Podcast äitiyden roolin aiheuttamista kasvukivuista – kuuntele!

Jouduin vastikään kokemaan sosiaalisen median turbulenssia, kun kuvailin vauvan vituttavan minua aika ajoin. Turbulenssi liittyi haastatteluun, jonka annoin Yle Akuutille. Kirjoitin aiheesta myös blogiini otsikolla Kun kaikkia perheessä kiukuttaa.

Varsinkin tietyn ikäluokan leidit kokivat velvollisuudekseen tulla kertomaan, kuinka heillä vauva-arki oli kuin ruusuilla tanssimista ja nauttimista hetkestä toiseen. Lisäksi mietittiin, “miksi niitä lapsia pitää tehdä, jos ne alkaa ottamaan päähän”.

Siinä syyllisyyden ja häpeän mylläkässä itkin: mitä meninkään sanomaan. En siksi, että kuvailin tunnettani sanalla vitutus, vaan siksi, että kuvailin sitä ääneen. Kyllä minä tiedän, mitä sanalla tarkoitin. Tarkoitin juuri sitä, miltä tunnin välein imettämään herääminen kahden vuorokauden synnytyksen, kolmen vuorokauden sairaalavalvomisen ja viikon tiheän imun valvomisten jälkeen tuntuu.

Ei se tunne ole harmitus. Minua harmittaa, jos taaperoni hieroo muovailuvahaa mattoon kiinni. Eikä se tunne ole ärsytys. Minua ärsyttää, kun uusiin pieruverkkareihini on jäänyt lappu enkä löydä saksia. Eikä se tunne ole inhokaan. Minua inhotti, kun taaperoni yrjöä osui suuhuni enkä ehtinyt väistää. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Jokainen päivä käyn läpi koko tunteiden skaalan lapsiani kasvattaessa.

Voi että rakastan sitä ääntä, kun tyttäreni tassuttelee aamuisin huoneestaan viereeni! Mutta voi herranjestas hävettää, kun hän heittää itsensä spagetiksi Prisman lattialla. Vauvani on universumin ihanin jokellellessaan, mutta onko sitä aivan pakko tehdä öisin useampi tunti?

Joka päivä joudun hengittelemään syvään, etten lähde tahtoikäiseni tunteiden purkauksiin mukaan. Ja läheskään aina hengittelyt ei auta.

 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Joka päivä joudun hengittelemään syvään, etten lähde tahtoikäiseni tunteiden purkauksiin mukaan. Ja läheskään aina hengittelyt ei auta. Ja parin minuutin päästä katson esikoistani leikeissään, enkä voisi olla enää rakastuneempi. Onneksi lapset osaavat olla empaattisempia, kuin monet aikuiset. Nämäkin itkut nähdessään, taaperoni sanoi rauhallisesti: “Ei hätää äiti”. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by S A R I A N N A S A L O (@shittyisthenewblack) on

Äitiys on todella kaikkien näiden edellä mainittujen tunteiden vuoristorata. Jatkuva sellainen. Voisin vannoa, että olen käsitellyt vanhemmuuteni aikana jokaista tunnetta, mitä maailma päällään kantaa.

Otsikossa voisi yhtä hyvin lukea “isyys”, mutta itse edustamaani äitiyden soppaan kuuluu vielä lisäksi eri tuhti lajitelma raskaus- ja imetyshormoneja, joita isät eivät saa kokea.  Ja kaikista hormonimyrskyistä, negatiivisista tunteista ja vitutuksesta huolimatta, kirjoitin  juuri “isät eivät SAA kokea”. En kirjoittanut “joudu”. Vaan “saa”.

 

Kommentit (26)

Vierailija
1/26 | 

Mitä se nyt enää itseä auttaa, tässä ja nyt, jos joku sanoo hänellä olleen ihanaa vauva-aikaa n. 30-50-vuotta sitten? Tämä on minusta se perusmysteeri näihin kommentteihin liittyen, jossa ihmiset viittaavat muistikuviinsa omasta vanhemmuudestaan ajalta kauan sitten.

