomus: Tytön kerrotaan pilaavan äitinsä kauneuden, kun taas poika saa äidin hehkumaan.
Vipinä: Kyllä tässä on ollu hehku kaukana
Kipinä: Muistaakseni mulla oli ihan suht nätskä olo Kipinän raskausaikana

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Jos oksettaa aamuisin, saa tytön ja jos oksettaa päivällä, saa pojan… ja jos oksettaa koko päivän, saa dinosauruksen.

Uskomus: Poikavauvaa odottavat naiset kasvaisivat raskauden aikana hieman suuremmaksi kuin tyttöä odottavat.
Vipinä & Kipinä: Oon jo nyt samoissa mitoissa mahani kanssa raskausviikolla 18 kuin mitä olin Kipinän raskaudessa ehkä rv25.

Uskomus: Jos jalkakarvasi kasvavat nopeammin, saat pojan.
Vipinä & Kipinä: Kyllä karvat kasvaa ihan perusvauhtia.

Uskomus: Jos oksettaa aamuisin, saa tytön ja jos oksettaa päivällä, saa pojan
Vipinä & Kipinä: …ja jos oksettaa koko päivän, saa dinosauruksen.

Uskomus: Vanhan kansan oppien mukaan poikalapsen aiheuttama raskaus ja synnytys olisivat hivenen vaikeampia kuin tyttölapsen kohdalla.
Vipinä: Alkuaskaus on ollut kyllä raskaampaa kuin Kipinän kohdalla.
Kipinä: Mitäs tuosta Kipinän raskaudesta ja synnytyksestä nyt voisi sanoa..?

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) jakama julkaisu

Uskomus: Tyttövauva ovat rauhallisia, kun taas poikavauvat ovat päinvastaisia.
Vipinä: On ollu kyllä tosi rauhallinen kaveri, ultraa myöte
Kipinä: Heitti ultrassa volttia ja riehui jatkuvasti

Uskomus: Tytöillä on useammin hikka kuin pojilla
Vipinä: Taitaa olla vielä liian aikaista hikoille, koska niitä en ole tuntenut lainkaan
Kipinä: Raukalla oli joka päivä vähintään kerran hikka!

Uskomus: Pojalla on hitaampi sydämensyke (alle 140) ja tytöllä nopeammat (yli 140)
Vipinä: On ollut alle 140
Kipinä: Oli aina reilusti alle 140

Ja vielä yksi ekstra!

Uskomus: Närästys raskaana viittaa siihen, että lapsella on tuuhea tukka syntyessään.
Kipinällä oli lettiä ku viimestä päivää, mutta mua ei närästänyt lainkaan!

Vipinä olisi vanhan kansan mukaan poika jaolla 6/15! Tyttöön täsmäsi 5/15 eli ei tää nyt kauheen varmalta vieläkään vaikuta! 4/15 sopi molempiin.

Kipinä olisi vanhan kansan opeilla tyttö (7/15).

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vuosi 2018 alkaa olla tapulteltu ja minuakin kiinnosti, mitkä postaukseni ovat olleet teidän mielestä suosituimpia! Yhteensä sivulatauksia on tänä vuonna ollut melkein 380 000 - huhhuh! Kiitos siitä kaikille, joita mun höpötykset jaksaa kiinnostaa <3 Sitten niiden suosituimpien pariin. Kuvituksena saatte ennen julkaisemattomia kuvia pitkin vuotta :)

Kaksi ihmettelijää Portsmouthissa, jossa saimme asua tammikuusta huhtikuuhun mieheni työkomennuksen ansiosta
Kaksi ihmettelijää Portsmouthissa, jossa saimme asua tammikuusta huhtikuuhun mieheni työkomennuksen ansiosta

Ylivoimaisesti suosituin postaus oli vuonna 2018 tekstini hätäsektioarvestani ja siitä, miltä se näyttää vuosi leikkauksen jälkeen. Joskus postausten kanssa käy niin, että se mikä omasta mielestä on tosi hyvä, ei välttämättä kiinnosta lukijoita. Tämän kanssa tilanne ei ole niin, vaan tämä on mustakin tosi kiva ja saa edelleen tipan linssiin. Postausta on luettu melkein 12 000 kertaa.

