Nyt alkaa meidän perheemme kotivanhemmuus tulla päätökseen myös perheen isän osalta. (Vitsi tuli pala kurkkuun, kun kirjoitin ton!) Oon edelleen hyvin kiitollinen, että meillä oli mahdollisuus tähän. Että mieheni työpaikka on koti-isyys-asian kanssa ajan hermolla ja että meidän talous pärjäsi pitkälti vain mun liksalla. Tuntuu oikeesti surulliselta ajatella, kuinka tuo isin ja tyttären tiimi joutuu nyt olla erossa päivisin. On niistä tullut aikamoinen paketti tässä viiden kuukauden aikana!

Kannustaakseni muita perheitä samaan, voisin listata kolme parasta asiaa isin jäämisessä kotiin lapsen kanssa.

1. Isin ja tyttären suhde

Kun olet jollekin ihmiselle niin ratkaisevan tärkeä, että hän ei kerta kaikkiaan pärjää ilman sinua, väkisinhän siinä rakastuu!

Meillä tämä suhde on aina ollut vahva, mutta koti-isyyden myötä siihen on tullut ihan uudenlaista syvyyttä. Uskallan väittää, että jokainen koti-isä ja koti-isän puoliso voi allekirjoittaa tämän huomion omasta perheestään! Kirjoitin aikojen alussa äidinrakkaudestani ja kuinka se ei liekehtinytkään heti kuin olympiasoihtu vaan vaati aikaa. Näin jälkeenpäin tiedän, että rakkaus minun kohdallani syttyi ja voimistui huolenpidon kautta. Kun olet jollekin ihmiselle niin ratkaisevan tärkeä, että hän ei kerta kaikkiaan pärjää ilman sinua, väkisinhän siinä rakastuu! Tämän isi on nyt päässyt kokemaan rutiininomaisestikin minun ollessa töissä ja tuo uskomaton tarpeellisuus varmasti lisää syvyyttä suhteeseen.

2. Äidin vastuun hölläytyminen

Tuo oli naurettavan iso ymmärryksen hetki minulle ja tuntui kuin olisin samalla sekunnilla tyhjännyt turhan painavaa vastuulaukkuani.

Aika monet äidit vähän tahattomasti ajautuvat tilanteeseen, jossa he hoitavat kaikki. He ottavat isomman roolin lapsen kasvatuksessa (toki imetys esimerkiksi sitä vaatiikin, mutta puhun nyt kaikesta muustakin) ja kantavat päävastuuta jokaisesta pienestäkin asiasta, joka liittyy lapseen. Minä en ole poikkeus. Vaikka meidän perheessä isi on aina osannut samat jutut kuin minäkin (okei, paitsi se imetyksen taas :D), mä oon silti kokenut olevani loppuvastuussa. Tämä on nyt muuttunut. Tajusin sen jo useampi kuukausi sitten maailman yksinkertaisimmasta tilanteesta: Olin menossa päiväunille samaan aikaan kuin vauva ja vasta sängyssä muistin, että itkuhälyttimen toinen pää on keskikerroksessa, kun isi on kellarissa eikä ehkä kuule hälytintä. Ajatus kai jäi siihen, koska heräsin noin tunnin kuluttua. Juoksin äkkiä hälyttimen luo vain todetakseni, että isi on jo hakenut sen mukaansa alas. Tuo oli naurettavan iso ymmärryksen hetki minulle ja tuntui kuin olisin samalla sekunnilla tyhjännyt turhan painavaa vastuulaukkuani. Tuon jälkeen olen mielestäni ollut yleisestikin rennompi.

3. Isi kelpaa vähintään yhtä hyvin lohduttajaksi

...tai oikeastaan tällä hetkellä paremmin! Tyttömme tipahti jokin aika sitten tuolilta ja alkoi kova itku. Minä juoksin salamana nappaamaan lapsen syliini lohduttaakseni, mutta hän vain haroi käsillään paikalle juoksutta isäänsä kohti.

Näitä kohtia oli alunperin viisi, mutta jo kolmella tuli näin pitkä tarina, niin loput saatte selvittää itse ;)

Lisää koti-isyysjuttuja voit lukea Tuomaksen Isäkuukaudet -blogista!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi just sopivan (epä)täydellisestä taaperon äidistä, perhe-elämästä ja parisuhteesta. Huumorin kanssa palstatilan jakaa myös syvemmät pohdinnat hätäsektiostani, lapseni keskosuudesta sekä tahattomasta lapsettomuudesta, joka edelsi aiemmin mainittuja kolmen vuoden ajan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Kurkkaa myös meidän perheen backstagelle Instagramissa tai Facebookissa!

Sarianna Salo: sh1ttyisthenewblack@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Instagram