On kyllä kohtuuton vaatimus ankaran univajeen kanssa kamppailevalle ihmiselle, jonka pitää olla toimintavalmiudessa 24/7 ja ylittää omat tarpeensa toistuvasti, että tunneskaalaan ei mahtuisi myös ankaraa vitutusta. Voimia jaksamiseen!

Iitamaria
2/26 | 

Älä välitä niistä leideistä.   Olet hyvä äiti ja olet hyvä äitiydestä kirjoittaja. Tiedän sen, luin sun postauksia koko viime talven vauva kainalossa, sain niistä lohtua, iloa ja tukea. Sä olet hyvä.

Oli aihe mikä vaan, aina sitä narinaa löytyy. Älä välitä hittojakaan.  Sä olet just  hyvä noin.

Vierailija
3/26 | 

Voi, turhaan olet itkenyt! Ihanaa, että joku uskaltaa puhua myös niistä äitiyden ns. kielletyistä tunteista. Se on rohkeaa ja auttaa varmasti meitä muita välillä vittuuntuneita äitejä. Onneksi on myös niitä täydellisiä äitejä, joita ei ole silloin 20 vuotta sitten vituttanut mikään, kultaiskohan aika muistot. ;)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Ja niiden äitien lapset saattaa nyt tuntea vitututusta mutta eivät uskalla sanoa sitä ääneen tai hakea äidiltään tukea, koska eihän sitäkään nyppinyt! 😳

Vierailija
4/26 | 

Kyllä on tuttuja tunteita. Itellä 9v 1v8kk ja 2kk lapset ja käyn joka päivä kaikki mahdolliset ja mahdottomat tunteet lasten kanssa läpi. Millon suorastaan vituttaa kun isoin on esiteini hirviö tai taas kerran jättäny läksyt tekemättä ja millon itken onnesta kun joku on onnistunu jossain. Olen sanonu jo muutaman vuoden että ainoot ketkä voi saada suuttumaan nollasta sataan on mun omat lapset mutta ne on myös ne ainoot siihen että saa mut nauramaan, itkemään, tuntemaan valtavaa ylpeyttä, epätoivoa, vitutusta rakkautta ja kaikkea siltä väliltä.

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kiitos kommentista! ja voi jestas, mua kyllä jännittää noi teiniajat :D koska osaan niin kuvitella tän rakkaus/vitutus-meiningin moninkertaisena silloin! huhhu... :D tsemppiä!!

Neljän äiti
5/26 | 

Ihanaa että olet rehellinen. On meitä muitakin rehellisiä äitejä. Minä esimerkiksi, ylpeä vaikkakin paheksuttu huono äiti.

Minulla on neljä lasta joista yhteenkään en ole sektion jälkeen tuntenut tunnesidettä, sama kuin vieras lapsi annettaisiin syliin ja siihen on tottuminen. Kuten sanoin, olen vuoden huono äiti ja tästäkös nuo suvun muut raskausaikana tupakkaa kaksin käsin vetäneet ja synnytyksen jälkeen pian imetyksen lopettaneet ja mäkkärillä lapsensa syöttäneet äidit saavat kicksejä.

Itse toki imetin jokaista 2 vuotta, luomusoseet tein itse ja päihteet jätin elämästäni kokonaan jo ensimmäisen raskauden aikana. Kotiäidiksikin jäin jotta lasten ei tarvitsisi ennen kolmen vuoden ikää mennä hoitoon. MUTTA millään tällä ei ole väliä. Pahin syntini on olla rehellinen ja aito.

Ps. Rakastan lapsiani ja tekisin mitä vain heidän puolestaan, mutta kyllä ne välillä myös vituttaa. Rankastikin!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

No just tuosta aiheesta - siis että rakkaus antaa odottaa itseään - puhuin tuossa podissakin! meilläkin se tuli sen huolenpidon kautta - ei vaan tippunu niskaan. Alateitse syntyneen kuopuksen kanssa rakkaus oli huomattavasti vahvempaa heti alusta alkaen, mutta en koe että kumpikaan lapsista olisi toistaan mitenkään tärkeämpi tms. Hienoa, että oot rehellinen! Sitä maailma tarvii, kunhan samaan luonteenpiirteeseen sitoutuu myös toisten kunnioittaminen :) ! 