Toiseksi suosituin teksti oli synnytyskertomuksemme isin näkökulmasta. Tämä kerää tasaisesti lukijoita edelleen ja oon niin kiitollinen, että mieheni halusi jakaa tarinansa meidän kaikkien kanssa. Tästä oon saanut viestiä myös instagramiin muilta isiltä. Se on ihan parasta, että myös T pystyi antaa vertaistukea muille. Tätä on luettu noin 8300 kertaa.

Sama kotimaanmatkailureissu, kuva Visulahdesta
Sama kotimaanmatkailureissu, kuva Visulahdesta

Pronssimitalin saa postaus 20 ärsyttävästä vaiheesta vauvavuoden aikana 6000 sivulatauksella. Näitä on edelleen hauska lukea ja huomata, että moni näistä VAIHEIKSI valehdelluista tilanteista on vieläkin päällä! Lainaus tekstistä, jonka voin edelleen allekirjoittaa:

"Oon aika varma, että Suomen neuvolajärjestelmän pääjehu on antanut  ohjekirjan, jossa lukee suunnilleen näin:
Tuoreille äideille on hyvä käyttää sanaa vaihe eri tilanteissa sekä kasvu- ja kehitysvaiheissa, jotta syntyvyys ei kyykkää entisestään."

Toukokuussa uikkareissa! Vuonna 2017 toukokuussa tuli vielä räntää, mutta onneksi oltiin suojassa sairaalassa ;)
Toukokuussa uikkareissa! Vuonna 2017 toukokuussa tuli vielä räntää, mutta onneksi oltiin suojassa sairaalassa ;)

Neljänneksi suosituimmaksi postaukseksi kipusi pohdintani siitä, miksi aina sanotaan, että vauvavuosi on rankka kun sen jälkeen vasta paukkuukin. Tätä kyllä mietin edelleen enkä ole saanut vastausta! Tein tästä kyselyn erääseen fb-ryhmään ja sielläkin vauvavuoden jälkeiset kuukaudet koettiin rankempana parisuhteelle. Tämä on kiinnostanut 5300 sivulatauksen verran.

Top5:een ylsi vielä tekstini 20 syystä, joista tiedät olevasi (vauvan) äiti. Nämä kaikki syyt pätee edelleen sillä erotuksella, että syön nykyään töiden ansiosta paremmin. Ah, kiitos lakisääteiset paussit! Tämä kiinnosti lähes 5000 sivulatauksen verran.

Pikkufestaripimu Provinssissa <3
Pikkufestaripimu Provinssissa

Muita paljon luettuja postauksia olivat muun muassa "Miksi Suomessa lapset eivät saa olla lapsia (ainakaan julkisesti)", säästövinkkini hoitovapaalle ja ikivihreät "Ennenaikainen hätäsektiosynnytys" ja "Tahaton lapsettomuus". Ensimmäisenä mainittuun on tulossa vielä jatko-osakin muutaman keskustelun innoittamana.

Romantiikkaa Lontoossa
Romantiikkaa Lontoossa

Vuosi sitten tähän aikaan kirjoitin näin: 

"Vuodella 2018 on aika isot saappaat täytettävänä ja tällä kertaa en toivokaan mitään 'uutta' vaan sitä, että kaikki pysyis just niinku ne on."

Vuosi 2018 oli just täydellinen. Niinkuin vuosi sitten, tälläkin kertaa voin kiittää kaikesta miestäni. Tuota ihanaa, ärsyttävää, hauskaa, rasittavaa kumppaniani, joka on tehnyt kaiken tänä vuonna tapahtuneen mahdolliseksi. Lapsemme 1-vuotissynttärit, mahtavan Englannin reissun, Budapestin lomareissun, yllätysvauvakutsuni, muistoissa ikuisesti säilyvän kesälomareissumme ja tämän kyllästyttävän tavallisen, mutta maailman parhaan arjen. 

Mitä vuosi 2019 mahtaakaan pitää sisällään? En malta odottaa!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Blogiarkisto

2019
2018