Vierailija
6/26 | 

Kyllä ne vanhemmat jotka väittää että oma jälkikasvu ei ole koskaan vituttanut valehtelevat ja rankasti! 😄 Toisaalta se rakkaus jota omia lapsia kohtaan tuntee on myös sellaista jota ei vaan voi käsittää ennen kun lapsia on. Rakastan miestäni todella paljon mutta siitä rakkaudesta ei voi puhua edes samana päivänä sen rakkauden kanssa jota tunnen lapsiani kohtaan. Kun on uhmaikäisen ja 4kk tissimaratoonari niin päivittäin vituttaa mutta myös nousee niitä valtavia rakkauden tunteita. Pysyy balanssissa 😄

Tuuli83
7/26 | 

On tervettä myöntää ääneen ne ikävät tunteet ja päästellä höyryt ulos :) Sanon aina työpaikallani opiskelijoillekin, että itseään täytyy suojella: vittuilua eikä muutakaan henkistä väkivaltaa tarvitse ottaa vastaan. Vähän sama pätee tähän. Jos kaiken nielee ja vain hymyilee, on ihan selvää, että joskus se räjähdys tapahtuu. Jokaisen olisi syytä opetella itsetuntemusta. Itse en kestänyt vauva-aikoina yhtään yö-heräämisiä ja aika huolella purkauduin miehelle niistä.

Nuo puheet täydellisten äitien suusta voi jättää omaan arvoonsa, tuollainen itsensä kehuminen kertoo kyllä aika vakavista ongelmista ja huonosta itsetunnosta. Tsemppiä! :)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Kiitos! ja samaa mieltä, että ei voi olla tervettä vaan niellä kaikkia negatiivisia tunteita. voi tätä meidän suomalaista kulttuuria tunteiden näyttämisen osalta!

Shys
8/26 | 

Onneks kunnon itku auttaa aina!
Voimia voimia voimia! Ja paljon myös niitä hyviä hetkiä!

Vierailija
9/26 | 

Minä synnytin lapseni 80-luvulla. Ja kyllä, jaan tuntemuksesi. Tuli monesti sanottua, että tekis mieli ottaa lapsia niskasta ja heittää parvekkeelta alas. Kukaan ei koskaan antanut palautetta puheistani, mutta mitä lie selän takana sitten puhuivat. Miksi ei saa sanoittaa väsymystä, mikä lapsista tulee? Nehän on vain sanoja. Eikä niitä lapsille sanota. Väsymys yms. täytyy saada jollain tapaa ulos. Ei se tee äidistä huonoa! Typeriä ovat saamasi kommentit!

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Mä uskon että sä oot ollu aika aikasi edelläkävijä koska vieläkin noista sanoista järkytytään VAIKKA ne todella ovat vain sanoja.

Vierailija
10/26 | 

Kyllä muaki vituttaa päivittäin joku asia lapsissani. Pienimmällä 11kk on vaihe, että huutaa ihan saatanasti kun lähetää päikkylenkille. Vaikka 10min huutaa. Vaikka ei siihen kuole niin enemmän sana vituttaa kuvaa mun tunnetilaa, kuin et harmittaa. Isoveli tönii pienempää nurin niin kyllä se pidemmän päälle vituttaa, kun ei mene perille hyvällä eikä pahalla, vaikka tiedät että nahinat on normaalia ja vaihe vaan. Kun toine ei usko jotakin asiaa vaikka sanot vaikka missä vaiheessa, niin kyllä se vituttaa kun ei se kuuntele. Kuulee mutta ei kuuntele. Ja tiedät että Noh, ethän itsekään aina kuuntele mitä lapsi sanoo. Mun mielestä luodaan iha hirvee paine kaikelle, kun ei saa sanoa että hermot menee. Vaikka monta kertaa päivässä. Ei se kerro sun jaksamisesta vaikka vituttaa tai hermostuttaa. Hermostuminen on iha ok joskus. Ennen pärjättiin tilanteessa kuin tilanteessa. Nimenomaan, pärjättiin. Mä haluan tehdä muuta kuin vaan pärjätä. Tsemiä sulle, täysin normaalilta kuulostaa.

Henna_
11/26 | 

Kyllä lapset saa vituttaa. En usko että he ketkä sanovat että vauva-aika oli pelkkää ruusuilla tanssimista ja ihanaa ainaa puhuvat täysin totta. Tai ovat erittäin hyviä valehtelemaan itselleen ja muille. Tai kuten joku yllä mainitsi, aika on kullannut muistot. Miten voi tietää, että "empäs hankikkaan lapsia, koska lapset voivat välillä vituttaa minua", kun niitä ei ole itsellä aiemmin ollut? Eikä sekään ole hyvä että yrittää tukahduttaa nämä tunteet eikä puhu niistä kenellekkään. Tässä maailmassa on muutenkin todella isot paineet "olla täydellinen äiti", mitä ikinä se tarkoittaakaan. Ihanaa kun joku uskaltaa puhua näistä ns. kielletyistä tunteista ääneen! Suurin osa vanhemmista niitä varmasti kokee päivittäin, sanoo sitä ääneen tai ei. Itse koen huonoa omatuntoa pelkästään ajattelemalla että kylläpäs vauvani nyt vituttaa, kiitos tällaisten "täydellisten äitien". Vaikka järjellä ajattelen että se on täysin hyväksyttävää ajatella niin.
Minullakin suurimmat vitutuksen tunteet tulee, kun olen väsynyt. Kun yö on nukuttu huonosti, pätkissä ja herätty ennen kukonlaulua. Väsymys on minun äitiyden suurin haaste. Väsyneenä en meinaa jaksaa ja pinna palaa nopeasti. Olen aina tykännyt nukkua, mennä aikaisin nukkumaan ja pitänyt huolen että saan nukuttua tarpeeksi monta tuntia yössä. Ennen vauvaa siis :D Ehkä vielä joskus saamme kunnon yöunemme takaisin! ;)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Täähän oli ku mun suusta! 😊 Ja just väsyneenä kaikki tuntuu nii raskaalle. On tässä aika hyvin oppinut sitä sietämään, mutta kyllä silläki sietokyvyllä rajansa. Siis siihen että se väsy ja kaikki muukin todella alkaa vituttaa! 🙈

Vierailija
12/26 | 

Oman äitini sukupolvi ei saanut tuntea juuri mitään muitakaan tunteita kuin ne, mitkä on 50-luvun perheenemäntää kuvaavissa julisteissa esitetty. Ja aikaiseksi on saatu valtava lauma passiivis-aggressiivisia, omaa tahtoa tai toiveita ilmaisemaan kykenemättömiä, katkeroituneita naisia, jotka ovat käyttäneet leijonanosan elämästään jonkun negatiivisiin tunteisiin kykenemättömän satuhahmon larppaamiseen. He olisivat ansainneet myös kaltaisiasi esikuvia, jotka olisivat näyttäneet, että maailmaan mahtuu puhetta ja tunteita ja jopa äidille on hyväksyttävää olla inhimillinen.

Toki
13/26 | 

Tässäkään ei ole yhtään negatiivista kommenttia. Missä ne täydelliset äidit on? Niiden kommenteista usein puhutaan, mutta harvemmin kommentointia näkee??

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Toki mun blogin "kohdeyleisö" on eri kuin vaikka ylen fb-ryhmän. Täällä - samoin kuin igssä - saan paljon tukea ja rakentavaa kritiikkiä. En haukkuja vaikka erilaisia mielipiteitä onkin ollut. Ehkä siksi ei näy negatiivisia kommentteja?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018